Globalisteja järkyttäneen Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Google on alkanut merkitä konservatiivisia verkkosivuja ”väärien uutisten” (fake news) mustalle listalle. Tähän radikaalin vasemmistolaisen aktivistin valikoimalle listalle – kuinkas muutenkaan – sisältyy tietysti sivustot kuten Infowars ja Breitbart. Samaan aikaan vasemmistolainen valtamedia on uutisoinut Stephen Bannonin, Trumpin nimittämän neuvonantajan ja päästrategistin, olevan äärioikeistolainen rasisti ja juutalaisvastainen antisemiitti. Bannon kuuluu konservatiiviseen alt-right mediaan sisältyvän Breibartin johtokuntaan, jolla oli ratkaiseva rooli yhdessä Alex Jonesin Infowars-uutissivun kanssa Trumpin vaalivoitossa. Andrew Breitbart perusti tämän uutissivun vuonna 2005 ensisijaisena tarkoituksenaan taistella valtamedian Israelin vastaista puolueellisuutta vastaan.
Maaliskuussa 2012 hämärissä olosuhteissa kuollut Breitbart oli vasemmistolaisen valtamedian ja Obaman hallinnon jyrkkä kriitikko, joka taisteli sitä poliittista kehitystä vastaan missä vasemmisto yrittää tukahduttaa sananvapauden demonisoimalla konservatiivisten arvojen puolustamisen rasismiksi, islamofobiaksi ja homofobiaksi. Kun media syytti Bannonia juutalaisvastaisuudesta, Amerikan johtava modernin antisemitismin tutkija Alan Dershowitz riensi puolustamaan häntä vasemmistolaiseen valtamediaan kuuluvalla MSNBC -kanavalla. Amerikan vanhimpaan ja suurimpaan sionistijärjestöön lukeutuva ZOA ilmoitti Stephen Bannonia koskevista syytöksistä: ”ZOA:n oma kokemus ja analyysi Breitbartin artikkeleista vahvistaa herra Bannonin ja Breitbartin ystävyyden ja oikeudenmukaisen ennakkoluulottomuuden Israelia ja juutalaista kansaa kohtaan. Herra Bannonin ja Breitbartin syyttäminen antisemitismistä on Orwellilaista.”
Syytös on yhtä mieletön kuin se, että Leo Melleriä ja Patmosta syytettäisiin antisemitismistä. Mutta elämme ajassa jossa totuus käännetään usein päälaelleen. Samalla vasemmistolainen valtamedia pesää kätensä omasta antisemitismistään ja Israelin vastaisista ennakkoluuloista. Konservatiivisten arvojen, kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeuden ja Israelin puolustamisesta on tullut tänään rasismia ja viharikosta. Aivan kuin media raportoi Brexitin jälkeen maahanmuuttajiin kohdistuneen viharikosten yleistymisestä Britanniassa – mikä ei ollut tietenkään totta -, sama tapahtuu nyt Amerikassa Trumpin voiton jälkeen. Samalla valtamedia on vaiti Trumpin kannattajiin kohdistuvista väkivaltaisista hyökkäyksistä. Vaikka monet Trumpia äänestäneistä valkoisista amerikkalaisista oli äänestänyt aiemmin Obamaa, ja vaikka yli 57% Amerikan kaikista latinoäänestäjistä tukee Trumpin maahamuuttopolitiikkaa, vasemmistolainen media jatkaa yhä tätä harhakuvaa Trumpista ja hänen äänestäjistään rasisteina.
Asian ironia ja tragikoomisuus on siinä kuinka kykenemätön vasemmisto on näkemään omaa suvaitsemattomuuttaan samalla, kun se väittää taistelevan suvaitsemattomuutta vastaan. Kristittyjä ja konservatiiveja vastaan suoritetut todelliset viharikokset tulevat lisääntymään pian räjähdysmäisesti ellemme pysäytä tätä vaarallista kehitystä. Yksi esimerkki tästä vasemmiston suvaitsemattomuudesta konservatiivisia arvoja kannattavia kohtaan on Iltalehden uutinen 15. päivältä missä Hesburgerin erään työntekijän uutisoitiin avautuneen Twitterissä kuinka hän halusi sylkäistä asiakkaansa hampurilaiseen, koska tämä oli astunut sisään Trumpin kannattajien ”Make America Great Again” -lippis päässä. Hampurilaisketju teki oikean päätöksen, kun se ilmoitti irtsanoneensa työntekijän asian tultua julki.
Infowars-uutissivuston Alex Jones voi olla ihan kelpo kaveri, joka paljastaa eliitin likaisia salaisuuksia. Siksi julkaisin hänen dokumenttinsa Endgame suomennettuna YouTube-kanavallani. Oletkos jo ehtinyt kattomaan? Minut saatetaan pistää, ellei ole jo pistetty, mustalle listalle täällä Suomessa.
Mutta ei Joneskaan Breitbartin ohella pysty pysäyttämään junaa, joka kulkee kohti Antikristuksen Uutta Maailma Järjestystä. Videosta ikäänkuin paistaa se ajatus, että HEI, ME PYSÄYTETÄÄN TÄMÄ KEHITYS! Se ei tule onnistumaan, ei edes Trumpin valinnan avulla. Raamatun profetia määrää sen. Trump voi sitäpaitsi osoittautua fiaskoksi ja pettymykseksi heti alussa, josta on jo osoituksia. Suomensin CE:n tuoreen uutiskirjeen (14.11.2016) hänestä ja hänen valinnoistaan. Älkää uskoko huijareita!
http://nokialainen.blogspot.fi/2016/11/donald-trump-on-huijari-han-on.html
Hah, ei voi muuten kuin nauraa näille väärille karismaattisille Trump-profetioille, joita on esitetty esim. Suomi24-sivustolla. Niiden mukaan esim. ”Jumalan Henki tulee antamaan Trumpille ja hänen neuvonantajilleen erityisen taivaallisen ja profeetallisen viisauden, samanlaisen kuin profeetta Elisalla oli….”
sekä
”Amerikan parhaat päivät ovat edessäpäin. Tämä on vasta alkua.”
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14570027/profetioita-donald-trumpista
Nämä ovat eksytettyjä (ellei peräti lusteita) tällaiset kristityt, jotka uskovat näihin valheisiin. Heidän Jeesuksensa on Donald Trump. Mutta Jeesus varoitti näistä vääristä kristuksista (eksyttävistä poliittisista johtajista). Oikeamielinen kristitty odottaa tänä aikana oikean Jeesuksen paluuta noutamaan seurakuntansa taivaallisiin eikä pane toivoa johonkin maalliseen, mikä tekisi tästä maapallosta paratiisin ennen Jeesuksen toista tulemusta (ollen Jumalan Sanan vastaista). Tämä on sitä Valtakunta Nyt -oppia eli dominionismia, jota mm. Seitsemän vuoren liike (NAR-liike) Amerikassa harrastaa. He ovat Ilmestyskirjan portto nyt (Ilm. 17) joka vielä veljeilee roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Lue Samuel tämä keskustelu:
Donald Trump – uusapostolisen liikkeen airut messiaaniselle ajalle?
http://forum.netmission.fi/forum/hengelliset/uskonel%C3%A4m%C3%A4n-kysymyksi%C3%A4/758848-donald-trump-uusapostolisen-liikkeen-airut-messiaaniselle-ajalle
Trump on muuten jesuiittojen kouluttama ja hän sanoi suuria sanoja Norman Vincent Peale’sta, 33. asteen vapaamuurarista, viimeksi vuonna 2015, kun oli aloittamassa kampanjaansa. Peale oli Trumpin pastori nuoruudessa. (Trump sanoi: ”He was the greatest guy”)
http://www.politico.com/magazine/story/2015/10/donald-trump-2016-norman-vincent-peale-213220
http://www.christiantoday.com/article/donald.trump.credits.greatest.guy.norman.vincent.peale.for.boosting.his.christian.faith.and.self.confidence/82788.htm
”As for Trump, he also has nothing but nice things to say for his former pastor. ”You could listen to him all day long,” he said. ”And when you left the church, you were disappointed it was over. He was the greatest guy.”
Ja katso lopuksi paljastava video.
Illuminati käyttää Trumpia…
SHOCKING Truth About US Election 2016 / Donald Trump Illuminati?
https://www.youtube.com/watch?v=9U6xS4dSSTo (7.11.2016)
TykkääTykkää
Ai, sinäkö sen suomensitkin. Olen katsonut tuon dokkarin jo vuosia sitten. Muistaakseni latasin tekstit siihen jostain netistä. Viittasin filmiin myös kirjassani. Hyvä dokkari.
TykkääTykkää
En oo suomentanut alunperin. Siinä vain on yhdistetty aikaisemmin julkaistut dokkarin eri osat (soittolista v. 2009) yhdeksi videoksi (helpompi katsoa ja ladata itselle). Lisäksi on vähän esittelyä aiheeseen.
TykkääTykkää