Kolme asiaa mitä useimmille tulee mieleen tästä miehestä ovat seuraavat: (1) Hän petti Dianaa Camillan kanssa ja ilmoitti julkisuuteen vuotaneessa seksipuhelussa toivovansa jälleensyntymistä hänen tampoonikseen. (2) Hän kuuluisasti huomautti 80 -luvulla, että hänellä on tapana höpistä kasveilleen, jotka myös keskustelevat hänen kanssaan. (3) Hänellä on hörökorvat. Siinä se, tässä Prinssi Charles pähkinänkuoressa. Täysi kahjo, jota kukaan ei tulisi ottamaan koskaan tosissaan. Hänestäkö Antikristus? Älä nyt viitsi!
Kahjo, nynny, hissukka, vailla karismaa ja fyysistä vetovoimaa. Nämä ovat adjektiiveja, joilla monet saattavat kuvata tätä paljon parjattua kuninkaallista. Hänen tukijansa olisivat täysin eri mieltä. Heillä ne kääntyvät aivan vastakkaiseen suuntaan: Viisas, rohkea, sankarillinen, inhimillinen, karismaattinen, vetovoimainen. Karisma on todellakin ihmisen katsojan simissä. Meillä on tapana kutsua Hitleriä karismaattiseksi koska hän onnistui lumoamaan miljoonat saksalaiset hänen vihan kyllästämillä ajatuksillaan, mutta useimmat Hitlerin vastustajista 20 – 30 -lukujen Saksassa pitivät hänen olemustaan ja puhetapaansa vastenmielisenä (lähde: ylen TV -dokumentti Hitlerin synkkä karisma).
Oma arvioni on ollut tämä: karismaattinen mutta ei viisas tahi sankarillinen vaan äärimmäisen paha ja vaarallinen. Tietäen, että omat ennakko asenteeni häntä kohtaan saattoivat muokata kuvaa miten häntä katsoin, pyysin erästä hyvää ystävääni – jolla ei ollut hänestä mitään ennakkoasenteita – katsomaan Prinssin julkisia puheitaan Youtubesta. Hän soitti takaisin ja sanoi, ”vau, onpa hänellä todella karismaattinen olemus.” Tämä oli neutraali arvio, joka vahvisti kirjoittajan omat tuntemukset. Magnetismi, charmi, karisma. Myös NÄMÄ ovat adjektiiveja, joilla Charlesia on kuvattu. (esim. Catherine Mayer Time -lehden marraskuun 2013 pääartikkelissa).
Mainitsen tämän siksi, että Antikristuksen on odotettu huokuvan äärimmäistä karismaa koska hän onnistuu lumoamaan ja villitsemään koko maailman (2. Tess. 2:9-10, Ilm. 13:3, 7-8). Aloitusrivin adjektiivit eivät tukisi tätä vaatimusta ja siksi ”Charles = Antikristus” -idean parjaajat ovatkin usein tähdentämässä tätä nimenomaista seikkaa. Mutta se ei perustu todellisuudelle vaan yhteiskunnan vallitseville ennakkoasenteille siitä kuka Prinssi Charles todella on. Esimerkiksi, jos valtaväestö näkee Prinssin pettäjänä, luultavasti se tahraa myös sen miten he suhtautuvat hänen fyysiseen ja henkiseen olemukseen. Diana ei ollut yhtään sen karismaattisempi kuin hänen miehensä (nätimpi kyllä, mutta en puhu nyt niinkään ulkonäöstä). Ainoa syy miksi tämä nähtiin näin oli siinä, että hän onnistui voittamaan pr-sodan Charlesia vastaan. Kuten sanotaan, ”historia on voittajien kirjoittamaa.”
Monet jotka ovat tutustuneet kruununperijään hänen ympäristö -aktivisminsa merkeissä – joka on kestänyt jo yli 40 vuotta tehden hänestä vihreän ajattelun yhden varhaisimmista pioneereistä – ovat kuvailleet kokemustaan näin: ”Emme olleet koskaan nähneet tätä kaveria. Tämä kaveri on suurenmoinen. Olemme katselleet häntä uutisissa. Olemme nähneet hänen haastatteluitaan BBC:llä. He eivät olleet koskaan nähneet TÄTÄ persoonaa.” (Julie Bergman Sender Harmony -filmin paneelikeskustelussa). Tosiasiassa Prinssi nähdään Julie Bergmanin kaltaisten fanien keskuudessa kuin jonkinlaisena ”Che Guevara -hahmona.” – sankarillisena vapaustaistelijana suuren pääoman pahan imperiumia vastaan. Daavidina, joka on rohjennut haastaa Goljatin. Tästä yksi esimerkki on punk-rockin pioneerin ja englantilaisen muotisuunnittelija Vivienne Westwoodin viimeisin tempaus. Hän suunnitteli t-paidan, mikä kunnioittaa Charlesia Che Guevara -tyyliin.
Jos olet tutustunut Charlesin kirjaan, dokumenttiin ja poliittiseen ohjelmaan nimeltä Harmony, tiedät yllä olevien kuvien olevan hyvin osuvia. Hänen päämääränsä ei ole yhtään vähempää kuin vallankumous – ei punainen vallankumous à la russe vaan globaali vihreä vallankumous. Ja ymmärtääksesi miksi tämä vihreä vallankumous olisi paljon vaarallisempi ja tappavampi kuin sen 1900 -luvun punainen vastine (mikä vaati 100 miljoonan ihmisen hengen), tulee sinun lukea kirjani seitsemäs luku tai tutustua asiantunteviin ja arvovaltaisiin arvioihin todellisesta vihreästä liikkeestä tällä sivulla. Punavihreä ajatusmaailma on värittänyt monien maailmankuvaan sellaisen ”itsestäänselvyyden” missä suuri pääoma ja rahanvalta nähdään olevan kaiken pahan alku ja juuri ja missä punainen ja vihreä liike on romantisoitu sen huskaaksi vastavoimaksi.
Samalla kun kirjoittajan oma poliittinen maailmankuva kallistuu hieman enemmän vasemmalle kuin oikealle, ei ole syytä unohtaa mitkä olivat punaisen vallankumouksen todelliset hedelmät. Samaten vihreän liikkeen salaisesta – mutta historioitsijoiden keskuudessa hyvin tunnetusta – menneisyydestä fasistien kanssa on julkisissa foorumeissa puhuttu hyvin vähän. Yksi syy lienee meidän poliittisen ilmapiirimme epäkorrektiudessa, missä kaikki natsi-rinnastukset leimattaisiin ”natsikortin pelaamiseksi”. On syytä tähdentää, että kirjoittaja ei tuomitse mitään poliittista maailmankuvaa itsessään vaan ainoastaan niiden ihmiselämää halveksivat ääri-muodot (ääri-oikeistolaisuuden, ääri-vasemmistolaisuuden ja ääri-vihreyden eli niin sanotun ekofasismin). Onkin suuri paradoksi, että vihreätä liikettä ovat johtaneet ja rahoittaneet juuri suurpääoman edustajat – ökyrikkaat kapitalistit ja kuninkaalliset perheet – se luokka mitä vastaan vuoden 1917 vallankumous nousi.
Punk-tyttö Vivienne Westwood edusti 70 -luvulla voimakasta ”anti-establishment” henkeä. Hän oli nainen, joka nousi vallitsevaa järjestelmää ja sen instituutioita – kirkkoa ja monarkiaa vastaan. Tämä entisaikojen kapinallinen ihailee nyt henkilöä ”establishmentin” sydämestä. Miksi? Koska Charles itse on arvoiltaan hyvin radikaali vallankumouksellinen, joka ei kunnioita vähimmässäkään määrin maansa juutalais-kristillistö traditiota. Hän on ollut cultural creativisena tunnetun maailmanlaajuisen liikkeen eturintamassa, mikä pyrkii muuttamaan läntiset arvot juutalais-kristillisyydestä ja materialistisesta sekularismista new age -henkiseen uuden spiritualismin ja uuden henkisyyden aikakauteen (Lorimer: Radical Prince, sivu 236).
Charles omaksui new age filosofian 70 -luvun lopulla, kuten tämä dokumentoitiin John Dalen kirjassa The Prince and the Paranormal: The Psychic Bloodline of the Royal Family (London: W.H. Allen & Co, 1986). Aina tästä lähtien hänen arvonsa ovat edustaneet hyvin antikristillisiä arvoja. Yksi esimerkki tästä on hänen julkinen ilmoituksensa vuonna 1994 ettei aio säilyttää monarkin lähes 500 vuotista titteliä Defender of the Faith (uskon puolustaja) vaan uudelleenmäärittelisi sen mieluummin uskojen puolustajaksi (Defender of Faith). Mitä Charlesin ihalijat sitten odottavat tältä? Odottavatko he, että hän luopuisi perinnöllisistä vaatimuksistaan Englannin kruunuun ja käynnistäisi poliittisen kampanjan pääministerin salkun tavoittelemiseksi (Englannin perustuslain mukaanhan kuningasperheen jäsenet eivät tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta saa sekaantua parlamentin päätöksiin – sääntö mitä Charles on politikoinnillaan ja lobbauksellaan toistuvasti rikkonut).
Ei, tämä olisi liian vähäistä ja mitätöntä Charlesin kaltaiselle suurmiehelle. Viviennen sanoin, ”Jos koko maailma annettaisiin Prinssi Charlesin vastuulle, se olisi ihmeellinen paikka elää.” Raamatun mukaan koko maailma annetaan kerran yhden miehen käsiin. Hän tulee olemaan Antikristus – ihmiskunnan viimeinen ja hirmuisin diktaattori ja yksinvaltias (Ilm. 13:7 – 8). Paljon muutakin kerrottavaa olisi tästä miehestä, mutta jääköön se lukijan itsensä selvitettäväksi kirjasta Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus.
