-
Lyhyt päivitys blogiini liittyen Elon Muskiin, maailman rikkaimpaan mieheen, joka osti juuri Twitterin 44 miljardilla dollarilla. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen kirjoittanut Muskista hyvin myönteisesti viimeisen parin, kolmen vuoden ajan. Olen julkaissut Muskiin liittyviä videoita mm. huhtikuussa 2020, kesäkuussa 2020 ja huhtikuussa 2022. Liitän videot tämän artikkelin yhteyteen alle. Varsinkin tuo viimeisin videoni Muskista…
-
Viikon päästä Yhdysvalloissa pidetään välivaalit, jonka jälkiseuraukset voivat osoittautua maan historin merkityksellisemmiksi. Samanaikaisesti Israelissa pidettiin vaalit marraskuun 1. päivä ja alustavan laskennan perusteella kesällä 2021 syrjäytetty Benjamin Netanjahu olisi palaamassa Israelin pääministeriksi ensivuonna. Netanjahu on ollut pääministerinä aikaisemmin vuosina 1996-99 ja 2009-21. Netanjahua on kutsuttu usein lempinimellä “kuningas Bibi”, sillä Israelin pisimpään palvelleena pääministerinä hänet…
-
Yhdistyneen Kuningaskunnan Downing Street 10 on nähnyt jo viisi eri pääministeriä vuoden 2016 Brexit -äänestyksen jälkeen. Kuten Brexitin takana ollut Yhdistyneen kuningaskunnan itsenäisyyspuolueen (UKIP) ja Brexit Puolueen entinen puheenjohtaja Nigel Farage kertoi Sky News Australia -kanavalla: “Ajattele missä sekasotkussa olemme. Näin aamulla ihastuttavan tviitin. ‘Poikani on nähnyt neljä valtionvarainministeriä, kolme sisäministeriä, kolme pääministeriä ja kaksi…
-
USA:n marraskuiset välivaalit ovat kolmen viikon päässä. Olen jo kahden vuoden ajan pysynyt järkkymättömänä uskossani, että Trump oli vuoden 2020 presidentinvaalien todellinen voittaja ja että hän tulisi palaamaan vielä presidentiksi. Varmuuteni tästä on perustunut mm. lukuisiin kristittyjen saamiin profetioihin Trumpin jatkokaudesta, joista moni asia on jo tullut toteen. Olen siteerannut mm. Kevin Zadain profetiaa marraskuulta…
-
Olen tutkinut teoriaa prinssi ja nyt kuningas Charles III:sta Raamatun mahdollisena Antikristuksena vuodesta 2003 lähtien. Luin Tim Cohenin aihetta käsitelleen kirjan vuonna 2008. Samoihin aikoihin löysin Kirjoituksista erään hyvin mielenkiintoisen johtolangan mitä Cohen itse ei ollut löytänyt tai painottanut omissa eskatologisissa teksteissään. Danielin kirjan 11. luvun Antikristus-näky nimittäin mainitsi nimenomaisesti, että tuon henkilön tulisi nousta…
-
Osoitin maaliskuussa julkaisemassani videokoosteessa, että Suomenlahden läpi kulkeva Nord Stream 2 kaasuputki saattoi näytellä avainroolia Ukrainan sodan syttymisestä. Kannattaa katsoa senaattori Ted Cruzin tähän liittyvä puhe Foxilla viimevuoden joulukuulta missä hän kytki Bidenin energiapolitiikan Venäjän Ukraina-politiikkaan. Puhe löytyy videoni kohdasta 18:55-22:10. Sen perään kannattaa katsoa Fox-uutisten Tucker Carlsonin suomeksitekstitetty selonteko siitä kuinka Biden itse ja…
-
Jos premissini oikea ja Charles III on todella Raamatun ennustama historian viimeinen antikristillinen tyranni, niin hänen pitäisi nousta pian merkittäväksi globaaliksi johtajaksi ja saada poliittista vaikutusvaltaa etenkin Euroopan Unionin alueella. Danielin kirjan 7. luku nimittäin ennustaa tämän henkilön nousevan jälleennousseen Rooman Imperiumin johtaksi ja pudottavan kolme muuta Euroopan maata hänen edestään. Sen rinnakkaisnäky 8. luvussa…
-
Nekin, jotka eivät yhdy eskatologisiin tulkintoihini Charlesin roolista Ilmestyskirjan petona, voivat allekirjoittaa sen että 8. syyskuuta 2022 oli hyvin historiallinen hetki. Vaikka Englannin historialla ei olisi välitöntä vaikutusta meihin suomalaisiin, jopa suomalaiset tuntevat käsitteet kuten Viktoriaaninen aikakausi sillä kokonaisia historian aikakausia määritellään usein Englannin monarkkien hallintokausien mukaisesti. Viktoriaaninen aikakausi käsittää vuodet 1837 – 1901, jolloin…
-
Psykologiselta kannalta myönnän, että ihmismielellä on tapana etsiä turvaa profetioista. On nimittäin lohdullisempaa uskoa maailmaan, joka ei ole täysin kaaoksellinen ja sattumanvarainen, maailmaan missä kaikella olisi jokin tarkoitus – jopa niilläkin tapahtumilla, jotka inhimilliseltä näkökannalta näyttäytyvät meille täysin järjettöminä ja turhina tragedioina – ja missä Jumala ohjaa historian kehitystä oman hyvän tahtonsa mukaisesti. Tämä on…