Artificial Intelligence, Technology & The Bible
-
Muistatko vielä hittiohjaaja James Cameronin elokuvan Terminator – tuhoaja vuodelta 1984? Elokuvasta ja sen vuoden 1991 jatko-osasta tuli aikansa kultti-ilmiö, joka on jäänyt elämään käsitteenä vaikka elokuvia ei olisi koskaan nähnytkään. Itse olen vielä sen verta nuori, etten ollut todistamassa kummankaan osan ensi-iltaa mutta tutustuin elokuviin myöhemmin. Kakkososan näin jo VHS-videonauhureiden aikana 90 -luvulla kun olin…
-
Näinä päivinä olet saattanut panna merkille monissa elintarvikkeissa löytyvän “GMO-vapaa” -merkinnän, joka vakuuttaa ettei tuotteessa ole paljon pelättyjä GMO -lajikkeita tai sillä syötettyä karjaeläintä. Kansalais-aloite GMO-vapaa Suomi on saanut vedettyä tähän kampanjaan jo useita Suomen elintarviketeollisuuden kärkinimiä Snellmania, Atriaa ja Saarioista myöten. Kuluttajat ovat olleet mielissään, kun teollisuusjätti Monsanton häikäilemätön “salaliitto ihmisrodun myrkyttämiseksi” on pysäytetty Suomessa. Mutta…