Meedio, joka näki unessa Walesin Prinssin olevan Peto 666. Hah, ai hörökorvako? ”Teidän hymynne tulee vielä hyytymään”, varoitti Charles pilkkakirveitä jo 1981.

Tänään Walesin Prinsessa Dianan kuolemasta Pariisin autokolarissa on tullut kuluneeksi 18 vuotta. Luku 18 liittyy myös Ilmestyskirjan pedon nimen lukuun 666 sillä se on yhtä kuin 6+6+6. Jos et ole ehtinyt vielä lukea artikkeliani Walesin Prinssi Charlesin englantilaisen että heprealaisen tittelin sisältämästä pedon luvusta, kehotan tekemään sen nyt. Tässä artikkelissa käsittelen tunnettua brittiläistä enneunien näkijää, joka tietämättään paljasti Walesin Prinssin olevan Peto 666. Tämä paljastus tulee dokumentista nimeltä Premonition man (suom. aavistusten mies), joka näytettiin muutama vuosi sitten Jim kanavalla nimellä Aavistuksia tulevasta. Entä mitä Charlesin kirje vuodelta 1981 paljastaa hänestä?

Christopher Robinson ei ole ihan kuka tahansa kristallien ja energiavirtojan kanssa leikkivä huuhaa-meedio. Itseasiassa pyrin välttämään sanaa ”meedio” koska etenkin kristillisessä kentässä tällainen henkilö yhdistetään yleensä pimeyden maailmaan. Puhun mieluummin näkijästä koska Christopher Robinson on aivan tavallinen siivousalalla toimiva mies, joka alkoi saada yhtenä päivänä epätavallisia unia ja toistuvia painajaisia katastrofeista, jotka tulivat toteen hieman myöhemmin. Dokumentissa haastatellaan arvovaltaisia ja oppineita ihmisiä, kuten professori Gary Schwartzia, filosofian tohtoria Arizonan Yliopistosta, jotka uskovat Robinsonin lahjan olevan todellinen. Tämä Youtubessakin näkyvän dokumentin kertoja sanoo:

Mielipide on jakautunut. Perinteinen läntinen tiede uskoo, että Christopherin väitteet ovat mahdottomia ja skeptikot kutsuvat häntä huijariksi. Kuitenkin, historia on täynnä kuuluisia enneaavistuksia ja joka päivä tavalliset ihmiset kaikkialla maailmassa näkevät epätavallisia unia.

Toisessa kohtaa kirjailija William L. Simon huomauttaa, että ”Koko asia onko se mahdollista jollekin ennustaa tulevaisuutta avaa monia filosofisia kysymyksiä, jotka vaatisivat muuttamaan meidän maailmankuvamme jos tämä olisi todella mahdollista.” Suuri paradoksi tässä on se, että ne jotka sanovat ennustamiseen ja profetioihin uskomisen kuuluvan keskiajan ihmisen tietämättömään ja taikauskoiseen maailmakuvaan jonka modernin ajan tieteellinen maailmankuva sittemmin syrjäytti, kieltäytyvät tunnustamasta sitä tosiasiaa, että kaikki tieteellisen vallankumouksen isät Kopernikuksesta Newtoniin oli vahvasti kristillisen maailmankuvan takana.

Taannoin kun väittelin ateistien kanssa Youtubessa, eräs esitti Kopernikuksen tai Newtonin olleen kaappiateisteja, jotka vakuuttivat kristillistä uskoaan vain Rooman kirkon inkvisition pelossa. Jokainen vähänkin kouluttautuneempi ymmärtää kuitenkin tällaisen väitteen järjettömyyden sillä se oli nimenomaan kristillinen usko ja etenkin protestantismi, mikä yllytti ihmiset tutkimaan aikoinaan luonnontieteitä. Isaac Newtonin kiinnostus meni kuitenkin paljon luonnontieteitä pidemmälle sillä hän tutki myös paranormaaleita ilmiöitä ja etenkin Raamatun profetioita keskittyen Danielin ja Ilmestyskirjan näkyihin. Tässä Newtonin oma tunnustus:

”Minulla on fundamentalistinen usko Raamattuun Jumalan Sanana, kirjoitettu miesten toimesta, jotka olivat innoitettuja. Opiskelen Raamattua päivittäin.”

Olisitko uskonut, että Newtonin kaltainen oppinut ihminen ja meidän tieteellisen aikamme yksi merkittävimpiä isiä, tunnusti häpeilemättä olevansa myös kristitty fundamentalisti. Tällä sanalla kun näyttää olevan näinä päivinä hyvin negatiivinen kaiku. Toisinaan aiheesta, mutta useimmiten sekulaarin maailmankuvan ymmärtämättömyydestä kristinuskon perusteisiin ja hengellisiin asioihin ylipäätään. Jotta ymmärtäisit kuinka vahvat historialliset perusteet on olemassa sille väitteelle, että Danielin näyt sisältävät edeltäkäsin kirjoitettua historiaa, suosittelen sinua tutustumaan kesäkuussa julkaistuun kirjoitukseeni, Miksi liberaaliteologian näkemys Danielin Kirjasta on historialliset tosiasiat kieltävää hölynpölyä?

Christopher Robinson – nykypäivän Daniel?

Christopher Robinson kertoo enneuniensa alkaneen vuonna 1989. Hänen unensa eivät koskeneet myönteisiä asioita vaan lähestyviä katastrofeja. Vaikka unet olivat yleensä symboolisessa muodossa, niiden avulla hän pystyi ennustamaan usein tarkan ajankohdan ja paikan missä jokin onnettomuus tapahtuisi. Robinson esimerkiksi lähestyi poliisia päivää ennen IRAn terrori-iskua St. Albansin pankkiin marraskuussa 1991. Britannian luetuin päivälehti The Sun kirjoitti tapauksesta viisi päivää iskujen jälkeen. Hänen unensa kuvasivat seikkaperäisesti kahta pommittajaa ja iskua kahteen pankkiin mikä myös toteutui päivää myöhemmin. Vaikka unet itsessään saattoivat olla hyvin hämäriä, Robinsonilla oli myös lahja ymmärtää niiden erilaisia symboleja.

Esimerkiksi hän tiesi koirien edustavan tappajaa tai terroristia ja taivaalta satavan lumen tapahtuman välitöntä tuloa. Pankki-iskuun liittyvässä unessa Robinson kertoi nähneensä kahden koiran juoksevan puiston halki kohti St. Albansin pankkeja, muuttuneen mieheksi ja naiseksi, jotka asettivat räjähteen kirjelaatikkoon. Kun poliisit kuulustelivat Robinsonia, he väittivät alkuun räjähteen olleen autopommi. Hän intti ettei räjähdä ollut autopommi vaan pankin kirjelaatikkoon asetettu pommi. Lopulta kuulustelijat myönsivät vain testanneensa tätä ja vahvistivat pommin olleen todellakin kahden terroristin – miehen ja naisen – asettama räjähde pankissa.

Tapaus teki Christopher Robinsonista niin kuuluisan ja luotetun näkijän, että myöhemmin poliisi ja jopa Britannian sisäinen tiedustelupalveli MI5 on käyttänyt häntä apunaan yrittäessään estää epäiltyjä terrorihankkeita. Tämä nykypäivän Daniel on vain tavallinen kadunmies, joka Danielin ja Joosefin tapaan kykenee näkemään ja tulkitsemaan enneunia tulevaisuudesta. Hänen ennustuksensa on todistettu kerta toisensa jälkeen pitäneen 100 % paikkansa. Vuosina 99-2001 hän oli varoittanut Britannian ja USA:n tiedustelupalvelua unistaan, jotka koskivat New Yorkissa ja Washingtonissa tapahtuvaa suurta terrori-iskua. Professori Gary Schwartz sanoo:

Tiedemiehenä ainoa johtopäätös mihin voin tähän asti päätyä on se, että Christopher on todellinen ilmiö tarkoittaen ettei tämä ole petosta. Tämä ei ole silmänlumetta. Tämä ei ole vain sattumaa. Tämä ei ole vain epämääräistä informaatiota. Christopher saa erityisen yksityiskohtaista informaatiota, joka on kaukana sen takana mitä voisit selittää vain sattumaksi. Joten lähdet siitä, että tämä informaatio on poikkeavaa. Seuraava kysymys on, mistä se tulee.

Schwartzin älyllistä rehellisyyttä on ilo kuunnella koska hän on avoin niille ilmeisille todisteille, mitkä puhuu ihmisen ymmärryksen ylittävän Älyn ja Informaation olemassaolosta, vaikka se sotisikin vallitsevaa tieteellistä paradigmaa vastaan. Jos hän lähtisi etsimään Raamatusta vastausta kysymykseensä ”mistä tämä informaatio tulee”, saisi hän siihen melko järkeenkäyvän vastauksen. Liittyen unien symboliiseen kuvakieleen, Schwartz jatkaa:

Nousee usein kysymys, että miksi tämä informaatio on niin mutkikasta, niin kryptistä ja usein symbolista. Uskon tälle olevan useita syitä mitä katsoa. Ensinnäkin, unet yleensä ovat tämän kaltaisia. Jos aiot saada informaatiota unien aikana uni prosessi tulee värittämään informaation jonka saat. Toinen syy on se, että jos tämä informaatio on itseasiassa älykkäästi annettua, niin siinä tapauksessa on myös jotain älykkyyttä sen suhteen mitä informaatiota on annettu ja kuinka se on annettu.

Mitä Robinson näki Dianan kuolemasta?

Mielenkiintoista Prinsessa Dianan kuolemaan liittyvässä Robinsonin näyssä oli se, että hänet nimenomaisesti ”palkattiin” profetoimaan Dianaan liittyvä enneuni vain viikkoa ennen Prinsessan kuolemaa. Tilauksen takana oli Daily Mailin journalisti Claire Pilinger, joka tuli tapaamaan Robinsonia – joka tuolloin oli jo hyvin tunnettu hänen epätavallisesta kyvystään – toivossa selvittää mitä Diana mahtoi tarkoittaa, kun hän oli puhunut aikomuksista kertoa kolme asiaa, jotka tulisivat shokeeramaan maailmaa. Diana vei nämä salaisuudet hautaan, mikä herättääkin vahvan epäilyn siitä halusiko jokin taho vaientaa hänet ennenkuin hän toisi ne lehdistön tietoon. Tuohon aikaan lehdistössä kiersi huhuja, että nämä salaisuudet saattaisivat koskea kenties Dianan ja hänen oletetun egyptiläisen rakastajansa Dodi Al-Fayedin kihlausuutisia.

Todellisuudessa nämä salaisuudet ovat olleet paljon vähemmän romanttisia ja liittyneet paljon todennäköisemmin Winsorin huoneen kulissien takaiseen pimeään valtaan, korruptioon ja rikoksiin. Itseasiassa muutamista vuotaneista raporteista tiedämme jo Dianan suunnitelleen salaisten videokasettien julkistamista missä hän puhui avoimesti kuningashuoneen likaisista salaisuuksista ja Charlesin huonekunnan seksuaalisista perversioista, joita hänen ex-miehensä suvaitsi – jopa edisti. Lainasin kirjani 12. luvussa tämän videon kuvaajan todistusta. Eräässä toisessa raportissa muistan lukeneeni Dianan todistaneen kameramiehelle kuinka kuningashuoneen jäsenillä oli tapana heittää roskiin miljoonien puntien edestä ulkomaisilta valtionpäämiehiltä vastaanotettuja kallisarvoisia lahjoja. Roskien tyhjennyspäivänä hovipalvelijoilla oli aina kauhea paniikki ehtiä roskiksille ennen lahjojen hävittämistä.

Tottakai Diana tiesi, että hänen paljastuksensa tulisivat vaarantamaan hänen henkensä. Hän tiesi senkin, että Charles oli suunnitellut poistavansa hänet kulisseista lavastetussa auto-onnettomuudessa. Tämä kirje missä hän nimesi murhaajansa julkaistiin lehdistössä ympäri maailmaa vuonna 2004 ja sitä käsiteltiin myös Dianan oikeudellisessa murhaselvityksessä vuonna 2007. Aivan hiljattain paljastettiin, että kun Kuningatar Elisabet II sai tietoonsa tuon kohtalokkaan yön tapahtumat, hänen ensimmäiset sanansa olivat, ”Jonkun on täytynyt voidella jarrut!”. Sensaatiomaisista otsikoistaan tunnetu hieman vähemmän arvovaltainen juorulehti Globe, kirjoitti viimeisimmän numeronsa kannessa: ”Kuningatar myöntää: Charles tappoi Dianan! Hän määräsi kuoleman näyttämään onnettomuudelta.”

Tietysti salaliiton olemassaolosta on kirjoitettu jo niin lukuisia kirjoja ja jopa armeijan erityisyksikkö SAS on myöntänyt sen, että saa olla todella sokea kyynikko jos kieltäytyy näkemästä tätä. Mutta palatkaamme takaisin Christopher Robinsoniin. Kohta sen jälkeen kun journalisti Claire Pilinger oli ottanut häneen yhteyttä, Robinson alkoi näkeä unia valokuvasta, joka kuvasi hänen äitinsä puoleista isoisää ja isoäitä poseeraamassa heidän kotitalonsa ulkopihalla Walesissa. Valokuvassa Robinsonin isovanhemmat seisoivat vanhan auton vieressä, jonka rekisterinumero oli 666. Unessa tämä auto tai sen moottori räjähti. Hän näki myös kahden pään räjähtävän ilmaan (ilmeisesti kuvan isovanhempien) tämän auton räjähdyksen seurauksena.

Vaikka Christopher myöntää, ettei hänellä ollut tuohon aikaan täyttä ymmärrystä siitä mitä uni kuvasi, hän palasi Claire Pilingerin luo muistiinpanoilla, jotka koskivat Prinsessa Dianan tulevaisuutta. Näihon muistiinpanoihin hän oli kirjoittanut avainsanat ”Wales”, ”2 päätä räjähtää”, ”Trevor” ja ”666”. Nämä termit olivat peräisin hänen vanhasta valokuvastaan josta hän oli nähnyt unta. Wales oli paikka missä valokuva oli otettu. Kaksi päätä kuvasi hänen isovanhempiaan, jotka räjähtivät unessa. Trevor oli taas Robinsonin lempinimi tuolle räjähtäneelle autolle ja numero 666 oli auton rekisterinumero. Pilinger kertoi kummastelleensa, kun Christopher hoki toistamiseen, että ”Trevor tulisi olemaan OK”. Onnettomuutta edeltäneenä lauantai iltana Robinson puhui jälleen Claire Pilingerille ja sanoi, että mitä ikinä hänen unensa sitten merkitsikään, se toteutuisi täysin varmasti.

o_201011bc029f29ec-0Seuraavana aamuna Robinson ja Pilinger heräsivät järkyttäviin uutisiin Walesin Prinsessan kuolemasta Pariisin Pont de l’Alma tunnelin auto-kolarissa. Pian palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. ”Räjähtävä auto” viittasi lähestyvään auto-onnettomuuteen, ”Wales” Walesin Prinsessaan, ”2 räjähtävää päätä” Dianan ja Dodin kuolemaan, ”Trevor” onnettomuuden ainoaan selviytyneeseen uhriin – henkivartijaan nimeltä Trevor Rees-Jones (”Trevor tulee olemaan OK”) ja ”666”… no sitä dokumentti ei meille kerro. Christopher Robinson ei anna minkäänlaista selitystä luvulle 666 vaikka sillä oli keskeinen rooli hänen unessaan ja muistiinpanoissaan. Kuten huomaat viereisestä kuvasta, siinä luku 666 on aivan nimen ”Trevor” perässä.

Tarkistin juuri, että nimi Trevor on kelttiläistä alkuperää ja tarkoittaa viisasta, taitavaa, nokkelaa, älykästä tai hienostunutta. Kenties näitä ominaisuuksia tarvitaankin, jotta käsittäisimme tuon luvun symboolisen yhteyden Dianan kuolemaan. Ilm. 13:18 sanoo: ”Tässä on viisaus [trevor]. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.” Koska nimen Charles etymologinen alkumuoto tarkoittaa ihmistä, voimme muotoilla sen näin: ”Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on Charlesin luku”. Kun katsoin tämän dokumentin muutama vuosi sitten Jim kanavalta, tuntuu kuin olisi ollut ainoa, joka ymmärsi tuon luvun 666 merkityksen. Kenties tuohon lukuun liittyvän kryptauksen purkaminen vaatikin jonkun itseni kaltaisen jolla oli jo entuudestaan ymmärrystä näkyjen ja profetioiden maailmasta.

Koska Christopher Robinsonin unet ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen paikkasapitäväksi, pitäisi hänen näkynsä ottaa yhtä vakavasti kuin Danielin näyt huolimatta siitä mikä on hänen henkilökohtainen maailmankuva tai vakaumus. Kenties jokin korkeampi äly – jota Raamattu kutsuu Jumalaksi – yrittää viestittää meille jotain hänen uniensa kautta. Miksi pedon luku 666 oli osallisena Dianan kuolemaa kuvanneessa enneunessa? Tällaiset unet ovat ikään kuin Jumalan oma versio tiedon salaamisesta (kryptaus) mitä hallitukset käyttävät arkaluontoisen materian suojelemiseksi. Näin ollen näiden unien symbolien murtaminen on kuin eräänlaista hengellistä hakkerointia profetioiden salattuun informaatioon, joiden avaimet tämä Kryptaaja antaa Hänen valituilleen näinä viimeisinä aikoina.

Johtopäätös

Luvun 666 osallisuus Robinsonin unessa näyttää vihjaavan Charlesiin – kolarin kulissien takaiseen järjestäjään – ja hänen identiteettiinsä Ilmestyskirjan petona. Mutta sisältääkö se myös kätketyn viittauksen tähän päivään, joka on 6+6+6 vuotta tuosta traagisesta autokolarista? (ellei muuten niin ainakin siinä merkityksessä, että 18 vuotta myöhemmin luvun 666 merkitys Robinsonin unessa paljastetaan tällä verkkosivulla). Daily Mail paljasti lauantaina 29. elokuuta kirjeen, jonka Charles oli kirjoittanut huhtikuussa 1981 – useita kuukausia ennen Charlesin ja Dianan häitä. Tässä kirjeessä hän ilmaisi turhautumistaan jota hän koki ikävistä kuninkaallisista velvollisuuksista ulkomailla ja Britannian entisissä alusmaissa.

Hän nurisi, että jos vielä yksikin lapsi tulisi kysymään häneltä millaista on olla prinssi, hän tulisi päätymään dementiakotiin. Hänen Kuninkaallinen Ärtyneisyytensä paljasti ystävällisen herrasmiesluontonsa olevan pelkkää näyttelemistä: ”Todellinen ongelma on yrittää pysyä innostuneena joka päivä. Olen alkanut kyllästyä järjettömän roskan määrään jota otan vastaan joka päivä.” Hän oli myös erityisen loukkaantunut tavasta miten lehdistö nöyryytti häntä Uudessa Seelannissa ja vannoi jonakin päivänä vielä kostavansa: ”Pahantahtoiset, virheelliset huomatukset ja viittaukset putoamisista hevosten selästä ovat alkaneet päästä minun lävitseni. Näyttää siltä kuin se olisi pääasia jonka he minusta siellä tietävät! Se kaikki kasvattaa minun haluani saada heidän hymynsä jonakin päivänä hyytymään.” Kun tällainen uhkaus tulee henkilöltä, joka kykenee murhauttamaan jopa oman vaimonsa, pitäisi se ottaa hyvin vakavasti.

Vuonna 2004 Charlesin halveksunta vapaata lehdistö kohtaan paljastui, kun hänen mikrofoninsa jäi tietämättään päälle. Hän mutisi pojilleen Williamille ja Harrylle: ”Kirottuja ihmisiä. En voi sietää tuota miestä. Hän on niin kamala, hän todellakin on.”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s