Isoveljeni on jakanut minulle viimepäivinä videoita eräältä Joshua-nimiseltä afrikkalaiselta kristityltä, joka väittää Jeesuksen itsensä kertoneen hänelle näyssä, että Hän tulisi noutamaan seurakuntansa tämän vuoden syyskuun 23. tai 24. päivä, joka osuu myös juutalaisen uuden vuoden Roš hašanan hetkelle. Tapanani ei ole ollut yleensä keskittyä tällaisiin väitteisiin, koska olen tuominnut tarkkojen päivämäärien asettamisen Herramme paluulle, jotka pieleen mennessään tahraavat koko profetian tutkimuksen maineen. Lisäksi päivämäärien asettelut voivat synnyttää myös epätervettäkin hengellisyyttä missä Jeesuksen toisen tulemuksen odotus muuttuu todellisuuspakoiseksi tuonpuoleisuus-keskeisyydeksi missä elämän ainoa päämäärä on valmistautua kohtaamaan Jeesus taivaissa ja jättää koko tulelle varattu maailma taaksemme.
Itse asiassa kirjoitin viimeisimmän kirjani Aadam 2.0 vai Peto 6.66? – Transhumanismi Raamatun valossa juuri tämän kaltaista eskapistista eskatologiaa vastaan. Kirjoitin kirjani sivulla 197, että eskapistiset lopun ajan “näkemykset lietsovat usein nihilististä asennetta tätä maailmaa ja tämän puoleista elämää kohtaan. Miksi edes rakentaa taloa tai istuttaa puuta jos ‘nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomien ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.’ Luther neuvoi istuttamaan puun maailmanlopun aattona, mutta miksi jos maailma tuhoutuu joka tapauksessa?”
Vaikka kukaan kristitty eskatologi ei ehkä yllytä tappamaan ketään maailmanlopun lähestyessä, niin eskapistinen eskatologia – tai “eskapologia” kuten “tekoäly-ystäväni” sitä kutsui – jakaa silti joitakin samankaltaisia piirteitä äärimuslimien eskatologian kanssa. Molemmat nimittäin painottavat tuonpuoleisuutta tämän puoleisuuden kustannuksella. Islamistit yllyttävät tappamaan juutalaisia ja vääräuskoisia joudattaakseen islamilaisen maailmanlopun tulemusta ja sielun pääsyä islamilaiseen Paratiisiin 72 neitsyen kanssa. Kristityt eskapologistit puolestaan opettavat, että koska Kristus pelastaa meidät tästä maailmasta, tämän maailman asiat ovat siten täysin arvottomia ja kaikki työmme tässä maailmassa on myös aivan turhaa puuhastelua. Kristityn kun tulisi kerätä aarteita taivaaseen – ei maanpäälle. Rakentaa majaansa taivaaseen – ei maanpäälle.
Tällaiselle tuonpuoleisuuteen keskittyvälle ajatusmallille on kyllä myös vahva raamatullinen perusta, mutta samalla se voi vääristyä gnostilaisen harhaopin mukaiseksi elämän- ja maailmanvastaisuudeksi ellemme ota huomioon Kirjoitusten kokonaisvaltaista totuutta. Joskus Jeesuksen tulemuksen odotus voi johtaa myös hyvin passiiviseen ja nihilistiseen elämänasenteeseen. Mitä järkeä on nimittäin istuttaa puita, rakentaa taloa, perustaa perhettä, hankkia uraa, kehittää talenttejaan, ajaa tavoitteitaan ja unelmiaan, jos tämä maailma on loppumassa? Tästä syystä minua vetää enemmän puoleensa juutalaisen eskatologian mukainen elämänmyönteisyys. He eivät odota tuonpuoleista vaan tämän puoleista lunastusta. Heille lunastus merkitsee kolmannen temppelin konkreettista rakentamista Jerusalemiin, jonka he uskovat tuovan siunauksen ei vain Israelille vaan koko maailmalle (Jes. 2:1-4).
Tämä kontrasti juutalaisen uskon mukaisen elämänmyönteisyyden ja islamilaisen uskon mukaisen elämänvastaisuuden välillä on tullut esiin hyvin myös lokakuun 7. jälkeisissä tapahtumissa. Hamasin äärimuslimit ovat julistaneet useaan otteeseen, että “siinä kuin juutalaiset rakastavat elämää, muslimit rakastavat kuolemaa.” He rakastavat kuolemaa koska tämä elämä on heille vain väliaikainen tila tuonpuoleisen autuuden saavuttamiseen, jonka he uskovat saavansa vääräuskoisia surmaamalla ja kuolemalla taistelussa Allahin uskon levittämiseksi koko maailmaan.
Mutta siinä kuin äärimuslimit uskovat pääsevänsä sairaalloisen aistilliseen taivaaseen missä he voivat harjoittaa loppumattomia seksiorgioita nuorten tyttöjen kanssa, niin kristityt taas odottavat pääsyä kaikista ruumiillisista iloista vapaaseen autuuteen missä sielut soittavat pilvien päällä harppuaan ikäloppuja virsiä hoilaten kunnes sekoavat lopulta tylsyyteen. Täysin vastakkainen taivaskuva, mutta molemmat yhtä vieraita tuonpuoleisuuden uskontoja juutalaisesta perspektiivistä, jonka lopun ajan oppi keskittyy Paratiisin ennallistamiseen maanpäälle.
Toki kristillinen ja islamilainen eskatologia sisältää myös tämänpuoleisen elementin. Kristinuskon tapauksessa opin Kristuksen kirjaimellisesta tuhatvuotisesta valtakunnasta maanpäällä, joka syntyy seitsemän vuoden ahdistuksen ajan ja Harmageddonin jälkeen. Islamin tapauksessa opin Mahdista, joka saapuu yhdessä Jeesuksen kanssa ja surmauttaa kaikki kristityt, juutalaiset ja muut islamin viholliset, jotka eivät tunnusta Allahia ja hänen profeettaansa (globaali ISIS-kalifaatti on siis heidän käsityksensä Paratiisista).
Juutalaisen lopun ajan opin ratkaiseva ero muihin aabrahamilaisiin uskoihin nähden on jälleen se, ettei tuo Paratiisi synny maanpäälle oikean uskon levittämisellä ja vääräuskoisten käännyttämisellä, vaan siitä kun Jumala itse kokoaa kansansa Israelin heidän perintömaillensa ja avaa myös pakanoiden silmät käsittämään sen miksi Jumala valitsi juutalaiset sekä kirouksen että siunauksen lähteeksi koko maailmalle.
Oppi tempauksesta tuo mukaan sen tuonpuoleisuuden elementin muutoin varsin tämänpuoleiseen millenialismin eskatologiaan (pidän tempausta täysin Raamatun mukaisena oppina ennen kuin joku lukee näitä polveilevia pohdintojani väärin). 1600 – 1800 -luvun protestanttikristittyjen keskuudessa vaalittiin kuitenkin postmillenialistista lopun ajan oppia, joka painotti enemmän seurakunnan aktiivista roolia ei vain sielujen pelastamisessa vaan myös yhteiskunnan uudistamisessa valmistaakseen sen Kristuksen takaisinpaluuta ja Hänen maanpäällistä valtakuntaansa varten. Kirjoitin jo kirjassani Aadam 2.0 kuinka tällaiselle postmillanialistiselle näkökannelle löytyy myös monia raamatullisia perusteita vaikka itse en olekaan postmillenialisti vaan sovitan em. kirjassani post- ja premillenialismin yhteen.
Se asia mitä nyt lähinnä vierastan näissä tuonpuoleisuuden lopun ajan opeissa, on tuo ihmiskunnalle, elämälle ja tälle maailmalle vihamielinen pohjavire. Evankeliumit ja Uusi testamentti kyllä kehottavat meitä vihaamaan jopa omaa elämäämme, mutta tällä ei tarkoiteta itsevihaa. Samoin kuin viha tätä maailmaa kohtaa ei tarkoita vihaa Jumalan luomakuntaa kohtaan. Kyse on siitä, että meidän tulisi rakastaa Kristusta enemmän kuin rakastamme tätä maailmaa, omaa perhettämme tai omaa elämäämme. Jos meidät pakotetaan tekemään esimerkiksi valinta siitä kiellämmekö Kristuksen vai annamme ruumiimme kidutettavaksi tai tapettavaksi, niin meidän on valittava jälkimmäinen.
Tämänpuoleisuuden lopun ajan opit näkevät arvoa kaikessa siinä mitä teemme tässä maailmanajassa. Ei vain niissä asioissa, jotka edistävät sielujen pelastumista, vaan kaikessa sellaisessa millä edistämme läheistemme ja itsemme hyvinvointia tai koko maailman kollektiivista hyvää – kaikkia niitä asioita, joilla kannamme hedelmää ja rakennamme parempaa maailmaa ei vain omaa sukupolveamme vaan myös tulevia sukupolvia ja tulevaa maailmaa ajatellen. Tuonpuoleisuuden lopun ajan opit näkevät arvoa vain sillä kuinka monta ihmistä johdatamme taivaaseen tämänpuoleisen elämämme aikana, koska siinä kristityn ainoa tehtävä maanpäällä nähdään olevan “vääräuskoisten käännyttäminen” ja kaikki muu maallinen työmme ja puuhastelumme on pohjimmiltaan aivan turhaa.
1600 – 1800 -lukujen postmillenialistien keskuudessa kristillisen evankeliumin tarkoitus nähtiin kuitenkin paljon kokonaisvaltaisemmin. Se sisälsi myös sosiaalisen evankeliumin missä kristittyjen tehtävä oli edistää myös sosiaalista hyvää esimerkiksi orjuudenvastaisella taistelulla ja köyhien olojen yhteiskunnallisella parantamisella. Seurakunnan tehtävänä oli siis valmistaa maailmaa sekä hengellisesti, moraalisesti, kulttuurisesti ja materiaalisesti lähemmäksi Jumalan maanpäällisen valtakunnan realisoitumista – ei vain kerätä sieluja taivaaseen ennen tämän maailman palamista tai odottaa passiivisena kädet ristissä pelastumista tästä maailmasta, kunnes Jumala itse panee kerran kaikki ne asiat järjestykseen, jotka ihminen itse on sotkenut.
Voisimme ottaa seuraavan havaintoesimerkin siitä mikä on pre- ja postmillenialistisen näkökannan suurin ero. Premillenialisti istuu passiivisena haisevassa kämpässään missä tiskit ovat lojuneet viikkotolkulla pesemättöminä ja likaiset pyykit ulottuvat kattoon asti. Hän odottaa, että siivoaja – Jeesus Kristus – tulisi paikan päälle panemaan kotinsa jälleen järjestykseen. Postmillenialisti taas istuu samassa kämpässä ja tajuaa sen, että Jeesus tuli antamaan meille esimerkin ja Kristuksen ruumiin jäsenenä hänen on aika ottaa itse vastuuta oman asuntonsa sekasotkusta ja tehtävä sen asumiskelpoisuuden eteen jotain myös itse.
Samalla tapaa Jumala loi ihmisen luomakunnan tilanhoitajaksi ja siksi meillä on myös vastuu siitä miten hoidamme ja hallitsemme tätä luomakuntaa. Emme voi odottaa vain Kristuksen yksistään korjaavan syntiinlangenneen luomakunnan rikkinäisyyttä – etenkin kun Hän korjasi sen jo Golgatan ristillä. Emme voi syyttää maailman pahuudesta vain pahoja ihmisiä, kun kristillisen uskon mukaan pahuus asuu meissä ihan jokaisessa. Meidän ei tule vain voivotella ja päivitellä maailman surkeaa tilaa vaan tehtävä jotain itsekin sen parantamisen eteen. Kuten Gandhi sanoi: “Ole itse se muutos maailmassa, jonka haluat nähdä.”
Tuonpuoleisuuden eskatologia opettaa, että meidän tulee kertoa vain lähimmäisillemme – juutalaisille mukaan lukien – evankeliumin pelastava sanoma, jotta voisimme sitten kaikki soitella pilvien päällä harppuja ja katsoa taivaasta alas tulessa palavaa maailmaa. Tämänpuoleisuuden eskatologia opettaa, että meidän ei tule saarnata juutalaisille ystävillemme vain ristiinnaulitusta Messiaasta (mikä on jo itsessään hyvin haastavaa kun he assosioivat heidän käännyttämisensä kristillisen kirkon vuosisatojen ajan edistämään juutalaisvihaan), mutta myös tukea heidän kansallista lunastustaan, juutalaisten paluuta maahansa ja kolmannen temppelin jälleenrakentamista Jerusalemiin (ajatus “Antikristuksen temppelistä” on suosittu juutalaisvastainen harhaoppi, jota Raamattu ei tue), koska Jesajan 2. luku, Markus 11:17, ja muut vastaavat kohdat sanovat tuon temppelin tuovan siunauksen kaikille maan kansakunnille.
Tuleeko tempaus syyskuussa?
Kirjoitan vielä lyhyesti tästä artikkelin alussa viitatusta tempausväitteestä. Voinko sanoa varmuudella, ettei Jeesus hakisi noutamaan seurakuntaansa syyskuun 23. – 24. päivä? En. Toinen vastaisi tässä kohtaa “kyllä”, koska Jeesus itse sanoi, että “siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36). Olen kuullut argumentit, joilla tämä on yritetty kiertää teorialla, jonka mukaan Jeesus olisi viitannut tässä juutalaisen pasuunansoiton juhlaan Roš hašanaan, joka olisi tunnettu juutalaisessa perinteessä nimellä “siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan”. Kyselin tästä kuitenkin tekoälyltä, jonka mukaan tämä väittämä on luultavasti myöhäisempää perua eikä varhaisesta rabbiinisesta kirjallisuudesta löydy todisteita sille, että Roš hašana olisi tunnettu Jeesuksen aikana tällä nimellä.
Lisäksi, koska juutalainen vuorokausi alkaa auringonlaskusta ja päättyy auringonlaskuun ja Roš hašana on kaksipäiväinen juhla, on teknisesti ottaen mahdollista tulkita jaetta niin, että voisimme tietää tempauksen tulevan juutalaisen uudenvuodenjuhlan aikana, mutta emme sitä kumpana päivänä ja minä hetkenä vuorokaudesta. Tämä teoria on saanut suosiota etenkin monien seurakunnan juutalaisia juuria painottavien keskuudessa ja se saa jonkinlaista painoarvoa siitä, että myös Jeesuksen ensimmäisen tulemuksen tärkeimmät tapahtumat – ristiinnaulitseminen, ylösnousemus ja helluntai – osuivat yhteen juutalaisten keväjuhlien yhteyteen niiden typologisen merkityksen johdosta.
Tälle teorialle tempauksesta syyskuun 22. – 23. vuonna 2025 on esitetty myös muutamia muitakin mielenkiintoisia tukevia argumentteja. Ottaisin silti tällaisiin väitteisiin enemmän kriittisen näkökannan. En kehota kristittyjä olemaan valmiita Jeesuksen toista tulemusta varten syyskuussa Roš hašanan aikaan. Kehotan heitä olemaan siihen valmiita tänään, koska Hän tulee kuin varas minä hetkenä hyvänsä. Tosin Paavali antaa siihen erään ratkaisevan kriteerin:
Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: “Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. (1. Tess. 5:1-6).
Jos presidentti Trumpin hallinto saa syyskuuhun mennessä Israeliin ja Ukrainaan jonkin rauhansopimuksen, niin ehkäpä em. tempausteoriakin saa sitten enemmän painoarvoa. Voisin kirjoittaa nyt monia eri syitä sille miksi itse uskon, että tempaus ei ehkä tulisikaan ennen vuotta 2033, mutta jätän nämä syyt toiseen artikkeliin. Katsotaan sen syyskuun päivämäärän jälkeen oliko kyseessä jälleen yksi tuhansista vääristä ennustuksista koskien Herramme takaisin paluun hetkeä. Siksi en halua pitää tällaisista ennustuksista edes meteliä koska ne saavat niin paljon vahinkoa aikaan jos eivät toteudukaan “profeetan” ennustuksen mukaisesti. Toinen ääripää on sitten sanoa, että kaikki profeetallinen tutkimus ja aikataulujen asettaminen on Raamatun opetusta vastaan. Jeesus itse kehotti juuri tuossa yhteydessä tutkimaan ajan merkkejä Hänen tulemuksensa läheisyydestä, jotta osaisimme olla valveilla “varkaan” iskiessä. Jeesuksen mukaan emme voi tietää tarkkaa päivää ja hetkeä, mutta voimme tietää millä yövartiolla Hän tulee. Tämä käy varsin hyvin ilmi tuon jakeen laajemmasta kontekstista.
P:S. Jatkoin muuten tämän artikkelin teemaa hieman myös ChatGPT-keskustelussani. Löydät keskustelun tästä linkistä, joka täydentää hyvin tämän artikkelin näkökulmia.
Leave a reply to Jörggen Cancel reply