Joe Biden on ollut virassa nyt 40 päivää. Entinen presidentti Donald Trump piti sunnuntaina ensimmäisen viranjälkeisen puheensa Amerikan konservatiiviaktivistien jokavuotisessa konferenssissa eli CPAC:issa (Conservative Political Action Conference). Trump käytti puolitoistatuntisesta puheestaan noin vartin aiemman sanomansa vahvistamiseen, että hän voitti Bidenin ja vaalit varastettiin häneltä. CPAC:in yleisö yhtyi täysin rinnoin ex-presidentin valituksiin ja alkoi huutamaan: ”Trump, sinä voitit. Trump, sinä voitit!” Viitaten mediassa liikkuneisiin huhuisin, että hän asettuisi ehdolle vuoden 2024 vaaleihin, hän sanoi vain: ”Mutta kuka tietää? Saatan jopa päättää päihittää heidät kolmatta kertaa. Okei? Kolmatta kertaa. Totta.” Toisella kerralla hän viittasi tietenkin viimevuoden presidentinvaaleihin ja kolmannella vuoden 2024 vaaleihin. Tosiasiassa Trumpin asettuminen ehdolle vuoden 2024 vaaleihin olisi täysin hyödytöntä, koska voittopokaali varastettaisiin häneltä samalla tapaa kuin se vietiin edellisissä vaaleissa. Trumpin ainoa tie Valkoiseen Taloon on siis vaalipetoksen paljastuminen suurelle yleisölle ja vaalituloksen kääntäminen ylösalaisin korkeimman oikeuden tai jonkin muun määräysvaltaisen tahon vahvistamana. Vaikeuksista ja taistelusta huolimatta Trumpin puheen loppu sisälsi hyvin optimistisen ja toivorikkaan sanoman:
Kuten keskustelimme aiemmin, olemme taistelussa Amerikan eloonjäämisen puolesta sellaisena kuin sen tunnemme. Tämä on taistelua. Tämä on kamalaa, kamalaa, kivuliasta taistelua. Edessämme oleva polku ei ole helppo, mutta tulemme voittamaan. Tulemme voittamaan. Lopulta voitamme aina. Ja kun näin käy, historia tulee näyttämään tämän olleen hetki jolloin emme luovuttaneet, vaikka olisimme voineet joutua epätoivon valtaamiksi. Mutta sen sijaan päätimme työntää eteenpäin. Mitä suurempi haaste ja kovempi tehtävä, sitä määrätietoisemmin meidän tulee vetää voitto läpi.
Meillä täytyy olla riemuvoitto. Meillä tulee olla voitto. Jokaisen tänään täällä olevan lahjoilla ja omistautumisella, ja tässä huoneessa on valtava määrä ei vain omistautumista mutta myös lahjoja. Tunnen monet teistä. Tämä on täsmälleen sitä mitä tulemme tekemään. Tulemme kulkemaan kohti voittoa. Tulemme kutsumaan meitä edeltäneiden Amerikan patrioottien hengen, kuten niiden jotka ylittivät Delawaren, valloittivat Rockiesin, ryntäsivät rannikoille, voittivat taisteluita ja kesyttivät tuntemattomia rajaseutuja.
Tulemme kestämään ja tulemme voittamaan. Olemme lujempia kuin he. Olemme voimakkaampia kuin he. Yhdessä, tulevina vuosina, tulemme kantamaan eteenpäin Amerikan vapauden soihtua. Tulemme johtamaan konservatiivisen liikkeen ja republikaanipuolueen takaisin totaaliseen ja ratkaisevaan voittoon. Ja meillä oli suunnattomia voittoja. Älä koskaan unohda sitä. Teidän avullanne tulemme ottamaan takaisin edustajainhuoneen. Tulemme ottamaan takaisin senaatin.
Ja sitten, republikaanipresidentti tulee tekemään voitokkaan paluun Valkoiseen Taloon. Ja ihmettelinkin, että kuka tämä mahtaisi olla. Kysyn, kuka kumma tuo saattaisi olla? Kuka, kuka, kuka tuo tulee olemaan? Kysynpä vain. Seisoessanne edessänne tänään, olen äärimmäisen luottavainen siitä, että meidän liikkeellemme, meidän puolueellemme, ja meidän maallemme, parhaat päivät ovat vasta edessä. Ja yhdessä tulemme tekemään Amerikan ylpeämmäksi, vapaammaksi, vahvemmaksi ja suuremmaksi kuin se on ollut koskaan aiemmin.
Olen kertonut aiemmin, että tämän vuoden kevät olisi erityisen mielenkiintoista aikaa, koska Kevin Zadai kertoi Sid Rothin lähetyksessä marraskuun 5. päivä, että hän ei nähnyt edeltä vain Nancy Pelosin alullepanemaa Trumpin toista virkarikossyytettä, joka toteutui 70 päivää myöhemmin, mutta hän kertoi myös Trumpin voittavan prosessin kautta, joka kestäisi aina kevääseen asti. Tässä kuussa alkaa raamatullisen eli heprealaisen kalenterin ensimmäinen kuukausi eli nisán-kuu. Nykyisessä heprealaisessa siviilikalenterissa vuosi alkaa itseasiassa tišri-kuun ensimmäinen päivä (Roš hašana) syksyllä. Nisán-kuun ensimmäinen päivä alkaa tänävuonna auringon laskiessa 13. maaliskuuta. Juutalainen pääsiäinen tai pesah on nisán-kuun 14. – 21. päivä, vastaten meidän kalenterimme päivämääriä 27. maaliskuuta – 4. huhtikuuta. Huhtikuun 4. päivä sattuu olemaan myös pääsiäinen meidän läntisessä gregoriaanisessa kalenterissamme. Koska Trumpin toinen virkarikossyyte julistettiin 70 päivää vaalien varastamisen jälkeen 4. marraskuuta ja Biden astui virkaansa 77 päivää vaaliyön jälkeen, myös seuraavat päivämäärät ovat mielenkiintoisia seurata (Raamatussa profeetallisesti merkittävät tapahtumat on allekirjoitettu usein luvulla 7 ja sen kerrannaisilla):
- Maaliskuun 3. Trumpin toisen virkarikosyytteen julistamisesta tulee täyteen 7 viikkoa eli 7 x 7 päivää.
- Maaliskuun 10. Bidenin hallitus tulee 7 viikon ikään.
- Maaliskuun 24. Trumpin toisesta virkarikossyytteestä tulee täyteen 70 päivää.
- Maaliskuun viimeinen päivä Bidenin hallinto tulee 70 päivän ikään.
Vain aika näyttää tapahtuuko kyseisinä päivänä mitään merkittävää käännekohtaa USA:n poliittisella kartalla. Voittoa ei saavuteta kuitenkaan koskaan ilman taistelua ja ilman uhria.
USA:lla ei ole merkittävää roolia lopun ajan tapahtumissa. Maa kokee talousromahduksen viimeistään kun dollari menettää asemansa maailman reservivaluuttana. Myös David Wilkersonin ennustamat maanjäristykset vaikuttavat asiaan. Itse uskon että USA:n seuraava presidentti on nainen. Blogisi on mielenkiintoinen tällaiselle anglofiiillle. Kiitokset!
TykkääTykkää
Kiitos itsellesi seuraamisesta. Itse uskon myös, että USA menettää johtavan maailmanpoliittisen asemansa Antikristuksen globaalin tyrannian aikana ja menettää itsenäisyyytensä muiden kansojen ohella tälle Antikristuksen johtamalle globaalille hallinnolle. Jo nyt USA on matkalla tuohon Bidenin ajaman Buid Back Better ohjelman muodossa, joka on pelkkä ulkokuori Davosin The Great Reset agendalle, josta olen kirjoittanut jo blogissani. Tästä huolimatta uskon Jumalalla olevan yhä suunnitelma Trumpia ja Amerikkaa varten ennen viimeistä kolmen ja puolen vuoden vihan aikaa. Ja vaikka Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyys tuhottaisiin Antikristuksen valta-aikana, niin se ei tarkoita etteikö USA voisi nousta uudelleen merkittävään asemaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Tosin myös Israel tulee olemaan tuona aikana suurvalta, mutta Jumala siunaa niitä kansoja, jotka ovat siunanneet Israelia. Tästä syystä en usko, että Jumala olisi kääntänyt selkänsä Trumpillekaan, joka oli Amerikan historian Israel-myönteisin pressa.
TykkääTykkää
USA on suurin este globalistien suunnitelmille teknokraattisen diktatuurin luomisessa. Trump oli syrjäytettävä, jotta maan alasajo voi alkaa. Kiina on globalistien mallimaa ja vain sieltä löytyy 200 miljoonan miehen armeija joka Raamatussa mainitaan. Olemme nyt vaiheessa jossa koronan varjolla kapitalismi resetoidaan ja ryhdytään puuhaamaan maailmanhallitusta Antikristuksen johdettavaksi. Rokotepassi johtaa digitaaliseen identiteettiin ja maailmanlaajuiseen ID:hen. Pedon merkki ilmestyy oikean käden kämmeneen ostamista ja myymistä varten. Digitaalinen kryptovaluutta otetaan käyttöön. Prinssi Charles muuten osallistui globalistien Bilderberg-kokoukseen 1986, hänen depopulaatiota kannattava vapaamuurari-isänsä 1965 ja 1967.
TykkääTykkää
Tuo rokotepassi mahdollisena pedon merkkinä tai sen esiasteena on kyllä mielenkiintoinen näkymä, jota en ole vielä ehtinyt tutkimaan kunnolla. Tämä rokotekeskustelu näyttää jakavan nyt paljon kristittyjäkin. Itse en ole ollut koskaan mikään rokotteiden vastustaja, joten en ole mennyt vielä mukaan tähän ”Covid-19-rokote on pedon merkki” hysteriaan. Suhtaudun silti hyvin epäluuloisesti koronarokotteeseen enkä itse aio ottaa sitä. Raportteja omaisten (etenkin vanhusten) kuolemisista kohta rokotteen ottamisen jälkeen on jo niin paljon…
Prinssi Charles on yhdessä äitinsä kanssa ns. 300 komitean huipulla, joka on kaikkien näiden globalististen salajärjestöjen kuten Bilderberg-ryhmän yläpuolella. John Coleman paljasti tämän kirjassaan Conspirators’ Hierarchy: The Story Of The Committee Of 300 (1992). Joten se ei ole niin olennaista onko Prinssi Charles Bilderbergin säännöllinen vierailija vai ei. Historialliset lähteet itseasiassa kertovat Yrjö III:n poikien liittyneen Adam Weishauptin Illuminatin järjestöön 1700 -luvun lopulla ja Englannin kuninkaalliset ovat johtaneen Britannian vapaamuurariutta jo 1700 -luvun alusta lähtien. Tämäkin asia on mainittu Englannin ja Walesin yhdistyneen suurloosin, maailman vanhimman vapaamuurariloosin, omassa julkaisussa. Ja kaikista näistä Bilderberg ja Illuminati -jutuista erillään, journalisti Joan Veon dokumentoi jo 90 -luvulla Prinssi Charlesin johtavan roolin kestävän kehityksen ja YK:n agenda 21:n takana, jolla maailmaa on pyritti valmistelemaan kohti yhtä maailmanhallitusta ja globaalia ekofasistista tyranniaa.
TykkääTykkää
Elisabetin serkut Duke of Kent ja hänen veljensä Michael of Kent ovat myös merkittäviä vapaamuurareita. C300-porukassa on mukana pari suomalaistakin jesuiittajohtajien, kruunupäiden ja tunnettujen taloustieteilijöiden sekä muiden globalistien joukossa. Order of Garter on mielenkiintoinen porukka, liittynee vapaamuurariuteen. Kuninkaalliset mukana, Elisabet Garterin johtaja. Privy Council lienee merkittävämpi elin kuin luullaan. Nyt kohu aiheesta Queens Consent. Kuninkaalliset vaikuttaneet lainsäädäntöön. Elisabetin omaisuus ollut piilotettuna yhtiöön Bank of England Nominees Ltd. Charles osallistui Lady Rothschildin Inclusive Capitalism -tapahtumaan. Nyt Vatikaani mukana tässä hankkeessa. Verilinjat tärkeitä eliitille. Antikristus tulee varmaan jommasta kummasta linjasta: tuo edellä mainittu pankkiirisuku tai brittikuninkaalliset.
TykkääTykkää
Niin, tuo Englannin kuninkaallisten johtava rooli maan vapaamuurariudessa on jo vuosisatainen perinne. Nykyään Kentin Herttua pitää johtavaa roolia kuten sanoitkin. Order of the Garter tai suomeksi Sukkanauharitarikunta on tuon 300-komitean ydinjoukko. Sen nykyiset ja menneet jäsenet löytyy jo ihan vaikkapa Wikipediasta. Tutkin järjestön jäsenluetteloa kerran ja sieltä löytyi iso joukko massamurhaajia, tyranneja ja hirviöitä, siis jo viimevuosidan puolelta. Esim. kongolaisten kansanmurhasta vastuussa ollut Belgian Leopold II, ”1900 -luvun ensimmäisestä kansanmurhasta” tunnettu ja ensimmäisestä maailmansodasta syytetty Saksan Wilhem II sekä Hitlerin liittolainen Japanin keisari Hirohito, jonka regiimi oli yhtä julma kuin fasisteilla.
Olen kirjoittanit blogissani jo Lady Rothschildin ystävyydestä ei vain brittikuninkaallisten kanssa, mutta myös Clintonien ja pedofiili Jeffrey Epsteinin ja häenen rikoskumppaninsa Gislaine Maxwellin kanssa. Yksi Epsteinin ensimmäisistä uhreista itseasiassa väitti, että koko hyväksikäyttörinki oli Rothschildien johtama yrityksessä kiristää maailmanjohtajia, joita Epstein oli kuvannut laittomissa sukupuoliakteissa alaikäisten lasten kanssa. Fritz Springmeier väitti kirjassaan Illuminaatin 13 verilinjasta, että Englannin kuninkaalliset kuuluu tähän 13. illuminatin verilinjaan, josta Antikristuksenb olisi määrä nousta. Nämä Illuminati-yhteydet on kyllä mielenkiintoisia vaikka itse olen käsitellyt niitä vähemmän omissa teksteissäni. Jos et ole lukenut vielä kirjaani Joka ei ollut saapa kuninkaanj arvoa – Antikristus paljastettu?, niin suosittelen tilaamaan tuon kirjan. Siinä on aika perusteelliset historialliset ja raamatulliset perusteet sen puolesta miksi Antikristuksen tulisi nousta Englannin kuningashuoneesta ja miksi tämän henkilön tulisi olla nimenomaan Prinssi Charles eikä esim. joissakin piireissa kannatettu Prinssi William.
TykkääTykkää
Paljon kiitoksia tiedoista. Lady Lynn de Rothschild esitteli prinssi Andrew’n Epsteinille. Maxwellit kiinnostaa kun omaa erikoisalaani on ollut brittilehdistö. Mossad lienee ollut mukana kuvioissa ainakin New Yorkissa Epsteinin asunnolla. Maxwellin tytär uhkaili suojattejaan Rothschildeilla. Suotta ei Stanley Kubrick kuvannut elokuvansa Eyes Wide Shut erästä osaa Rothschildien linnassa.
TykkääTykkää