Totuus Prinssi Philipistä, Englannin kuningattaren juuri menehtyneestä aviomiehestä. Mitä median ylistävät muistopuheet jättävät sinulle kertomatta?

Edinburghin herttua Prinssi Philip kuoli perjantaina 9. huhtikuuta. 2021. Hän syntyi Kreikassa Kreikan kuninkaan Yrjö I:n pojanpoikana 10. kesäkuuta 1921, joten Philipin elämänkaari ei yltänyt ihan vuosisataan asti. Koska media täyttyy ylistävistä muistokirjoituksista ja maailmanjohtajien suruvalitteluista kuningasperhettä kohtaan, on syytä tuoda valoon taas Kuningattaren puolison pimeämpi puoli, jonka olen paljastanut kirjoissani ja blogiteksteissäni jo vuosien ajan. Koska jumalattoman kuolema ei ole koskaan Jumalallemme mieleen (Hes. 18:23), en ole vitsaillut asialla Facebookissa (no ehkä vähän), laittanut asian yhteyteen nauravia naamoja tai muuta lapsellista. Olen vain kertonut totuuden Philipistä hänen omien sanojensa valossa ja minua on jo syytetty julmuudesta ja empatian puutteesta Philipin omaisia kohtaan (ikään kuin he lukisivat tekstejäni). Kommentoin eräälle naiselle amerikkalaisen ystäväni Craig Bongin FB-ryhmässä: 

En ihan kykene ottamaan selvää mitä tarkoitat tuolla kaikella. Tarkoitatko, että meillä ei ole lupa levittää totuutta pahoista ihmisistä heidän kuolemansa jälkeen? Koska tässä on juuri koko pointtini. Media ei kerro meille totuutta Britannian kuningasperheen jäsenten pimeämmästä puolesta. Tietenkin Raamattu kehottaa meitä rakastamaan ja rukoilemaan jopa väärintekijöiden, kuninkaiden ja tämän maailman hallitsijoiden puolesta. Jokaisella perheellä on isiä, isoisiä, jne. Kun joku moraallisesti korruptoitunut ihminen kuolee, eikö minulla ole lupa puhua hänen moraalisesta korruptiostaan vain sen tähden, että hänellä oli lapsenlapsia? Ja usko minua, tiedän kyllä läheisen perheenjäsenen menetyksestä koituvan kivun. Menetin juuri rakkaan isoveljeni, joka teki itsemurhan viimevuoden joulukuussa hyvin vaikean masennuksen jälkeen.

Enkä ole myöskään henkilö, joka tuomitsisi ihmisiä kevyesti pelkkien kuulopuheiden tai subjektiivisten tuntemusteni perusteella. Otan hyvin vakavasti Raamatun varoitukset lähimmäistemme panettelusta ja uskon, että viimekädessä vain Jumala näkee kunkin ihmisen sydämen aivoitukset ja salaiset synnit. Itse en ole esittänyt koskaan mitään pyhimystä ja olen tunnustanut jo varsin avoimesti syntejäni koko kansan edessä näissä blogiteksteissäni. Jotkin lukijat ovat ilmaisseet jopa huolensa siitä, että vihamieheni saattaisi käyttää avoimuuttani hyväkseen. Britannian johtava psykologi ja mediapersoona Oliver James sanoi Keith Allennin dokumenttifilmissä Unlawful Killing, jonka ensinäytös pidettiin Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 2011, mutta jonka esitys kiellettiin Yhdistyneessä Kuningaskunnassa:

Uskon Prinssi Philipin olevan joku, jolta puuttuu kokonaan sisäinen tunne oikeasta ja väärästä. Syvällä sisimmässään hän ei välitä kenestäkään toisesta yhtään mitään. Hän pitää kaikkia muita mahdollisina uhkina. Hän on täysin itsekäs ja tämä on aivan kuten Fred West tai kuka tahansa psykopaattinen henkilö.

Fred West oli englantilainen sarjamurhaaja, joka yhdessä vaimonsa Rosen kanssa kidutti ja raiskasi omia lapsiaan ja paritti heitä sukulaisilleen ja muille perversseille. Tällaista lausuntoa voisi pitää jo panettelevana ellei sille löytyisi mitään ulkoista vahvistusta. Diagnoosiin voisi suhtautua myös yhtä vakavasti kuin niihin psykoterapian ammattilaisten lukuisiin lausuntoihin presidentti Trumpin horjuvasta mielenterveydestä ellei Dr. James tehnyt tuota arviotaan asianmukaisessa psykiatrisessa istunnossa Edinburghin herttuan kanssa. Ketäänhän ei voi pätevästi diagnosoida ilman kahdenkeskistä psykoterapiaa. Miehen omat lukuisat lausunnot antavat kuitenkin tukea Jamesin diagnoosiin. Robin Clarkin kirjan If I Were an Animal (1986) esipuheessa Philip, joka oli mukana Maailman luonnonsääätiö WWF:n perustamisessa 60 -luvun alussa, sanoi seuraavan tyrmistyttyvän lausunnon:

Ihmettelen vain mitä olisi jälleensyntyä eläimeksi, jonka lajit ovat vähennetty niin paljon, että se olisi sukupuuton vaarassa. Mitkä olisivat sen tunteet ihmislajista, jonka väestönkasvu olisi kieltänyt sen olemassaolon… Minun täytyy tunnustaa, olen kiusaantunut pyytämään jälleensyntymistä erityisen tappavaksi virukseksi.

Alla Philipin vastaavia kommentteja, jotka osoittavat, ettei kyse ollut vain kuninkaallisen kuuluisista epäkorrekteista möläytyksistä (gaffes) vaan hänen ekofasistisesta ajatusmaailmastaan, jonka juuret palaa Thomas Malthusin ja Charles Darwinin kirjoituksiin:

  • Niin kauan sitten kuin vuonna 1798, Malthus selitti mitä tapahtuu, kun poistamme väestönkasvua rajoittavat tekijät. Yksi sellainen, jonka Darwin huomioi, oli että kaikki lajit ovat kykeneviä tuottamaan paljon suurempia väestömääriä kuin olemassaolevat luonnonvarat sallivat; Se että väestöt eivät kasva nopeudella johon he kykenevät oli perustana hänen teorialleen luonnonvalinnan ohjaamasta evoluutiosta [huom. vastauksena tähän oletettuun ongelmaan Malthus kannatti yhteiskunnan heikoimpien ja köyhimpien tappamista].

  • Mitä on kuvattu ”luonnon tasapainona” on yksinkertaisesti luonnon systeemi itsehillintään. Hedelmällisyys ja lisääntymisnopeus onnistuu luomaan ylijäämäväestöä menetysten korvaamisen jälkeen. Saalistus, ilmaston vaihtelu, sairaudet ja nälänhätä – ja kasvavasti epäsopivasti nimetyn Homo sapiens -lajimme keskuudessa, sodat ja terrorismi – ovat pääasiallisia keinoja joilla väestömäärä saadaan pidettyä jonkinlaisessa kurissa [eli Philipin mukaan sota ja terrorismi on toivottavaa väestönkasvun nopeuden hillitsemiseksi].

  • Sen jälkeen kubn olet sekaantunut luonnon tasapainoon, tulee välttämättömäksi säilyttää tasapaino keinotekoisesti. Tämä tarkoittaa, että jotkin eläimet tulee tappaa lajien terveyden ja elinkelpoisuuden säilyttämiseksi kokonaisuudessaan kuin myös paljon haavoittuviempien lajien eduksi. Valitettavasti on monia ihmisiä, jotka vastustavat tämän kaltaista asiaa. [huom. Philip saattaa puhua yhtälailla ihmislajista, kun hän mainitsee joidenkin eläinten tappamisen tarpeen, koska darvinistisessa maailmankatsomuksessa ihminen on vain pelkkä eläin].

  • Ihmisen väestönkasvu on mahdollisesti vakavin yksittäinen pitkän ajan uhka eloonjäämisellemme. Olemme matkalla kohti suurta tuhoa ellei sitä ole pidetty aisoissa – ei vain luonnollisen maailman tähden vaan myös ihmismaailman tähden. Mitä enemmän on ihmisiä, sitä enemmän he kuluttavat luonnonvaroja, luovat saastetta, aiheuttavat taisteluita. Meillä ei ole vaihtoehtoa. Jos sitä ei hallita vapaaehtoisesti, sitä tullaan hallitsemaan pakolla lisääntyvine tauteineen. nälänhätineen ja sotineen.

  • Teollinen vallankumous sytytti tieteellisen vallankumouksen ja toi sen mukana paremman julkisen hygienian, paremman sairaanhoidon ja paljon tehokkaamman maatalouden. Seurauksena oli väestönkasvu, joka jatkuu yhä tänään…. Valitettavasti tämä hyvää tarkoittanut kehitys on aiheuttanut valtavien mittasuhteiden ekologisen tuhon.

  • WWF:n tavoite on ” suojella” systeemiä kokonaisuutena: ei estää yksittäisten eläinten tappamista. Nuo jotka ovat huolissaan luonnonsuojelusta hyväksyvät sen että kaikki lajit ovat saalista toisille lajeille. He hyväksyvät sen, että useimmat lajit tuottavat ylijäämäväestöä, jota voidaan leikata ilman että se uhkaisi lajien eloonjäämistä kokonaisuudessaan.

Natsit olivat tunnettuja luonnon- ja eläinsuojelua tähdentävistä ajatuksistaan ja politiikastaan. Monet natsijohtajat tunsivat sympatiaa enemmän eläimiä kuin ihmisiä kohtaan. Kuten natsien eläinsuojeluohjelmien tutkijat Boria Saxin ja Arnold Arluken kertovat paperissaan Understanding Nazi Animal Protection and the Holocaust: ”Voisi olla ehkä helppoa sivuuttaa natsien julistukset eläimistä pelkkänä tekopyhyytenä, mutta vastaväitteeksi voitaisiin esittää muita selityksiä. Esimerkiksi, anekdotiset raportit ja psykologiset arviot monista merkittävistä natseista viittaa siihen, että he tunsivat kiiintymystä eläimiä kohtaan, mutta inhoa ihmisiä kohtaan… Natsit hämärsivät moraalisen eron eläinten ja ihmisten välillä ja taipuivat kohtelemaan ajoittain jopa herrarodun jäseniä eläiminä.” Samassa tekstissä kirjoittavat muuten kertovat natsien vastustaneen myös lännessä vallinnutta ”mekaanista tiedettä” ”holistisen tieteen” sijasta, joka oli enemmän Goethen kuin Newtonin ajatusten vaikuttamaa. Täsmälleen samaa asiaa Philipin poika Charles protestoi hänen esoteerisessa manifestissaan Harmony: A New Way of Looking at Our World. Nämä Philipin ja Charlesin ajatusten yhteydet natsismiin eivät ole jotain sattumanvaraisia ilmiöitä.

Philip nimittäin lähettiin vuonna 1933 saksalaiseen natsikouluun. Professori Jonathan Petropolous kertoi kirjassaan Royals and the Reich, The Princes von Hessen in Nazi Germany (Oxford 2006), jota varten kirjailija sai yksinoikeuden Philipin haastatteluun:

Kun nuori Prinssi Philip koki natsillistetun instituution – ”siellä oli paljon kantapäiden kopistelua ja ’Hail Hitler’ huudot olivat pakollisia Saksan nationalisteille” – hän jätti pian Theodoran ja hänen sisarensa.

Philipin kaikki neljä isosiskoa Margarita, Theodora, Cecile ja Sophie naivat merkittävät aristokraattiset natsijohtajat. Heistä nuorin, vuonna 1914 syntynyt Sophie, nai Hessen Prinssi Christophin, joka kuului ”lopullisen ratkaisun” arkkkitehdin Heinrich Himmlerin SS-eliittiin. Kuten William Walter Kay kertoo kirjan yhteenvedossa ja arvostelussa sivulla ecofascism.com:

Christoph liittyi SS:n helmikuussa 1932 ja nousi nopeasti, tullen luutnantiksi maaliskuussa 1933 ja komentajaksi 160-miehen liikkeelle tuon vuoden syyskuussa. Vuonna 1934 hänet esiteltiin Himmlerin henkilökohtaiselle miehistölle. Christoph maksoi lojaalisesti SS jäsenmaksunsa ja täysin allekirjoittautui SS ideologiaan rasismista ja valloituksesta. Hän oli mukana elämänlähde -seurassa – SS:n tytärseura, joka oli omistautunut herrarodun jalostamiseen ja mihin vain korkean aseman SS-miehet liittyivät. Vuonna 1936 Christoph sai pääkallosormuksen lakkiinsa. (pääkallomiehet johtivat myöhemmin kuolemanleirejä.) Christoph sai kynttilänjalan Himmleriltä käytettäviksi pakanallisisa juhlissa. Hänestä tuli SS-Oberfuhrer 1939. Christoph alkoi työskennellä Goringille välittömästi tammikuun 30., 1933 jälkeen ja nimitettiin “ensimmäiseksi sihteeriksi” toukokuussa. Tuona aikana hän aloitti salaisen työn Goringin tiedustelupalvelussa, valtakunnan Ilmailuministeriön tutkimusvirastossa.

Prinssi Philip alkoi seurustella Englannin Yrjö VI:n ja hänen vaimonsa kuningatar Elisabetin vanhimman tyttären Elisabetin kanssa Philipin kunnianhimoisen enon Louis Mountbattenin järjestämänä vuonna 1939. Samaan aikaan Yrjö VI:n kruunusta luopunut isoveli Windsorin herttua vehkeili natsien kanssa ja rohkaisi Hitleriä pommittamaan Englantia Churchillin pakottamiseksi rauhaan (tämä kiusallinen tieto on paljastettu myös Netflixin huippusuositussa The Crown -sarjassa). Vaikka kuningasperhe onnistui brändäämään itsensä sodan aikana ja sen jälkeen patrioottisena perheenä, historioitsijat ovat jo kyselleet, että oliko kyseessä pelkkä pr-temppu monarkian vallan säilymisen varmistamiseksi. Vaikka Windsorin herttua on yritetty esittää perheen mustana lampaana, hänet on tunnettu usein Prinsessa Elisabetin ”suosikkisetänä”. Elisabetin sodan aikainen lastenhoitaja Marion Crawford kertoi ”David-sedän” (Windsorin Herttuan) olleen ”rakas Lilibetille”. Hänen äitinsä sanottiin kalvenneen raivosta tätä lukiessaan, ja myöhemmin nimestä ”Crawford” tuli hänelle petturuuden synonyymi (Crawfordista tuli yksi 1900 -luvun siteeratuimmista kuninkaallisista historioitsijoista). Kyseinen tieto on peräisin Kitty Kelleyn kirjasta Kuningasperhe (Otava 1997), sivulta 130, joka paljastaa myös Kuningattaren edesmenneen Margaret-siskon syvään juurtuneen rasismin ja juutalaisvihan.

Prinsessa Elisabetin ja hänen siskonsa vanhempien oletetusta natsivastaisuudesta nousi keskustelua brittilehdistössä vuonna 2010, kun Tom Hooperin ohjaama, 12 Oscar-ehdokkuutta ja seitsemän Golden Globe -palkintoa voittanut Kuninkaan Puhe esitti Yrjö VI:n sympaattisena änkyttävänä kuninkaana, joka kohtasi pelkonsa julkista puhumista kohtaan innostaakseen brittien patrioottisia tunteita kansakunnan synkimmällä hetkellä. The Sun -lehden vuonna 2015 julkisuuteen vuotama Windsorien – tosiasiassa germaanisen Saxe-Coburg ja Gothan aatelissuvun – kotivideo osoittaa kuitenkin, että Elizabeth Bowes-Lyon, myöhempi kuningataräiti, teki kahden tyttärensä ja Walesin Prinssin, tulevan Edvard VIII:n ja Windsorin herttuan, kanssa innostunutta natsitervehdystä vuonna 1933 kuvatulla kotivideolla. Videon kuvaaja oli todennäköisesti tuleva Yrjö VI, Elisabet II:n isä.

Petropolousin Royals and the Reich -kirjan mukaan myös Yrjö VI oli mukana sotaa edeltävässä “rauhanliikkeessä” ja tuki pääministeri Chamberlainin (1937 – 40) harjoittamaa Hitlerin myötäilypolitiikkaa. Daily Mail kertoi 19. helmikuuta 2011 kuinka historioitsija John Harrisin mukaan Yrjö VI ”oli valmis hankkiutumaan eroon Winston Churchillista pääministerinä, jäädyttämään parlamentin ja käyttäen valtaansa monarkkina, nimittämään pasifistisen poliitikon hallituksen pääksi ja julistamaan aselevon Saksan kanssa.” Samassa artikkelissa huomioitiin seuraavaa:

Sähköpostit ovat pudonneet joidenkin lähes 6000 Oscar-palkinnon äänestäjän postilaatikoihin, joissa on vihjattu änkyttävän kuningas Yrjö VI:n olleen antisemiittinen ja tukeneen ajatusta Saksan juutalaisten pakenemisen estämisestä vuonna 1939 Palestiinan suojasatamaan.

Myös brittilehti The Guardian paljasti tämän asian vuonna 2002: ”Jotkut dokumentit, ajalta jotka ovat päässeet jo julkiseen vaikutuspiiriin, antavat viitteitä kuninkaallisen parin näkemyksistä. Keväällä 1939 Yrjö VI opasti hänen yksityissihteeriään kirjoittamaan ulkoministeri lordi Halifaxille. Kuulleessaan, että ’lukemattomat juutalaispakolaiset eri maista menivät vaivihkaa Palestiinaan’, kuningas oli ’iloinen tietäessään, että toimiin ollaan ryhdytty sen ehkäisemiseksi, etteivät nämä ihmiset lähtisi heidän synnyinmaastaan’. Halifaxin virasto sähkötti Britannian suurlähettiläälle Berliinissä pyytäen häntä rohkaisemaan Saksan hallitusta ’tarkistamaan juutalaisten luvatonta maastamuuttoa.’… Elämänsä myöhemmässä vaiheessa kuningataräidin päivällisseuralaiset myönsivät, että hän vastusti vakaasti juutalaispakolaisten maahanmuuttoa Palestiinaan.”

En ole syyttänyt koskaan kuningatar Elisabet II:sta antisemitismistä tai natsisympatioista, koska siitä en ole löytänyt todisteita. Kuningatar on onnistunut pitämään henkilökohtaiset mielipiteensä lähes 70 -vuotisen valtansa ajan niin yksityisinä, ettei kukaan tiedä juuri yhtään mitään hänen poliittisista näkemyksistään. Hänen edesmennyt aviomiehensä ja esikoisensa on taas edistänyt jo vuosikymmeniä Rooman klubin malthusilaisia oppeja ihmiskunnan liikaväestöstä ja rajallisista luonnonvaroista, luonnonsuojelun valepuvussa esiintyvää ekofasismia, joka oli myös keskeinen elementti natsismin maailmankuvaa ja politiikkaa. Vain harvat koulutetut ihmiset, kuten Facebook-ystäväni ja lääkäri Mikko Paunio, joka hylkäsi äskettäin vuosikymmenisen kannatuksensa SDP:lle ja siirtyi ehdokkaaksi Perussuomalaisiin, ovat varoittaneet kirjoituksissaan ekofasismista ja vihreän liikkeen natsiyhteyksistä.

Philipin perverssi kasvuympäristö

Philipin natsiyhteyksien ja lukuisten ekofasististen lausuntojensa ohella hänellä oli myös hyvin hälyttävä kasvuympäristö. The Guardian -lehti paljasti 23. helmikuuta 2002 seuraavan hätkähdyttävän tiedon:

10 -vuoden iässä hän [Prinssi Philip] oli tosiasiallisesti orpo ja kirjaimellisesti koditon. Hänen vanhempiensa avioliitto päättyi ja hän menetti isänsä äveriäälle leskelle Monte Carlossa ja hänen äitinsä kummalliseen henkiseen romahdukseen, joka oli luonteeltaan uskonnollinen ja seksuaalinen. 12 -vuoden iässä hänen siskonsa naivat saksalaiset aristokraaatit, jotka myöhemmin erottivat itsensä natsipuolueen linnakkeina, mikä yhdessä äitinsä hulluuden kanssa ja vangitsemisella mielenterveyslaitokseen, ei saanut Philip poikaa leuhkimaan perheestään suurilla yksityiskohdilla. Hänet tuotiin Englantiin enonsa Georgen suojeluksessa, Milford Havenin toisen markiisin ja Battenburgin englantilaistetun Mountbatten -nimen perijän. George, jonka päälahjoitus yhteiskunnalle oli valtava pornografinen kokoelma, joista kaikkein näyttävimpinä olivat insestiset orgiat ja keinotekoiset sukuelimet, jotka hän jätti onnekkaalle Brittiläiselle Museolle [vahvistus minun].

Kitty Kelleyn paljastuskirjan mukaan Philipin George-enon ”henkilökohtaisten tilitietojen mukaan hän tuhlasi yli 100 000 dollaria kootessaan valtavaa albumikokoelmaa eroottisista valokuvista ja sadomasokistisista kirjoista, jotka käsittelivät insestiä, homoseksuaalisuutta, eläimiin sekaantumista ja perheorgioita missä äiti ja poika liittyivät isän ja tyttären kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen. George sijoitti omaisuuden ostamalla keinotekoisia sukuelimiä, sukuviettiä kiihottavia lääkkeitä, hevosenruoskia ja instrumentteja itseruoskintaan.” Vuonna 1938 syöpään kuolleen George-enon ohella hänen veljensä Lousi Mountbatten tuli merkittäväksi vanhemmaksi niin Philipin kuin Charlesinkin elämässä. Metro -lehti kertoi 18. elokuuta 2019:

Prinssi Charlesin mentori Lordi Mountbatten oli ‘homoseksuaali perversiolla nuoriin poikiin’, paljastuneiden FBI kansioiden mukaan. Juhlittua sotasankaria, joka oli Intian viimeinen varakuningas, ja hänen vaimoaan Edwina Mountbattenia kuvattiin ’äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä’ tiedustelukansioissa, jotka väittivät molempien osallistuneen säännöllisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. 75 vuotta vanhat FBI dokumentit tlevat julkisuuteen, kun brittiläinen historioitsija Andrew Lownie vaati niiden julkistamista Freedom of Information (FOI) lain alla hänen uuteen elämäkertaansa The Mountbattens: their Lives and Loves.

Kansiot alkavat vuodesta 1944, seuraten Mountbattenin nimitystä ylimmäksi liittoutuneiden komentajaksi Kaakkois-Aasiassa. Eräässä haastattelussa toisesta aiheesta kirjailija ja seurapiirihenkilö Deciesin Paronitar Elizabeth de la Poer Beresfordin kanssa , hän väitti Mountbattenilla olleen mieltymys nuoriin miehiin, mikä teki hänet ’sopimattomaksi johtamaan minkään sortin sotilaallisia operaatioita’, The Sunday Times raportoi. Kansioissa lukee: ‘Hän sanoo, että näissä piireissä Lordi Louis Mountbattenia ja hänen vaimoaan on pidetty äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä.”

’Hän sanoo, että Lordi Louis Mountbatten oli tunnettu homoseksuaalina, jolla oli perverssio nuoria poikia kohtaan. Lady Deciesin mielestä hän on sopimaton mies johtamaan minkään sortin sotilaallista operaatiota tämä tilansa johdosta. Hän lausui myös, että hänen vaimoaan Lady Mountbattenia pidettiin yhtäläisesti oikullisena.’ Se allekirjoitettiin EE Conroyn, New Yorkin kenttätoimiston pään taholta, joka kirjoitti, että paronittarella ’ei näytä olevan erityistä motiivia näiden lausuntojen antamiseen’.

Andrew Lownien kirja ei ole ensimmäinen, joka heittää epäilyksen varjon Philipin Louis-enon mahdollisesta seksuaalisesta kiintymyksestä lapsiin. Kirjassa ’War of the Windsors’ ja Sunday People -uutislehdessä sivulla 17 väitettiin, että Lordi Mountbattenin uumoiltiin olevan yhteydessä Kincoran poikakodin hyväksikäyttöverkostoon. Lordi Mountbatten, viimeinen varakuningas Intiassa, oli tunnettu villistä siveettömyydestään ja biseksuaalisuudestaan, joka nautti nuorten työväenluokan poikien ja intialaisten maalaispoikien mielihyvästä. Toisin sanoen, Lordi Mountbatten nautti seksistä alempien luokkien lasten ja talonpoikien kanssa globaalisti. Jimmy Savile kertoi itse, että hänet esiteltiin kuningasperheelle ensimmäistä kertaa vuonna 1966 Louis Mountbattenin taholta ja hänestä tuli siitä lähtien kuninkaallisten, etenkin Prinssi Charlesin, uskottu ystävä. Savile oli seksirikollinen, joka poliisiraporttien mukaan hyväksikäytti vuosikymmenien ajan sairaalassa makaavia lapsia ja leuhki sairaalan henkilökunnalle kuinka hän häpäisi ruumishuoneen ruumiita seksuaalisesti.

Eliitin pedofiiliverkostoja tutkinut Kevin Annett, joka perusti keväällä 2011 Brysselissä Kansainvälisen tapaoikeuden tuomioistuimen (International Common Law Court of Justice) syyttääkseen ja asettaakseen oikeuteen lukuisia lasten kidutuksista, seksuaalisista pahoinpiteyistä ja murhista syytettyjä henkilöitä vallan huipulla, väittää tuomioistuimelle valaehtoisen todistuksen antaneiden silminnäkijöiden kuten Ann Marien ja Toos Nijenhuisin todistaneen Carnarfon linnassa (jossa Charles asetettiin Walesin Prinssiksi) lasten rituaalimurhia ja muuta kammottavaa saatanalliseen rituaalihyväksikäyttöön (Satanic Ritual Abuse) yhteydessä olevia väitteitä ja että että näissä rituaaleissa olisi ollut mukana Louis Mountbatten, Prinssi Philip ja eri paaveja. Voit nähdä Anneten väitteet tässä videossa, jonka kokosin ja suomensin viime vuoden elokuussa: 45-minuuttinen dokumenttini: Evidence: Satanic psychopaths rule this world? (tekstitys suomeksi).

Samalla kun en pysty todistamaan tällaisten kammottavien väitteiden todenperäisyyttä, en olisi lainkaan yllättynyt siitä kaiken sen valossa mihin olen jo törmännyt tutkiessani Euroopan aatelissukuja ja veretseisauttavaa ilmiötä nimeltä saatanallinen rituaalihyväksikäyttö. Kirjoitin aiheesta lähes sadan sivun verran tammikuussa 2015 julkaisemassani 700-sivun nettikirjassai Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus.

Philip Äreä. Kuninkaallisen kohteliaisuutta työtään tekevälle kuvaajalle.

Advertisement

6 vastausta artikkeliin “Totuus Prinssi Philipistä, Englannin kuningattaren juuri menehtyneestä aviomiehestä. Mitä median ylistävät muistopuheet jättävät sinulle kertomatta?

  1. Hienoa työtä! Lyöt laudalta globalistien Erkkojen ja Ollilan lehtien miljoonabudjeteilla operoivat ”sananvapauden sankarit”. Globalistien Vanguard, State Street, Fidelity ja BlackRock omistavat maailman median. Totuuden sijaan ne nostavat oman antikristillisen agendan mukaista agendaansa. Time-lehti on World Economic Forumin virallinen partneri kuten rokotteita valmistavat lääkeyhtiöt. Rokotteissa on kyse kontrollista. Rokotepassi johtaa pedon merkkiin. Microsoftilla on kansainvälinen patentti WO/2020/060606. Brittikuninkaallisilla on ollut merkittävä rooli uuden maailmanjärjestyksen luomisessa yhdessä Vatikaanin ja Wall Streetin pankkiirien kanssa. Loppusuora avautuu nyt. Kapitalismi ajetaan alas. Tilalle tulee Great Reset -valvontayhteiskunta. Käteinen poistuu. Tulee digivaluutta. Saat ostaa ja myydä ja käyttää yhteiskunnan palveluja vain jos liityt ”systeemiin”.

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista. Tätä kirjoittaessa tuli hieman huono olo. Sain vähän oksennettua aamulla ja nyt on paljon parempi olo. Pelkäsin jo, että Philip ehti jälleensyntyä elimistööni. No, ehkä hän lähti oksennuksen mukana pois. Pelkään paljon enemmän tuota Philip-21 tautia kuin Covid.19:ää.

      Tykkää

      1. World Economic Forumin yhteistyökumppaneita ovat sen oman sivuston mukaan mm. George Soroksen Open Society Foundation, Bill and Melinda Gates Foundation, Microsoft, AstraZeneca, Pfizer, Moderna, Johnson & Johnson, Facebook, Google jne. IMF, prinssi Charles, YK yms. ovat luonnollisesti mukana kapitalismin alasajossa ja korvaamisessa teknokraattisella viherkommunistisella valvontayhteiskunnalla.

        Tykkää

      2. Jos kirjoittaessasi on käynyt niin kuin kuvailit, niin toden totta pahuus on yrittänyt tulla sisääsi. Pyhähenki on sinussa vaan niin vahva että sisäänpyrkinyt pahuus on tullut heti oksennuksena pois sisältäsi huomatessaan valinneessa väärän kohteen.

        Monet Jumalasta saarnaavat ovat kertoneet samaa, jos ei ole tullut oksennusta niin sanat on tarttuneet kurkkuun eikä ole pystynyt kunnolla puhumaan.

        Tykkää

  2. Tämä on virallisen historiakirjoituksen vaihtoehtoinen näkemys länsimaisen kulttuurihistorian kehityksestä ja sen valtarakenteen muuttumisesta aristokraattisesta totalitarismista illuminaattien valaistuneeseen demokratiaan, jossa kansaa hallitaan demokraattisen illuusion kautta näennäisesti tasa-arvoisessa maailmassa.

    Voidaan sanoa, että vuosituhansia hallinnut aristokratia menetti valtansa 1. maailmansodan jälkeen, mutta taustalle jäi vaikuttamaan vahvoja aristokraattisukuja, joilla oli vielä vaikutusvaltaa yhteiskunnassa jäljellä, vaikka valta alkoi jo siirtymään illuminaatin halitsemalle ”deep state” organisaatiolle.

    Tämä aristokratian ja illuminaatin välinen olemassaolotaistelu antaisi melko loogisen taustan kahdelle käydylle maailmansodalle.

    1. maailmansodan synnytyksessä, 1700- luvun ranskan vallankumouksen voimaannuttamana, illuminati soluttautui vappaamuurari organisaatioon ja manipuloi aristokratiaa sisäisesti tavoitteenaan vahvistaa eri valtasukujen vaskakkainasettelua ja kärjistää tilanne sukujen väliseksi sodaksi, jonka tuhovoima lopulta sai aikaan sen, että kansakunnat olivat valmiita hylkäämään aristokraattisen totalitarismin epäinhimillisen tuhon aiheuttajana.

    Tätä teesiä vasten 2. maailmansota oli yritys palauttaa aristokratian valta eurooppaan nostamalla saksan keisarikunta uudelleen valtaan. Tällä kertaa hallitsemaan koko eurooppaa.

    Mielenkiintoinen ajatusleikki on Edvard VIII kruunusta luopuminen 1936, jos todellinen syy oli se, että Thule salaseuran aristokraattinen eliitti olisi luvannut hänelle koko euroopan hallitsijan paikan tulevan sodan jälkeen, joka tietenkin oli odotuksissa voittaa vielä vuonna 1936. Olihan saksan sotaan valmistautuminen jo täydessä tehossaan, vaikkei ehkä kovin julkisesti ja aristokratian suojeluksessa.

    Englannin kuningashuonekaan ei kauhean vakavasti suhtautunut tulevaan sodan uhkaan, vaan harjoitteli jo valmiiksi tulevia aristokraattisia uusia tervehdyksiä.

    Miksei sitten aristokratia voittanut. Illuminaatin vastaisku, Churchill ja Stalin. Stalin oli jo tuhonnut venäjältä aristokratian vaikutusvallan vallankumouksen pyörteissä ja churchill tajusi vaaran, joka illuminatia kohtaisi jos englanti menetettäisiin. ( tässä kohtaa kirjoituksesi antoi täydellisen selityksen englannin kuningasperheen suunnitellusta roolista sodassa). Englannin joutumisesta illuminaatin hallintaan varmasti tiedät itse enemmän.

    2. maailmansodaksi leimahtaminen tapahtui, kun japanin keisarillinen armeija liittyi eurooppalaisten aristokraattien rinnalle ja yritti kukistaa vahvimman illuminaattien linnakkeen yhdysvallat.

    Kahdelle järjettömältä tuntuneelle maailmahistorian tuhoisimmalle tapahtumalle voidaan löytää melko looginen selitys, kun hyväksytään kahden valtajärjestelmän illuminaatin ( Kyllä, se on olemassa!) ja aristokratian ( Sekin on vielä olemassa!) vastakkainasettelu ja kilpailu läntisen ja miksei koko maailman hallinnasta.

    Toivottavasti tässä on hieman perspektiiviä laajentavaa näkemystä aristokratian historiasta, jota ei voi lukea yhdestäkään historiankirjasta. Olet niin oikeassa aristokratian luonteesta. Tuhansia vuosia vallassa, ja nyt reilu kaksisataa vuotta joku on haastanut tuon valta-aseman, tuskin ollaan vielä loppunäytöstä nähty. Sitä paitsi aristokratian luomus,natsit, perustivat jo vuosi ennen sodan tiedettyä tappiota organisaation valmistelemaan kolmatta maailmansotaa, jossa taas aristokratia koettaa onneaan ihmiskunnasta välittämättä. Sitä odotellessa.

    Tykkää

  3. Kiitos kommentista. Historia ja kahden maailmansodan taustat ovat niin komnpleksi ja monisyinen aihe, etten tiedä voiko sitä pelkistää tällaiseen ajatusleikkiin. Mutta on kyllä totta, että historiankirjoissa ollaan vaiettu salaseurojen ja vaikutusvaltaisten pankkiiri/aristokraattisukujen merkittävästä roolista näiden tapahtumien takana. Esim. 1. maailmansodasta syytetty Saksan keisari Wilhelm II, joka oli Englannin Yrjö V:n serkku Kuningatar Viktorian tyttärenpoikana, kirjoitti vuonna 1940, että Englannin hallitsevat luokat olivat ”vapaamuurareita ja kauttaaltaan Juudan tartuttamia” ja että ”Se oli juutalaiset ja vapaamuurarit, jotka kahdesti – vuonna 1914 ja jälleen 1939 – päästivät sodan irti Saksaa vastaan tarkoituksenaan kansainvälisen juutalaisimperiumin luominen, jota pitäisi koossa Britannian ja Amerikan kulta.” Tämä oli tietysti samaa antisemiittistä hölynpölyä mitä natsit edistivät omissa propagandateksteissään (Wilhelm II oli äärimmäisen antisemiittinen, joka ahdotti ”juutalaisongelman” ratkaisemiseen kaasua ja 20 vuotta ennen natseja). Mutta oli siinä osa totuuttakin. Esim. Englannin ja Walesin Yhdistynyt suurloosi, maailman vanhin vapaamuurariloosi, kerskailee verkkosivuillaan avoimesti sen kuninkaallisilla suurmestareillaan, Englannin kuningashuoneen jäsenillä, jotka ovat hallineet vapaamuurariutta jo 1700 -luvulta lähtien. Samoin Eurooppaa hallinnut vaikutusvaltainen juutalainen pankkiirisuku Rothschildit ovat olleet hyvissä väleissä Englannin aristokratian kanssa jo toista vuosisataa. Prinssi Charles esim. seurustelee heidän kanssaan aina vähän väliä.

    Mutta en sanoisi, että historia olisi jonkinlaista sotaa aristokratian ja illuminaatin välillä. Jos Illuminati-seura vaikuttaa yhä merkittävän tekijänäö maailman tapahtumien takana, on selvää että se on liittoutunut Euroopan aristokratian kanssa. Historian kirjat vahvistavat, että kaikki Yrjö III:n pojat liittyivät Adam Weishaupin Illuminati seuraan 1700 -luvun lopulla. Samoin entisen satanistit ja illuminaatit ovat kertoneet, että Britannian kuningassuku olisi yksi Illuminatin 13 vaikutusvaltaisesta suvusta, jotka hallitsevat maailmaa kulissien takana. En yleensä kirjoita Illuminatista blogissani, koska pyrin keskittymään asioihin, jotka on helpompi todistaa ja dokumentoida, mutta Englannin kuningashuoneen todellisen sukunimen Saxe Coburg ja Gothan loppuosuus tulee saksalaisesta Gothan kaupungista, josta Adam Weishaupt sai turvapaikan kun järjestö oletetusti lakkautettiin sen suunnitelmien vuotaessa julkisuuteen. Turvapaikan myönsi Illuminatin merkittävä aatelisjäsen Ernest II, Saxe-Gotha-Altenburgin Herttua (1745 – 1804), jonka jälkeläinen Prinssi Albert avioitui kuningatar Viktorian kanssa. Viktorian oma isä kuului myös Illuminatin varhaisiin jäseniin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s