Onko Arabikevät saapunut vihdoinkin Saudi-Arabiaan? Mitä ihmettä Islamin (ja terrorismin) kehdossa on tällä hetkellä oikein meneillään?

Saudi-Arabia on ollut viimeviikot kansainvälisissä otsikoissa 32 -vuotiaan päämäärätietoisen kruununprinssi Mohammed Bin Salmanin johdosta, joka on johtanut korruption vastaista puhdistusta missä on vangittu jo 11 prinssiä, 4 ministeriä, lukemattomia ex-ministereitä ja satoja liikemiehiä. Vangittujen prinssien joukossa on mm. eräs kuuluisimmista Saudi-miljardööreistä, Prinssi Al-Waleed bin Talal, jota Daily Mailin äskeisen artikkelin mukaan olisi kidutettu riiputtamalla päätä alaspäin ja lyömällä jalkoihin varoituksena muille. Al-Waleed bin Talal on muiden muassa Fox-uutisten ja Twitterin yksi osakkaista ja vuonna 2016 hän kävi Twitterissä sanasotaa Donald Trumpin kanssa johtuen hänen islamin ja Saudi-Arabian vastaisista puheistaan. Kun Al-Waleed kirjoitti: “@realDonaldTrump Et ole häpeäksi vain republikaaniselle puolueelle vaan koko Amerikalle. Vetäydy USA:n presidenttikisasta sillä et koskaan voita”, Donald Trump iski takaisin, “Typerä Prinssi @Awaleed_Talal haluaa kontrolloida meitä USA:n politikkoja isukin rahoilla. Ei voi tehdä sitä, kun minut valitaan. #Trump2016”. Toisessa twiitissä Trump kysyi, ”Onko sinun maasi, Saudi-Arabia, ottanyt YHTÄÄN näitä Syyrian pakolaisia? Jos ei, niin miksi?”. 

asshole-of-the-week-al-waleed-bin-talal-1413289335825

Prinssi Al-Waleed, yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, kullalla päällystetyssä yksityiskoneessaan.

Se joka viimeksi nauraa, se parhaiten nauraa. Toisin kuin Saudi-prinssi kuvitteli, Donald Trump on nyt  presidentti ja ylellistä elämää vuosikymmeniä viettänyt Al-Waleed on vankilassa nöyryytyksen ja kidutuksen alla. On kuin karman laki olisi iskenyt häntä vastaan. Prinssi Al-Waleedilla on ollut aiemmin tulehtuneet suhteet myös Rudy Gulianin kanssa, Syyskuun 11. iskujen aikaisen New Yorkin pormestarin, josta tuli sittemmin Trumpin kampanjan läheinen liittolainen. “Lähi-Idän Warren Buffettinakin” tunnettu, Prinssi Al-Waleed on käyttänyt varallisuuttaan muodostaakseen läheisemmät suhteet lännen ja arabimaailman välille. Syyskuun 11. jälkeen hän olisi lahjoittanut kymmenen miljoonaa USA:n dollaria New Yorkin kaupungille, mutta Rudy Guliani käänsi sen pois sen jälkeen kun kun hän ehdotti, että lännen tulisi puhua jostain asioista, jotka aiheuttivat nämä iskut. Al-Waleed sanoi, “Hän halusi rahani, mutta ei totuudenmukaisuuttani.”

CNN:n uutinen iskuja seuranneelta päivältä kertoo, että kyseessä oli käytännössä lahjus missä Al-Waleed vaati, että Gulianin tulisi sen vastineeksi sanoa Amerikan politiikan Israel-Palestiina kysymyksessä aiheuttaneen nämä iskut ensikädessä. Israelin vahvana tukijana Guliani tietysti käänsi tällaisen lahjuksen pois. Hän sanoi: “Ja yksi syy miksi uskon tämän tapahtuneen on koska ihmiset eivät ymmärrä eroa liberaalien demokratioiden kuten Yhdysvallat ja Israel, terroristivaltioiden ja noiden välillä jotka suvaitsevat terrorismia. Joten uskon, että tällaiset lausunnut eivät ole vain vääriä, ne ovat osa ongelmaa.” Kerroin tässä toukokuisessa artikkelissani kuinka Saudi-Arabian hallitus on tukenut Syyskuun 11. iskuihin liittyviä salaliittoteorioita harhauttaakseen tutkijoiden katseen pois sen hallinnon virallisesta Wahhabi-islamista, islamin jyrkästä fudamentalistisesta tulkinnasta, mitä se on tukenut ympäri maailmaa vuosikymmenten ajan, syyttääkseen sen sijaan Israelia, sionismia ja USA:n väitettyä “juutalaislobbya”.

Monien konservatiivien on ollut ehkä vaikea sulattaa Syyskuun 11. iskujen salaliittoteorioita, koska useimmat niistä ovat vasemmiston, islamin hännystelijöiden ja jopa islamistien itseinsä hyväksikäyttämiä, kaikkien niiden jotka vihaavat jo ennestään USA:ta ja Israelia. Niissä USA:sta tulee terroristien uskon mukaisesti “Suuri Saatana” ja Israelista “pieni Saatana”. Muslimit ovat vain USA:n imperialismin viattomia uhreja. Syyskuun 11. totuusliikkeelle Bushin hallinnon uuskonservatiiveista, Israelin valtion vahvoista tukijoista, on tullut synonyymi tälle väitetylle salaliitolle missä Bushin hallitus (joidenkin uskon mukaan Israelin ja USA:n juutalaislobbyn ohjaksissa) olisi lavastanut nämä iskut New Yorkiin ja Washingtoniin saadakseen siitä tekosyyn lähteä “ristiretkelleen” islamilaista maailmaa vastaan.

Kuitenkin, vilpittömimmät totuudenetsijät ovat niitä jotka menettivät tässä historian suurimmassa terrori-iskussa eniten, nimittäin iskuissa kuolleiden henkilöiden omaiset. Heidän lakimiehensä eivät vihjailleet USA:n hallituksen, Israelin tai minkään läntisen demokratian syyllisyyteen vaan Saudi-Arabian hallituksen, mikä on kaukana läntisestä liberaalista demokratiasta. Tosiasiassa islamistien jyrkkä fundamentalistinen tulkinta islamista (minkä uskon olevan puhtainta, hisoriallisinta ja alkuperäisintä islamia), on saanut alkunsa sen nykyisessä muodossaan juuri Saudi-Arabian kuningasperheen tukemasta wahhabistisesta valtionuskonnosta. Ehdokkaana Trump näytti olleen tästä hyvin tietoinen. Hän syytti useaan kertaan Hillary Clintonia, seksuaalisten vähemmistöjen ja naisten oikeuksien esitaistelijaa, tämän vastaanottamista valtavista kampanjalahjoituksista Saudien kuningasperheeltä, joka sortaa naisia, teloittaa homoseksuaaleja ja rahoittaa – Hillaryn omien sähköpostiviestien mukaan – ISIS:tä ja al-Qaidaa.

Suruudenhullu Hillary itseasiassa kuvitteli, että hänen keskeinen roolinsa Libyan diktaattori Muammar Gaddafin vallaltapanossa – mikä johti kymmenientuhansien libyalaisten kuolemaan ja Euroopan pakolaiskriisiin -, tulisi auttamaan hänen valintaansa vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Tosiasiassa kävi juuri päivänvastoin kuin hän kuvitteli, sillä Syyrian sisällissota ja Euroopan pakolaiskriisi edisti oikeistopopulismin, Brexitin ja Donald Trumpin voittoa. Rouva Clinton viritti ansan johon hän itse kompastui ja kiertää nyt ympäri Yhdysvaltoja mainostamassa kirjaansa What Happened? missä hän syyttää häviöstään kaikkia muita paitsi itseään. Äskeisessä tviitisssään Donald Trump kutsuikin Hillarya “kaikkien aikojen huonoimmaksi (ja suurimmaksi) häviäjäksi”. 

Esivaalien aikana Trump hyökkäsi taas republikaanipuolueen vastaehdokas Jeb Bushia vastaan syyttämällä tämän isoveljeä George W. Bushia vehkeilystä Saudien kanssa peittääkseen heidän osallisuutensa Syyskuun 11. terrori-iskuihin, kuten iskujen virallisen tutkinnan 28 -sivun vetäminen julkisuudesta sen paljastamien Saudi-kytkentöjen johdosta. Tästä syystä monet ovat jo ihmetelleet sitä U-käännöstä, joka on tapahtunut Trumpin ja Saudien suhteissa sen jälkeen, kun hän vannoi virkavalansa ja teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Saudi-Arabiaan. Osa Trumpin kriittisimmistä tukijoista on jo kääntänyt hänelle selkänsä uskoen hänen myyneen sielunsa USA:n sotateolliselle kompleksille ja palvelevan nyt edeltäjiensä ja Rouva Clintonin tapaan suuren rahan valtaa Amerikan kansalaisten omien etujen sijasta.

Suhtauduin itse alkuunsa hyvin kriittisesti Trumpin tekemään ensimmäiseen ulkomaanmatkaan ja asesopimukseen Saudi-Arabian kanssa. Kuitenkin, myöhemmin olen tullut parempaan ymmärrykseen Trumpin strategiasta Saudi-Arabian suhteen ja viimeisimmät tapahtumat näyttäisivät vahvistavan arvioni tässä asiassa. Saudien puhdistuksia johtanut kruununprinssi Mohammed Bin Salman on kutsunut presidentti Trumpia “oikeaksi henkilöksi oikeaan aikaan”. Miten Donald Trump, joka hyökkäsi niin suorapuheisesti Saudi-Arabiaa, islamia ja Saudien kuningasperhettä vastaan, on onnistunut saamaan tämän nuoren kruununprinssin tuen, jota on ehdotettu jopa Time -lehden vuoden persoonaksi? Myös Prinssillä itsellään näyttäisi olevan Trumpin täysi tuki. Koskien hänen korruption vastaisia puhdistuksiaan, Donald Trump tviittasi 6. marraskuuta, “Minulla on suuri luottamus Kuningas Salmaniin ja Saudi-Arabian Kruununprinssiin, he tietävät tarkasti mitä ovat tekemässä…”

Kuulostaa lähes siltä kuin Saudi-Arabian kuningaskunta seuraisi Trumpin sanelemaa politiikkaa. Jos Saudi-Arabia kontrolloi aiemmin USA:n poliitikkoja, asiat näyttäisivät kääntyneen nyt päälaelleen. Miksi muuten Al-Waleedin kaltaiset miljardööriprinssit, jotka yrittävät vaikuttaa USA:n tukeen Israelille ja estää Trumpin valtaanpääsyn, olisivat nyt vankilassa? On huomattava, että samaan aikaan näiden puhdistusten kanssa Saudien kuningashuone on lähentymässä myös Israelin suuntaan. Toukokuisessa matkassaan arabimaihin ja Israeliin Trump ylisti tätä orastavaa lähentymistä arabien ja Israelin välillä Iranin kasvaneen uhan edessä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia Israelin ja Palestiinan väliselle rauhalle (ks. Kuinka Donald Trump voisi saada aikaan lähikuukausina historiallisen Lähi-Idän rauhansopimuksen Israelin ja Palestiinan välille? Entä tekisikö tällainen sopimus hänestä Raamatun Antikristuksen?). Yhteisymmärryksessä sen kanssa mitä Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on peräänkuuluttanut jo vuosikausia, Saudien nuori kruununprinssi sanoi äsken: “Ajatollah Ali Khameni, Iranin Ylin johtaja, on Lähi-Idän uusi Hitler. Opimme Euroopasta, että myötäilypolitiikka ei toimi. Emme halua Iranin uuden johtajan toistavan Lähi-Idässä sitä mitä tapahtui Euroopassa.”


Miksi vuoden 2015 Iranin sopimus oli vuoden 1938 Münchenin sopimuksen toistoa?


Tietysti länttä voidaan kritisoida aivan oikeutetustikin siitä, että se katsoo läpi sormien mitä tulee Saudi-Arabian ihmisoikeusrikoksiin Jemenissä ja maan sisällä, mutta käytännössä länsi noudattaa samaa ulkopoliittista linjaa mitä se on seurannut aina toisesta maailmansodasta lähtien. Vuonna 1941 länsi päätti liittoutua Neuvostoliiton kanssa Hitlerin Saksaa vastaan vaikka tiesi hyvin, että Stalin oli massamurhaaja siinä missä Hitler ja että kommunismi oli aivan yhtä suuri uhka lännen liberaaleille arvoille kuin natsismi. Mutta Stalinia pidettiin kahdesta pahasta pienempänä pahana, minkä vuoksi liittoutuminen hänen kanssaan katsottiin oikeutetuksi. Samaa periaatetta sovellettiin myös kylmän sodan aikana, kun USA liittoutui monien kommunismin vastaisten diktatuurien kanssa, koska tuolloin ääri-oikeistolaisia – ja usein natsi-rikollisia suojelleita – sotilasjunttia pidettiin taas pienempänä pahana kuin Neuvostoliittoa ja sen liittolaisia. Samaan tapaan länsi tuki 80 -luvulla Saddam Husseinia Iranin ja Irakin välisessä sodassa ja aseisti Saudien tuella islamistitaistelijoita, jotka taistelivat Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä vastaan.

Tämä USA:n ulkopolitiikan historiallinen tausta on myös iso vaikutin siinä miksi niin monet epäilevät salaliittoa Syyskuun 11. tapahtumissa. Osama Bin Laden oli aikanaan CIA:lle työskennellyt USA:n agentti, joka oli värvätty Saudien ja CIA:n toimesta johtamaan mujahediinitaistelijoiden sissisotaaa Neuvostoliiton Afganistanin miehitystä vastaan ja hänet valittiin koska hänen vaikutusvaltaisella Bin Ladenin suvullaan oli läheiset liikeyhteydet Reaganin varapresidentti George H.W. Bushin kanssa, joka oli CIA:n entinen johtaja. Kun hänen poikansa George W. Bush määräsi Syyskuun 11. iskujen päivänä kaikki kaupalliset lennot kieltoon, hän salli pian Osama Bin Ladenin omaisten lentää maasta Saudi-Arabiaan ennen kuin kukaan ehti edes kuulustella heitä. Virallisen tarinan mukaan Osama oli perheen “musta lammas”, joka kääntyi 90 -luvulla entisiä työnantajiaan vastaan, mutta kuten käsittelin tätä aihetta jo täällä, on vahvoja  todisteista sen puolesta että yhteistyö Osaman, hänen perheensä ja Saudi-dynastian kanssa olisi jatkunut aina terrori-iskuja edeltäviin päiviin asti.

Ja vaikka Osama tapettiin väitetysti toukokuussa 2011, Hillaryn sähköpostiviestit vuodelta 2014 kertoi, että Saudi-Arabian ja Qatarin hallitus tuki yhä tuolloin al-Qaidaa ja nyt myös sen vielä brutaalimpaa lasta eli ISIL:iä. Viitaten Hillaryn läheiseen suhteeseen Saudi-Arabian kanssa ja hänen ratkaisevaan rooliinsa Libyan ja Syyrian sisällissodan synnyssä, Trump sanoikin hänen ansaitsevan yhdessä Barack Obaman kanssa suurimman mitallin ISIS:in perustamisesta. Mutta miksi sitten Trump itse jatkaa tätä läheistä yhteistyötään Saudi-Arabian hallituksen kanssa? Koska hän uskoo voivansa reformoida sen. Koska hän uskoo voivansa tuoda Arabikevään Saudi-Arabiaan. Ei sellaista väkivaltaista Arabikevättä, jonka Obaman ja ulkoministeri Clinton sai aikaan (mikä kääntyi lopulta Arabitalveksi), vaan ylhäältä alaspain johdetun rauhanomaisen vallankumouksen, arabimaailmaan uskonpuhdistuksen, mikä repii islamilaisen terrorismin juurinensa Lähi-Idästä.

Oma näkemykseni on tietysti se, että ainoa oikea uskonpuhdistus ja vastaus islamin väkivaltaan on Rauhan Prinssi, Jeesus Kristus. Tällaista hiljaista vallankumousta muslimimaat ovat käyneet läpi jo useiden vuosien ajan, kun yhä useammat muslimit ovat kääntyneet ainoan todellisen Jumalan ja ihmiskunnan Vapahtajan puoleen nähdessään Jeesuksen Kristuksen unissa ja näyissä. Mutta puhtaasti poliittisesta perspektiivistä nykyinen kehitys Saudi-Arabiassa voi olla historiallinen käännekohta islamilaisen maailman avautumiselle kohti liberaaleja läntisiä arvoja, kohti naisten oikeuksia, demokratiaa, sanan- ja uskonnonvapautta. Voit ajatella tämän olevan ehkä ylioptimistinen arvio, mutta se että ensivuonna Saudi-Arabiassa voimaan astuva laki antaa naisille oikeuden ajaa autoa, voi olla enemmän kuin pelkkä symboolinen ele. New York Timesin artikkelissa Saudi-Arabian Arabikevät, viimeinkin, kruununprinssiä haastatellut Thomas L. Friedman kertoo mitä hän ajaa takaa näillä näillä puhdistuksillaan ja uudistuksillaan.

Mutta arvaa mitä? Tämä korruption vastainen takaa-ajo on ainoastaan toiseksi epätavallisin ja tärkein aloite kruununprinssin taholta. Ensimmäinen on tuoda Saudi-islam sen paljon avoimempaan ja modernimpaan suuntaukseen – mistä se poikkesi vuonna 1979. Se on, takaisin siihen mitä kruununprinssi kuvasi äskeisessä investointi konferenssissa täällä “maltilliseksi, tasapainoiseksi islamiksi, mikä on avoin maailmalle ja kaikille maailman uskonnoille, traditioille ja kansoille.

Tunnen tuon vuoden hyvin. Aloitin urani reportterina Lähi-Idässä, Beirutissa vuonna 1979, ja niin paljon tästä alueesta mistä olen uutisoinut aina siitä lähtien on muotoutunut kolmen suuren tapahtuman johdosta, jotka tapahtui tuona vuonna. Mekan Suuren Moskeijan haltuuntotto Saudien puhdasoppisten ekstremistien toimesta, jotka tuomitsivat Saudin hallitsevan perheen korruptoituneina, jumalattomina luopioina, Iranin islmilainen vallankumous ja Afganistanin Neuvosto-miehitys.

Nämä kolme tapahtumaa saivat Saudien hallitsevan perheen pois tolaltaan tuona aikana, ja yllytti sitä pönkittämään sen laillisuutta sallimalla sen Wahhabi-papiston määrätä paljon karumpi islam yhteiskuntaan ja käynnistämällä maailmanlaajuisen kilpailun Iranin ajatollahien kanssa siitä kuka pystyy tuomaan eniten fundamentalistista islamia. Se ei auttanut, että USA pyrki vaikuttamaan tähän kehityssuuntaan käyttämällä islamististaistelijoita Venäjää vastaan Afganistanissa. Kaikkiaan se työnsi islamin globaalisti oikealle ja auttoi vaalimaan Syyskuun 11. iskuja.

Koulutukseltaan lakimies, joka nousi hänen perheensä sosiaalihuollon säätiössä, kruununprinssi on tehtävässä tuoda islam takaisiin keskustaan. Hän ei ole vain pitänyt kurissa kerran pelättyä Saudien uskonnollista poliisia, joka sätti naisia jotka eivät olleet peittäneet ihonsa joka tuumaa, hän on antanut myös naisille ajo-oikeuden. Ja toisin kuin mikään Saudi-johtaja ennen häntä, hän on ottanut kovan linjan edustajat ideologisesti. Kuten eräs USA:ssa opiskellut 28 -vuotias Saudi-nainen kertoi minulle: Kruununprinssi “käyttää erilaista kieltä. Hän sanoo, ‘Me tulemme tuhoamaan ekstremismin’. Hän ei ole sokerikuori. Tämä vakuuttaa minulle, että muutos on todellinen.

Todellakin, kruununprinssi ohjeisti minua, “Älä kirjoita, että me tulkitsemme islamia uudelleen – palautamme islamin sen juuriinsa – ja suurimmat työkalumme ovat profeetan harjoitukset [ja päivittäinen elämä] Saudi-Arabiassa ennen vuotta 1979.” Tuona aikana profeetta Muhammadia elämästä, hän väitti, oli musiikkiteattereita, oli sekoituksia naisten ja miesten välillä, oli kunnioitusta kristittyjä ja juutalaisia kohtaan Arabiassa. Ensimmäinen kaupallinen tuomari Medianassa oli nainen. Joten mikäli profeetta omaksui tämän kaiken, kruununprinssi kysyi, “Tarkoitatko silloin ettei Profeetta ollut muslimi?”

Silloin eräs hänen ministereistään antoi puhelimen ja näytti Youtube-videoita Saudi-Arabiasta 50-luvulla – naiset ilman peitettyjä päitä, pukeutuivat hameisiin, ja kävelivät miesten kanssa julkisesti, kuin myös konserteissa ja elokuvateattereissa. Se oli yhä perinteinen ja säädyllinen paikka, mutta ei jokin missä hauskuus oli kielletty, mikä on se mitä tapahtui vuoden 1979 jälkeen.

Jos tämä moniarvoisuuden vastainen, naisia vihaava islamin virus, joka tuli Saudi-Arabiasta vuonna 1979, voidaan kääntää vastakkaiseen suuntaan Saudi-Arabian taholta, se ajaisi maltillistumista ympäri muslimimaailmaa ja olisi varmasti toivotettu tervetulleeksi täällä missä suurin osa väestöstä on alle 30 -vuotiaita.

Putinille myötämielinen Russia Today on näistä uudistuksista paljon skeptisempi kertoen lähes jokaisen Saudi-Arabian uuden hallitsijan valtaannousun tuntomerkkinä olleen jo 50 -luvulta lähtien “uudistusten ja modernisaation käynnistäminen” tässä yhdessä maailman takapajuisimmista maista. Vaikka tämä voi olla yhtä hyvin pelkkä silmääkäntötemppu, on mahdollista että tämä on Saudi-Arabian oma perestroika. Kun Ronald Reagan nousi valtaan 80 -luvun alussa, hän otti ensin hyvin jyrkän suhteen Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan kutsuen sitä siksi mitä se todella oli, pahan imperiumiksi. Donald Trump on ottanut samaan tapaan hyvin suorapuheisen ja suoraselkäisen suhteen totalitarismin ja pahuuden nykyistä ilmenemismuotoa, radikaalia islamia vastaan, ja ollut Reaganin tapaan läntisin sivilisaation ja sen juutalaiskristillisten arvojen anteeksipyytelemätön puolestelija. Tämä näkyi etenkin hänen erinomaisessa puheessaan, jonka hän piti heinäkuussa Varsovassa, Puolassa. Reaganin toisella kaudella alkoi kuitenkin USA:n ja Neuvostoliiton lähentyminen ja perestroika, Mihail Gorbatšovin alullepanema Neuvostoliiton uudistusprosessi, mikä johti lopulta Neuvosto-järjestelmän ja kommunismin romahtamiseen Itä-Euroopassa.

Tässä valossa on kysyttävä, että onko kruununprinssi Mohammed Bin Salman aloittanut nyt Saudien oman perestroikan, mikä tulee johtamaan samaa tapaan ei vain radikaalin islamin vaan islamin itsensä romahtamiseen ja avaa ovet evankeliumin ja kristinuskon vapaalle leviämiselle muslimimaailmaan? Vaikka Bin Salman uskoo palauttavansa islamin sen alkujuurilleen, niin tosiasiassa hän on repimässä sitä juurinensa irti sillä läntiselle arvoille, liberalismille ja sekularismille altistettu islam ei tule kestämään pitkällä juoksulla. Ihmiset huomaavat ennen pitkää, että se on kuin sadun keisari jolla ei ole vaatteita. Sananvapauden ja individualismin edessä islam tulee hajoamaan samaan tapaan kuin Neuvostoliitto ja kommunismi, koska se paljastaa sen mitä islam todella on: 600 -luvun takapajuinen ja sortava ideologia millä ei ole mitään paikkaa modernissa maailmassa (ks. Kauhea totuus Muhammadista, Prinssi Charlesin kaukaisesta esi-isästä. Kuinka Muhammadin ja hänen seuraajiensa islamilainen maailmanvalta ennustettiin Danielin näyissä?). Jos tämä on todella se suunta mihin asiat ovat kehittymässä, niin tuleeko historia antamaan tästä kiitoksen Donald Trumpille, joka teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa Saudi-Arabiaan, vetosi 50 arabimaahan että he lopettaisivat minkä tahansa taloudellisen ja ideologisen tukensa terrorismille, ja teki sopimuksen kuuden Persianlahden maan kanssa missä he sitoutuivat olla rahoittamatta terroristi järjestöjä ja taistella jokaista terroristien rahoittajaa vastaan oli kyseessä sitten yksilöt tai valtiot.  

Vain muutama viikko Trumpin Saudi-Arabian matkan jälkeen Saudi-hallitus alkoi syyttää Qataria terroristien rahoittajiksi (minkä myös Wikileaks mainitsi olleen al-Qaidan ja ISIL:in rahoittaja yhdessä Saudi-Arabian kanssa). Trump tviittasi 6. kesäkuuta: “Hyvä nähdä Saudi-Arabian visiitin kuninkaan ja 50 maan kanssa maksavan itsensä takaisin. He sanoivat ottavansa kovan linjan ekstremistien rahoituksen suhteen, ja kaikki viittaus osoitti Qatarin suuntaan. Ehkä tämä on lopun alkua terrorismin kauhuille.” Nyt tämän jatkona Saudi-hallitus muodosti 27. marraskuuta 41 valtion koalition, “Arabimaailman NATO:n”, totaalisessa sodanjulistuksessa terrorismia vastaan osana Saudien suunnitelmaa “lakaista terroristit maanpäältä”. Tämä valtioliitto ei sisällä tietenkään maita kuten Iran ja Syyria, joita länsi, Saudi-Arabia ja Israel ovat syyttäneet alueen johtaviksi terrorismin sponsoreiksi (Iran tukee esim. Hizbollahia, Hamasia ja Jemenin Houthi-kapinallisia). Kaiken kaikkiaan vaikka kruununprinssi Mohammed Bin Salmanin käsittely maansa korruption vastaisessa taistelussa olisi kaukana oikeusvaltion ihanteista, nykyinen kehityssuunta näyttäisi olevan ainakin äkkiseltään katsottuna hyvin positiivinen ja tervetullut muutosprosessi kohti vapaampaa ja suvaitsevampaa yhteiskuntaa ei vain Saudi-Arabiassa mutta myös sen naapurivaltioissa.

Johtopäätös

Olen kritisoinut monissa aiemmissa artikkeleissani lännen liittolaisuutta korruptoituneen Saudi-dynastian kanssa. Mutta entä jos 32 -vuotias kruununprinssi ja Donald Trumpin poliittinen liittolainen onkin aloittnut nyt sodan oman maansa “suon kuivattamiseksi”, juuri niitä elementtejä vastaan hänen perheessään ja hallinnossaan, jotka olivat liitossa globalistien kanssa? Entäpä jos Prinssi Mohammed Bin Salman onkin Saudi-Arabian oma Donald Trump, jonka päämäärä on panna myös hänen oma maansa ensisijalle? On syytä huomauttaa, että artikkelin alussa mainittu Prinssi Al-Waleed Bin Talal, joka on nyt vangittu korruptio syytteiden vuoksi, oli yksi noista Saudi-dynastian jäsenistä joilla oli pitkäaikainen ystävyys Prinssi Charlesin kanssa. Seitsemän vuotta sitten hän vastasi kysymykseen Iso-Britannian ja Saudi-Arabian välisestä erityissuhteesta : “Uskon, että minulla on ainakin. Suhteeni Prinssi Charlesin kanssa on lähes kaksi vuosikymmentä vanha.”

Prince-Charles-Prince-Alwaleed-during-the-meeting-in-Riyadh-March-2013-E

Parhaat kaverukset, Prinssi Charles ja Prinssi Al-Waleed.

Kuten kerroin juuri edellisessä artikkelissani pari päivää sitten, Prinssi Charles teki ensimmäisen matkansa Saudi-Arabiaan vuonna 1986 ja tässä kuussa paljastunut kirje osoitti, että hän jakoi Saudi-dynastian kanssa monia heidän Israel- ja juutalaisvastaisista näkemyksistään. Tässä kirjeessä hän syytti käytännössä Israelin olemassaoloa ja USA:n juutalaislobbya terrorismin juurisyyksi – narratiivi mitä hänen ystävänsä Al-Waleed toivoi edistävänsä Syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen New Yorkin pormestari Rudy Gulianin kautta. Hänen ystävänsä Donald Trumpin  vastaus on toistamisen arvoinen:

“Typerä Prinssi @Awaleed_Talal haluaa kontrolloida meitä USA:n politikkoja isukin rahoilla. Ei voi tehdä sitä, kun minut valitaan. #Trump2016.”

Prinssi Al-Waleedin olisi kannattanut lukea heprealaista Raamattua välttääkseen tämän surkean kohtalon mistä hän nyt kärsii omaa syytään hänen oman perheensä käsissä:

Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. (1. Moos. 12:2-3)

Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. (Sak. 12:2-3)

Lisähuomio artikkeliin joulukuun 4. päivältä: Yksi kruununprinssi Mohammed Bin Salmanin pidättämistä miehistä oli Osama Bin Ladenin velipuoli Bakr Bin Laden, joka johti vaikutusvaltaista perheyritystä Binladin Group, jota Syyskuun 11. -iskuissa kuolleiden omaisten lakimiehet epäilivät salaliitosta ja osallisuudesta Syyskun 11. tapahtumiin. Bakr Bin Laden tapasi myös Prinssi Charlesin syyskuussa vuonna 2000 ja taas uudestaan pari viikkoa Syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen. Lue lisää artikkelistani: Kuinka Saxe-Coburg ja Gothan kuningashuone ja ”Transylvanian Prinssi” hallitsee maailmaa kulissien takana? Todisteet salaliitosta Syyskuun 11. terrori-iskujen takana vie jäljet samaan henkilöön, joka järjesti Prinsessa Dianan salamurhan reilu neljä vuotta aiemmin.



One thought on “Onko Arabikevät saapunut vihdoinkin Saudi-Arabiaan? Mitä ihmettä Islamin (ja terrorismin) kehdossa on tällä hetkellä oikein meneillään?

  1. “Prinssi Al-Waleedin olisi kannattanut lukea heprealaista Raamattua välttääkseen tämän surkean kohtalon mistä hän nyt kärsii omaa syytään hänen oman perheensä käsissä:”

    Hyvä kirjoitus ja tosiaan, kaikkien maailman johtajien, älykköjen, yltiörikkaiden ja tietoniekkojen kannattaisi lukea heprealaista Raamattua viisastuakseen ja tullakseen tuntemaan Totuuden, sillä ilman Hänen tuntemistaan he sortuvat Hänen edessään, kun Hän paljastaa heidän rakkautensa valheeseen ja pahat tekonsa.

    29. marraskuuta 2017 klo 16.18 ANTIKRISTUS PALJASTETAAN TÄNÄÄN

    Liked by 1 person

Leave a comment