Tulevan englanninkielisen kirjani kansitaidetta

Julkaisen vain tällaisen ilmoitusmuotoisen lyhyen päivityksen. Reilu viikko sitten aloin työstään kirjastani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? (Books on Demand, 2019) englanninkielistä laitosta. Olen saanut kirjoitetuksi jo kaksi ja puoli lukua siitä. En ole vain kääntänyt vanhaa kirjaani vaan olen kirjoittanut sen lähes kokonaan uusiksi ja jättänyt vain muutamat olennaisimmat kohdat paikoilleen. Myös lukujen aihe on edelleen sama. En ollut ihan tyytyväinen niiden sisältöön, joten päätin muotoilla argumenttini eri tavalla ja edetä kirjoituksessa entistä yhtenäisemmin ja johdonmukaisemmin, keskittyä olennaiseen ja jättää kaikki turha lätinä pois. Sitä paitsi uuden tekstin tuottaminen on minulle paljon motivoivampaa kuin vain vanhan kertaaminen. Näin löytyy myös usein uusia näkökulmia ja uutta tietoa kun tekee samalla tutkimustyötä kirjoittaessa.

Kerroin juuri Facebookin messengerissä eräälle ystävälleni, että harva kirjailija tekee kaiken itse, kirjojensa taiton, kannet, markkinnoinnin ja vieläpä sen kääntämisen englanniksi. Mutta jo kirjan kansien teettäminen ammattilaisilla maksaisi satoja euroja eikä minulla ole mahdollisuutta sellaiseen tuhlailuun. Alla pari ehdotusta, joihin todennäköisesti päädyn lopullisessa painoksessa. Toivon, että voisin saada työn valmiiksi seuraavan kahden kuukauden sisällä. Se tarkoittaa, että minulla on nyt vähemmän aikaa keskittyä blogini päivittämiseen. Pahoittelen kirjoitustyöstä koituvaa viivästystä blogin päivitykseen.

Kuinka rokotepassit ovat todellisuudessa datapasseja, joilla maailmaa tuuditetaan hyväksymään pedon yhteiskunta ja Kiinan kaltainen luottoluokitusjärjestelmä?

Eräs ystäväni jakoi tuon suomennetun haastattelun juuri Facebookissa, joten jaan sen tännekin. Video löytyi Mikael Pakarisen Facebook seinältä julkisena, joten suomennos on kai hänen.

https://www.facebook.com/plugins/video.php?height=314&href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2Fmikael.pakarinen%2Fvideos%2F903571210342951%2F&show_text=false&width=560&t=0