Prinssi Philip kultti elää voimakkaana Tyynenmeren saarivaltiossa. Seuraako Charles kultti pian perässä?

Ilmestyskirja ennustaa Antikristuksen valtaan annettavan ”kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” (Ilm. 13:7,8) Tämän profetian kuvailema skenaario missä yhtä henkilöä palvotaan 42 kuukauden ajan kaikissa maailman kansoissa ja kansanheimoissa saattaa vaikuttaa epäuskottavalta. 2000 -luvun globalisaatio, joukkotiedotusvälineet ja sosiaalinen media on tehnyt siitä kuitenkin täysin mahdollista. Tämän profetian henkilöityminen Prinssi Charlesissa saa lisää vahvistusta siitä, että jo 50 -luvulta lähtien hänen isäänsä Philipiä on tervehditty Jumalan Poikana Vanuatun saaren alkuperäisväestössä.

Televisiokanava NBC julkaisi 9. kesäkuuta Associated Pressin uutisen, ”Syrjäisen Vanuatun asukkaat etsivät ikuista elämää Yhdistyneen Kuiningaskunnan Prinssi Philipistä.” Uutinen ei ole vitsi. Vanuatun saaren kastom heimon jäsenten tiedetään palvoneen Kuningattaren aviomiestä jo yli 50 vuotta. Uutinen jatkaa, ”

prince-phillip-65Useiden satojen hajanaiset asukkaat Tannan saaressa rukoilevat Britannian kuninkaallista, jota he pitävät jumalolentona ja joka juhlii 94:ttä syntymäpäiväänsä keskiviikkona. ”Täällä Tannassa me uskomme, että Prinssi Philip on meidän Jumalamme poika, vuorella elävän esi-isiemme Jumalan,”, sanoo kylän asukan Nako Nikien, joka käyttää mielummin nimeä Jimmy Joseph. Joseph sanoi sen tulleen perinteeksi puhua tai rukoilla Philipille joka ilta, kun asukkaat Yaohnanenesta ja Yakelista kokoontuu yhteen ja jakaa päihdyttäviä juomia kava kasveista. ”Pyydämme häntä kasvattamaan peltojemme tuottoa puutarhassa tai antamaan aurinkoa tai sadetta,” sanoo Joseph keskeyttäen ”Ja se tapahtuu”… Joseph sanoo uskovan, että Kreikassa syntyneen Philipin henki tulee Tannasta ja eräänä päivänä hän tulisi palaamaan. Tuona päivänä, hän sanoo, kala hyppää merestä ja elämä tulee ikuiseksi. Hän sanoo ettei ole huolissaan Philipin ikääntymisestä ja lähestyvästä kuolemasta. ”Liike tulee aina jatkumaan,” hän sanoo. ”Ja minun mielestäni tai meidän uskomustemme mukaan, Prinssi Philipin henki ei tule kuolemaan.”

Saaren kultti saa hyvin kristologisia piirteitä. Siinä kristilliset opit luonnonvoimia hallitsevasta Kaikkivaltiaasta, rukouksia kuulevasta Jumalan Pojasta, pyhien ehtoollisesta ja ikuisesta elämästä sovelletaan nyt Kristuksen sijaan Edinburghin Herttuaan. Johanneksen mukaan Antikristus tulisi varastamaan Kristukselta sen aseman, mikä kuuluu yksin Jeesukselle (Antikristus = vasta- sijais- tai korvike Kristus). Tämä mielessä kysynkin, onko Vanuatun saari pelkkä koekenttä sille mihin uuden maailmanjärjestyksen saatanallista agendaa kulissien takana johtanut Windsorin Huone (ks. kirjani luku 12) on valmistellut kansakuntia Prinssi Charlesin ja hänen isänsä johdolla? Onko kultti pelkkää esimakua siitä mihin suuntaan Charles aikoo johdatella ei vain joitain primitiivisiä heimokansoja vaan koko maailman? Wikipedian mukaan Philip on täysin tietoinen palvonnastaan Vanuatun saarella. Mutta sen sijaan että hän olisi koittanut tukahduttaa heidän harhaisia uskomuksiaan, hänen kerrotaan edistäneen niitä lähettämällä paikallisille signeeratun valokuvan itsestään.

Prinssi Philip – jota Mohammad Al-Fayed, Dianan kanssa kuolleen Dodin isä, on syyttänyt toistuvasti Dianan ja hänen poikansa murhaajaksi ja natsiksi – elää tuskin seuraavalle vuosikymmenelle. Kuningatar, joka täytti huhtikuussa 89, on kuitenkin hyvissä voimissa ja voisi parhaassa tapauksessa elää äitinsä tapaan yli 100 vuotiaaksi. Näin ollen Charles, joka on jo nyt Britannian historian vanhin kruununperijä, saattaa joutua odottaa kruunuaan yli kymmenen vuotta. Silti on todennäköisempää ettei Elisabeth II eläisi 99 -vuotta vanhemmaksi ja näin ollen Charlesin kuninkuus alkaisi viimeistään 2025. Jos lisäämme tähän Antikristuksen vallan 42 kuukautta, tulee Jeesuksen paluun takarajaksi vuosi 2028. Kristillisessä eskatologiassa tätä vuotta on pidetty laajasti Jeesuksen paluun takarajana (esim. Teijo-Kalevi Lusan kirja Maailmanloppu 2028?) perustuen Matt. 24:34:een missä Jeesus sanoi tulevansa sen sukupolven aikana, joka kokee ”viikunapuun ihmeen” (so. Israelin jälleensyntyminen 1948) ja Ps. 90:10 ilmoittaa sukupolven pituudeksi 70-80 vuotta.

Moni saattaa pyöritellä päätään ja ajatella ettei sivistyneessä maailmassa yksikään ole niin sekaisin, että alkaisi palvoa tätä parjattua kuninkaallista ikuisen elämän tuovana Jumalan Poikana. Historia kuitenkin todistaa minkälaiseen hulluuteen joukkopsykoosi voi viedä harhaanjohdettuja ihmisiä. Tämä ei näy vain joissakin itsetuhoisissa ufokulteissa, sillä kokonaisten kansakuntien (Hitlerin Saksa, Stalinin Venäjä, Kim-Il Sungin Pohjois-Korea) on nähty ilmentävän joukkopsykoosin oireita. Usein sen vaatimuksena on voimakkaan yhteisöllisyyden ja me-hengen luominen ja sen sisällä oleva uskonnollistyyppinen sanoma tämän maailman perikadosta ja pelastuksesta, jonka yksi johtaja vannoo tuovansa seuraajilleen. Jos yksi johtaja onnistuisi yhdistämään koko maailman tällaisen sanoman alle, olisi vain luonnollinen seuraus, että häntä alettaisiin pian palvoa lihaksitulleena Jumalana tai kehittyneemmän alien-rodun avatarina. Ilmestyskirjan mukaan yksi henkilö lopulta onnistuisikin tässä. Hän yhdistäisi kaikki kansat ja kielet yhden päämäärän ja ideologian alle.

Mikä tämä päämäärä on? Planeetan ja ihmiskunnan pelastaminen. Tätä viestiä Charlesin propagandakoneisto on syöttänyt medialle jo useita vuosia. Vuonna 2009 hän käynnisti kampanjan maailman sademetsien pelastamiseksi ja tähän missioon hän ei kerännyt vain useita maailmanjohtajia yhteiseen pöytään, mutta myös joukon hollywood-tähtiä esiintymään Youtube videolla tietokoneanimoidun sammakon kanssa. Tuon kampanjan tarkoitus oli yhdistää maailma sademetsien suojelemiseksi ja sen perustavanlaatuinen viesti, kuten Prinssin viestintäsihteeri Paddy Harverson tähdensi NBC:n Today New York -ohjelmassa, ei koskenut ympäristön mutta ihmiskunnan pelastusta. Videon päällimmäinen tarkoitus oli houkutella tavalliset Youtube-käyttäjät osallistumaan Prinssin johtamaan ”maailman pelastamiseen” – ihmiskunnan yhteiseen jaloon päämäärään – samanlaisilla ”sammakkovideo” -adresseilla mihin tuon alkuperäisen piti innostaa sen katsojia. Tuo yksi video kiihottikin globaaliin aktivismiin planeetan pelastamiseksi vaikka sen vaikutukset jäivät lopulta puolitiehen.

Tästä lähtien Charlesin messiaaaninen retoriikka pelastuksesta on voimistunut vain entisestään. Nyt mukana on myös sanoma parantumisesta, anteeksiannosta ja sovituksesta. Esimerkiksi viime kuussa hän teki historiallisen vierailun sodan haavoittamaan Pohjois-Irlantiin. Tämä sota jätti arpia myös Prinssin omiin muistoihin, kun IRA tappoi hänen paljon rakastamansa iso-eno Louis Mountbattenin vuoden 1979 terrori-iskussa. USA Today raportoi Prinssin pitäneen ”niin suloisen ja jalomielisen puheen, että jopa hänen parjaajansa täytyi antaa hänelle tästä kunniaa. Se oli puhe rakkaudesta ja menetyksestä, sovinnosta ja sovituksesta, parantumisesta ja anteeksiannosta. Ja jälkeenpäin, Charles sai hänen irlantilaiselta yleisöltä suosionosoitukset seisaaltaan, plus kunnoitettu vastaus kotimaan kriitikoilta.” USA Today jatkaa siteeraamalla kuninkaalisen perheen bestseller elämänkerturi Sandy Bedell Smithiä:

”Hyvin varhaisesta iästä Charlesin vahvin impulssi on ollut parantaa ja tuoda ihmiset yhteen — sovittelu tulee hänelle hyvin luonnostaan” Smith sanoo. ”Mutta tämä taipumus oli musertunut tällä kauhealla menetyksellä….Se oli valtava isku hänelle. Hän on kulkenut pitkän matkan.”

David Lorimerin kirjassa Radical Prince (2004) Prinssi itse kertoo, että hänen elämänsä suurin päämäärä on koskenut ihmisten sielujen parantamista – tämä ylimaallinen tavoite vahvistetaan hänen ystäviensä taholta, jotka sanovat kruununperillisen olevan Kristuksen-kaltainen hahmo, joka kantaa päivittäin ihmiskunnan hätää ja sen kipuja. Ideologisessa manifestissaan hän tähdentää:

Koko syy tämän kirjan kirjoittamiseen oli se, että tunsin epäonnistuvani velvollisuudessani tulevia sukupolvia kohtaan ja Maata itseään kohtaan jos en yrittäisi tähdentää tätä ja osoittaa mahdollisia teitä joilla voimme parantaa maailman. En olisi voinut suunnitella tämän tuottamista edes kahta vuotta sitten, mutta tunnen ajan olevan nyt paljon suotuisampi. Aistin kasvaneen levottomuuden ja pelon ihmisten sieluissa…(Harmony, sivu 27)

Prince_Charles_StatuteMukaillen Jesaja 53:n messiasennustuksen runollista kieltä runnellusta Vapahtajasta, jonka ”haavainsa kautta me olemme paratut”, hän kertoi irlantilaisille: ”Meidän yhteisten haavojemme ja arpiemme kautta, toivon ja rukoilen että voimme jakaa parantumisen ja ystävyyden, joka tekee vahvemmaksi koetuksille jotka se on ylittänyt.” Kun retoriikka on tämän kaltaista ei pitäisi olla yllätys jos seurauksena on ihmispalvontaa, mistä yksi esimerkki on brasilialaisten muutama vuosi sitten teettämä patsas, mikä kunnioittaa Prinssiä patsaalla, joka ylistää häntä maailmaa pelastamaan tulleena enkelimäisenä jumalolentona, kuten voit havaita viereisestä kuvasta. Tämän lannevaatteisen patsaan patsaan alla on kuvattu joukko ruumiita, joista yksikin vetää kurkustaan alas pullon viiniä. Tämä kuvaa ihmiskunnan epätoivoa johon tämä jumalallinen prinssi laskeutuu tuomaan pelastuksen. Patsaan täysikokoisen version tarkoitus on koristaa lopulta erään brasilialaisen kylän keskusaukiota (BBC:n uutinen asiaan löytyy täältä).

Ranskan hallitus kutsui äskettäin tämän kruununperijän puhumaan Pariisin joulukuiseen ilmastohuippukokous Cop21:een ja heinäkuiseen esikokoontumiseen, jota Ranskan presidentti François Hollande on pitänyt hänen kautensa tärkeimpänä tapahtumana. Huippukokousta on pidetty ilmastokokousten tärkeimpänä sillä sen tavoite on ”saavuttaa ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen YK:n neuvotteluissa sitova ja universaali sopimus ilmastosta kaikilta maailman kansoilta.” Jää nähtäväksi tuleeko Prinssi saamaan tähän mennessä suurempaa globaalia huomiota hänen viimeaikaiseen rooliinsa ”planeetan pelastajana.” Yksi vaikutin tähän voisi olla hänen Harmony-filminsä, joka sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa maaliskuun 21. päivä (ks. artikkeli Auringonpimennys, Superkuu, Kevätpäiväntasaus, Juutalainen uusivuosi, Harmonyn ensi-ilta.)

Samanaiheisia artikkeleita:

KUKA ON TODELLINEN PRINSSI CHARLES?

”HALUAN NOSTAA TOIVEITA JA LUODA TOIVOA TOIVOTTOMUUDESTA JA TUODA PARANNUKSEN RIISTETYILLE.” CHARLESIN MESSIANISMI JÄLLEEN OTSIKOISSA.

AURINGONPIMENNYS, SUPERKUU, KEVÄTPÄIVÄNTASAUS, JUUTALAINEN UUSIVUOSI, HARMONYN ENSI-ILTA.

VUODESTA 2007 LÄHTIEN PIDETTY EARTH HOUR AIVOPESI JÄLLEEN LUKUISIA KAUPUNKEJA SUOMESSA JA MAAILMALLA SAMMUTTAMAAN VALONSA YHDEN TUNNIN AJAKSI, JOTTA PLANEETTA ”PELASTETTAISIIN” ILMASTON MUUTOKSELTA.

KIRJA-ARVIO: PRINSSI CHARLESIN HARMONY

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s