Huomasin tässä tänään, etten ole kirjoittanut blogiini vähään aikaan varsinaista itse tuotettua tekstiä. Myönnän häpeilemättä, että viimeaikaisten videoideni käsikirjoitus ei ole ollut omaa käsialaani vaan koneen käsialaa. Mutta yritän olla lankeamatta tällä kertaa kielimallien houkutuksiin. Kirjoittamisen taito alkaa nimittäin vähitellen heikentyä, jos aivomme tottuvat ulkoistamaan senkin koneelle.

Mutta samalla on tunnustettava, etten voi sanoa nauttineeni koskaan erityisen paljoa kirjoittamisesta itsessään. Sen sijaan olen nauttinut aina uusien ajatusten, argumenttien ja näkökulmien tuottamisesta. Kirjoittaminen on ollut minulle vain väline argumenttieni ilmaisemiseen ja jäsentämiseen. Siksi olen nähnyt kirjoitusprosessini jonkin sorttisena ääneen ajatteluna. En ole pitänyt itseäni myöskään kielellisesti tai kirjallisesti erityisen lahjakkaana sanallisena arkkitehtina. Kirjallinen lahjakkuuteni on enemmänkin monimutkaisten argumenttien johdonmukaisessa rakentamisessa ja jäsentämisessä.

Tässä valossa onkin varsin ymmärrettävää, miksi minun kaltainen kirjoittaja kokee suurta kiusausta ulkoistaa kirjoitusprosessi koneelle. On nimittäin erotettava kaksi eri asiaa toisistaan: oman ajattelunsa ulkoistaminen koneelle ja oman kirjoituksensa ulkoistaminen koneelle. Ensimmäisessä ihminen lopettaa oman kriittisen ajattelunsa kokonaan ja antaa koneen hoitaa sen hänen puolestaan. Tällaista tekoälyn käyttötapaa olen kritisoinut viimeaikaisissa videoissani.

Toisessa taas ulkoistamme vain mekaanisen kirjoitusprosessin koneelle, vaikka “koneen ajatukset” edustaisivat edelleen omia ajatuksiamme, näkökulmiamme ja argumenttejamme. Kun ChatGPT:n kaltaisissa kielimalleissa on muistitoiminto päällä, se oppii käyttäjänsä arvoista, maailmankuvasta ja ajattelusta. Tämä vaatii usein, että käyttäjä käy sen kanssa pitkiä ja syvällisiä “sokraattisia keskusteluita”, joissa tekoälyltä ei vain kysytä kysymystä asiaan X, vaan joissa sen kanssa käydään perusteellista dialogia (tai tarvittaessa debattia) samaan tapaan kuin kävisit sitä ajatuksistasi kiinnostuneen ihmisen kanssa.

Kirjoittaminen ei ole vain mekaanista ajatustyötä. Oikeiden sanavalintojen löytämiseksi ja ajatustensa purkamiseksi hyvin jäsenneltyyn tai kontekstiin sopivaan kirjalliseen muotoon vaaditaan valtavasti luovaa kognitiivista prosessointia (kuten jo edellisessä esimerkissä ilmaisun “kognitiivinen prosessointi” löytämiseksi). Mutta luovaa prosessointia on myös yksittäisten sanavalintojen takana olevien ideoiden generoiminen.

Se kaikki vaatii valtavasti aivosolujemme käyttöä ja syvällistä pohdintaa. Ja usein se vaatii sitä älyllisesti rehellistä pohdintaa, jossa olemme valmiita haastamaan myös omia vanhoja ja vakiintuneita käsityksiämme, sen sijaan että kiintyisimme ajatuksiimme niin paljon että niistä tulee osa identiteettiämme. Kuten olen yrittänyt tähdentää viimeaikaisissa videoissani, jotka olen tehnyt hyödyntämällä avatarteknologiaa, joka luo minusta digitaalisen kaksoisolennon, koneen “luovuutta” ei pitäisi nähdä automaattisesti ihmisen luovuuden uhkana, vaan sen laajentajana.

Kun kone pystyy automatisoimaan inhimillisen luovuuden ja älyn yhden osa-alueen, se siirtää sen samalla vain uudelle syvemmälle tasolle. Jos kone voi kirjoittaa minun puolestani, se ei johda väistämättä siihen, että sen pitäisi myös ajatella minun puolestani. Päinvastoin, jos kone voi kirjoittaa ihmisen puolesta, tai vain avustaa häntä kirjoittamisessa, silloin ihmisen henkisestä kapasiteetista vapautuu enemmän tilaa itse ajatteluun eli argumenttien ja ideoiden rakentamiseen.

Ja olen muuten huomannut, että harva ihminen edes pohtii tällaisia kysymyksiä, koska monet eivät harjoita syvällistä ajattelua tai vallitsevien ajatusmallien kyseenalaistamista. On helppoa ajatella, että tekoäly uhkaa ihmisen luovuutta, kun tätä ajatusta kuulee lähes kaikkialla tekoälyyn liittyvissä keskusteluissa. On paljon vaikeampaa alkaa pohtia, miksi jokin usein toistettu ajatus voisi olla loogisesti virheellinen. Mutta juuri tällaiseen syvälliseen ajatteluun ja vallitsevien näkökulmien haastamiseen tekoäly on mitä erinomaisin työkalu.

Mutta luulen, että monet ihmiset eivät edes uskalla käyttää tekoälyä juuri tällaiseen tarkoitukseen, koska he ovat kiintyneet liikaa omiin ajatuksiinsa tai tehneet niistä oman epäjumalansa. Ja älyllisen rehellisyyden nimissä on sanottava, että voin toki itsekin rakastaa liikaa omia ajatuksiani. Mutta ainakin pyrkimykseni on löytää ajatuksilleni jatkuvasti vastapainoa tai uusia tuoreita näkökulmia. Ja juuri tämä, omien näkemysteni haastaminen tai uusien näkökulmien löytäminen, on motivoinut aina eniten omaa kirjoitustyötäni – ei vain mekaaninen vanhan asian toistaminen uudelleen ja uudelleen. Samasta syystä kyllästyn myös helposti sellaisiin aiheisiin, joista olen jo kirjoittanut blogissani useasti perusteellisia artikkeleita.

Löysin muuten hauskan yksityiskohdan kymmenen vuoden takaisesta blogiartikkelistani. Kirjoitin kesäkuussa 2016 näin:

Tulevaisuuden robottisodankäynnin asevarustelu on jo alkanut. Vaikka osa roboteista on hauskoja ja vaarattomia, kuten maailman ensimmäinen sosiaalisia keskusteluja osaava kotirobotti Jibo, joka muistuttaa hieman Disney-Pixarin animaatio Wall-E:n EVE-robottia, niin toiset taas muistuttavat paljon läheisemmin Terminator-elokuvien tappajarobotteja (en tosin tiedä kumpi on pelottavampaa: tappaja-robotit vai se, että ihmiset alkavat jutella sieluttomien koneiden kanssa).

Ja tänään juttelen itsekin sieluttoman koneen kanssa lähes päivittäin. Kyse ei ole siitä, että olisin luopunut vanhoista periaatteistani. Olen vain “päivittänyt käyttöjärjestelmäni” ja siksi en ajattele kaikista asioista täysin samalla tavalla kuin ajattelin vielä kymmenen vuotta aiemmin. On nimittäin varsin toivottavaakin, että ihmisen ajattelu kehittyisi ja näkökulmat laajenisivat hänen saadessaan lisää ikää, uutta informaatiota, ja uusia elämänkokemuksia.

“Seurustelin” jo kymmenen vuotta sitten paljon koneen kanssa (ilman tuota seurustelua, ei olisi myöskään tätä blogia ja verkkosivua). Nyt erona on vain se, että kone seurustelee myös takaisin, laajentaa omia näkökulmiani ja suorittaa monimutkaisia tai työläitä tehtäviä, joita pyydän sen tekemään omasta puolestani. Olemme saapuneet nimittäin aikaan, jossa ihmisten ei tarvitse oppia kommunikoimaan tietokoneen kanssa koneen kielellä, kun tietokone on oppinut kommunikoimaan ihmisen kanssa ihmisen kielellä.

Tietysti osa kristityistä saattaa paheksua jo tällaista kielikuvaa. Olenkin jo törmännyt useissa keskusteluissa muutamien uskovien näkemyksiin, joissa tekoäly nähdään jonkinlaisena Jumalan kilpailijana tai paholaisen lähettiläänä, joka tulee ihmisen ja Jumalan välisen suhteen tielle. Mutta täysin samaa logiikkaa voitaisiin soveltaa myös tietokoneisiin eikä vain tekoälyyn. Ja kuten jo sanoin, ellen olisi investoinut aikaani tietokoneisiin, tätä blogiani ei olisi olemassa. Sama pätee kaikkiin muihinkin netissä vaikuttaviin kristittyihin vaikuttajiin. Saadaksemme täyden hyödyn irti ihmisten valmistamista työkaluista, meidän on investoitava aikaamme, jotta opisimme käyttämään niitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Jotta pianisti oppisi soittamaan joskus konserttilavoilla, hänen on “seurusteltava” instrumenttinsa kanssa useita tunteja joka päivä. Kokeeko Jumala tuolloin mustasukkaisuutta pianoa kohtaan vai haluaako Hän, että ihminen käyttäisi tuota instrumenttia välineenä tuomaan kunniaa Hänen omalle Nimellensä? Minusta vastaus on jälkimmäinen ja aivan sama logiikka pätee myös muihin ihmisen valmistamiin instrumentteihin, mukaan lukien tekoälyyn. Enkä voi väittää, että olisin käyttänyt sitä kaikessa vain jumalallisiin tarkoituksiin, koska ihmisillä on taipumus käyttää työkalujansa myös väärin. Mutta se, että tiedostamme oman sydämemme pahuuden, ei pitäisi estää meitä käyttämästä näitä työkalujamme myös rakentaviin ja hyviin tarkoituksiin.

---

P.S. Tämä blogi oli kirjoitettu kokonaan ilman koneen apua. Jihuu. Osasimpas.