Seurasin keskiviikkona järkyttyneenä Amerikan MAGA-liikkeen yhden merkittävimmän nuoren johtajan Charlie Kirkin brutaalia teloitusta Utahissa satojen ihmisten edessä. Charlie Kirk oli 31 -vuotias kristitty perheenisä ja konservatiivinen ajattelija, joka oli noussut nopeasti yhdeksi tunnetuimmista nuorten amerikkalaisten äänistä politiikassa. Hän oli perustanut Turning Point USA -järjestön ja inspiroinut tuhansia opiskelijoita puolustamaan perustuslaillisia arvoja, sananvapautta ja kristillistä maailmankatsomusta. Hän oli presidentti Trumpin läheinen ystävä, joka kampanjoi hänen vaalivoittonsa puolesta sekä vuosien 2016, 2020, ja 24 vaaleissa.

Vuonna 2012 Charlie Kirk perusti republikaanisen nuorisoliikkeen Turning Point USA, joka kokoaa vuosittain yhteen lukuisia konservatiivisia vaikuttajia eri puolilta maailmaa. Kirk tunnettiin erityisesti kampuskiertueistaan, joilla hän haastoi radikaalien marxilaisten professoreiden aivopesemää opiskelijasukupolvea puolustamalla Amerikan perinteisiä kristillisiä ja perustuslaillisia arvoja. Hän oli myös yksi kristillisen sionismin ja Israelin vaikutusvaltaisimmista puolestapuhujista Yhdysvalloissa. Tämän linjansa ansiosta hän onnistui karkottamaan MAGA-liikkeestä 2020-luvun vaihteessa ns. groypers-verkkoaktivistit, joita johti katolinen radikaali holokaustin kiistäjä Nick Fuentes. Nämä ääriryhmät lietsovat sosiaalisessa mediassa juutalaisvihaa, naisvihaa, homovihaa, ja rasistista etnonationalismia. Lokakuun 7. päivän terrori-iskujen jälkeen äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat jälleen löytäneet toisensa yhteisen vihollisen vuoksi, juutalaisten.

Evankelisessa uskossa ollut Charlie Kirk tunnettiin myös apologeetta Frank Turekin ystävänä, joka puolusti miljoonille nuorille evankeliumien historiallista totuutta. Hänen väittelytyylinsä oli usein suorasukainen ja terävä, mutta sen taustalla oli aina rakkaus totuuteen sekä kunnioitus myös niitä kohtaan, joiden kanssa hän oli jyrkästi eri mieltä. Kun häneltä kerran kysyttiin, mikä häntä työssään motivoi, hän vastasi:

Kun ihmiset lakkaavat puhumasta, alkaa tapahtua hyvin pahoja asioita. Kun puolisoiden välinen keskustelu tyrehtyy, avioliitot murtuvat. Kun kansakunnat menettävät kykynsä käydä vuoropuhelua, sivilisaatiot romahtavat sisällissotiin. Kun yhteys niihin katkeaa, joiden kanssa olemme eri mieltä, väkivallasta tulee huomattavasti helpompi vaihtoehto. Juuri siksi kulttuurimme on palautettava keskustelun kunniaan — asialliseen, rehelliseen ja kunnioittavaan erimielisyyksien käsittelyyn, jossa väkivalta ei koskaan ole vaihtoehto.

Charlie Kirk murhattiin kylmäverisesti juuri sellaisen kulttuurin seurauksena, josta hän itse varoitti meitä. Hänen kaunis vaimonsa Erika ja heidän kaksi pientä lastaan joutuivat paikan päällä todistamaan rakkaansa brutaalia, julkista teloitusta. Tapaus on järkyttänyt syvästi monia sosiaalisen median kommentaattoreita – myös sellaisia, jotka eivät jakaneet hänen poliittisia näkemyksiään – ja liikuttanut heidät kyyneliin asti. Mutta internetin ja ihmisyyden synkemmältä laidalta löytyy myös ääniä, jotka juhlivat tätä murhaa tai suhtautuvat siihen kylmän välinpitämättömästi. Sainpa itsekin julkaistuun muistokirjoitukseeni Facebookissa tällaisia kommentteja:

Hän oli uskovainen ja konservatiivinen! En pidä sellaisista

Tämä on oikea surun päivä persuille. Nyt voitte haaveilla vihreiden ym. ampumisesta, heille te antaisitte mitalin ja kutsun linnan juhliin. Nyt on maailmassa yksi seko kusipää vähemmän, sääliksi käy vain hänen lapsiaan ja vaimoaan.

Kauhukirjailija Stephen King, joka tunnetaan hänen vihamielisyydestään Amerikan MAGA-konservatiiveja kohtaan, levitti ensin valheellista väitettä siitä, että Charlie Kirk olisi kehottanut homojen kivittämiseen, mutta joutui myöhemmin pyytelemään julkisesti anteeksi, kun hänelle osoitettiin että Kirk oli suhtautunut aina hyvin sympaattisesti myös homoseksuaaleja kohtaan ja toivottanut heidät tervetulleeksi Trumpin MAGA-liikkeeseen. Juuri tämän kaltaiset valheet mitä monet vasemmistolaiset uskovat Amerikan konservatiiveista, ovat niitä jotka lietsovat vihaa ja johtavat siihen, että jokin mieleltään häiriintynyt päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä uskoessaan tekevänsä palveluksen ihmiskunnalle vuodattaessaan viattoman veren. Kuten Jeesus sanoi, “…tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle.” (Joh. 16:2)

On ymmärrettävää tuntea pyhää vihaa, kun vääryys iskee viattomiin ja hyviin ihmisiin. Mutta jos Charlie voisi puhua meille tänään, hän ei kehottaisi vastaamaan hänen murhaansa vihalla tai kostolla, vaan rakkaudella ja anteeksiannolla. Anteeksianto ei merkitse välinpitämättömyyttä, ikään kuin jatkaisimme elämäämme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Päinvastoin — mitä syvempänä pimeys maailmassa on, sitä kirkkaammin tulisi loistaa kristittyjen valo ja rakkaus. Rakkaus, joka ei ole vain totuuden puolustamista, vaan myös rohkeutta julistaa sitä silloinkin, kun se voi maksaa meille henkemme. Tämä rakkaus totuuteen nousee rakkaudesta lähimmäisiimme — myös niihin eksyneisiin sieluihin, joiden sydämen viha on pimittänyt ja jotka tahtovat riistää rakkaimpamme.

Charlie Kirkin perustaman nuorisojärjestön nimi voi osoittautua profeetalliseksi enteeksi: hänen kuolemansa saattaa merkitä käännekohtaa sekä Amerikan että koko länsimaiden historiassa. Tämä toteutuu vain, jos annamme marttyyrin veren puhua sydämillemme — kutsuen meidät parannukseen ja mielenmuutokseen. Siksi on ratkaisevan tärkeää, ettemme vastaa vihaan vihalla, vaan rakkaudella. Rakkaus on ainoa voima, joka voi murtaa pimeyden kierteen ja kääntää historian suunnan. Lontoossa järjestetään 13. syyskuuta suuri kokoontuminen kansalaisaktivisti Tommy Robinsonin johdolla. Siellä muistetaan Charlie Kirkin elämää ja hänen merkittävää panostaan siihen konservatiiviseen ja kansallismieliseen heräämiseen, joka on viime vuosina noussut eri puolilla maailmaa. Kuten Robinson on todennut, nyt ei ole aika vaieta ja pelätä, vaan nousta puhumaan totuutta rakkaudessa entistä suuremmalla rohkeudella.

Liitän alle vielä pari somepostaustani, jotka saivat Facebookissa normaalia enemmän huomiota. Ensimmäinen on saanut tähän asti jo yli 400 positiivista reaktiota ja kymmeniä kommentteja (yleensä olen saanut parhaimmillani vain kymmeniä):

Charlie Kirk, jonka poismenoa surevat miljoonat amerikkalaiset sekä hänen vaimonsa ja kaksi pientä lastaan, oli horjumaton sananvapauden puolustaja. Hän uskoi, että ainoa tie pois vastapuolen demonisoinnista – ja sen usein synnyttämästä väkivallasta – on avoin keskustelu ja rehellinen debatti. Hänelle dialogi ei ollut pelkkä väittelytekniikka, vaan kansalaisyhteiskunnan sydän: mahdollisuus kohdata toisinajattelija, oppia uutta ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

Hänet murhasivat ne, jotka halveksivat länsimaisia vapauden ihanteita ja haluavat pystyttää tyrannian, jossa eriäviä ääniä vaiennetaan pelon ja väkivallan avulla. Hänen kuolemansa hetkellä juhlivat juuri ne, jotka eivät usko sananvapauden voimaan kuljettaa yhteiskuntaa kohti parempaa huomista. Charlie Kirk seisoi ja kaatui sananvapauden kukkulalla. Hän ymmärsi, että vapaudella on aina hintansa: kun joku kuvittelee olevansa muita vanhurskaampi, hän väärinkäyttää sananvapauttaan demonisoidakseen ne, joiden kanssa on eri mieltä; kun joku juhlii vihaamiensa ihmisten kuolemaa, hän julistaa, että oikeus elämään ja vapaaseen ilmaisuun kuuluu vain hänelle, eikä niille, joita hän halveksii.

Charlie Kirk oli tällaisille ihmisille täydellinen vastakohta. Hän osoitti elämällään, että ajatusten ristiriidat eivät vaadi vastapuolen halveksuntaa, eikä väittelyiden tarvitse johtaa vihaan. Charlie Kirk oli amerikkalainen legenda ja kristitty marttyyri. Hänen raukkamainen murhansa muistetaan rinnalla niiden suurten kristittyjen kansalaisaktivistien, kuten Martin Luther King Jr:n, jotka maksoivat hengellään vapauden, totuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Levätköön hänen sielunsa rauhassa Pelastajansa Jeesuksen Kristuksen sylissä taivaan kunniassa.

Alla toinen vielä syvällisempi somekirjoitukseni, joka jäi vähemmälle huomiolle:

Charlie Kirk ammuttiin kuoliaaksi Utahissa tuhansien silmien alla. Hänen kaunis vaimonsa Erika ja heidän pienet lapsensa olivat paikanpäällä ja joutuivat voimattomina todistamaan, kuinka luoti iskeytyi hänen kaulaansa ja veri syöksyi esiin hallitsemattomana. Se hetki, tuo järkyttävä näky, on painautunut pysyvästi heidän mieleensä – muisto, joka ei ehkä koskaan haalistu heidän unistaan tai sydämensä syvistä varjoista. Vielä hetki sitten he olivat onnellinen kristitty perhe, kunnes mielipuolen laukaus pysäytti kaiken ja repi heidän elämänsä rikki.

Inhimillisen tragedian edessä jää usein sanattomaksi. Kysymme itseltämme, missä Jumala oli silloin, kun pimeys iski. Ymmärrän tuon kysymyksen varsin henkilökohtaisesti, sillä oma rakas isoveljeni Mikael riisti henkensä joulukuussa 2020 syvän masennuksen kourissa – vain puoli vuotta hänen ensimmäisestä hääpäivästään.

Ja silti, juuri tällaisessa sietämättömässä kärsimyksessä voi olla jotakin salaperäistä kauneutta. Tragedia riisuu meidät paljaiksi ja nostaa esiin ihmisyytemme molemmat ääripäät: sen armottoman ja sen lempeän puolen. Veljeni kuoleman jälkeen kohtasin joitakin kylmiä ja pilkallisia sanoja, jopa ivanaamoja, jotka naurahtivat menetysteni kustannuksella. He katsoivat minua ja veljeäni ylhäältä käsin, kuin he olisivat paremmin tienneet, miten tulisi toimia silloin, kun ihmismieli murtuu epätoivon pimeässä laaksossa.

Mutta paljon enemmän sain kokea myös ihmisyyden valoisinta puolta. Lukemattomat surunvalittelut, osanotot ja lohduttavat sanat sosiaalisessa mediassa kertoivat, että suurin osa ihmisistä osaa sittenkin jakaa kärsimyksen ja osoittaa myötätuntoa. Tragedia onkin samalla kertaa rumaa ja kaunista: se paljastaa julmuuden, mutta myös syvimmän inhimillisyyden. Se pakottaa meidät kohtaamaan kysymykset, jotka arjen hälyssä painamme taka-alalle – elämän rajallisuuden, kuoleman väistämättömyyden ja sen, mitä olemassaolollamme lopulta tarkoitamme.

Muutama viikko veljeni kuoleman jälkeen koin yllättäen selittämättömän ilon, vapauden ja pyhän hämmästyksen hetken. Tahdoin vain kohottaa käteni ylös ja ylistää Jumalaa Hänen suunnitelmiensa suuruuden edessä. En osaa selittää sitä täysin, mutta kun ihminen ymmärtää oman elämänsä pienen hetkisyyden Jumalan iäisten aikeiden valtameressä, ei voi kuin polvistua maahan kunnioituksesta. Hän on se, joka antaa elämän ja ottaa sen pois. Hän on se, joka Golgatan ristillä voitti kuoleman vallan ja kantoi syntimme. Kun näkee oman syntisyytensä Hänen mittaamattoman armonsa rinnalla ja tunnustaa Hänen rakkautensa – Isän ehdottoman rakkauden lapsiaan kohtaan, myös silloin kun eksymme ja rikomme Hänen hyvää tahtoaan – silloin ymmärtää, ettei kärsimyksen pimeinkään hetki voi riistää toivoa, jonka Hän lahjoittaa.

Ihmisessä oleva pyhyyden liekki, jonka syntiinlankeemus ja eromme Jumalasta on usein tukahduttanut, syttyy kuitenkin palamaan synkimpinä hetkinä, kun kysymme itseltämme: “Missä on Jumala?” Tuolloin löydämme Hänet haavoitettuna ristiltä – Jumalan Pojan, joka kohottaa katseensa taivasta kohden ja huutaa tuskan ja epätoivon vallassa:

“Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

Inhimillisen surun ja menetyksen keskellä ihmisen sydän ja oma voimansa murretaan, jotta hän voisi löytää tuon sisällään olevan pyhän liekin. Liekin, joka voi puhdistaa meidät sydämen kovuudesta ja ylpeydestä, joihin jokainen meistä on taipuvainen perisynnin turmeleman luontomme tähden.

Liekki voi loistaa vain pimeyden keskellä, ja tähdet näyttävät tietä yötaivaalla vain silloin, kun muu valo on poissa. Samoin tämän maailman pimeydessä, vihassa ja rakkaudettomuudessa meistä jokainen voi loistaa kuin taivaan tähdet, opastaen pimeässä horjuvat laivat kohti oikeaa satamaa.

Charlie Kirk oli juuri tällainen kirkas tähti – yksi niistä, joiden elämä loistaa historian hämärästä esiin ja valaisee meidänkin polkuamme. Hänen liekkinsä paloi kirkkaasti pimeyden keskellä, antaen toivoa miljoonille ja rohkaisten uskomaan huomiseen.

Hänen elämänsä jää meille esikuvaksi siitä, että me kaikki voimme Kristuksen armon ja johdatuksen turvin pyrkiä parempaan. Hänen kuolemansa ei saa johdattaa meitä koston, vihan ja katkeruuden tielle, sillä Kristus itse rukoili ristiinnaulitsijoidensa puolesta. Ja vaikka viattoman perheenisän brutaali teloitus herättää meissä pyhän vihan tunteita, – varsinkin silloin kun monet päättävät vieläpä ilakoida asialla – on meidän silti valittava rakkauden tie. Kun oma veljeni riisti henkensä ja ihmiset pilkkasivat uskoani, minäkin rukoilin heidän sielujensa puolesta. Toimikaamme nyt samoin Charlie Kirkin parjaajien suhteen. Sillä, kuten Martin Luther King Jr. sanoi:

“Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä – vain valo voi sen tehdä. Viha ei voi karkottaa vihaa – vain rakkaus voi sen tehdä.”

PS. Vaikka teksti oli omani, ChatGPT auttoi jäsentämään sen ilmaisua hieman kaunopuheisemmaksi.