Anu Nevalainen

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille eskatologiasta kiinnostuneille! Kirja on todella mukaansa tempaava ja tietymyksesi ja asiaan paneutumisesi teki minuun todella suuren vaikutuksen.Uskon myös, että Pyhä Henki on ollut sinua johdattamassa asioita tutkiessasi ja kirjoittaessasi.Olen lukenut paljon lopun aikoihin liittyvää kirjallisuutta, mutta tämä oli kyllä ylivoimaisesti kiinnostavin ja moniulotteisin, johtuen mm.laajasta historian tuntemuksestasi ja valtavasta tietomäärästäsi, unohtamatta asiaa kohtaan tuntemaasi palavaa kiinnostusta ja intoa, joka välittyy ja tarttuu myös lukijaan.Ja mikä tietysti tärkeintä: kaikessa kirjoittamassasi on johtotähtenä Raamattu ja olet varovainen menemään missään kohtaa sen ohi tai yli, vaikka aihepiiri voi helposti antaa omalle mielikuvitukselle liikaa valtaa. Suoraan sanoen olin enemmän kuin skeptinen -jopa huvittunut- ajatuksesta, että prinssi Charles voisi mitenkään olla ehdokkaana Antikristuksen rooliin, mutta kirjasi luettueni olen kallistunut vahvasti kannalle, että tällä hetkellä elävistä henkilöistä hän todellakin on vahvin ehdokas. Perustelusi ovat niin jykevällä pohjalla, eivät todellakaan mitään mutu-tuntumaa, kuten monilla Antikristuksen persoonaa spekuloivilla tuntuu olevan.
Löysin sivustosi ”sattumalta”, kiitän Herraa johdatuksesta ja seuraan mielenkiinnolla tulevia päivityksiäsi asian tiimoilta ja kyseisen henkilön roolia tulevaisuudessa.