Donald Trumpin vahvana evankelisena kristittynä tunnettu varapresidentti Mike Pence on ollut erityisen kiinnostunut avaruudesta ja hän oli Trumpin hallinnon ensisijainen henkilö, joka ehdotti presidentille ”avaruusvoimien” perustamista USA:n sotavoimien neljänneksi sotilashaaraksi. Maaliskuussa 2019 varapresidentti Pence piti puheen USA:n kansallisessa avaruusneuvostossa ja antoi NASA:lle tehtävän palata kuuhun vuoteen 2024 mennessä. Kunnianhimoisen tavoitteen tarkoituksena ei ole vain jokin nostalginen yritys palauttaa kuolleista 50 vuoden takainen Apollo-ohjelma, sillä tällä kertaa USA aikoo palata kuuhun jäädäkseen. Eli missiona on perustaa pysyvä tukikohta kuuhun, josta tulevaisuudessa voisi kasvaa kokonainen siirtokunta ja ehkä lopulta myös ensimmäinen maan ulkopuolinen avaruuskaupunki. NASA:n tarkoituksena on myös käyttää tätä tukikohtaa kuussa välietappina miehitetylle Mars-lennolle, jonka uskotaan tapahtuvan viimeistään 2030 -luvulla. NASA:n nykyinen pääjohtaja James Bridenstine on ottanut Pencen haasteen vastaan hyvin vakavasti ja uskoo NASA:n olevan siihen täysin kykenevä annetun aikataulun puitteissa kansainvälisen yhteistyön ja yksityisten avaruusjärjestöjen kuten Elon Muskin SpaceX:n tuella.
Pencen tavoite rynnätä kuuhun ennen Trumpin mahdollisen jatkokauden päättymistä voi kuulostaa joillekin ylioptimistiselta päämäärältä. Mutta ei ole syytä unohtaa kuinka John F. Kennedy ennusti Yhdysvaltain kongressissa toukokuussa 1961, että USA lähettäisi ensimmäisen ihmisen kuuhun ennen tuon vuosikymmenen loppua. Kennedy piti puheensa aikana, jolloin NASA:n perustamisesta oli kulunut vasta kolme vuotta ja USA:n ensimmäisen astronautin Alan Shepardin avaruuskävelystä uutisoitiin kolme viikkoa aikaisemmin (Neuvostoliiton Juri Gagarin oli ehtinyt ensimmäisenä, mikä oli suuri takaisku Yhdysvalloille). Wrightin veljesten epävakaan kaksitasoisen hökötyksen nousu ilmaan vuonna 1903 merkitsi ensimmäistä kertaa kun ihminen kykeni lentämään maatason yläpuolella. Tästä vain 48 vuotta myöhemmin ensimmäinen ihminen ammuttiin raketilla maan ilmakehän yläpuolelle. Olemme siis paremminkin aikataulusta myöhässä jos kuuhun pystytetään ensimmäinen tukikohta vasta 55 vuotta myöhemmin Neil Armstrongin ensimmäisestä askeleesta Apollo 11 lennolla heinäkuussa 1969.
Itseäni tässä skenaariossa ja Pencen antamassa aikataulussa kiinnostaa lähinnä kaksi asiaa. Ensinnäkin, jos Pencen ja Bridenstinen tavoite tulee toteen vuoteen 2024 mennessä, se olisi yhtä historiallinen tapahtuma kuin vuoden 1969 ”pieni askel ihmiselle, mutta valtava harppaus ihmiskunnalle”. Se ei olisi vain kylmän sodan aikaisen Apollo-ohjelman toistoa, mutta avaisi kokonaan uuden luvun avaruuden valloituksen historiassa. Se olisi merkkinä ensimmäisestä maan ulkopuolista siirtokunnasta, jota vuosisatoja myöhemmin elävät sukupolvet saattaisivat pitää yhtä merkittävänä historiallisena vedenjakana kuin Kolumbuksen saapuminen Amerikkaan vuonna 1492 tai Britannian siirtomaaimperiumin synty Elisabet I:n perustaessa Englannin ensimmäisen merentakaisen siirtomaan Pohjois-Amerikan Newfoundlandiin vuonna 1583.
Pidän täysin mahdollisena Elon Muskin uskaliasta (tai ehkä suuruudenhullua) unelmaa ja tavoitetta siitä, että ihmisrodun kohtalona on laajentua maan ilmakehän yläpuolelle ja tulla lopulta planeettojen väliseksi tai multiplanetaariseksi sivilisaatioksi. Tulevaisuuden pitkälle edistynyt teknologia robotiikan ja keinoälyn myötävaikutuksella tulisi tekemään tällaisesta scifi-filmeissä kuvatusta tulevaisuudennäkymästä hyvinkin mahdollisen useiden vuosisatojen kuluessa. Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke sanoi kuuluisasti: ”Mitä tahansa riittävän edistynyttä teknologiaa on mahdotonta erottaa taikuudesta.” Tämä pitää hyvin paikkansa, kun pohdit mitä keskiajan ihmiset olisivat ajatelleet 2010 -luvun teknologiasta. Tästä syystä monet niistä ”ihmeistä”, joita Ilmestyskirjan 13. luku sanoo väärän profeetan tekevän Antikristuksen nähden, voidaan selittää myös nykypäivän pitkälle kehittyneen teknologian ansiosta. Tulen lankeamiseen taivaasta tai kuvan herättämiseksi henkiin ei tarvita enää noitia ja taikureita. Ne voidaan saada aikaan myös ICBM-ohjuksilla ja holograafisilla projektioilla.
Microsoftin Hololensin tapainen lisätyn todellisuuden (augmented reality) virtuaalitodellisuus – missä käyttäjä voi liikuttaa käsillään olohuoneeseensa ilmestyviä holograafisia kuvia tai soittaa holograafista kosketinsoitinta – vaikuttaa monille jo nyt kuin taikuudelta. Mutta tämä ei ole vuosikymmenien päässä häämöttävää tulevaisuuden teknologiaa vaan nyt jo myynnissä oleva tuote, joka odottaa pääsyään massamarkkinoille jokaisen kuluttajan päivittäiseksi apuvälineeksi. Tällaiset AR-lasit mullistavat todennäköisesti tulevaisuuden tietojenkäsittelyn, kommunikaation ja työn. Niitä valmistetaan nyt etenkin sellaisten ammattien avuksi, joissa tietokoneilla ei ole ollut aikaisemmin niin suurta käytännön tarvetta. Holograafiset kakkulat tulevat häivyttämään nykyisin tunnetun rajan toimistotöiden ja kenttätöiden välillä. Tulevaisuudessa raksamiehet ja kaivostyöntekijätkin ovat rillipäisiä nörttejä (ellei sitten robotit tee näistä ammateista tarpeettomia).
Toiseksi, näkymä USA:n palaamisesta kuuhun vuoteen 2024 mennessä kiinnostaa minua senkin tähden, että se saattaa antaa vihjeen Antikristuksen valtaannousun mahdollisesta ajankohdasta. En usko sen olleen sattumaa, että Charles vihittiin virkaansa Walesin Prinssiksi maailmanlaajuisessa televisiolähetyksessä vuonna 1969 vain muutamia viikkoja ennen Apollo 11 lennon historiallisia kuvia, jotka lähetettiin kuusta maahan tuohon aikaan jo maailmanlaajuiseksi levinneen television ansiosta. Nämä kaksi tapahtumaa oli tarkoitus tapahtua samaan aikaan merkkinä siitä, että ne tultaisiin muistamaan vielä vuosisatoja myöhemmin niiden molempien historiallisten jälkiseurausten ansiosta. Se saattaa olla myös Jumalan antama profeetallinen merkki siitä, että kun USA:n kotka laskeutuu seuraavan kerran kuuhun – tapahtuu se sitten 2024 tai jonain muuna vuonna -, niin meidän tulisi kiinnittää huomiomme myös Prinssi Charlesiin. Vuoteen 2024 mennessä hänen äitinsä olisi jo 98 -vuotias ja viimeisten lehtitietojen mukaan Kuningatar suunnittelisi siirtävän Charlesille sijaishallitsijan aseman vuonna 2021.
Mielenkiintoisesti Ilmestyskirjassa Antikristusta kutsutaan myös Apollyoniksi (Ilm. 9:11), joka on hyvin lähellä kreikan Apollo-jumalan nimeä, josta USA:n kuuohjelma sai nimensä. Lisäksi, Danielin kirjan 8. luvun kolmas täyttymyskerta (Danielin 7. ja 8. ja 11. luvun eri täyttymyskertoja on kuvattu tarkemmin uudessa kirjassani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa) ennusti Hitlerin Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton välisen kamppailun toisessa maailmansodassa, Saksan jakaantumisen neljään miehitysvyöhykkeeseen sodan lopussa ja Antikristuksen nousun yhdestä näistä neljästä Natsi-Saksan jakaneesta voittajavaltiosta (so. USA, Iso-Britannia, Ranska ja Neuvostoliitto). Näky ennustaa viitaten Antikristuksen nousuun toista maailmansotaa seuraavan sukupolven aikana: ”Ja yhdestä niistä puhkesi esiin sarvi, alussa vähäpätöinen. Se kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin. Ja se kasvoi taivaan sotajoukkoon asti ja pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä.”
Eli yhdestä Hitlerin (kauriin suuren sarven) Saksan jakaneesta toisen maailmansodan neljästä voittajavaltiosta (neljä uhkeata sarvea, jotka puhkeavat kauriin suuren sarven tilalle) nousee hallitsija, jonka valta olisi alussa vähäpätöinen. Hänen valtansa kasvaa loppua kohden kohti Lähi-Itää ja Israelin maata ja lopulta se yltää aina taivaan tähtiin saakka (ilmaisu ”taivaan sotajoukko” viittaa Raamatussa usein tähtiin tai/ja enkeleihin). Muinaisessa terminologiassa tähdillä viitattiin myös planeettoihin (jotka ennen muinoin tunnettiin ”harhailevina tähtinä” kuten Juudaan kirje 1:13 niitä kutsuu), asteroideihin ja komeettoihin. Onko tässä jakeessa siten profetia siitä, että ennen Antikristuksen vallan kukistumista, ihminen tulisi nousemaan vielä ”tähtiin” eli Marsin tai jonkin astroidin pinnalle ja pystyttäisi sinne lippunsa? Jeremia 51:53 ei ennusta kovin lupaavaa loppua Antikristuksen ”galaktiselle imperiumille”: ”Vaikka Baabel astuisi ylös taivaaseen, vaikka se korkeuteen linnansa vahvistaisi, sittenkin tulevat sille minulta hävittäjät, sanoo Herra.”