Donald Trump varoittaa maailmaa konservatiivien sananvapauden riistämisestä ja pedon merkistä!

Maailman voimakkaimman valtion presidentti Donald J. Trump varoitti tänään maailmaa Ilmestyskirjan 13. luvussa ennustetusta pedon merkistä ostamisen ja myymisen kieltämiseksi kristityiltä ja konservatiiveilta, kun hän uudelleentviittasi Infowarsin toimittajan Paul Joseph Watsonin videon nimeltä Banned by Facebook & Instagram. Tässä videossa Watson kertoo kuinka Facebook julisti hänet ja joukon muita konservatiiveja bannaan ja leimasi hänet ”vaaralliseksi” ja pani hänet samalle listalle terroristien, ihmiskauppiaiden ja sarjamurhaajien kanssa. Watson on viimevuonna kaikilta sosiaalisen median alustoilta samanaikaisesti sensuroidun Alex Jonesin johtavia toimittajia, jonka Youtube-kanavalla on 1,6 miljoonaa tilaajaa. On vain ajan kysymys milloin hänet sensuroidaan myös Googlen omistamasta Youtubesta, jonka tiedetään harjoittavan jo konservatiivien ns. piilosensuuria (shadow banning) kätkemällä monia suosittuja kanavia algoritmeistaan eli koneälyn toteuttamista videosuosituksista, joita saat Youtuben etusivulle.

Facebook ei poistanut vain henkilöiden kuten Paul Joseph Watsonin, Alex Jonesin, Laura Loomerin ja Milo Yiannopoulosin – joista kaikki antoi ratkaisevan panoksen Donald Trumpin vaalivoittoon vuonna 2016 – henkilökohtaista Facebook-tiliä, mutta kieltää myös käyttäjiään jakamasta heidän videoitaan tai verkkosivujaan elleivät he nimenomaisesti tuomitse näiden henkilöiden poliittisia ajatuksia. Tämä on selvä esimerkki teknologiasuuryritysten vehkeilystä demokraattien kanssa ja yritys vaikuttaa vuoden 2020 vaalien lopputulokseen sensuroimalla sosiaalisesta mediasta kaikki republikaaneille ja Trumpille myönteiset uutiskommentaattorit. Lopultakin, Trump voi kiittää vaalivoitostaan etupäässä lukuisia itsenäisiä journalisteja ja yksityiskansalaisia, jotka jakoivat sosiaalisessa mediassa valtamedian pimittämää tietoa Hillary Clintonin ja demokraattipuolueen korruptiosta. Paul Joseph Watsonin Youtube-kanava on tehnyt konservatiivisesta ajattelusta taas suosittua etenkin nuorison keskuudessa.

Hän onkin tehnyt tunnetuksi sanonnan, ”konservatismi on uusi vastakulttuuri” (ks. Paul Joseph Watson: Miksi konservatismi on nykypäivän punk-kulttuuria?). Watson on sanonut usein, ettei hän ole kristitty, mutta uuden videonsa lopussa hän viittaa Ilmestyskirjan 13. luvussa ennustettuun pedon merkkiin. ”Ääri-oikeistolaisiksi” leimatuilta aktivisteilta on vaadittu jo poistamaan pankkitilit ja tekemään heidän pankkikorttinsa tehottomaksi. Watson sanoo: ”He kirjaimellisesti yrittävät poistaa sinun oikeutesi ostaa ja myydä. Tämä on raamatullista! Ei oikeutta kaupankäyntiin ellei sinulla ole merkkiä. Ja mikä on merkki? Täydellinen älyllinen kastraatio ja tottelevaisuus.” Tämän videon Donald Trump jakoi juuri Twitterissä. Itse tulen jakamaan Facebookissa Paul Joseph Watsonin ja Alex Jonesin materiaa jatkossakin huolimatta siitä, että se saattaa johtaa tilini sulkemiseen. Kannustan sinuakin tekemään samoin.




Valtamedia juhli konservatiivien sensurointia Fox-uutisten Tucker Carlsonia lukuunottamatta.




Donald Trump ylisti Alex Jonesin ”uskomatonta mainetta” tässä vuoden 2015 haastattelussa. Trump ei ole jakanut julkisesti kiistanalaisensa pidetyn Infowarsin sisältöä sitten vuoden 2016 esivaalien. Tänään hän jakoi Twitterissä sekä Paul Joseph Watsonin että Millie Weaverin, Infowarsin naispuolisen toimittajan, videon osoituksena siitä, ettei hän aio seisoa tumput suorana sosiaalisen median sensuurin edessä: https://www.infowars.com/president-trump-retweets-infowars-video-amid-facebook-purge/

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s