Olen seuraillut mielenkiinnolla tapahtumia Syyriassa, kun Syyrian 13 vuotta jatkunut sisällissota, jonka Damaskoksen diktaattori Bashar al-Assad näytti jo voittaneen Venäjän avustuksella, päättyi Assadin yksinvallan nopeaan luhistumiseen Syyrian opposition ottaessa Damaskoksen haltuunsa 8. joulukuuta, jonka jälkeen Assad pakeni Venäjälle. Olen kirjoittanut Syyrian sisällissodasta usein blogissani ja liittänyt sen laajempaan historialliseen kontekstiin ja geopoliittiseen valtaintressien yhteentörmäykseen idän ja lännen välillä. Esimerkiksi helmikuussa 2016 kirjoitin Syyrian sisällissodasta artikkelissani Harmageddonin shakkilaudalla. Kuinka tapahtumat Syyriassa toistavat 1800 -luvun suurta peliä Englannin leijonan ja Venäjän karhun välillä?…

Olen pitänyt blogissani usein esillä Syyrian sisällissodan todellista syytä ja taustaa, koska lännen sotateollisia intressejä tukevassa propagandistisessa valtamediassa Syyrian sisällissota esitettiin usein Syyrian opposition spontaanina kansannousuna Assadin diktatuuria vastaan, joka syntyi Arabikevään muiden kansannousujen innoittamana. Asia mistä lännen mediassa usein vaiettiin oli se, että Assadin valtaa vastustanut oppositio ei ollut jokin lännen liberaalia demokratiaa rakastava ryhmittymä vaan al-Qaidaan ja ISIS:iin kytköksissä ollut joukko sunni-islamisteja, joka halusi syrjäyttää šiia-muslimeita edustaneen ja Iranin tukeman alaviittihallinnon, koska šiiat edustavat Syyrian vähemmistöä ja sunnit ja šiiat ovat vihanneet toisiaan jo vuosisatojen ajan.

Toiseksi mediassa vaiettiin myös siitä, että nämä jihadistit olivat CIA:n, MI6: ja jopa Mossadin tukemia lännen ja Israelin yrittäessä päästä Assadista eroon Iranin ja Venäjän vaikutusvallan heikentämiseksi. Tämä salaliittoteoriaksi mediassa usein leimattu asia myönnettiin nyt Jugoslavian vuoden 1999 pommituksista vastuussa olleen ja Irakin sotaa kannattaneen yhdysvaltalaisen eversti Douglas Macgregorin taholta. Lainaan hänen haastatteluaan GB News kanavalla:

Meidän on pidettävä mielessä, että vuodesta 2011 lähtien, siitä lähtien kun Obama allekirjoitti määräyksen Damaskoksen hallinnon kaatamisesta, CIA, MI6 ja Mossad työskentelivät edistääkseen Assadin hallituksen kaatamista ja syrjäyttämistä, he ovat tehneet monia asioita, mutta luultavasti tärkein asia on se, että he [Syyrian kapinalliset] takoivat tämän väliaikaisen liittouman ja sanon väliaikaisen, koska en usko sen olevan pysyvä piirre, mutta väliaikaisen liittouman turkkilaisten ja israelilaisten välillä. Katsomme siis aluetta, jota ainakin lähitulevaisuudessa tulevat hallitsemaan nämä kaksi valtiota [Israel ja Turkki] ja erilaiset islamistitaistelijat, jotka ovat al- Qaidan, al- Nusran ja ISIS:in haarautumia.

Heidät uudelleen brändättiin [lännen mediassa] kapinallisiksi, jotka yrittävät kukistaa pahan Assadin vallan. Heidät oli koulutettu, varustettu, ja organisoitu meidän toimestamme, mutta luulen, että ensisijaisesti turkkilaisten toimesta, ja turkkilaiset kuuntelevat herra Erdogania ja hänen tiedustelu-upseereitaan. Olemme nyt nähneet turkkilaisten joukkojen siirtyvän hieman etelämmäksi Syyriassa jo miehittämänsä alueen alapuolelle. Uskon, että näemme nyt suuremman turkkilaisen jalanjäljen Syyriassa ja israelilaiset ovat siirtyneet linjalle, joka on aivan Damaskoksen lähellä ja olen kuullut että israelilaiset ovat hyvin innostuneita mahdollisuudesta tehdä Damaskoksesta osa Suur-Israel-hanketta. Jää nähtäväksi tapahtuuko se vai ei.

Lännen median harjoittaman kiusallisten tosiasioiden pimittämisen jälkiseurauksena näemme usein myös yhtä vahingollisten ja yksipuolisten salaliittoteorioiden nousun. Muistan esimerkiksi monia salaliittoteorioita missä ISIS:in brutaalien islamistiterroristien väitettiin olevan Mossadin agentteja. Tällaisia salaliittoteorioita ovat edistäneet pääasiassa äärioikeistolaiset tai äärivasemmistolaiset tahot, joiden mukaan juutalaiset tai sionistit ovat kaiken maailmassa esiintyvän pahan alku ja juuri. Tai sitten niitä edistävät Putinin, Assadin ja Ajatollahin myötäilijät, joiden mukaan länsi on kaiken pahan alku ja juuri. Asia mikä usein unohdetaan on se, että voimme olla kriittisiä lännen tai Israelin politiikkojen/tiedustelujärjestöjen edistämää ulkopolitiikkaa kohtaan, ilman että olisimme lännen vastaisia. Itse olen ollut aina hyvin kriittinen presidentti Barack Obaman ja Joe Bidenin harjoittamaa ulkopolitiikkaa kohtaan, mutta pidän silti Yhdysvaltoja maailman tärkeimpänä juutalaiskristillisten arvojen ja vapauden majakkana.

Kansakuntien ulkopolitiikka on usein myös hyvin likaista peliä. Toisessa maailmansodassa Suomi oli liittoutunut Hitlerin Natsi-Saksan kanssa, joka oli vastuussa yli 10 miljoonan ihmisen kuolemasta, kun taas Yhdysvallat oli liittoutunut Stalinin Neuvostoliiton kanssa, joka oli vastuussa yli 20 miljoonan ihmisen kuolemasta. Merkitseekö tämä sitten Suomen rikoskumppanuutta Hitlerin rikoksiin ihmisyyttä vastaan tai Yhdysvaltain rikoskumppanuutta Stalinin rikoksiin ihmisyyttä vastaan? Pointtini on nyt se, että joskus liitto Paholaisen kanssa on ulkopolitiikassa välttämätöntä omien valtiollisten intressien turvaamiseksi. Tämä ei tietenkään poista kansakuntien vastuuta jos he ovat olleet suoraan osallisina muiden kansojen rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Mutta kuten Macgregore sanoi jo edellä, Syyrian islamistitaistelijoita oli tukemassa pääasiassa Turkin islamistipresidentti Recep Tayyip Erdogan, joka jakaa itsekin näiden jihadistien päämäärät ja maailmankuvan. Lännen ja Israelin tiedustelu osallistui siihen enemmän sivustakatsojana, joka hyväksyi hiljaa Turkin ja Qatarin kaltaisten maiden tuen ISIS:ille, al-Qaidalle ja al-Nusralle. Esimerkiksi Wikileaksin vuotamissa vuoden 2014 sähköpostiviesteissä presidentti Obaman neuvonantaja John Podestan ja ulkoministeri Hillary Clintonin välisissä sähköpostiviesteissä kävi ilmi, että Yhdysvaltain hallitus oli tietoinen liittolaistensa tuesta Syyrian ja Irakin islamistimilitanteille, mutta pyrki käyttämään diplomaattisia keinoja tämän tuen lopettamiseksi, koska Yhdysvaltain intressinä ei ollut nähdä ISIL:in/ISIS:in kaltaisen USA:n ja Israelin vastaisten terrori-järjestön nousevan Saddamin ja Assadin vallan perilliseksi. Podesta kirjoitti:

On tärkeää, että kun olemme ryhtyneet toimiin ISILiä vastaan, kuten olemme nyt tehneet rajoitetusti, meidän ja liittolaistemme olisi jatkettava, kunnes heidät ajetaan takaisin kärsimään konkreettinen tappio… Samalla kun tämä sotilaallinen/parasotilaallinen operaatio etenee, meidän on käytettävä diplomaattisia ja perinteisempiä tiedustelukeinojamme painostaaksemme Qatarin ja Saudi-Arabian hallituksia, jotka antavat salaa taloudellista ja logistista tukea ISILille ja muille alueen radikaaleille sunniryhmille…

Nämä tapahtumat ovat tärkeitä Yhdysvalloille syistä, jotka usein vaihtelevat maasta toiseen: energia ja moraalinen sitoutuminen Irakiin, Libyan energiakysymykset ja strategiset sitoumukset Jordaniassa. Samaan aikaan, kun Turkki siirtyy kohti uutta, vakavampaa islamilaista todellisuutta, on tärkeää, että se ymmärtää, että olemme valmiita ryhtymään vakaviin toimiin, joita voidaan ylläpitää kansallisten etujemme suojelemiseksi. Tämä toimintatapa tarjoaa menestymismahdollisuuksia verrattuna laajamittaisiin, perinteisiin sotilaallisiin kampanjoihin, jotka ovat liian kalliita ja hankalia ylläpitää pitkällä aikavälillä.

Nämä Wikileaksin julkisuuteen lokakuussa 2016 vuotamat Podestan sähköpostit edesauttoivat merkittävästi Hillary Clintonin häviötä Donald Trumpille, sillä ne vahvistivat hänen väitteitään siitä, että Hillary Clinton ja Barack Obama olivat “ISIS:in todellisia luojia”. Tällä Trump tarkoitti lähinnä sitä, että Obaman ja ulkoministeri Clintonin lyhytnäköinen Lähi-Idän politiikka edesauttoi Islamilaisen valtion syntyä vaikka se ei palvellutkaan Yhdysvaltain pitkäntähtäimen strategisia intressejä alueella. Podestan sähköposteista nimittäin selviää, että Obaman hallitus oli huolissaan ISIS:in vallan leviämisestä Libanoniin ja Jordaniaan.

Olen tuonut blogissani esiin myös Syyrian sisällissodan taustalla olleen lännen ja idän intressien yhteentörmäykset energiapolitiikassa. Putinin Venäjän tukema Assadin hallinto aikoi rakentaa kaasuputken, joka olisi kuljettanut kaasua Iranista Välimerelle Irakin ja Syyrian kautta. Tämä hanke olisi vahvistanut Iranin, Syyrian ja Venäjän vaikutusvaltaa Lähi-Idässä, joka nähtiin uhkana sekä lännessä ja Israelissa, mutta myös Turkin ja Persianlahden sunnivaltioiden keskuudessa, jotka suunnittelivat omaa kaasuputkeaan, joka olisi kulkenut Qatarista Eurooppaan Saudi-Arabian, Syyrian ja Turkin kautta.

Tämän lännen vaikutusvaltaa edistäneen hankkeen tiellä oli vain Bashar al-Assadin hallitsema Syyria, joka tuki mieluummin liittolaisensa Iranin kaasuputkihanketta. Qatarin, Turkin ja lännen tukema kaasuputki olisi uhannut myös Venäjän valtiollisen kaasuyhtiö Gazpromin ylivaltaa, joka tuotti 80% Eurooppaan myydystä öljystä. Gazpromin monopolilla Euroopan energiantarpeesta on ollut Putinille suurta geopoliittista hyötyä, koska “kenen leipää syöt, sen lauluja laulat”. Tämän taustan valossa lukija voi ymmärtää ehkä paremmin sitä miksi länsi tuki kapinallisia ja Venäjä Syyrian alaviittihallitusta verisessä sisällissodassa, joka on vaatinut yli puolen miljoonan ihmisen hengen ja sai miljoonat pakolaiset lähtemään Eurooppaan.

Venäjän ohella tärkein ulkopuolinen peluri Syyrian sisällissodassa ei ole ollut kuitenkaan Israel tai Yhdysvallat vaan Turkki, joka jakaa etelärajansa Syyrian kanssa. Olen tuonut blogissani esiin jo heinäkuusta 2016 lähtien, että Turkin islamistipresidentti Recep Tayyip Erdogan oli Irakin ja Syyrian opposition, mukaan lukien Islamilaisen valtion (ISIS), pääasiallinen liittolainen ja aseistaja. Eversti Macgregor vahvistaa tämän päätelmän GB Newsin yläpuolisessa haastattelussa. Yhtenä motiivina Erdoganin toimiin olen esittänyt hänen “uus-Ottomanismina” tunnetun aggressiivisen ulkopolitiikkansa. Alla ChatGPT:n yhteenveto mistä siinä on kyse:

Recep Tayyip Erdoğanin ulkopolitiikkaa on usein kuvattu “uus-Ottomanismiksi” (neo-Ottomanism), mikä viittaa Turkin pyrkimykseen laajentaa vaikutusvaltaansa alueellisesti ja poliittisesti entisen Osmanien valtakunnan alueille. Tämä termi ei ole virallinen Turkin ulkopoliittinen linjaus, mutta sitä käytetään kuvaamaan Erdoğanin ja hänen hallintonsa politiikkaa, jossa korostetaan Turkin historiallista roolia ja vaikutusvaltaa Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa, Balkanilla ja Keski-Aasiassa.

Mitä uus-Ottomanismilla tarkoitetaan?

Uus-Ottomanismi viittaa ideologiaan ja strategiaan, jossa:

1. Historiallinen perintö: Viitataan Osmanien valtakunnan aikakauteen, jolloin Turkki oli suuri alueellinen ja globaali toimija. Tämä ajanjakso esitetään usein Turkin kunniakkaana menneisyytenä, johon nykypäivän Turkki voisi pyrkiä takaisin.
2. Islamin rooli ulkopolitiikassa: Erdoğanin hallinto on korostanut islamin merkitystä ulkopolitiikassaan ja asemoitunut sunnimuslimien puolustajaksi erityisesti Lähi-idässä. Tämä on näkynyt esimerkiksi Hamasin tukemisessa ja Assadin hallinnon vastustamisessa.
3. Geopoliittiset tavoitteet: Turkki pyrkii olemaan johtava alueellinen toimija entisen Osmanien valtakunnan alueilla ja tarjoamaan vaihtoehdon lännen vaikutusvallalle.
4. Kulttuurinen diplomatia: Turkki on käyttänyt kulttuurista ja uskonnollista diplomatiaa vahvistaakseen vaikutusvaltaansa, kuten rakennuttamalla moskeijoita ja rahoittamalla koulutusta sekä humanitaarisia projekteja muslimimaissa.

Uus-Ottomanismin ilmentymiä

1. Syyrian sisällissota: Turkki on tukenut kapinallisryhmiä ja pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan Syyrian konfliktin lopputulokseen. Tämä nähdään pyrkimyksenä vahvistaa Turkin asemaa Lähi-idässä.
2. Libyan konflikti: Turkki on tukenut Libyan kansallista yhtenäisyyshallitusta (GNA) ja laajentanut sotilaallista ja poliittista vaikutusvaltaansa Välimeren itäosassa.
3. Balkanin alue: Turkki on pyrkinyt vahvistamaan suhteitaan Balkanin muslimienemmistöisiin maihin, kuten Bosnia ja Hertsegovinaan ja Kosovoon, sekä rakentamaan siteitä alueen turkkilaisvähemmistöihin.
4. Armenia ja Azerbaidžan: Vuonna 2020 Karabahin sodassa Turkki tuki vahvasti Azerbaidžania ja vahvisti asemaansa Kaukasuksella.
5. Itäisen Välimeren kiistat: Turkki on pyrkinyt laajentamaan vaikutusvaltaansa Välimerellä, erityisesti energiavarojen ja merialueiden hallinnan suhteen, mikä on johtanut kiistoihin Kreikan ja Kyproksen kanssa.

Miksi Erdoğanin politiikkaa kutsutaan uus-Ottomanismiksi?

• Historiallinen symboliikka: Erdoğan ja hänen hallintonsa ovat usein viitanneet Osmanien valtakunnan perintöön. Esimerkiksi Hagia Sofian muuttaminen moskeijaksi vuonna 2020 oli symbolinen teko, joka yhdisti uskonnollisen ja historiallisen identiteetin.
• Nationalismin ja islamin yhdistäminen: Osmanien valtakunnan perintöä käytetään Turkin nationalistisen ja islamistisen identiteetin vahvistamiseen.
• Konfliktit ja ulkopolitiikka: Turkin aktiivinen osallistuminen Lähi-idän, Balkanin ja Kaukasuksen konflikteihin kuvastaa pyrkimystä laajempaan vaikutusvaltaan Osmanien aikakauden mallin mukaisesti.

Kritiikki ja ristiriidat

1. Naapurimaiden huoli: Moni naapurimaa, kuten Kreikka, Syyria ja Armenia, näkee Turkin politiikan uhkana ja pitää sitä yrityksenä luoda hegemoniaa alueella.
2. Länsimaiden vastustus: Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat kritisoineet Turkkia autoritaarisuudesta ja aggressiivisesta ulkopolitiikasta.
3. Sisäpoliittiset vaikutukset: Uus-Ottomanismi on usein osa Erdoğanin retoriikkaa, jolla hän vahvistaa kannatustaan kotimaassa. Kritiikot kuitenkin väittävät, että se johtaa konflikteihin ja diplomatian eristäytymiseen.

Yhteenveto

Vaikka “uus-Ottomanismi” ei ole virallinen ideologia, se kuvastaa hyvin Erdoğanin ulkopoliittista strategiaa, jossa pyritään palauttamaan Turkin historiallinen asema alueellisena suurvaltana. Tämä politiikka on yhdistänyt kansallismielisyyden, islamin ja geopoliittiset intressit, mutta se on myös johtanut kiistoihin ja epäluottamukseen Turkin naapurustossa ja laajemmassa kansainvälisessä yhteisössä.

Erdoganin uus-Ottomanismi on mielenkiintoista myös omien eskatologisten tutkimusteni näkökannalta, sillä olen painottanut kirjoissani Ottomaanien imperiumin profeetallista roolia etenkin Danielin 8. ja 11. luvun näkyjen valossa. Olen yhdistänyt niissä 600 vuotta hallinneen Ottomaanien tai Osmannien sulttaanikunnan Danielin 8. luvun “pienen sarven” keskiaikaiseen täyttymykseen kuin myös Danielin 11. luvun “Etelän kuninkaan” rooliin (tulkintani poikkeavat hyvin paljon nykypäivän valtavirran eskatologien opetuksista, mutta olen perustellut niiden pätevyyden hyvin seikkaperäisillä historiallisilla ja raamatullisilla argumenteilla).

Marraskuussa 2017 Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi lännelle, että Syyrian sisällissota oli päättymässä terroristien tappioon ja Al-Assadin voittoon. Saman vuoden Joulukuun 11. päivä hän julisti Venäjän sotaoperaation Syyriassa päättyneeksi ja määräsi joukkojensa osittaisen vetäytymisen alueelta. Tämä tapahtui samaan aikaan kun Irakin ja Syyrian islamilainen valtio kukistettiin Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyöllä, kuten presidentti Trump oli toivonut tapahtuvan. Assadin vallan kukistuminen joulukuussa 2024 on seurausta lähinnä siitä, ettei Venäjä ole kyennyt seisomaan Syyrian hallituksen tukena Ukrainan sodan viedessä sen kaikki sotilaalliset voimavarat, kuin myös siitä, että Israel on tuhonnut Libanonissa hallinneen terrorijärjestö Hizbollahin johtajat, jotka olivat Assadin liittolaisia ja hallituksen sotilaallisia tukijoita yhdessä Venäjän armeijan kanssa.

Damaskoksen tyrannin kaatuminen on siis Iranin ja Hamasin käynnistämän lokakuun 7. terrori-iskun yksi historiallisia jälkiseurauksia. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on myöntänyt tämän itse varsin julkisesti, kuten seuraamani Jishai Fleisherin yläpuolisesta videosta selviää. Tyypillisessä antisionistisessa valtion propagandassaan, Iranin uskonnollinen diktaattori Ajatollah Khamenei väitti Israelin ja Yhdysvaltain hallituksen olleen suoraan osallisena Assadin vallan kaatumisessa. Olisi kuitenkin melko epäjohdonmukaista väittää Mossadin osallistuneen Syyrian diktaattorin vallalta panoon saadakseen hänen tilalleen islamistihallinnon, joka on jo uhannut marssivansa Jerusalemiin Hamasin avuksi (ellei sitten Hamas itse ole soluttautunut Mossadin johtoon).

Sen sijaan Syyrian islamistitaistelijoiden tavoitteet sopivat paljon paremmin yhteen “Turkin sulttaanin” Recep Tayyip Erdoganin tavoitteiden kanssa. Kerroin blogissani huhtikuussa 2024, että Erdogan on yksi lokakuun 7. terrori-iskun suunnittelijoiden pääepäillyistä. Erdogan on yllyttänyt muslimeita usein “pyhään sotaan” Jerusalemia vastaan. Esimerkiksi huhtikuussa 2023 Erdogan kertoi puhelunkeskustelussaan Iranin presidentti Ebrahim Raisille, että “islamilaisen maailman tulisi yhdistyä Israelia vastaan” vastauksena levottomuuksiin, jotka esiintyivät Temppelivuoren Al-Aqsa moskeijan läheisyydessä Israelin poliisin ja palestiinalaismellakoijien välillä.

Samassa blogissa kerroin kuinka Turkki näkee myös Israelin suunnitteleman Intian ja Euroopan yhdistävän kauppareitin uhkana sen geopoliittisille valtaintresseilleen. Vaikka Assadin vallan kaatuminen merkitsee nyt Iranin ja Venäjän vaikutusvallan heikentymistä Lähi-Idässä, se merkitsee myös Israelin ja Turkin vaikutusvallan kasvua. Mutta kuten Douglas Macgregor kertoi ensimmäisessä videossa, tilanne Syyriassa on nyt vastaava kuin Puolan jako Venäjän ja Preussin/Saksan kesken 1700 -luvun lopulla ja syyskuussa 1939, kun Hitler ja Stalin jakoivat Puolan Molotov–Ribbentrop sopimuksen mukaisesti, johtaen toisen maailmansodan käynnistymiseen.

Syyria saatetaan siis jakaa Israelin ja Turkin etujen mukaisiin etupiireihin missä Assadin vallasta syösseet Syyrian kapinallisvoimat Abu Mohammad al-Julanin johdossa tulevat toimimaan vain Turkin islamistijohtajan vasallina ja sijaistaistelijana. Pidemmällä tähtäimellä tämä saattaa siis edistää Turkin ja Israelin välistä suoraa yhteenottoa (aivan kuin Puolan jako syyskuussa 1939 kiihdytti Venäjän ja Saksan välistä sotaa). Vaikka jotkin kristityt saattavat nähdä, että nämä tapahtumat johtaisivat apokalyptiseen sotaan Israelin ja “syyrialaisen Antikristuksen” tai Israelin ja “turkkilaisen Antikristuksen” välillä, itse en yhdy tällaiseen näkemykseen. Olen käsitellyt kirjoissani jo islamilaisen ja/tai syyrialaisen Antikristuksen teoriaa, ja sitä missä kohdin yhdyn tuohon näkemykseen ja missä taas en.

Yhdyn kyllä siihen, että Turkki saattaa olla yksi avainpeluri myös Danielin 11. luvun näyssä ennustetuista lopun ajan valtioista, jotka sotivat Israelia vastaan, mutta en yhdy siihen, että tuossa luvussa ennustettu Antikristus ilmestyisi Ankarasta tai Istanbulista (suosittelen perehtymään vuonna 2019 julkaistun kirjani 13. lukuun koskien Danielin 11. luvun näyn kirkkohistoriallista ja lopun ajallista täyttymystä). Mutta ennen kuin lähdemme spekuloimaan joulukuun tapahtumien pidemmän aikavälin profeetallisilla ulottuvuuksilla, niin voimme löytää nämä tapahtumat jo Aamoksen kirjan ensimmäisestä luvusta. Moni profeetallisesti valveutunut kristitty on nostanut etualalle Jesajan 17. luvun profetian, jonka mukaan “Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi”. Vaikka tämä profetia toteutuu todennäköisesti ennen Jeesuksen paluuta maanpäälle, niin myös Aamos 1:2-12 sisältää hyvin mielenkiintoisen profetian Damaskoksesta, yhdestä maailman vanhimmasta kaupungista:

Ja hän sanoi: Herra ärjyy Siionista, hän jylisee Jerusalemista… Näin sanoo Herra: Damaskon kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat puineet Gileadin rautaisilla puimaäkeillä, sentähden minä lähetän tulen Hasaelin linnaa vastaan, ja se kuluttaa Benhadadin palatsit. Minä särjen Damaskon salvat, ja minä hävitän Bikat-Aavenin asukkaat ja Beet-Edenin valtikanpitäjät, ja Aramin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen Kiiriin, sanoo Herra. Näin sanoo Herra: Gassan [Gazan] kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat vieneet pakkosiirtolaisuuteen ja luovuttaneet Edomille kaiken väen, sentähden minä lähetän tulen Gassan muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit. Minä hävitän Asdodin asukkaat ja Askelonin valtikanpitäjät, ja minä käännän käteni Ekronia vastaan, ja filistealaisten tähteet hukkuvat, sanoo Herra, Herra. Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat luovuttaneet kaiken väen pakkosiirtolaisina Edomille eivätkä ole muistaneet veljesliittoa, sentähden minä lähetän tulen Tyyron muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit. Näin sanoo Herra: Edomin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on vainonnut miekalla veljeänsä ja tukahduttanut kaiken armahtavaisuuden ja pitänyt ikuista vihaa ja säilyttänyt kiukkunsa ainaisesti, sentähden minä lähetän tulen Teemania vastaan, ja se kuluttaa Bosran palatsit.

Tällaisten Vt:n profetioiden yli-innokkaassa soveltamisessa nykypäivän tapahtumiin ei ole syytä unohtaa sitä, että ne viittaavat myös tapahtumiin, jotka esiintyivät jo Aamoksen oman sukupolven päivinä. Aamos kuoli vuonna 745 eKr, ja tässä luvussa ennustetut tapahtuvat toteutuivat 730 -luvulla eKr. kun Assyrian kuningas Tiglatpileser III hyökkäsi Damaskokseen, kuten tuo on mainittu 2. Kuningastenkirjan luvussa 16, jakeissa 7-12. Toisen Kuningastenkirjan mukaan Israelin kuningas Pekah ja Aramin kuningas Resin, jonka valtakunnan hallintokeskus oli Damaskoksessa (“Hasaelin linna ja Benhadadin palatsit” on viittaus Aramin kuninkaisiin), tekivät sotilasliiton Juudan kuningas Aahasia vastaan ja lähtivät sotaratsuineen Jerusalemia vastaan, mutta eivät onnistuneet valloittamaan kaupunkia.

Aahas puolestaan teki liiton Assyrian kuningas Tiglatpileser III:n kanssa, joka valloitti Damaskoksen, Resinin valtakunnan, ja vei sen asukkaat pakkosiirtolaisuuteen. Kun Tiglatpileser III oli surmannut Aramin kuninkaan, Aahas lähti Damaskokseen tapaamaan Assyrian kuningasta. Mutta koska Raamatun profetioilla on usein myös lopun aikoihin ajoittuva täyttymys, ei ole syytä sivuuttaa sitä, että tässä profetiassa mainitaan samaan aikaan Damaskoksen hallitsijan vallalta pano ja Gazan rikokset Jerusalemia ja Juudaa (juutalaisia) vastaan. Profetia eritoten mainitsee Gazan rikoksena olleen pakkosiirtolaisten ottamisen Juudalta eli juutalaisten panttivankien ottamisen väkivalloin. Tästä syystä “Herra ärjyy Siionista, hän jylisee Jerusalemista”. Tämä jylinä ulottuu Tyyroon eli nykypäivän Libanoniin saakka missä Hizbollahin johtajat saivat maistaa Israelin puolustusvoimien vihan.

Herra rankaisee näitä kansoja, koska he ovat vainonneet “miekalla veljeänsä ja tukahduttanut kaiken armahtavaisuuden ja pitänyt ikuista vihaa ja säilyttänyt kiukkunsa ainaisesti”. Tämä kuvaa hyvin nykypäivän palestiinalaisia ja muslimeita, jotka aivopestään pikkulapsesta lähtien vihaamaan juutalaisia. Mutta samassa yhteydessä ennustetaan myös Damaskoksen eli nykyisen Syyrian hallitsijan kaatuminen sillä “Damaskon kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton.” Damaskoksen tyrannin syntien lopullisena mittana oli tietysti se, että hän salli lokakuun 7. terrori-iskun Jumalan silmäterää vastaan ja seisoi Israelin vihollisten puolella, kun Israel pyrki pelastamaan Hamasin kidnappaamat panttivangit. Hieman vastaava profetia löytyy Sefanjan kirjan toisesta luvusta:

Menkää itseenne, kootkaa ajatuksenne, te häpeämätön kansa… ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan hehku, ennenkuin teidän päällenne tulee Herran vihan päivä. Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. Sillä Gaza on oleva hyljätty ja Askelon autio, Asdod ajetaan pois keskipäivällä, ja Ekron hävitetään. Voi meren rannikon asukkaita, kreettien kansaa! Herran sana on teitä vastaan, Kanaan, filistealaisten maa [huom. “palestiinalaiset” johdetaan sanasta “filistealaiset” ja muinaiset filistealaiset asuttivat juuri nykyistä Gazan aluetta]; ja minä hävitän sinut asujattomaksi… Ja rannikko joutuu Juudan heimon jäännökselle... Tämä tulee heille heidän ylpeydestään, siitä, että ovat herjanneet, ovat ylvästelleet Herran Sebaotin kansaa vastaan.

Saman kaltaisia aiempia kirjoituksiani:

• Israel-Hamas sota ja sen historiallinen konteksti. Oliko Hamasin brutaali terrori-isku Israelia vastaan lähtölaukaus laajempaan Lähi-Idän konfliktiin, joka on ennustettu Raamatun profetioissa?
• Ovatko Lähi-Idän ja Ukrainan konfliktit osa maailman suurvaltojen välistä Suurta Peliä? Entä kuka hyötyi Gazan sodasta, Khamenei, Erdogan vai Putin?