Yhdysvallat palaamassa Kuuhun pysyvästi Artemis II ja III -lennoillaan. Kuinka Raamattu oikeutti ja mahdollisti ihmislajin laajentumisen muille taivaankappaleille?

Maaliskuussa tapahtuu jotain historiallista: NASA lennättää astronautit Kuun ympäri samaan tapaan kuin vuoden 1968 Apollo 8 lennolla missä astronautit lukivat Raamatun luomiskertomuksen, joka lähetettiin radion ja television kautta Maan asukkaille. Tämä on myös ensimmäinen kerta sitten vuoden 1972 Apollo 17 lentojen, kun ihminen palaa näin lähelle Kuuta. Lennot ovat pelkkää alkuvalmistelua tulevalle Artemis III -lennolle missä ihmisen olisi tarkoitus palata Kuun pinnalle vuosien 1969 – 72 Apollo 11 – 17 -lentojen tapaan. Kyseessä ei ole kuitenkaan mistään nostalgisesta paluusta kylmän sodan ajan kertaluontoisiin avaruuslentoihin sillä tällä kertaa USA:n tarkoituksena on palata Kuuhun pysyvästi eli perustaa sinne elämää ylläpitävä tukikohta, joka olisi asutettu ympäri vuoden.

Pysyvä tukikohta Kuussa on myös ensimmäinen askel pidemmän tähtäimen tavoitteelle eli lennolle Marsiin ja pysyvän tukikohdan perustaminen myös sinne, joka voisi laajentua ajan kuluessa kokonaiseksi siirtokunnaksi ja kaupungiksi. Yksisuuntainen matka Marsiin kestää vähintäänkin kuusi kuukautta ja siksi pelkässä Apollo-lentojen kaltaisessa pikavisiitissä planeetalle ei olisi juuri järkeä ilman planeetalle jäämistä vaikka haasteet ovatkin valtavat, kun otamme huomioon kuinka vihamielinen planeetta Mars on elämälle. Mutta Kuu on Marsiakin vihamielisempi taivaankappale ihmiselämälle ja silti olemme onnistuneet käymään siellä kuusi kertaa jo yli 50 vuotta vanhalla teknologialla (vaikka salaliittoteoreetikot väittävät tietysti toista).

Avaruuden painottomuudessa asuminen on kaikkein vihamielisin elinympäristö ihmiselle, mutta siitä huolimatta olemme asuttaneet yhtämittaisesti Maan kiertorataa kansainvälisen avaruusasema ISS:n astronauttien ansiosta jo vuosituhannen alusta lähtien. Kukaan yksittäinen astronautti ei ole asunut avaruudessa vielä 15 kuukautta pidempään, mutta ihmiskunta lajina ei ole ollut sidottuna enää pelkästään maanpinnalle 21. vuosisadalla. Itseasiassa voisimme sanoa siirtyneen jo maanpäällisesta lajista avaruudelliseksi lajiksi, sillä koko maanpäällinen sivilisaatiomme on tänään pitkälti riippuvaista avaruuteen sijoitetusta infrastruktuurista, kuten satelliiteista, joiden varassa toimivat aikajärjestelmät, navigointi, globaali viestintä, sääennusteet, talous, logistiikka ja turvallisuus.

Tässä mielessä ei pitäisi vaatia kovin suurta mielikuvituksen kvanttihyppyä ajatella, että sivilisaatiollisen kehityksen seuraava luonnollinen askelma ylöspäin on siirtyminen avaruudellisesta lajista multiplanetaariseksi lajiksi – aurinkokunnan useilla eri kiinteillä taivaankappaleilla, kiviplaneetoilla ja niiden kuilla asuvaksi tai sivilisaationsa vaikutusta useille planeetoille laajentavaksi lajiksi, kuten olemme jo tehneetkin pienessä mittakaavassa kuten Mars-mönkijöiden muodossa. Tässä rohkean kaukonäköisessä visiossa Mars olisi vain ensimmäinen askel kohti koko aurinkokuntamme asuttamista.

Jos uskallamme venyttää mielikuvitustamme vielä tätäkin pidemmälle, aurinkokuntamme kolonisointia seuraisi taas laajentuminen muihin tähtijärjestelmiin ja linnunradan – kotigalaksimme – asuttaminen, kuten Hollywoodin scifi-klassikoissa Tähtien sota missä ihmiset ovat levittäytyneet asumaan useille eri planeetoille ja tähtijärjestemille ja perustaneet galaktisen sivilisaation, joka muuntuu lopulta demokraattisesta galaktisesta tasavallasta galaktiseksi imperiumiksi mukaillen Rooman valtakunnan historiallista kehitystä.

Tällaiset tulevaisuuden hypoteesit saattavat kuulostaa monille nyt täysin utopistisilta, mutta ajatus tunnetaan ns. Kardašovin asteikkona, jonka venäläinen astronomi Nikolai Kardašov kehitti 1960 -luvulla. Sen mukaan sivilisaation teknologista kehitystä voitaisiin mitata sen perusteella hallitsevatko he vain oman planeettansa energiaa, oman aurinkokuntansa energiaa vai koko galaksinsa energiaa. Kardašovin asteikko kuvaa siten kolmea eri kehitysasteella olevaa sivilisaatiota:

Tyyppi I: sivilisaatio, joka pystyy hallitsemaan yhden planeetan energiaa
Tyyppi II: sivilisaatio, joka pystyy hallitsemaan yhden tähden tai aurinkokunnan energiaa
Tyyppi III: sivilisaatio, joka pystyy hallitsemaan yhden galaksin energiaa

Sisältö

Raamatullinen näkökanta

Kirjoitin tästä aiheesta jo kirjani Aadam 2.0 vai Peto 6.66? – Transhumanismi Raamatun valossa luvussa 9, mutta laajennan ajatuksiani tähän blogiini, koska aihe kiinnostaa minua etenkin raamatullisesta näkökulmasta. Oikeuttaako Raamattu tällaisen vision ihmiskunnan kollektiivisesta tehtävästä ja tarkoituksesta – jonka puolesta etenkin maailman rikkain miljardööri (kohta jo historian ensimmäinen biljonääri) Elon Musk on liputtanut viimevuosina ja ajanut eteenpäin SpaceX -yhtiönsä Starship -raketin ansiosta – vai onko tämä ylpistyneen ihmismielen moderni yritys rakentaa nykypäivän Baabelin tornia?

Kyynisemmältä ja pessimistisemmältä näkökannalta tässä on ehkä helppoa nähdä paisuneen ihmismielen suuruudenhulluus, joka tuo mieleen Raamatun kertomuksen Luciferin lankeamuksesta:

Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja! Sinä sanoit sydämessäsi: ‘Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.’ – Jes. 14:12-14

Toinen kohta mitä lainataan usein tässä kontekstissa on Psalmi 115:6:

Taivas on Herran taivas, mutta maan hän on antanut ihmisten lapsille.

Tätä luetaan siis niin, ettei ihmisillä olisi edes lupaa hallita tähtitaivaan kappaleita, koska vain Maan hallintavalta annettiin Aadamin jälkeläisille. Tämä on kuitenkin melko virheellistä raamatuntulkintaa, koska toisissa kohdissa sanotaan myös näinkin:

Katso, taivaat ja taivasten taivaat, maa ja kaikki, mitä siinä on, ovat Herran, sinun Jumalasi. – 5. Moos. 10:14

Daavidin virsi. Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat. – Psa. 24:1

Sinun ovat taivaat, sinun on myös maa; maanpiirin täysinensä sinä olet perustanut. – Psa. 89:12

Kyse ei siis ole mistään jaetusta omistajuudesta missä ihminen omistaisi maan ja Jumala taivaan. Taivas ja Maa kuuluvat yhtälailla Jumalan suvereenin vallan hallintapiiriin ja Hän omistaa niin taivaan kuin maankin. Jos siis Jumalan hallintavalta Maasta ei sulje pois sitä, että Hän antoi Aadamin ja hänen jälkeläistensä vastuulle Maan hallitsemisen (1. Moos. 1:28), niin miksi tämä sulkisi sen pois taivaiden kohdalla? Raamatullisessa antropologiassa ihminen kuvataan Jumalan kanssahallitsijaksi, jonka rooli Hänen luomakunnassaan on kuin tilanhoitajan roolia Isäntänsä omistamilla mailla.

Tähän perustuu myös kristillinen ympäristöajattelu vastakohtana pakanalliseen ja misantropiseen ympäristöajatteluun missä ihminen itse on ympäristön perimmäinen ongelma. Ihmisellä ei ole absoluuttista tai ehdotonta valtaa luonnon ylitse ja siksi meidän Isäntämme on asettava meidät kerran vastuuseen myös siitä miten olemme huolehtineet Hänen luomakunnastaan ja hallinneet Hänen luotujansa.

Ihmismyönteinen ja ihmisvastainen filosofia

Elon Muskin kaltaiset teknomiljardöörit ja Steve Fullerin kaltaiset sosiologistit ovat tähdentäneet, että erilaiset poliittiset ja uskonnolliset ideologiat voidaan jakaa kahteen eri vastakkaiseen leiriin: yhdellä puolella niihin, jotka suhtautuvat ihmisrotuun vihamielisesti ja pyrkivät rajoittamaan sen potentiaalia, hallintavaltaa, kasvua ja lukumäärää, ja toisella puolella niihin, jotka rakastavat ihmiskuntaa (sen ongelmistaan huolimatta) ja uskovat ihmiskunnan potentiaaliin ylittää omat rajoitteensa voidaksemme laajentaa tietoisuuttamme ja hallintavaltaamme myös tämän planeetan ulkopuolelle ja kasvaa niin yksilöinä kuin ihmislajina nykyisten biologisten ja henkisten rajoitteidemme tuolle puolen. Tämä ajatus on juuri sanan transhumanismi (ihmisyyden tuolle puolen) ytimessä ja transhumanismia kannattava Fuller erottaa sen posthumanismista, joka kuuluu enemmän tuohon ensin mainittuun misantropiseen ryhmään (posthumanismi = ihmisyyden jälkeen, se on siis filosofia, joka kannattaa ihmisyyden jälkeistä maailmaa missä ihmisyys itsessään ei vaikuta enää hallitsevana maailmaa muokkaavana voimana).

Esimerkiksi radikaalin ympäristöajattelun, joka juurtuu usein pakanalliseen luonnonpalvontaan, Musk ja Fuller yhdistävät tähän ensimmäiseen ryhmään, sillä sen näkökulma ihmisyydestä on hyvin pessimistinen ja ihmisvastainen koska se hylkää jo lähtökohtaisesti sen ajatuksen, että ihmisellä olisi jotain erityisarvoa luonnon muiden organismien rinnalla. Rooman klubin raportit siitä kuinka ihminen on luonnon syöpäkasvain, joka lukumääärää planeetallamme tulisi rajoittaa ja jonka yhteiskuntien taloudellista kasvua tulisi hillitä luonnonvarojen säästämiseksi, on tästä misatropisesta ajattelusta hyvä esimerkki.

Ihmiskunnan potentiaaliin uskova ihmismyönteinen leiri ei kiellä sitä, että ihmisen toiminta planeetallamme on aiheuttanut monia ongelmiakin ja että olemme kuluttamassa lopulta planeettamme luonnonvarat ja energialähteet loppuun. Mutta tämä leiri ymmärtää myös sen, ettei ihminen ole vain Maan olemassaolevien luonnonvarojen kuluttaja vaan myös uusien luonnonvarojen tuottaja ja uusien energialähteiden keksijä (Maan “viljelijä ja varjelija”, kuten Genesis sen ilmoittaa).

Tässä kohtaa mukaan tulee edellä mainittu Kardašovin asteikko, sillä jos sivilisaatiomme saavuttaa sen pisteen, että olemme kuluttamassa oman planeettamme energian ja luonnonvarat loppuun, ratkaisu ei ole silloin ihmispopulaation vähentäminen ja globaalin ympäristödiktatuurin perustaminen, vaan vapauden lisääminen, jotta voisimme saavuttaa suurempia innovaatioita tieteessä ja teknologiassa ja laajentua omasta biosfääristämme Maan ulkopuolelle hyödyntääksemme myös Kuussa, Marsissa ja koko aurinkokunnassamme olevat resurssit sivilisaatiomme polttoaineeksi.

NASA:n Artemis-lennot ja Elon Muskin suunnitelmat Marsin kolonisoimisesta massiivisen Starship -rakettinsa ansiosta, ovat merkkinä siitä, että olemme nyt historiallisessa murroskohdassa missä ihmiskunta on siirtymässä Kardašovin asteikon sivilisaatio tyyppi I:stä sivilisaatio tyyppi II:een. Pessimistiset äänet saattavat tähdentää, että avaruuden elämälle vihamielinen ympäristö olisi osoituksena siitä, ettei Jumala tarkoittanut sitä koskaan asuttavaksi. Mutta samalla tavoin Siperia ja Antarktis ovat elämälle hyvin vihamielisiä ympäristöjä ja silti ihminen on ottanut ne hallintavaltaansa ja perustanut sinne pysyvästi asuttuja siirtokuntia. Mount Everest on elämälle hyvin vihamielinen ympäristö, mutta silti useat seikkailun- ja jännityksenjanoiset ihmiset ovat kiivenneet senkin huipulle.

Sama koskee valtameriä, jotka nekin ihminen otti haltuunsa jo siirtomaavaltojen aikakaudella, ja nyt olemme siirtyneet valtamerien syvyyksien kartoittamiseen ja haltuunottoon. Milloin sivilisaatio on mennyt eteenpäin kun ihminen olisi tyytynyt elämään vain mukavuusvyöhykkeellään ja tehnyt asioita, jotka eivät vaadi häneltä mitään riskinottoa, uskallusta ja nousua mahdottomien olosuhteiden yläpuolelle? Sama kysymys voidaan esittää myös jokaisen ihmisyksilön kohdalla. Ajatus avaruuteen ja kuuhun nousemisesta olivat kerran lähes mahdottomilta kuulostavia tavoitteita, mutta siitä huolimatta onnistuimme niiden saavuttamisessa. Kuten presidentti John F. Kennedy sanoi kuuluisassa Rice -yliopiston puheessaan vuonna 1961:

Maailman katseet ovat nyt kääntyneet avaruuteen – Kuuhun ja planeetoille sen tuolla puolen. Ja me olemme tehneet lupauksen: ettemme anna avaruuden joutua vihamielisen valloituksen lipun alle, vaan että se kulkee vapauden ja rauhan lipun alla. Olemme luvanneet, ettemme täytä avaruutta joukkotuhoaseilla, vaan tiedon ja ymmärryksen välineillä. Mutta miksi, jotkut kysyvät, juuri Kuu? Miksi valita tämä tavoitteeksemme?

Yhtä hyvin voisi kysyä: miksi kiivetä korkeimmalle vuorelle? Miksi, kolmekymmentäviisi vuotta sitten, lentää Atlantin yli? Me valitsemme mennä Kuuhun. Me valitsemme mennä Kuuhun tämän vuosikymmenen aikana – ja tehdä muitakin asioita – ei siksi, että ne ovat helppoja, vaan siksi, että ne ovat vaikeita. Siksi, että tämä tavoite pakottaa meidät kokoamaan ja mittaamaan parhaat kykymme ja energiamme. Siksi, että tämä haaste on sellainen, jonka olemme valmiita ottamaan vastaan, jota emme aio lykätä ja jonka aiomme voittaa.

Avaruussiirtokunnat ja terraformointi

Toinen yleinen väärinkäsitys avaruusmatkailusta on se, että kyseessä olisi jonkinlaisesta eskapistisesta yrityksestä paeta Maassa olevia ongelmiamme avaruuteen. Tällaisia ajatuksia tosin ruokkii joskus Elon Musk itse ja Netflixin post-apokalyptiset scifi-sarjat, mutta tämä ajatus on melko absurdi senkin valossa, että Maa on edelleen varsinainen Paratiisi Kuuhun tai Marsiin verraten. Eikä kukaan pakene Paratiisista erämaahan. Maan ympäristöongelmat ovat varsin mitättömiä siihen nähden mitä ne ovat Kuussa ja Marsissa. Kuussa tai Marsissa ei ole ilmakehää, jota voisimme hengittää. Kuun yö ja päivä kestää noin 15 maan vuorokautta ja päivällä sen pintalämpötila voi nousta paahtavaan +130 °C ja yöllä hyiseen –200 °C. Ilman lämpöä tasaavaa ilmakehää tyypillinen yön ja päivän välisen lämpötilan vaihtelu on Kuussa noin 300 °C.

Marsissa vuorokauden pituus on lähes vastaava Maan vuorokauden pituuden kanssa (vain 40 minuuttia pidempi kuin Maan vuorokausi), mutta sielläkin yölämpötila voi pudota alle 100 miinusasteen puolelle, vaikka kesällä Marsin päiväntasaajan seudulla on mahdollista nauttia jopa 30 asteen helteistä. En silti suosittele lähtemään ulos t-paidalla, koska Marsin ilmakehä on äärimmäisen ohut – paine on vain noin 0,6 % Maan paineesta – jolloin veri kiehuu elimistössäsi lähes välittömästi, happi loppuu sekunneissa ja keuhkot repeävät yrittäessäsi hengittää, vaikka lämpötila olisikin hetkellisesti “mukava”.

Lyhyesti sanottuna: vaikka päivällä voisi tuntua lämpimältä (jopa +20–30 °C pinnalla varjossa), ilman täydellistä paine- ja happipukua et selviäisi enempää kuin 10–30 sekuntia ennen tajuttomuutta, ja kuolema seuraisi nopeasti ebullismista (kehon nesteiden kiehuminen matalassa paineessa), tukehtumisesta ja kudosten vaurioista. Koska Kuussa ei ole ilmakehää lainkaan ja Marsissa on hyvin ohut ilmakehä, siellä asuvat ihmiset altistuvat jatkuvasti myös avaruuden kosmiselle auringonsäteilylle, joka on noin 200-700 kertaa suurempi kuin Maassa. Tämä säteily lisää mm. astronauttien riskiä sairastua syöpään.

Kuun ja Marsin matala painovoima (Kuussa se on noin kuudesosan Maan painovoimaa pienempi ja Marsissa noin kolmasosan) aiheuttaa ihmisille myös monia ongelmia sillä se saa aikaan lihaskatoa, sydänongelmia, näköhäiriötä ja nesteen kertymistä ylävartaloon. Tästä syystä ISS:llä työskentelevien astronauttien tulee kuntoilla 2 tuntia päivittäin minimoidakseen painottomuuden aiheuttamia terveysriskejä. Kuussa ja Marsissa on myös ihmiselle erittäin myrkyllistä pölyä ja etenkin Kuussa mikrometeoroidit pommittavat jatkuvasti sen pintaa, joka voi koitua astronauttien kuolemaksi.

On selvää, ettei Marsissa voi olla mitään Maan ulkopuolista elämää, kuten monet uskoivat vielä 1900 -luvun alussa. Sama koskee useimpia muitakin oman aurinkokuntamme taivaankappaleita, vaikka varmuudella emme voi sanoa samaa galaksimme tai universumimme muista aurinkokunnista. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö ihminen voisi tehdä näistä elämälle vihamielisistä taivaankappaleista elämälle suotuisia oman ylivertaisen älynsä ja teknologiansa asiosta. Voimme esimerkiksi muokata niiden olosuhteita hallitusti ja paikallisesti, ensin suojatuilla elinympäristöillä ja myöhemmin laajemmilla teknologisilla ratkaisuilla. Voimme rakentaa paineistettuja asumuksia, hyödyntää paikallisia resursseja veden, hapen ja polttoaineen tuottamiseen, suojautua säteilyltä maaperän ja rakenteiden avulla sekä luoda suljettuja ekosysteemejä, jotka jäljittelevät Maan elämää ylläpitäviä prosesseja.

Tiedämme jo nyt miten tuottaa happea, vettä ja polttoainetta Kuun ja Marsin omista paikallisista resursseista hyödyntämällä paikallista jäätä, mineraaleja ja ilmakehän yhdisteitä, elektrolyysin, kemiallisen synteesin ja energian varastointiratkaisujen avulla. Osa näistä teknologioista on jo käytössä avaruudessa ja osa on testattu Maassa analogiympäristöissä, eikä kyse ole enää teoriasta vaan insinöörityöstä ja skaalaamisesta. Tämä tarkoittaa, että tuleva ihmisasutus ei perustu pelkästään jatkuviin huoltolentoihin Maasta, vaan paikalliseen tuotantoon ja omavaraisuuden asteittaiseen kasvuun – juuri siihen samaan periaatteeseen, jonka varaan kaikki kestävät sivilisaatiot ovat historiassa rakentuneet.

Olisi täysin mahdollista rakentaa pieni omavarainen kaupunki sekä Kuun että Marsin pinnalle tai niiden maan alle, joissa toimisi monet samat modernin maailman mukavuudet kuin Maan kaupungeissakin. Ainoa ero olisi siinä, ettet voisi lähteä kävelemään ulos ilman avaruuspukua. Kaupungeissa asuminen olisi tietysti hyvin erilainen kokemus kuin maan kaupungeissa asuminen näiden taivaankappaleiden heikomman painovoiman johdosta. Pidemmän aikavälin visioissa on pohdittu jopa Maan ulkopuolisten taivaankappaleiden terraformointia eli niiden ilmaston ja ympäristön maankaltaistamista.

Näissä suunnitelmissa esimerkiksi Marsin ohut ilmakehä voitaisiin vähitellen paksuntaa vapauttamalla hiilidioksidia ja muita kaasuja planeetan omista varannoista – esimerkiksi pommittamalla Marsin napaseutuja ydinaseilla – nostaen planeetan lämpötilaa ja paranten sen säteilysuojaa, jolloin Marsiin syntyisi pitkällä aikavälillä vakaampi ja elämälle suotuisampi ympäristö. Tällainen terraformointi ei olisi yhden sukupolven hanke, vaan vuosisatoja tai jopa vuosituhansia kestävä prosessi, jossa pienet, paikalliset elinkelpoiset alueet laajenisivat vähitellen.

Olennaista on kuitenkin ymmärtää, ettei kyse olisi luonnon mielivaltaisesta vääristelystä, vaan luomakunnan potentiaalin vapauttamisesta teknologian avulla – samasta periaatteesta, jolla ihminen on muokannut soita viljelysmaaksi, autiomaita asuinkelpoisiksi ja vihamielisiä ympäristöjä elämää tukeviksi. Kuun ja Marsin kaupungit olisivat tässä kehityksessä ensimmäisiä askelia, ei päätepiste, ja ne toimisivat laboratorioina sille, kuinka pitkälle ihmisen vastuu, kekseliäisyys ja yhteishallinta voivat ulottua Maan rajojen tuolle puolen.

Planetaarinen suunnittelu ja ilmastonmuokkaus

Näin massiivinen hanke vaatisi kuitenkin kokonaan uudenlaista tieteenalaa nimeltä planetaarinen suunnittelu. Tämä olisi laajempi sovellus jo tänään omaan planeettaammekin sovellettuun ilmastonmuokkaukseen missä pyrimme manipuloimaan Maan ilmakehää keinotekoisesti. Tämä on jo käytössä esimerkiksi menetelmissä kuten sadepilvien kylvämisessä missä pilviin kylvetään lentokoneilla kemikaalia, tyypillisesti hopeajodidia, joka kiihdyttää sadeprosessia, ja silloin pilvi sataa aikaisemmin kuin mitä se luonnostaan sataisi (aihe sekoittuu usein hallituksen vastaisen oikeiston salaliittonarratiiveihin ns. kemikaalivanoista).

Tässä kohtaa moni lukija alkaa yleensä kauhistella ja levittää salaliittoteorioita siitä kuinka “hullujen tiedemiesten” ja teknomiljardöörien salakerho yrittää tuhota Maa-planeettamme, vähentää ihmispopulaatiota ja paeta Marsiin. Totuus on kuitenkin aivan päinvastainen: Ne, jotka vastustavat esimerkiksi maan ilmaston muokkausta, kuuluvat usein siihen kerhoon, jotka kannattavat myös ihmispopulaation vähentämistä. Tämän ajatuksen taustalla vaikuttaa nimittäin uuspakanallinen ajatus siitä, että ihmisen ei tulisi hallita ja muokata ympäristöään lainkaan koska juuri tämä olisi saanut aikaan sen miksi “Äiti Maa” on nyt vihastunut meihin ja haluaa hävittää puolet ihmisväestöstä tulvilla ja muilla luonnon katastrofeilla.

Ajatus luonnon hallitsemisesta juurtuu kuitenkin vahvasti juuri juutalaiskristillisen uskon traditioon sillä Jumala sanoi ihmiselle hänet luodessaan:

Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.

Puhuessaan maasta, Raamattu ei tarkoita vain sitä maata, jonka päällä seisomme vaan koko Maa-planeettaamme, sen elinympäristöä ja ekosysteemiä. Siksi termi “maa” sisältää myös planeettamme ilmakehän ja ilmaston, joka meillä on lupa tehdä ihmisen alamaiseksi. Kun ihminen on kaatanut metsää, viljellyt maata, ohjannut vesistöjä, tämä kaikki on ollut maan ekologisen systeemin hallintaa pienessä mittakaavassa. Pilvien kylväminen sateen aikaansaamiseksi tai viljakasvien geneettisen koodin muokkaaminen niiden tuottavuuden ja laadun parantamiseksi, ovat sitä hieman suuremmassa mittakaavassa ja planetaarinen suunnittelu on esimerkki luomakunnan hallitsemisesta kaikkien suurimmassa mahdollisessa merkityksessä.

Planetaarisessa suunnittelussa emme tulisi hallitsemaan luontoa vain paikallisesti vaan kokonaisena järjestelmänä, jossa ilmakehä, hydrosfääri, biosfääri ja geologiset prosessit kytkeytyvät toisiinsa ja muodostavat elämää ylläpitävän kokonaisuuden. Tällöin hallinta ei tarkoittaisi mielivaltaista manipulointia tai lyhytnäköistä hyödyntämistä, vaan pitkäjänteistä suunnittelua, ennakointia ja vastuun kantamista koko planeetan mittakaavassa. Pitkällä juoksulla planetaarinen tiede antaisi meille lopulta paremman ymmärryksen siitä miten hallita paremmin oman planeettamme ilmastoa luodaksemme tänne ilmastollisesti vakaammat elinolosuhteet.

Vain näin voisimme päihittää ilmastonmuutoksen. Enkä käytä sanaa samassa apokalyptisessä mielessä kuin Greta Thunberg enkä viittaa sillä edes esiteollisen ajan jälkeiseen ilmaston lämpenemiseen (on se sitten ihmisen aiheuttamaa tai ei). Viittaan ilmastomme epävakauteen, joka on aiheuttanut todellisia ongelmia jo ensimmäisen ihmisparin päivistä lähtien, sillä koko Maa kirottiin Aadamin synnin seurauksena, ja siksi pakkanen, helle, kuivuus, tulvat, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja erilaiset taudit ovat aiheuttaneet paljon tuhoa ja kuolmaa vaikka mikään niistä, ei ollut Jumalan luomistyön alkuperäinen tarkoitus. Siksi Paavali opetti roomalaiskirjeen 8. luvussa:

koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.

Oman planeettamme ilmastoa säätelevän systeemin parempi ymmärrys ja hallinta auttaisi meitä myös muiden planeettojen kuten Marsin ilmaston paremmassa hallinnassa. Tällöin voisimme oppia muokkaamaan myös Marsin ilmakehää muuttaaksemme sen enemmän Maan ilmakehää vastaavaksi. En nyt usko siihen, että Marsista olisi tulossa ihmiskunnalle jokin Maa 2.0, johon ihmiskunta pakenee, kun Maa 1.0:aa kohtaa jokin eksistentiaalinen katastrofi. Mutta uskon, että ihmiskunnalla on kyky laajentaa sivilisaationsa toiminta-aluetta ja ulottuvuutta myös muille planeetoille. Jo tähän päivään mennessä muille planeetoille tai niiden kuille lähettämämme avaruusluotaimet, kopterit ja mönkijät, ovat tästä kaikesta pelkkää esimakua.

Miksi meidän tulisi kurkottaa tähtiin?

Eräs tärkeä näkökohta on myös siinä, että vaikka lukijalla itsellään ei olisi minkäänlaista mielitekoa vierailla koskaan Kuussa, Marsissa tai edes Maan kiertoradalla, niin avaruustutkimus hyödyttää kaikkia Maan asukkaita pitkällä tähtäimellä. Se nimittäin pakottaa ihmiskunnan kirkkaimmat mielet keksimään innovatiivisia ratkaisuja avaruusmatkailuun ja -asutukseen liittyviin pulmiin, jotka johtavat sitten teknologisiin keksintöihin mistä hyötyvät myös kaikki Maassa asuvat ihmiset. Tämä on nähty jo hyvin tähän päivään mennessä sillä huolimatta avaruustutkimuksen tähtitieteellisistä kustannuksista, niiden sivutuotteena syntyneet innovaatiot ovat valuneet osaksi arkista elämäämme tavalla, jota harva enää edes tiedostaa.

Satelliittiteknologia, tarkka navigointi, kehittyneet materiaalit, energiatehokkaat järjestelmät, lääketieteelliset kuvantamis- ja monitorointimenetelmät sekä suljetut elintukijärjestelmät ovat kaikki esimerkkejä ratkaisuista, jotka syntyivät alun perin avaruuden vaatimuksista mutta palvelevat tänään suoraan maanpäällistä yhteiskuntaa. Vielä olennaisempaa on kuitenkin se, että avaruustutkimus toimii inspiraationa ja suunnannäyttäjänä ihmisen yhteisestä päämäärästä: se asettaa ihmiskunnalle yhteisiä, pitkän aikavälin tavoitteita, jotka ylittävät yksittäisten sukupolvien, valtioiden ja ideologioiden rajat. Tässä mielessä avaruustutkimus ei ole pakoa Maasta, vaan investointi siihen – investointi tietoon, kyvykkyyteen ja tulevaisuuteen, jonka hedelmät kantavat paljon kauemmas kuin yksikään raketti.

Tämä edellinen on sosiologisesti aika tärkeä näkökulma, koska ihmiskunta tarvitsee jonkin merkityksellisen narratiivin sille miksi se on ylipäätään olemassa. Tarvitsemme sitä yhtälailla niin yksilöinä kuin ihmisyhteisöinäkin. Tarvitsemme vastausta perustavanlaatuisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin, kuten Miksi olemme täällä? Mihin olemme menossa? Mitä varten ponnistella, kärsiä ja rakentaa? Jos kukaan ei tarjoa meille mitään positiivista suuntaa tai merkitystä olemassaolollemme, ajaudumme lopulta nihilismin, hedonismin ja itsetuhoisuuden tielle, tai sitten alamme etsiä tuota yhteisöllistä merkitystä tuhoisista poliittisista ideologioista, kulteista ja uskonnoista.

Vaikka kristinuskossa on vastattu näihin eksistentiaalisiin tarpeisiimme, jotka voimme löytää vain yhteydestä Luojaamme, Hänen ristiinnaulitun Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, se ei ole koskaan ollut tarkoitettu irrotettavaksi historiasta, luomakunnasta tai ihmisen konkreettisesta tehtävästä maailmassa. Kristillinen usko ei tarjoa vain vastausta kysymykseen “miten pelastun?”, vaan myös kysymyksiin “miksi olen olemassa, miten elän ja mihin suuntaan rakennan?”. Se ankkuroidaan aikaan, paikkaan ja tekoihin: rakkauteen lähimmäistä kohtaan, vastuun kantamiseen luomakunnasta ja toivon vaalimiseen tulevaisuudesta, joka ei ole ennalta suljettu.

Juuri tässä mielessä kristinusko kykenee tarjoamaan myös positiivisen ja rakentavan metanarratiivin, joka ei perustu pelkoon, viholliskuviin tai maailmanlopun odotukseen, vaan luottamukseen siihen, että historia on Jumalan käsissä ja että ihmisellä on siinä merkityksellinen rooli. Tällainen narratiivi ei kilpaile tieteen tai inhimillisen edistyksen kanssa, vaan antaa niille suunnan ja eettisen kehyksen: ihmisen tehtävä ei ole paeta maailmasta, vaan osallistua sen parantamiseen. Ilman tätä kokonaisnäkyä myös kristinusko typistyy helposti yksityiseksi lohdutukseksi tai eskapistiseksi toivoksi, mutta parhaimmillaan se toimii vastavoimana juuri niille tuhoisille ideologioille, joihin merkitystä etsivä ihminen muuten ajautuu.

Voidaan nimittäin väittää, että jos kristinusko kadottaa sen tähän todellisuuteen ja maailmanaikaan kiinnittyvät historialliset ja eskatologiset kiinnityspisteensä, ja muuttuu pelkästään tuonpuoleisuutta koskevaksi lohdun ja toivon sanomaksi, se jättää jälkeensä tyhjiön poliittisille uskonnoille, jotka tarjoavat toivon ja pelastuksen sanomaa tätä maailmanaikaa varten. Tämän ilmiön voidaan selittää olleen suurelta osin myös Adolf Hitlerin nousun taustalla sillä natsismi oli paljon enemmän kuin pelkkä poliittinen liike – se oli poliittinen uskonto, joka lupasi tuhatvuotista kolmatta valtakuntaa ja uuden ihmisen tulemusta. Nämä olivat suoraan kristillisestä eskatologiasta lainattuja käsitteitä mutta väännetty kieroon niiden saatanalliseksi vastakohdaksi.

Suomenkielinen tekstitys mukana

Raamattu nykyfysiikan läpivalaisussa

Vaikka Raamattua lukiessa on helppo sortua siihen virheeseen, että alamme lukea sitä kuin luonnontieteen tai fysiikan tiedekirjana, mitä se ei ole, niin Raamattu ja nykyinen tieteellinen ymmärryksemme fysiikasta ei ole millään tapaa ristiriidassa keskenään. Otan esille kaksi esimerkkiä:

Kiitä Herraa, minun sieluni, Herra, minun Jumalani, sinä olet ylen suuri; valkeus ja kirkkaus on sinun pukusi. Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan. – Psa. 104:2

Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi… Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois. – Jes. 40:22, 26

Näissä molemmissa kohdissa Jumalan sanotaan levittäneen taivaat – siis koko maailmankaikkeuden miljardeine galaksineen – kuin teltan. Vielä 1900 -luvun alkupuoliskolle asti useimmat astronomit ja fysiikot pitivät itsestään selvänä sitä, että maailmankaikkeus kokonaisuudessaan olisi staattinen ja ikuinen ilman määriteltävää alkua. Grok selittää:

Tämä ajatus oli syvään juurtunut ennakkoluulo, joka ulottui aina antiikista Newtonin kautta 1900-luvun alkuun asti. Seuraavat seikat kuvaavat tilannetta hyvin:

1800-luvun loppu – 1910-luku: Newtonilaisessa fysiikassa [vaikka Newton itse uskoi Raamatun Jumalan luoneen maailmankaikkeuden] universumin oletettiin olevan ääretön, staattinen ja ikuinen. Tähtitieteilijät näkivät Linnunradan käytännössä koko maailmankaikkeutena, eikä laajenemista tai supistumista vakavasti harkittu.

1917: Albert Einstein loi ensimmäisen yleisen suhteellisuusteoriaan perustuvan kosmologisen mallin (Einsteinin staattinen universumi). Hän pakotti yhtälöihinsä kosmologisen vakion (Λ), jotta universumi pysyisi staattisena – koska ilman sitä universumi joko romahtaisi tai laajenisi. Einstein piti tätä täysin luonnollisena, koska “kaikkien” mielestä universumin piti olla muuttumaton.

1917–1920-luvun alku: Myös Willem de Sitter ehdotti staattista mallia (tosin tyhjästä avaruudesta koostuvaa). Useimmat pitivät staattisuutta lähes itsestäänselvyytenä.

1922–1927: Alexander Friedmann ja Georges Lemaître löysivät matemaattisesti laajenevia ja supistuvia ratkaisuja Einsteinin yhtälöistä, mutta näitä pidettiin lähinnä matemaattisina kuriositeetteina – eivätkä ne heti vakuuttaneet ketään.

1929: Edwin Hubblen havainto (punasiirtymä kasvaa etäisyyden myötä → universumi laajenee) alkoi murtaa staattista paradigmaa.

1930–1931: Einstein vieraili Hubblella, myönsi virheensä ja hylkäsi kosmologisen vakion (hän kutsui sitä myöhemmin “suurimmaksi mokakseen”). Staattisesta mallista luovuttiin vähitellen tieteellisessä yhteisössä 1930-luvulla.

Yhteenvetona: Kyllä, vielä 1930-luvun alkuun asti staattinen ja ikuinen universumi oli vallitseva (tai ainakin voimakkaasti vallitseva) käsitys lähes kaikilla alan auktoriteeteilla. Vasta Hubblen havaintojen ja Lemaîtren “alkuräjähdyksen” (primeval atom) -ajatuksen yleistyminen 1930-luvulla sekä myöhemmin kosminen taustasäteily (1965) veivät staattisen mallin lopullisesti romukoppaan valtavirran kosmologiassa.

Toisin sanoen, useimmille vielä 1900 -luvun alussa eläneille fyysikoille Psalmien kirjan ja Jesajan väite siitä, että maailmankaikkeus olisi levitetty kuin teltta tai että sillä olisi jokin alkuhetki, kuten Genesis 1:1 ja Johannes 1:3 väittävät, olisi näyttänyt pelkältä muinaisajan runolliselta hölynpölyltä. Mutta tänään tiedämme – paljolti roomalaiskatolisen papin ja fyysikon Georges Lemaîtren ansiosta -, että universumi laajenee ja galaksit etääntyvät toisistaan kiihtyvällä vauhdilla.

Brittiläinen astronomi Fred Hoyle (1915 – 2001) oli ensimmäinen, joka kehitti termin “alkuräjähdys” (Big Bang) pilkalliseksi kuvaukseksi Lemaîtresin teorialle, joka on nyt laajasti hyväksytty ja vahvistettu havainnoilla. Hoylen kaltaisilla ateisteilla oli nimittäin vaikeuksia hyväksyä tuota teoriaa sen tähden, että se vei fysiikkaa liian lähelle metafysiikkaa ja raamatullista luomiskertomusta. Laajeneva universumi ei voi olla nimittäin ikuinen vaan sillä täytyi olla alkuhetki milloin kaikki aine ja energia lähtivät erkanemaan toinen toisistaan.

Psalmien kirjan ja Jesaja kohdassa on kuitenkin eräs toinenkin kuriositeetti, joka on hyvin relevantti Albert Einsteinin teorioiden kannalta. Psalmisti sanoo: “Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan.” Tässä levittämisen kohdalla on hepreankielinen verbi נָטָה, natah, joka voidaan kääntää sanoilla “venyttää, ojentaa, levittää, kallistaa, taivuttaa.” Sama sana löytyy myös Jesaja kohdasta: “hän levittää [natah =taivuttaa] taivaan niinkuin harson, pingoittaa [mathach = venyttää/laajentaa] sen niinkuin teltan asuttavaksi.” Heprealaisten profeettojen mukaan Jumala on siis taivuttanut tai kaartanut taivaan ja koska valo mainitaan samassa yhteydessä, psalmistin implikaationa näyttäisi oleva se, että valo kaartuu Maan kaltaisen massan yläpuolella.

Tämä on täsmälleen se mitä Einstein yleinen suhteellisuusteoria väittää, että massa ja energia eivät vain liiku avaruudessa, vaan muovaavat itse avaruus-ajan geometriaa, jolloin myös valon kulkusuunta taipuu. Einsteinin yleisessä suhteellisuusteoriassa valo ei kaarru siksi, että siihen vaikuttaisi jokin perinteinen voima, vaan siksi, että se seuraa kaareutuneen aika-avaruuden geodeesia massiivisten kappaleiden läheisyydessä. Juuri tämä ajatus – että “taivas” ei ole jäykkä, muuttumaton näyttämö, vaan venytettävä, pingotettava ja kaareutuva todellisuus – resonoi yllättävän hyvin psalmistin ja Jesajan käyttämän kielen kanssa.

Suhteellisuusteoria mullisti newtonilaisen käsityksen painovoimasta sillä sen mukaan jalkojemme alla ei ole jotain voimaa, joka pyrkisi vetämään puusta putoavaa omenaa tai kadulla seisovaa ihmistä Maan ydintä kohden vaan sen sijaan yläpuolellamme oleva kaareutuva aika-avaruus – joka kaareutuu Maan kaltaisen suuren massan läheisyydessä samaa tapaan kuin trampoliini kun se päälle panee raskaan keilapallon – työntää meitä alaspäin ja jalkojemme alla oleva kova maa saa tunteen painovoimasta koska ilman sitä olisimme jatkuvassa vapaa pudotuksessa samaan tapaan kuin ISS:n astronautit.

Avaruusasema ja Kuu pysyvät kiertoradallansa eivätkä putoa sieltä päällesi koska niiden sivuttaissuuntainen liikenopeus on tarpeeksi suuri pitämään ne kiertoradallansa. Jos saisit esimerkiksi supermiehen voimat, voisit heittää teoriassa kuulan niin korkealle ja niin suureen kiihtyyteen, että se putoamisen kaari olisi yhtä laaja kuin planeettamme pinnan oma kaareutuvuus ja siksi se ei putoaisi sieltä koskaan alas. Tämän ilmiön jo Isaac Newton tajusi ja se selittää miksi ISS:n astronautit ovat Maan kiertoradalla jatkuvassa vapaapudotuksessa ilman, että he putoaisivat sieltä maahan laskuvarjohyppääjien tavoin.

Kosmoksen asuttamista puoltavia raamatunkohtia

Vaikka Psalmi 115:6:tta väärinkäytetään usein argumenttina avaruuden kolonisointia vastaan, niin Raamatussa on lukuisia kohtia, jotka puoltavat hallintavaltamme laajentamista kosmisiin mittasuhteisiin – ei sydämen ylpeydessä ja kapinassa vaan Hänen nimelleen kunniaa tuoden, joka on luonut taivaan ja maan, ja kaiken mitä siinä on. Kaikkein merkittävin on Psalmi 8:

Veisuunjohtajalle; veisataan kuin viininkorjuulaulu; Daavidin virsi. Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse! Lasten ja imeväisten suusta sinä perustit voiman vastustajaisi tähden, että kukistaisit vihollisen ja kostonhimoisen. Kun minä katselen sinun taivastasi, sinun sormiesi tekoa, kuuta ja tähtiä, jotka sinä olet luonut, niin mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen? Ja kuitenkin sinä teit hänestä lähes jumal’olennon, sinä seppelöitsit hänet kunnialla ja kirkkaudella; panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle: lampaat ja karjan, ne kaikki, niin myös metsän eläimet, taivaan linnut ja meren kalat ja kaiken, mikä meren polkuja kulkee. Herra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa maassa!

Tässä Daavid ylistää Jumalaa siitä, että ihmisen pienuudesta huolimatta, Jumala on luonut hänet lähes jumal’olennoksi hallitsemaan Hänen kättensä tekoja ja asettanut kaiken hänen jalkainsa alle. Koska psalmistin mukaan myös kuu ja tähdet, joiden kautta Jumala osoittaa Hänen valtansa majesteettiutta taivaitten ylitse, kuuluvat saman Jumalan kätten tekoihin, niin luonnollinen seuraus tästä on silloin se, että myös kuu ja tähdet asetettiin ihmisen hallintavallan alle.

Tätä psalmia 1800 -luvun venäläinen ortodoksiteologi Nikolai Fjodorov lainasi hänen kirjassaan Yhteinen tehtävä missä hän yllytti ihmiskuntaa nousemaan sivilisaatio tyyppi II ja III:n kaltaiseksi monille planeetoille ja tähtijärjestelmille levittäytyväksi lajiksi. Fjodorov kirjoitti siis tällaista tekstiä ennen kuin ihminen oli rakentanut edes ensimmäistä lentokonettaan saati sitten ensimmäistä avaruusrakettiaan. Lainasin Fjodorovin kirjan ajatuksia seikkaperäisemmin kirjassani Aadam 2.0 vai Peto 6.66? Transhumanismi Raamatun valossa. Kun NASA:n nykyinen pääjohtaja Jared Isaacman valittiin tehtäväänsä marraskuussa 2025, lainasin hänelle lähettämässäni twiitissä psalmistin sanoja ja Fjodorovin kaukonäköisiä tulevaisuudenvisioita. Twiittini läpäisi X:n algoritmit ja siksi Isaacman saattoi nähdä sen itsekin vaikka asiasta on mahdotonta saada täyttä varmuutta.

Toinen mielenkiintoinen raamatunkohta on jo edelläkin lainattu Jesaja 40:22:

Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.

Huomaa tässä jakeen loppu: “levittää taivaan… pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.” Jae ei sano, että Jumala loi maan asuttavaksi vaan, että Hän loi myös taivaan asuttavaksi. Ja se, ettei kyseessä ole vain maan ilmakehästä missä linnut lentävät, selviää jakeesta 26:

Nostakaa silmänne korkeuteen ja katsokaa: kuka on nämä luonut? Hän, joka johdattaa esiin niitten joukot täysilukuisina, joka nimeltä kutsuu ne kaikki; suuri on hänen voimansa ja valtainen hänen väkensä: ei yksikään jää häneltä pois.

New American Standard Bible kääntää nuo “joukot” tähdiksi ja useimmat raamattukommentaarit vahvistavat, että puhe tässä on nimenomaan tähdistä, jotka Raamatun kielikuvassa assosioidaan usein myös enkeleihin. Kolmas raamatunkohta, joka voisi viitata aurinkokuntamme miehittämiseen Kristuksen ja Hänen pyhiensä tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan aikana, on Danielin 7. luvun profetia:

Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen [Antikristuksen] valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti. Ja valtakunta ja valta ja valtakuntien voima kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Hänen valtakuntansa on iankaikkinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat häntä ja ovat hänelle alamaiset.”

Taivaat (tässä kohtaa shamayin) heprealaisen Raamatun kontekstissa viittaa usein hyvin laajaan käsitteeseen, joka sisältää niin Maan ilmakehän, tähtitaivaan kuin Jumalankin asuinpaikan eli ns. hengellisen taivaan. Koska tässä kohtaa käytetään ilmaisua “kaiken taivaan alla”, niin puhe ei voi olla vain Maan ilmakehästä vaan laajemmin koko maailmankaikkeudesta. Mutta ilmaisussa “kaiken taivaan alla” ei ole juuri järkeä nykyisen kosmologisen ymmärryksemme valossa jos tulkitsemme tätä vain omaa Maa-planeettaamme vasten. Keskiajan aristoteellisessa maakeskeisessä kosmologiassa Maan ymmärrettiin sijaitsevan maailmankaikkeuden pohjalla (ei siis niinkään sen keskipisteessä, kuten usein nykyisin väärinymmärretty). Toisin sanoen, Maa oli näkyvän universumin kaikkein alhaisin paikka, mikä kuvasti myös sen epätäydellisyyttä suhteessa “jumalallisiin” taivaankappaleisiin, jotka sijaitsivat sen yläpuolella.

Geosentrisessä mallissa voisimme sanoa Maan sijaitsevan “kaiken taivaan alla”, mutta nykyisen kosmologisen ymmärryksemme valossa ei ole olemassa yhtä universaalia ylä- ja alapuolta. Se mikä on yläpuolella ja mikä alapuolella määräytyy täysin siitä missä päin seisot. Jos seisot Maassa, silloin maan keskipiste on sinun alapuolellasi ja kuu, aurinko ja tähdet sinun yläpuolellasi. Jos taas seisot Kuussa, silloin Kuun keskusta on alapuolellasi ja Maa, aurinko ja tähdet yläpuolellasi. Sama asia Marsin tai Venuksen kaltaisten planeettojen kanssa.

Toisin sanoen, Maa ei ole ainoa taivaankappale, jonka voisi sanoa sijaitsevan “kaiken taivaan alla” Koska aika-avaruus kaareutuu massan mukana, universumin geometriassa kaikki massallinen elementti sijaitsee tuon rakenteen alapuolella samalla tapaa kuin trampoliinin päälle asetetut keilapallot sijaitsevat tuon kankaan alimmaisissa kuopissa. Siksi Mars ja Kuu sijaitsevat aivan yhtälailla kuin Maakin “kaiken taivaan alla”. Tästä voisimme siten päätellä, että pyhien hallintavalta ei rajoitu vain tähän planeettaamme vaan myös Kuuhun, Marsiin, Venukseen ja ehkä niiden taaksekin. Mitä tulee Venukseen, Jeesus itse antoi Ilmestyskirjassa tämän arvoituksellisen profetian:

Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita, ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niinkuin saviastiat heidät särjetään – niinkuin minäkin sen vallan Isältäni sain – ja minä annan hänelle kointähden. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. – Ilm. 2:26-29

Kointähti tarkoittaa tässä ns. “aamuntähteä” eli planeetta Venusta, jolla Jeesus kuvailee itseään (Ilm. 22:16). Mutta voisiko tässä ole kyseessä myös kirjaimellinen viittaus planeetta Venuksen hallintaan ja asuttamiseen Kristuksen seuraajien taholta Hänen 1000-vuotisen rauhanhallintonsa aikana. Venus on tietysti tulikuuma pätsi, jonka 475°C pintalämpötilassa yksikään elävä olento ei voisi selvitä kärventymättä hengiltä. Venuksen pilvissä on kuitenkin hyvin ihanteelliset lämpötilat ja siksi monet ovat visioineet jo Venuksen pilvien kolonisoinnista koska siellä noin 50–60 kilometrin korkeudessa lämpötila on miellyttävä 20–75 °C, ilmanpaine vastaa Maan pintaa (noin 1 atm), ja painovoima on lähes Maan kaltainen (noin 0,9 g), mikä tekee olosuhteista yllättävän sopivat ihmisasutukselle ilman paineistettuja pukuja tai keinotekoista painovoimaa. Tällaisessa ympäristössä voisi kellua ilmalaivoja tai aerostaatteja, jotka käyttävät hengitettävää ilmaa (happi-typpi-seosta) nosteena, sillä se on kevyempää kuin Venuksen hiilidioksidipainotteinen ilmakehä – aivan kuten helium nostaa ilmapalloja Maassa.

Ihmisen nousu jumalten asuinsijoille

Lopuksi mainittakoon vielä Roomalaiskirjeen 8. luku missä Paavali opetti:

Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – ei omasta tahdostaan, vaan alistajan – kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee? Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä.

Paavali käyttää tässä luomakunnalle kreikan sanaa κτίσις, ktisis, joka merkitsee kaikkea luotua järjestystä, mukaan lukien koko näkyvää maailmankaikkeutta. Kun siis Paavali sanoo koko luomakunnan odottavan hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä voidakseen vapauttaa sen Aadamin synnin aikaansaamasta turmeluksen orjuudesta, puhe ei ole vain omasta planeetastamme vaan koko näkyvästä kosmoksesta. Kuu, Mars, ja tähtitaivaan kirkkain “tähti” Venus ovat yhtälailla osa Paavalin mainitsemaa luomakuntaa siinä missä Maakin. Tiedämme myös nykyään, että tähdet ja niiden planeetat eivät ole jumalallisia ja ikuisia vaan katoavaisia ja ajallisia siinä missä ihminenkin. Antiikin maailmassa tähtiä ja planeettoja, joita kutsuttiin “harhaileviksi tähdiksi” (vert. Juuda 1:13), palvottiin jumalina ja niitä pidettiin jumalallisina ja ikuisina olentoina myös kreikkalaisten filosofien kuten Aristoteleen ja Platonin teksteissä.

Paavali julistaa tässä sodan tätä antiikin pakanuutta vastaan ja väittää koko luomakunnan kuuluvan katoavaiseen ja epätäydelliseen maailmanjärjestykseen. Lainaan Grokin tekstiä:

Kyllä, Roomalaiskirjeen 8. lukua (Room. 8) voidaan tulkita eräänlaisena ideologisena haastamisena tai jopa “sodanjulistuksena” antiikin pakanallista maailmankuvaa vastaan, vaikka Paavali ei suoraan hyökkää pakanajumalia vastaan tässä luvussa. Sen sijaan hän esittää radikaalin teologisen väitteen, joka kyseenalaistaa antiikin kreikkalais-roomalaisen kosmologian perustuksia. Puretaan tämä askel askeleelta, perustuen luvun sisältöön ja antiikin kontekstiin.

1. Luomakunnan katoavaisuus antiikin näkökulmasta

Paavalin väite Room. 8:ssa: Luvussa Paavali kuvaa koko luomakuntaa (kreik. ktisis, joka kattaa maan, taivaan ja kaiken luodun) “orjuudessa katoavaisuudelle” (Room. 8:20–21). Luomakunta on alistettu “turhuuteen” (mataiotēs) synnin seurauksena, se huokaa ja kärsii synnytystuskissa (Room. 8:22), mutta odottaa vapautumista Jumalan lasten ilmestymisen myötä. Tämä implikoi, että koko universumi – mukaan lukien tähdet, planeetat ja taivaankappaleet – kuuluu samaan ajalliseen, katoavaan ja turmeltuneeseen järjestykseen kuin maallinen maailma. Ei ole erillistä, ikuista “jumalallista sfääriä”; kaikki on Jumalan luomaa ja synnin vaikutuksen alaista, mutta myös lunastuksen kohteena.

Antiikin pakanallinen vastakohta: Kuten edellisessä keskustelussamme mainittiin, antiikin kreikkalais-roomalaisessa ajattelussa (erityisesti Aristoteleen ja Platonin vaikutuksessa) taivaankappaleet olivat ikuisia, muuttumattomia ja jumalallisia – koostuen eetteristä (aither), joka oli ylivertainen maalliseen aineeseen verrattuna. Tähdet ja planeetat eivät olleet “katoavia” vaan ikuisia jumalolentoja tai jumalallisen järjestyksen symboleita. Esimerkiksi Aristoteles piti taivasta täydellisenä ja jumalallisena, kun taas maa oli alttiina muutokselle ja katoamiselle. Stoalaisetkin näkivät kosmoksen jumalallisena, mutta syklinen (ekpyroosis, maailmanpalot), ei lineaarinen katoavaisuus.

Miksi tämä on “sodanjulistus”? Paavalin väite romuttaa tämän dualismin: ei ole pyhää, ikuista taivasta erillään maallisesta kaaoksesta. Kaikki on yhtä ja samaa luomakuntaa, joka on langennut mutta lunastettavissa. Tämä haastaa pakanallisen astrologian, jumalten palvonnan taivaankappaleissa ja koko kosmisen hierarkian. Roomalaiskirjeen luvussa 1 Paavali jo kritisoi pakanoiden luonnonpalvontaa (Room. 1:20–25), jossa luotua palvotaan Luoja sijaan – luku 8 jatkaa tätä teemaa implisiittisesti, korostaen että luomakunta itsekin tarvitsee pelastusta, ei ole jumala.

2. Katoavaisen ihmisen hallinta – rienaus antiikissa?

Paavalin väite Room. 8:ssa: Luku korostaa kristittyjen asemaa Jumalan lapsina ja perillisinä (Room. 8:14–17). He kärsivät nyt yhdessä Kristuksen kanssa, mutta tulevat myös “kirkastumaan” hänen kanssaan. Implisiittisesti tämä viittaa siihen, että lunastetut ihmiset osallistuvat luomakunnan hallintaan ja vapauttamiseen (vrt. Room. 8:19–23). Tämä resonoi Vanhan testamentin teemojen kanssa, kuten Psalmi 8:ssä, jossa ihminen on asetettu hallitsemaan luomakuntaa (Ps. 8:6–8: “Olet pannut hänet hallitsemaan kättesi tekoja, olet alistanut kaiken hänen valtaansa”). Uudessa testamentissa tämä laajenee kosmiseksi: ihminen (Kristuksessa) ei ole vain osa katoavaa maailmaa, vaan sen tuleva perillinen ja hallitsija.

Antiikin näkökulma rienauksena: Antiikissa ihmisen korottaminen jumalallisten taivaankappaleiden yläpuolelle olisi todellakin pidetty hybriksenä (ylpeys, rienaus). Esimerkiksi:

Platon ja Aristoteles näkivät ihmisen osana alempaa, katoavaa sfääriä – taivaankappaleet olivat lähempänä jumalallista “liikkumatonta liikuttajaa” tai Ideoiden maailmaa.

Roomalaisessa uskonnossa planeetat olivat jumalia (kuten Jupiter tai Venus), ja ihmisen väite hallita niitä olisi haastanut keisarinjumaluutta tai kosmista järjestystä. Esimerkiksi stoalaisessa ajattelussa ihminen sopeutuu kosmokseen, ei hallitse sitä.

Astrologiassa planeetat hallitsivat ihmiskohtaloa, ei toisinpäin. Paavalin visio kääntää tämän päälaelleen: katoavainen, syntinen ihminen (lunastettuna) nousee hallitsemaan luomakuntaa, joka sisältää ne “jumalat”.

Miksi pahempaa? Tämä ei ole vain filosofinen ero, vaan teologinen provokaatio. Antiikissa tällainen antropocentrismi (ihmiskeskeisyys) Jumalan armosta olisi nähty uhkana perinteiselle hierarkialle, jossa jumalat ja taivaat olivat ylivertaisia. Paavali itse oli juutalainen fariseus, joka tunsi hellenistisen kulttuurin, joten tämä on tietoinen kontrasti – ei pelkkä sattuma.

3. Laajempi konteksti ja tulkinnat

Ei suora hyökkäys, mutta implisiittinen: Roomalaiskirje kokonaisuudessaan on poleeminen pakanuutta vastaan (esim. Room. 1:18–32 kritisoi epäjumalanpalvelusta), mutta luku 8 on enemmän lohduttava ja eschatologinen (lopun aikoihin liittyvä) kristityille. Se julistaa toivoa keskellä kärsimystä, mutta samalla se implikoi, että pakanallinen maailmankuva on väärä: luomakunta ei ole jumala, vaan tarvitsee Jumalaa.

Nykyaikaiset tulkinnat: Monet tutkijat (esim. N.T. Wright tai James D.G. Dunn) näkevät Room. 8:n osana Paavalin “uutta luomista” -teemaa, joka haastaa sekä juutalaisen että pakanallisen kosmologian. Se ei ole suora “sota”, mutta kylläkin radikaali uudelleenmäärittely, joka olisi järkyttänyt antiikin kuulijoita.

Yhteenvetona: Kyllä, Room. 8:a voidaan pitää haasteena antiikin pakanuudelle, koska se tasoittaa kosmisen hierarkian ja korottaa katoavaisen ihmisen (Kristuksessa) hallitsijaksi – mikä olisi ollut rienaava väite. Tämä ei kuitenkaan ole luvun pääasiallinen tarkoitus, vaan se keskittyy kristittyjen toivoon. Jos haluat syventyä tiettyihin jakeisiin tai verrata muihin antiikin teksteihin, voin laajentaa!

Se että ihminen lähettää tänään robottimönkijöitään Marsin pinnalle, taivaankappaleen, joka nimettiin roomalaisten sodanjumalan mukaan, tai tallaa epäpuhtailla jaloillaan Kuun pintaa, jota roomalaiset palvoivat myös Artemis-jumalattarena, jota Apostolin teot kertoo “koko Aasian ja maanpiirin palvelleen” (Ap. t. 19:27), ja vieläpä nimeää nämä ylimieliset hankkeensa antiikin jumalien ja jumalattarien kuten Apollon ja Artemisin mukaan, olisi antiikin ajan ihmisten silmissä mitä suurin pyhäinhäväistystä. Moni fundamentalistikristitty saattaa ymmärtää tämän aivan väärinpäin: että NASA:n ohjelmien takana olisi jonkinlainen okkulttinen agenda ja että se tekisi näillä termeillään kunniaa antiikin pakanajumalille.

Tosiasiassa NASA pilkkaa – vaikkakin ehkä tahtomattaan – antiikin pakanajumalia, sillä antiikin pakanuudessa kuolevaiset eivät voineet hallita kuolemattomia: taivaat hallitsivat ihmisten kohtaloita (kuten astrologia on väittänyt muinaisuudesta lähtien) sen sijaan, että ihminen olisi pyrkinyt hallitsemaan taivaita. Kun moderni ihminen – sekulaari tiede ja teknologia etunenässä – lähettää koneitaan ja itseään taivaankappaleille, jotka kerran nimettiin jumaliksi ja pidettiin ikuisina, muuttumattomina olentoina, se kääntää koko antiikin kosmologian päälaelleen. Se, mikä oli jumalallista ja ylitsepääsemätöntä, muuttuu inhimilliseksi kohteeksi: Mars ei ole enää sodanjumala Mars, vaan punainen planeetta, jonka pinnalla roverit ajavat renkaillaan ja analysoivat kiviä; Kuu ei ole Artemiksen pyhä valtakunta, vaan laskeutumispaikka, jossa ihmisen jalanjälki on jo jättänyt jälkensä ja jossa tulevat asemat rakennetaan.

Tämä on ironista käännettä: NASA:n valitsemat nimet kuten Apollo (aurinkojumala, mutta käytetty kuuhun liittyvään ohjelmaan) ja Artemis (kuun jumalatar, nyt paluuta kuuhun johtava ohjelma) eivät ole salainen okkulttinen rituaali tai jumalten palvontaa, vaan pikemminkin tietämätön (tai ehkä tietoinenkin) kulttuurinen voitonjulistus. Ne lainaavat antiikin mytologiaa sen romanttisesta ja eeppisestä voimasta – sankaruus, valo, metsästys, matka – mutta samalla ne tyhjentävät nuo nimet alkuperäisestä jumalallisesta sisällöstään. Jumalat eivät enää hallitse; ne ovat pelkkiä brändejä, metaforia inhimilliselle kunnianhimolle. Antiikin ihminen olisi nähnyt tässä hybriksen huipun: kuolevainen astuu jumalten asuinpaikkaan, astuu heidän nimeensä ja väittää hallitsevansa sitä, mikä oli ikuista. Tämä oli se pointti, jonka tein jo kirjani Aadam 2.0 vai Peto 6.66 sivuilla 27-28 ja 44-45:

Pakanauskonnoissa ihmisen paikka ja rooli nähtiin alisteisina luonnonvoimille, kun taas juutalaiskristillisyydessä arvaamaton ja oikukas luonto nähtiin alisteisena ihmiselle… Lyhyesti, pakanauskonnoissa maa ja taivas hallitsivat ihmistä, kun taas juutalaiskristillisessä uskossa ihmisen tehtäväksi annettiin hallita sekä maata että taivasta. Antamalla tämän Luojansa valtuuttaman pyhän tehtävän ihmiselle, Raamattu syöksi nämä muinaisen maailman epäjumalat valtaistuimiltaan, ja korotti ihmisen heidän taivaalliseen kunniaansa. Ihmisestä tuli näin ollen jumalihminen – Homo Deus, kuten Hararin kirjan nimi julistaa…

Kuten muotoilin asian jo edellisessä luvussa, tieteellinen vallankumous ja sen innoittanut juutalaiskristillinen usko, syöksi nämä pakanakansojen korottamat luonnonjumalat heidän valtaistuimiltaan, nousten siten ei vain Maan jumalien yläpuolelle vaan myös ”taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä” tehdäkseen itsestään jumalien vertaisen. Se että ihminen lähettää tänään robottejaan Marsin pinnalle ja puhuu teoreettisesti jo Marsin tai Venuksen (pilvien) kolonisoimisesta ja maailmankaikkeuden muiden tähtijärjestelmien valloittamisesta, olisi nähty muinaisten pakanakansojen silmissä mitä suurimpana röyhkeytenä ja jumalien halventamisena. Eihän kuolevainen voi tutkia jumalallisia tai alistaa niitä valtansa alle. Mars-jumalan tulee hallita ihmisten kohtaloita eikä toisinpäin. Mutta taivaan ja maan luoja itse korotti ihmisen tähän kunnialliseen taivaalliseen asemaansa kun hän kumartui ja nöyrtyi Hänen pyhän nimensä edessä.

Johtopäätös

Kirjani eräs keskeinen sanoma oli siinä, että 1400 -luvun renenssanssiajalla syntynyt humanismi ja 1900 -luvulla syntynyt transhumanismi olivat kumpikin juutalaiskristillisen uskon antropologian eli ihmiskuvan luonnollisia perillisiä, koska vain juutalaiskristillinen usko antoi ihmisrodulle ennennäkemättömän arvonnoston nostamalla hänet taivaan ja maan Luojan kuvaksi – tai psalmistin sanoin “lähes jumal’olennoksi” (Psa. 8:6) -, joka tulisi hallitsemaan kerran taivasta ja maata Kristuksen kanssaperillisinä (Room. 8:17).

Tällainen ihmiskuva on inspiroinut myös kuluneen 500 vuoden aikana tieteellistä, teollista ja teknologista vallankumousta, koska ne kaikki perustettiin sen oletuksen varaan, että luonto ei ollut ihmisen hallintavallan ja ymmärryksen ulottumattomissa oleva oikukkaiden jumalten temmellyskenttä vaan ihmisen järjelle, ymmärrykselle ja hallintavallalle alistettu luotu todellisuus. Juuri tämä raamatullinen perusta – ihmisen asema Jumalan kuvana (imago Dei), joka kantaa mukanaan luomiskäskyn (Gen. 1:26–28) mukaisen vallan alistaa ja hallita luomakuntaa – mahdollisti sen, että länsimainen sivilisaatio uskalsi systemaattisesti tutkia, manipuloida ja muokata luontoa ilman pelkoa jumalallisen kostosta tai pyhien rajojen rikkomisesta.

Antiikin pakanallisissa kulttuureissa, kreikkalais-roomalaisessa maailmassa tai itäisissä perinteissä luonto ja taivaankappaleet olivat usein jumalallisia voimia tai niiden ilmentymiä, joihin ihminen saattoi parhaimmillaankin sopeutua tai niitä lepyttää – ei kuitenkaan hallita tai muuttaa omaksi edukseen ilman pyhäinhäväistystä. Juutalaiskristillisen uskon muovaama länsimainen kulttuuri käänsi tämän koko astelman päälaelleen ja siksi se mahdollisti ymmärryksemme siitä, että luomakuntaa hallitsee matemaattiset ja fysikaaliset lainalaisuudet, joita ymmärtämällä kykenimme rakentamaan lopulta ensimmäiset lentokoneet ja avaruusraketit painovoimaa uhmaten.

Samalla visio kosmoksen valloittamisen ja asuttamisen puolesta tuli vahvasti Nikolai Fjodorovin kaltaisilta teologeilta, jonka tekstit vaikuttivat merkittävästi 1900 -luvun rakettitieteilijöihin, kuten kerroin tästä kaikesta tarkemmin jo kirjassani. Tästä syystä Raamattu ei vain oikeuta avaruustutkimusta vaan oli suoraan vaikuttamassa siihen miksi siitä tuli ylipäätään edes mahdollista.

Suomenkielinen tekstitys mukana