Miksi en allekirjoita pre- mid- tai post-tribulationistista tempausoppia?

Olen perehtynyt hyvin laajasti useisiin erilaisiin tulkintoihin seurakunnan ylösoton ajankohdasta, joten uskon pystyväni arvioimaan niitä melko objektiivisessa valossa. Vaikka en ole pre-tribulationisti en ole myöskään mid- tai post-tribulationisti. Kyse ei ole siitä, ettenkö allekirjoittaisi pre-tribulationistien tulkintaa tempauksen ajankohdasta. Kallistun tässä suhteessa ehkä enemmän pre-tribulationistiseen tempausoppiin kuin vaihtoehtoisiin tulkintoihin. En vain hyväksy pre-tribulationistien yleisimmin käyttämiä argumentteja ahdistuksen aikaa edeltävästä tempauksesta. Tarkoitan tällä etenkin heidän tulkintaansa Ilmestyskirjasta ja toisen tessalonikalaiskirjeen toisesta luvusta. Oma lähtökohtani näiden usein kiisteltyjen kysymysten selvittämiseen ei ollut niinkään yritys etsiä vastausta siihen joutuuko seurakunta vihaan vai ei. Oma motiivini oli tarkastella lähemmin pre-tribulationistien usein toistamaa väitettä siitä, ettei Antikristuksen henkilöllisyyttä olisi mahdollista identifioida ennen seurakunnan ylösottoa. Jos asia olisi nimittäin näin, niin sitten kirjani kaikilta muiltakin perusteilta putoaisi niiden raamatullinen pohja. Oli kirjani perusteet Antikristuksen henkilöllisyyden puolesta sitten miten painavia tahansa, se kaikki lepäisi hiekan päälle pystytetyillä perustuksilla, ellei aika olisi oikea laittomuuden ihmisen tunnistamiseksi. 

---

---

Yläpuolinen sinänsä hyvin informatiivinen englanninkielinen video esittää tyypillisen yhteenvedon pre-tribulationistisen tempausopin usein käytetyistä argumenteista. Tässä videossa Michael Pearl selvittää itsetekemäänsä Ilmestyskirjan kaaviota, jonka hän sanoo perustuvan Clarence Larkinin alkuperäiseen karttaan. Larkin oli 1900 -luvun alun vaikutusvaltainen dispensationalistinen raamatunopettaja, jonka eskatologiset kartat ovat muovanneet paljolti tämän päivän evankelisen kristillisyyden valtavirran oppeja lopun ajoista. Yhden Larkinin kartoista Danielin kirjasta sisällytin myös kirjaani Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? Yleisimmin siteerattu raamatunkohta tempauksesta itsestään on 1. Tess. 4:15-18:

Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. 

Koska tästä Paavalin opetuksesta ei voi tehdä juuri mitään johtopäätöstä tempauksen ajankohdan suhteen (muutoin kuin että se tapahtuu Herran tulemuksen yhteydessä), niin eri opettajat ovat jakaantuneet tässä kysymyksessä pre- mid- ja post-tribulationistisiin koulukuntiin. Sana ”tribulation” viittaa dispensationalistiseen oppiin seitsenvuotisesta ahdistuksen ajasta, joka edeltää Jeesuksen paluuta maanpäälle. Eli pre- (=ennen), mid- (=keskellä) ja post (=jälkeen) viittaa tuon tapahtuman ajoitukseen seitsenvuotisella vihan ja ahdistuksen ajalla. Suomeksi sana ”tribulation” merkitsee koettelemusta ja meidän suomalaisissa raamatunkäännöksissämme se on käännetty usein ahdistukseksi. Uuden Testamentin kreikkalaisessa alkukielessä sana on thlipsis, (θλῖψις, εως, ἡ (Strong’s Concordance: 2347), joka löytyy yhteensä 45 eri yhteydestä. Löydämme Raamatusta jakeita, jotka puoltavat molempaa näkemystä, että seurakunta joutuisi vaivan aikaan kuin myös näkemystä, että seurakunta pelastetaan siitä. Alla muutamia esimerkkejä tästä:

Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: ”Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?”… Silloin teidät annetaan vaivaan [thlipsis], ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. (Matt. 24:3, 9-10)

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä… Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan. (1. Tess. 5:1-2, 9-10)

Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita… Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. (Ilm. 3:7, 10)

Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?”Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen.” Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta [thlipsis] tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:13-14)

Eri koulukunnat näyttävät valikoivan näitä jakeita aina sen mukaan mikä sopii parhaiten heidän tempausoppiinsa. Siten post-tribulationistit sivuuttavat usein kaksi keskimmäistä ja pre-tribulationistit sivuuttavat puolestaan ensimmäisen ja viimeisen tai opettavat niiden koskevan vihan ajan juutalaisia ja/tai kristittyjä. Jeesus itse vertasi pyhien tempausta Nooan arkkiin, joka pelasti Nooan ja hänen perheensä koko maata koskettaneelta tuomiolta. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (Matt. 24:37-42)

Tämä vertauskuva antaa ymmärtää, että valitut pelastetaan Nooan ja hänen perheensä tapaan jumalattomia koskettavalta maailmanlaajuiselta tuomiolta. Uusi Testamentti sanoo monin paikoin, että Jeesus palaisi taivaasta maanpäälle yhdessä pyhiensä kanssa, jotka Hän on lunastanut verellään kaikista kansoista ja kielistä (1. Tess. 3:13, Juuda 1:14, Ilm. 19:8, 14). Samoin Raamattu puhuu taivaan asuinsijoista ja Karitsan häistä, johon Jeesus tulisi noutamaan omansa Hänen tulemuksessaan (Matt. 22:2, 25:1-13, Joh. 14:2-3, 1. Tess. 4:17, Ilm. 19:9). Eli Jeesuksen tulemus käsittää kaksi vaihetta missä valitut pyhät temmataan ensin taivaaseen ennen kuin he palaavat maanpäälle taivaan sotajoukkona, joka seuraa valkoisella hevosella ratsastavaa Kuningasten Kuningasta. Oma näkemykseni on se, ettei näiden kahden eri tulemuksen välisestä etäisyydestä voi tehdä mitään täysin varmaa johtopäätöstä, vaikka kallistunkin enemmän pre-tribulationismin seitsemään vuoteen kuin johonkin muuhun vuosilukuun, kuten kolmeen ja puoleen vuoteen.

Post-tribulationismi sotii jo itsessään tätä kahden tulemuksen raamatullista periaatetta vastaan, koska pyhien ylösotto taivaaseen ja heidän paluunsa maanpäälle eivät voi esiintyä samaan aikaan. Ei olisi myöskään mielekästä sanoa sen esiintyvän vain muutamia päiviä, viikkoja tai kuukausia aikaisemmin. Ei olisi nimittäin järkeä siinä, että elossa olevat pyhät temmataan taivaaseen vain hieman ennen Jeesuksen julkista paluuta maanpäälle (keskellä Antikristuksen vainoja ja vihan ajan kauheuksia). Tällöin tempaus ei näyttäisi palvelevan minkäänlaista tarkoitusta. Mid-tribulationismia en allekirjoita jo senkään tähden, että se tulkitsee Ilmestyskirjaa aivan yhtä virheellisesti kuin pre- tai post-tribulationismi. Ilmestyskirjan 20. luku mainitsee ”ensimmäisen ylösnousemuksen” (Ilm. 20:4-5), joka tapahtuu seitsenvuotisen vihan ajan jälkeen, mutta kyse ei voi olla missään nimessä samasta tapahtumasta kuin 1. Tess. 4:17:n tempaus.

Ensiksi mainitussa vain vihan ajalla tapetut marttyyrit nousevat haudoistaan hallitsemaan maata yhdessä Kristuksen kanssa, mutta jälkimmäisessä seurakunnan ajan Kristuksessa kuolleet pyhät yhdessä elossa olevien pyhien kanssa temmataan taivaaseen Jumalan luokse. Tällaista ei tapahdu ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Mid-tribulationistit liittävät seurakunnan ylösoton kahden todistajan ylösottoon Ilm. 11:11-12:een ja samassa yhteydessä mainittuun seitsemänteen pasunaan. Tämän tueksi mainitaan usein 1. Kor. 15:51-52: ”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.” Tämä olisi kuitenkin post-tribulationistinen eikä mid-tribulationistinen tempaus. Kahden todistajan taivaaseenotto liittyy nimittäin seitsenvuotisen vihan ajan loppuun eikä sen keskelle.

Kaksi todistajaa toimivat Jerusalemissa 1260 päivän tai 42 kuukauden eli kolmen ja puolen vuoden ajan kolmannen temppelin aikana, kun puolet kaupungista on annettu pakanakansoille (Ilm. 11:2-3). Tiedämme Raamatun muista rinnakkaisprofetioista, että tämä esiintyy vasta seitsenvuotisen vihan ajan viimeisellä puoliskolla (Dan. 9:27, 11:31, Sak. 14:2, Matt. 24:15, 2. Tess. 3:4). Ilmestyskirjan 11. luku kuvaa samaa historiallista ajanjaksoa kuin luvut 12 – 13 eli viimeistä kolmen ja puolen vuoden aikaa ennen Jeesuksen julkista paluuta maanpäälle. Näin ollen myös luvuissa 6 – 19 mainitut sinetit, pasunat ja vihan maljat eivät seuraa toinen toisiaan kronologisessa järjestyksessä, vaan pasunat ja maljat ovat rinnakkaisia kuvauksia samoista tuomioista (tämä selviää esim. kuudennen pasunan ja kuudennen vihan maljan samanlaisesta vaikutuksesta).

Hyvin perusteellisessa ja informatiivisessa kirjassaan Tuuliin ja Pilviin (Kuva ja Sana, 2000), Tim LaHaye syyttää mid-tribulationisteja profetioiden ”henkistämisestä” ja allegorisoimisesta, kun he identifoivat kaksi todistajaa seurakuntaan. Samalla LaHaye jättää huomioimatta puolustamansa pre-tribulationismin yhtä allegoriset tulkinnat, kun se identifioi seurakunnan Johanneksen taivaaseenottoon Ilmestyskirja 4:1:ssä, kuin myös Jumalan valtaistuinta ympäröivään 24 vanhimpaan. Pre-tribulationisteilla on yleisesti ottaen tapana syyttää vastustajiaan profetioiden allegorisoinnista, samalla kun he väittävät itse edustavan Raamatun profetioiden kaikkein kirjaimellisinta tulkintaa. Mutta miksi miljoonista ihmisistä koostuvan Jeesuksen Kristuksen morsiusseurakunnan identifointi Johannekseen tai 24 vanhimpaan olisi yhtään sen sananmukaisempaa raamatuntulkintaa kuin sen identifiointi Jerusalemissa profetoivaan kahteen todistajaan? Sekä Tim LaHaye että Michael Pearl väittävät, että Ilmestyskirjassa luvuissa 4 – 18 seurakuntaa ei mainita enää muussa yhteydessä kuin 24  vanhimman hahmossa. Tämän laajasti opetetun tulkinnan mukaan seurakuntaa ei olisi mahdollista löytää maanpäältä enää Johanneksen taivaaseenoton jälkeen.

Näin ollen pre-tibulationistit opettavat, että kaikki tätä seuraava, kuten ensimmäisen sinetin valkoisen hevosen ratsastaja, joka on yleisesti ottaen assosioitu Antikristuksen esiintuloon, seuraisi vasta seurakunnan ylösottoa. Tämän opin tueksi mainitaan myös virheellinen opetus 2. Tess. 2:7:n pidättäjästä, mutta en mene siihen nyt tällä kertaa. Tosiasiassa Ilmestyskirja on hyvin yksiselitteinen siinä, ettei seurakunta voi olla yhtä kuin 24 vanhinta tai ettei seurakunnan tempaus voi olla yhtä kuin Johanneksen taivaaseenotto Ilm. 4:1:ssä. Tämä selviää Ilm. 5:6-10:n asiayhteydestä Ilm. 1:4-6:een. Johannes osoitti Ilmestyskirjan alunperin Aasian seitsemälle seurakunnalle, joita kutakin Jeesus Kristus rohkaisee ja nuhtelee luvuissa 2 – 3. Hyvin yleisen tulkinnan mukaisesti nämä profetiat Aasian seitsemälle seurakunnalle koskisivat samalla koko kristillisen seurakunnan historiaa (tulkinta, jota kävin laajemmin läpi jo 700-sivuisessa nettikirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus). Nämä seitsemän seurakuntaa – tai seurakunta itsessään – mainitaan kuitenkin erillisenä joukkona 24 vanhimmasta, ja sen sanotaan tekevän lähetystyötä maanpäällä yhä Ilmestyskirjan 5. luvussa, kun Johannes on jo taivaassa 24 vanhimman seurassa. Vertaa seuraavia jakeita:

Johannes seitsemälle Aasian seurakunnalle: Armo teille ja rauha häneltä, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen. – Ilm. 1:4-7

Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä. – Ilm. 5:6-10

Eli Pyhä Henki, jota kuvataan tässä Jumalan valtaistuimen edessä olevana seitsemänä henkenä, on lähetetty seitsemän seurakuntansa kautta kaikkeen maailmaan yhä luvussa 5, jolloin Johannes on nostettu jo taivaaseen. Lisäksi 24 vanhinta laulavat uutta virttä missä he puhuttelevat tätä kaikista kansoista ja kielistä ostettua pelastettujen joukkoa monikon kolmannessa persoonassa, vaikka Johannes puhuttelee tätä samaa joukkoa – johon hän lukee myös itsensä – monikon ensimmäisessä persoonassa. Tämä joukko on tietysti Kristuksen morsiusseurakunta, johon valtaistuimen edessä olevat neljä olentoa ja 24 vanhinta eivät lue itseään, vaan puhuttelevat tätä joukkoa ”heinä”. Yksi syy siihen miksi Michael Pearl ei näe tätä ilmeistä asiaa on hänen käyttämänsä Kuningas Jaakon Käännös, joka kääntää tämän näin: ”And when he had taken the book, the four beasts and four and twenty elders fell down before the Lamb, having every one of them harps, and golden vials full of odours, which are the prayers of saints. And they sung a new song, saying, Thou art worthy to take the book, and to open the seals thereof: for thou wast slain, and hast redeemed us to God by thy blood out of every kindred, and tongue, and people, and nation; And hast made us unto our God kings and priests: and we shall reign on the earth.” 

Jokainen englanninkielinen käännös Kuningas Jaakkoa lukuunottamatta kääntää tämän niin, että 24 vanhinta puhuttelevat seurakuntaa monikon kolmannessa persoonassa. Näin tekee myös ehkä luotetuimpana englanninkielisenä käännöksenä pidetty New American Standard Bible (NASB). Alkukielen kreikassa 24 vanhinta puhuu selvästi ”heistä” eikä ”meistä”, kuten voit nähdä esim. Biblehubin verkkosivulla. Suomalainen tutkija Arto Pöllänen (jolle olen suuresti velkaa Ilmestyskirjaa koskevista oivalluksistani) kirjoitti kirjassaan Viimeinen Elonkorjuu, sivuilla 140 – 141:

Neljän olennon ja 24 vanhimman ylistysvirressä puhutaan seurakunnan pyhistä vielä poissaolevina (Ilm. 5:8-10): ´…olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä… ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi ja he tulevat hallitsemaan maan päällä.´ Tällaiseen asemaan on juuri seurakunta kutsuttu, mutta he eivät ole vielä paikan päällä valtaistuimen edessä. Koska vahimmat sanovat ´he´ ja ´heidät´, niin he ilmaisevat selvästi kuuluvansa eri joukkoon kuin nuo ´he´. Kun heti olentojen ja vanhinten ylistyksen jälkeen on vielä 101 miljoonan enkelin ylistys (Ilm. 5:11-12), mutta ei lukemattoman joukon eli perillä olevan seurakunnan ylistystä, ei ole muuta selitystä kuin että seurakunta on tuolloin vielä maanpäällä. Tämä tosiasia on yritetty muuttaa toiseksi siten, että on vedottu vanhaan bysantilaiseen alkutekstiin, joka tuotiin länteen 1400 -luvulla Bysantin romahduksen jälkeen ja jossa sanojen ’he’ ja ’heidät’ tilalla onkin ’me’, ’meidät’. Vanhimmat olisivat siten osa seurakuntaa. Mutta miksi sitten vain vanhimmat ylistävät, eikä koko seurakunta?

Ratkaisu on siinä, että valtaosa Uuden testamentin tutkijoista pitää 1800 -luvulla Egyptistä ynnä muualta löydettyjä tekstikoodekseja (Sinaiticus, Aleksandrinus, Vaticanus, ym.) vanhempana ja luotettavampana tekstimuotona kuin Bysantin ”valtakunnanteksti.” Noissa koodekseissa, joihin perustuvat sekä vuoden 1938 että 1992 raamatunkäännökset, kyseisissä kohdissa on pronomini ’he’, heidät’. Niinpä vanhimmat eivät ole osa seurakuntaa, ja noiden ilmaisujen perusteella seurakunta on vielä poissa valtaistuinsalista, eli se on maanpäällä. Kun USA:ssa on viime vuosikymmeninä yritetty uudelleen nostaa arvoon ja etualalle bysantilaista Uuden testamentin tekstiä ja Suomessakin 1980 -luvulla julkaistu suuri Novum tarjoaa sitä perustekstinään, herää kysymys, onko pyrkimyksen yhtenä motiivina eskatologia, koska teksti näyttää tukevan Scofieldin ja Daken propagoimaa ’ylösotto Ilmestyskirja 4:1:ssä’ -dispensationalismia? Ainakin teksti näyttää olevan suosiossa piireissä, jotka kannattavat scofieldilais-dakelaista tulkintaa.

Voitaisiin kysyä, että jos tämä bysantilainen käännös olisi oikea, niin miksi myös kerubeihin viittaavat neljä olentoa ylistävät Karitsaa siitä, että ”he” tulevat hallitsemaan maanpäällä. Jeesus ei tule jakamaan valtaansa maanpäällä enkeleille vaan Hänen seurakunnalleen. Tämä kaikista kansoista ja kielistä koostuva lunastettujen suuri joukko, joiden pelastuksesta neljä olentoa ja 24 vanhinta ylistävät teurastettua Karitsaa, nähdään taivaassa vasta luvussa 7, jakeissa 9 – 14:

Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta.” Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, sanoen: ”Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!” Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?” Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen.” Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Tämä suuri joukko täyttää kaikkein kirjaimellisimmin ylösnousseen seurakunnan tuntomerkit Ilmestyskirjassa. He ovat sananmukaisesti lukematon joukko kaikista kansoista ja kielistä, eivät jokin löyhä metafora kuten tulkinta 24 vanhimmasta, joiden pre-tribulationistit sanovat edustavan seurakunta ajan miljoonia pyhiä. Jos taivaan enkelien lukumäärä ilmaistaan Johanneksen näyssä kirjaimellisesti, niin miksi seurakunta ajan miljoonat pyhät kuvattaisiin vertauskuvallisesti 24 vanhimman hahmossa? Sitten heillä on kanttia vielä väittää, että vain pre-tribulationistit ottavat Ilmestyskirjan kirjaimellisesti. Tämä joukko on puettu valkoisiin vaatteisiin kuten Jeesus lupaa seurakunnalleen, joka valvoo ja kestää koettelemukset loppuun asti (Ilm. 3:4-5). Ainoa syy miksi pre-tribulationistit eivät halua nähdä seitsemännen luvun suurta joukkoa seurakuntana on vanhimman ilmaisu, että he tulisivat ”siitä suuresta ahdistuksesta”. Tämä ei olisi kuitenkaan ristiriidassa siihen mitä Jeesus itse kertoi seurakunnalleen Matt. 24:9:ssä:

Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.

Sana ”vaiva” (thlipsis, (θλῖψις, εως, ἡ, Strong’s Concordance: 2347) on tässä sama kuin Ilm. 7:14:ssä. Jotkut ovat yrittäneet kumota tämän sillä, että Jeesuksen puhe lopun ajoista Matteus 24:ssä olisi kohdistettu yksinomaan juutalaisille eikä lainkaan seurakunnalle. Mutta on selvää, että se koski molempia, seurakuntaa ja Israelia. Miksi muuten Jeesus mainitsisi siinä seurakunnan tehtäväksi annetun maailman kansojen evankelioinnin (jae 14) ja seurakunnan ylösoton (jae 40) jos profetia koski yksinomaan juutalaisia? Ilm. 7:14:nen ”suuren ahdistuksen” edessä on määräävä artikkeli, mutta niin on myös Ilm. 1:9:ssä. Siinä Johannes sanoo: ”Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos.” Sana ”ahdistus” on jälleen sama thlipsis, jota Johannes käyttää Ilm. 7:14:ssä. Tämä sana esiintyy Ilmestyskirjassa vain kolmessa muussa yhteydessä (Ilm. 2:9-10, 22). Kaikissa niissä puhe on nimenomaan ahdistuksesta, jota seurakunta kärsii maailmassa. Se on sama sana, jota Jeesus käytti Hänen jäähyväispuheessaan opetuslapsilleen: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus [thlipsis]; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

Jos siis ”ahdistuksella” [thlipsis] viitataan läpi Uuden Testamentin siihen ahdistukseen, joka seurakunnalla olisi maailmassa, niin miksi Ilm. 7:14 olisi tästä poikkeus? Pre-tribulationistien suurin ”akilleen kantapää” on siinä, että he näkevät ”suuren ahdistuksen” viittaavan ainoastaan viimeiseen seitsenvuotiseen vihan aikaan, joka kohtaa koko asutettua maata. Tosiasiassa meidän tulisi ymmärtää, että ”ahdistuksella” (tribulation) Raamattu viittaa koko seurakunnan aikaan eikä vain Danielin 70. vuosiviikkoon. Näin ollen käsitteet kuten pre- mid- ja post-tribulation ovat lähinnä harhaanjohtavia, koska ne rajoittavat ahdistuksen raamatullisen merkityksen vain Danielin 70. vuosiviikkoon. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö suuri ahdistus viittaisi Raamatussa myös tähän seitsemän tai kolmen ja puolen vuoden viimeiseen vihaan. Yksi esimerkki tästä on Matt. 24:21: ”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.” Asiayhteydessään tämä puhuu nimenomaan viimeisen kolmen ja puolen vuoden tapahtumista, jolloin Antikristus häpäisee juutalaisten temppelin Jerusalemissa.

Kun jae 9 sanoo, että seurakunta annettaisiin vaivaan, niin kyse ei ole samasta kolmen ja puolen vuoden ajanjaksosta, johon jae 21 viittaa. Jos seuraamme Jeesuksen profetiaa lopun ajoista kronologisessa järjestyksessä, niin jakeessa 2 Hän ennustaa ensin Jerusalemin toisen temppelin hävityksen, joka tapahtui vuonna 70 jKr. Tämän jälkeen Hän ennustaa väärien profeettojen ja väärien Kristuksien nousun, sodat ja sanomat sodista, nälänhädät ja maanjäristykset synnytystuskien alkusoittona, kristittyjen vainot sekä evankeliumin leviämisen kaikkiin kansoihin ja kieliin. Pitäisi olla kaikille selvää, ettei tällaiset merkit ole yksinomaan 1900 -luvun ilmiöitä. Jokainen historiaa lukenut tietää, että nämä asiat ovat luonnehtineet koko viimeisen 2000 vuoden ajan kirkkohistoriaa. 1900 -luku oli epäilemättä yksi historian verisimpiä, mutta sen verisyydelle löytyy hyviä haastajia myös aiemmista vuosisadoista. Vaino tai ahdistus johon seurakunta joutuisi Matt. 24:9:n mukaan on sama ahdistus, jota Jeesus sanoi Hänen seuraajiensa kärsivän tässä maailmassa (Joh. 16:33). Suuri ahdistus, josta valkeisiin vaatteisiin puettu lukematon joukko kaikista ja kansoista ja kielistä tulee Ilm. 7:14:ssä, on sama ahdistus jota Jeesus sanoi Hänen seuraajiensa kärsivän tässä maailmassa (Joh. 16:33).

Tätä ”seurakunnan vaivan aikaa” – joka kestää siis noin 2000 vuotta – seuraa se mitä Raamattu kutsuu myös Jaakobin ahdistukseksi (Jer. 30:7). Tämä on se vaivan aika mihin Matt. 24:21 viittaa, sillä tuossa kohtaa Jeesuksen puhe oli kohdistettu nimenomaan Juudeassa asuville juutalaisille. Matteuksen 24. luvussa jakeet 2 – 14 kohdistetaan siis lähinnä kristilliselle pakanaseurakunnalle. Tämä osuus profetiasta päättyy seuraaviin sanoihin: ”Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” (vert. seurakunnan lähetyskäskyyn). Sitten jakeissa 15 – 31 Jeesus puhuu seurakunnan aikaa seuraavasta Jaakobin ahdistuksesta, kun Hän mainitsee hävityksen kauhistuksen seisovan pyhässä paikassa (so. Antikristus juutalaisten jälleenrakennetussa temppelissä). Jakeissa 32 – 51 profetia näyttäisi olevan suunnattu jälleen enemmän seurakunnalle kuin Israelille.

Pointtini on nyt siinä, ettei ole raamatullista perustaa puhua vain Jaakobin ahdistuksesta. Myös seurakunta on määrätty vainoihin ja ahdistukseen (1. Tess. 3:3-4, 2. Tess. 1:4-7), mutta tämä ei ole sama ahdistus johon Israel joutuu aikojen lopulla. Tämä on se vaiva ja ahdistus, jossa seurakunta elää juuri tälläkin hetkellä. Seurakunta ei kärsinyt vainoa ja ahdinkoa vain Johanneksen aikana. Seurakunta on kärsinyt sitä kautta sen kaksituhatvuotisen historiansa. Yhä tänäänkin kristityt ovat maailman vainotuin ihmisryhmä, asia jonka myös Iso-Britannian vastavalittu pääministeri Boris Johnson muisti mainita joulupuheessaan. Tämä asia on ehkä helppo unohtaa länsimaissa, joissa kristittyjen onneksi on yhä uskonnonvapaus (vaikka senkin tulevaisuus näyttäisi olevan nyt vaakalaudalla). Kristinusko ei ole kuitenkaan vain valkoisen miehen länsimaalainen uskonto. 2. Tess. 1:4-7:ssä Paavali tekee selvän eron kahden eri ahdistuksen välillä – sen joka on suunnattu ensin seurakunnalle ja sen jonka Jumala määrää kostoksi tälle maailmalle Jeesuksen tulemuksessa:

Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, niin me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä, teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa, joita teillä on kestettävänä ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat, ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.

Johtopäätös

Edellä mainitut perusteet huomioon ottaen Raamatusta voidaan johtaa vain neljä varmaa totuutta koskien seurakunnan ylösottoa: (1) Tempaus on erillinen tapahtuma Jeesuksen julkisesta paluusta, kun Hän palaa maanpäälle yhdessä pyhiensä kanssa tuomitsemaan maailmaa ja perustamaan Hänen tuhatvuotisen rauhanhallintonsa. (2) Tempaus tai seurakunnan ylösotto on kuvattu Ilmestyskirjassa seitsemännen luvussa missä Jumalan valtaistuimen tykö ilmestyy suuri lukematon joukko kaikista kansoista ja kielistä, jotka ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan verellä. (3) Seurakunta joutuu suureen ahdistukseen (Matt. 24:9, Joh. 16:33, Ilm. 7:14), mutta tämä ei ole sama asia kuin Jaakobin ahdistus tai Danielin 70. vuosiviikko. Seurakunnan vaino ja ahdistus alkoi jo Jeesuksen ristinkuoleman yhteydessä, sillä ”Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat.” (Joh. 15:20) (4) Seurakunta ei joudu vihaan eli se pelastetaan Jaakobin ahdistukselta ja kaikkien pakanakansojen ylle tulevalta viimeiseltä vihalta, joka lankeaa kostoksi maailmalle, joka käänsi selkänsä evankeliumille (Matt. 24:37-38, 1. Tess. 1:10, 5:9, 2. Tess. 1:6-7, Ilm. 3:10, 7:16-17).

Mutta jos seurakunnan ylösotto tapahtuu Ilmestyskirjan tapahtumissa vasta kuuden ensimmäisen sinetin jälkeen, niin eikö se tarkoita sitä, että seurakunta joutuisi seitsenvuotisen Jaakobin ahdistuksen sisälle? Tällainen asettelu perustuu yksinomaan sen yleisen olettamuksen varaan, että seitsenvuotinen Jaakobin ahdistus tai Danielin 70. vuosiviikko alkaisi samalla hetkellä ensimmäisen sinetin murtamisen kanssa Ilm. 6:1:ssä. Mutta samassa luvussa kerrotaan, että Jumalan suuri vihan päivä alkaisi vasta kuudennen sinetin jälkeen Ilm. 6:17:ssä eli vähän ennen (tai ehkä samaan aikaan) kun Johannes näkee pyhien lukemattoman joukko kaikista kansoista ja kielistä ilmestyvän samanaikaisesti taivaaseen. Lisäksi Jooel 2:31 ennustaa: ”aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä.” Johannes näki auringon pimentyvän ja kuun muuttuvan vereksi (tunnetaan myös astrologisena ilmiönä nimeltä verikuu) kuudennen sinetin yhteydessä vähän ennen Jumalan ja Karitsan vihan päivän alkamista.

Tämä on siis yhdenmukainen Jooelin näkyyn, jonka mukaan Herran päivä seuraa vasta kuudennen sinetin tapahtumia. Paavali käyttää tempauksesta ilmaisua ”Herran päivä” 1. Tess. 5:2:ssa ja 2. Tess. 2:2:ssa. Tämä kaikki yhdessä puhuu siis enemmän sen puolesta, että Jaakobin seitsenvuotisen ahdistuksen alku (Danielin 70. vuosiviikko) ja seurakunnan ylösotto seuraa vasta Ilmestyskirjan kuudennen sinetin tapahtumia eli sijoittuu vasta Ilmestyskirjan seitsemänteen lukuun, jolloin maanpäällä näyttää olevan väliaikainen ja petollinen tyyneyden  aika (Ilm. 7:1-3). Vaikka Paavalin seuraava toteamus Herran päivästä voitaisiin sovittaa myös Ilmestyskirjan ensimmäisen sinetin yhteyteen, se voidaan sovittaa yhtä hyvin myös seitsemänteen lukuun:

Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa; sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä. Kun he sanovat: ”Nyt on rauha, ei hätää mitään”, silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niinkuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niinkuin varas; sillä kaikki te olette valkeuden lapsia ja päivän lapsia; me emme ole yön emmekä pimeyden lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit. (1. Tess. 5:1-6)