Auringonpimennys, Superkuu, Kevätpäiväntasaus, Juutalainen uusivuosi, Harmonyn ensi-ilta.

Jokainen otsikon mainitsemista profeetallisista merkistä esiintyi eilen perjantataina 20. maaliskuuta 2015. Kirjoitin aiheesta jo 15. päivä, mutta ajattelin tehdä vielä muutamia lisähuomioita. Niille, jotka ovat lukeneet Mark Biltzin kirjan Verikuut (Kuva ja Sana, 2014) tai tutustuneet hänen teeseihinsä muuta kautta, eilinen päivä oli erityisen mielenkiinnon kohteena. Biltzin teesi verikuista löytyy useista Youtube videoista, joista monilla on satojatuhansia näyttökertoja. Biltzin ohella siitä on kirjoittanut sellainenkin tunnettu pastori-kirjailija kuin John Hagee. 

Teoria vuosien 2014-2015 tetradin (juutalaisiin juhlapyhiin osuvista neljän täydellisen kuunpimennyksen tai verikuun peräkkäisestä sarjasta) profeetallisesta merkityksestä on jo sen verran tunnettu, että siitä on artikkeli jopa Wikipediassa. Teoria on huomioitu myös monissa valtavirran medioissa kuten USA Todayssa ja The Washington Postissa. Mutta en usko, että kumpikaan näistä miehistä, Mark Biltz tai John Hagee, olisi käsittänyt eilisen Harmony filmin Amerikan ensi-illan profetaallista painoarvoa. Eikä se ole ihmekään, kun ottaa huomioon kuinka vähän kyseinen uutinen sai tilaa Amerikan medioissa. Uutinen filmin ensi-illasta mainittiin vain Louisvillen päälehdessä The Courier-Journalissa, mikä on USA:n 48. suurin sanomalehti. Samalla lehdistön/median pääkanavat keskittyvät epäolennaisuuksiin.

Olen seurannut herpaantumattomalla säännöllisyydellä Charlesia koskevia uutisia yli seitsemän vuoden ajan Google News palvelun avulla. Vaikka ajoittain olen osunut todella meheviin otsikoihin, suurimmaksi osaksi uutistulva Charlesista on ollut tasaisen mielenkiinnotonta. Vaikka hän työllistää lehdistöä lähes viikottain – jopa päivittäin – useimmiten artikkelit ovat reportaaseja hänen puheistaan, niiden kriittisiä kolumneja tai raportteja ulkomaanmatkoista (ja niiden tähtitieteellistä kuluista). Jos luemme keskinkertaista reportaasia Charlesista, siitä on ehkä vaikea päätellä hänen olevan Antikristus. Äskettäin CNN:n esimerkiksi summasi Prinssistä viisi ”mielenkiintoista” asiaa, jotka lukijan tuli tietää: Hän on kruununperillinen, hän ja Camilla avioituivat 10 vuotta sitten, hän puhuu kasveilleen, hänellä on voimakkaita näkemyksiä, hänellä on urheilullinen menneisyys.

Eihän tuo nyt kovin kiinnostavalta kuulostanut. Jos olisin itse ollut toimittaja, olisin lisännyt kuudenneksi varsinaisen uutispommin: Hän on Antikristus. Tietenkin lukijat olisivat pitäneet sitä jonkin sortin vitsinä ja samalla olisin menettänyt työni. Mutta jos näitä ”mielenkiintoisia” faktoja koristaa kuva höperön näköisestä pariskunnasta, joka muistuttaa lähinnä dementiakodin potilaita päiväkävelyllä, lukijan ensimmäiseksi mielikuvaksi nousee tuskin ihmisrodun tuhoava Pimeyden Ruhtinas. Tästä syystä en voi syyttää myöskään Biltziä tai Hageeta jos he eivät ole asiaa vielä oivaltaneet. Syy siihen miksi valtavirran mediat kohtelevat Charlesia kuin hän olisi jonkinlaisen kuninkaallisen saippuasarjan vanheneva TV-tähti, johtuu yksinkertaisesti siitä ettei hänen aikansa ole tullut vielä ilmestyä siinä roolissa missä profetiat edellyttävät.

Kun tämä tapahtuu, valtavirran mediat eivät tarkastele häntä enää saippuoopperan tähtenä vaan korkean profiilin poliittisena johtana, jolla nähdään olevan ratkaisu planeetan haastavimpiin ongelmiin. Kun hän ilmestyy tähän rooliinsa, hän esiintyy Kristuksen kaltaisena maailman pelastajana. Syy miksi näen Harmony-filmin niin merkittävänä on se, että se esittää Charlesin juuri tällaisessa valossa. Sen esittelyssä sanotaan:

”Hänen kuninkaallisen korkeutensa Walesin Prinssin innoittama HARMONY vangitsee filmille aidon johtajan ratkaisevissa globaaleissa kysymyksissä tavalla jota emme ole vielä aikaisemmin nähneet. Kolmen vuosikymmenen aikana Walesin Prinssi on työskennellyt yhdessä yllättävän ja dynaamisen ryhmittymän kanssa ympäristö aktivisteista liikejohtajiin, artisteihin, arkkitetuureihin ja hallitusjohtajiin. He työskentelevät muuttaakseen maailman, pitävät puheita globaaleista ympäristö kriiseistä ja etsivät tapoja tuoda paljon hengellisempi ja eheämpi yhteys planeetan kanssa… Harmony katsoo kohtaamiemme globaalien ongelmien juurisyihin ja tarjoaa ratkaisuja. HARMONY maalaa kuvan tietoisuudesta jokaon nousemassa ihmisissä ympäri maailmaa maantieteellisten rajojen, rodun, uskonnon ja yhteiskunnallis-taloudellisen statuksen yläpuolella. Hetkellä, jolloin kuulemme päivittäin ennen-näkemättömien planetaarisen mittasuhteiden haasteista, Harmony ehdottaaa tietä eteenpäin ja varustaa yleisön uudella näkökulmalla tarpeesta muuttaaa meidän suhteemme planeetan kanssa. Harmony on globaali kutsu toimintaan.  Me kutsumme katsojia tulemaan mukaan ja yhdistämään ne jotka työskentelevät tasapainon palauttamiseksi heidän elämissään  ja planeetalla.

Käsitätkös nyt lukemaasi? Tässä filmissä kutsutaan historiallisesti ennennäkemättömään globaaliin yhteiskuntaan, jossa kaikki kansat, kielet ja heimot, uskonnosta tai sosiaalisesta statuksesta riippumatta, yhdistyisi yhdeksi massaliikkeeksi planeetan haastavimpien ongelmien ratkaisemiseksi ja harmonian ja tasapainon tuomiseksi sekä yksilöiden keskuuteen että maahan itseensä. Edelleen, se kutsuu tällaiseen yhteiskuntaan Prinssi Charlesin johtajuuden alla. Tämä on juuri sitä minkä Johannes näki, kun hän kirjoitti, että pedon valtaan annettaisiin ”kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.” (Ilm. 13:7) Johannes myös näki, että kaikki yhteiskuntaluokat rikkaista köyhiin ja vapaista orjiin olisi osa tätä pedon yhteiskuntaa (j. 16). Tämä on täsmälleen sitä mihin Harmony kutsuu.

Jakeen 8 mukaan tämän fasistisen maailmanvaltion (fasismi oli itseasiassa luokkajaon säilyttänyt sosialismin muoto, ks. kirjani luku 6) pitää koossa johtajan karisman perustalle rakennettu henkilökultti, sillä ”kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” Tähän jakeeseen liittyen lainaan Observer-lehden kolumnistin Catherine Bennettin arviota Catherine Mayerin tuoreesta kirjasta The Heart of a King. Mayer kirjoittaa, että ”suuri osa siitä mitä luulet tietäväsi prinssistä, on väärää.” Vaikka Bennet hylkää tämän väitteen, itse allekirjoitan sen täysin: tähän asti suuri osa maailmaa on nähnyt Prinssin aivan väärässä valossa (so. saippuaoopperan antisankarina ilman poliittista painoa-arvoa).

Millainen sitten on tämä seksiskandaalien ja juorulehtien toiselta puolelta paljastuva ”todellinen” prinssi. Bennetin seuraava katkelma antaa tästä melko hyvän kuvan:

”Ihailijat ja ystävät…. todistavat, että sir [Charles] luo ’parhaat juhlat’,  sir on kiltti – ei, itseasiassa sir on Kristuksen kaltainen, ’lähes siihen kipupisteeseen, että hän kärsii ihmisten kanssa’, sir on emotionaalisesti älykäs, ”valtava etuus ulkoasian suhteille”, sir ’yrittää pelastaa maailmaa, hemmetti!’, sir on kuin Richard Branson, myös Steve Jobs, vaikka ’lähes liian mukava’, vakaumuksen mies, ’hänessä olevan viisauden kanssa.’ arvostettu Armeniassa, ’fantastinen heppu’, edellä aikaansa, ja yhdelle erityisen hullaantuneelle apurille, ’ainutlaatuinen ihmisolento’ jonka saapuminen ’tälle planeetalle’ tällä hetkellä ’ei ole sattumaa.’ Ja jos hän olisi saapunut liian aikaisin tai myöhään lunastamaan ihmiskuntaa, Mayer itse kertoo, että hänen suurella koomisella ajoituksellaan, sir olisi voinut olla kunnon standup-koomikko.

Tietenkin kaikki yllä mainittu on vain Charlesin ja hänen ystäviensä propagandaa, (aikaisemmin häntä on kuvattu mm. ”Britannian pahimmaksi pomoksi”), joka on valmistettu huolella ihmiskunnan – kyllä ihmiskunnan – aivopesemiseksi Pohjois-Korean malliin. Kuka tahansa pohjois-korealainen loikkari voisi nähdä, että Charles yrittää rakentaa samanlaista johtajakulttia, millä pohjois-korealaisia on pidetty jo vuosikymmeniä orjuudessa. Alla on kuva Kim-Jongin dynastian kahden perustajan patsaasta ja sen rinnalla Charlesille suunniteltu patsas ”Maailman pelastajana”.

The_statues_of_Kim_Il_Sung_and_Kim_Jong_Il_on_Mansu_Hill_in_Pyongyang_(april_2012)Prince_Charles_Statute

Vahvistus siitä, että filmi Harmony pyrkii syövyttämään katsojien mieliin juuri tämänkaltaista ”ilosanomaa”, tulee tämän päivän uutisesta The Courier-Journalissa: 

Prinssi kutsuu vallankumoukseen.

Prinssi Charles tuulahti Louisvillessä perjantaina ja kutsui kiireelliseen paikallisten ja globaalin talouden rakenneuudistukseen ihmiskunnan pelastamiseksi itseltään. Puheessaan useiden sadan täyden salin yleisölle Neitsyt Marian Taivaaseenastumisen Katedraalissa Walesin Prinssi sanoi, että ”jos me toivomme säilyttävän sivilisaatiomme, meidän täytyy huolehtia maasta (ja) pitää se harmoniassa.” ”Jos laiminlyömme maata”, hän sanoi, ”laiminlyömme ihmiskuntaa”.

Charles siis uskoo, että se on hänen tehtävänsä ”pelastaa ihmiskunta itseltään.” Eikö hän samantien voisi muuttaa veden viiniksi tai nostaa kuolleet haudastaan. 2. Tess. 2:9:n mukaan Antikristus tulisi tekemäänkin suuria tunnustekoja ja ihmeitä, joten ehkäpä seuraavan Amerikan vierailun yhteydessä yleisö saa nauttia Prinssin luomuviiniä, joka on muutettu vedestä viiniksi ilman kemiallisia lisäaineita (mitä nyt muutama veden väriä ja makua muuttava lisäaine). Ennen lopettamista, haluan vielä toistaa, että Harmonyn ensi-ilta USA:ssa oli siis eilen, kevätpäiväntasauksen (edellisessä artikkelissa taisin puhua kevätpäivänseisauksesta, mutta korjasin tuon nolon virheen) päivänä, jolloin pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa kevätkausi. Tämä on myös päivä jolloin wicca-noidat (jotka muuten palvoo Dianaa ja hänen sarvipäistä kumppaniaan) ja muut uuspakanat juhlii ostara-nimistä pakanallista bakkanaalia.

Eilinen auringonpimennys oli raportoitu melko laajasti sen harvinaisuuden vuoksi. Vaikka auringonpimennykset eivät sinällään ole kovin harvinaisia (noin kaksi vuodessa), harvinaisen siitä teki sen, selkeä näkyvyys Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä (myös Israelissa). Edellinen Euroopassa näkynyt täydellinen auringonpimennys oli vuonna 1999 ja seuraava tulee kaiketi 2026 (korjatkaa jos olen väärässä, en jaksanut tehdä asian tiimoilta syvällisempää tutkimustyötä). Daily Mail uutisoi: ”Ei vain auringonpimennys! Tämän päiväinen näkee KOLME astronomista ilmiötä tapahtuvan, kun superkuu [jolloin kuu on kaikkein lähimpänä maata] ja kevätpäiväntasaus on linjassa.” Mailin mukaan tällainen ilmiö on hyvin harvinainen.

Uutinen unohtaa kuitenkin mainita, että sama päivä sattuu olemaan myös juutalaisen kalenterin uusi vuosi (Israelin uskonnollinen uusi vuosi – ei syksyllä alkava siviilikalenterin uusi vuosi) Tästä 15 päivää myöhemmin, 4. huhtikuuta on juutalaisen ja raamatullisen kalenterin pääsiäispäivä, pesach. Tämäkin vain ”sattuu” osumaan samalle päivälle, kun maailmalla nähdään täydellinen kuunpimennys (jolloin kuu näkyy veren värisenä) osana vuosien 2014-2015 verikuiden tetradia, jotka raamatullisiin juhlapyhiin osuessaan esiintyi edellisen kerran vuosina 1949-1950 ja 1967-1968 ja sitä ennen vuonna 1493-1494 (ks. Kirja-arvio: Mark Biltzin verikuut).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s