Muutamaa viikkoa aikaisemmin kirjoitin Mark Biltzin Verikuut kirjaa koskevassa artikkelissani heprealaiseen kalenteriin tahdistuvista tetradeista, vuosina 2014-2015 esiintyvistä neljän perättäisen sarjan verikuista ja näitä edeltävistä auringonpimennyksistä (jos et ole vielä lukenut sitä, suosittelen tekemään sen nyt ennenkuin palaat tähän). Nämä profeetallista odotustamme kutkuttavat astronomiset enteet käynnistyvät tänä vuonna auringon laskiessa 20. maaliskuuta, joka vastaa raamatullisen kalenterivuoden ensimmäistä päivää (1. nisania).
Nyt on juuri ilmennyt, että Prinssi Charlesin äärimmäisen merkittävän Harmony filmin teatteri levitys saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 20. maaliskuuta klo 19:30 – 21:30. Tämä päivä sattuu olemaan myös yksi noitien kahdeksasta sapatista nimeltä ostara. Näistä kahdeksasta sapatista tärkein on beltane (30.4 tai 1.5.) ja tuona päivänä noituuteen ja okkultismiin kietoutunut Adolf Hitler teki itsemurhan. Ei ole sattumaa, että 20. maaliskuuta on kevätpäiväntasaus, sillä luontoa palvovat pakanat ovat ajoittaneet läpi historian uskonnolliset juhlansa vuodenkierron suuriin käännekohtiin. Tässä vaiheessa kysyt: ”Miksi Harmony filmin Amerikan ensi-ilta on sitten jokin suuri enne?” Tässä filmissä ei ole kyse mistä tahansa dokumentista. Se on Charlesin henkilökohtainen poliittinen manifesti, joka julkaistiin samannimisen kirjan kanssa jo marraskuussa 2010 NBC kanavalla filmin TV-leikkauksessa.
Se on Charlesin oma Mein Kampf tai vihreä vastine Maon punaiselle kirjalle. Todiste tästä tulee kirjan avauslauseesta: ”Tämä on kutsu vallankumoukseen!” Mitä tämä vallankumous sitten sisältää? No tiivistäen voimme ilmaista sen tähän tapaan. Kun Che Guevara julisti: Kapitalismi alas, rahanvalta alas, porvaristo alas, Charles muotoilee sen jotakuinkin näin: Kapitalismi alas, teollistuminen alas, pilvenpiirtäjät ja modernit rakennukset alas (Jumalan kiitos Osamasta), rikkaiden maiden ja keskiluokan vauraus alas, kolmannen maailman kehitys alas, tehokas ruuan- ja energiantuotanto alas, sivilisaatio alas, Viva la revolution! Vaikka minun onkin pakko myöntää etten ole tuota kirjaa lukenut, Charlesin maailmankuvan tuntevana tiedän, että tähän hän lopulta tähtää.
Itseasiassa tämä kirja kutsuu suurimpaan joukkotuhoon ja hävitykseen mitä ihmiskunta on historiansa aikana vielä koskaan todistanut. Jopa Hitler ja Stalin kavahtaisi haudassaan sen sanoman äärellä. Massamurhaaja maanikoilla on jännä tapa kertoa suunnitelmistaan täysin avoimesti suurelle yleisölle ennen niiden täytäntöönpanoa. Valitettavasti heidän seuraajansa ovat usein liian hullaantuneita sanoman pintapuoliseen hyvään etteivät he huomaa johtolankoja ilmeisestä lopputuloksesta, mitä heidän utopiansa luominen saisi aikaan kirjaimellisesti toteutettuna. Kukapa esimerkiksi olisi arvannut, että marxismin kaunis ajatus tasa-arvosta johti 100 miljoonan ihmisen kuolemaan ja lukemattomiin murhenäytelmiin.
Mutta kirjan/filmin merkittävyys ei ole vain sen kumouksellisessa luonteessa. Se on merkittävä myös sen sanoman universaalista yleismaailmallisuudesta. Se on sanoma, joka on suunnattu kaikille kulttuureille, kansoille, uskoille ja ihmisryhmille iästä, sukupuolesta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Sen viesti koskee maan pelastamista, joka on meille kaikille yhteinen ja josta meidän kaikkien elämä ja tulevaisuus tulee riippumaan. Joillakin tahoilla Prinssiä on ylistetty esitaistelijana maan ja sen kaikkien lajien puolesta – jopa ihmiskunnan pelastajana. Hän väittää kantavan syvää ahdistusta meidän ja meidän jälkipolvemmme tulevaisuudesta ja tästä syystä hän on tehnyt tuon filmin. Hänen tavoitteensa on palauttaa harmonia, tasapaino ja eheys ihmisen ja luomakunnan välille, joka rikkoutui jo Paratiisissa.
Hän uskoo, että parantamalla ihmiskunnan suhteen luontoon, hän voi parantaa myös ihmisyytemme sisäisen rikkinäisyyden ja jakaumat joita olemme rakentaneet toistemme välille. Tämän lisäksi hän sanoo, että hänen elämänsä tärkeimpänä päämääränä ei ole hallita isiensä valtaistuinta vaan tulla sinun ja minun sydämen kuninkaaksi. Tätä messianismia hän todella opettaa, kuten dokumentoin kirjassani.


Olen seurannut Harmony filmin kehitystä aina vuodesta 2007 lähtien, jolloin internettiin ilmestyi ensimmäisiä uutisia sen kuvauksista. Ensimmäiset näytteet filmistä ilmestyi noin vuosien 2009 – 2010 aikoihin ja niiden saama palaute sosiaalisessa mediassa hehkui usein raikuvaa ylistystä Prinssin elämäntyölle. Joissakin kommenteissa hänestä toivottiin USA:n seuraavaa presidenttiä ja toisissa hänen sanottiin olevan paljon suurempi kuin Diana. Filmin paneelikeskustelussa eräs herrasmies yleisöstä kysyi miten sen voisi tuoda globaaliksi ilmiöksi ja maailman yliopistojen vakiosisältöön. Koska jo vuoden 2007 aikaiset uutisraportit povasi filmistä uutta Epämiellyttävää Totuutta (2006), olen ladannut tähän filmiin suuria profeetallisia odotuksia jo vuosien ajan.
Edellä mainittu Al Goren dokumentti teki tästä ex-presidenttiehdokkaasta hetkessä kunnioitetun maailmanjohtajan, joka sai eri puolilla maailmaa rokkitähden vastaanoton. Filmin ansiosta hän nousi suositumpaan asemaan kuin hänet presidenttikilvassa päihittänyt George W. Bush. Osana filmin menestystä Al Gore järjesti myös seitsemämällä manttereella 07.07.07 pidetyn live earth konsertin maan (so. yhden maailmanhallituksen) puolesta. Harmony elokuvan teatteri ensi-ilta oli Sundancen elokuvafestivaaleilla huhtikuussa 2012. Filmillä oli niin suuri vaikutus festivaalien järjestäjään Robert Redfortiin, että hän päätti tuoda sen ensi kertaa yli kolmekymmentä vuotisessa historiassaan Amerikan ulkopuolelle Lontooseen, jossa hän tapasi Prinssin henkilökohtaisesti. Samoin nyt 20. maaliskuuta Prinssi on itse läsnä, kun Harmonyn teatteriesityksen ensi-ilta Amerikassa näytetään Louisvillessä.
Uutisen mukaan se esitetään myöhemmin samana vuonna ympäri USA:n elokuvateattereita ja lopulta maailmanlaajuisesti. Ei mene kenties kauan ennenkuin tämä Charlesia maailmanjohtajien eturintamaan tyrkyttävä filmi on nähtävissä myös Finnkinossa. Jos filmistä tulee yhtä menestynyt – tai menestyneempi – kuin Al Goren vastaavasta, se nostaa Charlesin ja hänen visionsa maailmanlaajuisen huomion ja keskustelun keskipisteeseen, joka saattaa ylittää kaikki muut uutisaiheet. Tämä voisi olla merkittävä askel siinä kehityksessä mitä Paavali kuvasi laittomuuden ihmisen ilmestymisenä. Mielenkiinnolla siis odottelen tulevia kuukausia. Alla vielä Selahin mahtava versio kappaleesta You Are My Hiding Place.