Uusi videoni, jota työstin reilu pari viikkoa. Hyödynnän videoideni valmistuksessa aika paljon tekoälyä. Videoideni kertojat ovat tekoälyn avulla luotuja synteettisiä ääniä. Sain erääseen kohtaan jopa Hollywood-tähti Morgan Freemanin narratoimaan videoni tekstiä, mutta äänessä oli tietysti vain näyttelijän pelkkä tekoälyversio. Se olikin sopiva valinta kun Freeman näytteli Jumalaa Jim Careyn tähdittämässä Bruce – taivaanlahja komediassa ja myös minun “tekofreeman” puhui Jumalan suulla.
Lisäksi lisäsin videooni hieman tekoälyn luomaa taidetta. Esim tuo videon kansikuva tai thumbnail on tekoälyn luomaa kuvitusta. Voit panna nykyisin tekoälyn piirtämään melkein mitä tahansa ja se suoriutuu hommasta muutamassa sekunnissa.Myös tekstitysten lisäämiseen hyödynsin tekoälyä, sillä se nopeuttaa työtä huomattavasti vaikka koneälyn luomat tekstit ja niiden käännökset vaativatkin vielä manuaalista korjausta kielioppivirheiltä tai muilta kömpelyyksiltä.
Koneäly käänsi videoni suomenkielisiksi teksteiksi vain parissa sekunnissa, mutta silti siihen kului vielä kahdeksan tuntia kun korjasin muutamat koneälyn tekemät virheet.Tekoäly tuhoaa meidät kaikki luultavasti hyvin pian kuten Elon Musk on usein varoittanut. Mutta ennen kuin Terminator -filmit tulevat toteen, niin kannattaa ainakin ottaa tuosta teknologiasta kaikki mahdollinen hyöty irti (ennen kuin se päättää ottaa meistä kaiken hyödyn irti).
Valtavia asioita tapahtuu juuri tällä hetkellä, mutta suurin osa ihmisistä uinuu hengellisessä unessaan eivätkä näe ympärillään olevia ajan merkkejä.Kun se tulee Englannin kuningashuoneeseen, tämä koskee jopa monia ajan merkkejä seuraavia profeetallisesti valveutuneita kristittyjä. Konservatiivinen mediakin keskittää kaiken huomionsa lähes pakkomielteisesti woke-kuninkaallisten Harryn ja Meghanin nostamaan kuninkaalliseen draamaan, eivätkä näe sen olevan pelkkä savuverho, joka peittää alleen paljon tärkeämmän todellisuuden.Olen pitänyt Englannin kuningashuoneesta ja Charles III:n profeetallisesta roolista kertovaa blogiani yllä jo yli kahdeksan vuotta ja julkaissut aiheeseen liittyen kolme kirjaa blogini historian aikana. Ensimmäistä kirjaani, jota ei koskaan julkaistu, aloin työstämään reilu 10 vuotta sitten.
Olen ennustanut, että jos Raamatun eskatologiaa koskevat johtopäätökseni pitävät paikkansa, niin tapahtumien tulisi huipentua Charlesin tekemään seitsenvuotiseen liittoon Israelin kanssa, ja että tämä liitto tulisi mahdollisesti sulkemaan sisäänsä myös Israelia ympäröivät arabimaat, sen historialliset viholliset. Tämä ajatus nousee osittain Daniel 9. luvun vuosiviikkonäyn pohjalta, joka kertoo Antikristuksen saavan aikaan seitsenvuotisen vahvan liiton, joka profetian kontekstin valossa tulisi koskea Jerusalemia ja jälleensyntynyttä Israelin valtiota. Näin jo mm. maineikas raamatuntutkija Arthur W. Pink ymmärsi asian noin sadanvuoden takaisessa Antikristus-tutkielmassaan ennen kuin Israelin valtiota oli edes syntynyt. Samoin kristillisen kirkon varhaisimmat kirkkoisät kuten Irenaeus puolsivat tätä näkemystä jo 100 -luvulla jKr.
Kyseisestä näystä on ollut liikkeellä nimittäin myös vaihtoehtoisia näkemyksiä, missä näyn viimeisen jakeen liitontekijä assosioidaan Antikristuksen sijasta Herraamme Jeesukseen Kristukseen. Esitin blogissani helmikuussa seitsemän Raamatusta ja historiasta nousevaa perustettani sille miksi tämä vaihtoehtoinen näkemys on väärä. Tuon julkaisun jälkeen sain henkilökohtaisen emailin opettaja Petri Paavolalta, joka kehotti minua tutustumaan hänen perusteisiinsa tämän vaihtoehtoisen näkemyksen puolesta. Paavola lähetti minulle varsin kohteliaan ja ystävällisen kirjeen, mutta hänen perusteensa asialleen eivät silti muuttaneet kantaani asiassa ja osoitinkin hänelle perusteellisessa vastauksessasi (muunlaisia en kai osaa antaakaan) miksi ne eivät kestä historian ja Kirjoitusten läpivalaisussa lähempää tarkastelua. En saanut kirjeeseeni vastausta tai vastaväitteitä enää Paavolalta. Olen kyllä valmis muuttamaan näkemyksiäni missä tahansa asiassa jos joku tarjoaa vain tarpeeksi vakuuttavat ja perustellut todisteet näkemystensä puolesta.
Daniel 9:27 on vain yksi lukuisista Raamatun Antikristus-profetioista, jonka olen identifioinut prinssi Charlesiin ja nyt kuningas Charlesiin. Tällä tarkoitan sitä, että olen kyennyt osoittamaan kuinka Charles kykenee täyttämään kaikkein kirjaimellisimmin Raamatun useimmat profetiat Antikristuksesta tai on kaikkein potentiaalisin kandidaatti täyttämään myös ne profetiat hänestä, jotka odottavat yhä toteutumistaan. Kirjoitin jo vuosien 2015-19 aikana useita blogiartikkeleita missä ennustin Charlesin tekevän lähitulevaisuudessa virallisen valtionvierailun Israeliin ja että yksi matkan keskeinen tarkoitus olisi edistää Lähi-Idän rauhanprosessia. En päätynyt tähän ajatukseen vain Raamatun profetioista vaan useista Israelin ja Britannian lehdistön uutisartikkeleista, joissa tällaista matkaa oli ennakoitu vuosia edellä. Tällainen vierailu toteutui lopulta tammikuussa 2020 – osuen samaan hetkeen presidentti Trumpin “vuosisadan diilin” kanssa – ja sen aikana Charles puhui julkisesti kuinka Lähi-Idän rauhan edistäminen olisi yksi hänen päätavoitteitaan.
Charles oli tuolloin yhä Prinssi, kuten Daniel 9:26-27 luonnehtii Antikristusta (ja vielä tarkemmin roomalaisten prinssiksi mitä titteli “Walesin Prinssi” etymologisesti merkitsee). Nyt hän on kuningas Charles III ja kuninkaana hän teki juuri seitsenvuotisen liiton Israelin kanssa. Lähi-Idän asioista raportoiva verkkojulkaisu Medialine kertoi otsikossaan 21. maaliskuuta: “Israel, Yhdistynyt Kuningaskunta allekirjoittamassa 7-vuoden sopimuksen syventääkseen kaupankäyntiä, teknologiaa ja turvallisuussiteitä.” Asiasta on raportoitu myös The Guardianissa ja muissa tunnetuimmista lehdissä. Raporttien mukaan tämä seitsenvuotinen sopimus kattaisi myös Israel-Palestiina konfliktiin liittyvät kysymykset ja Israelin turvallisuuden Iranin muodostamalta uhalta.
Raportit eivät puhu mitään kuningas Charles III:n henkilökohtaisesta roolista tässä sopimuksessa, mutta on huomiotava että Englannin uutena hallitsijana kaikki Rishi Sunakin hallituksen päätökset tehdään Hänen Majesteettinsa Charles III:n nimissä ja hänen allekirjoittamalla hyväksynnällä (jopa ne päätökset joista hän olisi henkilökohtaisesti eri mieltä). Kun Britannia hyökkäsi Irakiin vuonna 2003 yhdessä Amerikan kanssa Tony Blairin hallituksen aikana, kuningatar Elisabet II:n täytyi itse hyväksyä ja allekirjoittaa sotaoperaatio, oli hän sitten itse henkilökohtaisesti sodan puoltaja tai vastustaja. Tiedämme Charlesin yksityisesti vastustaneensa sotaa, mutta vain pääministeri tiesi mitkä olivat hallitsijan henkilökohtaiset näkemykset siitä eikä pääministeri vuoda julkisuuteen hallitsijan kanssa käymiään viikottaisia kahdenvälisiä keskusteluita.
Tästä hallitsijan ja pääministerin välisen suhteen luottamuksellisuudesta johtuen, emme edes tiedä kuinka paljon Charles todella vaikuttaa hallituksen päätöksiin ja agendaan kulissien takana. Tiedämme jo julkisuuteen vuotaneista Charlesin ns. ‘mustan hämähäkin’ muistioista, että Walesin Prinssinä ollessaaan Charlesilla oli tapana pommittaa hallituksen jäseniä kirjeillä missä hän lobbasi vaaleilla valittuja poliitikkoja muuttamaan politiikkaansa milloin minkäkin asian puolesta, ja käytti vaikutusvaltaansa hyväkseen edistääkseen omia poliittisia intressejään ilmastonmuutoksesta, arkkitehtuurista, vaihtoehtoisesta lääketieteestä tai muista itsellensä rakkaista aiheista.
Eräs naispuolinen kristitty ystäväni Australiasta, joka allekirjoittaa näkemykseni Antikristuksen identiteetistä, jakoi tämän uutisen minulle yksityisesti ja omilla FB-sivuillansa. Toppuuttelin hieman, ettemme tekisi liian hätäisiä johtopäätöksiä siitä kuinka tämä tai tuo sopimus olisi Danielin kirjassa mainittu liitto. Mainitsin hänelle, että 90 -luvulla moni ajatteli myös Oslon rauhansopimuksen (jonka toteenpanemisessa Charles myös näytteli keskeistä roolia kulissien takana) olleen Danielin kirjassa ennustettu sopimus. Vaikka lopun ajan kellon viisarit ovatkin nyt paljon lähempänä keskiyötä kuin ne olivat 90 -luvulla, niin en yhdy ihan siihen, että tämä sopimus olisi merkinnyt jo Danielin “vuosiviikkokellon” viimeisen vuosiviikon käynnistymistä. Sopimus allekirjoitettiin 21. maaliskuuta, joten siitä voisimme laskea myös että Charlesin tulisi astua Jerusalemin jälleenrakennettuun temppeliin 1. syyskuuta 2026 ja Jeesuksen julkinen paluu Öljymäelle osuisi vuoden 2030 lopputalveen tai alkukevääseen.
Tällainen aikataulu olisi toki täysin mahdollinen skenaario. Mutta se tarkoittaisi, että pre-tribulationistinen tempauskäsitykseni olisi väärä, sillä vaikka seuraankin harvemmin uutisia, itse en ole kuullut miljoonien ihmisten äkillisestä ja selittämättömästä katoamisesta vielä mitään. Toki voisin olla tempausnäkemyksissäni myös väärässä mutta en ole löytänyt tähän Raamatusta riittävästi perusteita. Suosittelen, että tutustut näkemyksiini tempauksesta esim. äskeisestä väittelystäni, jonka kävin täällä kommenteissa erään blogini lukijan ja kristityn ystäväni kanssa. Molemmat meistä puolsivat siinä pre-tribulationistista tempausta, mutta meillä oli hieman eri näkemys muutamista yksityiskohdista koskien Ilmestyskirjan kronologiaa ja Toisen Tessalonikalaiskirjeen toista lukua.
Edellisen linkin blogiartikkelissani pidin mahdollisena sellaista ajatusta, että Ilmestyskirjan ensimmäinen sinetti avattaisiin jo ensikuussa Charlesin kruunajaisten myötä. Mutta lukija, joka on jo perillä näkemyksistäni, tietää etten ajoita 7-vuoden ahdistuksen alkamista ensimmäisen sinetin avaamisen yhteyteen vaan vasta kuudennen sinetin jälkeiseen aikaan Ilmestyskirjan 7. luvun alkuun. Vaikka siis valkoisen hevosen ratsastaja kruunattaisiinkin jo toukokuussa, tuon henkilön tekemä sopimus Israelin kanssa tulisi seurata vasta sitä kun maan neljällä ilmansuunnalla olevat enkelit ovat saaneet rauhoitettua kolme muuta hevosmiestä (Ilm. 7:1). Meille ei myöskään kerrota millä aikavälillä nuo hevosmiehet seuraavat toinen toisiaan. Jos ensimmäinen sinetti avattaisiin jo toukokuussa, niin toinen sinetti (verenpunainen sodanhevonen) voidaan avata jo saman vuoden kesäkuussa tai sitten muutama vuosi myöhemmin. Antikristuksen tekemä sopimus voisi siis seurata joko vain viikkoja myöhemmin siitä kun hänet kruunataan kuninkaaksi tai sitten se voi tapahtua vasta muuta vuosi sen jälkeen.
Pidän myös kiinni edelleen näkemyksestä mitä olen puoltanut jo noin kymmenen vuoden ajan, että Daniel 9:27:ssä mainittu sopimus tulisi koskea Israelin ohella myös arabimaita ja kyseessä olisi siis kirjaimellinen rauhanliitto Israelin ja arabimaiden välillä, jonka Antikristus saa aikaan diplomaattisilla taidoillansa ja näennäisesti maailmanrauhaa edistävällä retoriikallansa. Maaliskuussa solmittu sopimus koskee vain Israelia ja Yhdistynyttä Kuningaskuntaa, mutta lopullisen sopimuksen tulisi olla tätä laajempi ja merkittävämpi koko Lähi-Idän historian kannalta. Sitä tultaisiin ylistämään valtionpäämiesten ja median taholta ensimmäisenä todellisena askeleena kohti Lähi-Idän konfliktin päättymistä ja pysyvää maailmanrauhaa.
Tämän kaltaisen sopimuksen tekemiseen Charles III on tämän hetken todennäköisin kandidaatti, sillä hänellä on pitkä historia paitsi uskontojen välisen vuoropuhelun edistämisessä, mutta myös Lähi-Idän rauhanprosessin edistämisessä (vaikka moni ei ole siitä lainkaan tietoinen). Lisäksi eri uskontojen johtajat ovat jo painottaneet hänen ainutlaatuisia henkilökohtaisia yhteyksiään ja perhesiteitään Pyhään Maahaan, Jerusalemiin ja sen Temppelivuoreen. Samaa ei voida sanoa monista puoluepoliittisista johtajista, vaikka presidentti Trump oli myös erittäin taitava diplomaatti, jonka (kuin myös hänen nuoren juutalaisen vävynsä Jared Kushnerin) ansiota oli pitkälti aabrahamilainen rauhansopimus Israelin, Yhdistyneiden Arabiemiraattikuntien ja Bahrainin välillä syyskuussa 2020 (mistä hän ei saanut tosin mitään kiitosta häntä parjanneen valtamedian taholta).
Johtopäätös
Olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, ettei maaliskuussa solmittu seitsenvuotinen sopimus merkinnyt vielä Danielin kirjassa ennustetun sopimuksen täytäntöönpanoa, mutta se on epäilemättä esivalmistelua sitä varten ja Charles itse tulee näyttelemään avainroolia tuon lopullisen sopimuksen aikaansaamisessa. Jo Walesin Prinssin virkaa hoitaessaan, Britannian ulkovirasto sanoi usein että se näki Charlesin valtavana etuutena Briannian ulkopoliittisten intressien edistämiseksi arabimaissa, sillä Charles nautti näissä islamilaisissa maissa suurempaa arvostusta kuin yksikään toinen länsimaalainen johtaja. Israelin media on jo painottanut Charlesin lukuisia myönteisiä yhteyksiä juutalaisiin ja Pyhään Maahan, joten hän olisi samalla tapaa diplomaattinen etuus Israelin ja Yhdistyneen Kuningaskunnan välisten valtiosuhteiden rakentamiseksi. Onkin hyvin todennäköistä, että Britannian ulkovirasto tulee käyttämään häntä tulevina kuukausina ja vuosina juuri tällaiseen tarkoitukseen – Israelin ja Arabien välisen rauhan edistämiseen.
Hän on myös luonnollisin kandidaatti tähän tarkoitukseen sen valossa, että Britannian imperiumi loi nykypäivän Lähi-Idän ja sen nostamat ongelmat miehittäessään Ottomaanien alueet ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja istutti siemenet sekä Israelin valtiolle että nykypäivän arabivaltioille. Englannin monarkia loi Lähi-Idän konfliktin, joten sen vastuulla on myös sen korjaaminen, kuten joku voisi päätellä.
Miksi energiaan liittyvät kysymykset kiinnostavat kristittyä eskatologia? Ehkä siksi, että kun aloin tutkimaan Charlesin ekologisen (tai paremminkin ekofasistisen) ajattelun ideologisia juuria, minun tuli ymmärtää myös kristillisen uskon mukaista raamatullisesta näkökantaa luonnonsuojeluun liittyviin kysymyksiin. Ja kysymys energiasta on tietysti olennainen osa vihreää ajattelua. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista mielipidettä siitä onko ydinenergia huono vai hyvä asia, onko fossiiliset energiamuodot sitä tai onko uusiutuvat energialähteet sitä. Tiesin kyllä miten niihin kaikkiin suhtauduttiin yleisessä mielipiteessä ja erilaisissa poliittisissa puolueissa, mutta asia ei ollut itselleni mitenkään tärkeä, sillä en ole ollut koskaan erityisesti aktiivinen puoluepolitiikassa. Kun tätini aviomies lahjoitti minulle kymmenisen vuotta sitten joukon omia vanhoja kirjojansa, joukossa oli myös Mikko Paunion Vihreä Valhe vuodelta 1990. Se oli ensimmäinen kirja mistä törmäsin ydinvoimaa puolustaviin näkökantoihin.
Tein tuohon aikaan taustatutkimusta 700 -sivun esikoiskirjani Muhammed, Kaarle Suuri ja Antikristus lukuun 7 nimeltä Antikristuksen globaali vihreä fasismi. Tuota lukua kirjoittaessa sain monia ahaa -elämyksiä asioihin, jotka eivät aikaisemmin olleet edes erityisemmin kiinnostaneet minua. Sittemmin olen tutustunut agnostikoksi itsensä mieltävään Mikkoon myös Facebookin kautta ja hän on jakanut jopa joitakin omia videoitani ja blogitekstejäni ja lukenut myös suomeksi kirjoitetun painetun kirjani luvun 10 missä käsittelin hieman suppeammin samaa aihetta vihreästä aatteesta. Katsoin kerran Netflixistä dokumentin nimeltä Pandoran lupaus, jossa puolusteltiin samaan tapaan ydinvoimaa. Dokumentissa esiintyi myös Michael Shellenberger, Time -lehdessä “ympäristön sankariksi” ja “visiönääriseksi johtajaksi” nimetty elinikäinen ympäristöaktivisti, joka kritisoi nykyisin monia vihreiden edistämiä tieteellisesti virheellisiä, luonnon sekä ihmiskunnan kannalta haitallisia utopistisia ajatuksia.
Luen parhaillaan hänen Antti Lehtiniemen suomentamaa kirjaansa Ilmasto lämpenee – Maailmanloppu peruutettu (Reuna kustanne, 2021). Kirja on todellakin lukemisen arvoinen sillä se tuhoaa monet vihreiden (kuin muidenkin puolueiden) edistämät myytit luonnonsuojelua ja ilmastoa koskevissa poliittisissa kysymyksissä. Luvussa 8 hän käsittelee myös ydinvoimaa ja ydinaseita. Vihreät nousivat 70 -luvulla ydinvoimaa vastaan vaikka eivät olleet millään tapaa energiatalouden ja energiatieteen asiantuntijoita. USA:n vuoden 1979 Three Mile Islandin ja Ukrainan Tšernobylin ydinvoimaonnettomuuksien jälkeen he onnistuivat kääntämään onnistuneesti myös julkisen mielipiteen ydinvoimaa vastaan Hollywoodin, TV:n ja lehdistön pönkittämänä, agressiivisen lobbauksen ja harhaanjohtavan tunnepitoisen julkisen tiedotuksen ansiosta. Tämä yllytti Mikko Paunion kirjoittamaan ensimmäisen kirjansa aiheesta ja paljastamaan vihreän ajattelun juuret natsismissa sekä okkulttisessa teosofiassa tai uuspakanallisessa luontoäidin jumaloinnissa (Mikko laajensi ajatuksiaan vuoden 2015 samannimisessä kirjassaan).
Omaa ajatustapaani on värittänyt aina eräänlainen “eskatologinen naturalismi”. Ehkä siksikin, että ekologinen ajattelu kritisoi usein kristinuskoa siitä, että keskittyessään tuonpuoleiseen se ei välittäisi tarpeeksi tästä maailmasta, jonka jaamme luomakunnan muiden elämänmuotojen kanssa. Onhan siinä toki osa totuutta, että jos uskomme – kuten Pietari sanoi -, että “taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat” (2. Piet. 3:10), niin eihän se kannusta oikein suojelemaan tätä tulelle talletettua katoavaista tellustamme. Toisaalta kysymys koskee myös sitä, että mikä on ihmisen rooli Jumalan luomakunnassa. Olemmeko pelkkiä avuttomia ja passiivisia sivustakatsojia luonnonvoimien edessä vai onko meidät kutsuttu hallitsemaan vastuullisesti tätä planeettaa yhdessä sen Luojan kanssa? Väittäisin, että raamatullinen vastaus tuohon kysymykseen on jälkimmäinen (1. Moos. 1:28, Room. 8:19-21).
Jo sana “luonnonsuojelu” edellyttää ihmisen hallintavaltaa luonnon ylitse, sillä voit suojella vain sellaista mitä voimakkaampi olet itse. Luonnonsuojelulla viitataan tietysti luonnon suojelemiseen ihmiseltä itseltään, joka on ollut usein luonnon vihollinen. Mutta aivan yhtälailla luonto on ollut usein ihmisen vihollinen. Voit kokeilla sitä itse onko näin jos asut vähän aikaan metsässä villipetojen, hyönteisten ja epävakaiden säiden armoilla. Kun kaksi asiaa on jatkuvassa vihollisuudessa keskenään, lopulta jomman kumman täytyy tuhota toisensa pysyäkseen itse hengissä. On kuitenkin kolmaskin vaihtoehto, joka ei edellytä vihollisesi tappamista. Osoitat ylemmyytesi vihollisesi ylitse kesyttämälle sen sinulle alamaiseksi palvelijaksi. Näin ihminen teki sudelle ja siitä tuli meidän paras ystävämme. Näin asia ymmärrettiin vuosisatojen ajan Euroopan kristittyjen uudisraivaajien taholta. Heidän tehtävänsä ei ollut elää jonkinlaisessa utopistisessa harmoniassa luonnon kanssa vaan hallita sitä kesyttämällä villi erämaa heidän alamaisuuteen. Tästä uuspakanallisesta, holistisesta ajattelusta juontaa taas juurensa myös Charlesin Harmony -kirjan nimi.
Kun Jesaja ennustaa, että koittaa aika jolloin “susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa”, (Jes. 11:6), niin tämä ei ole asioiden “luonnollinen” tila. Asioiden luonnollisessa tilassa – joka on vallinnut luonnossa ihmisen syntiinlankeemuksesta lähtien – ihminen ja villipedot ovat luontaisessa vihollisuudessa keskenään. Mutta tämä vihollisuus voidaan purkaa kun kesytämme villieläimet ihmisen ystäväksi. Näin ihminen on jo tehnyt monille villipedoille luonnonsuojelualueilla (viimeaikoina olen katsonut YouTubessa hauskoja lyhytvideoita venäläisestä miehestä, joka leikkii ja painii täysikokoisen lemmikkikarhunsa kanssa -15 asteen pakkasessa ilman paitaa). Valaat ovat hyvä esimerkki siitä kuinka ihminen on todellakin Raamatun luomiskertomuksen mukaisesti luomakunnan valtias. Valaat ovat luonnon suurimpia eläimiä ja sinivalasta pidetään yleisesti ottaen ei vain tämän hetken suurimpana eläimenä vaan kaikkein aikojen suurimpana eläimenä, jonka edessä moni dinosauruslajikin olisi vapissut.
Eihän näin suurelle ja mahtavalle eläimelle pieni ihminen uskalla toki sentään ryttyillä? Väärin. Ihminen tappoi 1800 – 1900 -luvuilla yli miljoona valasta omiin teollisiin tarpeisiinsa (vaikka moni ihminen myös kuoli valaita pyydystäessään). Valaita ei pyydystetty niinkään syötäväksi vaan niiden arvokkaan valaanrasvan tähden, jolla valaistiin kodit ja rasvattiin teolliset koneet ennen fossiilisen öljyn löytymistä. Valaanrasvaa käytettiin myös saippuan valmistukseen ja 1900 -luvulla etenkin margariinin. Ilman sähkön keksimistä ja öljyn löytymistä ihminen olisi pyydystänyt valaat sukupuuttoon. Kuten Shellenberger osoittaa kirjassaan, kapitalismi pelasti valaat 1800 – 1900 -luvuilla – ei kapitalismin vastainen Greenpeace. Tämä on yksi osoitus siitä kuinka ihmisen innovaatio ja hallintavalta luonnosta johtaa lopulta myös luonnon pelastumiseen, vaikka se olisikin ollut sille alkuunsa hyvin tuhoisa yhtälö.
Usein historiassaan ihmisen on täytynyt ottaa ylivalta luonnosta luontoa riistämällä ja villieläimiä teurastamalla. Mutta sen jälkeen kun olet jo tarpeeksi voimakas, olet jo kukistanut luonnon vihollisenasi, voit alkaa ajattelemaan myös luonnon itsensä etua ja hyvinvointia. Mutta ilman tätä prosessia kärsimys ja tappaminen luonnossa jatkuisi loputtomiin, niin ihmisten ja villipetojen kesken kuin myös eläinten kesken. Kissa ja koirakin elävät sovussa keskenään jos ne kasvatetaan elämään pennuista lähtien yhdessä. Mutta ellei ihminen ensin kesytä niitä ja kasvata niitä elämään yhdessä, kissa ja koira eivät opi tulemaan koskaan toimeen keskenään. Kun mainitsin olevani “eskatologinen naturalisti”, tarkoitan nimenomaan tätä. En näe maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuutta koskevia Raamatun profetioita vain jonkinlaisessa mytologisessa, yliluonnollisessa valossa, vaan pyrin pohtimaan miten ne voisivat tulla myös luonnollisesti ja käytännössä toteen historian ja nykyhetken valossa.
Aivan yhtälailla kuin moni lopun ajan tutkija pohtii sitä miten profetiat Jerusalemin kolmannesta temppelistä voisivat toteutua käytännössä, tai miten pedon merkki esiintyy lopulta käytännössä, niin itse tähyilen sitäkin kauemmaksi ja pohdin myös messiaaniseen aikaan liittyviä profetioita ja kuinka ne voisivat tulla toteen jo nykyisen maailmanajan valossa. Kaikki kristityt eivät toki pohdi asioita tässä valossa. Heidän ajatuksissaan nykyisen maailman ja tulevan maailman väliin piirretään niin tumma rajaviiva, etteivät he näe minkäänlaista asteittaista tai luonnollista siirtymää nykyisestä maailmanajasta seuraavaan. Tällainen ajattelu johtuu eräänlaisesta “ääripremillenialismista”. 1600 – 1800 -luvuilla monien evankelisten kristittyjen suosiossa ollut postmilleniaalinen ajattelu painotti sitä, että “Jumalan valtakunta ei tule nähtävällä tavalla vaan se on jo sisällisesti meissä” kristityissä, kuten Jeesus sanoi Luukas 17:20-21:ssä.
Olen toki premillenialisti, eli uskon tuhatvuotisen valtakunnan olevan kirjaimellinen Jeesuksen julkista paluuta ja Antikristuksen kukistamista seuraava maailmanaika. Mutta samalla uskon, että tätä valtakuntaa on rakennettu asteittain aina seurakunnan perustamisesta lähtien. Kristikunta itsessään ei ole ollut tuo valtakunta, mutta kristikunnalla on ollut ratkaiseva rooli tuon valtakunnan tuomiseksi maanpäälle, ei vain hengellisessä mutta myös poliittisessa ja yhteiskunnallisessa mielessä. Mutta jos näkemyksemme on sitä vastoin se, että tähän asti edeltänyt historia – myös kristikunnan historia – on ollut yksinomaan turmeltunutta ja pahaa (mitä se paljolti on ollutkin) emmekä anna arvoa millekään niistä positiivisista saavutuksista mitä kristillinen seurakunta on jo saanut aikaan ympäri maailmaan vallankumouksellisella sanomallaan, niin seurauksena on juuri se, ettemme näe Jumalan valtakunnan asteittaista leviämistä, joka alkoi jo Golgatan tapahtumista. Emme näe läntisen sivilisaatiomme myönteisiä saavutuksia kuten orjuuden lakkauttamista ympäri maailmaa. Näitä yhteiskunnallisia uudistuksia motivoi juuri postmillenialismin omaksuneiden kristittyjen usko siihen, että seurakunnan tuli taistella oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolesta ja muuttaa maailma asteittain paremmaksi eikä vain odottaa kädet ristissä taivaasta saapuvaa Pelastajaa, joka pystyttäisi valtakuntansa maanpäälle samalla kun Hänen seurakuntansa seuraa sitä passiivisena sivusta.
Ydinaseet Raamatussa?
On ymmärrettävä sekin, ettei Jeesus tai Raamattu ennusta maailmanlopun tulemista, joten Shellenbergerin kirjan nimi Maailmanloppu peruutettu on täysin kristillisen uskomme mukainen. Kun opetuslapset kysyivät Jeesukselta Matteus 24:3:ssa, “Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?” sana “maailmanloppu” tulisi kääntää tuossa kohden aikakauden lopuksi. Aikakauden loppuja on ollut monenlaisia. Vuonna 1493 keskiaika päättyi ja uusi aika alkoi kun Kolumbus löysi Amerikan. Osa Jeesuksen vastauksesta koskien “maailmanlopun” merkkejä liittyi vuoden 70 tapahtumiin, kun Jerusalem kukistettiin ja Herodeksen temppeli tuhottiin eli sen ajan juutalainen yhteiskunta sai loppunsa. Telluksemme kiersi kuitenkin aurinkoa yhä senkin jälkeen. Jeesus kyllä sanoi luovansa uudet taivaat ja uuden maan, mutta tämä tapahtuu Ilmestyskirjan mukaan vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, kun Uusi Jerusalem laskeutuu taivaasta alas maanpäälle (Ilm. 21:1).
Tähän viittaa luultavasti myös Pietarin toteamus siitä, että “taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat“. Tosin kontekstissaan Pietari näyttäisi puhuvan tuossa juuri Jeesuksen toisen tulemuksen päivistä. Mutta profetioilla on usein monikertainen täyttymys. Ennen sen täydellistä täyttymystä edeltää vähemmän dramaattinen ja pienimuotoisempi täyttymys. Taivaiden katoaminen pauhinalla toteutuu myös Ilmeskirjan vitsauksissa kun “tähdet” putoavat taivaalta (kyse todennäköisesti pienen asteroidin yhteentörmäyksestä maan kanssa) ja alkuaineet hajoavat kuumuudessa myös ydinpommin räjähdyksessä sillä siitä vapautuvan energian räjähdysvoima perustuu juuri ydinfissioon, atomin (alkuaineen) ytimen halkaisemiseen. Mutta sen sijaan, että väittäisin Pietarin ennustaneen tässä ydinpommin, ydinaseista löytyy paljon selkeämpiä vihjeitä esim. Ilmestyskirjasta.
Kun Ilmestyskirja 9:15 ennustaa, että kolmasosa ihmiskunnasta saisi surmansa Harmageddonin taisteluissa, voimme kysyä että mikä muu ase historiassa voisi toteuttaa tällaisen profetian kirjaimellisesti. Kyse on tapahtumista, jotka kestävät korkeintaan kuukausia (Ilm. 9:5). Ihminen onnistuu siis hävittämään kolmanneksen väestöstään vain muutamassa kuukaudessa. Kuinka se olisi ollut mahdollista miekoilla ja keihäillä, tai kiverääreillä ja kanuunoilla? Samaan aikaan ydinaseiden keksimisen jälkeen myös sekulaariin sanastoon ja populaarikulttuuriin alkoivat levitä termien “apokalyptinen”, “Harmageddon”, tai “tuomiopäivä” käyttö, ikään kuin ihmisen tiedostamattomana ymmärryksenä siitä että Ilmestyskirja saattoi tulla ensimmäistä kertaa kirjaimellisesti toteen. Mutta moni käyttää tällaisia termejä uskomatta silti Raamatun olevan yliluonnollisesti inspiroitua Jumalan Sanaa ja edeltä kerrottua profetiaa tulevaisuudesta. Joka vuosi sekulaari media uutisoi jopa kirjaimellisesta “tuomiopäivän kellosta”, jonka viisareita siirellään aina lähemmäksi tai kauemmaksi keskiyötä. Tänävuonna ne siirrettiin vain 90 sekunnin päähän tuhosta, lähimmäksi keskiyötä kuin se on koskaan ollut 70 vuotisen historiansa aikana.
Kauhun tasapaino
Mutta niin ironiselta kuin se ehkä kuulostaakin, niin ydinaseet (kuin myös ydinvoima) saattavat johtaa sekä historian tuhoisimpaan ja kauhistuttavimpaan sotaan, mutta myös sitä seuraavaan tuhatvuotiseen rauhanaikaan, kun kaikki kansat “takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan” (Jes. 2:4). Tämä Jesajan profetia tulevasta messiaanisesta rauhanajasta löytyy muuten myös YK:n päämajan edessä olevasta Jesajan muurista. Lainauksena tarkoituksena on tietysti viitata siihen, että Yhdistyneet Kansakunnat toisi tuon Jesajan ennustaman rauhanajan maanpäälle. Tämä on ollut usein niiden toiveena, jotka ovat ajaneet yhtä maailmanhallitusta kulissien takana. Tällainen maailmanhallitus olisikin tulossa Ilmestyskirjan 13. luvun mukaan, mutta se ei johda rauhaan vaan historian tuhoisimpaan sotaan lännen ja “idän kuninkaiden” kesken.
Jesajan mukaan se on viimekädessä itse Rauhan Ruhtinas – Jeesus Kristus -, joka tuo tämän rauhan ajan maanpäälle (Jes. 2:4, 9:5). Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, ettemmekö voisi löytää asialle myös muita selittäviä tekijöitä. Jeesus tuo rauhan kansojen keskelle, kun kaikki kansakunnat tulevat tunnustamaan Hänen Herrautensa ja seuraamaan Hänen opetuksiaan. Aivan kuin voimme jo tänään nähdä monien arabien ja juutalaisten löytävän sovun ja keskinäisen rakkauden kun he tunnustavat Jeshuan Herrakseen ja Jumalakseen. Mutta kuten historia hyvin osoittaa, myös kristityillä on ollut usein paha taipumus tapella keskenään ja jopa tappaa toisiaan uskonnon ja oikeaoppisuuden nimissä (1600 -luvun alussa Euroopan katolisten ja protestanttien väillä käyty kolmikymmenvuotinen sota oli yksi historian tuhoisimpia). Ehkä siis ihmisten tappamishimon nujertamiseen tarvitaan avuksi myös hieman järeämpiä aseita. Lainaan Shellenbergerin kirjaa sivuilta 206-208:
Yksi USA:n johtavia kylmän sodan ajan historioitsijoita John Lewis Gaddis lukee ydinaseiden ansioksi sen, että rauha säilyi USA:n ja NL:n välillä vuosikymmenien ajan. Gaddis sanoi vuonna 1986: “Näyttää täysin kiistattomalta, että nimenomaan ydinaseiden aikaansaama pelote nosti voimatoimiin ryhtymisen kynnystä.” Sotien voimakkuus ja laajuus olivat kasvaneet vaiheittain pienin askelin 500 vuoden aikana alkaen tuliaseiden ja tykistön käyttöönotosta 1400 -luvulla. Kuolonuhrien määrä huipentui toisen maailmansodan miljoonien siviilien ja sotilaiden kuolemaan. Vuoden 1950 piikin, yli 500 000 uhrin jälkeen sodassa kuolleiden määrä oli 84 prosenttia pienempi huolimatta maapallon väestön kolminkertaistumisesta. Vaikka ydinaseille ei annettaisi mitään ansiota pitkästä rauhanajasta, on tosiasia, että apokalyptiset ydinsodan pelot eivät ole toteutuneet…
Johtavat asiantuntijat ovat toistaneet kansainvälisten suhteiden järjestön (International Relations, IR) perustajan Kenneth Walzin väitettä, jonka mukaan ihmiskunnan pääseminen eroon ydinaseista on “mielikuvistusta”. Jos kaksi kansakuntaa riisuisi ydinaseensa ja aloittaisi myöhemmin keskinäisen sodan, maat yksinkertaisesti käynnistäisivät “mielettömän ryntäyksen uutta varustelua kohti.” Robert Opperheimerin laatima raportti presidentti Eisenhowerille päätteli: “Ei ole mitään keinoa poistaa ydinvoiman tekniikkaa ihmiskunnan tiedoista, nyt kun tiedämme, miten tuo voima voidaan vapauttaa. Siksi on vaikea nähdä, miten voitaisiin käydä yksikään merkittävä sota, jossa jompikumpi osapuoli ei tekisi ja tilaisuuden tullen myös käyttäisi ydinasetta.” Jopa aseidenriisunnan kannattajat ovat samaa mieltä. Albert Einsteinin ja Bertrand Russell myönsivät 1955: “Mitä tahansa sopimuksia olla käyttämättä vetypommia saadaankaan aikaan rauhan aikana, niitä ei sodan tullessa enää pidetä sitovina.” Jos toinen osapuoli päättäisi tehdä pommin ja toinen ei, pommin tehnyt olisi epäilemättä voittaja.” Nykyään vain 25 prosenttia amerikkalaisista sanoo uskovansa, että ydinaseet voidaan poistaa.
Kun New York Timesin toimittaja kysyi Oppenheimeriltä, miltä hänestä tuntui, kun pommia kokeiltiin heinäkuun 16. päivänä 1945, atomipommin isä sanoi: “Monet vielä syntymättömät ihmiset ovat elämänsä velkaa sille.” Hiroshiman ja Nagasakin pommitusten jälkeen Oppenheimer sanoi: “Atomipommi on niin hirvittävä ase, että sodat ovat tästäedes mahdottomia.”
Kuinka ydinaseiden riisunta johti maailman ydinsodan partaalle?
Tämä kauhun tasapaino tai ns. MAD -oppi (Mutual assured destruction), jonka mukaan molemminpuolisen tuhon näköala varmistaa rauhan säilymisen, kuulostaa ehkä kauhealta logiikalta, mutta siinä on paljon perää jos alat pohtia sitä. Olisiko esimerkiksi Putin uskaltanut hyökätä Ukrainaan helmikuussa 2022 jos Ukraina olisi omistanut ydinaseita? Yksi Ukrainan suurimpia ulkopoliittisia virheitä olikin se, että vuonna 1994 se päätti luopua ydinaseistaan sen takeena, että sen rajat ja itsenäisyys olisivat turvattu Venäjältä, Britannialta ja USA:lta. Vielä 1990 -luvun alussa Ukraina oli maailman kolmanneksi suurin ydinasevalta, jonka maaperällä oli kolmannes entisen Neuvostoliiton ydinaseista. Samoin yksi syy siihen miksi Putin ei hyökännyt Ukrainaan presidentti Trumpin hallituksen aikana, oli luultavasti siinä, että Trump oli valtamediankin mukaan hyvin arvaamaton ja äkkipikainen johtaja, jolla saattoi “napsahtaa” koska tahansa. Trump itse tunnusti soittaneensa Putinille ja uhkailleen pommittavansa Moskovan kiviraunioiksi jos tämä hyökkäisi Ukrainaan. Trumpin mukaan Putin otti hänen uhkauksensa ainakin 10% todesta, mikä oli jo riittävää pelotteen aikaansaamiseksi. Mutta “demokraattimedian” mukaan presidentti Trump oli mukamas Putinin juoksupoika, vaikka Putin hyökkäsi Ukrainaan kun Joe Biden oli sekä varapresidenttinä että presidenttinä vuosina 2014 ja 2022.
Yli 60% amerikkalaisista äänestäjistä uskoo, että Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan Trumpin ollessa vallassa ja entinen USA:n Ukrainan suurlähettiläs Marie Yovanovitch on myöntänyt, ettei Venäjän Ukrainan invaasiota olisi todennäköisesti tapahtunut Trumpin johtajuudella. Samalla tapaa se oli juuri Trumpin voimakkaat uhittelevat lausunnot Twitterissä “pöydällään olevasta suuresta punaisesta napista”, mikä sai Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jogn-unin suostumaan historialliseen rauhanneuvotteluun maan ydinaseista luopumiseksi ja ohjuskokeiden jäädyttämiseksi. “Rakettimies” tosin aloitti ohjuskokeensa uudestaan, kun Biden astui valtaan ja osoitti koko maailmalle USA:n äärimmäistä ulkopoliittista selkärangattomuutta hänen katastrofaalisen Afganistanista vetäytymisen myötä. Ainoa syy siihen miksi sodat eivät päättyneet kokonaan vuoden 1945 jälkeen oli siinä, että kaikki maat eivät omistaneet ydinaseita. Jos Vietnamilla olisi ollut käytössään ydinase, niin USA olisi tuskin sotinut maassa tai Neuvostoliitto Afganistanissa vuosina 1979 – 89. Jos ydinaseet ehkäisivät suoran konfliktin kahden ison valtion välillä, niin miksi ne eivät ehkäisisi sitä myös pienempien valtioiden välillä tai pienien ja isojen valtioiden välillä? Pelkona on tietysti tänäänkin ydinaseiden päätyminen terroristien tai terrorismia tukevien “roistovaltioiden” kuten Iranin käsiin.
Tämä pelko on täysin oikeutettu. Etenkin kun puhumme Iranin kaltaisesta islamilaisesta teokratiasta, jolle uhka molemminpuolisesta tuhosta ei ole välttämättä tarpeeksi suuri pelote, koska heidän islamistinen ideologiansa vaatii heitä tuomaan apokalyptisen maailmantuhon, että heidän Mahdinsa voisi astua maailmannäyttämölle “pelastajana.” Islamistit eivät pelkää kuolemaa. Heidän itsetuhoinen ideologiansa pitää suurempana hyveenä itsensä ja vihollistensa uhraamista kuin rauhaa ja sopua molemmin kansojen keskelle. Mutta maailmassa missä tällaiset pimeät kuolemaa ihannoivat ideologiat olisivat tuhottu, ydinaseet voisivat todellakin lopettaa sodat maailmasta, kuten ydinpommin isä Robert Opperheimer uskoi sen tekevän. Tämä ei tarkoittaisi jatkuvassa kauhun tasapainossa elämistä missä suuret ikäluokat joutuivat elämään kylmän sodan aikana. Elät kauhun tasapainossa vain silloin kun kaksi toisilleen vihamielistä valtiota ovat kylmässä sodassa keskenään ja ilmassa leijuu jatkuva uhka siitä kumpi ampuu ensimmäisen laukauksen.
Kylmän sodan jälkeen ja Neuvostoliiton romahdettua koko maailma huokaisi helpotuksesta vaikka Venäjä ja USA omistivat yhä kummatkin ydinaseita. Reaganin ja Gorbatšovin kaudella aloitettu ydinaseiden riisunta oli lähinnä symbolinen ele siitä, etteivät nämä kansat olleet enää halukkaita tuhoamaan toisiaan ydinholokaustissa. Ei sillä ollut juuri käytännön vaikutusta maailmassa olevien ydinaseiden määrään. Ja kuten Ukrainan kohdalla voidaan sanoa, tämä kylmää sotaa seurannut ydinaseiden riisunta johti Ukrainan nykyiseen sotaan, mikä taas puolestaan on tuonut maailman astetta lähemmäksi kuumaa ydinholokaustia. Miksi todellisessa maailmassa – ei keijujen ja yksisarvisten maassa – kukaan sotilaallisen hyökkäysuhan alla elävä kansakunta haluaisi luopua näin mahtavasta pelotteesta sen jälkeen kun se on hankittu? Esimerkiksi Putinin Venäjä käyttää nyt toistuvasti ydinaseiden pelotettaan yrityksissä saada länsi perääntymään tuestaan Ukrainalle. Pelote ei ole myöskään todentuntuinen jos kansakunta omistaa ydinaseita, mutta antaa maailmalle viestin siitä, ettei ole valmis käyttämään niitä juuri missään tilanteessa. Näin Donald Trump ei toiminut ja ehkä siksi hän oli ensimmäinen presidentti moneen vuosikymmeneen, joka ei käynnistänyt uutta sotaa ja joka sai rauhan monien kansojen välille.
Joe Bidenin hallinnon viranomaiset ovat antaneet sitä vastoin hyvin epämääräisiä ja päättämättömiä lausuntoja julkisuuteen siitä miten USA vastaisi jos Venäjä iskisi ydinaseilla Ukrainaan. Asiantuntijoiden mukaan Biden ei tulisi vastaamaan siihen muulla kuin diplomaattisella nootilla ja ehkä sodanjulistuksella Venäjää vastaan (joka tosin johtaisi ydinsotaan). En nyt väitä sitä, etteikö ydinaseita tultaisi käyttämään minkään tulevan sodan yhteydessä. Totesin aiemmin, että Ilmestyskirjan profetiat missä kolmasosa ihmiskunnasta saa surmansa, voisi toteutua vain globaalin ydinsodan seurauksena. Mutta jos jo Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset vuonna 1945 olivat niin suuri pelote, että ne ovat estäneet ydinaseiden käytön sodassa viimeisen 78 vuoden ajan, niin miljardien ihmisten kuoleminen maailmanlaajuisessa ydinhelvetissä tulisi estemään näiden kammottavien aseiden käytön epäilemättä sitä seuraavan vuosituhannen ajan. Mikäli sodasta eloonjäävillä olisi vain minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, niin luultavasti he heräisivät sodan järjettömyyteen ja päättäisivät toistensa tappamisen sijaan “takoa miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi”. Näin asia, mikä useimpien vuosisatojen ajan olisi kuulostanut täysin utopistiselta skenaariolta, voisi meidän aikakaudellamme tulla kirjaimellisesti toteen.
Myös tekoäly ja autonomisten “Terminator -aseiden” kiihtyvä kehitys, joita Elon Musk on jo kutsunut ydinaseitakin suuremmaksi uhaksi, voisi koitua loppu pelissä kansojen siunaukseksi ennemmin kuin niiden tuhoksi. Jos aseet itse voidaan panna tappamaan ihmisiä tai tuhomaan sotilaallisia kohteita ilman, että niiden omistajan täytyisi vaarantaa omien sotilaiden henkeä, se myös on niin suurin pelote terroristeille ja roistovaltioille, että se tulee luultavasti tekemään sotimisesta mahdotonta ja turhaa. Se voisi mahdollistaa sen, ettei kansakunnat käynnistä enää edes tavanomaisia ydinaseista vapaita konflikteja. Tai sitten kaikki sotiminen muuttuisi vain aseiden välisiksi yhteenotoiksi ilman ihmisuhreja. Ei ole hyvä asia jos yksi kansakunta olisi sotilaallisesti niin paljon muita vahvempi, että sillä olisi valta käyttää sotilaallista ylivaltaansa pienempien kansojen kiristämiseen, kiusaamiseen ja pelotteluun. Jos sen sijaan kaikilla kansoilla olisi tasavertainen pääsy näihin aseisiin, silloin se voisi varmistaa rauhan säilymisen koko maailmassa.
Samaan yhteyteen voitaisiin mainita myös USA:n konservatiivien usein käyttämä argumentti tiukempia aselakeja vastaan, jota he painottavat jokaisen koko maailmaa kauhistuttavien koulusurmien jälkeen. Ongelmana eivät ole – he argumentoivat – aseet itsesään vaan pahat ihmiset näiden aseiden takana. Eikä asetta kantavaa pahaa ihmistä pysäytetä sillä, että koko muu väestö on riisuttu aseista vaan sillä, että hyvät ihmiset aseiden kanssa pysäyttävät asetta kantavat pahat ihmiset. Tähän argumenttiin sisältyy myös joukko tilastollisia faktoja siitä kuinka aseväkivalta ei ole vähentynyt yhtään tiukat aselait omaksuneissa kaupungeissa tai valtioissa missä ne ovat usein vain pahentaneet rikollisuutta tai korruptoituneen poliisin tai hallituksen väärinkäytöksiä, jota vastaan aseistariisutut kansalaiset eivät ole voineet puolustautua (juuri tätä vartenhan USA:n perustulain toinen lisäys on olemassa, kansalaisten suojana totalitaarista hallitusta vastaan). Sama argumentti toimii myös laajemmassa mittakaavassa. Kansainvälinen aseidenriisunta ei estä pahoja ihmisiä ja pahoja valtioita hankkimasta laittomina pidettyjä aseita ja käyttämästä niitä viattomien tappamiseen. Se vain tekisi demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavista vapaista yhteiskunnista puolustuskyvyttömiä näiden pahojen valtioiden edessä. Haluaisitko itse elää maailmassa missä vain Iranin tai Pohjois-Korean tapaiset valtiot omistaisivat ballistisia pitkän kantaman ydinohjuksia samalla kun läntiset vapaat demokratiat olisivat hävittäneet omansa?
Ydinenergia Jesajan profetioissa?
Mutta miten tämä kaikki sitten liittyy energiaan? Shellenberger kertoo kirjassaan, että kun presidentti Eisenhower havahtui 70 vuotta sitten siihen masentavaan tosiaan, että potentiaalinen ydinsota USA:n ja Neuvostoliiton välillä merkitsisi koko tuntemamme sivilisaation loppua, hän päätti pitää YK:ssa puheen tämän energiavoiman puolustukseksi. Ei itse aseiden, mutta ydinvoiman, joka voitiin valjastaa nyt ihmiskunnan hyödyksi käyttämällä samaa teknologiaa, joka voisi johtaa koko ihmisrodun tuhoutumiseen:
Koska Eisenhower oli pasifististen mennoniittien kasvattama, on mahdollista, että hän turvautui uskoonsa. Ehkä hän muisteli Jesajan kirjan kuuluisaa tekstiä (Jes. 2:4): “Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.” Kun Eisenhowerille ja hänen neuvonantajilleen selvisi, että ydinaseet olivat koko maailmaa koskettava kysymys, presidentti vaati päästä puhumaan YK:n yleiskokoukseen. Tätä ennen hän halusi voittaa puolelleen Euroopan liittolaiset. Niinpä hän tapasi Englannin pääministeri Winston Churchillin. Eisenhower kertoi: “Ihmiset tarvitsevat voimaa kaikkialla. Jos voimme antaa heille toivoa, se sitouttaisi kaikki kansakunnat idän ja lännen välisiin ponnisteluihin. Toivo viriäisi kohtalaisen vaatimattomastakin alusta.” Churchill oli innostunut.
Seuraavana päivänä, 4.12.1953 Eisenhower seisoi YK:n yleiskokouksen edessä mukanaan sanoma toivosta. YK:n kokoussalin puitteet vahvistivat katedraalimaista vaikutelmaa. Amerikan presidentin takana ei kuitenkaan ollut krusifiksia vaan rauhan symboli, YK:n sinettivaakuna. Kun saliin saatiin hiljaisuus, entinen ammattisotilas aloitti yhden 20. vuosisadan merkittävimmistä puheista. Eisenhower aloitti toteamalla, ettei hän ollut paikalla lausumalla hurskaita latteuksia vaan kertomassa maailmanlaajuisesti tärkeistä asioista. “Jos maailmassa on uhka, me kaikki jaamme sen uhan.” Hän jatkoi puhettaan tunnustamalla sen kauhun matematiikan, että ihmiskunnalla on riittävästi ydinaseita itsensä tuhoamiseksi. Pelin säännöt olivat peruuttamattomasti muuttuneet. USA ei ollut enää ainoa hirvittävän tuhovoiman omistava maa. Tämä salaisuus on kaikilla ystävillämme ja liittolaisillamme. Tietämys tullaan jakamaan muillekin, kenties kaikille maille. Perinteinen sotilaallinen ylivoima ei enää takaa yhdenkään kansakunnan turvallisuutta. Älköön yksikään maa ajatelko, että aseisiin ja puolustusjärjestelmiin käytetyt valtavat rahasummat voisivat taata ehdottoman turvallisuuden minkään maan kaupungeille ja kansalaisille.
Saavuttuaan synkän puheensa puoliväliin Eisenhower selitti, ettei täydellisen tuhon mahdollisuus ollut tarinan loppu. Jos pysähdymme tähän, se merkitsee, että hyväksymme avuttomina sivilisaation todennäköisen tuhon. USA:n tarkoitus on auttaa meitä meidät pois tästä synkästä kauhujen luolasta valoon. Mutta miten? Aseiden vähentöminen ei riittäisi. Mitä merkitystä sillä olisi, jos miljardit ihmiset jäävät köyhyyteen?” Ihmiskunta voisi vapauttaa itsensä ydinaseiden vitsauksesta, jos se valjastaisi ydinvoiman tuottamaan vaurautta kaikkialle. Tähän tarvitan halpaa ja runsaasti saaatavilla oleva energiaa. Asiantuntijat pannaan töihin soveltamaan ydinenergiaa maanviljelyyn, lääketieteeseen ja muihin rauhanomaisiin tarkoitusperiin. Tarkoituksena on toimittaa runsaasti sähköenergiaa köyhjyyden riivaamille alueille. Projektissa mukana olevat valtiot suuntaisivat osan vahvuudestaan palvelemaan koko ihmiskunnan tarpeita, eivät lisäämään pelkoja.
Eisenhower päätti puheensa ojentamalla oliivipuun oksan toiselle lasipurkin skorpionille, Neuvostoliiton edustajalle. Kahdesta mukana olevasta valtiosta Neuvostoliiton tulisi olla tietenkin toinen. Eisenhowerin visio oli aineellinen ja henkinen, isänmaallinen ja kansainvälinen, epäitsekäs ja itsekäs. “USA sitoutuu kaikella sydämellään ja sielullaan etsimään keinot, joilla ihmisen ylivertainen älykkyys ei ohjaudu kuoleman tuottamiseen vaan koituu elämälle siunaukseksi”. Eisenhowerin lopetettua puheensa salissa vallitsi hetken hiljaisuus. Siten tapahtui jotain tavatonta. Kaikkien maiden edustajat – kommunistit, kapitalistit, muslimit, kristityt, mustat, valkoiset, rikkaat, köyhät – nousivat seisomaan antaen kymmenen minuutin suosionosoitukset.” “Atomit rauhan puolella” – puheen sydämenä oleva humanistinen ajatus oli syntynyt.
Mutta tämä Jesaja 2:4:n innoittama presidentti Eisenhowerin jalo visio ei tullut toteen. Miksi? Ongelma ei ollut ydinvoimassa itsessään vaan siinä poliittisessa kampanjassa, joka käynnistettiin pian vasemmiston ja vihreiden taholta ydinvoimaa vastaan. Shellenberger kertoo kirjassaan, että alkuunsa useimmat ympäristöjärjestöt tukivat ydinvoimaa ja näkivät sen yhtenä tärkeimpänä keinona ei vain köyhyyden poistamiseen maailmasta vaan myös ympäristön pelastamiseen. Mutta 70 -lukuun mennessä tilanne oli jo toinen. He käynnistivät agressiivisen ydinvoiman vastaisen pr-kampanjan ja tukivat myös fossiilista teollisuutta tuuli- ja aurinkovoiman ohella. 70 -luvulla oltiin paljon enemmän huolissaan globaalista kylmenimisestä kuin globaalista lämpenemisestä ja vasta kun asia muuttui päinvastaiseksi, nämä ympäristöjärjestöt kääntyivät fossiilisia polttoaineita vastaan. Yhä tänäänkin tuuli- ja aurinkovoima edistää fossiilisen energiateollisuuden ylivaltaa, sillä kun aurinko ei paista eikä tuuli puhalla, uusiutuva energia tarvitsee tuekseen fossiilista energiaa tasaisen ja jatkuvan energiansaannin takaamiseksi. Kuten Shellenberger toteaa, sivuilla 200-201:
Ne väittävä, ettei ydinvoima ole tarpeen koska meillä on uusiutuvaa energiaa. Todellisuudessa milloin tahansa ydinvoimala on pysäytettynä, kymmeniä fossiilisen polttoaineen voimaloita täytyy käynnistää korvaamaan puuttuva sähkö. Näin päästöt kasvavat.
Turvallista, puhdasta ja halpaa?
Mikä muu voisikaan täyttää paremmin Jesajan profetian miekkojen ja keihäiden takomisesta vantaiksi ja vesureiksi kuin ydinaseet? Mitä muita aseita voitaisiin uusiokäyttää myös maatalouden ja siviiliyhteiuskunnan hyödyksi? Kun Jesaja puhuu miekoista ja keihäistä, ei hän tarkoita että nämä muinaiset aseet olisivat yhä meidänkin aikamme sotilasvoiman käytössä. Hän vain käyttää omana elinaikanaan tunnettua sanastoa ja kielikuvaa asioista, jotka nykyihminen ymmärtää viittaavan mihin tahansa tappamiseen suunniteltuun sodankäynnin instrumenttiin. Vain ydinvoima voisi tarjota maailmanlaajuisen vaurauden kaikkiin kansoihin ilmastoamme tai ympäristöä saastuttamatta. Huolimatta ydinvoiman vastustajien väitteistä, todellisuudessa ydinvoima on kaikkein turvallisinta energiaa sekä luonnon että ihmisten kannalta. Ydinvoima on tappanut tähän asti vain 100 ihmistä (Shellenberger , s. 181). Tämä luku sisältää Three Mile Islandin (1979), Tšernobylin (1986) ja Fukushiman (2011) ydinvoimalaonnettomuuksien tieteellisesti vahvistetut kuolonuhrit. Fossiiliset polttoaineet kuten hiili, öljy ja maakaasu tappaa taas miljoonia ihmisiä (ilmansaasteiden tai onnettomuuksien myötä) joka vuosi (tämä ei tosin kerro asian kokonaiskuvaa, sillä ne myös pelastavat kymmenien miljoonien ihmisten elämiä vuosittain sillä ilman energiaa sairaalat eivät toimi eikä yhteiskunta pysty tarjomaan suojaa tappavilta luonnonvoimilta).
Nykyiset voimalat ovat sitä paitsi paljon turvallisempia kuin kylmän sodan aikana rakennetut ja huonosti valvotut ydinvoimalat. Ydinvoima on myös ympäristön kannalta kaikkein kannattavin vaihtoehto. Sen CO2-päästöt (tosin olettaen kasvien ruokana tunnetun CO2:n olevan jokin ympäristöhaitta, jonka monet tiedemiehet kiistävät) ovat jopa uusiutuvia energialähteitä kuten tuuli- ja aurinkovoimaa pienemmät ja se tarvitsee niitä paljon vähemmän myös maata. Shellenberger kirjoittaa: “Ranska käyttää sähköntuotannostaan hieman yli puolet Saksan kuluttamasta summasta, mutta Ranskan hiilipäästöt ovat vain kymmenen prosenttia Saksan koko sähköntuotannon hiilipäästöistä. Ero johtuu siitä, että Saksa on siirtymässä pois ydinvoiman käytöstä ja lisäämässä uusiutuvien energialähteiden käyttöä, kun taas Ranska pitää suurimman osan ydinvoimaloistaan toiminnassa. Jos Saksa olisi investoinut 580 miljardia dollaria uusiin ydinvoimaloihin aurinkovoimaloiden ja tuulipuistojen sijaan, maa pystyisi nyt tuottamaan kaiken tarvitsemansa sähkön nollapäästöisenä ja sähköä riittäisi myös autojen sähköistämiseen.”
Tämä johtuu juuri siitä, että tuulettomina ja pilvisinä päivinä fossiilisia voimaloita täytyy käynnistää korvaamaan puuttuva sähkö tasaisen energian takaamiseksi. Ihmisille annetaan myös väärää mielikuvaa siitä, että ydinenergia olisi hyvin kallista energiaa kun taas tuuli ja aurinkovoima on halpaa energiaa. Shellenberger kirjoittaa, sivulla 183:
Ydinvoima on ollut jo kauan eräs halvimmista keinoista tuottaa sähköä, kun otetaan huomioon investoinnin kustannukset suhteessa toiminta-aikaan ja sähkön kokonaistuotantoon. Suurimmassa osassa maailmaa, mukaan lukien Eurooppa ja Aasia, ydinsähkö on yleensä hiili- ja kaasuvoimalla tuotettua sähköä halvempaa. Vuoden 1965 jälkeen on ollut meneillään maapallon laajuinen kokeilu. Vuosien 1965 – 2018 välillä ydinvoimaan käytettiin 2 biljoonaa dollaria, kun taas aurinko- ja tuulivoimaan käytettiin 2,3 biljoonaa. Kokeilun lopussa maapallolla tuotettiin noin kaksi kertaa enemmän ydinsähköä kuin tuuli- ja aurinkosähköä.
On totta, että uudet ydinvoimalat [kuten nyt huhtikuussa säännöllisen sähköntuotannon aloittava 5,7 miljardia maksanut Olkiluoto 3, Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin ydinvoimalaitos] ovat myöhässä ja niiden kustannukset ovat kohoneet. Tämä on tyypillistä suurille rakennusprojekteille. Niin on usein käynyt myös niille ydinvoimaloille, jotka toimivat tällä hetkellä erittäin kannattavina tuottaen halpaa, luotettavaa sähköä. Koska ydinvoimaloiden käyttö on varsin halpaa, investointikulujen merkitys vähenee käyttöiän kasvaessa. Tätä auttaa erityisesti se, että voimaloiden tehokasta käyttöikää on voitu pidentää 40 vuodesta 80 vuoteen.
Entäpä paljon pelätty ydinjäte? Shellenberger jatkaa,
Ydinjäte on turvallisinta sähkön tuotannon jätteistä. Käytetty ydinpolttoaine ei ole koskaan vahingoittanut ihmisiä, eikä ole syytä epäillä niin tapahtuvan jatkossakaan. Ydinjätteestä puhuttaessa ihmiset viittaavat käytettyihin polttoainesauvoihin. Kun sauvoja on jäähdytetty ydinvoimaloiden sisällä erityisissä vesialtaissa muutaman vuoden ajan, ne siirretään teräksestä ja betonista valmistettujen säiliöiden sisään. Säiliöt suljetaan ilmatiiviisti ja varastoidaan esimerkiksivanhoihin kaivoksiin tai varta vasten rakennettuihin varastoluoliin. Tämän vuoksi ydinvoima on ainut sähkön tuotantotapa, joka “tallettaa jätteensä sisätiloihin”…
Kun keskustelen ydinjätettä pelkäävien ihmisten kanssa, he eivät useinkaan pysty ilmaisemaan, miksi jäte on heidän mielestään vaarallista. Taustalta erottuu jonkinlainen tiedostettu tai tiedostamaton ydinaseiden pelko. Ydinpolttoaineen muuttaminen plutoniumpommiksi on kuitenkin valtava urakka. Raskaat polttoainesauvojen niput pitäisi kuljettaa erikoisajoneuvoilla talteenottolaitoksiin, joita on vain ydinasevaltioilla. On myös mahdotonta kuvitella, että terroristit pystyisivät murtautumaan ydinvoimalaan, käyttäisivät 100 tonnin nosturia ja siirtäisivät käytetyn polttoaineen rekka-autoilla ja laivalla jälleenkäsittelylaitokseen. Todellisessa maailmassa terroristit ammuttaisiin jo ydinvoimalan portilla.
Miksi uusiutuvista ei ole ydinenergian korvikkeeksi?
Aurinkopaneeleihin sijoittaminen ei ole taloudellisesti kovin järkevä ratkaisu, sillä vaikka niiden käyttö on ilmaista, niiden asentaminen maksaa sen verran että alat hyötyä niiden tuottamasta ilmaisesta sähköstä vasta noin 20 vuotta myöhemmin, jolloin niiden käyttöikä alkaa tulla myös tiensä päähän. Shellenberger toteaa sivulla 211: “Tiedetään, että paneelien sähköntuotto vähenee niiden ikääntyessä. Alaa tuntevat ihmiset kertovat, että järjestelmän tehokkaana elinkaarena tulisi pitää enenintään 20-25 vuotta. Jos Helen ja minä muuttaisimme toiseen asuntoon tätä aiemmin, systeemi ei ehtisi kuolettaa kustannuksiamme. Miksi siis tuhlaisimme rahamme epävarmaan kohteeseen sen sijaan, että sijoittaisimme ne eläkerahastoomme? Jos kerran meillä, hyvätuloisilla, ei ole varaa hankkia tällaista järjestelmää, miten kehitysmaissa asuvat tuttavamme Suparti tai Bernadette pystyisivät siihen? Vaikka he pystyisivätkin, ei ole taattua, että systeemi tuottaisi heille riittävästi sähköä. Ugandan matkallamme Helen ja minä asuimme sikäläisessä ekomajatalossa, jolla oli tällainen paneelit ja akut – systeemi. Tarvittiin vain yksi pilvinen päivä, jonka myötä asuntojen akut tyhjenivät. Emme voineet ladata kännykkää, salkkutietokonetta, kameraa ja muita laitteita.” Samaa voidaan sanoa myös tuulivoimasta:
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että tuulisähkön liittäminen verkkoon on kallista ja kustannukset vain kasvavat sitä mukaa kun tuulivoimaa rakennetaan lisää. Esimerkiksi Saksassa kun tuulivoiman osuus oli yli 20 prosenttia, sen verkkokustannukset olivat 60 prosenttia. Kun tuulivoima oli 40 prosenttia, verkkokustannukset olivat nousseet 100 prosenttiin. Tämä johtuu monesta tekijästä. Ensinnäkin kaikkien muiden voimalaitosten (yleensä maakaasukäyttöisten) tulee olla tyhjäkäynnillä valmiudessa tuottamaan sähköä heti kun tuuli heikkenee tai tyyntyy. Toiseksi täytyy rakentaa huomattava määrä uusia voimalinjoja kaukana, jopa merellä sijaitsevista tuulipuistoista perusverkkoon. Kolmanneksi tarvitaan runsaasti ylimääräisiä laitteita (intervertterit, muuntajat, jaksoluvun säätimet jne.) ja henkilökuntaa valvomaan ja huoltamaan tätä ylimääräistä järjestelmää. Tuulivoiman luonne – epäluotettavuus, nopea vaihtelu ja ennustamattomuus – tarvitsevat aina tuekseen nämä keinot.
Eräs toinen ilmasto- ja energia-alan asiantuntijoiden tekemä tutkimus osoitti, että kun laskelmiin otetaan mukaan sääolojen ja vuodenaikojen vaihtelu, akkuvarastointi ja akkujen hinta, kustannukset nousevat yli 23 biljoonaan dollariin. Tämä summa on yhden biljoonan suurempi kuin USA:n kansantuote vuonna 2019.
Shellenberger, s. 213
Johtopäätös
Aivan oma lukunsa on myös uusiutuvien energialähteiden ympäristöhaitat, mutta suosittelen että luet siitä itse Shellenbergerin kirjasta. Moni ydinvoiman vastustaja on jopa myöntänyt, että vaikka ydinvoima olisi ympäristön ja ihmisten kannalta kannattavin energiamuoto, he eivät pidä sitä olennaisena. Eräs yhdysvaltalaisen ympäristöjärjestö Sierra klubin jäsenistä totesi: “En todellisuudessa välittänyt ydinvoimalan turvallisuudesta koska maapallolla on joka tapauksessa liikaa väkeä… Luulen, että likaisen pelin pelaaminen on OK, jos päämäärä on jalo.” En ihan ymmärrä miten ihmisten kuolleisuuden edistäminen saattoi olla tämän henkilön silmissä “jalo päämäärä”, mutta samankaltaisia moraalittomia lausuntoja ovat antaneet muutkin “luonnonsuojelijat”. Amory Lovins totesi vuonna 1977:“Jos minulta kysytään, olisi tuhoisaa, jos löytäisimme puhtaan, halvan ja runsaan energian lähteen sen vuoksi, mitä tekisimme sillä. Meidän pitäisi etsiä energialähteitä, jotka ovat riittäviä meidän tarpeisiimme, mutta joka ei anna meille liiallista energiaa, jolla voisimme tehdä pahaa maapallolle tai toisillemme.”
Tällaista ekologiaa kutsutaa ihmisvastaiseksi ekofasismiksi, sillä se näkee ihmisen itsessään olevan maapallomme saaste. Se näkee ihmisen väestönkasvun olevan automaattisesti pahaa vaikka voisimme innovaatikyvyllämme ja teknologiallamme tarjota kaikille riittävästi energiaa ja taloudellista hyvinvointia luontoa liikaa tai lainkaan kuormittamatta. Mutta jos ihminen nähdään luonnon olemassaolevien luonnonvarojen kuluttajana ja riistäjänä – ei niiden “viljelijänä ja varjelijana” kuten Raamattu opettaa – niin sen johdonmukainen lopputulos on siinä, että ihminen on maan syöpäkasvain, joka tuhoaa “luontoäitimme” sisältä päin. Tämä katsantokanta ei ymmärrä sitä, että ihminen itse on se, joka löytää maan luonnonvarat ja kehittää niitä jatkuvasti ihmisille ja luonnolle edullisempaan suuntaan, joka löytää tavat harjoittaa maanviljelyä entistä tehokkaammin luontoamme kuormittamatta, joka löytää keinot tuottaa halpaa energiaa ympäristöämme tuhoamatta. Fossiilisten polttoaineiden löytyminen ja sähkölampun keksiminen 1800 -luvulla pelasti meidän metsämme ylihakkuulta ja merien valaat sukupuutolta. Ydinvoimaan siirtyminen olisi ollut seuraava luonnollinen askel kohti ympäristöystävällisempää, puhtaampaa, rikkaampaa ja tasa-arvoisempaa sivilisaatiota, mutta vihreät päättivät jarruttaa tätä siirtymää uskoessaan kehittyneen sivilisaation ja ihmisen ylivallan luonnosta olevan itsessään pahaa.
The British Monarchy & King Charles III in Bible Prophecy? 