Raamattu kertoo, että vaikka ensialkuun Antikristus olisi ”pieni sarvi” (Dan. 7:8, 8:9) ja omassa maassaan ylenkatsottu kruununperijä, ”joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa” (Dan. 11:21), lopulta hän onnistuu luomaan ympärilleen globaalin henkilökultin jollaisesta Stalin tai Hitler ei olisi uskaltanut edes uneksia (Ilm. 13:8). Useimmat meistä ovat naureskelleet ajatukselle, että Walesin Prinssi, jota on kuvattu kasveilleen juttelevana kahelina, mammanpoikana, tai muilla vähemmän imartelevilla luonnehdinnoilla, voisi nousta tällaiseen asemaan. Tästä on nähty kuitenkin useita ennakkomerkkejä jo vuosien ajan. Vuonna 2002 kansainvälinen lehdistö raportoi kuinka kylä Brasilian sademetsässä valmisti Charlesille patsaan, jossa hänet kuvattiin taivaasta saapuvana siivellisenä jumalana, joka tuli pelastamaan ahdingossa olevan maailman. Patsaan pienoisversio on kuvattu kirjani kannessa. Kahdeksan vuotta myöhemmin brittilehdistö rinnnasti hänet David Koreshin ja Jim Jonesin kaltaisiin kulttijohtajiin hänen Harmony-filminsä trailereiden valossa. Arvostettu journalisti Damien Thompson hämmästeli Telegraphin mielipidekirjoituksessa, että aikoisiko Charles muuttaa Yhdistyneen Kuningaskunnan hänen henkilökultikseen.
Nyt useat laajalevikkiset lehdet, kuten Newsweek ja Independet, ovat raportoineet että Etelä-Tyynenmeren Tanna-saaren Vanuatu-heimokansa, joka on uskonut vuosikymmeniä Kuningattaren juuri menehtyneen aviomiehen olleen heidän Jumalansa, aikoisi palvoa Philipin kuoltua Charlesia heidän Jumalanaan, jota he sanovat rukoilevansa joka ilta ja antavan tälle uhreja pakanallisissa heimorituaaleissaan. Vuonna 2007 heimon jäsenet sanoivat Philipistä Christian Science Monitor -lehden haastattelussa: ”Hän on jumala, ei ihminen. Joskus kuulemme hänen äänensä, mutta emme voi nähdä häntä.” Sen sijaan, että Philip olisi nuhdellut heimon epäjumalanpalvontaa ja kertonut heille, ettei hän ole heidän jumalansa, hän vahvisti sitä lähettämälle heimon vanhimmille usein kuvia itsestään. Myöskään Prinssi Charles ei korjannut heimon uskomuksia, kun hän vieraili heidän luonaan huhtikuussa 2018 ja tapasi tämän Philip-kultin edustajan, joka antoi hänelle veistetyn puisen kepin, joka oli tarkoitettu lahjaksi heidän jumalalleen.
Newsweek kertoo, että nyt kun heidän jumalansa on kuollut, he tulevat palvomaan tämän poikaa Charlesia. Palvotaanko häntä sitten Jumalana vai Jumalan Poikana? Tässä olisi taas mielenkiintoinen yhteys Jeesukseen, Jumalan Poikaan, jonka kunnian ja palvonnan Saatana ja hänen ”poikansa” Antikristus pyrkii varastamaan. Ilmestyskirjan 13. luku kertoo jakeissa 4, 7 ja 8:
Ja he kumarsivat lohikäärmettä (Saatanaa), koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (Antikristukselle), ja kumarsivat petoa sanoen: ”Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?”…ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
Antikristuksen on odotettu olevan joku häikäisevän karismaattinen ja komea kansanjoukkojen villitsijä. Tästä syystä jo yli 70 -vuotias harmaantunut ja skandaalien tahraama prinssi Charles ei herätä monille ensimmäisenä hälytyskelloja. Mutta voidaan myös kysyä, että täyttikö Adolf Hitler tätä kriteeriä karismaattisesta johtajasta? Tiedämme, että hän onnistui vangitsemaan yleisön hurmioon hänen paatoksellaan ja puhujanlahjoillaan. Mutta natsien valtaannousun aikalaiskuvaaja Sebastian Haffner, kertoi kirjassaan Defying Hitler (1939), että vielä vuonna 1930 Hitler nähtiin saksalaisten enemmistön keskuudessa jokseenkin koomisena tai luotaantyöntävänä hahmona, jonka ”henkilökohtainen olemus oli kauttaaltaan vastenmielinen – parittajan otsatukka, gangsterin eleganssi, wieniläisen esikaupungin aksentti, loputon paasaus, epileptinen käytös villeine elehtimisineen, suu vaahdossa puhuminen ja vuorotellen epäluotettavat ja tuijottavat silmät.”
Kummastelemme usein jälkikäteen miten sellaiset kahelit kuin Jim Jones, joka ei näyttänyt ymmärtävän aurinkolasien käyttötarkoitusta pukeutuessaan niihin sisätiloissakin, onnistui saamaan niin suuren otteen kannattajiensa mielistä, että he olivat valmiita tekemään joukkoitsemurhan ja surmaamaan omat pienet lapsensa Jonesin yllytyksestä. Mutta henkilökultti ei olekaan johtajan henkilökohtaisen olemuksen tuote vaan paremminkin hänen retoriikkansa tuote. Mielikuva johtajan magnetismista ja karismasta on usein keinotekoinen ilmiö, jonka hänen omat kannattajansa luovat. Professori Joseph Nyomarkay kertoi kirjassaan Charisma and Factionalism in the Nazi Party (1967):
Karismaa, kuten Davies oikein tähdentää, ei tulisi pitää ”johtajan ominaisuuksina sellaisinaan, vaan suhteena, mikä vallitsee johtajan ja hänen seuraajiensa välillä” (1954, 1083). Vaikka karisma on subjektiivista ollen siis riippuvainen seuraajien johtajalleen antamista ominaisuuksista, olisi virhe olettaa, että sitä voitaisiin soveltaa kehen tahansa. Täytyy olla epätavallisuuden mitta karismaattisen johtajan persoonassa yrityksessä saada esiin innostusta ja omistautumista karismaattisen auktoriteetin asettamiseksi.
Mikä muodostaa ”epätavallisuuden” on jälleen kerran subjektiivista riippuen olemassa olevasta poliittisesta kulttuurista, mutta voidaan tuskin epäillä, että karismaattisen suhteen voi synnyttää vain henkilö, jolla on jotain erityispiirteitä. Siten, ei ole merkitystä kuinka epätavallinen hän saattaa olla, sillä henkilö ei tule karismaattiseksi, ellei hänen epätavallisuutensa tule muiden tunnistamaksi. Epätavallisuuden muuttuminen karismaksi riippuu poliittisista taidoista ja mahdollisen karismaattisen johtajan magnetismista ja hänen vakaumuksestansa, joka koskee hänen historiallista rooliaan.
Jos henkilö meinaa muuttaa menestyksekkäästi epätavallisuuden karismaksi, hänen tulee ottaa itsensä vakavasti; hänen tulee nähdä itsensä valittuna täyttämään jokin historiallinen tehtävä. Tunne missiosta ja sen täydennys, välttämättömät poliittiset taidot, ovat edellytyksiä karismaattisen oikeutuksen perustamiseksi.
Karismaattinen kulttijohtaja tarvitsee ensinäkin sanoman ja päämäärän, joka voi olla itsessään kiitettävä, ja jonka myötä hän saa seuraajia aatteensa ympärille. Jim Jones ratsasti kansalaisoikeuksilla, sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja rasismin vastaisuudella, joka oli tuohon aikaan merkittävä sosiaalinen vaikutin Vietnamin sodan, rotumellakoiden ja Martin Luther King Jr. murhan ansiosta. Jim Jones on esitetty usein virheellisesti kristittynä fanaatikkona tai uskolla parantajana. Vaikka Jones käytti itsestään nimeä pastori (reverend) ja perusti karismaattis-evankelisen kirkon nimeltä kansojen temppeli (Peoples Temple), hän oli täysiverinen kommunisti, joka alkoi puhua yhä vähemmän Jumalasta saadessaan ihmiset pauloihinsa. Lopulta hän edisti kannattajilleen ateismia ja neuvoi heitä ”käyttämään Raamattua vessapaperina”.
Jonesin vaimo Marceline myönsi vuonna 1977 New York Timesin haastattelussa, että Jim Jonesin tavoitteena oli edistää Marxismia USA:ssa värväämällä ihmiset marxisteiksi uskonnon kautta ja piti innoittajanaan ateistista massamurhaaja Mao Zedongia. ”Jim käytti uskontoa saadakseen ihmiset eroon uskonnon oopiumista”, hänen vaimonsa kertoi. Uskonnollista retoriikkaa hyväksikäyttämällä hän saattoi luoda samalla uskonnon itsensä ja liikkeensä ympärille. Hän pilkkasi kristinuskon ”taivasjumalaa” ja sanoi eräässä saarnassaan:
Tulet auttamaan joko itseäsi tai et tule saamaan apua lainkaan! On vain yksi kunnian toivo ja se on sinussa itsessäsi. Kukaan ei tule taivaasta pelastamaan sinua! Taivasta ei ole olemassa. Meidän tulee tehdä taivas tänne maanpäälle!
Tämä lausunto tuo mieleen Ilmestyskirjan kuvauksen Antikristuksesta: ”Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat” (Ilm. 13:6). Koska ”pastori” Jones saarnasi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta rasismia ja eriarvoisuutta vastaan, hänellä oli vaikutusvaltaisia tukijoita Amerikan demokraattipuolueen johtajissa. Näiden joukossa mm. senaattori Dianne Feinstein Kaliforniasta, ja Willie Brown, San Franciscon entinen pormestari ja maan nykyisen varapresidentin Kamala Harrisin mentori. Hänen retoriikkansa ei eronnut paljoakaan nykypäivän Black Lives Matter ja Antifa -liikkeistä, joita tuetaan nyt samalla tapaa Amerikan demokraattipuolueen ja massamedian voimalla. Hän saarnasi kerran:
Jos olet syntynyt kapitalistisessa, rasistisessa, fasistisessa Amerikassa, silloin olet syntynyt synnissä. Mutta jos olet syntynyt sosialismissa, silloin et ole syntynyt synnissä.
Tähän kapitalismin ja amerikkalaisen yhteiskunnan vastaiseen radikaaliin marxistiseen retoriikkaan sekottui myös Jonesin harhaluulot hänen omasta suuruudestaan. Kuten kultin entinen jäsen Hue Fortson Jr. sitaarasi hänen sanoneen: ”Jos näet minut ystävänäsi, tulen olemaan ystäväsi. Jos näet minut isänäsi, tulen olemaan isä niille teistä joilla ei ole isää… Jos näet minut pelastajanasi, tulen olemaan pelastajasi. Jos näet minut Jumalanasi, tulen olemaan Jumalasi.” Jonesin kultin entinen, loikannut jäsen Deborah Layton Blakey, kertoi todistajalausunnossaan:
Toistuvasti temppelin tapaamisissa pastori Jones puhui taukoamatta tuntikausia. Useina aikoina hän väitti olevan joko Lenin, Jeesus Kristus, tai yksi vaihtelevasta joukosta uskonnollisia tai poliittisia hahmoja. Hän väitti omistavansa jumalallisia voimia ja että hän kykeni parantamaan sairaita. Hän sanoi, että hänellä oli epätavallinen havaintokyky ja pystyi kertomaan mitä kukin ajatteli. Hän väitti, että hänellä oli voimakkaita yhteyksiä ympäri maailman, mukaan lukien Mafiaan, Idi Aminiin, ja Neuvosto-hallintoon…. Hänen teoriansa oli, että päämäärä oikeuttaa keinot. Toisina aikoina hän näytti olevan vainoharhaisen maailmankuvansa vallassa. Hän ei nukkunut päiväkausiin ja puhui pakonomaisesti häntä vastaan suunnatuista salaliitoista. Kuitenkin, ajan myötä hän näyttäytyi tulevan täysin irrationaaliseksi.
Alkuunsa ajatellen voisi luulla, että suuri enemmistö johtajan seuraajista alkaisi karttaa ja vältellä häntä, kun hänen päänsä sisällä niin sanotusti ”pimahtaa”. Mutta juuri tämä saa aikaan professori Nyomarkayn kirjassa mainitun karismaattisen oikeutuksen, sillä johtajan epätavallisuus ei tule seuraajiensa tunnistamaksi ellei hän ota itseään vakavasti tai painota hänen historialliasta tai jopa jumalallista rooliaan maailmannäyttämöllä. Jos johtajan seuraajat ovat tarpeeksi innostuneita tämän edistämästä asiasta tai maailmannäystä, asteittaisen aivopesun myötä he ovat valmiita hyväksymään hänen irrationaalisimmatkin väitteensä. Lopulta he ovat valmiita palvomaan häntä Jumalana ja hyppäämään jyrkänteen yli jos hän niin sanoo. Raamattu varoittaa meitä, että petoa palvoessaan ihmiset seuraavat häntä jyrkenteen yli suoraan helvetin sammumattomiin liekkeihin:
Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: ”Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. – Ilmestyskirja 14:9-11
