Ollin ja minun sovinto

Minun ja Olli Rytkösen nelisen vuotta kestänyt veljesriita saatiin tänään päätökseen ja päätimme haudata sotakirveemme. ”Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.” (Mark. 11:25)

Ollin vastaus edelliseen kirjeeseeni:

Kiitos nöyrästä vastauksesta. Olen positiivisesti yllättynyt, vaikka en luullut, että julkaisisit tämän viestini. Rehellisesti sanottuna, en tiedä miten sinuun pitäisi nyt suhtautua. Haluat sovintoa, mutta suostuessani siihen söisin kaikki omat puheeni ja siunaisin sinua tekemään edelleen Trumpia ylistäviä videoita/kirjoituksia. Kaikki olisi ok jos vain jättäisit sen Trump-palvonnan pois. Voit jatkaa “prinssi Charles = Antikristus” teemaa minun puolestani. Ymmärrän siis, että olet käyttänyt paljon aikaa ja voimavaroja tutkimukseesi vuosien varrella ja olisi kova pala hyljätä se kaikki. No, tehdään näin, että jatkamme omaa kutsumustehtäväämme ja katsotaan sitten lopussa kumpi oli oikeassa. Olenpahan ainakin saanut sanottua varoituksen sanan Trumpia koskien. Ne jotka jäävät Ahdistuksen aikaan (jotka eivät ole (ensimmäisessä) Tempauksessa mukana) varmasti muistavat mitä kirjoitin Trumpista. Se on hyvä pohja jollekin jatkaa siitä mihin jäin (mikäli pääsen Tempaukseen). Eksytys tulee olemaan suurta vaivanajan alussa. Antikristus ei tule sarvet päässä ja hiilihanko kädessä. Charles ei ole kovin kristillismielinen ja Israelin ystävä. Minusta AK:n täytyy olla alussa kuin Jeesus Messias (ihmeet ja tunnusteot). Nyt Trumpia tukevat ainakin (ääri)karismaattiset kristityt ja juutalaiset Israelissa. Pohja on luotu valmiiksi väkevälle eksytykselle (2. Tess. 2:6-12). Cutting Edgen David Bay on sanonut, että laittomuuden ihminen (AK) on vapaamuurarikristus. Trumpiin se sopisi hyvin, sillä hän on messiaaninen ja omaa vapaamuurarillisen hengellisen koulutuksen (Huom. Norman Vincent Peale oli Trumpin hengellinen oppi-isä).

No, enpä jaksa tässä enää jaaritella. Mielipiteeni olen jo tuonut esille. Sanani olivat kovia sinusta ja ehkä jossain määrin liikaa vihan täyttämiä. Onhan tuo hyvä, että olet sovinnollinen ja valmis myöntämään erehdyksesi kun totuus valkenee. Haudataan vain sotakirveet. Tässä on muutakin tekemistä kuin riidellä toisten veljien kanssa. Aika, missä elämme, on hyvin jännittävä profeetallisesti. Ja totta kai olen itsekin tarvittaessa valmis pyytämään anteeksi jos olen haukkunut väärää puuta AK-kysymyksessä. Pian sen näemme. Ole rauhassa, en häiritse sinua enää.

Olli

Minun vastaukseni Ollille:

Kiitos Olli todella paljon viestistäsi ja halustasi sovintoon. Olin myös itse positiivisesti yllättynyt tästä viestistäsi. Kuten sanotaan, ”laiha sopu on parempi kuin lihava riita”. Sinun ei tarvitse pyytää minulta erikseen pahoja puheitasi anteeksi, sillä olen jo antanut ne anteeksi. Isä meidän rukouksessa sanotaan, että annan meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Meillä ei ole edes oikeutta vaatia Jumalaa antamaan syntejämme anteeksi, niin kauan kuin emme ole valmiita antamaan veljiemme syntejä anteeksi. Ja siten odotan, että myös sinä annat minun rikkomukseni sinua kohtaan anteeksi.

Ja rikkomuksilla tarkoitan nyt kaikkia niitä pahoja puheita mitä olen sinun persoonastasi saattanut esittää julkisesti tai yksityisesti. Rikkomuksillani en tarkoita näkemyksiäni Trumpista ym. Saatat ajatella, että olen harhaoppinen ja edistän ihmispalvontaa, jopa Antikristuksen palvontaa. Olen tässä jyrkästi eri mieltä. Mutta tarkoitukseni ei ole alkaa kiistelemään tästä.

Sivistyneessä kanssakäymisessä voimme olla vapaasti eri mieltä asioista ilman, että meidän tarvitsee kirota toisiamme alimpaan helvettiin. Jos ajattelet, että olen Trump-näkemysteni myötä matkalla helvettiin, niin sekin on minulle OK, kunhan pidät sen omana tietonasi.

Jos olet todella huolissasi minun iankaikkisuus kohtalostani, niin sitten rukoilet kammiossasi, että Pyhä Henki johdattaisi minut kaikkeen totuuteen ja tekemään parannusta niistä asioista joissa ajattelet minun rikkoneen Jumalaa vastaan. Riitelyllä ja näkemystesi tuputtamisella et saa mitään muutosta aikaan. Sen läksyn opin jo itsekin vuosia sitten tässä kutsumustyössäni.

En ole koskaan kieltänyt sinua kritisoimasta näkemyksiäni. Voit kritisoida niitä niin julkisesti kuin yksityisesti. En vain hyväksy riidanhakuista häirintää ja henkilökohtaisuuksiin menevää kritiikkiä, kuten esim. kirjoitusteni kritisoimista monisanaisuudesta, yms. Kirjoitan tavalla miten parhaiten osaan. Jos joku ei tykkää tyylistäni, niin kukaan ei pakota lukemaan tekstejäni.

Poistin YouTube-kommenttisi koska koin ne häiritsevinä ja epäkunnioittavina tällaisena aikana kun rakas veljeni teki vasta äskettäin itsemurhan. Sotakirveen hautaaminen ei merkitse sitä, että annamme siunauksen toistemme näkemyksille. Itse en hyväksy ja allekirjoita herjaavia tekstejäsi Trumpista ja sinä taas et hyväksy sitä mitä kutsut Trumpin ”palvonnaksi” tai ”äärioikeiston” kannatukseksi. Voimme olla tästä veljellisesti eri mieltä.

Tärkein meitä yhdistävä tekijä on kuitenkin Jeesus Kristus. Ja voimme rukoilla yhdessä, että Hän johdattaisi meidät kummatkin täyteen totuuteen ja tekemään parannusta vääristä opeistamme ja opetuksistamme. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja erehtymätön, mutta Hänen johdatuksessaan voimme päästä lähemmäksi totuuden tuntemisessa.

PS. Haluatko, tai annatko luvan tämän tämän sovintokirjeemme julkaisemiseen blogissani? Ja haluatko, että poistan sen aiemman blogitekstin missä herjasin sinua?

Ja kiitos vielä kerran halustasi sovintoon

Veljesi Samuel Jeesuksessa Kristuksessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s