Kuuntelin juuri Charles III:n historiallisen puheen Yhdysvaltain kongressissa. Kuningas sai 30 minuutin puheensa aikana raikuvat suosionosoitukset, ja sekä demokraatit että republikaanit – mitä ei juuri tapahdu yhdenkään presidentin puheen aikana – nousivat osoittamaan kuninkaalle suosiota seisaaltaan kaikkiaan 12 kertaa. Britannian perustuslaillinen asiantuntija Sir Michael Ellis hehkutti GBNews -kanavalla:

Hän on poikkeuksellisen taitava diplomaatti, ja hän kuuluu todella aivan diplomatian huipulle. Hänen puheensa olivat mestariluokkaa, molemmat – se, jonka hän piti kongressissa, ja sitten se, jonka hän piti meidän aikaamme keskellä yötä Valkoisessa talossa juhlaillallisella frakissa. Hän onnistui käsittelemään monia aiheita, jopa mahdollisesti kiistanalaisia, mutta teki sen todella hyvin. Nykyään, jos ihmiset haluavat välittää poliittisen viestin, he tekevät sen usein melko äänekkäästi ja jopa hieman käskyttävään sävyyn. Hän ei kuulostanut lainkaan saarnaavalta. Päinvastoin – hän oli viehättävä ja humoristinen. Hän oli todellinen diplomaatti, taitava diplomaatti.

Englantilainen raamatunopettaja Arthur W. Pink kirjoitti vuoden 1923 klassikossaan Antikristus:

Hän nousee esiin tuntemattomuudesta, mutta diplomaattsten taitojensa ansiosta hän voittaa poliittisen maailman ihailun ja pakottaa sen yhteistyöhön. Uransa alkuvaiheessa hän näyttäytyy “pienenä sarvena” (tai valtana), mutta ei kestä kauan, ennen kuin hän kiipeää maineen portaita ja nousee loistavan valtiomiestaidon avulla niiden ylimmälle askelmalle.

Kuten useimmat poliitikot, hän ei epäröi käyttää kyseenalaisia keinoja; itse asiassa juuri diplomaattisen juonittelun ja vehkeilyn avulla hän saavuttaa varhaiset menestyksensä. Danielin kirjan jakeessa 11:21 kerrotaan, että aluksi hänelle ei anneta kuninkuuden kunniaa, vaan “hän tulee rauhallisesti ja saa valtakunnan haltuunsa viekkaudella (tai imartelulla).”

Kun hän on saavuttanut yliotteen, kukaan ei uskalla haastaa hänen valtaansa. Kuninkaat ovat hänen pelinappuloitaan ja ruhtinaat hänen leikkikalujaan.

Itse kuninkaan puheen sisällöstä minulla ei ole juuri mitään kritisoitavaa. Se oli retorisesti ja diplomaattisesti taitava ja humorisesti varsin nokkela, kuten Sir Michael Ellis jo painotti. Mutta retoriikan taito tulee olemaan Antikristuksen käsissä pelkkä työkalu, jonka avulla hän onnistuu yhdistämään koko maailman hänen valtansa alle. Eräässä kohtaa puhettaan Charles viittasi jopa Jesajan kuuluisaan messiaaniseen profetiaan miekkojen takomisesta auroiksi (Jes. 2:4) – vaikkakin käänteisessä merkityksessä:

Arvoisa puhemies, monille täällä – ja myös minulle – kristillinen usko on vahva ankkuri ja päivittäinen inspiraation lähde, joka ohjaa meitä ei ainoastaan henkilökohtaisesti, vaan myös yhdessä yhteisömme jäseninä. Olen omistanut suuren osan elämästäni uskontojen välisille suhteille ja keskinäisen ymmärryksen lisäämiselle, ja juuri tuo usko valon voittoon pimeydestä on vahvistunut minulle lukemattomia kertoja.

Sen kautta minua inspiroi syvä kunnioitus, joka kehittyy, kun eri uskontojen edustajat oppivat ymmärtämään toisiaan paremmin. Siksi toivon – ja rukoilen – että näinä levottomina aikoina voimme yhdessä ja kansainvälisten kumppaniemme kanssa estää aurojen takomisen miekoiksi.

Olen tietoinen siitä, että elämme yhä pääsiäisen aikaa – aikaa, joka vahvistaa toivoani kaikkein eniten. Siksi uskon koko sydämestäni, että kahden kansakuntamme ydin on hengellinen anteliaisuus sekä velvollisuus edistää myötätuntoa, rakentaa rauhaa, syventää keskinäistä ymmärrystä ja arvostaa kaikkia ihmisiä – kaikkien uskontojen edustajia ja myös niitä, joilla ei ole uskontoa.

Huomaa Charlesin painotus kristillisen uskon tärkeyteen, joka sai monet republikaanit taputtamaan käsiään, sekä uskontojen väliseen dialogiin, joka sai monet demokraatit taputtamaan käsiään. Tässä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Charles onnistui pukemaan oman kiistanalaisen roolinsa uskojen puolustajana – joka edustaa jyrkkää poikkeamaa hänen edeltäjiensä perustuslailliseen rooliin kristillisen uskon puolustajana – ilmaisuksi, joka yhdisti sekä republikaaneja, jotka painottavat yleensä vahvemmin Amerikan kristillistä perintöä, että demokraatteja, jotka korostavat puolestaan sekulaaria moniarvoisuutta ja eri uskontojen välistä kunnioitusta.

Jo vierailu itsessään toimi diplomaattisena sillanrakennuksena Yhdysvaltojen ja Britannian tulehtuneiden suhteiden välillä – suhteiden, joita työväenpuolueen pääministeri Keir Starmer on viime kuukausina kiristänyt kieltäytymällä tukemasta Yhdysvaltoja Iranin sodassa. Vaikka presidentti Trump on arvostellut Starmeria suorasanaisesti, hänet tunnetaan myös anglofiilinä ja kuningasperheen ihailijana. Kuten kuninkaan vierailu osoitti, Trump tuntee poikkeuksellista kunnioitusta monarkkia kohtaan, vaikka he seisovat poliittisesti lähes vastakkaisilla ääripäillä – tosin on aiheellista epäillä, onko tämä tunne täysin molemminpuolista.

---

Lue myös: Kuningas Charles III käyttäytyy jo kuin Euroopan keisari

---