Tiesitkö, että lokakuun 7. brutaali terrori-isku Israelissa, joka käynnisti Lähi-Idän suurimman konfliktin sitten vuoden 1973 Jom Kippur sodan, ja joka uhkaa laajeta nyt Iranin ja Israelin väliseksi laajemmaksi Lähi-Idän sodaksi Iranin lähetettyä satoja ohjuksia ja lennokkeja Israeliin huhtikuun 13. päivä, oli myös Vladimir Putinin syntymäpäivä? Sattumaako? Ehkäpä, mutta Gazan sodan leimahtamisen suhteen on syytä katsoa tarkemmin alueen geopolitiikkaa ja mahdollisia isompia pelureita, jotka ovat saattaneet häärätä taustalla konfliktin puhkeamisessa tai jotka ovat vähintäänkin hyötyneet sen puhkeamisesta. Geopolitiikka ja konfliktien syntyyn vaikuttava historiallinen ja strateginen konteksti on ollut yksi kiinnostuksen kohteistani, sillä se auttaa meitä ymmärtämään idän tai lännen suurvaltojen johtajien ajattelua, jolla he oikeuttavat sotilaalliset toimensa näiden sotien hinnasta välittämättä.

En ole historioitsija, mutta mielenkiintoni historiaan ja historiallisten tapahtumien välisiin kytköksiin on yhteydessä kiinnostukseeni Raamatun profetioita – etenkin Danielin näkyjä – kohtaan. On nimittäin ymmärrettävä ensin historiaa ennen kuin voimme sanoa profetioiden ennustaneen tämän tai tuon tapahtuman historiassa. Kirjojeni 13. luvussa kertaan esimerkiksi systemaattisesti Lähi-Idän historiaa viimeisen 15 vuosisadan ajalta osoittaakseni Danielin 11. luvun jakeiden 1-20 ennustaneen Lähi-Idän historian islamin noususta Israelin valtion jälleen syntyyn vuonna 1948.

Profeetallinen kuvakieli on usein hyvin yleispiirteistä ja symbolista ja siksi tällaisen asian toteennäyttäminen edellyttää tietynlaista kokonaiskuvan hahmottamista. Historiallisen kokonaiskuvan hahmottaminen on tärkeää ymmärtääksemme myös nykyajan jännitteitä (ja näiden tapahtumien profeetallisia kytköksiä), jotka ovat vieneet maailman 3. maailmansodan partaalle. Tästä syystä vien lukijan ensin 1. maailmansodan edelle ja 1800 -luvun kolonialistiseen kilpailuun maailmanvallasta nimeltä Suuri Peli.

Sisältö

1. Suurvaltojen Lähi-Idän suhteiden historiallinen tausta
2. Kauppareitit historian murroskohtien muovaajina
3. Intian silkkitie versus Kiinan silkkitie
4. Kuka hyötyi Gazan sodasta?
5. Iranin rooli
6. Turkin rooli
7. Ennustiko Raamattu Vladimir Putinin vallan?
8. Kuka oli syyllinen Ukrainan sotaan?
9. Venäjän energiamonopolin vaikutus Ukrainan sotaan
10. Uusi Suuri Peli, Prinssi Andrew, ja kuningas Charles III
11. Johtopäätös
12. Profeetallinen näkökulma

Suurvaltojen Lähi-Idän suhteiden historiallinen tausta

Jos luet historiaa vain toisistaan irrallisina tapahtumina, päivämäärineen ja taisteluineen, saatat ehkä oppia että ensimmäisessä maailmansodassa keskusvallat – Saksa, Itävalta-Unkari ja Ottomaanien Turkki – taistelivat ympärysvaltoja – Britannia, Ranska, Venäjä ja Serbia – vastaan ja ympärysvallat voitti sodan, jonka seurauksena Lähi-Itä jaettiin brittien ja ranskalaisten kesken, kun voittajavaltiot jakoivat hävinneen Ottomaanien sulttaanikunnan maat keskenään. Mutta sinulle ei jää hajuakaan siitä mitä ihmeen intressejä Yhdistyneellä Kuningaskunnalla oli lähteä sotaan Turkkia vastaan tai miehittää Palestiina, joka sijaitsi tuhansien kilometrien päässä Brittein saarista. Tässä kohtaa geopolitiikka astuu kuvaan ja auttaa meitä ymmärtämään paremmin tällaisten päätösten historiallista kontekstia.

Napoleonin sotien jälkeen Britanniasta tuli Euroopan johtava siirtomaavalta, imperiumi “missä aurinko ei koskaan laskenut”, ja 1800 -luvun loppuun mennessä siitä oli kasvanut historian suurin maailmanmahti, joka hallitsi neljännesosaa maailman pinta-alasta. Brittiläinen Intia, jonka keisarinnaksi kuningatar Viktoria julistettiin vuonna 1876, tunnettiin imperiumin kruununjalokivenä, koska se oli sen strategisesti tärkein ja taloudellisesti tuottavin merentakainen dominio, joka toimi konkreettisena ja symbolisena voittopokaalina Britannian kolonialistiselle hegemonialle. Tästä syystä Britannian ulkopolitiikkaa ohjasi koko 1800 -luvun Intian koskemattomuuden suojelu lähinnä Venäjän keisarikunnan laajentumisen aiheuttamalta uhalta, mutta myös muilta kolonialistisilta kilpailijoilta, kuten Ranskalta, ja 1900 -luvun alussa etenkin Wilhelm II:n Saksalta.

Venäjän laajentuminen Keski-Aasiassa kohti Intiaa johti historialliseen episodiin nimeltä Suuri Peli missä Britannia ja Venäjä jakoivat lopulta Persian, Afganistanin ja Tiibetin etupiireihin omien geopoliittisten intressiensä suojelemiseksi. Vaikka termi “Suuri Peli” liitetään lähinnä näihin Keski-Aasian jännitteisiin, niin sama tavoite Intian siirtomaan ja sinne johtavien kauppareittien suojelemisesta sai britit sekaantumaan Balkanin alueella tapahtuneisiin kreikkalaisortodoksisten kansojen itsenäistymisiin Ottomaanien vallan alaisuudesta (joihin myös Venäjä sekaantui oman valtansa laajentamiseksi) tai miehittämään Egyptin vuonna 1882. Ajastaan jälkeen jäänyt Ottomaanien sulttaanikunta oli heikentynyt 1800 -luvulle tultaessa siihen pisteeseen, että sen romahtamista – ja sen vaikutusta “vallan tasapainoon” – pelättiin jatkuvasti Euroopan suurvaltojen taholta.

Brittien strategiana oli suojella Ottomaanien valtakuntaa luhistumasta, koska se pelkäsi Venäjän ottavan tuossa tilanteessa Turkin hallitsemat maat Vähä-Aasiassa ja Lähi-Idässä (jolloin Venäjä olisi saanut vallan Välimerellä ja voinut estää brittiläisiä laivoja pääsemästä vuonna 1869 valmistuneen Suezin kanavan kautta Brittiläiseen Intiaan). Näin ollen britit yrittivät pitää kuolemaa jo tehnyttä “Euroopan sairasta miestä” (kuten Euroopan johtajat kutsuivat Turkkia pilkallisesti) “hengityskoneessa” mm. lainoja takaamalla ja tukemalla Istanbulin sulttaaneita taloudellisesti ja sotilaallisesti laajentuvaa Venäjän keisarikuntaa vastaan. Mutta vaikka britit sotivat siis usein Ottomaanien puolella lähinnä Ranskaa tai Venäjää vastaan, niin ensimmäisessä maailmansodassa he taistelivat toisiaan vastaan. Miksi tämä täyskäännös? Koska Turkin Sulttaani liittoutui ensimmäisen maailmansodan edellä Saksan ärhentelevän keisari Wilhelm II:n kanssa, – Englannin Yrjö V:n serkun – joka suunnitteli Berliinin ja Bagadadin yhdistävää rautatietä, joka sai aikaan maailmanlaajuisia jännitteitä Britannian, Ranskan, Saksan ja Ottomaanien välille. Wikipedia kertoo siitä seuraavaa:

Rahoituksesta, suunnittelusta ja rakentamisesta vastasivat pääasiassa Saksan keisarikunta Deutsche Bankin ja Philipp Holzmann -yhtiön kautta, joka oli 1890-luvulla rakentanut Istanbulin, Ankaran ja Konyan yhdistävän Anatolian rautatien (Anatolische Eisenbahn)… Jos rautatie olisi saatu valmiiksi, saksalaiset olisivat saaneet pääsyn epäillyille öljykentille Mesopotamiassa sekä yhteyden Basran satamaan Persianlahdella. Jälkimmäinen olisi tarjonnut pääsyn Saksan siirtomaaimperiumin itäisiin osiin ja välttänyt Suezin kanavan, joka oli brittiläisten ja ranskalaisten intressien hallinnassa.

Rautatiestä tuli kansainvälisten kiistojen lähde ensimmäistä maailmansotaa välittömästi edeltävinä vuosina. Vaikka on väitetty, että ne ratkaistiin vuonna 1914 ennen sodan alkua, on myös esitetty, että rautatie oli osoitus keisarillisesta kilpailusta, joka oli ensimmäisen maailmansodan tärkein syy… Tuoreessa historiassa, joka koskee tätä rautatietä ensimmäisen maailmansodan erityisessä kontekstissa, hahmotellaan Saksan maailmanlaajuinen etu vastustaa brittiläistä imperiumia ja Ottomaanien Turkin alueellinen etu vastustaa venäläisiä, ranskalaisia ja brittiläisiä kilpailijoitaan kaikilla puolilla. Kuten “paikan päällä” tuolloin ollut aikalainen, Morris Jastrow kirjoitti:

“Englannissa katsottiin, että jos, kuten Napoleonin sanotaan huomauttaneen, Antwerpen suuren mannermaavallan käsissä oli pistooli, joka oli suunnattu Englannin rannikkoa kohti, Bagdad ja Persianlahti Saksan (tai minkä tahansa muun vahvan vallan) käsissä olisivat 42-senttinen ase, joka oli suunnattu Intiaa kohti.”

Kauppareitit historian murroskohtien muovaajina

Tämä ei ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta kun rautatie tai merkittävä sivilisaatioita yhdistävä kaupallinen kulkuväylä sai aikaan kansainvälisen selkkauksen. Näillä kulkuväylillä on ollut itseasiassa yllättävän keskeinen rooli historian merkittävimpien tapahtumien muovaajina. Eikä se ole ehkä niin yllättävääkään, jos ajattelemme niiden edustavan eräänlaista taloudellista henkireikää, joiden puolesta suurvallat taistelevat olemassaolostaan ja maailmanvallastaan. Moni saattaa muistaa esimerkiksi peruskoulunsa historian tunnilta Aasian ja Euroopan linkittäneen silkkitien, joka oli merkittävä itää ja länttä yhdistänyt globaalin kaupankäynnin väylä antiikin ajoista keskiajalle saakka. Tämä kaupankäynnin väylä romahti Ottomaanien valtakunnan sulkiessa sen Euroopan kauppiailta Konstantinopolin piirityksen jälkeen vuonna 1453.

Tämä pakotti idänkaupasta riippuvaiseksi tulleet Euroopan valtiot – etenkin Portugalin ja Espanjan – etsimään vaihtoehtoisia merireittejä Aasiaan, mikä johti puolestaan suurten löytöretkien ja kolonialismin aikakauteen, kun Kolumbus purjehti länteen päin päästäkseen Aasiaan maapallon kiertämällä (huom. keskiajalla ei uskottu litteään maahan, jonka reunoilta putoaa laivat), mutta törmäsi matkan varrella eurooppalaisille tuntemattomiin Amerikan mantereisiin vuonna 1492. Portugalilainen Vasco de Gama purjehti puolestaan ensimmäisenä eurooppalaisena Afrikan ympäri Intiaan vuonna 1498 ja loi kaupallisen merireitin Hyväntoivon niemen kautta Aasiaan (ks. edellinen kuva). Tätä reittiä eurooppalaiset purjelaivat käyttivät idänkauppaan aina Suezin kanavan rakentamiseen asti vuonna 1869, joka lyhensi sitä useilla tuhansilla kilometreillä. Kiina kumppanuudessa useiden muiden Aasian maiden kanssa suunnittelee nyt massiivista useita biljoonia dollareita maksavaa hanketta nimeltä Vyö ja Tie, jota on kutsuttu myös “uuden silkkitien” nimellä. Tämä “tie” (tai kulkuväylien verkosto) seuraisi lähes samaa reittiä kuin alkuperäinen silkkitie ja sisältäisi rautateitä, satamia ja muuta globaaliin kaupankäyntiin suunniteltua infrastruktuuria 65 maassa.

Intian silkkitie versus Kiinan silkkitie

Menneen maailmanajan kauppareittejä ollaan herättämässä nyt uudestaan henkiin. Eikä tämä koske vain Kiinan uutta silkkitiehanketta. Viimevuoden syyskuussa G20 kokouksessa Israel, Intia ja joukko Euroopan maita esittelivät uuden kuljetusreittihankkeen nimeltä Intian ja Lähi-idän sekä Euroopan välinen talouskäytävä, joka yhdistäisi Intian Persianlahden maihin ja sieltä Israeliin ja Eurooppaan. Se on osa Saudi-Arabian kuningaskunnan ja Israelin välillä käynnissä olevia neuvotteluita maiden suhteiden normalisoinniksi. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu hehkutti viimesyyskuun YK-puheessaan sekä Saudi-Israel rauhan että Intian Israeliin ja Eurooppaan yhdistävän talouskäytävän historiallista merkitystä, joka voisi tuoda koko alueelle rauhan ja taloudellisen vaurauden.

Kolonialistisen ajan Intian historialliset käytävät Lähi-itään ja Euraasiaan katkesivat Intian jaoin ja itsenäistymisen myötä vuonna 1947. Joten Netanjahun ja Intian pääministeri Narendra Modin tavoitteena on nyt elvyttää nämä entisajan kauppasuhteet. Tällainen käytävä tulisi vahvistamaan samalla Intian, Saudi-Arabian, Israelin ja Euroopan Unionin välisiä valtiosuhteita turvallisuuspolitiikassa sillä mikä tahansa Israelia koskettava kansallinen uhka olisi uhka myös sen kumppanien kaupallisille intresseille. Dominika Urhová kirjoitti marraskuun 16. 2023 mitä Intian ja Lähi-idän sekä Euroopan välinen talouskäytävä (ILET) voisi merkitä EU:n kansainvälisen aseman kannalta.

Kun Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen supervaltakilpailu kiristyy ja maailmanlaajuinen siirtyminen kohti moninapaisempaa maailmaa, ILET voi toimia foorumina, jonka avulla EU voi vahvistaa asemaansa kansainvälisellä näyttämöllä, vahvistaa siteitään Intiaan ja lisätä vaikutusvaltaansa Lähi-idässä. EU:n ja Intian välisten suhteiden lujittaminen on ollut EU:n asialistalla jo jonkin aikaa, ja monet Euroopan maat ovat panostaneet merkittävästi suhteidensa elvyttämiseen New Delhin kanssa. Tämä on näkynyt erityisesti Ranskan, Saksan ja Italian viimeaikaisissa pyrkimyksissä lähentää maitaan ja Intiaa.

Raamatun profetioista tulevia tapahtumia ennustavat henkilöt – allekirjoittanut mukaan lukien – ovat opettaneet jo vuosikymmeniä, että yhdistyneen Euroopan tulisi nousta kansainvälisissä suhteissa USA:n yksinapaisen maailmanvallan ohittavaksi voimatekijäksi ja lähentyä Israelia ja Lähi-Itää kohden, kun Euroopan johtoon astuva Antikristus tekee seitsenvuotisen liiton Israelin kanssa ja perustaa Rooman valtakunnan uudelleen sen entisille rajoillensa. Ehkäpä juuri ILET mahdollistaa tällaisen roolin EU:lle. Miryousef Alavi kirjoitti:

Yksi ILET:in tärkeimmistä edunsaajista on Israel, joka sen lisäksi, että se edistää suhteiden normalisointia arabimaiden ja islamilaisten maiden kanssa, tekee Haifan satamasta yhden tärkeistä kauttakulku- ja merenkulun solmukohdista intialaisen Adani Co:n suurten investointien avulla. Kreikka, Arabiemiirikunnat, Saudi-Arabia, Italia, Jordania ja muut reitin varrella sijaitsevat maat lisäävät merkittävästi merkitystään ja strategista painoarvoaan osallistumalla ILET:iin.

On kuitenkin muistettava, että kaikki kansat eivät ole tästä hankkeesta aivan yhtä innoissaan kuin pääministeri Modi tai Benjamin Netanjahu siksi, että se vain vahvistaisi ja legitimoisi Israelin asemaa entisestään. Tätä Iranin, Syyrian tai Turkin kaltaiset regiimit, jotka eivät tunnusta juutalaisvaltion laillisuutta, eivät voisi hyväksyä. Näiden hallintojen tukijat, kuten Venäjä ja Kiina, tulevat kärsimään siitä myös taloudellisesti, koska se uhkaa Kiinan Vyö ja Tie projektin tuomia ekonomisia intressejä tälle lännen vastaiselle itäblokille. Alavi jatkaa:

Intian, Lähi-idän ja Euroopan talouskäytävän (ILET) vastustajien (Kiina, Egypti, Venäjä, Turkki, Irak, Pakistan, Iran, Syyria ja Qatar) ja sen kannattajien (Intia, Yhdysvallat, Israel, Arabiemiirikunnat, Saudi-Arabia, Jordania, Kreikka ja Italia) välinen vastakkainasettelu voi vaikuttaa Gazan sodan kohtaloon. Tämä kokoonpano kertoo levottomuuksien pitkäikäisyydestä vastarinnassa uuden geopoliittisen ympäristön syntymiselle Länsi-Aasiassa ja sen ulkopuolella…

ILET on ensisijaisesti Kiinan vastainen suunnitelma, josta kärsivät suoraan tai välillisesti Kiinan lisäksi sellaiset maat kuin Egypti, Venäjä, Turkki, Irak, Pakistan, Iran, Syyria ja Qatar, ja toisaalta sen virallisina tai epävirallisina yhteistyökumppaneina pidetään toista maaryhmää, johon kuuluvat muun muassa Amerikka, Intia, Israel, Arabiemiirikunnat, Saudi-Arabia, Kreikka, Italia, Ranska, Saksa ja Euroopan unioni.

Tämä käytävä on ensisijaisesti Kiinan Tie ja Vyö (TV) -aloitteen kilpailija, jonka merireitti kulkee Suezin kanavan kautta ja maareitti kulkee lähes samaa historiallista reittiä kuin Silkkitie. Yhdysvaltoja pidetään strategisen kilpailun vuoksi ja Intiaa syvien raja- ja poliittisten erimielisyyksien vuoksi Kiinan kanssa Tie ja Vyö (TV) -aloitteen tärkeimpinä vastustajina, ja ILET on yhteinen aloite Kiinan suunnitelman hillitsemiseksi.

Lisäksi viimeisten kahden vuosikymmenen aikana Yhdysvallat on yrittänyt rohkaista Lähi-idän, Keski-Aasian ja muiden alueiden maita laajentamaan suhteitaan Kiinan sijasta Intiaan esittelemällä Intiaa nousevana aasialaisena suurvaltana. Muita käytäviä, joihin ILET vaikuttaa, ovat Kiina-Pakistan-talouskäytävä (reitti Kiinasta Pakistanin Gwadarin satamaan), Kuivakanava (joka yhdistää Irakin Al-Fawin sataman Turkin ja mahdollisesti Syyrian kautta Eurooppaan), Pohjois- ja Keski-Kiina-Eurooppa-käytävät sekä jossain määrin kansainvälinen pohjoisen ja etelän välinen liikennekäytävä.

Miryousef Alavi ei vihjaa kirjoituksessaan, että näillä ILET:iä vastustavilla kansoilla olisi ollut jotain tekemistä lokakuun 7. terrori-iskun kanssa ja uskoo sen olleen Hamasin itsenäinen toimi. Mutta hän uskoo näiden liittosuhteiden ja talousintressin yhteentörmäyksen vaikuttavan paljolti siihen kenen puolelle he asettuvat Israelin ja Hamasin välisessä sodassa. On silti oikeutettua kysyä, että suunnitteliko Hamas todella lokakuun 7. terrori-iskun itse vai oliko kyseessä Hamasin valtiollisten sponsorien, Iranin, Qatarin tai Turkin, suunnittelema toimi Israelin siviileitä vastaan? Kysymys voitaisiin viedä jopa tätäkin pidemmälle: Oliko Iranin liittolaisella, Vladimir Putinin Venäjällä tai Xi Jinpingin Kiinalla jotain tekemistä terrori-iskun kanssa?

Kuka hyötyi Gazan sodasta?

Tämä on kysymys mitä salaliittoteoreetikot rakastavat vaikka he etsivät vastauksia usein väärästä paikasta. Monilla salaliittoteoreetikoilla on nimittäin hyvin länsivastainen ajattelumaailma missä läntisten johtajien ajatellaan olevan kaiken maailmassa esiintyvän kaaoksen ja epävakauden perimmäinen syy. Tällaisessa ajattelussa esimerkiksi Ukrainan sota on yksistään lännen tai Zelenskyin syytä ja myös Gazan sota on israelilaisten syytä, Venäjän, Iranin ja Hamasin ollessa vain viattomia uhreja läntisten voimien aggression edessä. Oma maailmankuvani on ollut aina Israel- ja länsimyönteinen ja siksi en ole lähtenyt edistämään lännen vihollisten propagandaa.

Samalla kuitenkin olen pyrkinyt ymmärtämään maailmaa mahdollisemman tasapuolisesti ja ottamaan esille myös lännen suorittamat vääryydet ja lännen osasyyllisyyden konfliktien synnyn takana. Monet lännessä saattavat elää nimittäin illuusiossa meidän oman sivilisaatiomme ja meidän omien johtajiemme hyveellisyydestä, jotka ovat huolissaan vain demokratiasta ja ihmisoikeuksista. Mutta kuten uusimman YouTube -videoni teemasta selviää, oman ymmärrykseni mukaan maailmassa olevien sotien syynä ei ole niinkään läntisten voimien aggressio vaan sen puute. Tällä tarkoitan lännen johtajien heikkoa ulkopolitiikkaa missä se on pyrkinyt myötäilemään lännen vihollisia kuten Venäjää, Irania ja Kiinaa, ilman uskottavaa pelotepolitiikkaa, joka olisi pitänyt nämä epädemokraattiset hallitukset kurissa.

Hyötyikö Bidenin hallitus Gazan sodasta? Voimme lähestyä kysymystä ihan maalaisjärjellä. Gazan sota ei ole lisännyt Bidenin kannatuslukuja vaan saanut hänet näyttämään entistä heikommalta maailmanjohtajalta, jolla ei ole kykyä pitää niin USA:n vihollisia kuin sen ystäviäkään kurissa. Lisäksi hän on ajautunut puun ja kuoren väliin missä yhtäältä hän yrittää miellyttää perinteisempää demokraattien äänestäjäryhmää, jotka pitävät Israelia USA:n tärkeimpänä Lähi-Idän liittolaisena, ja yhtäältä taas nuorempaa ja radikaalimpaa woke-vasemmistoa, joka on liittoutunut Hamasin sympatisoijien kanssa ja vaativat “Palestiinan vapauttamista joelta merelle”.

Entä hyötyikö Benjamin Netanjahun hallitus Gazan sodasta? Vaikka Israelin hallituksen tai sen yksittäisen pääministerin kritisoiminen ei ole itsessään antisemitismiä, niin tällainen vihjaus saattaa johtaa helposti antisemiittisiin mielikuviin ja keskiaikaisiin “blood libel” myytteihin juutalaisista, jotka janoavat palestiinalaislasten verta omien geopoliittisten intressiensä edistämiseksi. Mutta myös tällainen teoria on maalaisjärjen vastainen Gazan sotaa edeltäneen historiallisen tausta valossa. Ainoa asia millä voimme sanoa, lokakuun 7. tapahtumien ja Gazan sodan hyödyttäneen Netanjahua oli vuoden kestäneet Israelin vasemmiston joukkoprotestit, jotka lokakuun 7. tapahtumat keskeyttivät ja sai kansan yhdistymään hetkeksi Netanjahun hallituksen taakse.

Mutta tämä ajatus sivuuttaa sen, että Gazan sota keskeytti myös Israelin ja Saudi-Arabian väliset rauhanneuvottelut, joita Netanjahu oli hehkuttanut YK:ssa vain paria viikkoa ennen lokakuun 7. terrori-iskua. Ennen sotaa Netanjahu mainitsi haastatteluissaan ja puheissaan kuinka vuoden 2020 aabrahamilainen rauhansopimus oli hänen ja Trumpin politiikan ansiota ja kuinka hän oli onnistunut tuomaan rauhan Lähi-Itään samalla “rauha vahvuuden kautta” periaatteella mitä myös presidentti Trump noudatti.

Netanjahu toivoi siis yhdistävän Israelin kansan historiallisella rauhansopimuksellaan Saudi-Arabian kanssa, ei uudella sodalla Hamasia vastaan. Lokakuun 7. verilöylyn myötä monien syyttävät sormet osoittavat nyt Netanjahun suuntaan ja kansa vaatii hänen päätään pölkylle siitä, ettei hän kyennyt estämään Israelin historian pahinta terrori-iskua. Harva Netanjahun hieman paremmin tunteva henkilö uskoisi myöskään, että hän on jokin psykopaatti, joka antaisi Hamasin teurastaa toista tuhatta oman kansansa jäsentä ja ottaa satoja panttivangeiksi vain siksi, että se hyödyttäisi jollain tapaa hänen poliittisia päämääriään.

Salaliittoteorioiden arvioinnissa kannattaa siis miettiä aina ensin onko niissä todella järkeä maalaisjärjen kannalta. Toisaalta monien järkeen ei mahdu sekään miksi Hamas olisi iskenyt Israelia vastaan tietäen, että Israelin paljon vahvempi ja teknologisesti edistyneempi armeija tulisi vastaamaan terrori-iskuun sellaisella voimalla, että se tietäisi Hamasin vallan loppua Gazan kaistaleella. Hamas on kuitenkin saattanut tehdä tuollaisen riskiarvion luottamalla siihen, että Israelia vastaan suunnattu kansainvälinen painostus yhdessä Bidenin hallinnon heikkouden kanssa ja Hamasin Lähi-Idän liittolaisten tuki, tekisi iskusta kannattavaa. Hamas kenties toivoi provosoivan laajemman Lähi-Idän sodan missä Israelin olisi vaikeampi taistella Gazaa hallitsevaa Hamasia vastaan, kun samaa aikaan Iranin muut sijaistaistelijat, kuten Libanonin Hizbollah hyökkäisi sitä vastaan pohjoisesta ja myös Syyria ja Iran tulisivat proxy-taistelijoidensa avuksi Israelia vastaan.

Iranin rooli

Iran on Hamasin tärkein rahoittaja, joten se on ollut yksi pääepäillyistä lokakuun 7. päivän tapahtumiin. Alkuunsa Iran pyrki kiistämään sen, ettei sillä ollut mitään osuutta Hamasin terrori-iskuun vaikka Iranin uskonnollinen diktaattori Ajatollah Khamenei ylistikin sitä julkisesti X-tilillään. Joulukuussa Iranin islamilaisen vallankumouskaartin puhemies kuitenkin myönsi Iranin osallisuuden väittämällä lokakuun 7. terrori-iskun olleen Iranin kosto vuonna 2020 tapahtuneesta kenraali Qassam Soleimanin surmaamisesta. Tässä väitteessä ei ole kuitenkaan juuri järkeä, koska Qassam Soleimanin surmasi Yhdysvallat presidentti Trumpin johdolla ja Trump on parjannut Netanjahua julkisesti siitä, ettei tämä halunnut osallistua hänen suunnitelmiinsa vaikka Soleiman oli alueen johtava epävakautta aiheuttanut terroristijohtaja.

Samoin Hamas kiisti Iranin väitteet ja sanoi lokakuun 7. tapahtumien olleen vastaus Temppelivuoren Al-Aqsa moskeijaan kohdistuviin provokaatioihin (kuten turvalllisuusministeri Ben-Gvirin viimeaikaisiin vierailuihin Temppelivuorella ja tiettyjen juutalaisryhmien yrityksiin uhrata punahieho Temppelivuoren läheisyydessä kolmannen temppelin esivalmisteluna). Iran iski 13. huhtikuuta ensimmäistä kertaa suoraan Israelia vastaan sadoilla lennokeilla ja ballistisilla ohjuksilla, joista Israelin Iron Dome ohjuspuolustusjärjestelmä onnistui ampumaan suurimman osa alas ennen kuin ne ehtivät vahingoittaa Israelin siviiliväestöä.

Tämä oli Iranin vastaus Israelin huhtikuun alun ilmaiskuun Damaskoksen kaupungissa, jossa se tappoi useita Iranin hallituksen jäseniä, heidän joukossaan kenraali Mohammad Reza Zahedi, joka oli mukana lokakuun 7. terrori-iskun suunnittelussa ja toteuttamisessa. Tämä väite ei tullut Israelilta vaan Islamilaisen vallankumouksen voimien koalitioneuvosto, jolla on läheiset yhteydet Iranin johtajaan ajatollah Ali Khameneihin, ylisti kenraali Mohammad Reza Zahedia hänen kuolemansa jälkeen hänen “strategisesta roolistaan vastarintaman muodostamisessa ja vahvistamisessa sekä Al-Aqsan myrskyn suunnittelussa ja toimeenpanossa” eli lokakuun verilöylyssä, Jerusalem Post kertoi.

Uusimmassa videossani kerrotaan kuinka Bidenin hallituksen harjoittama Iranin myötäilypolitiikka ja 10 miljardin dollarin lahjusraha mullaheille, on rohkaissut Iranin islamilaista teokratiaa aggressioon Israelia vastaan. Iran – niin kuin Hamaskaan – ei nimittäin halua rauhaa tai rinnakkaiseloa Israelin kanssa vaan sen kuolemaa, sillä sen virallinen ulkomaanpolitiikka on “kuolema Amerikalle ja kuolema Israelille”. Ajatollah Khamenei, joka on kutsunut juutalaisvaltiota usein Lähi-Idän “syöväksi”, twiittasi hepreaksi:

Al-Quds [muslimien käyttämä nimi Jerusalemille] tulee olemaan muslimien käsissä, ja muslimimaailma tulee juhlimaan Palestiinan vapautusta.

Jos Iran olisi sotilaallisesti tarpeeksi vahva, se hävittäisi Israelin kartalta jo tänään. On myös väitetty, että ydinaseen saatuaan Ajatollah ei pelkäisi käynnistää ydinsotaa Israelin kanssa, koska molemmin puolisen tuhon periaate (MAD -oppi) ei hillitsisi mullahien aggressiota, koska he uskovat heidän tehtävänään olevan maailmanlopun jouduttaminen avatakseen sen kautta oven muslimien odottaman messiaan Mahdin tulemukselle.

Turkin rooli

Mutta Iran ei ole alueen ainoa islamistinen valtio, joka tavoittelee juutalaisvaltion tuhoa. Myös Turkin islamistipresidentti Recep Tayyip Erdoganin retoriikka on ollut viimevuosina kasvavassa määrin vihamielistä Israelin olemassaoloa kohtaan. Kenraali Mustafa Kemal Atatürk – jonka rooli ennustettiin myös Danielin 11. luvun näyssä – perusti sekulaarin Turkin tasavallan vuonna 1923 Ottomaanien sulttaanikunnan romahtamisen jälkeen. Turkki on ollut lännen liittolainen ja NATO.n jäsenmaa, mutta vuonna 2003 Turkin pääministeriksi ja vuonna 2014 maan presidentiksi noussut Erdogan on vienyt maataan kauemmaksi lännestä ja lähemmäksi Yhdysvaltain vihollisia Venäjää, Irania ja Kiinaa kohden islamistisen AKP-puolueen johdossa.

Erdoganin Turkin ja Israelin väliset suhteet alkoivat ystävällisissä merkeissä, mutta pahenivat merkittävästi ensimmäisen Gazan sodan aikaan (2009) ja Gazan avustussaattueen välikohtauksen jälkeen vuonna 2010. Erdogan on syyttänyt Israelia toistuvasti “kansanmurhasta” palestiinalaisia vastaan ja kutsunut sionismia “rikokseksi ihmisyyttä vastaan.” Presidentti Erdoganilla ei olisi paljoa varaa kritisoida naapureitaan “rikoksista ihmisyyttä vastaan”, kun hänen hallintonsa tiedetään avustaneen Irakin ja Syyrian Islamilaista Valtiota kristittyjen ja muslimien polttamisessa elävältä ja muissa raakuuksissa. New York Post raportoi 31. syyskuuta 2019:

Vuodesta 2012 lähtien Turkin tiedustelupalvelu MIT on Erdoganin johdolla tarjonnut resursseja ja aineellista apua ISIS:lle, ja Turkin tulliviranomaiset ovat sulkeneet silmänsä ISIS:n rekrytoiduilta, jotka ovat virranneet Turkin rajojen yli Syyriaan ja Irakiin. Lukuisilla ISIS-taistelijoilla, jotka Yhdysvaltoja kannattavat kurdijoukot vangitsivat Pohjois-Syyriassa, oli Turkin maastapoistumisleima passissaan, ja he kehuskelivat muutenkin saaneensa suoraa apua Turkin viranomaisilta.

“Turkin tiedustelupalvelu tietää kaiken”, eräs vangittu ISIS-taistelija kertoi hiljattain kurdivangitsijoilleen. Monet entiset ISIS-taistelijat ovat nyt liittyneet Turkin tukemiin joukkoihin, jotka ovat miehittäneet Syyrian kurdien Afrinin kaupungin, jossa ne ovat harjoittaneet etnistä puhdistusta. Kaksi Turkin tiedustelupalvelun upseeria, jotka kurdisissitaistelijat vangitsivat Pohjois-Irakissa vuonna 2017, antoivat sisäpiirin kertomuksia Turkin hallituksen avusta ISISille ja muille Syyriassa ja Irakissa toimiville jihadistiryhmille.

Kerroin blogissani Erdoganin yhteyksistä ISIS:iin jo heinäkuussa 2016. Kerroin myös silloisen Yhdysvaltain varapresidentti Joe Bidenin syyttäneen Turkkia ISIS:in rahoittamisesta. Biden pyyteli näitä totuuspohjaisia kommenttejaan myöhemmin anteeksi, liittolaistensa painostuksesta. Jos Erdoganilla ei ollut omantunnonvaivoja avustaa ISIS:in petoja, jotka erään raportin mukaan surmasivat 250 lasta teollisella taikinakoneella ja paistoivat kuusi miestä elävältä uunissa, niin tuskin hänen omaatuntoaan olisi painanut myöskään lokakuun 7. päivän kaltaisen barbarismin avustaminen.

Erdoganin johdolla Turkin ja Iranin valtiosuhteet ovat lämmenneet. Turkki vastusti mm. presidentti Trumpin Iran-pakotteita ja tuomitsi kenraali Qassam Soleimanin surman. Iranin shiia-papistoa ei näytä huolettavan se, että Turkin tukema ISIS oli sunnilainen terrorijärjestö, joka kristittyjen ohella tappoi myös Irakin ja Syyrian shiiamuslimeita. Huhtikuussa 2023 Erdogan kertoi puhelunkeskustelussaan Iranin presidentti Ebrahim Raisille, että “islamilaisen maailman tulisi yhdistyä Israelia vastaan” vastauksena levottomuuksiin, jotka esiintyivät Temppelivuoren Al-Aqsa moskeijan läheisyydessä Israelin poliisin ja palestiinalaismellakoijien välillä.

Muutamia päivän lokakuun 7. päivän verilöylyn jälkeen, presidentti Erdogan soitti ensimmäisenä Iranin presidentti Raisille, ja he keskustelivat “mahdollisista toimista, joita maat voivat toteuttaa Israelin ja palestiinalaisten joukkojen välisten taistelujen lopettamiseksi.” Sinan Ciddi kirjoittaa:

Tämä on osoitus siinä, että Ankara tukee avoimesti Hamasia. Hyökkäysten jälkeen Turkin hallitus on toivottanut tervetulleeksi ja Erdogan henkilökohtaisesti kannustanut Hamasia tukevia, kiihkoilevia mielenosoituksia Turkissa. Israelin konsulaatti oli vihaisen mielenosoittajajoukon ympäröimä, ja se ampui ilotulitteita, eivätkä Turkin lainvalvontaviranomaiset juurikaan yrittäneet varmistaa diplomaattisen edustuston turvallisuutta. Lisäksi radikaali islamistipuolue Huda-Par, joka on Erdoganin hallituskoalition kumppani, järjesti juhlakokouksen Istanbulissa sijaitsevan Israelin konsulaatin ulkopuolella huutaen: “Israel olkoon kirottu!”… Turkin islamistisessa liikkeessä koulutettuna johtajana Erdogan on pohjimmiltaan antisemitisti eikä usko Israelin oikeuteen olla olemassa. Sen sijaan, että Erdogan seisoisi Israelin rinnalla sen synkimmällä hetkellä yhdessä Turkin länsimaisten liittolaisten kanssa, hän on päättänyt liittoutua muslimimaailman jäsenten kanssa, jotka haluavat nähdä Israelin vahingoittuvan.

Iranin Ajatollah Khameinin ohella meillä on siis myös toinen pääepäilty Gazan sodan provosointiin, Turkin presidentti Erdogan. Kerroin blogissani jo lokakuussa, että Israel-Hamas sodan taustalla oli Saudi-Arabian ja Israelin välinen rauhansopimus, jonka synnyn Hamas ja Iran pyrkivät estämään (tai ainakin viivyttämään sen syntyä), koska se olisi merkinnyt Israelin aseman suurempaa vahvistumista ja laillistumista muslimimaailmassa mitä Irania johtavat islamistit eivät halunneet nähdä tapahtuvan.

Kerroin myös, että lokakuun 7. tapahtumat eivät olleet niinkään sopimuksen itsensä syytä vaan väkivaltaa edesauttoi myös presidentti Bidenin Irania myötäilevä heikko ulkopolitiikka ja se, että Bidenin hallitus, Netanjahu kuin myös Saudien kruununprinssi MBS tekivät tästä sopimuksesta julkista näytelmää, jota ylistettiin kuukausia etuajassa sen sijaan, että neuvottelut oltaisiin käyty salassa ja ilmoitettu maailmalle vasta sopimuksen syntyhetkenä (tämä oli mm. Trumpin juutalaisen vävyn ja Lähi-Idän erityislähettilään Jared Kushnerin mukaan lokakuun 7. tapahtumien syynä). Sopimuksen ympärillä pyörinyt julkinen näytelmä antoi Israelin vihollisille aikaa miettiä millä he voisivat torpedoida sen ennen sopimuksen syntyä.

Turkin johtajilla olisi ollut myös ekonomiset intressit Gazan sodan lietsomiseen. Tämä palaa artikkelin aikaisempaan aiheeseen Israelin, Intian, Arabiemiraattien ja EU:n suunnittelemasta uudesta silkkitiestä itään, josta Gazan sota on tehnyt sijoittajille nyt vähemmän haluttavan vaihtoehdon. Tämä “silkkitie” uhkaa Kiinan ja sen kumppaneiden omaa biljoonia maksavaa silkkitietä, eli Vyö ja Tie hanketta, joka takaisi Kiinan globaalin hegemonian vuosisadan loppuun asti. Sinan Tavsan kirjoitti lokakuussa 2023:

ISTANBUL — Istanbulissa syyskuun puolivälissä pidetyssä logistiikkafoorumissa Turkin kaupallisessa keskuksessa toimivan kansainvälisen kuljetusliiton toimeenpanevan komitean puheenjohtaja Alper Ozel antoi jyrkän varoituksen: “Näemme muiden tulevan ja nimeävän uusia käytäviä, joten meidän on toimittava nopeasti. Yksi syy Ottomaanien valtakunnan tuhoon oli se, että Silkkitien reitti hylättiin Suezin kanavan avaamisen jälkeen, mikä heikensi valtakunnan taloutta”, hän sanoi. Hän vaati yhteyksien vahvistamista entisestään Turkin niin sanotulla Lähikäytävällä, joka on Kiinan Vyö ja Tie -aloitteen mukainen reitti, joka kulkee Turkki-valtioiden kautta Euroopan länsipuolen ja Kiinan itäpuolen välillä.

Turkki, jota pidetään luonnollisena siltana Aasian ja Euroopan välillä, on ehkä yksi herkimmistä maista kauppateiden muutoksille, kuten Ottomaanit kokivat katkerasti löytöretkien aikakaudella. Ozelin hälytys ja sen jälkeinen kehitys korostavat Turkin epämukavuutta uusia suunnitelmia kohtaan, kuten Intian ja Lähi-idän sekä Euroopan talouskäytävää (ILET), josta ilmoitettiin 20:n ryhmän kokouksen yhteydessä viime kuussa, ja Ankaran päättäväisyyttä vahvistaa reittejä, jotka asettavat Turkin keskeiseen asemaan. Ehdotettu ILET kulkisi Intiasta Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, Saudi-Arabiaan, Jordaniaan ja Israeliin ja johtaisi Eurooppaan Turkin ohi.

Saksan keisari Wilhelm II:n – joka Hitlerin tapaan oli sodassa juutalaisten Jumalaa vastaan ja suunnitteli juutalaisten kansanmurhaa – liittolaisuus Ottomaanien Turkin kanssa, joka toteutti 1900 -luvun ensimmäisen kansanmurhan Armenian kristittyjä vastaan, ja heidän suunnitelmansa rakentaa Euroopan ja Aasian yhdistävä rautatie Berliinistä Bagdadiin, toimi sytykkeenä ensimmäiseen maailmansotaan. Tänään samat juutalaisvastaiset ja antikristilliset voimat ovat yhdistyneet Iranissa ja Turkissa Israelia vastaan. Ja samoin myös tänään nämä kilpailevat kauppareitit uhkaavat sytyttää nyt kolmannen maailmansodan. Ja kaikki sen avainpelurit – Intia, Kiina, Israel, Venäjä, Ranska, Britannia ja Yhdysvallat – ovat myös ydinasemaita ja Iran on ydinasetta tavoitteleva maa. Seuraavaksi keskityn hieman Iranin liittolaiseen, Vladimir Putinin Venäjään.

Ennustiko Raamattu Vladimir Putinin vallan?

Vladimir Putinin Venäjä esiintyy nyt julkisesti kristillisenä maana, joka puolustaa kristillisiä arvoja lännen antikristillistä liberalismia ja LGBTQ-ideologiaa vastaan. Tästä syystä osa lännen konservatiiveista saattaa suhtautua Putiniin paljon sympaattisemmin kuin vaikkapa Kanadan “woke-pääministeri” Justin Trudeau’hun. Tämä Putinin “kristillinen” julkisivu saattaa vaikuttaa myös sen taustalla miksi moni kristitty konservatiivi suhtautuu lännen valtamedian narratiiviin Ukrainan sodasta ja presidentti Volodymyr Zelenskyistä hyvin epäluuloisesti. Itse olen nähnyt Putinin hyvin kriittisessä valossa jo hänen valtansa alusta lähtien. En ole edistänyt blogissani koskaan Putinille myönteistä näkökantaa vaikka olen kritisoinut avoimesti myös lännen johtajien harjoittamaa ulkopolitiikkaa, joka on provosoinut osaltaan Venäjää yhä militantimpaan suuntaan.

Olen jakanut myös monien evankelisten kristittyjen tukeman tulkinnan Venäjästä Hesekielen 38-39. lukujen ennustamana Googin ja Magogin ruhtinaan maana “pohjan periltä”, joka tulee hyökkäämään Israelin maahan, “joka on tointunut miekan jäljiltä, koottu monien kansain seasta”. Tätä tulkintaa kannattava dispensationalistinen kirjailija Hal Lindsey ennusti Putinin nousun vuonna 1998 julkaistussa kirjassaan Jeesus tulee (Kuva ja Sana, 1998, sivu 100):

On erittäin todennäköistä, että Venäjän seuraavasta presidentistä tulee se sotilaallinen voimatekijä, joka taivutetaan kohottamaan Venäjä sen entiseen suurvalta-asemaan. Hän tulee vetoamaan kansalaisten isänmaallisuuteen ja rakkauteen äiti-Venäjää kohtaan saadakseen heidän äänensä. Hän lupaa tempaista Venäjän eroon mafiasta. Hän lupaa nostaa jaloilleen moraalinsa menettäneet sotavoimaimat ja muodostaa niistä ylpeän ja taisteluvalmiin armeijan. Tämä kaikki sopii erittäin hyvin venäläisten tulevaan rooliin. Tulevan venäläisten mahtimiehen arvoituksellinen nimi on – Goog. Todennäköisesti hän on joku kenraali, jonka nimen olet jo kuullut CNN:n välityksellä. Uskon, että tämän sotilaallisen mahtimiehen täytyy astua kuvaan, ennen kuin Hesekielen tapahtumat alkavat toteutua.

Kuka oli syyllinen Ukrainan sotaan?

Maailmanlaajuista vakautta horjuttaneet Putinin sotatoimet Ukrainassa ovat vieneet maailman 3. maailmansodan partaalle, ja tulevat historioitsijat voivat pitää Ukrainan sotaa kolmannen maailmansodan lähtölaukauksena. Sodan taustalla on kuitenkin hyvin kompleksi historia. Ja myös tämän selkkauksen syttymisessä kaupalliset kulkuväylät – tarkemmin ottaen kaasuputket – olivat jälleen keskeisessä roolissa (palaan niihin myöhemmin). Ukrainan sota ei alkanut tosiasiassa helmikuussa 2022, eikä edes Krimin miehityksestä kahdeksan vuotta aikaisemmin tai sitä edeltäneestä Ukrainan vuoden 2014 vallankumouksesta, vaan sen alku palaa vuoden 2004 Oranssivallankumoukseen. Ukrainasta, entisestä Neuvostotasavallasta, tuli tuohon aikaan idän ja lännen välisten voimien yhteentörmäyksen näyttämö, kun maassa järjestettiin kiistellyt presidentinvaalit.

Väistyvää venäjämielistä presidentti Leonid Kutšmania syytettiin korruptiosta ja Kutšmanin puolustajana tunnetulla presidenttiehdokas Viktor Janukovytšilla oli takanaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kannatus, joka kampanjoi hänen puolestaan Kiovassa ja sekaantui kylmän sodan jälkeen itsenäistyneen neuvostotasavallan sisäiseen politiikkaan. Oppositioehdokas Viktor Juštšenkolla oli puolestaan länsivaltojen tuki, koska hän ajoi eurooppalaisille arvoille myötämielisempää politiikkaa ja kannatti Ukrainan liittymistä EU:hun ja NATO:on. Janukovytšilla oli vahvemman valtiokoneiston tuki ja Juštšenko pyrittiin mm. myrkyttämään maan salaisen palvelun toimesta, joka jätti pysyvän jäljen hänen kasvoihinsa.

Vaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen Janukovytš julisti itsensä voittajaksi, mutta vaalitulosta pidettiin vilpillisenä ja laajojen mielenosoitusten ja vaalien uusimisen jälkeen, Juštšenko voitti vaalit ja valittiin Ukrainan kolmanneksi presidentiksi. Koko Ukrainan maa oli jakaantunut venäläismielisen ja länsimielisen väestön kesken, sillä Ukrainan länsiosissa äänestettiin enemmän länsimielistä Juštšenkoa ja maan itäosissa taas venäjämielistä Janukovytšia. Tapahtumat raivostutti Vladimir Putinin, joka alkoi kääntyä sen jälkeen yhä länsivastaisempaan retoriikkaan sillä Putinin mukaan tämä Oranssi vallankumous oli lännen masinoima hanke Venäjää vastaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin tapahtuneessa Maidanin vallankumouksessa kansa syöksi vallasta vuonna 2010 vaaleissa valitun Putinin juoksupojan Viktor Janukovytšin, jonka seurauksena Putin miehitti Ukrainalta Krimin niemimaan ja liitti sen osaksi Venäjän federaatiota. Samana vuonna alkoi myös Ukrainan sota Venäjän tukemia Itä-Ukrainan separatisteja vastaan, joka puolestaan laajeni Venäjän armeijan ja Ukrainan väliseksi sodaksi, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022. Ukrainan sodan taustalla oli siis Putinin yritykset sekaantua ja vaikuttaa itsenäisen valtion sisäpolitiikkaan yrityksissä pitää se Venäjän intresseille läheisenä vasallivaltiona ja estää Ukrainan liittyminen NATO:on ja EU:hun.

Olen kertonut blogeissani jo aiemmin, että Ukrainan vallankumouksia on ollut rahoittamassa mm. vasemmistolainen pörssikeinottelija George Soros, joka on rehennellyt osuudellaan avoimesti CNN-kanavalla. Soroksella on ollut kyllä näppinsä pelossa monissa maailman levottomuuksissa, mutta historia on myös liian monisyistä voidaksemme lukea näitä tapahtumia vain Sorosin tiliin. Taustalla vaikuttaa myös Venäjän pitkä sortava ja kolonialistinen historia naapurimaissaan, Ukrainassa ja Itä-Euroopassa, ensin Venäjän tsaarien alaisuudessa ja sittemmin Neuvostoliiton alla. Ukrainassa esimerkiksi Stalin syyllistyi Holodomor nimiseen rikokseen missä miljoonat ukrainalaiset tapettiin nälkään ja jonka 20 valtiota on tunnustanut kansanmurhaksi.

Venäjä ei ole kuitenkaan koskaan pyytänyt anteeksi tai edes tunnustanut tätä rikosta. Kansamurhan kiistäjiin kuuluu myös Putin ja hänen liittolaisensa Dimitri Medvedev, jotka väittävät lännen ja Ukrainan käyttävän kansanmurhanarratiivia Venäjän vastaisiin poliittisiin päämääriin. Vladimir Putin edistää nyt revisionistista historiaa, jonka mukaan Ukrainan kansakunta olisi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen luotu keinotekoinen kansakunta, vaikka Ukrainan venäläisistä erillinen kansallinen identiteetti voidaan jäljittää jo keskiajalle. Amerikkalaisen toimittaja Tucker Carlsonin parituntisessa haastattelussa Putin puolusteli toimiaan Ukrainassa ja vihjasi myös Puolan olleen syyllinen toiseen maailmansotaan Hitlerin tai Stalinin sijasta, joiden hyökkäys Puolaan syyskuussa 1939 käynnisti toisen maailmansodan.

---

---

Carlsonin haastattelussa Putin selittelee toimiaan Ukrainassa mm. NATO:n laajentumisen, “CIA:n tukemien” Ukrainan “vallankaappausten”, sen Venäjään negatiivisesti vaikuttaneiden kauppasuhteiden, sopimusten laiminlyönnin, ja monien muiden monimutkaisten historiallisten tapahtumien valossa, jotka hän aloittaa jo tuhannen vuoden takaisesta Itä-Europan historiasta. Vaikka Putinin puolustelu toimilleen olisikin osittain propagandista, hänen selontekonsa osoittaa hyvin sen, että konflikteihin johtavat jännitteet syntyvät usein hyvin monisyisten historian tapahtumien ketjureaktiona.

Venäjä on pitänyt Itä-Euroopan entisiä neuvostotasavaltoja “takapihanaan” ja pyrkinyt vaikuttamaan niiden sisäpolitiikkaan pitääkseen nämä kansat lähellä Venäjää sen taloudellisten tai turvallisuutta koskevien etujen varmistamiseksi. Venäjän länsinaapurit, joita Venäjä on sortanut viimeiset 200 vuotta, ovat puolestaan pyrkineet länteen päin saadakseen turvaa EU:sta ja NATO:sta “isoa pahaa karhua” vastaan. Tämä yhtälö on ruokkinut vastakkainasettelua ja idän ja lännen välisten suhteiden kärjistymistä monien muiden vaikuttimien ohella. Toki Venäjän aggressioon on ollut vaikuttamassa myös Putinin nostalginen näkemys Venäjän menetetyn suuruuden päivistä ja koko Ukrainan kansallisen identiteetin kieltäminen.

Vaikka kylmän sodan jälkeinen NATO:n laajentuminen Itä-Euroopan maihin ja lännen tuki Maidanin vallankumoukselle ja sen avoimuus Ukrainan NATO-jäsenyydelle onkin ollut provosoimassa Venäjää Ukrainaa vastaan, niin oman näkemykseni mukaan ongelma on ollut paremminkin se, ettei Ukrainaa hyväksytty ajoissa NATO:n jäsenmaaksi, kun maa aloitti hakea aktiivisesti NATO-jäsenyyttä jo 2017, jolloin myös 69 prosenttia kansalaisista kannatti jäsenyyttä puolustusliitossa.

Putin ei olisi käynnistänyt sotaa NATO-maata vastaan, koska tämä olisi tietänyt kolmatta maailmansotaa ja mahdollista ydinsotaa. Putin uhittelee usein ydinaseillaan länttä vastaan, mutta ei hän ole itsetuhoinen. Ei hän olisi lähtenyt hyökkäyssotaan NATO-maata vastaan jos sen riskinä olisi ollut molemminpuolisen tuhon takaava maailmanlaajuinen ydinsota. Hyökkäys Ukrainaan oli paljon pienempi riski, koska ydinasevalta USA ei ole velvoitettu lähettämään taistelijoitaan ja hävittäjiään NATO:on kuulumattoman Ukrainan maaperälle vaikka avustaisikin sitä aseellisesti. On tosin mahdollista, että Ukrainan NATO-jäsenyys olisi provosoinut Venäjän hyökkäämään Suomeen, joka ei ollut NATO:n jäsenmaa ennen vuotta 2023.

Vaikka Putin mainitsee Tucker-haastattelussaan lukuisia historiallisia taustasyitä, jotka hänen mukaansa vaikuttivat Ukrainan sodan syntyyn, hän jättää mainitsematta presidentti Bidenin selkärangattoman ulkopolitiikan roolin. Eli Bidenin hallinnon katastrofaalisen vetäytymisen Afganistanista Syyskuun 11. terrori-iskujen 20-vuotispäivänä, joka rohkaisi Yhdysvaltain muita vihollisia tavoittelemaan omia geopoliittisia intressejään entistä uskaliaammin. Putin ei olisi uskaltanut ryhtyä tällaisiin toimiin presidentti Trumpin johdolla, joka oli uhitellut pommittavan Moskovaa mikäli Putin hyökkäisi Ukrainaan ja vahvisti usein puolihulluja uhkauksiaan uskaliailla toimillaan kuten Iranin Qassam Soleimanin tappamisella. Presidentti Trump sanoi ydinaseista:

En halua sulkea pois mitään. Olen viimeinen, joka käyttäisi ydinaseita. Ydinaseiden käyttäminen on kauhistus. Aseiden voima on nykyään suurin yksittäinen ongelma, joka maailmassamme on. Olen viimeinen, joka käyttää niitä. En aio olla iloinen laukaisija, kuten jotkut ihmiset saattavat olla. Olen viimeinen henkilö, mutta en koskaan sulje sitä pois.

Toisin sanoen, miksi raiskaajan pitäisi pelätä naisen kädessä olevaa asetta jos hän tietää, ettei nainen uskalla painaa koskaan liipaisimesta. Ydinaseiden paras käyttötarkoitus on niiden pelotevoima, joka saa rikolliset perääntymään pahoista aikeistaan. Israelin olisi esimerkiksi kannattanut käyttää tätä pelotetta enemmän palestiinalaisterroristien hillitsemiseksi.

Venäjän energiamonopolin vaikutus Ukrainan sotaan

Uudessa YouTube videossani Presidentti Trumpin rauha voimalla versus presidentti Bidenin sota heikkoudella senaattori Ted Cruz kertoi Suomenlahden poikki Venäjältä Saksaan kulkeneen Nord Stream 2 kaasuputken roolista Ukrainan sodan synnyssä. Presidentti Trump oli asettanut sanktiot tämän putken rakentamiselle koska sen nähtiin uhkaavan Ukrainan turvallisuutta. Biden purki sanktiot palauttaakseen Yhdysvaltain hyvät suhteet Angela Merkelin Saksaan ja EU:hun. Samaan aikaan Puolan ja Ukrainan hallitukset varoittivat Bidenin hallitusta, että sanktioiden purkaminen vaarantaisi Ukrainan turvallisuuden ja kohta Venäjän sotajoukot olivatkin jo Ukrainan rajalla. Miksi Nord Stream 2 teki Ukrainasta alttiimman Venäjän hyökkäykselle? Koska Venäjä oli ollut siihen asti riippuvainen sen kaasuntoimitusten välityksestä Ukrainan läpi Eurooppaan kulkevasta Druhzba -kaasuputkesta. Siten Venäjälle vihamielisen Ukrainan hallituksen kontrolli Druhzban kaasuntoimituksista Eurooppaan muodosti turvallisuuspoliittisen riskin Venäjälle sen energiaylivallan kannalta.

Ukrainalle puolestaan Nord Stream 2 kaasuputki oli turvallisuusuhka sillä valmistuessaan Venäjä ei olisi enää riippuvainen Druhzban kaasuntoimituksista ja siten Ukrainasta tulisi alttiimpi Venäjän aggressiolle, koska Kiovan hallitus ei voisi käyttää enää hallintaansa Druhzbasta vipuvoimana. Samasta syystä Ukrainan hallituksella olisi ollut myös kaikkein suurin motiivi Nord Stream 2:n räjäyttämiseen. The Washington Post vahvistikin marraskuussa 2023, että ukrainalainen eversti Roman Chervinsky koordinoi kaasuputken sabotoinnin ja USA:n hallitus oli tietoinen tästä Ukrainan hallinnon suunnitelmasta. Ympäristöterrorismista syytettiin kuitenkin alkuunsa Venäjää vaikka Putinilla olisi ollut kaikkein vähäisin motiivi sabotoida omaa kaasuputkeaan. Paola De Fraia kirjoitti huhtikuussa 2022:

Neuvostoaikaisen infrastruktuurin ansiosta Ukraina on ollut yksi tärkeimmistä Venäjän kaasun tuloreitistä Euroopan markkinoille. Ukrainan läpi kulkevalla Druhzba-putkella (joka tunnetaan myös nimellä “Ystävyysputki”), jonka kautta kulkee 40 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa, on tärkeitä solmukohtia Krimillä, Odessan satamakaupungissa, Harkovassa ja Länsi-Ukrainassa lähellä Puolaa. Se on yksi pisimmistä kaasuputkista, joka ulottuu Ukrainasta Slovakiaan, Tšekin tasavaltaan, Itävaltaan ja Saksaan. Vanha Jamal-putki tuo venäläistä kaasua Eurooppaan pääasiassa Valko-Venäjän kautta.

Neuvostoliiton hajoamisesta lähtien Ukraina on ollut riidoissa Venäjän kanssa kaasun kauttakulkusopimuksesta ja kulutusmaksuista: kaasun hinnat olivat Neuvostoliiton jälkeisessä Ukrainassa edelleen subventoituja ja alle markkina-arvon. Venäjän mukaan Ukraina hyötyi jo vuosia suurista alennuksista kotimarkkinoillaan, ja neuvottelut uusista tariffeista johtivat maiden väliseen sotaan 2000-luvun alussa, kun Kiovan hallituksen ensimmäinen merkittävä yritys vastustaa avoimesti Moskovan toiveita johti niin sanottuun oranssiin vallankumoukseen.

Sitten se tapahtui uudelleen vuonna 2014, mutta sota muuttui Venäjän yksipuoliseksi Krimin ja Donbassin alueen osien liittämiseksi Venäjään. Samaan aikaan Moskova ei ainakaan aluksi näyttänyt pelkän geopolitiikan näkökulmasta pitävän vuonna 2004 alkanutta Euroopan Unionin itälaajentumista niin suurena uhkana omille eduilleen kuin Naton mahdollista laajentumista samalle alueelle. Venäjä on aina pitänyt Naton sotilaallista läsnäoloa sen itärajoilla, olipa se kuinka suurta tai pientä tahansa, Yhdysvaltojen kohtuuttomana vaikutusvaltana omalla takapihallaan.

Nord Stream otettiin käyttöön vuonna 2018, ja sen kapasiteetti on 55 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa, mikä ylittää Ukrainan läpi kulkevan Druhzba-putken vientikapasiteetin. Syyskuussa 2021 valmistuva Nord Stream 2 tarvitsi vielä Euroopan Unionin ja Saksan viranomaishyväksynnät. Toimintakuntoon päästyään Nord Stream 2 olisi voinut 55 miljardin kuutiometrin vuotuisen kaasukapasiteetin ansiosta kumota Ukrainan uhkaukset estää Venäjän kaasun kauttakulku alueensa kautta.

Sertifiointiprosessi pysähtyi yllättäen 22. helmikuuta 2022, vain muutama päivä ennen Ukrainan maihinnousua. Saksa muutti yhtäkkiä perinteisen myönteisen politiikkansa venäläistä kaasua ja Nord Stream -hankkeita kohtaan. Jos Euroopalla on ollut asiasta eriäviä näkemyksiä, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat aina esittäneet väitteen, jonka mukaan Nord Stream 2 olisi lisännyt entisestään Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta ja estänyt Ukrainaa saamasta kauttakulkutuloja, mikä olisi Reutersin raportin mukaan “tehnyt siitä haavoittuvamman Venäjän hyökkäykselle”. Tähän Putin olisi saattanut kärjistää kaiken turhautumisensa Ukrainaa kohtaan ja Naton sulkutulta, jonka Gazprom kohtaa hänen mielestään matkalla Euroopan markkinoille Itämereltä Bosporille.

Uusi Suuri Peli, Prinssi Andrew, ja kuningas Charles III

Useimmissa historian sodissa on ollut kyse lopulta luonnonvaroista ja kansojen kaupallisten intressien yhteentörmäyksestä. Sodat eivät synny siitä, että kansat haluaisivat siirrellä rajojansa vain huvin vuoksi. Gazan sota lienee tästä niitä harvoja poikkeuksia sillä Hamasin ainoana tavoitteena on juutalaisvaltion tuhoaminen islamin lopun ajan oppeihin juurtuvista uskonnollisista syistä. Vuoden 2011 arabikevään ja Syyrian sisällissodan juuret löytyvät myös idän ja lännen yhteentörmäyksestä niiden kilpailevissa öljy- ja kaasuputki hankkeissaan. Seuraavassa tekoälyohjelma ChatGPT:n vastaus aiheeseen liittyen:

Syyrian sisällissodan taustalla on monia syitä, mutta yksi ulottuvuus, joka on saanut kansainvälistä huomiota, liittyy juuri energiaresursseihin ja erityisesti kaasuputkihankkeisiin. Tässä muutama keskeinen seikka:

1. Kaasuputkihankkeet: Ennen sisällissodan alkua Syyriassa suunniteltiin kahta merkittävää kaasuputkihanketta, jotka olisivat kulkeneet maan halki. Ensimmäinen oli Iranin, Irakin ja Syyrian sopima putki, joka olisi kuljettanut kaasua Iranista Välimerelle. Toinen, jota Saudi-Arabia tuki, olisi kuljettanut kaasua Persianlahden maista Syyrian ja Turkin kautta Eurooppaan. Nämä kaksi hanketta olivat kilpailevia, ja niiden taustalla olivat sekä taloudelliset että geopoliittiset intressit.
2. Geopoliittiset jännitteet: Iranin tukema kaasuputki olisi vahvistanut Iranin ja sen liittolaisten, kuten Syyrian hallituksen ja Hizbollahin, asemaa alueella. Saudi-Arabian tukema hanke puolestaan olisi edistänyt sunnimuslimimaista johtuvaa akselia ja lisännyt niiden vaikutusvaltaa. Syyrian presidentti Bashar al-Assad päätyi tukemaan Iranin ehdottamaa putkilinjaa, mikä herätti tyytymättömyyttä Saudi-Arabiassa ja muissa sunnivaltioissa.
3. Konfliktin syventyminen: Tämä energiaan liittyvä ulottuvuus on yksi tekijä, joka on syventänyt alueellisia jännitteitä ja vetänyt Syyrian konfliktiin useita ulkovaltoja, joilla on omat taloudelliset ja strategiset intressinsä. Esimerkiksi Venäjän tuki Assadin hallinnolle ei rajoitu vain poliittisiin ja sotilaallisiin intresseihin, vaan myös Venäjän pyrkimykseen säilyttää hallintaansa Euroopan energiamarkkinoilla.
4. Energiavarojen kontrolli: Lisäksi Syyrialla on omia öljy- ja kaasuvaroja, erityisesti maan itäosissa, ja niiden kontrolli on ollut merkittävä tekijä sisällissodan aikana. Sekä ISIS että muut kapinallisryhmät, Syyrian hallitus ja ulkovaltojen tukemat joukot ovat käyneet taisteluja näiden resurssien hallinnasta.

Tämä oli keskeinen syy siihen miksi Vladimir Putin tuki liittolaistaan Bashar Al-Assadia ja länsi puolestaan tuki Syyrian kapinallisia, joista osa oli ISIS:n kanssa liittoutuneita radikaaleja islamisteja, joita Turkki, Saudi-Arabia ja Qatar rahoittivat lännen hiljaisella siunauksella, kunnes presidentti Trump paljasti asian ja lopetti kyseisen tuen. Mikä on tuo suuri peli? Se on suurvaltojen taistelua Lähi-Idän ja Keski-Aasian hallinnasta alueen resurssien tähden. Yleviä periaatteita, kuten demokratia ja ihmisoikeudet, käytetään näiden valtojen taholta vain geopoliittisten intressien välineenä. Turkki saattaa siis syyttää Israelia rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta samalla hän kaataa rahaa ISIS-taistelijoille.

Putin sanoo olevansa sodassa Ukrainan uusnatseja vastaan, mutta samalla hän tukee Iranin islamilaista tasavaltaa, jonka juutalaisvastainen retoriikka ei juuri eroa uusnatsien retoriikasta. Länsi sotii Lähi-Idässä tuodakseen demokratian ja ihmisoikeudet Irakiin tai Syyriaan, mutta ei ole lainkaan yhtä huolissaan liittolaisensa Saudi-Arabian ihmisoikeuksista. Ja länsi tuomitsee isoon ääneen myös Iranin harjoittaman valtiollisen tuen islamilaiselle terrorismille, mutta kun se tulee Qatariin tai Turkkiin, niiden tuki terrorismille saatetaan mainita kyllä ohimennen, mutta pian sitä ollaan pyytelemässä anteeksi, kuten varapresidentti Biden teki liittolaistensa painostuksen alla.

Tämä epäjohdonmukaisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei lännen johtajia kiinnosta demokratia ja ihmisoikeudet vaan omien taloudellisten ja geopoliittisten intressiensä edistäminen näiden ylevien periaatteiden verukkeella. Ainakaan se ei ole heidän ykkösprioriteettinsa. Vuonna 2008 Kuningas Charles III:n nuorempi veli Prinssi Andrew kertoi Amerikan Kirgisian suurlähettiläälle: “Yhdistynyt Kuningaskunta, läntinen Eurooppa (ja jatkeella te amerikkalaiset myös) ovat palanneet pelaamaan nyt suurta peliä ja tällä kertaa me aiomme voittaa!” 

Suurlähettilään mukaan prinssi töksäytti tämän hänen naamaansa suurella ylimielisyydellä ja töykeydellä ja raivosi samalla brittiläisistä korruptiontorjuntatutkijoista, jotka olivat “idioottimaisesti” kaataneet melkein Al-Yamama-sopimuksen Britannian aseiden myynnistä Saudi-Arabialle. Sekä Prinssi Andrew’lla että Charles III:lla on ollut läheiset suhteet joihinkin alueen pahimpiin ihmisoikeuksien rikkojiin. Vaikka Ottomaanien valtakunnan romahtaminen olikin lopulta Brittiläisen Imperiumin ansiota, 1800 -luvun Iso-Britannian hallitsevalla luokalla ei ollut moraalisia ongelmia tukea sotilaallisesti Istanbulin sulttaaneita, jotka teurastivat satoja tuhansia Balkanin alueen kristittyjä samalla kun “uskon puolustajat” kuningatar Viktoria ja Edvard VII katsoivat sitä läpi sormien.

Britannian kaupalliset edut Intian hallinnasta menivät Balkanin alueen kristittyjen etujen edelle. Britannia menetti Intian vuonna 1947, mutta Lähi-Idästä ja Persianlahdelta löytyneiden öljyesiintymien tähden alueen strateginen ja taloudellinen merkitys toisen maailmansodan jälkeisille öljyteollisuudesta riippuvaisille suurvalloille oli vain entistä tärkeämpää. Tästä syystä Britannia sekaantui mm. Suezin kriisiin vuonna 1956, kun Egyptin arabinationalisti Gamal Abdel Nasser yritti kansallistaa Suezin kanavan uhaten siten brittiläisten laivojen pääsyä kanavan kautta Persianlahden öljyntoimituksiin. Samaan aikaan Britannia alkoi tukea myös Nasserin valtaa vastustanutta Egyptin muslimiveljeskuntaa, josta Hamas, Al-Qaida ja muut islamistijärjestöt myöhemmin polveutuivat, kuten Mark Curtis kertoo kirjassaan Secret Affairs: Britain’s Collusion With Radical Islam.

Elisabet II ei vieraillut koko 70-vuotisen hallintokautensa koskaan Israelissa. Ehkäpä siksi, että hänen isänsä Yrjö VI:n salainen palvelu yllytti arabimaita hyökkäämään maata vastaan vuoden 1948 Israelin itsenäisyyssodassa “vapauttaakseen Palestiinan joelta merelle”, kuten kuninkaan tuhannet muslimialamaiset vaativat nyt Lontoon mielenosoituksissa ja hyökkäävät juutalaisten kimppuun, jotka puolustavat Israelia. Elisabet II:n seuraaja Charles III on kyllä teeskennellyt kovasti juutalaisten ystävää, ja tehnyt virallisen valtionvierailun Israeliin vuonna 2020. Mutta samaan aikaan hän on viljellyt läheisiä suhteita alueen arabidiktaattoreihin, mukaan lukien Qataria hallitsevaan Al-Thanin kuningasperheeseen, joka rahoittaa Hamasia ja juutalaisvihaa alueella lietsovaa arabiankielistä Al-Jazeera uutiskanavaa. Phil Miller kirjoittaa:

Declassified UK:n tutkimuksen mukaan kuningas Charles piti 120 tapaamista kahdeksan Lähi-idän monarkian hallitsijasuvun kanssa sen jälkeen, kun kansalaisten protestit ravistelivat aluetta vuonna 2011. Tapaamisten määrä on kasvanut 95 tapaamisesta sen jälkeen, kun tutkimuksemme julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2021, ja nyt tapaamisia on keskimäärin kymmenen vuodessa. Kruunajaisten ympärillä odotetaan tapahtuvan lisää, ja kutsuja lähetetään jokaiselle valtionpäämiehelle. Norman Baker, joka toimi ministerinä David Cameronin koalitiohallituksessa, kertoi Declassifiedille:

“Charlesin pakkomielle tavata valitsemattomia monarkkeja, jotka ovat peräisin usein arveluttavista, demokratiaa ja ihmisoikeuksia halveksivista hallintojärjestelmistä, on noloa ja tahraa tämän maan. Mutta miehen voi arvioida hänen seuransa perusteella.”… Qatarin valitsematon varapääministeri seurasi kadettien valmistumista, ja heidän joukkoonsa kuului myös Dohan Al-Thani-hallitusperheen jäsen. Charles on aiemmin saanut miljoonia puntia käteistä eräältä Qatarin kuninkaalliselta. Toinen arabimaiden itsevaltius, joka otti yhteyttä Charlesiin Sandhurstissa, oli Bahrainin Al Khalifan kuninkaallinen dynastia. Bahrain on maa, jossa suurin oppositiopuolue on kielletty ja kriittiset sanomalehdet suljettu…

Bahrainin oikeuksien ja demokratian instituutin (BIRD) johtaja Sayed Ahmed Al Wadaei sanoi, että on “järkyttävää”, että “kuningas Charles ylläpitää edelleen läheisiä suhteita Persianlahden itsevaltaisiin monarkioihin, kuten kuningas Hamad Al Khalifaan”… BIRD:n johtaja, jota kidutettiin, koska hän osallistui arabikevään kansannousuun vuonna 2011, lisäsi: “Tämä siitä huolimatta, että hän on ollut yksi Bahrainin historian sortohallitsijoista… hän on muun muassa murhannut rauhanomaisia mielenosoittajia, tappanut pidätettyjä kidutuksen uhreja ja teloittanut vastustajiaan.”

Charlesin veli Prinssi Andew tunnetaan tänään parhaiten hänen ystävyyssuhteestaan edesmenneeseen pedofiili ja ihmiskauppias Jeffrey Epsteiniin, mutta Andrew’lla on ollut vuosien varrella monia muitakin kyseenalaisia ystävyyssuhteita. Britannian hallitsijoiden korruptiota tutkiva verkkosivu declassifieduk.com kertoo hänellä ja brittiläisillä hallitusministereillä olevan läheiset kytkökset Turkin itsevaltiaaseen Recep Tayyip Erdoganiin, joka tukee Hamasia ja uhkailee Jerusalemia pyhällä sodalla yhdessä Iranin ajatollahin kanssa.

YouTube videossa Prince Andrew has ALWAYS Been Terrible kerrotaan Andrew’n menneisyyden ystävyyssuhteesta mm. Libyan surmattuun diktaattori Muammar Gaddafiin ja kuinka Andrew lobbasi brittihallitusta Gaddafin perheen puolesta yrityksissä vapauttaa Lockerbien pommi-iskusta pidätetty libyalainen tiedustelu-upseeri Abdelbaset Ali Mohmed al-Megrahi. Gaddafiin masinoimassa Lockerbien terrori-iskussa sai surmansa 270 ihmistä lentokoneen räjähtäessä ja pudotessa Lockerbien kylään Skotlannissa vuonna 1988. Syyskuun 11. päivän iskuihin 2001 saakka se oli toiseksi tuhoisin siviilejä vastaan lentokoneessa suunnattu terrori-isku.

Johtopäätös

Kun se tulee siis lokakuun 7. terrori-iskuun, jossa 1200 siviiliä surmattiin raa’alla tavalla ja 250 otettiin panttivangeiksi Gazaan tunneliverkostoihin, ja sitä seuranneeseen Gazan sotaan, meillä on sekä ilmeiset epäillyt sodan provosointiin että vähemmän ilmeiset. Ilmeiset epäillyt ovat Iranin ylin johtaja ajatollah Khamenei ja Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdogan, joka haaveilee Ottomaanien valtakunnan uudelleen perustamisesta. Vähemmän ilmeisiä epäiltyjä ovat puolestaan Venäjän yhtä itsevaltainen presidentti Putin ja Yhdistyneen Kuningaskunnan “perustuslaillisen monarkin” valekaapuun sonnustautunut Charles III tai hänen veljensä Andrew. Lokakuun 7. sattui nimittäin olemaan presidentti Putinin syntymäpäivä. Gazan sota on myös harhauttanut kätevästi maailman huomion Ukrainasta Lähi-Itään. “Tämä oli luultavasti paras syntymäpäivälahja Putinille. Isku Israelia vastaan jakaa huomiota, koska Yhdysvallat keskittyy luonnollisesti Israeliin”, EU:n eräs diplomaatti sanoi Politicon mukaan. Samassa artikkelissa todetaan:

Tarkoittaako tämä, että Venäjä oli suoraan osallisena iskuissa? Se vaikuttaa epätodennäköiseltä. Venäjä ei ole läheskään yhtä tärkeä kuin Iran Hamasin aseiden ja rahoituksen kannalta. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun entinen korkea-arvoinen virkamies Norman Roule väitti, että Moskovan poliittinen tuki Hamasille rohkaisi ryhmää väkivaltaisuuksiin, mutta sanoi, että Venäjän mahdollinen muu rooli on todennäköisesti vaatimaton. “Tämän strategian avulla venäläiset voivat väittää tukevansa rauhanprosessia, mutta siitä seuraava väkivalta häiritsee aluetta, vie poliittisten päättäjien huomion pois Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja vetää Yhdysvaltojen laivastovoimavaroja Mustaltamereltä itäiselle Välimerelle”, hän sanoi POLITICOlle.

Tässä valossa voidaan ymmärtää miksi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on vihjaillut Putinilla olleen näppinsä pelissä lokakuun 7. tapahtumissa. CNN raportoi lokakuun 12. 2023:

Sosiaaliseen mediaan maanantaina julkaisemassaan iltapuheessa Zelensky vihjasi myös, että Moskova näkee etua Israelin ja Gazan sodassa. “Venäjä on kiinnostunut sodan käynnistämisestä Lähi-idässä, jotta uusi tuskan ja kärsimyksen lähde voisi heikentää maailman yhtenäisyyttä, lisätä eripuraa ja ristiriitoja ja siten auttaa Venäjää tuhoamaan vapauden Euroopassa”, hän sanoi.

Anna Borštševskajan, Washington-instituutin Venäjän ja Lähi-idän suhteiden asiantuntijan, mukaan “ei ole todisteita siitä, että Moskova olisi tiennyt 7. lokakuuta tehdystä iskusta, mutta se on antanut tukea Hamasille ja käyttää hyväkseen Yhdysvaltain etuihin kohdistuneita iskuja.” Borštševskaja kertoo myös Neuvostoliiton ja Venäjän federaation vuosikymmeniä jatkuneesta tuesta Israelin vihollisille, mukaan lukien Iranille, Hizbollahille ja Hamasille. Samalla Gazan sota on hyödyttänyt myös Kiinaa ja Turkkia, koska se on tehnyt heidän tukemastaan Tie ja Vyö -hankkeesta kannattavamman vaihtoehdon sijoittajille kuin Israelin, Intian ja lännen tukemasta Intian ja Lähi-idän sekä Euroopan välisestä talouskäytävästä, jota Benjamin Netanjahu hehkutti syyskuisessa YK-puheessaan paria viikkoa ennen lokakuun 7. terrori-iskuja. Omalla “silkkitiellään” itään Kiina, Turkki ja sen kumppanit voivat varmistaa oman geopoliittisen herruutensa maailmasta Israelin, Intian tai Euroopan herruuden sijasta.

Katso artikkelin yltä löytyvää kuvaa näistä kahdesta kilpailevasta “silkkitiestä”. Huomaat Kiinalaisen silkkitien johtavan Lontooseen asti, kun taas Intialainen silkkitie johtaa EU-maihin. Tämä puhuisi sen puolesta miksi Yhdistynyt Kuningaskunta hyötyisi myös Intian silkkitien sabotoinnista Turkin ja Kiinan ohella. Eli Gazan sota hyödyttäisi myös Iso-Britannian ekonomisia intressejä. Vaikka kuningas Charles III:n ja hänen hallituksensa kytkeminen lokakuun 7. terrori-iskuihin saattaa olla liian pitkälle viety johtopäätös, tiedämme kuninkaan pitkäaikaisista suhteista Qatarin hallitsijoihin, jotka ovat Hamasin päärahoittajia Iranin ja Turkin ohella. Britannian hallitseva eliitti on pelannut likaista peliä ennenkin omien taloudellisten intressiensä säilyttämiseksi ja nykyinen kuningas tunnetaan hänen sympatioistaan islaminuskoa ja Persianlahden arabihallitsijoita kohtaan, joka kirjoitti kerran ystävälleen ja hengelliselle gurulleen Laurens Van Der Postille, että hän ymmärtää näiden hallitsijoiden juutalaisvastaisia näkemyksiä Israelista.

Profeetallinen näkökulma

Menemättä nyt sen syvemmälle Raamatun profetioiden tulkintaan, olen johtanut mm. Danielin 11. luvun näystä seuraavanlaisen ymmärryksen lopun ajan tapahtumiin Lähi-Idässä: Harmageddonin sodassa “idän kuninkaat”, eli Kiina ja sen liittolaiset kokoontuvat Pohjois-Israelissa sijaitsevaan Megiddon tasanteelle kuten Ilmestyskirjan 16. luku kertoo. Tällä tasanteella on käyty ratkaisevia taisteluita jo historian alkuhämäristä lähtien ja myös ensimmäisen maailmansodan Lähi-Idän rintama huipentui Megiddossa käytyyn taisteluun. Tätä kiinalaista invaasiota edeltää kuitenkin Britannian monarkiasta nousevan Antikristuksen sodat Lähi-Idässä, joista Daniel 11:24, 41-44 kertoo seuraavaa:

Keskellä rauhaa hän hyökkää maakunnan lihavimpiin seutuihin ja tekee, mitä eivät hänen isänsä eivätkä hänen isiensä isät olleet tehneet: ryöstösaalista ja tavaraa hän jakelee omilleen; ja linnoituksia vastaan hän hankitsee juoniansa, säädettyyn aikaan asti… hän hyökkää myös Ihanaan maahan [Israeliin/Palestiinaan], ja monta kaatuu. Mutta hänen kädestänsä pelastuvat nämä: Edom ja Mooab ja ammonilaisten pääosa [vastaa nykyisen Jordanian alueita]. Ja hän ojentaa kätensä maita kohti; Egyptin maa ei ole säästyvä. Hän valtaa kulta- ja hopea-aarteet ja kaikki Egyptin kalleudet, ja liibyalaiset ja etiopialaiset [vastaa lähinnä nykyistä Libyaa ja Sudania] liittyvät häntä seuraamaan. Mutta sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä, ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi.

Jakeessa 30 “kittiläisten laivojen” kerrotaan kääntyvän häntä vastaan eräällä sotaretkellään Pyhään Maahan. Kittiläisten laivoilla tarkoitettiin roomalaisia laivoja ja siten nykypäivän kontekstissa ne viittaisivat Italian laivastoon. Miksi Italian sotalaivat kääntyisivät Antikristuksen sotavoimia vastaan jos Italia tulee olemaan osa hänen Rooman valtakunnan henkiin herättävää eurooppalaista liittoumaansa? Britannian liitto Kiinan ja Turkin tukeman Tie ja Vyö hankkeen ja Italian liitto Israelin ja Intian tukeman kauppaväylän kanssa selittäisi tämän asian.

Danielin profetian mukaan Kuningas Charles III tulisi siis jatkamaan isiensä kolonialistista politiikkaa Lähi-Idässä ja valtaamaan Egyptin ja Israelin maan aivan kuin Brittiläinen Imperiumi valloitti Egyptin vuonna 1882 ja Palestiinan vuonna 1917 (minkä näky myös ennusti jakeissa 6-20). Tämä uusi brittiläinen invaasio Lähi-Itään provosoisi puolestaan Kiinan ja Venäjän vastareaktion ja siksi “sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä, ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi.”