Verkkosivuni ensimmäisessä blogijulkaisussa sivusin reilun vuoden takaista uutista, mikä kertoi vaikutusvaltaisen brittiläisen muotisuunnittelija Vivienne Westwoodin julkaisemasta t-paita mallistosta missä Charlesin kasvonpiirteet kuvattiin Che Guevara-tyyppisessä romantisoidussa valossa mustavalkoisena painokuvana. Samassa uutisessa kerrottiin kuinka tämä vaatemallisto oli Westwoodin kunnianosoitus Charlesin elämäntyölle mitä hän ylisti ”aivan loistavana” sanoen ”maailman olevan ihmeellinen paikka elää jos se annettaisiin hänen vastuulle.” Tämä muodin kuningatar ei arkaillut tunnustaa, että Prinssi Charles oli hänen kuninkaansa. Tällaista palvontaa mitä Westwood julistaa häpeilemättä, Englannin tuleva kuningas on tavoitellut jo vuosia. Hän kertoi Catherine Mayerille Time -lehdessä lokakuussa 2013 kuinka hän ”yrittää yhä kurkottaa antaakseen muille mielenrauhan, joka viime aikoihin asti vältti häntä. Hän pyrkii olemaan ihmisten sydänten kuningas… Hän nojaa eteenpäin, silmät loistaen. ’Minulla on ollut tämä epätavallinen tunne vuosien ja vuosien ajan, aina siitä lähtien kuin voin vain muistaa, halusta parantaa ja tehdä asiat paremmiksi’, hän sanoo.” Vivienne Westwoodin oma henkilöhistoria paljastaa jotakin hyvin häiritsevää siitä arvopohjasta, jonka päälle Charlesin henkikökulttia ollaan tänään rakentamassa.
Sain 700 sivuisen käsikirjoitukseni valmiiksi vain kuukautta ennen tämän uutisen ilmestymistä. Sen loppusanoissa ennakoin Walesin Prinssin ympärille syntyvän globaalin henkilökultin olevan hyvin lähellä todellisuutta. Westwoodin julkaisema vaatemallisto saattaa olla ensimmäinen pilkahdus tästä henkilökultista, minkä uskon olevan muotoutumassa pian globaaliksi muoti-ilmiöksi. Kenties onkin sopivaa, että sitä on edistämässä nyt brittiläisen muodin kuningatar. Monenlaiset muotivirtaukset ovat levinneet ennestäänkin Britanniasta koko maailmaan. 60 -luvulla se oli brittiläisten rockyhtyeiden, kuten The Beatlesin ja The Rolling Stonesin, leviäminen heidän musiikistaan villiintyneiden nuorten keskuuteen. Tämä ilmiö tunnetaan kirjaimellisesti termillä ”brittiläinen maahanhyökkäys”. Prinssi Charlesin oma ”baby boomersien” sukupolvi varttui aikuisuuteen tuon 60 -luvun levottoman ajanjakson sisällä, jota leimasivat vuoden 1967 ”rakkauden kesä” ja siihen liittynyt hippi-kulttuurin synty. The Beatlesit ja The Rolling Stonesit olivat johtavina voimina edistämässä tätä nuorison keskuuteen syntynyttä vastakulttuuria ja sen huumeille ja vapaalle seksille myönteistä arvomaailmaa.
Tämä 60 -luvun vastakulttuuri ei saanut vaikutteita ainoastaan radikaalista marxismista, mutta myös monista okkulttisista idän uskonnoista, kuten buddhalaisuudesta, taolaisuudesta ja hindulaisuudesta, samalla kun osa hipeistä kääntyi uuspakanuuteen tai wiccalaisuuteen. Tämä on se hengellinen pohja ja ideologinen tausta mihin juurtuvat monet 60 -luvulla suosiota saavuttaneet uudet liikehdinnät luonnonsuojeluliikkeestä pasifismiin, radikaaliin feminismiin, ydinvoiman vastaisuuteen ja homojen vapautusta ajaneeseen sateenkaari liikkeeseen. Valtaosa tänään vallassa olevista ideologisista virtauksista kylvettiin nuorison keskuuteen jo 60 -luvulla ja sen hedelmä on nähtävissä tuon sukupolven lapsissa ja lapsenlapsissa joista harva osaa enää kyseenalaistaa niitä arvoja mitä heidän vanhempansa iskostivat omalla jalkikasvulleen. Hippikulttuurin syntymisen aikoihin suurin osa tuon aikakauden vanhemmista katsoi paheksuvasti niitä arvoja mitä heidän lapsensa olivat omaksumassa, mutta tänään tuo sukupolvi on jo kadonnut. 60 ja 70 -luvun radikaalin vastakulttuurin ylipapit ja ylipapittaret ovat nyt vanhoja herroja ja naisia. Paul McCartney, toinen elossa oleva jäsen Beatlesien nelihenkisestä yhtyeestä, on jo 73 -vuotias papparainen. The Rolling Stonesin eli ”Rollareiren” Mick Jagger on samaa ikäluokkaa. Huolimatta maineestaan ”anti-establishment” hengen edistäjinä, heidät molemmat on aateloitu brittiläisellä ritariarvolla Elisabet II:n taholta saaden nimeensä etuliitteen ”Sir”.
Miksi Britannian eliitti Monarkin johdolla palkitsee kunniallisilla ritariarvoilla sellaisia hahmoja, jotka ovat lietsoneet nuorison kapinaan vanhempiaan, vallitsevaa järjestelmää ja sen juutalaiskristillisiä arvoja vastaan? Wikipedia kertoo, että kun Kuningatar Elisabet II aateloi Beatlesien kaikki neljä jäsentä Brittiläisen imperiumin ritarikunnnan palkinnolla vuonna 1965, monet sen konservatiivisista jäsenistä – kuten sotaveteraanit ja kansalaisjohtajat – luopuivat protestiksi omasta aatelisarvostaan. The Beatlesit oli tunnettu jo tuohon aikaan heidän avoimesta tuestaan ja mainonnastaan psykedeelisten huumeiden kuten LSD:n käytölle vaikuttaen miljoonien nuorten kokeilunhalulle ja uteliaisuudelle huumeita kohtaan. Heidän yksi menestyneimpiä albumeitaan, rakkauden kesänä -67 julkaistu Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band, tunnetaan paitsi sen viittauksista psykedeelisiin huumeisiin mutta myös kansikuvastaan, mikä sisältää joukon ihmisiä joista yksi on Aleister Crowley – 1900 -luvun pahamaineisin brittiläinen satanisti.
Filmintekijä Kenneth Anger oli Crowleyn okkultisten oppien opetuslapsi, joka oman määritelmänsä mukaan loi ”elokuvan muodossa olevia maagisia rituaaleja”. Vuonna 1972 hän ohjasi okkulttisen lyhytelokuvan nimeltä Lucifer Rising (Lucifer nousemassa). Wikipediassa valotetaan sen taustoja:
Anger sai jo vuonna 1966 vision, jonka perusteella hän halusi tehdä elokuvan tulossa olevasta Vesimiehen ajasta – uudesta ajasta (new age), jolloin nuoret heittävät vanhempiensa estot pois ja ”eläisivät piilotajuntansa kahlitsemattomien oikkujen mukaan”. Angeria innoitti myös Aleister Crowley, crowleylainen filosofia ”Tahtosi mukaan tulee sinun tekemän” ja etenkin tämän runo ”Hymn to Lucifer” (”Ilon avain on tottelemattomuus”). Elokuvassa egyptiläiset jumalat kutsuvat enkeli Luciferin tuomaan maan päälle uuden okkultismin ajan.
Rockmusiikin saatanallinen historia
Kenneth Anger on hyvin paljastava linkki suhteessa varhaisen rockmusiikin historian saatanallisiin yhteyksiin. Tarkoitukseni ei ole nyt leimata mitään musiikkityyliä itsessään sillä tiedän hyvin, että on myös monia kristillisen rockmusiikin yhtyeitä joiden kautta etenkin nuoret sukupolvet on saavutettu Jeesuksen Kristuksen pelastavalle evankeliumille ja jonka avulla he ovat vapautuneet esimerkiksi huumeiden tuhoisasta vaikutuksesta. Mutta tämä ei tarkoita, että meidän tulisi sulkea silmät siltä ilmeisen saatanalliselta tai antikristilliseltä vaikutukselta, mikä rock-musiikilla on ollut populaari-kulttuuriin etenkin sen syntyaikoina. Kenneth Anger matkusti vuonna 1968 Lontooseen jossa hän ystävystyi The Rolling Stonesin solistin Mick Jaggerin kanssa. Vuosi myöhemmin hän julkaisi 11-minuuttisen lyhytfilmin nimeltä Invocation of My Demon Brother (Minun demoniveljeni rukous). Tuo filmi, jossa näytettiin mm. saatanallista hautausseremoniaa kuolleelle kissalle, sisälsi näyttelijöitä joihin kuului Anton LaVeyn – USA:n virallisen Saatanan Kirkon perustajan – lisäksi myös Mick Jagger, joka oli säveltänyt elokuvaan sen musiikin. Vaikka julkisuudessa Jagger alkoi etääntyä Angerin okkulttisista piireistä vuoden 1969 lopulla, filmintekijän saatanallinen vaikutus alkoi näkyä jo samana vuonna, kun The Rolling Stones julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Beggars Banquet, jonka avausraita alkoi kappaleella nimeltä Sympathy for the Devil. Sen lyriikka oli kunnianosoitus Paholaiselle.
Vuonna 1972 Mick Jagger pyöri yhä Angerin okkulttisissa piireissä, kun hän oli mukana filmin Lucifer Rising kuvauksissa. Tähän jälkimmäiseen filmiin Anger olisi halunnut Jaggerin esittämään Luciferin osaa, mutta hän kieltäytyi ja tarjosi tähän rooliin veljeänsä Chris Jaggeria. Tuossa filmissä näytteli myös Jimmy Page, toinen legendaarinen rock-musiikin pioneeri ja Led Zeppelinin kitaristi, joka on kuuluisa hänen soolostaan kappaleessa Stairway to Heaven, johon on viitattu usein kaikkien aikojen parhaimpana rock-kappaleena. Maallisissa piireissä on ollut tapana pilkata fundamentalistikristittyjen 70 ja 80 -luvuilla levittämiä syytöksiä, joiden mukaan monet rock-kappaleet mukaanlukien tämä, olisi sisältänyt saatanallisia viestejä, kun ne soitettiin takaperin. Mutta emme tarvitse mitään kätkettyjä viestejä tällaisten kappaleiden saatanallisten yhteyksien todistamiseksi, kun jo julkinen informaatio kertoo näiden rock-yhtyeiden avainjäsenten olleen mukana okkulttisissa ja saatanallisissa piireissä. Yhdessä Led Zeppelinin kanssa Ozzy Osbournen perustamaa Black Sabbathia on pidetty historian varhaisimpina heavy metal bändeinä. Wikipedian alustus huomauttaa kuivasti, että perustamisestaan 1968 lähtien Black Sabbath alkoi ”sisällyttää okkulttisia teemoja kauhun innostamilla lyriikoilla ja alasviritetyillä kitaroilla.”
Satanismi ja kauhu yhtyeen lyriikassa, albumien kansissa ja lavashowssa on ollut aina täysin julkista ja peittelemätöntä. Emme tarvitse sen todistamiseen takaperin soitettuja levyraitoja. Yksi esimerkki tästä on heidän kappaleensa Mr. Crowley, jonka Ozzy Osbourne kirjoitti kunnianosoituksena Aleister Crowleylle, 1900 -luvun vaikutusvaltaisimmalle okkultistille, joka kutsui itseään lempinimellä Peto 666. Toinen esimerkki on heidän kappaleensa NIB, jonka sanoituksesta on lainattu seuraavat otteet:
Oh yeah!
Jotkut ihmiset sanovat ettei minun rakkauteni voi olla totta
Pyydän usko minua, minun rakkauttani, ja tulen näyttämään sinulle
Tulen antamaan sinulle niitä asioita, joiden uskoit olevan epätodellisia
Aurinko, kuu, tähdet kaikki kantavat minun sinettiäniOh yeah!
Seuraa minua nyt ja et tule katumaan
Jättäen elämän jota sinä kuljit ennen kuin tapasimme
Sinä olet ensimmäinen jolla on minun rakkauteni
Ikuisesti minun kanssani ajan loppuun saakkaSinun rakkautesi minua kohtaan tulee olla vain todellista
Ennen kuin tiedät tien, jonka tulen tuntemaan
Jonka tulen tuntemaan
Jonka tulen tuntemaanOh yeah!
Nyt sinä olet minun kanssani, minun vallassani
Meidän rakkautemme kasvaa vahvemmaksi nyt joka tunnilta
Katso minun silmiini, sinä tulet näkemään kuka minä olen
Minun nimeni on Lucifer, pyydän ota minua kädestä
Voisin lainata lukuisia esimerkkejä hard rockin ja heavy metallin historian vaikutusvaltaisimpien yhtyeiden saatanallisista yhteyksistä, mutta tämä ei ole nyt tämän artikkelin päätarkoitus. Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että kaikki rockmusiikin merkittävimmät pioneerit olisivat olleet okkultisteja tai satanisteja. Mutta voimme tuskin kieltää etteikö Crowleyn okkultismiin kietoutuneella alakulttuurilla olisi ollut selvä vaikutus rock ja heavymusiikin varhaisessa syntyhistoriassa. Tämä näkyy myös metallimusiikin myöhemmissä kehitysvaiheissa, kun osa metallifaneista perusti 80- ja 90- luvuilla soundimaailmaltaan, sanoitukseltaan ja live-esityksiltään perinteistä heavymetalliakin raadollisempaa ja saatanallisempaa death ja black metallia, josta oli riisuttu kaikki viaton, puhdas ja kaunis. Tämä heavymetallin alalaji veti puoleensa erityisesti saatananpalvontaan mukaan houkuteltuja nuoria ja sille ominaista olivat atonaaliset sävelajit, nopeatempoinen rytmi, agressiivinen laulutyyli (ns. örinä) ja makaaberi lyriikka, mikä ylisti Saatanaa, luontoa, pakanuutta, mystiikka, kauhua, silpomista, leikkelyä, kidutusta, raiskauksia, kannibalismia ja nekrofiliaa. On pidettävä kuitenkin mielessä, että osa heavymetalliyhtyeiden myöhemmästä historiasta kehittyi valoisampaan suuntaan omaksuen monia hienostuneita elementtejä 1700 -luvun barokki, kirkko- ja sinfoniamusiikista samalla kun kappaleiden lyriikkaa riisuttiin musiikkityylin varhaisajan pimeistä, saatanallisista elementeistä.
Tässä kohtaa on mainittava sekin, että on myös lukuisia evankeliumin sanomaa julistavia kristillisiä heavymetallin yhtyeitä, kuten sinfonista metallia soittava suomalainen HB -yhtye. En siis halua olla tukemassa sellaista 80 -luvun konservatiivipiirien ajamaa pelkistettyä kuvaa, jonka mukaan kaikki rock- tai heavymusiikki olisi automaattisesti saatanallista. Monet saattaisivat paheksua (kenties ymmärrettävästi) sitä, että tällaista pimeydessä syntynyttä musiikinlajia on ylipäätään lähdettä soveltamaan kristillisiin piireihin, mutta usein se on ollut ainoa keino millä evankeliumin valo on saatu valaistua sinnekin minne metallimusiikki oli jo vienyt nuoret omaan pimeään maailmaansa. Raamattu myös tuntee tämän periaatteen missä evankeliumia tulisi julistaa jokaiselle kohderyhmälle heidän omalla kielellään ja kulttuurillaan (1. Kor. 9:19-22). Olit kanssani sitten samaa mieltä tai et, tarkoitukseni ei ole nyt kohdistaa kritiikkiä tiettyyn tyylisuuntaan vaan sellaiseen musiikkikultuuriin, mikä kunnioittaa avoimesti tämän maailman ruhtinasta. On surullista kuinka moni kuuntelee esimerkiksi AC/DC:n paljon soitettua laulua Highway to Hell ymmärtämättä, että helvetti on todellinen paikka jonne hän on matkalla ellei hän ota Kristusta sydämeensä ja pyydä anteeksiantoa synneistänsä.
Beatlesit ja Rollarit yhdessä Jimi Hendrixin ym. kanssa olivat 60 -luvun hippikulttuurin keulakuvia. Vapaa seksi, huumeet ja idästä tullut hengellisyys – mihin mm. monet Beatlesien jäsenistä kääntyi – inspiroi tuon ajan nuoria haastamaan heidän vanhempiensa konservatiivista arvomaailmaa. 70- ja 80 -luvuilla tämä nuorison keskuuteen syntynyt vastakulttuurien aalto muuttui yhä antikristillisempään, saatanallisempaan ja tuhoisampaan suuntaan. Yksi näistä oli 70 -luvulla syntynyt punk-kulttuuri mitä käsittelen kohta enemmän. Täytyy muistaa, että monet niistä tänään yleistyneistä yhteiskunnallisista arvoista, kuten radikaalista ympäristöideologiasta, radikaalista feminismistä ja radikaalista homokulttuurista, sai alkunsa 60 ja 70 -lukujen vastakulttuurien epäpyhässä ahlossa. Samaistin kirjani seitsemännessä luvussa Prinssi Charlesin radikaaliin luonnonsuojeluun pohjautuvan maailmankuvan black metal yhtye Mayhemin murhasta tuomitun Varg Vikernesin ajatuksiin vaikka Charlesia voi tuskin pitää Mayhemin musiikin suurimpana fanina. Musiikkimaustaan huolimatta Charlesin maailmankuvan filosofiset juuret ovat aivan samat kuin Vikernesillä ja monilla muilla pakanallisen luontoromantiikan omaksuneilla saatanallisilla black metal muusikoilla. Uuspakanuuden antihumanistinen, linkolalainen luontoromantiikka on nimittäin kiinteässä yhteydessä satanismiin ja natsismiin mistä syystä monet satanistit Vikernesiä myöten on kokenut yhteenkuuluvuutta myös kansallissosialistiseen ideologiaan.
Pimeyden Prinssi
Tällaiset kummalliset vertailut black metallin synkän alakulttuurin ja Walesin Prinssin välillä ei tule yllätyksenä jos olet hiemankaan perillä kuningasperheen ja etenkin Prinssi Charlesin okkulttisesta maailmankuvasta, mikä näkyy kaikkein selvimmin hänen ideologisessa manifestissaan nimeltä Harmony. Tuossa hän esimerkiksi lainaa okkultistipiireissä kautta aikojen tunnettua hermetismin smaradgitaulua, jonka innokaimpiin tutkijoihin kuului 1900 -luvulla Aleister Crowley alias Peto 666 (ks. Kirja-arvio: Prinssi Charlesin Harmony). Yksi osoitus Charlesin ja kuningasperheen satanismia kohtaan tuntemista sympatioista, on heidän tukensa Mick Jaggerin ja Ozzy Osbournen kaltaisille varhaisen rockmusiikin pioneereille. Hard rockin ensimmäisiin kansainvälisiin edustajiin kuulunut Jagger aateloitiin Prinssi Charlesin itsensä taholta joulukuussa 2003. Tämä siitä huolimatta, että hän oli elämäkerturi Christopher Andersenin mukaan ”aikamme hallitsevia hahmoja”, joka heijasti 60- ja 70 -luvun anarkistisia ja vasemmistolaisia arvoja mitä Jagger itse oli aktiivisesti edistämässä. Hänen aatelointiaan ei näyttänyt myöskään häiritsevän tämän varhainen ystävyysuhde satanisti Kenneth Angeriin. McCartneyn ja Jaggerin tapaan Ozzya ei ole aateloitu vielä ritariksi, mutta hän on pyörinyt jo 15 vuoden ajan kuningasperheen järjestämillä kansallisilla juhlatilaisuuksilla.
Vuonna 2002 hänet kutsuttiin esittämään Elisabet II:n hallinnon 50 -vuotisjuhlia kunnioittavassa rock-konsertissa, joka järjestettiin samana päivänä esitetyn klassisen musiikin juhlakonsertin pop/rock vastineeksi. Tässä konsetissa oli mukana myös vuonna 1998 aateloitu Sir Elton John – avoin homoseksuaali ja sateenkaari arvojen edistäjä 70 -luvulta lähtien, joka rienasi Jeesusta vuonna 2010 ”super-älykkääksi homomieheksi”. Kun tämä ”Pimeyden Prinssiksi” itseään kutsuva laulaja, joka live-esityksissään on purrut mm. elävältä lepakolta pään poikki, tapasi kuningasperheen tässä konsertissa, hän kertoi Rolling Stone -lehdelle:
Prince William sanoi minulle myöhemmin, ”Olisi ollut mahtavaa jos olisit esittänyt ’Black Sabbathin'”[tämä kappale kertoo avoimesti siitä kuinka Saatana viettelee ihmisiä helvetin ikuisiin liekkeihin, kirj. huom.]. Jos olisin sen tehnyt, vitun kuninkaalinen laatikko olisi muuttunut kiveksi ja Canterburyn arkkipiispan olisi pitänyt valella heidät pyhällä vedellä. Luulin aluksi syyn siihen miksi he poimivat minut näytökseen olleen se, että olin jokin sisäpiirivitsi. Mutta jokainen — kuningasperhe, kaikki prinssit — olivat moshaamassa [viitaten hevikulttuuriin liittyvään rajuun päänheilutukseen] ja he tekivät sitä villisti. Ja ilmapiiri näyttämöllä oli mahtava.
Ozzy Osbourne on esittänyt muissakin kuninkaallisten järjestämissä konserteissa, kuten Charlesin perustaman ja isännöimän Prince’s Trust järjestön (joka auttaa Britannian syrjäytyneitä nuoria) 30 -vuotisjuhlallisuuksilla. Walesin Prinssin virallinen verkkosivu kertoo: ”Rockin ’Pimeyden Prinssi’, Ozzy Osbourne, varasti shown tempuillaan lietsoen yleisöä näyttämöllä ja sen ulkopuolella ja käskien heitä ’huutakaa’.” Kun amerikkalaisen talk-shown johtaja Conan O’Brien kysyi Ozzyn vaimolta, viihdeohjelma X-Factoria tuomaroivalta Sharon Osbournelta, että mitä hän olisi valmis tekemään ritariarvon eteen, hän vastasi että hän voisi harrastaa suuseksiä Prinssi Charlesin kanssa samalla kun hänen miehensä voisi mennä sänkyyn Camilla Parker-Bowlesin kanssa. Tällaisia säädyttömyyksiä vihjailee julkisesti nyt pariskunta, joka 70 -luvulla oli lietsomassa maailman nuorison keskuuteen uteliaisuuden heräämistä satanismia ja okkulttistisia kokeiluja kohtaan. Uskon, että Prinssi Charles pyrkii saamaan tarkoituksella Ozzyn kiistanalaista hahmoa näkyväksi osaksi Britannian hallitsevaa eliittiä tehdäkseen hänen musiikkinsa edustamasta saatanallisesta alakulttuurista valtavirtaa ja Britannian hallitsevan uskonnon.
Ozzy Osbourne itse kieltää olevansa satanisti ja en edelleenkään väitä, että hän olisi mustan magian riittejä aktiivisesti harjoittava okkultisti. Hänen saatanallisessa imagossaan on kyse enemminkin hänen alter egostaan, jonka hän on rakentanut hänen musiikkinsa ympärille. Samaa voitaisiin sanoa myös monista muista Black Sabbathin ja Led Zeppelinin musiikista innoituksensa saaneista myöhemmistä heavymetallin bändeistä. He hyväksikäyttivät musiikissaan monia pimeyden maailmasta lainattuja saatanallisia teemoja ilman, että olisivat itse suhtautuneet satanismiin kovinkaan vakavasti. Mutta tämä Aleister Crowleyn ja Anton LaVeyn satanismin vaikutus varhaiseen heavymetalliin on melko silmiinpistävää. Vuonna 1985 New Solidarity -niminen lehti julkaisi Hezekiah Ben Aaronin haastattelun – uskoontulleen Saatanan Kirkon entisen jäsenen – jossa hän paljasti sen olleen Anton Lavey, joka pani alkuun sellaiset heavymetallin ryhmät kuin Black Sabbath, The Blue Oyster Cult ja The Who. Samalla hän kertoi LaVeyn olleen vain kirkon julkisivu samalla kun todellinen ylipappi Kirkon takana oli filmintekijä Kenneth Anger. Dokumentoin jo Angerin yhteyden The Rolling Stonesin Mick Jaggeriin.
Ei ole olennaista onko Ozzy Osbourne harjoittava satanisti vai ei sillä hänen musiikkinsa on ilman epäilystäkään saatanallista. Hän jopa itse myöntää, että hän saattaa olla pelkkä sätkynukke, jota Saatana on käyttänyt omiin tarkoitusperiinsä. Vuonna 1978 hän kertoi Hit Parader -lehdelle:”Toivoisin todella, että tietäisin miksi olen tehnyt joitakin asioita mitä olen tehnyt vuosien aikana. En tiedä olenko vain välikappale jollekin ulkopuoliselle voimalle. Mikä ikinä se onkaan, rehellisesti sanoen toivon ettei se olisi sitä mitä luulen sen olevan – Saatana.” Rokkari on myös kertonut avoimesti, että ainakin 25 itsemurhan tehneen lapsen huoltajaa on haastanut hänet oikeuteen hänen kappaleestaan Suicide Solution, jonka lyriikka rohkaisee toivonsa menettäneitä nuoria itsemurhaan. Toukokuussa 2002, kun hänet kutsuttiin Elisabet II:n hallinnon 50 -vuotisjuhlakonserttiin missä prinssit William, Harry ja Charles moshasi villisti Ozzyn saatanalliselle musiikille, kristitty journalisti Joseph Farah kuvaili konservatiivisella WorldNetDaily verkkosivulla hänen persoonaansa osuvasti:
Saatanallinen lyriikka, paha maailmankuva, vastenmielinen leipäläpi, ei musiikillisia kykyjä, huumeiden väärinkäyttäjä. Tämä on Osbourne. Hän on turmeltunut moraalinen terroristi, joka viettelee nuoria lapsia jotka eivät tunne mitään parempaa kuolettaviin elämäntyyleihin.
Vivienne Westwood
Monille Beatlesien ja Rollareiren ikääntyneille faneille Paul McCartneyn ja Mick Jaggerin aatelointi on ollut suuri pettymys. Nämä vanhat herrasmiehet eivät edusta enää sitä 60- ja 70 -luvun anarkistista henkeä, minkä ajateltiin järkyttävän kaikkea maallista ja kirkollista auktoriteettiä mitä vastaan tuon ajan laajalle levinnyt vastakulttuuri nousi taistelemaan. Joulukuussa 1980 murhattu John Lennon sanoi kuuluisasti vuonna 1966: ”Kristinusko tulee katoamaan. Se tulee katoamaan ja kutistumaan. Minun ei ole tarvetta väitellä tästä; Olen oikeassa ja historia tulee todistamaan sen Me olemme nyt paljon suositumpia kuin Jeesus; En tiedä kumpi katoaa ensin —rock ’n’ roll vai kristinusko. Jesus oli OK mutta hänen opetuslapsensa olivat tyhmiä ja tavallisia. Se on heidän vääristelmänsä, joka turmelee sen minulle.” Todellisuudessa McCartneyn ja Jaggerin edustama anarkistinen henki ei ole kadonnut minnekään – siitä on tullut vain osa valtavirtaa. Heidän arvomaailmastaan on tullut tänään poliittisesti hyväksyttyä valtakulttuuria, jota tuetaan vallan korkeimmilla portailla.
Vielä 80 -luvulla Ozzyn kaltaisten verenjanoista vampyyria esittävien saatanallisten rokkareiden kutsuminen Kuningattaren isännöimiin valtiollisiin musiikkitilaisuuksiin olisi järkyttänyt monia, mutta tänään heidät on kesytetty X-factorien ja tositelevision aikakaudella eikä useimpia enää hätkäytä Osbournen pariskunnan näkeminen Kuningatteren tai Walesin Prinssin seurassa. Se mikä oli 80 -luvulla valtaväestön paheksumaa alakulttuuria, on tänään valtionjohdon suosimaa yläkulttuuria. Hyvä esimerkki tästä arvojen muuttumisesta on Vivienne Westwood, joka edistää nyt Prinssi Charlesin messiaanisia harhoja tällä vaatemallistollaan mitä kuvasin artikkelin alussa. Westwood on ollut kiinteä osa kuninkaallista eliittiä jo siitä lähtien, kun Elisabet II palkitsi hänet OBE (Order of the British Empire) ritariarvolla vuonna 1992. Ironisinta tässä on se, että Westwood oli nuoruudessaan kuningasperheen vastaisen punk-kulttuurin tärkeimpiä edustajia 70 -luvun Lontoossa. Itseasiassa häntä on pidetty Punk-kulttuurin anarkistisen ja räväyttävän pukeutumistyylin alkuperäisenä luojana, kun hän yhdessä miesystävänsä Malcolm McLarenin kanssa piti 70 -luvun alussa SEX-nimistä vaateliikettä josta tuli punkkareiden suosikkipaikka heidän vaatevalinnoissaan.
Malcolm McLaren oli myös punkyhtye Sex Pistolsin manageri, samalla kun Vivienne vastasi yhtyeen jäsenten provosoivasta vaatetuksesta. Heidän musiikistaan tuli tärkeimpiä edustajia ja määrittäjiä koko punkin anarkistiselle kulttuurille mitä myöhemmät punkbändit ympäri maailmaa sittemmin apinoi ja vei uusille urille. Samalla kun se mitä jokainen panee päällensä on hänen oma asiansa, on myös syytä muistaa ettei kaikki pukeutuminen ole aina arvoneutraalia. Jos annat tyttäresi kulkea asusteissa jotka liitetään huoran tunnusmerkkeihin, hyväksyt myös sen että hänet nähdään juuri tällaisessa valossa. Samaa voidaan sanoa myös punkkareiden vaatetuksesta. Kyse ei ole niinkään siitä miellyttääkö jokin vaatetyyli konservatiivisen yleisön esteettisiä kauneusihanteita, vaan siitä mitä arvomaailmaa tuolla vaatetuksella tuodaan mahdollisesti esiin. Koskien Viviennen luomaa punkmuotia, Wikipedia kertoo:
Jokainen punk muoti sovitti jokapäiväisiä esineitä esteettiseksi tehokeinoksi: revityt vaatteet liitettiin yhteen hakaneuloilla tai käärittiin teipillä; tavallinen vaatetus räätälöitiin kaunistelemalla ne merkeillä tai somistamalla ne maalilla; musta roskapussi tuli mekoksi, paidaksi tai hameeksi; hakaneuloja ja partateriä käytettiin koristeina. Suosittuja olivat myös nahka, kumi, ja vinyylivaatteet, jotka yleinen julkisuus assosioi transgressiivisiin seksuaalisiin harjoituksiin, kuten seksiorjuuteen ja sadomasokismiin. Suunnittelija, joka on assosioitu Yhdistyneen Kuningaskunnan varhaiseen punk muotiin oli Vivienne Westwood, joka teki vaatteita Malcolm McLarenin putiikkiin King’s Roadilla mille annettiin kuuluisasti nimi ”SEX”.
Wikipedia paljastaa sen olleen juuri punkin alakulttuuri, joka vaikutti toisten underground-musiikin alalajien, kuten avoimen saatanallisen ja brutaalin death metal kulttuurin syntyyn 80-luvulla. Mutta myös 70 -luvun Britannian punk-kulttuuria, jota Westwood, McLarenin ja Sex Pistols johti, voidaan kutsua perustellusti ellei saatanalliseksi (saatanallisella tarkoitan sitä, että joku ilmaisee avointa sympatiaa Saatanaa kohtaan) niin ainakin antikristilliseksi. Tämä ei näy vain punk-kulttuurin arvoissa vaan myös siinä mitä Sex Pistolsin solisti Johnny Rotten laulaa hänen ensimmäisessä vuonna 1976 julkaistussa singlessään minkä kautta yhtye nousi maailmanlaajuisen suosion keskipisteeseen. Tämä kappale on Anarchy In The U.K., jonka ensimmäiset säkeet menevät näin:
Selvä! nyt
ha ha ha ha ha…Minä olen antikristus
Minä olen anarkiakristus
En tiedä mitä haluan
Mutta tiedän kuinka saada se
Haluan tuhota ohikulkijanKoska haluan olla Anarkia…
Yhtyeen seuraava single God Save the Queen pilkkasi avoimesti Englannin kruunua kutsuen Elisabet II:n hallintoa ”fasistiseksi järjestelmäksi” ja hallitsijaa itseään naiseksi, ”joka ei ole mikään ihmisolento”. Kappaleen lyriikassa on myös osa totuutta. Otan seuraavat säkeet esimerkiksi.
Ja meidän keulakuvamme
Ei ole sitä miltä hän näyttääOi Jumala varjele historiaa
Jumala varjele sinun hullua paraatiasi
Oi Herra Jumala ole armollinen
Kaikki rikokset ovat maksettu
Näitä kahta viimeistä säettä ei ole tehty evankeliointi mielessä vaan rienauksena meidän Herramme kallisarvoista uhria kohtaan. Tämä on selvää kahdesta seuraavasta säkeestä, joka sanoo, ”Kun ei ole tulevaisuutta kuinka voisi olla syntiä.” Tällä yhtyeellä on myös kiistanalainen laulu nimeltä Belsen Was a Gas, mikä viittaa sarkastisesti ja välinpitämättömästi juutalaisten kärsimyksiin Bergen-Belsenin keskitysleirillä. Toisessa kappaleessaan, joka on nimetty No One Is Innocent, he viittaavat natseihin seuraavalla säkeellä: ”Jumala eivät he olleet pahoja, se oli heidän käsityksensä hauskasta”. Samassa laulussa sanotaan, ”Jumala pelasta Idi Amin ja Jumala pelasta Ronald Biggs. Jumala pelasta meidät kaikki syntiset. Jumala pelasta sinun mustimmat lampaasi. Jumala pelasta laupias samarialainen ja Jumala pelasta arvoton matelija.” Tuon kappaleen julkaisuin aikoihin bändin rumpali Paul Cook kertoi Daily Mirror -lehdelle, että ”Jumalan tulisi pelastaa kaikki ihmiset, jopa pahat ihmiset”. Vaikka Jeesus maksoi ristillä kaikkein pahimpienkin ihmisten synnit, jotta heillä olisi mahdollisuus pelastukseen jos he vain nöyrtyisivät ja katuisivat aidosti pahaa elämäänsä, niin Paul Cook tarkoittaa tässä sitä, että Himmlerin tulisi päästä katumattomana samaan taivaaseen kuin Anne Frankin.
Vivienne Westwoodin suurta vaikutusta Sex Pistolsin ja brittiläisen punk-kulttuurin synnyssä kuvaa musiikkihistorioitsija Jon Savagen lausunto jonka mukaan ”näyttää olevan vähän epäilystä siitä, että Lydon [yhtyeen solisti John Rotten] oli ruokittu Vivienne Westwoodin ja Jamie Reidin tarjoamalla ravinnolla, minkä hän sitten muutti hänen omiksi lyriikoikseen.” Westwood suunnitteli myös yhtyeen vaatetuksen, joka oli avoimen antisemiittistä ja antikristillistä. Hyvä esimerkki tästä on viereinen kuva missä Westwood on pukeutunut paitaan jossa lukee ”hävitä” samalla kun sen alapuolelta löytyy hakaristi ja ylösalaisin käännetty krusifiksi. Tämä paita, jota John Rotten käytti myös omissa live-esityksissään, yhdistää siis natsismin ja saatananpalvonnan perinteiset tunnukset – aatteet mitkä sulautuivat sittemmin myös monissa skandinaavisen black metallin edustajissa. Vaikka Westwood kuvailisi itseään tuskin satanistiksi, tämän paidan välittämä viesti on selvä: hävitä kristinusko kääntämällä kristilliset arvot – mitä krusifiksi edustaa – ylösalaisin. Westwood itse myöntää tämän kertoessaan paidan viestin tarkoitus olleen sanoa vanhemmalle sukupolvelle: ”Me emme hyväksy teidän arvojanne tai teidän tabujanne, te olette kaikki fasisteja.” Time -lehden tekemän haastattelun mukaan tammikuulta 2009, hän on yhä tätä mieltä eikä hän kadu tuon paidan suunnittelua.
Paidassa kuvatun ylösalaisen krusifiksin vierestä löytyy myös Sex Pistolsin ensimmäisen singlen pahaenteiset sanat: ”Minä olen antikristus. Minä olen anarkiakristus. En tiedä mitä haluan. Mutta tiedän kuinka saada se. Haluan tuhota ohikulkijan. Koska haluan olla Anarkia.” Jos siis tällaisen paidan suunnittelija julkistaa nyt toisen paidan, joka panee Prinssi Charlesin valtavan naamakertoimen sen etupuolelle ja ilmoittaa paidan esittelytilaisuudessa kuinka Charlesin tulisi hallita koko maailmaa, niin eikö se kerro jo aika paljon niistä antikristillisistä arvoista joiden varaan Charlesin henkilökulttia ollaan nyt pystyttämässä. Jos yhdistäisit nämä paidat yhteen löytäisit Charlesin kasvojen päältä ylösalaisen krusifiksin, hakaristin ja sanat ”Minä olen antikristus. Minä olen anarkiakristus…” Tämän paidan ja siihen liittyvän punk-alakulttuurin kutsu anarkiaan, kaaokseen ja hävitykseen, kuvastaa myös hyvin Saatanan perimmäistä päämäärää. Jeesus sanoi Perkeleestä Joh. 10:10:ssä, ”Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.” Jälleen kerran, ei ole merkitystä onko Vivienne Westwood itse harjoittava satanisti vai ei, sillä hänen alkuunpanemansa alakulttuuri on ilman epäilystäkään saatanallista.
Vivienne suunnitteli 70 -luvulla myös äärimmmäisen rivoja vaatteita missä luki vulgaareja sanoja kuten ”Fuck” ja ”Perv” ja joissa oli homoeroottisia kuvia lihaksikkaista miehistä penikset paljaina. Tämä ei ole yllättävää sillä Wikipedian mukaan punk-kulttuurin ideologista maaperää luonnnehti ”anarkismi, individualismi, valtionvastaisuus, anti-militarismi, anti-kapitalismi, anti-rasismi, anti-seksismi, anti-nationalismi, homofiilia [so. homomyönteisyys, kirj. huom.], luonnonsuojelu, vegetarismi, veganismi ja eläinten oikeudet. Kuitenkin, jotkin yksilöt punk-alakulttuurin sisällä piti äärioikeistolaisia näkemyksiä (kuten niitä mitkä ovat assosioitu konservatiivisiin punk verkkosivuihin), uusnatsi näkemyksiä (natsi punk), tai ovat epäpoliittisia (esim. kauhu punk). Varhaiset brittiläiset punkkarit ilmaisivat nihilistisiä ja anarkistisia näkemyksiä iskulauseilla kuten Ei Tulevaisuutta, mikä tuli Sex Pistolsin laulusta ’God Save the Queen’. Yhdysvalloissa punkkareilla oli erilainen lähestyminen nihilismiin, mikä oli vähemmän anarkistista kuin brittiläisten punkkarien. Punkin nihilismi ilmaistiin käyttämällä ’kovempia, itse-tuhoisampia, tietoisuutta hävittävimpiä aineita kuten heroiinia tai metamfetamiinia'”.
Vaikka Viviennen alkuunpanema brittiläinen punk-kulttuuri sai vaikutteita radikaalimarxilaiselta Situationistisen internationaalien ryhmältä, nämä vasemmistolaiset arvot kääntyivät pian punk-kulttuurin joissakin perillisissä äärioikeistolaiseen uusnatsismiin. Tämäkään ei ole yllättävää sillä Viviennen suunnittelemat ja Sex Pistolsin jäsenien käyttämät hakaristipaidat ja heidän kappaleidensa nihilistinen suhtautuminen natsismiin ja holokaustiin sekä yleinen vastustus juutalaiskristillistä sivilisaatiota kohtaan, valmisti maaperää juuri tämän kaltaiseen kehitykseen. Simon Wiesenthal Centerin dokumentissa Ever Again (2006) kuvataan yhtä tällaista punk-kulttuurin äärioikeistolaisen siiven rock-konserttia. Tämän niin sanotun hatecore musiikin yhtyeet laulavat ekstaasissa olevalle yleisölle: ”Teroittakaa veitset katukiveen ja upottakaa ne juutalaisten kehoon. Veren pitää virrata paksuna kuin paalu. Paskaako me juutalaistasavallan vapaudesta. Rasvatkaa giljotiini juutalaisten ihralla.” Enkä nyt väitä, että Vivienne Westwood suhtautuisi myönteisesti tällaisiin bändeihin, mutta tarkoitukseni oli osoittaa, että tämä on se mihin kehitys viimekädessä johtaa kun ihmiset hylkäävät juutalaiskristilliset arvot ja kääntävät Jeesuksen ristin ylösalaisin.
Johtopäätös
Tässä artikkelissa olen osoittanut kuinka 60 ja 70 -lukujen vastakulttuurin radikaalit kristinuskon vastaiset arvot ovat tulleet nyt yleiseen hyväksyntään eikä se ole enää vastakulttuuria vaan valtakulttuuria mitä tuetaan tänään valtionjohdon ylimmillä portailla. Hyvä esimerkki tästä on sateenkaariliikkeen voimakas esiinmarssi ja voittokulku lännessä. Ne jotka uskaltavat kyseenalaistaa nämä arvot, edustavat nyt radikaalia vastakulttuuria johon suhtaudutaan hyvin vihamielisesti. Suvaitsemattomuus homoseksuaalisuutta kohtaan on tullut aikamme suurimmaksi synniksi. Niin sanottu ”luonnonsuojelu” ei ole enää se hippikulttuurin ”puunhalaajiin” yhdistetty radikaali aate miksi siihen suhtauduttiin vielä 70 -luvulla, vaan osa tämän päivän valtakulttuuria mihin valtionpäämiehet käyttävät valtion kassasta miljardeja euroja CO2 päästöjen leikkaamiseen vaikka yksistään Yhdysvalloissa 31 487 tiedemiestä pitää niiden yhteyttä ilmastonmuutokseen täytenä pötynä. Tätä arvojen muutosta on johdettu kaikessa hiljaisuudessa uutta maailmanjärjestystä rakentavan eliitin ja sen johdossa olevan Windsorin kuningashuoneen taholta jo vuosikymmeniä. Miten muuten selittää sitä, että Englannin monarkki palkitsee ylhäisellä OBE -ritariarvolla naisen, joka johti 70 -luvulla alakulttuuria, mikä herjasi hänen hallintoansa ”fasistiseksi järjestelmäksi”.
Niin paljon kuin Vivienne Westwood sitten vihasikaan Elisabet II:n hallintoa, nyt hän näyttää ylistävän hänen esikoistaan sankarikseen, jonka hän toivoisi hallitsevan koko maailmaa. Aikamoinen muutos! Homoseksuaalisuuden tukeminen on myös kuulunut eliitin päämääriin alusta lähtien osana heidän suunnitelmiaan maailman väkiluvun vähentämiseksi. Pekka Lahtinen kertoo kirjassaan Maailman Yhdentyminen (Tampereen kristillinen yhteisö, 1994), luvussa 7:
Planned Parenthood – World Population on uutta maailmanjärjestystä ajaviin ryhmittymiin liittyvä järjestö. Sen ”Family Planning Perspectives” -lehden liittessä on käsitelty aihetta otsikon sanoin ”Esimerkkejä ehdotetuista keinoista vähentää USA:n hedelmällisyyttä”. Lehti ehdotti seuraavia keinoja: ”perheen uudelleenrakentaminen, homoseksuaalisuuden lisäämisen rohkaisu, perheiden rajoittamisen opettaminen, hedelmällisyyttä estävien aineiden laittaminen juomaveteen, naisten rohkaiseminen työssäkäymiseen, pakollinen sterilisaatio kaikille, joilla on kaksi lasta lukuunottamatta muutamia, joille sallitaan kolme lasta, lasten synnyttämisen salliminen vain rajoitetulle määrälle aikuisia ja maksu sterilisaation, abortin ja ehkäisyn rohkaisemiseksi.”
Eliitin suunnitelmat väkiluvun vähentämiseksi – mistä Prinssi Philip ja Prinssi Charles on puhunut täysin julkisesti – voivat mennä paljon pidemmälle, kuten natsi-tyyppisiin kansanmurhiin ja nälänhädän tarkoitukselliseen aiheuttamiseen mistä Pekka Lahtinen kertoo seuraavan esimerkin: ”On myös olemassa näyttöä siitä, että väkiluvun kontrolli voi mennä vielä paljon pidemmälle. Vieraillessaan Afrikassa eräs kristillinen evankelista meni hotellissa baariin limonaadille. Hän tapasi siellä hyvin juopuneen miehen, jolle hän alkoi jutella voidakseen todistaa evankeliumia. Jonkin ajan kuluttua juopunut selitti hänelle syyn käytökseensä: ”Minun pitää olla koko aika juovuksissa tukahduttaakseni omatuntoni. Teen työtä maailmanhallituksen ryhmälle ja minun erikoistehtäväni on suunnata ruoka toisaalle tietyiltä ryhmiltä niin, että ne tulevat kuolemaan nälkään.” Myös huumeiden väärinkäytön edistäminen mistä monet rokkarit ovat toimineet oivallisina roolimalleina haavoittuville nuorille, on liittynyt tiiviisti laitonta huumekauppaa kontrolloivan eliitin päämääriin. Miksi? Päätän tämän artikkelin ottamalla tähän tohtori John Colemanin kirjaan Conspirators’ Hierarchy: The Story Of The Committee Of 300 liittyvän seuraavan katkelman kirjani sivulta 621. Mainittakoon, että tässä viitattu 300:n Komitea on Colemanin mukaan Elisabet II:n johdossa.
300:n Komitea kauan sitten myös määräsi, että tulisi olla paljon pienempi ja parempi maailma; tämä on heidän ajatuksensa paremmasta maailmasta. Suunnaton määrä hyödyttömiä syöjiä, jotka kuluttaa vähäisiä luonnonvaroja pitäisi vähentää 99 prosenttisesti. Teollinen kasvu tukee väestönkasvua. Siten 1. Mooseksen kirjasta löytyvä käsky lisääntyä ja alistaa maa, tulee kumota. Se kutsui hyökkäykseen kristinuskoa vastaan; teollistuneiden kansallisvaltioiden hidas mutta varma hajottaminen; miljardien ihmisten tuhoaminen, joihin 300:n Komitea viittaa ”ylijäämä väestönä” [ks. Prinssi Philipin ja Charlesin lausunnot luvussa 7. kirj. huom.] ja minkä tahansa johtajan poistaminen, joka uskaltaa seistä Komitean globaalien suunnitelmien tiellä edellisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Ei niin etteikö USA:n hallitus olisi tiennyt, mutta koska se oli osa salaliittoa, se auttoi sulkemaan infomaation kannen ennemmin kuin antoi totuuden päästä ulos… 300:n Komitean nykyinen rikollisagenda saa lisätodisteita äskettäin vuotaneista Rooman Klubin dokumenteista, kun he kuvailivat kuinka he tulevat käyttämään huumeita auttaakseen tukahduttamaan vastarinnan heidän Uuden Maailmanjärjestyksen hankkeelle: ”…kristinuskon heikentäminä, ja työttömyyden rehottaessa kaikkialla, ne jotka ovat olleet ilman työtä viisi tai useamman vuoden, kääntyvät pois kirkosta ja etsivät lohtua huumeista. Siihen mennessä täysi hallinta huumekaupasta täytyy saada saada valmiiksi määräyksellä, että kaikkien toimivaltamme alla olevilla hallituksilla olisi yksinoikeus paikoissa mitä me tulemme hallitsemaan hallitsemalla toimitusten pääsyä markkinoille… Huumekalterit huolehtivat kurittomista ja syrjäytyneistä. Mahdolliset vallankumoukselliset tullaan muuttamaan harmittomiksi addikteiksi ilman omaa tahtoa…”
Euroopan kruunatut kobrat ja heidän itäiset liberaalit eliittiperheet eivät tule suvaitsemaan mitään todellista sotaa huumeita vastaan. Sota huumeita vastaan jota Bushin [Bush vanhempi] hallinto oletetusti taisteli, oli kaikentyypisten huumeiden laillistamista. Tällaiset huumeet eivät ole yksinään sosiaalinen hairahdus, vaan täysimittainen yritys saada hallinta Yhdysvaltojen kansalaisten mielistä. Nykyisellään tämä on 300:n Komitean pääsääntöinen tehtävä. Mikään ei ole muuttunut oopiumi-heroiini-kokaiini kaupassa. Se on yhä Britannian ja Yhdysvaltojen samojen ”ylä luokkaisten” perheiden käsissä. Se on yhä tarunhohtoisen tuottoisa kauppa missä se mikä näyttää olevan isoja häviöitä kun joku takavarikoi huumetoimitukset, ovat itseasiassa pieniä tunkeilijoita yrittämässä pääsyä huumekaupan hierarkian taltiointeihin, jotka istuvat sikareineen paneloiduissa johtokuntahuoneissa New Yorkissa, Hong Kongissa ja Lontoossa ja toivottavat tosilleen menestystä ”kilpailijoiden” syrjäyttämisessä.
Katso myös seuraava linkki:
http://www.jesus-is-savior.com/Basics/men_who_rejected_jesus_christ.htm
