Lukuaika: 24 minuuttia

Aivan kuin nykyistä Israelia syytetään kansanmurhasta palestiinalaisia vastaan, niin myös muinaisen Raamatun ajan Israelin on väitetty syyllistyneen kansanmurhaan Kanaanin eli muinaisen Palestiinan kansoja vastaan. Molemmat väitteet ovat kuitenkin virheellisiä. Mitä tulee ensin mainittuun syytökseen, suosittelen katsomaan suomentamani Douglas Murrayn erinomaisen haastattelun eteläafrikkalaisella TV-kanavalla ja Ollie Anisfeldin kommentit haastattelua koskien. Jälkimmäistä väitettä on perusteltu lähinnä Raamatusta löytyvillä teksteillä missä Jumala käski muinaista Israelia hävittämään seitsemän Kanaanin kansaa naisia, lapsia ja jopa karjaa myöden tuomiona niiden vuosisatoja jatkuneista synneistä. Kristityille nämä ovat usein vaikeimpia kohtia Raamatussa, kun uusateistit ottavat ne esiin esimerkkinä Vanhan testamentin Jumalan moraalittomuudesta. Tämä perustuu kuitenkin osittain niin Jumalan luonnon kuin myös Raamatun tekstien ja muinaisen retoriikan väärinymmärtämiseen.

Maailmankuulu ateisti Richard Dawkins on sanonut:

Neljäs Mooseksen kirja kertoo, kuinka Jumala yllytti Moosesta hyökkäämään midianilaisten kimppuun. Hänen armeijansa tappoi lyhyellä vaivalla kaikki miehet, ja he polttivat kaikki midianilaisten kaupungit, mutta he eivät tappaneet naisia ja lapsia. Tämä sotilaiden armollinen pidättyväisyys raivostutti Mooseksen, ja hän antoi käskyn, että kaikki poikalapset oli tapettava ja kaikki naiset, jotka eivät olleet neitsyitä. “Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.” (4. Moos. 31: 18).

Ei, Mooses ei ollut suuri roolimalli nykyaikaisille moralisteille. Luvattuun maahan tunkeutuminen ylipäätään on moraalisesti erottamaton Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan tai Saddam Husseinin kurdien ja suoarabien joukkomurhista.

Osa Vanhan testamentin hävityskäskyistä kuulostaa ensilukemalta kyllä moraalisesti hyvin kyseenalaisilta:

• Ja me valloitimme silloin kaikki hänen kaupunkinsa ja vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset, päästämättä pakoon ainoatakaan.¹
• Ja me vihimme ne tuhon omiksi, niinkuin olimme tehneet Siihonille, Hesbonin kuninkaalle; me vihimme tuhon omiksi jokaisessa kaupungissa miehet, naiset ja lapset.²

Kaikki mitä Raamattu kertoo israelilaisten tehneen, ei tarkoita että he olisivat toimineet aina Jumalan tahdon mukaisesti (useimmiten he juuri rikkoivat Jumalan käskyt), mutta näissä Kanaanin kansojen hävityskäskyissä oli kyse nimenomaan Jumalan omista käskyistä. Esimerkiksi profeetta Samuel kertoi kuningas Saulille: “Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä. Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” Tällainen käsky täyttäisi nykyajan terminologiassa kansanmurhan kriteerit.

1. Savenvalaja
2. Moolokin demoniset ihmisuhririitit
3. Paholaisen asianajaja
4. Agressio vai puolustussota?
5. Mooses, sotahullu vai diplomaatti?
6. Israel, sorrettu vai sortaja?
7. Muinaista “trumpilaista” hyperbolaa
8. Johtopäätös

Savenvalaja

Tällaisessa kritiikissä on otettava huomioon kuitenkin muutama ratkaiseva asia. Käsky naisten ja lasten surmaamiseen on ongelmallista ainoastaan siksi, että Jumala antaa tuon tehtävän israelilaisten käsiin. Sama Jumala nimittäin surmasi koko ihmiskunnan vedenpaisumuksessa Nooaa ja hänen perhettään lukuun ottamatta. Sama Jumala surmasi myös Sodoman ja Gomorran asukkaat sen naisia ja lapsia myöten. Kuudes käsky “älä tapa” ei koske itse lainantajaa, joka on kaiken elämän antaja. 1. Samuel 2:6 sanoo: “Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.” Tämä koskee jokaista kuolevaista ihmistä: “Silloin Herra sanoi: ‘Minun henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.’”³

Ihmiset ovat Jumalan edessä kuin savi savenvalajan käsissä.⁴ Nykyaikaisempaa analogiaa käyttäen: Jos ihminen luo tekoälyohjelman tai humanoidirobotin, joka alkaa käyttäytyä moraalisten normiemme vastaisesti, niin toki ihmisellä on oikeus tuhota tämä pieleen mennyt luomuksensa. Isällä tai äidillä ei taas ole oikeutta tappaa lastaan koska kumpikaan heistä ei ole tuon lapsen luoja. “Tekijänoikeudet” kuuluvat siis yksin Hänelle, joka punoi tuon lapsen kasaan äitinsä kohdussa.⁵ Tästä syystä ihmiselle ei ole annettu myöskään lupaa raskauden keskeytykseen vaan yksin Jumalalla tulisi olla oikeus päättää jokaisen lapsen syntymästä ja kuolemasta. Tässä valossa kanaanilaisten kansojen hävitys ei olisi niin ongelmallista jos Jumala olisi tuhonnut ne itse samaan tapaan kuin hän hävitti Sodoman ja Gomorran asukkaat luonnonvoimien kautta.

Mooseksen lakiliitossa ihmisille annettiin kuitenkin ensimmäistä kertaa myös jumalallinen valtuutus kuolemantuomion täytäntöönpanoon Jumalan lain rikkojille. Muinaisen Israelin johtajat toimivat siis Jumalan maanpäällisinä edustajina ja siksi heille annettiin valtuudet toimia myös Jumalan tuomioiden instrumenttina syntisille. Mutta lopulta Jumala itse tuomitsi kansansa lähettämällä pakanakansat tuhoamaan heidän maansa, kun he olivat luopuneet Mooseksen käskyistä ja antautuneet palvelemaan vieraita jumalia. Tällaista Jumalan antamaa valtuutusta lainrikkojien surmaamiseen ei ole enää Uudessa liitossa, koska Jeesus Kristus tuli täyttämään lain ja profeetat ja lakkauttamaan juutalaisten uskonnollisen tuomiostuimen eli Sanhedrinin, josta oli tullut tyrannian ja laittomuuden välikappale. Jeesus Kristus valitti Jerusalemiin saapuessaan:

Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.⁶

Moolokin demoniset ihmisuhririitit

Raamatun mukaan Jumala tuomitsi kanaanilaiset kansat heidän pahuutensa tähden sillä ne eivät harjoittaneet vain kaiken sorttista seksuaalista moraalittomuutta, kuten insestiä, homoseksuaalisuutta ja eläimiin sekaantumista, mutta uhrasivat myös omia lapsiansa kanaanilaiselle Moolok-epäjumalalle.⁷ Muinaisen maailman historioitsija John Day on sanonut:

Meillä on riippumattomia todisteita siitä, että lapsiuhreja harjoitettiin kanaanilaisessa (karthagolaisessa ja foinikialaisessa⁸) maailmassa monista klassisista lähteistä, punikialaisista kirjoituksista ja arkeologisista todisteista sekä egyptiläisistä kuvauksista rituaalista Syyriassa ja Palestiinassa ja äskettäin löydetystä foinikialaisesta kirjoituksesta Turkissa. Näin ollen ei ole mitään syytä epäillä Raamatun todistusta kanaanilaisten lapsiuhreista.

Näissä pakanallisissa riiteissä seksuaalista moraalittomuutta harjoitettiin eräänlaisena sakramenttina demonisille epäjumalalille, ja seksuaalisten aktien myötä syntyneet lapset uhrattiin jumalille panemalla ne elävältä tuliseen hornaan tai halkaisemalla ne kahtia kuten arkeologi Joel Kramerin alapuolisessa videossa osoitetaan. Uhratut lapset olivat yleensä joko vauvoja tai alle kymmenvuotiaita pikkulapsia.

Lasten uhraus vahvistetaan Raamatun ohella muissakin muinaisissa lähteissä, jotka tarjoavat lisää kontekstia riitin tarkoitukseen ja sen yksityiskohtiin, joka kauhistutti jopa muinaisia kreikkalaisia, jotka eivät olleet varsinaisesti mitään humanisteja. Lainaan alle muutamaa historiallista dokumentaatiota:

Meillä esimerkiksi ihmisuhraus ei ole laillista, vaan epäpyhää, kun taas karthagolaiset näkevät sen pyhänä ja laillisena asiana, ja vieläpä silloin, kun jotkut heistä uhraavat omia poikiaan Kronokselle, kuten uskallan väittää teidän itse kuulleen.” – Plato, Minos 315, 300 -luvulla eKr.

Sillä barbaareilla on muinaisista ajoista lähtien ollut tapana uhrata ihmisiä Kronokselle. – Sofokles, 400 -luvulla eKr.

Myös foinikialaisilla oli tapana uhrata suurten katastrofien, olivatpa ne sitten sotia, kuivuutta tai kulkutauteja, sattuessa yksi rakkaimmistaan ja omistaa hänet Kronokselle. Ja ‘Foinikialaisten historia’, jonka Sanchuniathon kirjoitti foinikiksi ja jonka Philo Byblosilainen käänsi kreikaksi kahdeksassa kirjassa, on täynnä tällaisia uhrauksia. – Porfyrios, 200 -luvulla jKr.

Ja Kleitarkhos sanoo, että foinikialaiset ja ennen kaikkea karthagolaiset, jotka kunnioittivat Kronosta, tekivät jonkun lapsensa kautta lupauksen aina, kun he halusivat innokkaasti, että jokin suuri asia onnistuisi. Jos he saisivat haluamansa asian, he uhraisivat sen jumalalle. Heidän pystyttämänsä pronssinen Kronos ojensi kädet ylösalaisin pronssiuunin ylle ja poltti lapsen. Palavan lapsen liekki saavutti sen ruumiin, kunnes raajat olivat kutistuneet ja hymyilevä suu näytti melkein nauravan, ja lapsi liukui uuniin. Siksi virnistystä kutsutaan “sardoniseksi nauruksi”, koska he kuolevat nauraen. – Kleitarkhos, 300 -luvulla eKr.

Mitä hulluutta! Täydessä tietämyksessä ja ymmärryksessä he itse uhrasivat omat lapsensa, ja ne, joilla ei ollut lapsia, ostivat köyhiltä pienokaisia ja leikkasivat heidän kurkkunsa auki… sillä välin äiti seisoi sivussa itkemättä tai vaikeroimatta; sillä jos hän lausui yhdenkin valittajanäänen tai päästi yhdenkin kyyneleen, hän joutui menettämään omaisuutensa, ja hänen lapsensa uhrattiin siitä huolimatta; ja koko alue patsaan edessä täyttyi huilujen ja rumpujen kovasta metelistä, jotteivät valitushuudot pääsisi kansan korviin. – Plutarkhos, 100 -luvulla jKr.

Tämä sairas rituaali jatkui muinaisessa Lähi-Idässä ja Afrikassa vielä noin 1400 -vuotta sen jälkeen kun Jumala määräsi Joosuaa hävittämään tätä rituaalia harjoittaneet kanaanilaiset kansat. Riitti oli niin vastenmielinen jopa julmuudestaan pahamaineisille Rooman keisareille, että he määräsivät sitä harjoittaneet papit ristiinnaulittaviksi, kuten kirkkoisä Tertullianus kertoo Jeesuksen aikana hallinneen Tiberiuksen tehneen:

Afrikassa uhrattiin pikkulapsia Saturnukselle, ja aivan avoimesti, aina Tiberiuksen prokonsulaattiin asti, joka otti itse papit ja ripusti heidät elävinä kuin pyhimysuhrit risteille temppelinsä puihin, joiden varjossa heidän rikoksensa olivat tapahtuneet; ja oman maani sotilaat, jotka palvelivat tuota prokonsulaattia juuri tässä tehtävässä, ovat todistajia siitä. Niin, ja vielä tänäkin päivänä tuo pyhä rikos jatkuu salassa.

Apologia 9.2-3

Jopa Israelin ja Juudan kuninkaat alkoivat harjoittaa tätä samaa demonista riittiä⁹, mikä oli yksi syy siihen miksi Jumala tuomitsi kansansa ja antoi heidät Assyrian ja lopulta Babylonin kuninkaan käsiin. Jumala ei voisi olla oikeudenmukainen ja hyvä Jumala jos Hän sallisi ihmisten harjoittaa tällaista pahuutta ja julmuutta ilman väliintuloa ja tuomiota. Jos jo säälimättömyydestään tunnetut Rooman keisarit säälivät tämän rikoksen uhreiksi joutuneita pikkulapsia, niin kuinka paljon enemmän pyhä ja oikeamielinen Jumala säälisi heitä.

Paholaisen asianajaja

Paholaisen asianajaja voisi kuitenkin huomauttaa tästä kohtaa Jumalan moraalin ristiriidasta. Jos kerran viattomien lasten veren vuodattaminen oli Jumalalle niin inhottava ja tuomittava rikos, mitä se onkin, niin miksi Hän itse käski vuodattamaan kanaanilaisten lasten verta. Kirjoitin aiemmin, että elämän antajana Jumalalla on oikeus myös ottaa ihmisen elämä pois tämän ikään tai sukupuoleen katsomatta. Mutta asiaa voisi tarkastella myös siltä näkökulmalta, että suurin vääryys ei tapahdu tuossa kohtaa niinkään kanaanilaisten lapsia kohtaan (jotka kuoltuansa pääsivät taivaaseen), vaan israelilaisia sotilaita kohtaan. Teologi Randal Rauser kirjoittaa:

Jos Jahve on Jumala, silloin Jahve ei käskenyt kanaanilaisten kansanmurhaa… Kristityt ovat usein kohdelleet Vanhaa testamenttia kuten [historioitsija Samual Eliot] Morison kohtelee Kolumbusta. Toisin sanoen he tunnustavat Jahven ja israelilaisten väkivaltaiset teot, mutta he tekevät sen “tietyllä tarttuvalla rauhallisuudella”, ikään kuin tarinat eivät loukkaisi syvintä moraalista herkkyyttämme. Ei ole yllättävää, että tällainen “perhearvoja” painottavien kristittyjen käyttäytyminen vaikuttaa uusateisteilta suorastaan perverssiltä, eivätkä he ole kaihtaneet sitä, että he tekisivät epäuskonsa tunnetuksi…

Oli uusateisteista mitä mieltä tahansa, he ovat varmasti oikeassa: miten selittää nämä kauhut? Samalla kun he kiirehtivät puolustamaan Vanhan testamentin moraalisia julmuuksia, lähes jokainen kristitty tuomitsee varauksetta ja ehdottomasti sellaiset kauheudet kuin lasten julmat teloitukset sodassa. Kanaanilaiset lapset huutaisivat, anelisivat armoa, itkisivät ja vuotaisivat verta aivan kuten israelilaiset lapsetkin… Kuvitelkaa, millaista psykologista tuskaa israelilainen sotilas kokisi, kun jumalallinen käsky olisi hakata kanaanilainen pikkulapsi yhtenä päivänä ja seuraavana päivänä pitää israelilaista pikkulasta polvellaan.

Samaa psykologista tuskaa voisi kuitenkin sanoa myös Israelin nykyisten sotilaiden joutuvan kärsimään, kun Hamas aivopesee palestiinalaiset pikkulapset vihaamaan juutalaisia ja lähettää heidät ihmiskilviksi tai yllyttää heitä tappamaan israelilaisia siviileitä. Sotilas, jonka velvollisuutena on puolustaa viattomien siviilien henkeä tai suojellakseen omaa henkeänsä, joutuu tekemään vaikean ja traumaattisen päätöksen viattoman lapsen elämän päättämisestä.

Mitä itse tekisit tilanteessa missä sinun on eliminoitava kansasi siviileitä teurastava terroristi, joka ottaa oman lapsensa ihmiskilveksi ja ampuu luoteja hänen takaansa voidakseen surmata ensin sinut ja sen jälkeen takanasi olevat viattomat israelilaislapset? Yrityksessä suojella viattomien henkeä sinulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin eliminoida tuo palestiinalainen lapsi, vaikka häntä ei voidakaan pitää vastuullisena isiensä rikoksiin. Tällaisiin traumaattisiin päätöksiin IDF:n sotilaat pakotetaan päivittäin heidän sodassaan Hamasia vastaan. Viattoman lapsen veri ei ole kuitenkaan tuossa tapauksessa Israelin sotilaan käsissä vaan häntä ihmiskilpenä käyttäneen terroristin käsissä.

Muinaisten israelilaisten sotilaiden tilanne on ollut luultavasti hyvin vastaavanlainen kuin nykypäivänä. Jos luemme Vanhaa testamenttia sen historiallisesta asiayhteydestään irrallaan ja sivuutamme sen kokonaiskuvan, niin joillakin saattaa muodostua asiasta sellainen käsitys, että israelilaiset iskujoukot kulkivat kylästä kylään ja teurastivat säälittä armoa anelleet kanaanilaiset miehet, naiset ja lapset, jotka halusivat elää vain rauhassa omassa maassaan, jota israelilaiset tulivat ryöstämään heiltä Joosuan johdolla. Tämä ei ole kuitenkaan se kuva, minkä Raamattu meille antaa.

Ensinnäkin, israelilaiset eivät voineet tuosta vain marssia kanaanilaisten kyliin, koska nämä kansat olivat israelilaisia sotilaallisesti paljon vahvempia ja suurilukuisampia.¹⁰ Tästä syystä israelilaiset pelkäsivät näitä kansoja enemmän kuin ne pelkäsivät israelilaisia. Näiden kansojen kaupungit olivat lujasti varustettuja ja osassa niistä asui myös jättiläisiä, joiden rinnalla israelilaiset tunsivat olevansa kuin heinäsirkkoja.¹¹ Tästä syystä kansa nurisi Moosesta vastaan sanoen: “Emme me kykene käymään sen kansan kimppuun, sillä se on meitä voimakkaampi”.¹² Systemaattisen kansanmurhan voi suorittaa yleensä vahvempi osapuoli heikompaa osapuolta vastaan, ei heikompi osapuoli vahvempaa osapuolta vastaan. Raamatullinen kertomus Daavidista ja Goljatista sopii kuvaamaan myös koko Israelin asemaa sen voimakkaampiin vihollisiinsa nähden, jotka se voitti Jumalansa avulla.

Agressio vai puolustussota?

Toinen tärkeä ja usein sivuutettu näkökohta on siinä, että Israel ei lähtenyt provosoimattomaan sotaan näitä kansoja vastaan. Israelilaiset eivät koputtaneet rauhassa eläneiden viholliskansojen muurien ovia ja sanoneet vartijoille, että Jumala käski hävittää kaupungin kaikki asukkaat lapsia ja naisia myöden ja aloittaneet sitten silmitöntä teurastustaan. 2. Mooseksen kirjassa kerrotaan, että amalekilaiset yrittivät hävittää israelilaiset ennen kuin yksikään israelilainen yritti hävittää heitä:

Sitten tulivat amalekilaiset ja taistelivat Israelia vastaan Refidimissä. Niin Mooses sanoi Joosualle: “Valitse meille miehiä, mene ja taistele huomenna amalekilaisia vastaan. Minä asetun vuoren huipulle, Jumalan sauva kädessäni.”¹³

Refidim sijaitsee Siinain niemimaalla, joten amalekilaiset tulivat Levantista Egyptin orjuudesta pelastuneita israelilaisia vastaan yrityksissä hävittää heidät. Siten israelilaiset sotivat heitä vastaan oikeutettua puolustussotaa oman kansansa olemassaolon puolesta. Asiayhteys kertoo israelilaisten olleen hyvin uupuneita ja janoisia vaellettuaan 40 vuotta Siinain erämaassa. Tästä syystä Raamattu kertoo Jumalan tuominneen amalekilaiset myös heidän säälimättömyytensä tähden heidän sotiessaan sorrettua kansaa vastaan, joka oli kokenut kovia ensin Egyptin orjuudessa ja sitten 40 vuotta erämaassa:

Muista, mitä Amalek teki sinulle matkalla, kun olit lähtenyt Egyptistä, kuinka hän, Jumalaa pelkäämättä, tuli sinua vastaan tiellä, kun sinä olit väsynyt ja uuvuksissa, ja eristi sinun yhteydestäsi kaikki heikommat, jotka kulkivat jälkipäässä.¹⁴

Näin sanoo Herra Sebaot: Minä kostan Amalekille sen, mitä hän teki Israelille asettumalla hänen tielleen, kun hän tuli Egyptistä… Kun Saul tuli lähelle amalekilaisten kaupunkia, asettui hän laaksoon väijyksiin. Ja Saul sanoi keeniläisille: “Tulkaa, erotkaa ja siirtykää pois amalekilaisten joukosta, etten minä hukuttaisi teitä heidän kanssansa; sillä te teitte laupeuden kaikille israelilaisille, kun he tulivat Egyptistä”. Niin keeniläiset erosivat amalekilaisista. Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin.¹⁵

Huomaa kuinka Jumala armahti keeniläisiä amalekilaisten joukossa heidän laupeutensa tähden. Myös Jerikon asukkaiden hävittämisen tapauksessa Jumala armahti Raahab-nimistä naista ja hänen perhettään vaikka hän oli prostituoitu, koska hän oli ollut laupias israelilaisia kohtaan.¹⁶ Muinaisen Israelin tilanne on ollut jossain määrin vastaava kuin vuosina 1945 – 48, kun vuosisatojen vainoista ja holokaustista eloonjääneet juutalaiset palasivat isiensä maahan epätoivoisina ja näännyksissä. Tästä huolimatta monet pakanakansat käänsivät heille selkänsä eivätkä halunneet ottaa heitä vastaan.

Myös Palestiinan arabit Jerusalemin suurmufti Amin al-Husseinin johdolla liittoutuivat natsien kanssa ja taistelivat pakoon päässeitä juutalaisia vastaan estääkseen heitä perustamasta juutalaisvaltiota brittien hallitsemaan Palestiinaan. Samaan tapaan myös Kanaanin muinaiset kansat taistelivat Egyptin orjuudesta selvinneitä heprealaisia vastaan estääkseen heidän asettumisensa maahan, jonka Jumala oli antanut heidän isälleen Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Myös muiden kanaanilaisten kansojen ja niiden kuninkaiden tapauksessa, he aloittivat sodan Egyptin faaraota pakoon päässeitä heprealaisia vastaan eikä toisin päin.¹⁷

Mooses, sotahullu vai diplomaatti?

4. Mooseksenkirja kertoo nimenomaisesti, että israelilaiset tulivat näitä viholliskansoja vastaan “valkoista lippua liehuttaen” rauhan aikeissa:

Ja Israel lähetti sanansaattajat Siihonin, amorilaisten kuninkaan, tykö sanomaan: “Salli minun kulkea maasi läpi. Me emme poikkea pelloille emmekä viinitarhoihin emmekä juo vettä kaivoista. Valtatietä me kuljemme, kunnes olemme päässeet sinun alueesi läpi.” Mutta Siihon ei sallinut Israelin kulkea alueensa läpi, vaan kokosi kaiken väkensä ja lähti Israelia vastaan erämaahan. Ja kun hän oli tullut Jahaaseen, ryhtyi hän taisteluun Israelia vastaan. Mutta Israel voitti hänet miekan terällä ja valloitti hänen maansa Arnonista Jabbokiin, aina ammonilaisten maahan asti, sillä ammonilaisten raja oli varustettu. Ja Israel valtasi sieltä kaikki kaupungit; ja Israel asettui kaikkiin amorilaisten kaupunkeihin, Hesboniin ja kaikkiin sen tytärkaupunkeihin. Sillä Hesbon oli amorilaisten kuninkaan Siihonin kaupunki; hän oli näet käynyt sotaa entistä Mooabin kuningasta vastaan sekä vallannut häneltä kaiken hänen maansa Arnoniin asti.¹⁸

5. Mooseksenkirja kertoo saman asian:

Ja minä lähetin sanansaattajat Kedemotin erämaasta Siihonille, Hesbonin kuninkaalle, viemään rauhan tervehdyksen ja sanomaan: ‘Salli minun kulkea maasi kautta. Aina tiellä pysyen minä kuljen, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle. Anna minun rahalla ostaa ruokaa syödäkseni ja anna minulle rahalla vettä juodakseni; salli vain minun jalkaisin kulkea maasi kautta – minkä minulle myönsivät Eesaun jälkeläiset, jotka asuvat Seirissä, ja mooabilaiset, jotka asuvat Aarissa – kunnes menen Jordanin yli siihen maahan, jonka Herra, meidän Jumalamme, meille antaa.’ Mutta Siihon, Hesbonin kuningas, ei tahtonut antaa meidän kulkea maansa kautta, sillä Herra, sinun Jumalasi, paadutti hänen mielensä ja kovensi hänen sydämensä, antaakseen hänet sinun käsiisi, niinkuin nyt onkin tapahtunut. Ja Herra sanoi minulle: ‘Katso, minä annan nyt Siihonin ja hänen maansa sinun valtaasi. Ryhdy sitä valloittamaan ja ota hänen maansa omaksesi.’¹⁹

Tämä antaa lukijalle aivan toisen kuvan kuin Richard Dawkinsin väite: “Luvattuun maahan tunkeutuminen ylipäätään on moraalisesti erottamaton Hitlerin hyökkäyksestä Puolaan tai Saddam Husseinin kurdien ja suoarabien joukkomurhista.” Heprealaiset eivät pyytäneet amorilaisten kuninkaalta lupaa ryöstää heidän asuntojaan, omaisuuttaan, karjaansa, tai vaimojaan eivätkä he kysyneet myöskään lupaa surmata heidän siviiliväestöänsä. Tällainen pyyntö olisi ollut myös ristiriidassa Mooseksen 8. ja 10. käskyn kanssa: “Älä varasta. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.”²⁰ Israelilaiset olisivat panneet nopeasti merkille Mooseksen kaksinaismoralismin ja tekopyhyyden jos hän olisi alkanut vaatimaan viholliskansojen omaisuuden ryöstämistä. Joku voisi väittää Mooseksen tarkoittaneen “lähimmäisillä” vain Israelilaisten omia hengenheimolaisia eikä pakanakansojen jäseniä. Tämä ei pidä kuitenkaan paikkansa, koska Mooses kehotti israelilaisia rakastamaan maassa asuvia vierasmaalaisia yhtä paljon kuin oman kansansa jäseniä:

Kun muukalainen [ei-israelilainen] asuu luonasi teidän maassanne, älkää sortako häntä. Muukalainen, joka asuu teidän luonanne, olkoon niinkuin maassa syntynyt teikäläinen. Rakasta häntä niinkuin itseäsi, sillä tekin olitte muukalaisina Egyptin maassa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.²¹

Olisivatko natsit sanoneet samaa maassaan asuneista ei-saksalaisista jos muinainen Israel oli moraalisesti erottamaton Natsi-Saksasta? Olennaista tässä on nyt se, että määräys näiden viholliskansojen hävittämisestä tuli vasta sen jälkeen kun he olivat kääntäneet ensin selkänsä heprealaisten rauhanomaisille aikeille ja yrittivät tuhota heidät sen sijaan, että olisivat suostuneet elämään heidän kanssaan sovussa ja rauhassa. Raamattu kertoo Jumalan itse paaduttaneen amorilaisten kuninkaan sydämen, niin että Hän voisi tuomita nämä kansat niiden vuosisatoja jatkuneen pahuuden tähden. 1. Mooseksen kirjan 15. luku kertoo Jumalan antaneen näille kansoille 400 vuotta aikaa parannuksen tekoon ennen niiden tuomitsemista.²²

Jumala kielsi myös israelilaisia sotimasta niitä kansoja vastaan, joiden alueista Hän ei ollut antanut “jalanleveyttäkään” heidän perintöosakseen, eli vieraiden maiden alueiden ryöstäminen (imperialismi), mitä pakanakansat ovat tehneet läpi historian, ei ollut Israelille sallittua.²³

Israel, sorrettu vai sortaja?

Aikeet kansanmurhaan eivät tulleet niinkään israelilaisten taholta vaan pikemminkin Israelin vihollisten taholta. Tämä on selvää Psalmi 83: profetiasta, jonka kuvaus sopii yhtä hyvin Lähi-Idän muinaiseen kuin sen nykyiseenkin tilanteeseen:

Laulu, Aasafin virsi. Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa. Sillä, katso, sinun vihollisesi pauhaavat, ja sinun vihaajasi nostavat päätänsä. Heillä on kavalat hankkeet sinun kansaasi vastaan, ja he pitävät neuvoa sinun suojattejasi vastaan. He sanovat: “Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta”. Sillä he neuvottelevat keskenään yksimielisesti, he tekevät liiton sinua vastaan: Edomin teltat ja ismaelilaiset, Mooab ja hagrilaiset, Gebal, Ammon ja Amalek, Filistea ynnä Tyyron asukkaat. Myös Assur on liittynyt heihin, nämä ovat käsivartena Lootin lapsilla. Sela. Tee heille, niinkuin teit Midianille, niinkuin Siiseralle, niinkuin Jaabinille Kiison-joen rannalla.

Israel ei myöskään sortanut kanaanilaisia kansoja vaan kanaanilaiset kansat sortivat Israelia:

Kun siis Herra herätti heille tuomareita, niin Herra oli tuomarin kanssa ja pelasti heidät heidän vihollistensa käsistä niin kauaksi aikaa, kuin tuomari eli; sillä Herran tuli sääli, kun he voihkivat sortajainsa ja vaivaajainsa käsissä.²⁴ 

Sitten Samuel kutsui kansan koolle Herran eteen Mispaan. Hän sanoi israelilaisille: “Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä johdatin Israelin Egyptistä, ja minä vapautin teidät egyptiläisten käsistä sekä kaikkien niiden valtakuntien käsistä, jotka teitä sortivat.²⁵

Paholaisen asianajaja huomauttaa taas tässä kohtaa, että historia on voittajien kirjoittamaa eikä meillä ole olemassa kanaanilaisten omia historiallisia lähteitä todistamassa siitä sortivatko he Israelia vaiko toisinpäin. Ehkäpä sitten näin, mutta koska koko kansanmurha narratiivi on johdettu yksistään Raamatusta, niin on myös täysin oikeutettua siteerata Raamatun muita tekstejä tämän narratiivin vastapainoksi. Tuomarien kirjan mukaan nämä kanaanilaiset kansat olivat piikkinä Israelin lihassa vielä Joosuan valloitussotien jälkeenkin ja yrittivät heprealaisten kansanmurhaa nälkiinnyttämällä:

Ja Israel sai tuntea Midianin käden voimaa, ja israelilaiset tekivät suojakseen midianilaisia vastaan ne onkalot, joita on vuorissa, ja luolat ja vuorilinnat. Ja joka kerta kun israelilaiset olivat kylväneet, tulivat midianilaiset, amalekilaiset ja Idän miehet ja hyökkäsivät heidän kimppuunsa. He leiriytyivät heitä vastaan ja hävittivät maan sadon aina Gassaa [vastaa nykyistä Gazaa] myöten eivätkä jättäneet mitään elintarpeita Israeliin, eivät myöskään lampaita, nautakarjaa eivätkä aaseja. Sillä he lähtivät liikkeelle laumoineen ja telttoineen, he tulivat monilukuisina kuin heinäsirkat, heillä ja heidän kameleillaan ei ollut määrää, ja he tulivat maahan sitä hävittämään. Niin Israel joutui suureen kurjuuteen midianilaisten tähden; ja israelilaiset huusivat Herraa.²⁶

Tässä kohtaa onkin kysyttävä, että miksi uusateistit tuomitsevat vain kanaanilaisten “kansanmurhan”, mutta eivät midianilaisten ja amalekilaisten selvää yritystä kansanmurhaan. Kanaanilaisten toimet olisivat määritelty vähintäänkin sotarikokseksi nykyisen kansainvälisen lain puitteissa:

Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (ICC) mukaan “siviilien nälänhädän tahallinen käyttäminen sodankäyntimenetelmänä riistämällä heiltä eloonjäämisen kannalta välttämättömät elintarpeet, mukaan lukien Geneven yleissopimusten mukaisten avustustoimitusten tahallinen estäminen”, on sotarikos… siviilien näännyttäminen sodankäyntimenetelmänä ja sellaisten esineiden kuten elintarvikkeiden tuhoaminen, jotka ovat välttämättömiä siviiliväestön selviytymiselle, on erityinen ilmaus inhimillisen kohtelun periaatetta vastaan. Valtioiden käytäntö ja kansainvälisten elinten käytäntö tukee hyvin laajasti näitä kieltoja, riippumatta siitä, minkä tyyppisestä konfliktista on kyse, ja näin ollen voidaan väittää, että nämä säännöt ovat kansainvälistä tapaoikeutta. ja niiden rikkominen on sotarikos.²⁷

Muinaista “trumpilaista” hyperbolaa

Richard Dawkins lainasi 4. Mooseksen kirjan 31. luvusta löytävää tarinaa siitä kuinka Mooses määräsi surmattaviksi midianilaisten kaikki miehenpuolet, poikalapset ja mieheen yhtyneet naiset, ja Israelin kansa teki niin kuin Mooses oli heitä käskenyt. Kuitenkin Tuomarien kirjan 6. luvun mukaan “Israel sai tuntea Midianin käden voimaa” ja Israelilaiset joutuivat piiloutumaan heiltä pakoon luoliin ja onkaloihin vaikka nämä tapahtumat sijoittuvat vuosikymmeniä tai vuosisatoja myöhempään ajankohtaan. Miten siis midianilaisia oli yhä elossa jos Mooses oli jo surmannut heidät? Saman kummallisuuden kohtaamme myös amalekilaisten kohdalla. Profeetta Samuel sanoi kuningas Saulille: “Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” ²⁸ Muutamaa jaetta myöhemmin kerrotaan: “Ja Saul voitti amalekilaiset ja ajoi heitä takaa Havilasta Suuriin päin, joka on Egyptistä itään päin. Ja hän otti Agagin, Amalekin kuninkaan, elävänä vangiksi, mutta kaiken kansan hän vihki tuhon omaksi miekan terällä.”

Samuel nuhteli Saulia siitä, että tämä ei ollut totellut Jumalan käskyä vaan jätti eloon Amalekin kuninkaan Agagin ja säästi “parhaimmat lampaat, lihavimmat raavaat ja karitsat, kaiken, mikä oli arvokasta”. Tarina kuitenkin painottaa, että Saul vihki amalekilaisten kansan tuhon omaksi, kuten profeetta oli häntä käskenyt tehdä. Miten sitten on mahdollista, että amalekilaiset ovat yhä elossa kuningas Daavidin aikaan? 1. Samuelin kirjan 30. luku kertoo amelekilaisten tehneen ryöstöretken Etelämaahan ja Siklagiin, polttaneen kaupungin tulella ja ottaneen panttivangeiksi israelilaisten vaimot, pojat ja tyttäret, joista Daavid onnistui pelastamaan lopulta kaikki. Kuitenkin, vain muutamaa lukua aiemmin kerrottiin: “Daavid lähti miehinensä, ja he tekivät ryöstöretkiä… amalekilaisten maahan. Sillä nämä asuivat siinä maassa, joka muinoin ulottui Suuriin päin ja Egyptin maahan asti. Ja hävittäessään maata Daavid ei jättänyt yhtään miestä eikä naista henkiin.”²⁹

Jos yhtäkään miestä, naista tai lasta ei jäänyt amalekilaisista henkiin kuningas Saulin tai Daavidin käsistä, niin miten he sitten saattoivat olla israelilaisten kiusana jälleen luvussa 30? Ja vielä kuningas Hiskian päivinä noin 300 vuotta myöhemmin israelilaiset olivat surmaamassa eloonjääneitä amalekilaisten joukosta.³⁰ Sitkeitä paskiaisia kun eivät kuole kerrasta. Näiden esimerkkien valossa on selvää, että kansojen hävityskäskyt ovat Vanhassa testamentissa eräänlaista hyperbolaa, liioiteltua retoriikkaa, josta Donald Trump on kuuluisa, ja joka oli muinaisessa maailmassa yleinen tapa kuvata viholliskansan täydellistä sotilaallista kukistamista. Näin ollen sitä ei voi verrata millään tapaa kansanmurhaan tai systemaattiseen etniseen puhdistukseen siten kuin se on ymmärretty 1900 -luvun tapahtumien kontekstissa.

Samanlaista retoriikkaa voimme löytää nimittäin Israelin vihollisten omista kirjoituksista, kuten egyptiläisestä Merenptah-steelasta, maailman vanhimmasta Raamatun ulkopuolisesta kirjoituksesta, joka mainitsee Israelin olemassaolon. Tämä faarao Merenptahan aikana 1200 -luvulla eKr. laadittu hieroglyfinen kivitaulu kerskailee: “Israel on hävitetty — sen siementä ei ole enää”. Tämä egyptiläinen kirjoitus sijoittuu tuomareiden aikaan Joosuan valloitusten ja kuningas Saulin ja Daavidin hallintovuosien välimaastoon. Se myös vahvistaisi Raamatun kuvausta muinaisesta Israelista voimakkaampien naapurikansojensa sortamana ja ylenkatsomana kansankuntana, jota Israelin viholliset olivat jatkuvasti hävittämässä. Kanaanilaiset kansat, kuten midianilaiset ja amalekilaiset ovat saattaneet toimia Levantissa myös Egyptin faaraoiden vasalleina Israelin hävittämiseksi, sillä Exoduksen tapahtumien on täytynyt jättää pysyvä jälki Israelin ja Egyptin valtiosuhteille.

Jos amalekilaiset olivat kerran israelilaisten systemaattisen etnisen puhdistuksen uhreja, niin kuinka he onnistuivat kokoamaan sotajoukkonsa aina uudelleen heprealaisten vaivaksi? Miksi he eivät hakeneet turvapaikkaa Israelin vihollisten keskeltä jos israelilaiset sitten teurastivat heitä täysin säälittä? Raamattu vahvistaa monissa kohdin sen, ettei tällaista systemaattista kansojen joukkotuhoa ole tapahtunut koskaan Israelin muinaishistoriassa. Kanaanilaiset kansat tuhoutuivat vähitellen vuosisatoja kestäneiden sotien seurauksena ja osa niiden asukkaista pakeni ympäröiviin alueisiin.³¹ Alla pari esimerkki tästä.

Vaikka ajatteletkin sydämessäsi: ‘Nämä kansat ovat minua suuremmat, kuinka minä voisin ne karkoittaa?’ niin älä kuitenkaan pelkää niitä; muista, mitä Herra, sinun Jumalasi, teki faraolle ja kaikille egyptiläisille, niitä suuria koettelemuksia, jotka sinä näit omin silmin, ja niitä tunnustekoja ja ihmeitä ja sitä väkevätä kättä ja ojennettua käsivartta, joilla Herra, sinun Jumalasi, vei sinut pois. Samoin on Herra, sinun Jumalasi, tekevä kaikille niille kansoille, joita sinä pelkäät. Niin, Herra, sinun Jumalasi, lähettää heidän kimppuunsa herhiläisiä, kunnes ne, jotka ovat jäljellä ja ovat sinulta piiloutuneet, ovat hävitetyt. Älä heitä säikähdy, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, suuri ja peljättävä Jumala. Ja Herra, sinun Jumalasi, karkoittaa nämä kansat sinun tieltäsi vähitellen. Älä lopeta heitä yhtäkkiä, etteivät metsän pedot lisääntyisi sinun vahingoksesi. Herra, sinun Jumalasi, antaa heidät sinulle alttiiksi ja saattaa heidät suureen hämminkiin, kunnes he tuhoutuvat, ja hän antaa heidän kuninkaansa sinun käsiisi, ja sinä hävität heidän nimensä taivaan alta. Ei kukaan kestä sinun edessäsi, vaan sinä tuhoat heidät.³²

Niin Herran viha syttyi Israelia kohtaan, ja hän sanoi: “Koska tämä kansa on rikkonut minun liittoni, jonka minä sääsin heidän isillensä, eivätkä he ole kuulleet minun ääntäni, niin en minäkään enää karkoita heidän tieltänsä ainoatakaan niistä kansoista, jotka Joosua kuollessaan jätti jäljelle. Minä tahdon näin heidän kauttansa koetella Israelia, noudattavatko he Herran tietä ja vaeltavatko sitä, niinkuin heidän isänsä tekivät, vai eivätkö.” Niin Herra jätti nämä kansat paikoilleen, karkoittamatta niitä heti kohta; hän ei antanut niitä Joosuan käsiin. Nämä ovat ne kansat, jotka Herra jätti paikoilleen koetellakseen niiden kautta Israelia, kaikkia niitä, jotka eivät olleet kokeneet mitään kaikista Kanaanin sodista – hän jätti ne ainoastaan sitä varten, että israelilaisten sukupolvet saisivat kokea sotaa, hänen opettaessaan heitä sotimaan, kuitenkin ainoastaan niitä, jotka eivät ennen olleet sotaa kokeneet… Nämä jäivät, että hän niiden kautta koettelisi Israelia saadakseen tietää, tottelisivatko he Herran käskyjä, jotka hän Mooseksen kautta oli antanut heidän isillensä. Israelilaiset asuivat siis kanaanilaisten, heettiläisten, amorilaisten, perissiläisten, hivviläisten ja jebusilaisten keskellä.³³

Johtopäätös

Edellä mainituista esimerkeistä voi nähdä kuinka Richard Dawkinsin kaltaiset uusateistit vääristelevät Raamatun kuvausta muinaisen Israelin sodista sen vihollisia vastaan. Jotta analogia Hitlerin Puolan miehitykseen ja holokaustiin olisi oikeutettu, israelilaisten olisi täytynyt hyökätä ilman provokaatiota heitä sotilaallisesti heikompien kansojen kimppuun ja teurastaa kokonaisia kansakuntia systemaattisesti lyhyessä ajassa, ja ryöstää heidän maansa ja omaisuutensa. Jos asia olisi ollut todella näin, silloin Vanhan testamentin Jumalan moraalisuus olisi aivan oikeutettuakin kyseenalaistaa. Laajempi analyysi osoittaa kuitenkin sen, että Israel oli itse sorrettu ja sotilaallisesti heikko kansakunta, joka Jumalan avulla onnistui kuitenkin tuhoamaan sitä voimakkaammat kansat noin 500 vuotta kestäneiden sotien seurauksena.

Sen sijaan, että Israel olisi yrittänyt hävittää sen naapurikansat, sen naapurikansat pyrkivät hävittämään Israelin – aivan kuin tapahtui myös nykyajassa vuoden 1948 jälkeen. Sen sijaan, että israelilaiset olisivat olleet säälimättömiä ja armottomia kanaanilaisia kohtaan, kanaanilaiset olivat säälimättömiä israelilaisia kohtaan. Sen sijaan, että israelilaiset olisivat olleet väkivaltaisia kanaanilaisia kohtaan, kanaanilaiset olivat väkivaltaisia israelilaisia kohtaan. Vaikka onkin totta, että Jumalan nimenomaisesti käski Israelia olemaan armoton Kanaanin kansoja kohtaan³⁴, niin tämä johtui siitä että Jumala tunsi näiden kansojen vihan täyttämän väkivaltaisen ja säälimättömän sydämen, ja halusi valmistaa myös oman kansansa taistelemaan heitä vastaan pelotta ja ilman inhimillisen säälin mukana tuomaa heikkoutta. Jos toisen maailmansodan liittoutuneet olisivat säälineet liikaa saksalaisia ja japanilaisia, silloin akselivallat olisivat voittaneet sodan ja vieneet maailman tuhatvuotiseen pimeyteen.

Pyrin panemaan tässä seitsemän kanaanilaisen kansan tuhon parempaan historialliseen ja raamatulliseen perspektiiviin, vaikka tämä selonteko ei teekään täysin tyhjäksi Vanhan testamentin kaikkia moraalisesti kyseenalaisia tai vaikeasti selitettäviä jakeita. Suosittelen lukemaan aiheesta kuitenkin lisää englanniksi verkkosivulta bereanarchive.org, jonka materiaalista lainasin suuren osan myös omaan artikkeliini.

1. 5. Moos. 2:34 ↩︎
2. 5. Moos. 3:6 ↩︎
3. 1. Moos. 6:3 ↩︎
4. Jer. 18:6 ↩︎
5. Psalmit 139:13 ↩︎
6. Matt. 23:37 ↩︎
7. 1. Moos. 15:16, 3. Moos. 18:24-30, 5. Moos. 9:4, 12:31, 18:9-10, Psa. 106:35, 37-38 ↩︎
8. Foinkealaisten alkuperä oli Levantissa nykyisen Libanonin alueella ja heistä tuli muinaisen maailman yksi merkittävin merenkulku kansa, joka perusti Pohjois-Afrikkaan Karthagon kaupungin. 500 -luvulla elänyt historioitsija Procopius sanoi, että osa Israelin “hävittämistä” Kanaanin kansoista olisi paennut Pohjois-Afrikkaan ja perustanut Karthagon. Tämä selittäisi kanaanilaisten lapsiuhrien jatkumisen tässä kaupungissa aina Jeesuksen päiviin asti. Tämä vahvistaisi myös sitä, ettei Israel syyllistynyt koskaan mihinkään kanaanilaisten kansanmurhaan. Procopius kirjoittaa: “[Palestiinan] maassa asui [Mooseksen aikana] hyvin väkirikkaita heimoja, gergesiläisiä ja jebusilaisia ja eräitä muita, joilla on muitakin nimiä, joilla heitä kutsutaan heprealaisten historiassa. Kun nämä kansat näkivät, että hyökkäävä kenraali [Mooses] oli vastustamaton ihmeidentekijä, he muuttivat pois esi-isiensä kotiseuduilta ja suuntasivat tiensä Egyptiin, joka oli heidän maansa vieressä. Ja kun he eivät huomanneet, ettei siellä ollut heille riittävästi asuinpaikkoja, koska Egyptissä on ollut muinaisista ajoista lähtien suuri väkiluku, he siirtyivät Libyaan. He perustivat lukuisia kaupunkeja ja ottivat haltuunsa koko Libyan aina Herakleen pylväisiin asti, ja siellä he ovat asuneet aina minun aikaani saakka foinikialaista kieltä käyttäen. He rakensivat linnoituksen myös Numidiaan, jossa on nykyään kaupunki nimeltä Tigisis.” ↩︎
9. 2 Aik. 28:1-3 ↩︎
10. 5. Moos. 4:37, 7:1, 9:1 11:23 ↩︎
11. Jättiläisten olemassaolo on mainittu lukuisissa muinaisissa kansantaruissa ja siitä löytyy myös arkeologisia ja paleontologisia todisteita. Mielenkiintoinen video suomeksi aiheesta löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=JzXYv3NaEUM ↩︎
12. 4. Moos. 13:32 ↩︎
13. 2. Moos. 17:8-9 ↩︎
14. 5. Moos. 25:17-18 ↩︎
15. 1. Samuel 15:2, 5-7 ↩︎
16. Joosua 6:25, Heb. 11:31 ↩︎
17. 4. Moos. 21:1, 21-23, 33, 22:6 ↩︎
18. 4. Moos. 21:21-26 ↩︎
19. 5. Moos. 2:26-31 ↩︎
20. 2. Moos. 20:17 ↩︎
21. 3. Moos. 19:33 ↩︎
22. 1. Moos. 15:16 ↩︎
23. 5. Moos. 2:5 ↩︎
24. Tuom. 2:18 ↩︎
25. 1. Samuel 10:17-18 ↩︎
26. Tuom. 6:2-9 ↩︎
27. https://www.icrc.org/en/doc/assets/files/other/irrc-844-pejic.pdf (sivut 1099-1100, 1106) ↩︎
28. 1. Samuel 15:2-3 ↩︎
29. 1. Sam. 27:8-9 ↩︎
30. 1. Aik. 4:41-43 ↩︎
31. Monessa kohtaa sanotaan, että Jumala ajoi nuo kansat pois Israelin tieltä, mikä viittaa paremminkin niiden asukkaiden pakenemiseen sotien seurauksena muualle kuin naisten ja lasten systemaattiseen teurastamiseen. Ks. alaviite 8 ja seuraava linkki: https://bereanarchive.org/articles/history/ancient-israel-morality-of-the-conquest-of-canaan#Driving-Out ↩︎
32. 5. Moos. 7:17-24 ↩︎
33. Tuom. 2:20-23, 3:1-2, 4-5 ↩︎
34. 5. Moos. 7:2 ↩︎