Miksi liberaaliteologian näkemys Danielin Kirjasta on historialliset tosiasiat kieltävää hölynpölyä?

Seuraavassa artikkelissa yritän haastaa parhaan tietotaitoni mukaisesti liberaaliteologian historiallis-kriittisen lähestymisen Danielin Kirjaan. Otan puntariin dosentti Kari Latvuksen ja Kai Peltosen teoksen Tulkinnan kehällä, Puheenvuoroja Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta (Gummerus Kirjapaino Oy, 1992). Tällä kehällä liberaaliteologian historialliset realiteetit sivuuttava valikoiva tulkinta saa kyllä rajusti turpiinsa. Tukenani ei ole dosentin tai tohtorin titteleitä mutta niistä ei ole juurikaan nyt hyötyä. Tällä kehällä tapellaan nimittäin paljain nyrkein. Yritän tuoda asiaan niin kansantajuisesti ymmärrettävän läpivalaisun ettei se tarvitse tohtoria ymmärtämään kumpi on voittaja ja kumpi häviäjä. 

The-Book-of-DanielKoomikko W.C.Fields totesi kerran ”If you can’t dazzle them with brilliance, baffle them with bullshit” (suom. ”Ellet voi häikäistä älykkyydelläsi, saata heidät ymmälleen potaskallasi”). Tämä sanonta lienee osuva Suomenkin yliopistoissa suositun liberaaliteologian yrityksille selittää Raamattua naturalistisista lähtökohdista (naturalismi on maailmankuva, jonka mukaan kaikki todellisuudessa ja historiassa selittyy luonnollisesti ilman yliluonnollisuutta, ihmeitä ja Jumalaa). 1800 -luvun lopun Saksassa yleistyneen historiallis-kriittisen raamatunselityksen tavoite on ollut läpinäkyvä: kumota kirkkohistorian klassinen näkemys Raamatun tekstien yliluonnollisesta alkuperästä vesittääkseen sen kertomukset ihmeitätekevästä Jumalasta ja Hänen Pojastaan, joka syntyi neitsyestä, kuoli ristillä ihmiskunnan syntien sijaisuhrina ja nousi haudasta kolmantena päivänä palatakseen eräänä päivänä maanpäälle. Liberaaliteologi Heikki Räisänen opettaa, ”että on turhaa vaatia ihmistä odottamaan Jeesusta, joka tulee pilvissä, mitä jokainen sukupolvi 2000 vuoden ajan on merkkejä tulkiten odottanut aikanaan; On turha vaatia häntä uskomaan, että taivaallinen jumal’olento tuli ihmiseksi ja kävi maan päällä vuodattamassa verensä uhrina ihmisten synneistä palatakseen kohta taivaalliseen kotiinsa.”

Saksan keisari Vilhelm II

Keskitysleirillä kuolleen Dietrich Bonhoefferin oppi-isänäkin tunnettu Adolf von Harnack oli liberaaliteologian tunnetuimpia tienraivaajia (tosin Bonhoeffer sanoutui sittemmin irti Harnackin ihmiskeskeisestä teologiasta ja kallistui paljon konservatiivisempaan linjaan). Harnack ja muut Kristuksen kieltäneet liberaalit 1900 -luvun alun Saksassa nautti Keisari Vilhem II:n, Englannin Kuningatar Viktorian tyttärenpojan, täyttä tukea. Tämä ei ole yllätys sillä Vilhelm II oli äärimmäisen juutalaisvastainen hallitsija, joka kirjoitti ystävälleen Houston Stewart Chamberlainille, ”Vapauttakaamme itsemme juutalaisuudesta ja sen Jahvesta!” Ensimmäisen maailmansodan päättyessä hän näki juutalaisten aiheuttaneen Saksan häviön ja ehdotti Venäjän mallin mukaisia säännöllisiä pogromeita tai kaasua ”juutalaisongelman” ratkaisemiseksi (Vilhelm II:n nuorimmasta pojasta Oskarista meinattiin leipoa sodan jälkeen Suomen kuningas mitä ei onneksi tapahtunut sillä tämä olisi liittänyt Suomen vahvemmin akselivaltoihin Hitlerin aikana).

Liberaaliteologia kumpusi siis samasta maaperästä mistä kumpusi natsismi ja antisemitismi. Eikö se ole ilmeistä? Raamatun kertomuksen punainen lanka Aadamista Jeesukseen on elimellisesti sidoksissa Israelin kansan kohtaloon. Jos juutalaisten kansalliselta alkuperältä vedetään pohja kyseenalaistamalla Raamatun ytimessä oleva Jumalan liitto Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, niin mitä muuta voimme odottaa kuin helveksuntaa ja vihaa juutalaista identiteettiä kohtaan Jumalan valittuna kansana. Aivan kuin Joosefin veljet halveksivat häntä, kun hän väitti Jumalan valinneen hänet veljiensä hallitsijaksi (1. Moos. 37:9), ovat pakanat halveksineet Israelin kansaa sen valitun kansan vaateista. Ensin se tapahtui kristillisen korvausteologian muodossa 300- 1800- luvuilla ja sittemmin ”naturalistisen korvausteologian.” Esimerkiksi tänään monet Israelin vastaiset ääri-ryhmät hyödyntää historiallis-kriittistä raamatunselitystä osana sionismin vastaista propagandasotaa vaikka monet arkeologiset löydöt ovat vahvistaneet Raamatun kertomusten historiallista autenttisuutta. Raamatun profetiat ovat ehkä suurin todiste sen jumalallisesta alkuperästä. Jesaja 46:9-13:sta Jumala itse mahtailee Hänen profetioidensa 100 prosenttisesta luotettavuudesta:

Muistakaa entisiä ikiajoista asti, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole; minä olen Jumala, eikä ole minun vertaistani. Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen. Minä olen kutsunut kotkan päivänkoitosta, kaukaisesta maasta neuvopäätökseni miehen. Minkä olen puhunut, sen minä myös toteutan; mitä olen aivoitellut, sen minä myös teen. Kuulkaa minua, te kovasydämiset, jotka olette kaukana vanhurskaudesta. Minä olen antanut vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana; ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Minä annan Siionissa pelastuksen, annan kirkkauteni Israelille.

Pelastus

Kuten tämäkin kohta kuuluttaa, Raamatun profetioiden ytimessä on Israelille luvattu pelastuksen aika ja sovitus heidän rikkomuksistaan. Tämä pelastus ei koskisi vain Israelia sillä 1. Moos. 12:3:ssa Jumala sanoi Aabrahamille, että hänen siemenessään tulisi ”siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.” (Paavalin mukaan tämä siemen tarkoitti Israelin kansaa yleensä ja Jeesusta erityisesti) Israelin profeetat toistavat myöhemmin lupausta universaalista pelastuksesta, mutta Israelin ja Jerusalemin asema juutalaisten ikuisena lupauksen maana ei katoa siitä minnekään. Jeremia vakuuttaa Jumalan ikuista, ehdotonta rakkautta kansaansa kohtaan.

Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat – Herra Sebaot on hänen nimensä. Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan. Näin sanoo Herra: Jos voidaan mitata taivaat ylhäällä ja tutkia maan perustukset alhaalla, silloin vasta minä hylkään Israelin jälkeläiset kaikki, kaiken sen tähden, mitä he ovat tehneet, sanoo Herra. (Jer. 31:35-37)

Myös Uusi Testamentti vahvistaa juutalaisten ikuisen aseman Jumalan valittuna kansana. Paavali kirjoittaa Room. 11:1:ssä: ”Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.” Paavalin mukaan Israel ajautui Jumalan vihan alle torjuessaan messiaansa, mutta tämä ei tee tyhjäksi VT:n profetioita Israelille luvatusta pelastuksen ajasta: ”Sillä minä en tahdo, veljet – ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: ’Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä.’ Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden. Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (Room. 11: 25-29).

Persialaisyhteys

Kari Latvuksen ja Kai Peltosen kirja opettaa profeettojen lupaaman Israelin pelastuksen rauenneen tyhjiin viimeistään 100 eKr, kun kreikkalais-syyrialaisen Seleukidien hallitsijasuvun Antiokhos Epifanes käynnisti juutalaisten ankaran vainon silloisen Juudean alueella: ”On ilmeistä, että eksiilin [so. Babylonin pakkosiirtolaisuus 500 -luvulla eKr.] jälkeisessä juutalaisuudessa on varhaisimpien lupausten ja elämän realiteettien välille syntynyt jännite, joka vaati jatkuvaa teologista kyselyä. Missä oli Toisen Jesajan julistama Jumalan voitto? Miksei Jumalan valtakunta toteutunut tuoden mukanaan rauhaa, oikeutta ja harmoniaa? Pettymys ja turhautuminen historiankulun jatkuviin takaiskuihin synnyttivät paineen ajattelun uudelleentulkintaan. Vahva luottamus oikeudenmukaisuuden toteutumiseen yhdistyneenä historiassa koettuun epäoikeudenmukaisuuteen loi jännitteen, joka vaati aivan uudenlaista ajattelua. Jumalan kaikkivaltius maailmassa, oikeudenmukaisuus ja elämän realiteetit eivät enää näyttäneet voivan olla totta yhtä aikaa. Tilanteen äärimmäinen kärjistyminen tapahtui ilmeisesti syyrialaisaikana (200-100 -luvulla eKr.).”

Kirjan mukaan pettymys toteen käymättömiin profetioihin olisi poikinut 100 -luvulla eKr. apokalyptista ajattelua ja kirjallisuutta mihin kirjoittavat sisällyttävät myös Danielin Kirjan. Ulkopuolisia vaikutteita tähän apokalyptiseen liikkeeseen olisi saatu sitten persialaisesta kulttuurista ja sen zarathustralaisesta uskonnosta. Apokalyptiikan perimmäiset opit esitetään heprealaiselle uskolle vieraana uususkonnollisuutena, joka olisi soluttautunut juutalaisten keskuuteen kohta Epifanesin hirmuvallan jälkeen. Jos apokalyptiselle liikkeelle ominaiset opinkappaleet olivat esille jo persialaisvallan aikaisessa zarathustralaisuussa, kuten kirjoittajat esittävät, niin yhtä hyvin voimme tulla myös päinvastaiseen johtopäätökseen. Eli zarathustralaisuus on saanut vaikutteita juutalaisuudesta, koska juutalaiset olivat merkittävästi esillä Persian valtakunnassa vielä vuosisatoja Babylonin vankeuden päättymisen jälkeen. Monien juutalaisten, kuten Nehemian on sanottu olleen merkittävässä hallinnollisessa asemassa Persian valtakunnassa (Neh. 2:1). Esterin Kirjan kertomus Persian kuninkaan (Kserkses I) naimasta juutalaisesta Hadassasta tai Esteristä on tästä myös yksi esimerkki.

Kirjoittajat toteavat mm. seuraavaa: ”Toisinaan persialaisyhteydet on koettu liian vaikeana ja ravistelevana asiana, minkä vuoksi perusteellisen ja avoimen tarkastelun sijasta on tyydytty usein kysymään kirkon ja Raamatun sisälle jääviä kysymyksiä ja unohdettu ympäröivä maailma: tässä tapauksessa persialaiset paralleelit.” Mutta ylenkatsoessaan Raamatun sisälle jääviä kysymyksiä, he itse syyllistyvät perusteellisen ja avoimen tarkastelun laiminlyömiseen. Monet liberaaliteologian edustajat eivät ymmärrä tätä yksinkertaista asiaa: Raamattua voidaan selittää vain Raamatulla – ei ihmisjärjellä (2. Piet. 1:20). He painottavat jatkuvasti Raamatun näennäisiä ristiriitaisuuksia, mutta eivät näe Kirjoitusten välillä hallitsevaa harmoniaa ja yhdenmukaisuutta. Tästä epäyhtenäisestä, Kirjoitusten harmonian hajottavasta lähestymisestä antaa hyvän esimerkin kirjoittajien tapa tulkita Danielin Kirjaa.

Milloin Danielin Kirja kirjoitettiin?

Daniel Kirja tekee hyvin selväksi, että sen on kirjoittaja on Daniel itse (Daniel 7:28, 8:1, 15, 9:2, 10:2 ja 12:5). Vaikka kirjan ensimmäinen puolisko on ilmaistu kolmannessa persoonassa, tämä oli ajalleen tavanomainen ilmaisukeino. Luvut 1-12 sijoittaa sen kaikki näyt vuosien 606 – 536 eKr. väliin (Dan. 1:1, 10:1) Babylonin kuningas Nebukadressar II:sta Persian kuningas Kyyros Suureen, joka kukisti Babylonin valtakunnan lokakuussa 539 eKr. Perusteita kirjan myöhäiselle syntyajalle on haettu mm. kieliteteestä – kirjan sisältämistä aramealaisista ja kreikkalaisista lainasanoista, joita ei olisi pitänyt esiintyä vielä 500 -luvun mesopotamiassa – mutta myös siitä ettei 190- luvulla eKr. kirjoittanut Siirak osannut mainita häntä VT:n hahmojen luettelossa. Kuitenkin, argumentteja hiljaisuudesta pidetään yleensä heikkoina. Sitäpaitsi Siirak jättää mainitsematta monia muitakin VT:n avainhahmoja joiden tiedetään eläneen kauan ennen häntä.

1. Makkabilaiskirja ja Baaruk (100 -luvulla eKr.) mainitsee Danielin, mikä viittaa hänen olleen juutalaisten hyvin tuntema jo tuolloin. Myös kuolleenmeren kirjakääröt ja Septuaginta (VT:n ensimmäinen kreikkalainen käännös) todistaa Danielin Kirjan olleen olemassa jo ennen Epifanesin aikaa (175- 164 eKr.). Mitä kielitieteellisiin ja muihin argumentteihin tulee, voit itse käydä lukemassa täältä kuinka heikon jään varassa ne todella seisovat. Danielin Kirjan 100 -luvulle eKr. sijoittava tulkinta syntyi vasta valistuksen ajan antikristillisessä ilmapiirissä ja tässä suhteessa se on myös ristiriidassa siihen mitä useimmat juutalaiset ja kristityt oppineet opettivat siitä 2000 vuoden ajan. Esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla jKr. elänyt juutalainen historioitsija Josefus ei vain mainitse Danielia kirjan kirjoittajana vaan väittää itsensä Aleksanteri Suuren tarkastelleen sen näkyä Kreikan kuninkaasta, joka päihittäisi Persian valtakunnan (Daniel 8 ja 11). Kari Latvuksen ja Kai Peltosen tulkinta käytännössä esittää, että Danielin Kirjan takana olisi 100- luvulla eKr. vaikuttanut huijari, joka esitti kuluneen historian 400 vuotta varhaisempien ”näkyjen” muodossa. Tällainen olettamus on jo itsessään täysin mieletön.

Kehäpäättely

Maailmankuvaansa sidotulla puolueellisuudella Kari Latvus ja Kai Peltonen päättelevät:

Danielin kirjan syntytilanteesta antaa erinomaisen kuvan luvun 11 tarkastelu kirjoitusajankohdan historian tapahtumien yhteydessä. Tosin monet nykyiset raamatunselittäjät ovat olleet valmiit sijoittamaan tuon luvun tapahtumat suoraan meidän aikamme tai lähitulevaisuuden taisteluihin. Kuvaavan esimerkin tällaisesta tulkinnasta antavat H. Lindseyn tekemät maailman loppusodan taistelukartat. Ilman tarkempia selityksiäkin ne antavat selvän suunnan siitä, mitä kirjoittaja on Danielin kirjan luvusta 11 löytänyt… Vastaansanomattomalla tavalla yhteydet vuosien 200-160 eKr. välisiin tapahtumiin sekä tuon ajan muuhun kirjallisuuteen sitovat Danielin kirjan syntyhistorian mainittuun aikaan. Kirjalla on ollut selvä viesti omalle ajalleen, kun se on on peitekielellä kuvannut vieraiden hallitsijoiden toimia. Mitään muuta kirjaa ei VT:n puolelta voida ajoittaa niin tarkasti kuin Danielia. Jakeen 11:45 tieto Antiokhos IV Epifanesin kuolemasta (164) ei enää pidä paikkaansa, mikä viittaa siihen, ettei kiran kirjoittaja tiennyt seikkaa, vaan se kuului vielä tuolla hetkellä tuntemattoman tulevaisuuden piiriin. Myöskään temppelin uudelleenvihkimistä vuonna 165/4 ei maninita. Kirja on kirjoitettu todennäköisesti vuosien 167-164 eKr. välillä.

Tieteenfilosofiassa tällaista kutsuttaisiin naturalistiseksi kehäpäättelyksi: ”koska asia on näin, asia on näin.” Premissi A: Kukaan ei voi nähdä tulevaisuutta yksityiskohdilla neljän vuosisadan taakse. Premissi B: Daniel näki: Johtopäätös: Danielin Kirja kirjoitettiin tapahtumien jälkeen 100 -luvulla eKr. Juuri tämän kaltaisiin argumentaatiovirheisiin nojaa Raamatun yliluonnollisen alkuperän kieltävä liberaaliteologia. Samaan tapaan: ”Jeesus ei voinut syntyä neitseestä, koska sen hyväksyminen vaatisi supranaturalistista todellisuuskuvaa ja tämähän on ilman muuta väärä.” Sitten kun tarjotaan todisteita Jumalan olemassaolosta ja Raamatun yliluonnollisen alkuperästä, useimmat naturalistit tukkivat korvansa ja alkavat lällättämään. Jos tiede on tätä, silloin se ei ole objektiivista, puolueetonta tiedon keräämistä, jonka nimeen niin monet tieteilijät vannovat.

Kaikkein valovoimaisimmat todisteet Jumalan olemassaolosto löytyy tietysti luonnosta ja näin ollen luonnontieteistä. Viittaan erityisesti maailmankaikkeuden äärimmäiseen hienosäätöön, mikä mahdollistaa elämän maanpäällä. Tämän hienosäädön – minkä useimmat merkittävät tiedemiehet vahvistavat – suuruusluokka on sellaista, että sen sattumanvaraisuus vastaa yhden suhdetta 10 potenssiin 10 potenssiin 123 (katso aiheesta William Lane Craigin video). Mutta nämä todisteet eivät kerro kuitenkaan suoraan siitä miksi juuri Raamattu olisi Jumalan Sanaa eikä esimerkiksi Koraani. Ne eivät kerro siitä miksi Jumala olisi historian herra, joka ohjaa kansakuntien kohtaloita. Raamatun profetiat ovat tästä sen sijaan vahvin todiste.

Piru Raamatun tulkitsijana

Jos piru astelisi kirkkoon liperit kaulassa, hänen saarnansa myötäilisi tuskin Raamatun tekstien alkuperäistä tarkoitusta. Samaa voidaan sanoa myös liberaaliteologien raamatuntulkinnasta. Se valikoi sellaiset kohdat, mitkä sopii heidän ennalta päättämäänsä lopputulokseen ja jättää ne kohdat pois, jotka todistaisi heidän tulkintansa virheellisyyden. Tämä ei koske vain yksittäisiä jakeita vaan kokonaisia lukuja. Esimerkiksi, yrittäessään todistella miksi Danielin Kirja laadittiin vasta Antiokhos Epifanesin vallan aikana, he jättävät huomioimatta Danielin yhdeksännen luvun, joka osoittaisi näkyjen kuvanneen paljon kaukaisempaa aikaa kuin Palestiinan syyrialaisvaltaa. Tuossa luvussahan ennustettiin kuukauden tarkkuudella Messiaan ristiinnaulitseminen juutalaisena pääsiäisenä 33 jKr. ja saman sukupolven aikana tapahtunut Jerusalemin hävitys roomalaisten Prinssi Tituksen johdolla 70 jKr. (jakeet 24 -26). Liberaaliteologian subjektiivisessa raamatuntulkinnassa on mahdoton hyväksyä edes mahdollisuutena sitä, että Daniel voisi kuvailla Rooman vallan aikaista historiaa. Niinpä on parempi sivuuttaa kokonaan vuosiviikkonäyn kaltaiset ”tulkinnanvaraiset” näyt. Perusteluna on jälleen kerran premissi A: ”Kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta.”

Mutta entä jos Danielin näyt todistaisikin tämän vääräksi? Liberaaliteologia hylkää kirkkoisistä saakka säilyneen tulkinnan Danielin toisen ja seitsemännen luvun neljästä pakavallasta. Siinä kun 100- 400 -lukujen varhaiset kirkkoisät, 1500 – 1800 lukujen uskonpuhdistajat sekä 1900 -luvun dispensationalistit kuten edelläkin mainittu bestseller kirjailija Hal Lindsey, opetti neljän toistaan seuranneen pakanavallan olleen Uus-Babylon, Meedo-Persia, Kreikka ja Rooma, liberaaliteologia opettaa niiden tarkoittaneen Babylonia, Meediaa, Persiaa ja Kreikkaa. Siten näkyjen tulevaisuuden tapahtumien kantomatka saadaan päättymään sopivasti sen oletettuun kirjoitusajankohtaan. Kari Latvus ja Kai Peltonen selittää:

Danielin kirjan luvut 2 ja 7 kuvaavat näkyjen verhotulla salakielellä sarjan toisiaan seuraavista maailmanvaltioista. Luvussa 2 on kuvattu kuningas Nebukadnessarin uni kuvapatsaasta, joka selitetään jakeissa 2:37-45. Kyseessä on neljä toistaan seuraavaa valtakuntaa: Nebukadnessarin Babylonia, tätä seuraavat Meedia (j. 39b) ja lopulta Makedonia (j. 40), joka kuitenkin hajaantuu seleukidihallitsijoiden kesken (j. 41). Tulkinassa on Babylonian ja Makedonian paikka päivänselvä. Persiankin olemassaolon ymmärrämme, mutta Meedian maininta listassa yllättää. Sen loistokausi (650-550) nimittäin menee Babylonian ja Persian kanssa päällekkäin ja on merkitykseltään väheisempi… Luvun 2 unessa ei kärki ole tähdätty kuitenkaan menneisyyden valtakuntiin, vaan viimeiseen, jonka aikalaisia kirjoittaja ja lukijat ovat. Vaikka maailmaa hallitsee sortajavaltio, on käänne jo aivan ovella. Loppu on tulossa. Silloin loppuvat tämän maailman valtiot ja Jumala perustaa kukistumattoman valtakunnan.

Luvussa 7 käytetään samaa peruskaavaa, mutta asetetaan neljäs valtakunta suurennuslasin alle. Nyt on kyse merestä nousevista pedoista. Symbolit seuraavat toisiaan: Leijona on Babylonia (j. 4), karhu Meedia (j.5), pantteri Persia (j. 6) ja kauhea, hirmuinen ja ylen väkevä eläin Makedonia (j. 7). Aleksanterin valtakunnan hajoamista kuvaavat monet sarvet (j. 7-8). Esiin puhkeava pieni sarvi on lopulta syyrialainen Antiokhos IV Epifanes. Tämän tiedetään pyrkineen toteuttamaan hellenistisen kulttiuudistuksen mm. muuttamalla Jerusalemin temppelin Zeus-Olympoksen nimiin (vrt. 2Mak 6). Kirjoittaja elää siis Antiokhosta vastaan nousseen kapinan aikana ja odottaa yhä kurjistuvan maailman loppuvan pian, ehkä kolmen ja puolen vuoden päästä (7:25; 12:12). Kun kristillisessä kirkossa on vuosisatojen ajan tulkittu Danielin kirjaa, on apuna kulkenut poikkeuksetta Ilmestyskirja, joka onkin kasvanut samasta apokalyptisesta maaperästä.

Näin on kuitenkin siirretty tiedostamatta Ilmestyskirjan peto, Rooman valtakunta viimeiseksi pedoksi ja kristinuskon synty. Tulkintaa on helpottanut se, että Danielin kirjan kuvaa mukaellen myös luvussa 13 kuvataan pedon nousevan merestä. Tällöin puolestaan tarkoitetaan ilmeisestikin Rooman valtakuntaa. Kuitenkin sen yksinkertaisen seikan tunnustaminen, että Danielin Kirja on juutalais-apokalyptinen teos ennen ajanlaskun alkua, tuo tulkinnalle aivan toisenlaisen horisontin. Danielin kirjan pohjalta piirretyt nykyisten tai tulevien valtioiden sotaretket osoittautuvat ajanhistorian tarkastelussa harhatieksi, jolla ei ole merkitystä sen enempää kuin Nostradamuksen teksteillä Neuvostoliiton muutosprosessin kuvaajina. Danieliin yhtä vähän kuin Ilmestyskirjaankaan ei tule sijoittaa nykyisiä valtioita ja ryhtyä laatimaan oman mielikuvituksen tuottamia valtiollisia horoskooppeja, joilla ennustettaisiin tulevaisuutta. Tällainen toiminta on vain villiä mielikuvituksen lentoa, joka saa toisinaan lisävauhtia kannattavasta kustannustoiminnasta. Viimeksi mainittua motiivia tosin ei useinkaan julkisuudessa tunnusteta.

Mitä Raamattu itse sanoo?

Nyt, on ennenkaikkea tärkeä kysyä mitä profetiat sanovat itse itsestään. On kiistämätön tosiasia, että kirkon traditionaalinen tulkinta on kunnioittanut paljon enemmän Danielin omaa tekstiä ja näkyjen välistä harmoniaa kuin liberaaliteologian puolueellinen tulkinta, joka varta vasten pyrkii hävittämään kirjan yliluonnollisen, profeetallisen ulottuvuuden. Kirjoittajat vihjailevat, että kirkkoisien tulkinta Roomasta neljäntenä petona, olisi johdettu Ilmestyskirjasta ja ympätty sitten Danielin näkyihin joillakin heppoisilla yhtymäkohdilla, kuten molempien petojen nousu merestä. Rinnakkaisuudet Rooman ja neljännen pedon välillä ovat kuitenkin paljon ilmeisimpiä kuin kirjoittavat esittävät. Ensinnäkin, Danielin ja Johanneksen pedolla on muitakin yhtäläisyyksiä kuin pelkkä nousu merestä; esim. molempien päissä olevat kymmenen sarvea (Dan. 7:7, Ilm. 13:1). Toiseksi, Daniel itse profetoi, että toinen valtakunta tulisi nousemaan Uus-Babylonin valtakunnan seuraajaksi (Dan. 2:39). Näin ollen se ei voi olla Meedia, joka kukistui jo 550 eKr. eli 10 vuotta aikaisemmin kuin Uus-Babylonia, vaan Kyyros Suuren perustama Akhaimenidien persialaisvalta. Näin ollen kolmas on Persian kukistanut Makedonian tai Kreikan Imperiumi Aleksanteri Suuren johdolla ja neljäs sen seuraajaksi noussut Rooma.

Tämä johtopäätös vahvistetaan näyn tarkemmissa yksityiskohdissa luvuissa 7, 8 ja 11. Seitsemännessä luvussa toisen karhu-pedon erityispiirteeksi mainitaan sen kaksi kylkeä, joiden päällä se lepää ja kolmannen pantteri-pedon erityispiirteenä on taas neljä päätä ja neljä linnunsiipeä. Näihin symboleihin annetaan selitys näyn jatkokertomuksessa luvussa kahdeksan. Tässä luvussa kuvataan kaksisarvisen oinaan ja kauriin välistä kamppailua, jossa kauris ja sen otsalla oleva uhkea sarvi kukistaa lopulta oinaan. Mutta kun kauriin suuri sarvi on vahvimmillaan se särkyy ja sijalle kasvaa neljä pienempää sarvea. Näyn huipentumana on yhdestä neljästä sarvesta puhkeava pieni sarvi, joka kasvaa ”suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.” Näyssä selitetään:

Kaksisarvinen oinas, jonka sinä näit, on: Meedian ja Persian kuninkaat. Ja kauris on Jaavanin [so. Kreikan] kuningas, ja suuri sarvi, joka sillä oli keskellä otsaa, on ensimmäinen kuningas. Ja että se särkyi ja neljä nousi sen sijalle, se on: neljä valtakuntaa nousee siitä kansasta, ei kuitenkaan niin väkevää kuin hän. Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava. Ja väkevä on hänen voimansa, vaikka ei tosin hänen omasta voimastaan, ja ihmeellisen paljon hän saa aikaan hävitystä; ja hän menestyy siinä, mitä hän tekee, ja hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle. Ja hänen oveluutensa tähden onnistuu petos hänen kädessään. Hän hautoo suuria sydämessään, ja keskellä rauhaa hän tuottaa turmion monille. Ruhtinasten ruhtinastakin vastaan hän nousee, mutta ilman ihmiskättä hänet muserretaan. (j. 20-25)

Diadochen1
Aleksanteri Suuren imperiumi sen jakauduttua neljään kuningaskuntaan hänen kenraaliensa välillä.

Näyssä Persia ja sitä edeltänyt Meedian valtakunta sidotaan siis yhteen, koska molemmat vallat nousi iranilaissukuisten kansojen keskuudesta. Daniel ei esitä, että nämä molemmat hallitsee rinnakkain, vaan että toinen seuraa toistaan ja myöhemmin vallan ottanut olisi mahtavampi (Dan. 8:3). Kun Daniel 5:25 mainitsee Babylonin kuninkaan seinälle ilmestyneen tekstin ”Mene, mene, tekel, ufarsin”, joka merkitsi, ”Jumala on laskenut sinun valtakuntasi luvun ja on tehnyt siitä lopun. sinut on vaa’alla punnittu ja köykäiseksi havaittu. sinun valtakuntasi on pirstottu ja annettu meedialaisille ja persialaisille,” tämä tarkoitti meedialaisia kansanheimoja – ei Meedian valtakuntaa itsessään, jonka Kyyros Suuri oli kukistanut jo 10 vuotta ennen seinäkirjoituksn ilmestymistä. Kyyros Suuren valtakunta oli todellakin mahtavampi kuin sitä edeltänyt Meedian valtakunta. Seitsemännessä luvussa tätä meedialais-persialaista valtakuntaa kuvattiin toisen pedon kahtena kylkenä. Kolmannen pedon neljä päätä ja neljä linnunsiipeä rinnastuu taas kahdeksannen luvun näkyyn neljään osaan pirstoutuvasta Kreikan valtakunnasta.

Koska näkyjen väliset rinnakkaisuudet ovat näin ilmeisiä, on selvää että toisella valtakunnalla viitattiin Akhaimenidien Persiaan ja kolmannella Aleksanteri Suuren Kreikkaan ja sen neljään seuraajavaltioon. Rooma on ainut kansa mitä ei löydy näystä nimellä (tosin monet tutkijat yhdistävät sen Dan. 11:30:ssä mainittuihin kittiläisiin), mutta koska Rooma oli se maailmavalta, joka seurasi Kreikkaa Juudeassa ja ympäri Välimerta, jää ainoaksi vaihtoehdoksi neljännelle pedolle tällöin Rooma.

Rooman hajoaminen kymmeneen kuningaskuntaan

Tässä kohtaa astun alueelle, joka on ollut pimennossa ei vain Raamatun yliluonnollisen alkuperän hylkääviltä liberaaliteologeilta, mutta myös monilta kristityiltä raamatunselittäjiltä. Kristityillä viittaan profetian futuristista/dispensationalistista tulkintalinjaa kannattaviin vastakohtana sitä varhaisempaan historisistiseen koulukuntaan. Ilman suurempaa tarvetta näiden termien avaamiseen, näiden kahden koulukunnan väliset erimielisyydet eskatologiasta (so. lopun aikoja koskeva oppi) on johtanut myös tiettyjen historiallisten tosiasioiden unohtamiseen tai kieltämiseen. Tämä tosiasia on Rooman valtakunnan alueella hallinneet kymmeneen kuningaskuntaa aikana jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus syöstiin valtaistuimeltaan vuonna 476 jKr. Tämä Danielin toisen ja seitsemännen luvun edellyttämä seikka käsitettiin useimpien profetiantutkijoiden parissa 1300- luvulta 1800 -luvulle, mutta unohdettiin tai kiellittiin täysin 1900 -luvun tutkijoiden töissä. Esimerkiksi 1900 -luvun kenties ansioituneimman profetiantutkijan  Dallasin Teologisen seminaarin pitkäaikaisen presidentin John F. Walvoordin ja hänen oppilaansa Mark Hitchcockin teoksessa Venäjä Islam Israel (Kuva ja Sana, 2008) kirjoitetaan sivulla 90:

Tähän saaka lähes kaikki ovat yksimielisiä siitä mitä Dan 2:ssa oleva Nebukadnessarin uni ja Dan. 7:ssä oleva Danielin yöllinen näky merkitsevät. Mutta siitten – Dan 2:ssa Rooman imperiumin viimeistä muotoa kuvaavat raudasta ja savesta muovaillut jalkaterät ja kymmenen varvasta ja Dan. 7:ssä Rooman imperiumin viimeistä vaihetta kuvataan kauhistuttavan pedon kymmenenä sarvena. Nämä kymmenen varvasta ja kymmenen sarvea samastetaan kymmeneksi kuninkaaksi (Dan. 2:44; 7:24). Historiasta kuitenkin tiedämme, ettei Rooman imperiumi ollut koskaan kymmenen kuninkaan hallinnassa – kuten Dan. 2 ja 7  edellyttävät. [vah. minun]

Jos tämä vahvistettu lausunto olisi totta se itseasiassa heikentäisi Danielin näkyjen profeetallista todistus-voimaa. Jos neljäs peto oli Rooma, kuten varhaiset kirkkoisät yksimielisesti selittivät, niin miksi se ei jakautunut tuhoutuessaan kymmeneen kuningaskuntaan – kuten näky ennusti? Dispensationalistinen ja futuristinen profetianselitys etsii tähän pulmaan vastausta niin sanotusta profetian aukko-teoriasta. Tämä tarkoittaa Danielin 9:nen luvun vuosiviikkonäyn sisältämää kronologista kuilua 69. ja 70. vuosiviikon välillä. Tämä kuilu selittyy sillä, että 70 vuosiviikkoa (so. 70 seitsemän vuoden aikayksikköä) säädettiin Israelin kansalle ja heidän pyhälle kaupungilleen Jerusalemille (j. 24). Koska 69. vuosiviikko päättyi Israelin Messiaan surmaamiseen Jerusalemissa ja kaupungin hävittämiseen (j. 26), 70. vuosiviikko ei voi alkaa ennenkuin Jerusalem on palannut jälleen juutalaisten haltuun (mikä tapahtuikin vuonna 1967) ja sen temppeli on rakennettu uudelleen mihin ilmaisu teurasuhrin ja ruokauhrin lakkauttamisesta viittaa (j. 27). Tämä ”kuilu” täyttyy UT:n mukaan niin kutsutulla ”pakanoiden ajalla”, joka on käytännässä sama kuin seurakunnan aika:

Ja he [juutalaiset] kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät (Luuk. 21:24).

Dispensationalistit eivät käsitä kuitenkaan tätä: kuilu- tai aukko-teoria ei ole pätevä Danielin 2:n ja 7:nen luvun kohdalla. Miksi? Koska kumpaakaan näistä näyistä ei ollut säädetty Israelille ja Jerusalemille vaan ne koskivat pakanakansoja. Ne eivät olleet sidoksissa Jerusalemin kohtaloon vuonna 70 jKr. eikä mikään ehto siten rajoita niiden historiallista kantomatkaa vain vuosiviikkonäyn kehyksiin. Toisin sanoen, ei ole mitään syytä miksi Danielin näyt eivät voisi kuvailla myös seurakunnan aikaa myöhäisantiikista, keski- ja uudella ajalle ja aina Hitleriin sotiin saakka. Kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus osoitan perusteellisesti, että näiden aikakausien merkittävimmät tapahtumat ovat todellakin kuvattuna Danielin visioissa. Tämän artikkelin tarkoitus ei ole perehtyä syvällisiin kysymyksiin erilaisten profeetallisten koulukuntien välisistä tulkinallisista eroista ja siitä kuinka nämät erot on mahdollista ylittää jos uppoudumme Kirjoitusten pilkuntarkkaan hienosäätöön. Tähän prosessiin voit paneutua kirjassani (luvuissa 10 – 11). Olennaisinta on nyt se, että useimmat kirkkoisät opettivat antiikin Rooman historian päättyvän siihen, että kymmenen kuningaskuntaa ilmestyisi samaan aikaan jakamaan sen maa-alueet. Esimerkiksi Kyrillos Jerusalemilainen profetoi Rooman tuhosta vuonna 350 jKr.

…kun Rooman Imperiumin ajat ovat täyttyneet ja maailmanloppu häämöttää lähellä. Tulee nousemaan yhtä aikaa Rooman kymmenen kuningasta, halliten kenties eri osia (Rooman valtakuntaa), mutta samaan aikaan.

476 roman empire

Yllä näytetty kartta löytyy tältä sivulta ja sen näyttämät Länsi-Rooman kukistumisen aikaiset germaaniset kuningaskunnat on hahmoteltu täysin sekulaarin, objektiivisen historiantutkimuksen pohjalta. Olen lisännyt karttaan vain kuningaskuntien numeroinnin havainnoinnin helpottamiseksi. Kuten kartta selkeästi demonstroi, ”Imperiumin aikojen täyttyessä” kymmenen kuningasta hallitsi todellakin Rooman aluetta Kyrillos Jerusalemilaisen ennustuksen mukaisesti. Kartan näyttämät baskit eivät muodostaneet kuningakuntaa. Frankkilaiset kuningaskunnat hallitsi taasen Rooman pohjoisen rajan ulkopuolella aina vuoteen 486 asti jolloin Klodvig tunkeutui länteen ja hävitti Syagriuksen, Rooman viimeisen käskynhaltijan valtakunnan Galliassa (numero 5). Britannian osa Rooman valtakunnassa päättyi puolestaan jo 410, kun Keisari Honorius teki siitä Rooman määräysvallasta riippumattoman itsenäisen provinssin. Näin ollen jos saarella olisi saattanut olla tuohon aikaan joitain kuningaskuntia, ne eivät sisälly enää neljänteen petoon.

Näitä kymmentä germaanista kuningaskuntaa 400 -luvun Euroopassa on yritetty identifioida jo useiden vuosisatojen takaisissa tutkimuksissa ja usein virheellisin lopputuloksin johtuen ajan puutteellisista historian tiedoista, joihin vasta nykytutkimus on tuonut suurempaa valoa. Esimerkiksi tieteellisen vallankumouksen isänäkin kunnioitettu Isaac Newton yritti identifioida näitä valtakuntia teoksessaan Observations upon the Prophecies of Daniel, and the Apocalypse of St. John (1733), mutta monien muiden aikalaistensa tavoin vain osa kuningaskuntien luettelosta osui oikeaan. Monet listasta sisälsi valtakuntia, jotka oli hävinnyt jo vuonna 476 tai jotka ilmestyi vasta paljon myöhemmin (tosin osa listan virheellisyydestä selittyy sillä, että Newton ajoitti Rooman tuhon vuoteen 410 eikä 476). Kari Latvuksen ja Kai Peltosen mukaan Danielin näyillä ei pysty ennustamaan tulevaisuutta ”sen enempää kuin Nostradamuksen teksteillä”. On kuitenkin sanottu, että jos joku pystyy ennustamaan etukäteen jonkin tapahtuman Nostradamuksen nelisäikeitä tulkitsemalla, voidaan hänet julistaa silloin todelliseksi profeetaksi. Silti Raamatussa meillä on useita esimerkkejä tapahtumista, joita profeetat kuvasivat jo kauan ennen niiden toteumista. Kukaan ei voi esimerkiksi väittää, että tulkinta Rooman kymmestä kuninkaasta olisi muotoiltu vasta Rooman sortumisen jälkeen, sillä 100- 400 -luvuilta säilyneet antiikin käsikirjoitukset todistavat tämän olleen yleinen oppi varhaisten kristillisten teologien joukossa.

Itä-Rooman tuho Danielin näyissä

Bysantin Imperiumi arabien miehityksen jälkeen Herakleiosin vallan lopussa noin 640.

Länsi-Rooman tuhoa on pidetty antiikin ja keskiajan erottavana vedenjakajana Euroopan historiassa. Itä-Rooma säilyi kuitenkin lähes tuhat vuotta pidempään. Monet katsovat antiikin perinteen jatkuneen Itä-Rooman alueella, joka alkoi kadottaa sen klassisia juuriaan vasta 600 -luvulla, kun Imperiumin virallinen kieli muutettiin latinasta kreikkaan. Samaan vuosisataan osuu myös Bysantti-Sassanadi sota Keisari Heraklioksen ja Khosrau II:n välillä (602 – 628), joka oli käytännössä Kreikan ja Persian välillä käyty suuri konflikti, joka heikensi lopulta molemmat valtakunnat ja kypsytti alueen sitä seuranneelle arabi-invaasiolle missä islamiin kääntyneet Muhammadin seuraajat kykeni vajaassa vuosisadassa rakentamaan Persiasta Espanjaan yltäneen valtakunnan – siihen asti suurimman ihmisen todistaman maailmanvallan. Hämmästyttävällä johdonmukaisuudella ja historiallisella täsmällisyydellä Danielin näyt eivät ennustaneet vain Länsi-Rooman tuhoa vuonna 476, mutta myös Itä-Rooman 1453 (Rooman kahtiajakaantuminen 395 jKr. ennustettiin taas kuvapatsasnäyn kahden jalan-symbolissa) jolloin turkinsukuinen Ottomaani dynastia valloitti Konstantinopolin ja perusti sen tilalle islamin neljännen kalifikunnan – Itä-Rooman islamilaisen seuraajan.

Aivan kuin Danielin seitsemäs luku kuvaa Länsi-Rooman tuhoa germaanien invaasiossa, kahdeksannen luvun jatkonäky esittää puolestaan Itä-Rooman tuhoa arabien ja turkkilaisten invaasiossa 600 -luvulta 1400 -luvulle. Jo pelkkänä hypoteesina tämä esitystapa olisi looginen ja näyn yksityiskohdat vahvistavat hypoteesin myös oikeaksi. Esimerkiksi, näky mainitsee Persian ja Kreikan välisen sodan mistä Kreikan kuningas selviää voittajana. Hänen voitonjuhlansa jää kuitenkin lyhytikäiseksi sillä valtakunta jakautuu neljään osaan. Kreikan vallan ollessa loppusuoralla sen yhdestä neljästä lohkosta nousee lopulta antikristillinen sortajavaltio/hallitsija, joka saa suuren vallan Pyhässä Maassa ja Temppelivuorella. Näin pelkistetyssä pikakuvauksessakin yhtäläisyys Lähi-Idän keskiaikaiseen historiaan on ilmeinen. Bysantin hallitsija Herakleios, joka muutti tittelinsä Rooman keisarista Kreikan kuninkaaksi, voitti Persian kuninkaan Khosrau II:n Bysantti-Sassanadi sodassa. Hän ei kuitenkaan päässyt juhlimaan voittoaan kauan menettäessään samat alueet arabeille, jotka hän oli sitä ennen menettänyt Persialle (Egyptin, Palestiinan ja Syyrian).

Tämän seurauksena hänen valtakuntansa jaettiin neljään osaan tai neljään hallinnolliseen provinssiin, jotka tunnetaan Bysantin teemoina. Näiden neljän alkuperäisen teeman viimeisinä vuosina 1200 -luvulla, yhdestä niistä (Vähä-Aasiassa) nousi Ottomaanien valtakunta, joka oli ensialkuun vähäpätöinen, mutta ”kasvoi suuresti etelään päin ja itään päin ja Ihanaan maahan päin.” (Dan. 8:9). Asiaa saattaa sekottaa tietysti se, että saman näyn tapahtumat toteutui jo Aleksanteri Suuressa ja Antiokhos Epifanesissa, mutta sekaannuksen välttämiseksi lukijan tulisikin ymmärtää niin sanotun moninkertaisen täyttymyksen periaatetta, jonka useat profetiantutkijat ovat allekirjoittaneet jo vuosisatojen ajan. Syvällinen perehtyminen tähän aiheeseen vaatii melko monimutkaista ajattelua, joka ei itsellenikään ole vielä täysin selvää ja ongelmatonta. Silti näkyjen useiden kertaustäyttymysten yhtäläisyydet todelliseen historiaan on usein ihmeteltävän loogista ja tarkkaa.

Johtopäätös

Tässä artikkelissa on puolustettu Danielin Kirjan jumalallista alkuperää tavalla, jota ei monien muiden tutkimusten tavoin sido jyrkkä puoleellisuus tiettyyn maailmankatsomukseen tai eskatologiseen koulukuntaan. Sen esittämät johtopäätökset nostaa luonnollisesti esiin monia kysymyksiä, joiden pintaa pääsin vasta raapaisemaan. Paljon syvällisemmin tätä aihetta käsittelin kirjassani joissa on paneuduttu sellaisiin kysymyksiin, kuten ”Onko Antikristus henkilö vai valtakunta?”, ”Onko 1260 päivää kirjaimellisia vuorokausia vai vastaava määrä vuosia?”, ”Tekeekö näyn kertaustäyttymykset sen alkuperäisen täyttymyksen tyhjäksi?”, ”Onko, pedot, sarvet ja kuninkaat valtakuntia vai hallitsijoita?” jne. Jos sinulle on jotain aiheeseen liittyviä kysymyksiä, huomioitavaa tai kritiikkiä, niin muista kommentoida artikkelin alta löytyvään ”jätä kommentti” -kenttään. Kysymys profetioista on sen verta tärkeä aihe, että sen pitäisi herättää suurempaa keskustelua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s