Uusi videoni: Donald Trump’s most important speech at Mount Rushmore!

Videon lopussa omistus joulukuussa rajan taakse siirtyneelle veljelleni Mikaelille, joka olisi täyttänyt eilen 37 -vuotta. Minun piti julkaista video jo eilen, mutta julkaisussa tuli vähän viivettä ja sen tähden lopussa lukee, että veljeni olisi täyttänyt tänään 37. YouTube sensuroi jo joulukuussa – vain muutama päivä ennen veljeni kuolemaa – julkaisemani puolituntisen Trump -videon nimeltä Kraken ja Amerikan toinen valllankumous. Selvityksessä luki seuraavaa:

Tiimimme on tarkastanut sisältösi ja todennut sen rikkovan käytäntöjämme (YouTuben yhteisön sääntöjä). Ymmärrämme, ettet välttämättä rikkonut käytäntöjä tarkoituksella, joten kanavallesi ei annettu varoitusta. Seuraava sisältö kuitenkin poistettiin YouTubesta:Video: The Kraken and the Second American RevolutionTämä voi olla ikävä uutinen, mutta meidän vastuullamme on huolehtia, että YouTube on turvallinen paikka kaikille. Jos olemme mielestäsi tehneet virheen, voit valittaa päätöksestä. Katso ohjeet alta.Mitä käytännössämme sanotaan?YouTubessa ei sallita sisältöä, jossa ihannoidaan väkivaltaa tai kannustetaan siihen. Arvioimme opetuksellisen, dokumentaarisen, taiteellisen ja tieteellisen sisällön tapauskohtaisesti. Voimme tehdä käytäntöön poikkeuksia, mikäli sisältöön on liitetty riittävät ja asianmukaiset kontekstitiedot ja julkaisun tarkoitus on selvä.

Lähetin YouTuben tiimille seuraavan valituksen, mutta en ole saanut siihen vielä mitään vastausta: ”Jeesuksen Kristuksen opetuksiin uskovana kristittynä tuomitsen minkä tahansa yllytyksen väkivaltaan tai väkivallan ihannoinnin. Videoni ei yllytä väkivaltaan missään kohtaa tai ihannoi väkivaltaa. Videon alussa näytetty kohta presidentti Trumpista ”painimassa” uutiskanava CNN:ää vastaan on humoristinen viittaus hänen verbaaliseen sotaansa valtamediaa vastaan, joka selviää jokaiselle katsojille täysin videon asiayhteydestä. Videon muut kohdat missä puhutaan ”taistelusta” viittaa myös taisteluun kansalaisoikeuksien ja demokratian puolesta. Kyse ei ole yllytyksestä väkivaltaan ketään yksilöä, ihmisryhmää tai instituutiota vastaan. Tämäkin selviää täysin videon asiayhteydestä. On selvää, että todellinen syy päätökseenne videoni sensuroimiseen oli poliittinen.”

One thought on “Uusi videoni: Donald Trump’s most important speech at Mount Rushmore!

  1. Tätä kutsutaan sensuuriksi, itse kutsun sitä mielivaltaiseksi sensuroinniksi ja tässä tapauksessa trumputtamiseksi, missä kaikki myönteinen Trumpista on kiellettyä ja kaikki kielteinen rohkaistavaa. Siinä totuus jää aina kakkoseksi, merkityksettömäksi juoksupojaksi, joka ei saa nousta sensuroijan, ylittämättömän yksinvaltiaan omaa agendaa vastaan. Trump mollattiin isojen toimesta totaalisesti, jopa räikeästi valehdellen ja petoksella. Hänestä haluttiin päästä eroon. Nyt noita valheita peitellään järkyttävällä ja perusteettomalla sensuurilla. He pelkäävät kaiken paljastuvan ja hmmm. niinhän se on paljastumassakin, hitaammin toki kuin odotin. Se kaikki on oikeastaan jo kyllä paljastunutkin, mutta alustavasvan pitkän mollaamisen ja propagandan jälkeen, ihmisiltä kestää kauemmin hyväksyä totuus. Kaikkihan eivät sitä tule koskaan hyväksymää.
    Itsellenikin on tuon pahuuden, joka on maailmaa valloittamassa, laajuus ja syvyys ollut jonkinlainen yllätys. Näinkö pitkällä jo on tuo ”valheen kaikella voimalla” yritys hallita maailmaa täysin jumalattomasti, alistaen ihmiset uskomaan valhe ja palvomaan tuota valehtelun isää.
    ”Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.”
    Kenestä Jeesus puhui ja keneen nuo totuuden kieltäjät ovat siis rakastuneet? Edellinen Jeesuksen lause tuon selkeästi ilmoittaa: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa.” Ja Jeesus jatkaa: ”Mutta minua te ette usko, sentähden että minä sanon totuuden.” Tämä onkin sitten perimmäinen kysymys ja sen nouseminen esiin puhuu ajasta, josaa elämme ja ajasta, joka lähestyy ja on se lopullinen kamppailu totuuden ja valheen välillä. Mutta me tiedämme, että tuo valheen aika on lyhyt ja että nämä lopunajan tapahtumat johtavat Kristuksen rauhanvaltakuntaan. Me tiedämme kaiken lopun olevan lähellä kun nämä ovat alkaneet tapahtua. ”Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi, tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.” Amerikassa on nähtävissä voimia, jotka ovat yrittäneet kohottaa itsensä yli kaiken, mutta mitä sitten kun se on koko maailman laajuista, se on jotain kauhistuttavaa. Kannattaa avata silmänsä ajoissa ja alkaa palvella elävää Jumalaa, Kristusta joka on Totuus!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s