Arvostelussa Mikko Paunion Vihreä Valhe. Onko Pariisin ilmastokokous lännen valtaeliitin ekoimperialismia vai onko kyseessä jopa ekofasismi?

Löydät harvoin valtamedian kytkevän eko- liitteen yhteyteen sanoja imperialismi tai fasismi. Eihän nyt ”pehmeillä” ja vasemmalle kallistuvilla vihreillä arvoilla voisi olla mitään tekemistä oikeistoon kytketyn kansalliskiihkon ja rasismin kanssa. Tämä on taas tätä kuuluisaa ”natsikortin pelaamista” parempien argumenttien puutteessa. Näin ajattelee ihminen, joka ei tunne vihreän liikkeen ja äärioikeiston yhteistä historiaa. Natsi-aatteen vaiettua vihreää historiaa tärkeämpi tarkastelun aihe on kuitenkin tämän päivän ilmastonmuutoksen vastaisen vihreän agendan yhdenmukaisuus entisajan oikeistopopulismin imperialistiseen ja rasistiseen politiikkaan. Muun muassa tätä tarkastelen seuraavassa artikkelissa lääkäri Mikko Paunion uunituoreen kirjan valossa, jonka hän kirjoitti jatko-osaksi samannimiseen teokseen vuodelta 1990. Pariisin ilmastokokous COP21:n neuvottelujen ollessa nyt loppusuoralla, tämän aiheen tarkastelu on nyt erityisen ajankohtaista. Kaiken takaa löytyy jälleen kerran Iso-Britannian saksalainen kuningashuone ja Walesin Prinssi.

Päivitys joulukuun 13. päivältä: Washington Post raportoi eilen, että ”historiallinen sopimus” saatiin aikaiseksi 196 maan kesken käsittäen siis maailman kaikki kansat. Lehden mukaan, ”sopimus, joka hyväksyttiin 13 päivän intensiivisten neuvottelujen jälkeen Pariisin lähiössä, panee maailman kansat kurssille, joka tulee muuttamaan perustavanlaatuisesti tapaa jolla energiaa tuotetaan ja kulutetaan vähentäen asteittain riippuvuutta fossiilisiin polttoaineisiin puhtaampien energian muotojen eduksi.” Sopimus merkitsee näin ollen ensimmäistä läpimurtoa 20 vuoden epäonnistuneiden neuvottelujen jälkeen. Lue alla oleva artikkeli ja kirja-arvostelu mikäli haluat ymmärtää millaiseen helvettiin tämä sopimus saattaa johtaa pahimmassa mahdollisessa kauhuskenaariossa.

vihreavalhe_kansiVoisi luulla, että vihreää politiikkaa kritisoiva ja ilmasto-politiikalle skeptinen Vihreä Valhe (Auditorium, 2015) olisi syntynyt jonkin oikeistokonservatiivin kynästä, mutta Mikko Paunio on liberaali vasemmistodemari – oman tunnustuksensa mukaan agnostikko – joka puolustaa kirjassaan naisten aborttioikeutta ja katsoo abortteja vastustavan USA:n uusoikeiston muodostavan epäpyhän liiton yhdessä katolisen kirkon, arabimaiden ja Afrikan miehisten valtionpäämiesten kanssa (s. 68). Ajattelun ristiriitaisuutta sinänsä sillä laillisen abortin puolesta taistelleen Planned Parenthood järjestön perustaja, Margaret Sanger, jota naisasialiike pitää yhtenä varhaisimmista sankareistaan, liittoutui ensimmäisen maailmansodan aikoihin Britannian uus-malthusilaisen aristokratian kanssa, joka kauhisteli väestönkasvun sosioekonomisia seurauksia ja vaati ratkaisuksi rasistisia rotuhygienialakeja. Nämä eugeniikka tai rotuhygienialaithan johti Natsi-Saksassa miljoonien epäkelvoiksi katsottujen ihmisten kuolemaan. Myös Ruotsin ja USA:n eugeniikkaohjelman aikana pakkosteriloitiin kymmeniätuhansia maahanmuuttotaustaisia henkilöitä vielä niinkin myöhään kuin 1970 -luvulla.

Paunion kannanotto abortin puolesta on tässä suhteessa ristiriitaista koska hän tuomitsee kyllä vihreän liikkeen yhteyden uus-malthusilaisiin ja eugenistisiin ajatuksiin, muttei kritisoi samaan hengenvetoon epäpyhää liittoa 1900 -luvun alun malthusilaisen eliitin, äärioikeiston ja syntyvyyden säännöstelyä ajaneen naisasialiikkeen välillä. Sanger esimerkiksi organisoi kuudennen kansainvälisen uus-malthusilaisen syntyvyyden säännöstely -konferenssin New Yorkissa 1925 ja kannatti elämänsä loppuun asti eugenistien päämäärää alemman luokan väestön ”huonon perimän” pysäyttämisestä pakkosterilisaation keinoin. Miksi tulisi yllättyä jos syntymättömän ihmiselämän arvon, jopa ihmisyyden kyseenalaistava politiikka oli historiallisesti yhteydessä sellaiseen ideologiaan, joka kyseenalaisti työttömien, vammaisten, vanhusten tai muiden yhteiskunnallisesti tuottamattoman väestön ihmisarvon. Uus-malthusilaiselle liikkeelle jokainen syntynyt lapsihan on pelkkä taakka ja rasite planeetan ehtyville luonnonvaroille. Paunion arvomaailman eduksi täytyy kuitenkin mainita, että ulkopoliittisissa kysymyksissä hän on paljon johdonmukaisempi omille liberaaleille arvoilleen kuin punavihreän uusvasemmiston valtaenemmistö, kun hän huomauttaa sivulla 46:

Suomen vihreissä on havaittavissa samankaltaista juutalaisvastaisuutta. Erityisesti heidän vihamielisyytensä Israelia kohtaan on monella tapaa epäloogista eikä sitä voi ainakaan rationaalisella ajattelulla perustella. Israel on valtio, jossa Suomen vihreille normaalisti tärkeät asiat, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo, moderni aborttilainsäädäntö ja seksuaalisten vähemmistöjen oikeudet (Lonely Planet valitsi 2011 Tel Avivin maailman kolmanneksi parhaaksi matkailukohteeksi kaupungin vapaamielisyyden vuoksi) sekä luonnonvarojen kestävä käyttö, toteutuvat mallikelpoisesti. Israelissa toteutui myös parhaiten lähiruoka-ajatus ja yhteisö-asuminen kibbutsien myötä. Silti vihreät ovat innokkaimmin vaatimassa Israelin tuotteita boikottiin ja tukemassa Palestiinan terroristijärjestöjä. Koskaan vihreä eliitti ei ole esittänyt boikottia esimerkiksi vanhoillisen Saudi-Arabian tuotteille.

Huolimatta tästä Israelin valtion edustamasta vapaamielisyydestä ja arvoliberalismista, juuri konservatiivinen oikeisto on täällä lännessä sen suurimpia liittolaisia ja kiihkeimpiä puolustajia arabimyönteisen vasemmistopropagandan edessä. Kummallista, eikö vain! Menemättä tarkemmin niihin historiallisiin syihin miksi juuri vasemmisto on liittoutunut arabien kanssa Israelin vastaiseen rintamaan, tällä esimerkillä halusin lähinnä osoittaa, että Paunion poliittista suuntautuneisuutta ei voi luokitella oikein tyypillisiin oikeisto-vasemmisto stereotyyppeihin. Hänen kirjansa kritisoi punavihreää ympäristöpolitiikkaa ja ekologia-aatetta, jonka hän näkee syöpyneen lähes kaikkialle yhteiskuntaan ja sen eri toimijoihin. Itseasiassa koko julkinen sana on ajettu viimeisen 30 vuoden aikana vihreän maailmankuvan äänitorveksi missä mikä tahansa kritiikki vihreää ideologiaa kohtaan saa päällensä harhaoppisuuden leiman vaikkakin kritiikin takana olisi tieteellisen yhteisön perustellut vastaväitteet.

Blavatsky.006
Madame Blavatsky

Kun on kyse maailman pelastamisesta tuleville sukupolville, menee tälläinen messiaaninen tehtävä kaiken muun edelle – etenkin järjenkäytön. Ja järjenkäyttö onkin vihreän eliitin pahin vihollinen. Ennen kuin Paunio sukeltaa syvemmälle vihreiden järjenvastaiseen politiikkaan jäte- ja energiahuollossa, hän pyrkii osoittamaan historiallisilla esimerkeillä, että ekologiassa on kyse lopultakin uskonnosta – ei tieteestä –  jonka juuret löytyvät salaoppeja saarnaavista esoteerisista liikkeistä, kuten Madame Blavatskyn 1800 -luvulla perustamasta Teosofisesta liikkeestä ja sen haarautumista, Rudolf Steiner Antroposofiasta ja New Age -liikkeen äitinäkin tunnetun Alice Baileyn Lucis Trust seurasta (alunperin Lucifer Trust). Tällaiset esoteeriset liikkeethän ovat olleet jo kauan aikaa kristittyjen tutkijoiden silmätikkuna niiden avoimen luciferististen oppiensa tähden. Esimerkiksi Blavatsky kirjoitti kristinuskon Saatanan olevan ”meidän kiusaajamme ja vapahtajamme, meidän älykäs vapauttajamme ja pelastajamme”.

Hitler ja erityisesti Himmler olivat kietoutuneet hyvin syvälle teosofisen mystiikan pauloihin. Kun liittoutuneet tunkeutuivat toisen maailmansodan lopulla Hitlerin kirjastoon, he löysivät sieltä Blavatskyn Salaisen Opin johon Führer oli tehnyt lukuisia merkintöjä omalla käsialallaan. Monet natsipuolueen opit arjalaisen herrarodun ylemmyydestä, oli johdettu suoraan tästä teosofien salaopillisesta Raamatusta. Ei ole sattumaa, että teosofia on sisäänrakennettuna molempien natsismin ja vihreän liikkeen maailmankuvaan, sillä natsismi oli Euroopan ensimmäinen vihreä puolue jossa ekologia ja esoteerinen okkultismi sekottuivat toisiinsa mytologiseksi Hitler-kultiksi ja judeofobiseksi kansallisaatteeksi. Jopa Suomen johtavat vihreät vuoden 2011 presidentivaalien Pekka Haavistoa ja Heidi Hautalaa myöten on puhunut avoimesti nuoruusvuosiensa kiinnostuksesta Suomen teosofien isän Pekka Ervastin esoteerista maailmankatsomusta kohtaan ja ylistäneet myös Rudolf Steinerin elämäntyötä, johon kuului luonnonsuojeluun ja luomutuotantoon liittyvät vihreät periaatteet.

Itseni ja Paunion lisäksi en tunne yhtäkään toista suomalaista kirjailijaa, joka olisi tuonut julki vihreän liikkeen historiallisen yhteyden natsismiin. Kenties aihe on liian poliittisesti tulenarkaa materiaa. Ymmärrän kyllä jos jotkin lukijat sivuuttavat minut ”tinahattupäisenä Antikristus-kirjailijana”, jolla ei ole kunnollista koulutustaustaa. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa Mikko Pauniosta. Akateemisia meriittejä on hänellä kyllä riittämiin. Hän on lääketieteen tohtori, epidemiologian dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri Helsingin Yliopistossa sekä epidemiologian maisteri yhdysvaltalaisessa Johns Hopkins Bloomberg School of Public Healthissa. Hän on työskennellyt Euroopan Unionin Komissiossa, Maailmanpankissa ja Suomen Sosiaali ja terveysministeriössä ja osallistunut samalla kansainvälisiin ilmastokokouksiin missä hänellä on ollut mahdollisuus seurata ilmastopolitiikkaa näköalapaikalta ja tutustua sen virallisiin asiakirjoihin. Eli Paunio kyllä tietää mistä hän puhuu.

Kaltaiselleni kouluja käymättömälle lukijalle kirjan keskivaihetta vihreästä jätepolitiikasta oli hieman hankala seurata ajatuksen kanssa – eli puolet siitä taisi karata toisesta korvasta ulos – mutta tämä aihe ei ole arvosteluni kannalta kovinkaan tärkeä kysymys. Ensimmäinen osa Vihreästä Valheesta julkaistin vuonna 1990 ja se keskittyi lähinnä ydinvoiman puolustamiseen ainona vakavastiotettavana ratkaisuna puhtaan energianmuodon lähteeksi. Luin tuon kirjan parisen vuotta sitten taustatutkimuksena kirjani seitsemänteen lukuun. Tavalliselle Matti Meikäläiselle Paunion kirjaa helpommin omaksuttava puolustuspuhe paljon pelotellulle ydinvoimalle, on sen sijaan Netflixistäkin löytyvä Robert Stonen erinomainen dokumentti Pandora’s Promise (2013). Siinä äänensä ydinvoiman puolesta antavat tiedemiesten lisäksi monet vihreät aktivistit, jotka olivat aikaisemmin ydinvoimaa vastaan koska heillä ei ollut asiasta parempaa tietämystä ja muodostivat kantansa ainoastaan ideologisin perustein.

global energy production graphPäällimmäinen ongelma niin sanotuissa vihreissä energiamuodoissa (tuuli- ja aurinkovoima) on niiden katkonaisuus, jota täytyy väkisinkin täydentää fossiilisilla polttoaineilla. Aina ei tuule eikä aurinko paista juuri öisin. Fossiilinen polttoaineteollisuus on tiennyt tämän jo kauan aikaa ja siksi se on ollut mukana ydinvoiman herjaamisessa ja tukemassa uusiutuvia energiamuotoja, koska se on ymmärtänyt sen ettei tuuli- ja aurinkovoima tulisi koskaan haastamaan sen taloudellista ylivaltaa teknologian katkonaisuuden vuoksi. Ydinvoima on sen sijaan fossiilisen polttoaineteollisuuden ainoa varteenotettava uhka sen globaalille hegemonialle. Viereinen kuva havainnollistaa hyvin tätä vihreää utopiaa. Tämä kaavio vuodelta 2009 näyttää globaalin sähköntuotannon eri muodot. Sinisellä on kuvattu uusiutumattomat fossiiliset energialähteet ja loput on uusiutuvia energialähteitä. Kuten huomaat, tuuli- (violetti) ja aurinkovoima (keltainen) muodostaa naurettavan mitättömän osuuden maailman sähkön kokonaistuotannosta (kaavio ei näytä uusiutuvissa ydinvoimaa vaikka ydinjätettä uudelleen polttavien neljännen polven reaktioiden ansiosta ydinvoima voisi olla uusiutuvaa energiaa)

Vihreän aatteen perimmäisenä linjauksena on ollut kritiikki kulutusyhteiskuntaa vastaan ja vaatimus uusiutumattomien luonnonvarojen ja energiankulutuksen globaalin vähentämiseen. On kuitenkin selvää, että kun yhä useampi maanosa alkaa nousta köyhyydestä kapitalistiseen yhteiskuntamalliin (kuten on käynyt viime aikoina Kauko-Aasiassa) ja teknologian leviäminen vaatii yhä enemmän energiaa per capita, globaali energiankulutus ei tule vähentymään vaan lisääntymään vaikka keksittäisiinkin yhä tehokkaampia keinoja energian hyödyntämiseksi (kuten energiansäästölamput). Mutta vihreät saarnaavat, että tämä kehitys on huono suunta. Kapitalismi ei saa levitä enää laajemmalle eikä kehitysmaat saa nousta köyhyydestä läntiseen elämäntasoon koska Äiti Gaia ei yksinkertaisesti kestä sitä. Maaliskuussa Prinssi Charles julkaisi videoviestin maailmanlaajuisena Earth Hour päivänä – jolloin Suomenkin kaupungeissa sammutettiin valot yhden tunnin ajaksi – missä hän julisti, että ”jos kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja sillä nopeudella, millä me kulutamme Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, tarvitsisimme kolme planeettaa – ei vain yhtä – elättämään meitä.”

Tämä on sama kuin Charles julistaisi kehitysmaiden ihmisille: ”Älkää ottako mallia lännestä ja yrittäkö nousta köyhyydestänne. Jos sen teette, tuhoatte meidän planeetamme.” Samalla länsi hurskastelee köyhien maiden ihmisten kustannuksella idioottimaisilla Earth Hour näytöksillä maailman kuvitelluksi pelastamiseksi joltain fossiilisten polttoaineiden aiheuttamalta maailmantuholta mitä kymmenet-tuhannet tiedemiehet pitävät täytenä hölynpölynä. Walesin Prinssin oma ekologinen jalanjälki on tietysti moninkertainen keskiverto brittiläiseen nähden – puhumattakaan kehitysmaiden ihmisistä. Elokuussa tekemäni laskelman mukaan, jos kaikki eläisivät yhtä tuhlailevasti kuin Walesin Prinssi, silloin ei riittäisi enää kolme planeettaa eikä edes 300 vaan 810. Paunio tosin kyseenalaistaa vihreän eliitin käsityksen luonnonvarojen ehtymisestä vetoamalla vaihtoehtoisiin tutkimuksiin.

Oletko koskaan pohtinut miksi juuri ökyelämää viettävä maailman eliitti on omaksunut kaikista innokkaimmin tämän ekoaatteen maailman pelastamisesta? Heillä ekologiassa on kyse ylellisen elämäntyylin mahdollistavasta ökylogiasta samalla kun köyhiä ja keskiluokkaa vaaditaan elämään niukasti ja vähäntemään luonnonvarojen kulutusta. Se ei ole vain rikkaiden hurskastelevaa pr-toiminnaa. Prinssi Charles ja hänen isänsä on puhunut luonnonsuojelun puolesta jo silloin kun monet meistä oli vielä syntynytkään (Charles piti ensimmäisen puheensa ekologiasta 20 -vuotiaana vuonna 1968). Vaikka Paunio sivuuttaa suurimmaksi osaa ympäristöliikkeen aristokraattiset yhteydet Englannin kuninkaallisiin, nämä yhteydet löytyy ehkä keskeisimmältä paikalta jos mielimme ymmärtää tämän liikkeen perimmäistä ydintä. Ei ole nimittäin sattumaa, että samat yhteydet esoteriaan ja natsismiin joiden Paunio dokumentoi löytyvän vihreästä liikkeestä, on vallitsevana myös Englannin kuningashuoneen sisällä.

Englannin kuninkaallisten natsimenneisyyttä olen dokumentoinut mm. heinäkuisessa artikkelissani nimeltä ”Elisabet II oli fanaattisen natsi-perheen kasvatti! Valtavirran lehdistö on nyt alkanut vihdoinkin paljastaa Englannin kuningasperheen pimeää puolta.” Kuningashuoneen kiinnostus esoteriaa kohtaan oli niin laajalle levinnyt tietämys 80 -luvun puolivälissä, että Prinssi Charlesin täytyi kieltää suorassa TV -lähetyksessä ettei ollut kiinnostunut ”mystiikan oudoista muodoista” kuten mustasta magiasta tai spiritismistä. Jutustelua ”kuolleiden henkien” kanssa hän kuitenkin harjoittaa hänen tuoreen elämäkerran, Catherine Mayerin The Heart of a King -kirjan mukaan. Kirjassaan Harmony (2010) Prinssi Charles vahvistaa omin sanoin hänen kiinnostuksensa esoteriaan ja Rudolf Steinerin antroposofiaan (eikä vain vahvista sitä vaan pyrkii myös käännyttämään lukijansa hänen esoteeriseen uskontoonsa).

Prinssi Charlesin ilmastopuhe Pariisin COP21:ssä 30. marraskuuta kutsui ilmastonmuutosta ihmiskunnan suurimmaksi uhaksi.

Vihreän liikkeen salattu natsimenneisyys

Vihreän liikkeen vaiettua natsiyhteyttä käsittelin kirjani seitsemännessä luvussa. Tuossa minun päällimmäinen päämääräni oli osoittaa Prinssi Charlesin ympäristöideologian täyttävän Raamatun profetioiden vaatimukset Antikristuksen maailmanjärjestyksen fasistisesta luonteesta, joka ennustettiin Ilmestyskirjan 13. luvussa. Vihreän liikkeen natsimenneisyys on hyvin tunnettu tosiasia akateemisen historiantutkimuksen sisällä. Tätä yhteyttä sivuttiin jo Paunion kirjan ensimmäisessä osassa. Sen toisessa osassa hän on entistäkin seikkaperäisempi. Seuraava lainaus tulee sivulta 73:

Keskeinen väittämäni Vihreässä Valheessa ja sitä edeltäneessä Sosialistisen aikakauslehden artikkelissa oli se, että vihreiden ja natsien ajattelussa on paljon yhteistä ja pyrin pettävän vaarallisella analogian menetelmällä jopa hullunrohkeasti osoittamaan asian olevan näin. Juuri kirjaa kirjoittaessani oli em. Anna Bramwellin kirja niin tuore, että en ollut ehtinyt saada sitä käsiini. En myöskään ollut huomannut Erkki Tuomiojan Bramwellin kirjasta tekemää arvostelua, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 12.10.1989. Bramwellin kirjassa on osoitettu seikkaperäisesti, että natsismi oli ajan ideologisista virtauksista vihreiden protoajatusten riivaama. Itse asiassa Kolmas Valtakunta oli radikaali, ympäristötietoinen yhteiskunta, jossa panostettiin ruoan luomutuotantoon, metsien istuttamiseen, luonnonsuojeluun, naturalismiin, uuspakanuuteen, holistiseen tieteeseen, eläinten oikeuksiin, auringon palvontaan, herbalismiin, antikapitalismiin, ekologiaan ja antiurbanismiin.

Siellä oltiin aktiivisesti huolissaan myös kemiallistumisesta ja saastuttavasta teollisuudesta. On mielenkiintoista että saman havainnon teki 30 -luvulla Saksassa useaan otteeseen vieraillut Maalaisliiton poliitikko V. J. Sukselainen. Hän kirjoitti aiheesta vuonna 1936 Suomalainen Suomi -lehteen sekä Suomen Sosiaalidemokraatti -lehteen 1937. Luonnonsuojelun ja natsi-ideologian yhteyttä kuvastaa se, että peräti 60 % Weimarin tasavallan luonnonsuojelu-järjestöjen johtajista liittyi natsipuolueeseen, kun miesväestön keskuudessa keskimäärin vain joka kymmenes liittyi puolueeseen. Anna Bramwellin mukaan noin kolmannes Kolmannen Valtakunnan sisärenkaasta oli Rudolph Steinerin seuraajia. Heidän johtajansa oli Hitlerin sijainen Rudolph Hess.

Myös Saksan vihreältä puolueelta löytyy monia kiusallisia yhteyksiä Natsi-Saksaan. Esimerkiksi sen perustajiin ja sen ensimmäisiin johtajiin lukeutuva August Hausleiter, joka oli laatimassa 70 -luvun lopulla vihreiden maailmanlaajuista puolueohjelmaa jota Suomenkin vihreät yhä noudattavat, osallistui Hitlerin kanssa vuoden 1923 Munchenin Olutkellarivallankaappaukseen. Sivulla 76 Paunio kertoo kuinka ”Jerusalem Postissa 7.7.2013 julkaistussa artikkelissa haastatellaan saksalaisia antisemitismiin erikoistuneita akateemisia tutkijoita, jotka ovat lehden mukaan saaneet viimeisen viiden vuoden aikana merkittävää uutta tietoa entisten natsien roolista Saksan vihreän puolueen perustamisvaiheissa. Jerusalem Post viittasi artikkelissaan mm. Saksan johtavan juutalaisvastaisuutta tutkivan tohtori Martin Kloken blogiin, jossa tämä kehotti Saksan vihreitä arvioimaan kriittisesti ambivelanttia suhtautumistaan juutalaisvastaisuuteen. Jerusalem Postin haastattelema toinen johtava asiantuntija, tohtori Clemens Heni, taas kertoi, että entinen Saksan kansallissosialistisen puolueen ja SA-joukkojen jäsen Werner Vogel joutui eroamaan asian tultua julki. Henin mukaan Saksan vihreän puolueen johtajat eivät vastustaneet Vogelin jäsenyyttä puolueessa.”

Nämä Saksan vihreiden historialliset yhteydet antisemistismiin nousi pintaan vuoden 2012 liittopäivillä, kun puolue päätti seurata äärioikeistolaisen ja maahanmuuttovastaisen NPD -puolueen aloitetta merkitä israelilaistuotteet ruskealla värillä, jotta kuluttajille tulisi mielikuva Israelin ”miehityspolitiikan” ja natsismin välisestä yhteydestä. Vaikka Euroopan vihreät liittoutuivat 80 -luvulla vasemmisto-puolueiden kanssa niin sanottuun uusvasemistolaiseen punavihreään rintamaan, historiallisesti niillä on ollut paljon enemmän yhteyttä äärioikeistoon kuin äärivasemmistoon. Tällainen allianssi vihollisen kanssa ei ollut siltä yllättävää sillä äärivasemmistoakin enemmän natsismi vihasi juutalaiskristillistä kapitalistista länttä. Vuonna 1958 Gunter Schwab -niminen entinen natsi perustikin Maailman elämän suojelun federaation (WSL), joka oli jyrkän amerikkalaisvastainen ja vihasi kapitalismin tuomaa kulutusyhteiskuntaa. WSL vastusti myös ydinvoimaa ja ydinaseita mistä syystä se veti puoleensa kylmän sodan asevarustelua vastustanutta vasemmiston rauhanliikettä.

Onko tämä natsikortin pelaamista?

Tässä kohtaa on syytä tehdä muutama välihuomio niille, jotka sanoisivat tämän olevan ”natsikortin pelaamista”. Wikipediassa natsikortti määritellään seuraavasti:

Natsikortti (myös Hitler-kortti) tarkoittaa epäasiallista Adolf Hitlerin tai natsien käyttämistä argumentoinnissa tai suoraan keskustelussa. Jonkin asian saattamista huonoon valoon rinnastamalla se satunnaisten yhtäläisyyksien perusteella natsismiin kutsutaan ”natsikortin pelaamiseksi”, millä viitataan vertauskuvallisesti korttipeleihin. Jonkin asian moraalista tuomitsemista tällaiseen satunnaiseen yhtäläisyyteen vetoamalla pidetään argumentaatiovirheenä, jolle on annettu nimi Reductio ad Hitlerum. Vastaava tapaus on myös niin sanottu rasistikortti. Usein (natsi-Saksaan liittymättömässä) keskustelussa Hitlerin tai natsit ensimmäisenä maininnutta pidetään argumentoinnin hävinneenä osapuolena.

Samassa  artikkelissa kuitenkin todetaan, että ”Godwinin laki ymmärretään yleensä siten, että natsikortin käyttäjiä ei pidä ottaa vakavasti. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö kortin käyttäjät koskaan puhuisi totta. Godwinin lakiin viittaaminen voi myös olla argumentointivirhe argumentum ad hominem esimerkiksi silloin, kun kortin käyttäjä väittää suoraan vastapuolta natsiksi. Lisäksi Reason-aikakauslehden vuoden 2005 artikkelin kirjoittaja väittää, että Godwinin lakia käytetään usein väärin hyväksyttävienkin vertailujen kumoamiseksi.” Toisin sanoen, natsikorttiinkin viittaaminen on argumentaatiovirhe mikäli sillä yritetään lakaista maton alle hyväksyttävät vertailut Natsi-Saksaan. Miten siis erottaa epäasialliset ja hyväksyttävät vertailut? Onko tämä vihreän aatteen ”saattamista huonoon valoon rinnastamalla se satunnaisten yhtäläisyyksien perusteella natsismiin”? Ensinnäkin, kyse ei ole satunnaisista yhtäläisyyksistä vaan hyvin keskeisistä sellaisista.

Esimerkiksi kirjani seitsemännessä luvussa lainasin William Walter Kayn artikkelia, jossa hän toteaa ”natsitutkija” professori Roger Griffinistä: ”Griffin ei onnistu selittämään miksi monet poliitikot käyttävät hyväksi kristinuskoa, mutta vain fasistit ilmaisevat antaumusta ’luonnonuskonnolle'” Vastaus tähän on todellisuudessa hyvin yksiselittäinen. Koska vain natsit omaksuivat panteistis-okkulttisen käsityksen universumista. Vain natsit kiinnittivän ideologiansa hengellisen perustan teosofien ja antroposofien esoteeriseen maailmankatsomukseen. Ei tämän suhteen ole mitään sen kummallisempaa mysteeriä sillä monien avainnatsijohtajien lausunnot ja kiinnostuksenkohteet vahvistavat tällaisen päätelmän. Natsismi ei ollut teistinen tai ateistinen maailmankatsomus vaan panteistinen. Heidän ajatuksensa oli hyvin lähellä Rudolf Steiner antroposofista maailmankatsomusta. Samoin Prinssi Charles liputtaa tänään avoimesti panteistinen jumalkuvan puolesta poliittisessa Harmony-manifestissaan missä hän mainitsee mm. Steinerin yhtenä ideologisista oppi-isistään.

Natsien ja antroposofien maailmankatsomuksessa luonto oli keskeisellä sijalla yksinkertaisesti sen tähden, että he pitivät Äiti Maata elävänä organismina (ns. Gai-hypoteesi), jota tuli kunnioittaa kaiken elämän pyhänä lähteenä mitä ihminen ei saanut häpäistä teollisella toiminnallaan (tästä syystä vihreä ajattelu vertaa teollistumisesta usein ”Äiti Maan raiskaukseen”). Kaikkein yksinkertaisimmillaan he hylkäsivät tieteen ja valistuksen tuoman ihmiskunnan ylivallan luonnosta jota Raamatun luomiskertomus myös osaltaan edisti (1. Moos. 1:28). Akateemisessa historiantutkimuksessa on tiedetty jo kauan, että 1. Moos. 1:28 antoi kimmokkeen ja hengellisen perustan tieteen ja teollisen ajan esiinmarssille 1500-1700 -lukujen Euroopassa. Tästä ateismiin kallistuvat tutkijat voivat olla tietysti eri mieltä, mutta tämähän myönnettiin jo vuonna 1966 historioitsija Lynn Whiten vaikutusvaltaisessa artikkelissa ”ekologisten kriisiemme historialliset juuret” missä juutalaiskristillinen usko assosioitiin länsimaiden ympäristöongelmien perimmäiseksi lähteeksi 1. Moos. 1:28:n vuoksi missä Jumala antoi ihmisen tehtäväksi luomakunnan alistamisen.

Vaikka Whiten artikkeli tekee monia virheitä assosioidessaan Raamatun luomiskertomuksen ympäristön tai eläinkunnan väärinkäyttöön (kirjoitin tästä aiheesta kirjani seitsemännessä luvussa, sivuilla 265-267), pohjimmiltaan hän osuu maaliin ymmärtäessään 1. Moos. 1:28:n yhteyden valistuksen tuomaan ihmisen ylivaltaan luomakunnasta. Natsien ja antroposofien vihreässä romantiikassa Äiti Maa idealisoidaan kaiken hyvän lähteeksi ja ihminen on vain sitä tuhoava luomakunnan syöpäkasvain. Mutta Raamatun mukaan luomakunta kirottiin ihmisen syntiinlankeemuksen mukana (1. Moos. 3:17) ja siksi luonnolta ei tule odottaa muuta kuin kuolemaa ja hävitystä. Se esiteollinen todellisuus missä länsikin eli ennen teollisen ajan mahdollistamia etuuksia oli paljon karumpi mitä vihreät romantikot haluaisivat meidän ymmärtää. Rehottava köyhyys, tappavat sairaudet ja runsas lapsikuolleisuus oli esiteollisen ihmisen jatkuvana riesana ennen kuin saavuimme tähän kemiallisten myrkkyjen, teollisesti käsitellyn ruoan, geenimuunnellun viljan, saastuneiden suurkaupunkien, ihmiset rokotteilla ja pillereillä orjuuttavan kehittyneen sairaanhoidon ja luonnosta vieraantuneen ihmisen kamalaan aikakauteen.

b02fe1a59273483eb60bd32f1ba2650c_1355123778243_620
Pentti Linkola

Toiseksi, myönnän toki että olisi epäasiallista kutsua vaikkapa vihreiden Ville Niinistöä natsiksi vain sen tähden, että hän kuuluu puolueeseen, jonka maailmankatsomuksessa on tiettyä ideologista yhteneväisyyttä natsi-puolueen kanssa. Minusta tällainen leima olisi oikeutettua vasta silloin kun joku henkilö esittää avoimen rasistisia, juutalaisvastaisia, natsimyönteisiä tai tappamiseen kiihottavia poliittisia lausuntoja. Mutta en koskaan – eikä tiettävästi Pauniokaan – ole leimannut ketään termillä ekofasisti elleivät he ole antaneet siihen itse syytä. Tein kirjassani selkeän eron tavallisen luonnonsuojelun ja niin sanotun syvä ekologian välillä. Syvä ekologia on ympäristöliikkeen radikaali haara, joka hylkää koko läntisen humanismin ja kallistuu ihmiselämän arvon kyseenalaistavaan antihumanistiseen ajatteluun. Pentti Linkola on yksi tämän filosofian suorapuheisimpia kannattajia. Kuten Paunio kirjoitti Vihreän Valheen ensimmäisessä osassa, ”Linkolan kurjuusohjelman teesit tuntee hyvin moni suomalainen, itse perusteluosan vain harva. Ohjelma ei suinkaan edusta sosiobiologista ja fasistista näkemystä yhteiskunnasta, vaan natsisimia. Sieltä löytyvät juutalaisten vastustaminen, rotuhygieniaopit ja myytit herrakansasta.”

Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että tällaista henkilöä on hyvin oikeutettua kutsua ekofasistiksi. Etenkin kun hän valittaa, että Hitler ja Stalin eivät menneet tarpeeksi pitkälle ihmisten massamurhaamisessa ja kutsuu kolmatta maailmansotaa ”iloiseksi tapahtumaksi maalle”. Seuraava katkelma tulee kirjani sivulta 237 jossa lainaan Paul Joseph Watsonin raporttia.

Osana hänen eko-fasistista helvettiä, Linkola kutsuu tappamaan vialliset, syntyvyyden rajoittamiseen sterilisaation keinoin, sähkön ankaraan säännöstelyyn, ihmisten pakottamiseen syömään rottia, yksityisautojen haltuunottoon, matkustamisen rajoittamiseen ainoastaan eliitille, ja liiketoiminnan lopettamiseen kun talous on luovutettu kokonaan valtion hallinnan alaiseksi. Linkolan pimeän filosofian ytimessä pyörii tarve teurastaa ihmisjoukkojen massat. ´Jos olisi nappi, minä painaisin, uhraisin itseni epäröimättä jos se merkitsisi miljoonien muidenkin kuolemista´ hän kirjoittaa´´Kuka kaipaa niitä kaikkia, jotka kuolivat toisessa maailmansodassa? Kuka kaipaa kahtakymmentä miljoonaa, jotka Stalin teloitti? Kuka kaipaa Hitlerin kuutta miljoonaa juutalaista?´ kysyy Linkola.

On mahdotonta tarkalleen selittää ja määrittää sitä turmeltuneisuuden astetta, joka on esillä Linkolan uskomusjärjestelmässä. Jos nämä sanat olisivat kirjoittanut mielipuolinen massamurhaaja silloin voisimme kenties sivuuttaa niiden tärkeyden, mutta nämä kauhistuttavat opit on omaksunut huomattava luonnonsuojelija, jonka suosio on kasvamassa kun eko-fasistisen liikkeen mädät lonkerot kasvavat yhteiskunnan uusille alueille ja julkiseen keskusteluun. ´Meidän täytyy…oppia vallankumouksellisten liikkeiden historiasta — kansallis sosialisteilta, Suomalaisilta-Stalinisteilta, Vänäjän vallankumouksen monista vaiheista, punaisen prikaatin metodeista— ja unohtaa meidän narsistinen itsemme´, kirjoittaa Linkola, lujasti juurruttaen hänen ympäristöaktivismin Natsismin ja Stalinismin poliittiseen prismaan.

Todellakin, Linkolan politiikka saa Hitlerin ja Stalinin näyttämään oikea-mielisiltä humanitaareilta… Kuten olemme dokumentoineet, vaikka eivät mene niin pitkälle kuin Linkola, eko-fasistinen liike on vetämässä puoleensa huomattavia puolestapuhujia, mukaanlukien James Lovelock, Gaia hypoteesin luojan. Lovelock kertoi Guardianille aikaisemmin tänä vuonna että päihittääksemme globaalin lämpenemisen ´demokratia täytyy panna syrjään´ ja että ´vain muutaman auktoriteetin omaavan ihmisen´ pitäisi sallia hallita planeettaa. Tämä tunteen toisti kirjailija ja luonnonsuojelija Keith Farnish, jonka äskeinen kirja kutsuu sabotaasiin ja ympäristö terrorismiin räjäyttämällä padot ja hävittämällä kaupungit tarkoituksessa palauttaa planeetta agraariseen aikaan. Merkittävä NASAn globaalin lämpenemisen alarmisti Al Goren liittolainen Dr. James Hansen allekirjoitti Farnishin kirjan.

Linkola yhtyy Farnishiin ja Hanseniin, kirjoittaen, ´Kaikki mitä olemme kehittäneet viimeisen sadan vuoden aikana pitäisi tuhota. Linkola ylittää jopa kuuluisan murhan järjestäjän Charles Mansonin hänen vihassaan ihmiskuntaa kohtaan. Haastattelun aikana Manson rutiininomaisesti puhui uskomuksestaan, että 50 miljoonaa ihmistä pitäisi teurastaa planeetan hyvinvoinnin tähden, kun taas Linkola ja hänen faninsa uskovat että ihmiskunnan kokonaisuudessaan pitäisi lakata olemasta. Linkolalle omistettu fanisivu sisältää linkkejä hänen artikkeleihinsa joissa on otsikkoja kuten “Hävitä Ihmiset, Pelasta Maailma”…´Linkola on rakentanut luonnonsuojelijoiden kannattajakunnan kutsumalla autoritääriseen ekologiseen hallintoon, joka armottomasti nujertaa kuluttajat´kirjoittaa Guardianin Micah White, lisäten että Linkola on ´avannut tien fasististen luonnonsuojelijoiden aallolle, jotka hylkäävät demokraattisen vapauden´.

Yksi tärkeimmistä näkökohdista minkä yritin osoittaa kirjani seitsemännessä luvussa, oli todistaa kuinka joidenkin maailman rikkaimpien luonnonsuojelijoiden ja ekosaarnaajien- mukaanlukien Prinssi Philipin ja Prinssi Charlesin – ajatusmaailma on täysin identtinen Pentti Linkolan ja hänen ”opetuslapsensa”, Jokelan koulusurmaaja Pekka-Eric Auvisen maailmankuvaan. Monet muistavat surmia edeltävän Youtube videon missä hän oli pukeutunut t-paitaan jossa oli hyytävä ideologinen viesti: ”humanity is overrated”. Tätä viestiä hän täydensi ihmisvihaa tihkuneella manifestillaan, joka oli saanut suoria vaikutteita mm. Linkolan ihmisrodun hävitykseen kiihottavista kirjoituksista. Tätä perin uskaliasta analogiaa pyrin demonstroimaan Prinssi Philipin ja hänen poikansa omilla lausunnoilla. Tarkoitukseni oli osoittaa, että se mikä tapahtui Jokelassa, tapahtuu paljon suuremmassa mittakaavassa koko planeetalla mikäli tämä radikaali ihmisvastainen syvä ekologinen ideologia pääse valtaan Charlesin kautta samalla tavoin kuin natsismi pääsi valtaan Hitlerin kautta.

Juuri tällaisesta kauhuskenaariosta on varoittanut jo 80 -luvulta lähtien Englannin kuningasperhettä syvästi ymmärtävä aikakauslehti Executive Intelligence Review. Heidän päätoimittajansa luento tästä aiheesta vuodelta 1994 löytyy täältä. Aristokraattisen ekologian ja natsismin välistä analogiaa vahvistaa myös Englannin kuninkaallisten kiistämättömät yhteydet Natsi-Saksaan, jonka nykyinen historiantutkimus ja useat lehtiartikkelit on tuonut lisääntyvässä määrin päivänvaloon. Näitä yhteyksiä löydät kirjani yhdeksännen luvun ohella kirjoituksesta, ”Elisabet II oli fanaattisen natsi-perheen kasvatti! Valtavirran lehdistö on nyt alkanut vihdoinkin paljastaa Englannin kuningasperheen pimeää puolta.”  Kummallinen linkki on myös ekologismi uskonnon – kuten Paunio sitä kutsuu – yhteys pedofiliaan. Esimerkiksi vuonna 1985 Saksan vihreä puolue oli vaatinut pedofilian laillistamista (Vihreä Valhe, s. 77). Tietysti ekologismin omaksuneet Englannin aristokraattit ovat aivan yhtä pahamaineisia heidän yhteydestään lasten hyväksikäyttöön. 

Salajuoni kapitalismin tuhoamiseksi

Vaikka ympäristöliikkeestä ja vihreistä vain pieni osa kannattaisi Linkolan syvä ekologisia ajatuksia, tämä ei tarkoita että meidän pitäisi kiinnittää katseemme ainostaan tähän radikaaliin äärilaitaan. Vaikka valtavirran vihreä politiikka ei olisikaan ekofasistista, se voi olla silti epäkäytännöllistä ja vahingollista niin ympäristön kuin ihmistenkin kannalta. Paunion kirjan keskivaihe keskittyy juuri tällaiseen epäkäytännölliseen ja haitalliseen vihreää jätäpolitiikkaan. Itse olen kiinnostunut enemmän siitä kysymyksestä missä kohtaa valtavirran ekologia kohtaa ekofasismin. Valtavirran ekologiaa on nimittäin vaikea erottaa ekofasismista, kun ottaa huomioon että koko ekologisen liikkeen ensimmäiset perustajat olivat saksalaisia aristokraatteja, joilla oli ollut huomattavia yhteyksiä Natsi-Saksaan. Esimerkiksi Prinssi Philip oli 60 -luvun alussa perustamassa Maailman luonnonsäätiö WWF:ää yhdessä Alankomaiden Prinssi Bernhardin kanssa, joka tuli sen ensimmäiseksi presidentiksi. Prinssi Bernhard ei ollut vain natsipuolueen entinen jäsen mutta myös kulissien takana vehkeilevän elitistisen Bilderberg seuran perustajajäseniä vuonna 1954.

Prinssi Philip taas kävi natsikoulua Saksassa vuonna 1933 jolloin Hitler nousi valtaan ja kaikki hänen neljästä sisarestaan avioitui korkea arvoisten natsien kanssa. Näistä yksi, Prinssi Christoph von Hessen, oli Himmlerin ja Göringin henkilökohtaisia tuttuja. Eräs merkittävä yhdyshenkilö näiden ekofasistien ja valtavirran ekologismin välillä on Maurice Strong. Paunio omistaa tämän henkilön kuvaukseen kaikkiaan seitsemän sivua. Mitä hän ei sen sijaan kerro on se, että Strong on Englannin kuninkaallisten henkilökohtaisia tuttuja joka paljasti journalisti Joan Veonille, että hän lähti Prinssi Charlesin henkilökohtaisesta pyynnöstä Rio de Janeiroon johtamaan ensimmäistä ilmastonmuutoksen vastaista ympäristökokousta vuonna 1992 josta tuli sittemmin nykyisten ilmastokokousten lähtölaukaus. Strong kertoi myös Joanille kuinka Charles määräsi ”kestävän kehityksen” termonologian tuomisen jokaisen sanavarastoon vuonna 1990 kun kestävä kehitys oli muotoiltu juuri Brundtlandin Kommission toimesta (ks. kirjani s. 622). Miksi Charlesin yhteys Strongiin on merkityksellistä?

Paunio kertoo joitakin hätkähdyttäviä paljastuksia Strongista, jonka hän tapasi henkilökohtaisesti kesällä 2002 Balilla, Indonesiassa Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksen esikokoontumisessa. Paunio kertoo hämmestelleensä näiden kokoontumisten ylellisiä olosuhteita missä hän pääsi muiden maiden edustajien ja diplomaattien kanssa osallistumaan Strongin seuraan merenrannalla sijainneen luksushotellin puutarhassa, tiikerirapujen ja gintonicin lomassa miellyttävässä pasaatituulessa. ”Vihreä Eliitti siis porskuttakoon ja köyhät säästäkööt maailman pelastamiseksi”, töräyttää Paunio suvulla 67. Vuonna 1929 syntynyttä Maurice Strongia on pidetty Al Goren oikeana kätenä (Prinssi Charles on haastatellut Al Gorea jo 80 -luvulla Prinssin dokumenttifilmissä The Earth in Balance) kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa ja hän toimi sekä Tukholman (1972) että Rion (1992) YK:n ymäristökokousten pääsihteerinä ennenkuin siirtyi Davosin maailman talousfoorumin puheenjohtajaksi 1990 -luvun alussa. International Union for Conservation of Nature nimesi hänet vuonna 2009 maailman ympäristöliikkeen johtajaksi.

Sivuilla 62-64 Paunio kertoo erään Strongiin liittyvän tapauksen mitä lainasin itsekin sivulla 622 Pekka Lahtisen kirjasta Maailman Yhdentyminen. Lainaan seuraavassa tätä tapausta Paunion kertomana.

Varsinainen lipsahdus tapahtui vuonna 1990, kun Daniel Wood -niminen toimittaja pääsi viikoksi Maurice Strongin ja hänen vaimonsa Hannen kotiin Baca Granden tilalle Coloradon osavaltioon USA:ssa. Daniel Wood on normaali vihrään tapaan ajatteleva journalisti, ei siis äärioikeistolainen, vaikka moni niin haluaisia asian olevan. Wood kirjoitti kokemuksistaan Stongien luona kanadalaiseen West lehteen pitkän esseen nimeltä Baca Granden taikuri (engl. The Wizard of Baca Grande). Vihreän lehdistön tietoinen hiljaisuus ei ole ainoa eikä kenties tärkeinkään syy, miksi tämä paljastava artikkeli on pitkään pysynyt piilosssa. Tärkein syy lienee ollut se, että siitä oli olemassa vain noin 8000 paperikopiota aina vuoteen 2012 asti. Tämän artikkelin myötä Daniel Woodista on sittemmin tullut pikkuhiljaa todella kuuluisa.

Strong vaimoineen oli ostanut Coloradon osavaltion eteläosassa sijaitsevan Baca Granden tilan vuonna 1978 ja on rakennuttanut tästä USA:n yhdestä suurimmasta karjatilasta kaikkien maailman uskontojen pyhäkön, jossa voidaan kaikkia uskontoja kunnioittaen tunnustaa kaikkein pyhimmän eli luonnon arvoja. Strong kuvailee näkemäänsä: ”Kaikkialla maisemassa on merkkejä tästä uusimmasta utooppisesta siirtokunnasta: hienostunut katolinen Carmeliittaluostari; 175 000 dollaria maksanut aurinkoenergialla toimiva Hindutemppeli; merkillinen sinapinkeltainen torni, jonka nimi on Ziggurat; Lounais-Amerikan intiaanien mutapäällysteinen maja; maanalainen zen-buddhisti -keskus, johon on yhdistetty tietokoneistetut luonnonmukaiset puutarhat; talo, joka sisältää tuhansia kristalleja [kristallit ovat tärkeitä taikakaluja antroposefeille, kirj. huom] ja toinen talo, jossa asuu 85 -vuotias shamaani.”

Kokonaisen viikon ajan käydyissä keskusteluissa paljastuu mitä ihmeellisimpiä asioita. Peccein tavoin Strong katsoo, että tärkein rintamalinja kehitystä oikaistaessa käydään ihmisen sisimmän ja kosmoksen välisessä kilvoittelussa, mutta se on vasta alkulämmittelyä. Artikkelista paljastuu, että hänen kävellessään alkuaikoina Baca Grandella Bill Moyers -nimiesen jornalistin kanssa, he näkivät salviapensaan syttyvän itsestään palamaan heidän edessään. Tätä Strong piti Woodin mukaan jumalallisena enteenä siitä, että Baca Grandella oli paikka maailman pelastamisessa. Woodin kertoman mukaan Strong kehitteli ilkikurisesti mielessää näytelmää, jossa hän pienen sisärenkaan ja palkkasoturien kanssa kidnappaisi maailman johtajat johtamassaan Davosin maailman talousfoorumin kokouksessa ja pitäisi heitä panttivankeinaan niin kauan, kunnes he olisivat tuhonneet kapitalismin raha- ja muut linnakkeet ja lopettaneet maailman kulutusjuhlat.

Radiohaastattelussa vuodelta 2012 Wood pitää omista vihreistä uskomuksistaan huolimatta Strongin pariskunnan maailmankuvaa todella ihmeellisenä. Tämän radio-haastattelun myötä Daniel Woodin merkillinen artikkeli Mauricesta ja hänen vaimostaan Hannesta on skannattu nettiin ja se on nyt kaikkien ladattavissa. Kun ajattelee, että Strongin kaltaiset filosofit otetaan todesta Davosin maailman talousfoorumissa ja että myös Pekka Himasen latteat ajatukset kelpaavat siellä hengenravinnoksi, ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Rohkenen siis epäillä vahvasti Davosin herrojen ja rouvien arvostelukykyä. Woodin arvostelusta paljastuu myös, että Maurice Strongin vaimo Hanne on tyypillinen New Age mystikko, joka uskoo itämaiseen viisauteen ja sielunvaellukseen; Hanne-vaimo uskoo olleensa edellisessä elämässä Pohjois-Amerikassa elänyt intiaani.

Tämä on mies, joka on johtanut kahta ensimmäistä YK:n ympäristökokousta, vuoden -72 Tukholman kokousta ja Rion Earth Summit -kokoontumista vuonna 1992, mikä johti nykyisiin COP (conference of the parties) -ilmastokokouksiin joista yksi merkittävimmistä on päättymässä näillä hetkillä Pariisissa. Prinssi Charlesin ja Al Goren ”oikea käsi” myöntää unelmoivansa salajuonesta jossa palkkasoturit kidnappaisivat maailman johtajat siihen asti kunnes kapitalistinen maailmanjärjestys olisi saatu tuhottua. Kuinka tosissaan hän oli? Voimmeko odottaa leikin laskua sellaiselta mieheltä, joka uskoo Jumalan ilmestyneen hänen karjatilalleen palavassa pensaassa ja määränneen hänet pelastamaan kärsivän Gaian sen suurimmalta ahdistajalta – kapitalistiselta kulutusyhteiskunnalta.

Tämän tapauksen valossa myös Prinssi Charlesin EU:n parlamentissa vuonna 2011 antama lausahdus näyttää melko mielenkiintoiselta: ”Heidän [ilmastoskeptikkojen] oletuksensa, että sadat tiedemiehet ympäri maailman ja ne jotka hyväksyvät heidän kiihkottoman todisteensa – mukaanlukien minä itse, joka jokseenkin ironisesti olen ollut jatkuvasti syytettynä tieteen vastaisuudesta – ovat jotenkin tiedostamattaan puolueellisia luoden vaikutelmaa, että monet meistä ovat jotenkin salaisesti vehkeilemässä heikentääkseen ja harkitusti tuhotakseen koko markkinaperusteisen kapitalistisen systeemin, joka nyt hallitsee maailmaa.Huomaa, että Prinssi puhui sadoista tiedemiehistä, jotka uskovat ihmisen teollisen toiminnan aiheuttaneen katastrofaalisen ilmastonmuutoksen. Pelkästään Yhdysvalloissa 31 487 tiedemiestä – joista 9 029 tohtoreita – on allekirjoittanut vetoomuksen, joka hylkää vuoden 1997 Kioton sopimuksen päätelmän, että hiilidoksidi, metaani tai muu kasvihuonekaasu aiheuttaisi Maan ilmakehän lämpenemistä. Tämän sijaan löytyy paljon tieteellistä näyttöä siitä, että hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä tuottaa monia etuuksia kasveille ja eläinten elinympäristöön.

Myös Kansainvälisen ilmastopaneelin NIPCC:n Ilmastonmuutos uudelleenharkittuna II: Fysikaalinen tiede -raportti vahvistaa tuhansien vertaisarvioitujen tiedeartikkelien päätelmän siitä että ”ihmiskunnan aiheuttama globaali ilmastonmuutos on vähäisempää kuin ilmaston luonnollinen vaihtelu, eikä se ole vaarallista.” Rapotin mukaan ”Päättäjien pitäisi vastustaa lobbausryhmien pyrkimyksiä vaientaa sellaiset tutkijat, jotka kyseenalaistavat IPCC:n omaksuman roolin olla ilmastotieteen ainoa auktoriteetti.” IPCC:n johtopäätökset ihmisen aheuttamasta ilmastonmuutoksesta johtaa virallista ilmastopolitiikkaa ja se on saanut näkyvimmän roolin myös julkisessa sanassa. Al Goren tapaiset henkilöt halventavat jatkuvasti niitä tuhansia korkean koulutustason tieteilijöitä, jotka eivät usk0 virallisen ilmastopolitiikan oikeutukseen. Myös punavihreä lehdistö syöttää jatkuvasti sitä harhakuvaa, että ilmastoskeptikot ovat vain jotain USA:n uusoikeiston uskonnollisia kaheleita ja että tiedemiesten keskuudessa on 97 % yksimielisyys IPCC:n päätelmistä. Väite 97 % yksimielisyydestä on kuitenkin myytti, kuten raportoitiin Wall Street Journalissa.

Ekoimperialismi

Mitä meillä on tähän asti selvinnyt? Se ettei virallisella ilmastopolitiikalla ole tiedemiesten enemmistön – ei ainakaan 97 % enemmistön – tukea ja että virallista ilmastopolitiikkaa hallitsee joukko ökyrikkaita elitistejä, jotka uskovat jälleensyntymiseen ja kristallien parantavaan voimaan. Tämän valtaklikin vaikutusvaltaisin ekotaistelija, Prinssi Charles, on niin tärähtänyt että hän väittää syntyneen tähän maailmaan vain yhtä päämäärää varten – maailman pelastamista. Vieläkin kaistapäisempää settiä hän saarnaa hänen kirjassaan Harmony. Charles esimerkiksi vaatii, että meidän tulisi ottaa vakavissamme J.R.R Tolkienin ja J.K. Rowlingin fantasia- ja velhokirjat koska ne tekevät ”taitavasti universaalit mytologiset kuviot helposti lähestyttäväksi nykyisellä tavalla. Mikä on joskin vähemmän etualalla, on ymmärrettävä selitys yksinkertaisilla termeillä mitä nämä universaalit myytit itseasiassa tarkoittavat ja kuinka ne ovat yhteydessä meidän tulevaan eloonjäämiseemme.” Eli ihmiskunta pelastetaan Harry Potterin avulla. Aivan sekapäistä höpinää. Tylypahkan koulustako hän on valmistunut ylioppilaaksi? Sitten hänellä on vielä kanttia valittaa kun tieteellinen yhteisö syyttää häntä tieteen vastaisuudesta.

Pyydän huomioimaan, että Prinssi Charles tulee perheestä, joka hallitsi vielä 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla historian suurinta siirtomaavaltaa. Joidenkin arvioiden mukaan Brittiläisen Imperiumin politiikka oli vastuussa kymmenien miljoonien intialaisten nälkäkuolemasta 1700 -luvulta toisen maailmansodan loppuun (Yksin Bengalin nälänhädässä vuosina 1943-44 kuoli jo 3 miljooniaa intialaista). En tosin löytänut vahvistusta virallisesta historiasta, että nämä nälänhädät olisi olleet seurausta tarkoituksellisesta kansanmurhapolitiikasta, joten tämä tieto voi olla myös vasemmiston revisionistista propagandaa. Joka tapauksessa Britannian imperialistinen politiikka oli moraalisesti yhtä kyseenalaista kuin useimpien muidenkin siirtomaavaltojen. Miksi tällaisesta politiikasta vastanneen perheen jälkipolvi olisi kiinnostunut tänään yhtään sen vähempää maailman hallitsemisesta ja köyhien maiden riistosta? Miksi heille olisi kasvanut yhtäkkiä sydän?

Voisiko olla että ilmastopolitiikka onkin vain näiden eliittisukujen häikäilemätön keino palauttaa menetetty imperialistinen maailmanvalta luonnonsuojelun tekosyyllä? Pekka Lahtinen kertoo kirjansa Maailman Yhdentyminen (Tampereen kristillinen yhteisö, 1994) ensimmäisessä painoksessa:

Kesällä 1963 Kennedyn hallintoviranomaisten sisäpiiri kutsui koolle viidentoista tiedemiehen ja tutkijan ryhmän, joka kokoontui salaisessa tilaisuudessa Iron Mountain-nimisessä paikassa New Yorkissa. Ryhmän tehtävänä oli etsiä sodalle vaihtoehtoja, joilla olisi sama sosiaalinen ja poliittinen ”tasapainottava” tehtävä. Taustalla oli ajatus, että sotien aikana ihmiset hyväksyvät hallituksien päätöksiä, joita he eivät muuten ottaisi vastaan. Siksi tuli varautua siihen mahdollisuuteen, että maailma saavuttaisi yleisen rauhan. Ryhmä sai raportin valmiiksi kaksi ja puoli vuotta myöhemmin. Vaikka se oli tarkoitettu salaiseksi, yksi ryhmän jäsenistä halusi sen julkaistavaksi yleisölle. Vuonna 1967 ilmestyikin ilman nimettyä tekijää kirja ”Report From Iron Mountain on the Possibility and Desirability of Peace” (Raportti Iron Mountainilta rauhan mahdollisuusta ja toivottavuudesta). Raportin mukaan sodan korvaavia uhkatekijöitä kehittyy mahdollisesti liian hitaasti, joten niiden syntymistä ja kehittymistä tulee vauhdittaa.

Parhaimmaksi uhkatekijäksi löytyi ympäristön saastuttaminen. Myös ufot olivat yksi vaihtoehto. Kirjan julkaiseminen sai aikaan valtaisan huomion. Syntyi kiivasta väittelyä siitä, oliko raportti aito. Professori John Kenneth Galbraith myönsi myöhemmin olleensa kirjan takana olleen salaliiton jäsen. Nykyään saamme melkein päivittäin kuulla tiedotusvälineistä ympäristön katastrofaalisesta tilasta. Vanha tuttavamme YK on tullut myös mukaan kuvioihin. Ensimmäinen YK:n ympäristökonferenssi pidettiin Tukholmassa vuonna 1972. Vuonna 1992 pidettiin maailmanlaajuinen YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssi eli UNCED Rio de Janeirossa. Sen pääsihteerinä toimi miljonäärimies Maurice Strong, joka on toiminut myös Rooman klubissa ja Aspen instituutissa. Hänellä on intohimona sosialistinen maailman yhdistäminen. Konferenssin viimeisenä päivänä mukana olleet 178 valtiota hyväksyivät ns. esityslista 21:n joka sisälsi 115 erilaista ohjelmaa, jotka oli muotoiltu siirtymiseksi tiettyyn kehitykseen. Konferenssin johtajat toivat ilmi päämäärän, joka oli muutoksen tekeminen nykyiseen itsenäisten valtioiden järjestelmään.

UNCED julkaisi kirjasen ”In Our Hands: Earth Summit 92” (Käsissämme: Maailman huippukokous -92), jossa todetaan: ”Ympäristön saastuminen aiheuttaa nyt maailman yhteisön yhteiselle turvallisuudelle suurempia vaaroja kuin sodat. Meidän täytyy muovailla nyt uusi ”maailman etiikka”, joka innoittaa kaikki ihmiset ja kansakunnat yhtymään uuteen maailmanlaajuiseen pohjoisen, etelän, idän ja lännen kumppanuuteen.” Samanlaisia suuntaviivoja esittää Ervin Laszlo YK:n koulutus- ja tutkimusinstituutista. Hän on sanonut, että erilaiset ympäristö-, ylikansoitus-, taloudelliset ja poliittiset kriisit yhdistettyinä ihmisen uuteen kuvaan voisivat tuoda hetken kriittistä epävakaisuutta ja täten muodonmuutoksen uuteen maailmanjärjestykseen.

Vuoden 2009 Kööpenhaminen ilmastokokouksen (COP15) avauspuheessa Prinssi Charles totesi, ”Lisäksi, lisääntyvässä määrin epävarmassa tilanteessamme – meidän pienellä, ainutlaatuisella ja arvokkaalla planeetallamme – tämä ei ole ongelma joka ratkaistaisiin ehdoilla ’he ja me’. Sillä mitä tulee ilmaan jota hengitämme ja veteen jota juomme, ei ole olemassa kansallisia rajoja. Olemme kaikki riippuvaisia toisistamme – ja etenkin toistemme toimista – kun on kyse säästämme, ruostamme ja energiastamme. Nämä ovat ’mannerlaattoja’ joiden päällä kansainvälisen yhteisön rauha ja vakaus lepää.” Charles tarkoittaa tässä pohjimmiltaan sitä, että ilmastonmuutoksen globaalin uhan edessä jokaisen kansakunnan olisi pistettävä syrjään heidän kansalliset intressinsä ja luovutettava yhä enemmän ylikansallista päätäntävaltaa pienelle globalistien valtaklikille jolla tulisi olla yksinoikeus päättää koko maan asukasten puolesta planeetan luonnonvarojen – kuten ruoan, veden ja energian – oikeasta jakamisesta ja säännöstelystä.

Kuten tämän linkin näyttämä asiakirja kertoo, Pariisin ilmastokokouksessa on kyse ”siirtymisestä pehmeään globaaliin ilmastohallitukseen” eli maailmanhallitukseen. Tällaista globaalia ilmastohallitusta on yritetty toteuttaa jo Kööpenhaminen ilmastokokouksesta lähtien. EU:n presidentiksi valittu Herman Van Rompuy julisti vuonna 2009 että “globaali hallinto on ainoa keino käsitellä globaaleja kriisejä” ja että vuosi 2009 oli ”globaalin hallinnon ensimmäinen vuosi G20:nen muodostamisella talouskriisin keskellä. Ilmasto konferenssi Kööpenhaminassa on toinen askel kohti planeettamme globaalia hallintoa.” Aikaisemmin lainaamassani Watsonin raportissa kerrottiin kuin Gaia hypoteesin luoja James Lovelock kirjoitti Guardianissa, että ”päihittääksemme globaalin lämpenemisen ´demokratia täytyy panna syrjään´ ja että ´vain muutaman auktoriteetin omaavan ihmisen´ pitäisi sallia hallita planeettaa.” Tällaisen globaalin hallinnon tulemisen Apostoli Johannes näki Patmoksella jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. (Ilm. 13:7).

Globaali natsivaltio ja kestävä alikehitys

Mitä olen tässä pyrkinyt osoittamaan on se, että kestävän kehityksen agendassa ei ole kyse yhtään vähemmästä kuin fasistisen maailmanvaltion luomisesta. Tämän projektin fasistinen luonne ei ole havaittavissa vain ympäristöliikkeen ja sitä hallinneen saksalaisen aristokratian natsiyhteyksistä, mutta myös nykyisen ilmastopolitiikan konkreettisista seurauksista. Mikko Paunio kirjoittaa Vihreän Valheen sivulla 217, ”Jos Kööpenhaminan 2009 ilmastokokous olisi jostain kumman syystä onnistunut varovaisuusperiaatteen nojalla sopimaan sitovasti kasvihuonekaasupäästöjen maailmanlaajuisesta vähentämisestä, kaaos ja ihmisten hätä olisi ollut aivan valtava.” Näitä ilmastopolitiikan tuhoisia seurauksia voidaan tarkastella sekä teollisuusmaiden että kehitysmaiden kannalta. Kehittyneiden maiden kannalta sen tavoite on pysäyttää kasvuun perustuva maailmantalous. Paunio huomauttaa, että ”Euroopan vihreän ilmastopolitiikan myötä energiaköyhyyden seuraukset ovat jo nyt massiiviset Euroopassa. Euroa horjuttaa Espanjan ja Italian nopea julkinen velkaantuminen aurinko- ja tuulisähköön syydetyillä tukiaisilla, joiden suuruus lienee Espanjassa nyt vajaa 30 miljardia euroa.

”Hiljattain on eräs investointipankki huomauttanut Italian velkaantuvan 60 miljardilla eurolla vihreän energian tuilla seuraavan 20 vuoden aikana. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on vihreiden keskuudessa suosittu. Hän viittasi ennen presidentiksi tuloaan vaalitaistelussa useaan kertaan Espanjan vihreän kasvun ihmeeseen, mutta presidentiksi tulonsa jälkeen on ollut aiheesta hiljaa, koska laskelmat osoittavat, että jokaista vihreää, tukiaisialla synnytettyä työpaikkaa kohden katoaa 2,2 teollista työpaikkaa. Hän miltei lupasi myös tuolloin Saksassa 24.7.2008 pitämässään puheessaaan pitää myrskyt kurissa ilmastopolitiikallaan, jos hän tulee valtaan. Vaikka USA:n presidentti on mahtava mies, rohkenen epäillä hänen voimaansa tässä asiassa.” (s. 209) Myös kehitysmaiden tulevaisuuden kannalta vihreä energiapolitiikka on hyvin tuhoisaa. Tätä voisi verrata jopa eräänlaiseen lännen ekoimperialismiin, joka pyrkii estämään kehitysmaiden nousemisen köyhyydestä läntisten teollisuus-maiden joukkoon, kuten on tapahtunut jo Kiinassa. Tästä syystä ilmastopolitiikkaa voisi pitää jopa Kolmannen Valtakunnan rasismin perintönä. Seuraava lainaus tulee kirjani sivulla 260.

Vihreät saarnaavat, että ihmiskunnan tulisi vähentää energiankulutustaan, mutta samalla he tuomitsevat läntistä teknologiaa havittelevan kehittyvän maailman pysyvään köyhyyteen. Richar Rhodes, liberaali demokraatti ja pulitzer -palkinnon voittaja, huomauttaa: ”On suora yhteys sivilisaatiolle saatavilla olevan energian määrässä ja sen elämänlaadussa. Jos ei tahdo tuomita yli puolta maan asukkaista köyhyyteen, sairauteen ja lyhytikäisyyteen, meidän on tuotettava lisää energiaa.” Prinssi Charlesin kaltaisten ekonatsien mukaan kolmannen maailman kehittyminen on huono suunta, mikä pitäisi estää kaikin mahdollisin keinoin.

Paunio jatkaa,”Vaikka Euroopan ympäristö- ja energiapolitiikan ongelmat ovat hyvin vakavia ja vaatisivat nopeita poliittisia korjausliikkeitä Suomenkin harjoittamaan energiatukipolitiikkaan, onglemat ovat sittenkin mittakaavaisesti pieniä verrattuna köyhien maiden energiahuollon kehittymättömyy-destä johtuviin ongelmiin, joista tietenkin tärkein on se, että ellei ole sähköä, ei ole myöskään talousvettä. Nyt maailman köyhille maille tarjotaan maailman ilmastorahastosta ropoja, joilla ne joutuvat turvautumaan auringon energialla toimiviin (toimimattomiin) vedenkeittimiin tai ’hajautettuun biotalouteen’ pohjaaviin biokaasulaitoksiin tai edistämään jätteenpolttoa kodeissa, joissa ei ole savupiippua. On ymmärrettävää, että köyhien maiden johtajat ovat retoriikassaan vaatineet ilmastorahoitusta, koska he saavat kymmenykset omille tileilleen näistä rahoista. Perusteena he käyttävät usein länsimaiden historiallista teollistumista ja että ilmastorahoitus on tämän synnin palkka.”

”India Today lehdessä julkaistiin etusivulla 27.8.2014 juttu Biharin osavaltion entisen pääministerin Nitish Kumarin vierailusta kylässä, johon Greenpeace oli lahjoittanut aurinkokennoja. Entistä pääministeriä oli vastassa vihainen joukko köyhiä ihmisiä, jotka vaativat ’oikeaa sähköä’ ekosähkön sijaan.” (s. 212) Jos ihmettelet näiden kyläisten reaktiota, palauta jälleen mieleesi artikkelin alussa näytetty kartta aurinko- ja tuulivoiman osuudesta globaalissa sähköntuotannossa ja huomioni tämän teknologian puutteista verrattuna fossiilisilla polttoaineilla tai ydinvoimalla tuotettuu sähköön. Kehitysmaissa on arkipäivää sähkön ankara säännöstely ja sitä myötä toistuvat sähkökatkot, mikä johtaa usein sisäpoliittisiin jännitteisiin. Kun Paunio vieraili Maailmanpankin edustajana Bangladeshissa, hänelle selvisi pian keskusteluissaan maan energiaministeriön korkea-arvoisen virkamiehen kanssa, että Suomessa käytetään henkeä kohden useita satoja kertoja enemmän sähköä kuin Bangladeshissa. Tätä on kehitysmaiden kestävä kehitys. Pitäkööt vain rikkaat lukemattomien herkkujen illalliskutsuja heidän valtavilla tiluksillaan. Lennelkööt he vain yksityiskoneillaan saarnaamassa hiilijalanjäljen pienentämisestä, mutta köyhät kärsikööt toistuvista sähkökatkoista ja tyytyköön pilaantuneisiin ruokiin kun heidän jääkaappinsa on sanonut itsensä irti Äiti Maan ehtyvien luonnonvarojen säästämiseksi.

Fossiilisten polttoaineiden vähentämiseen sisältyy myös vaatimus, että kehitysmaissa otettaisiin biopolttoaineet 100 % käyttöön. Mutta ”sen enempää maatalousmaata kuin tukiaisiin vaadittavaa rahaakaan ei koko maailmassa olisi tarjolla korvaamaan kehitysmaiden liikenteen vaatimaa energiaa. Vihreät eivät sitä suoraan sano, mutta heidän retoriikkansa tarkoittaa, että kehitysmaissa ihmiset eivät saisi ajaa autoa.” (s. 210) Eikö tästä kaikesta nouse mieleen ekofasisti Pentti Linkolan vaatimus maailmantalouden totaaliseen luovuttamiseen globaalin hallinnon alle millä olisi yksinoikeus sähkön ankaraan säännöstelyyn ja yksityisautojen takavarikointiin vain eliitin käyttöön. Biopolttoaineiden käyttö autojen polttoaineissa on aiheuttanut jo suurta vahinkoa ympäri maailman (ns. ILUC -ilmiö). Paunion mukaan ”ilmiö on aiheuttanut ruoan hinnan nousua ja ajanut ihmisiä pois asuinsijoiltaan, kun monikansalliset yritykset ovat raivanneet valtavia alueita biopolttoaineiden tuottoon. ILUC tulee sanoista Indirect Land Use Change eli sillä tarkoitetaan vihreän enegia- ja ympäristöpolitiikan aiheuttamia ei-toivottuja epäsuoria maankäytön vaikutuksia. Kuka tahansa voi googlata tietoa helposti tästä yhteiskunnallisesti kielteisestä ilmiöstä.” (s. 211)

Vaikka vihreä energiapolitiikka on se joka ajaa ihmisiä asuinsijoiltaan, nyt Prinssi Charles yrittää uskotella meille, että Euroopan pakolaiskriisi olisi viimekädessä ilmastonmuutoksen seurausta. Muutamia päiviä ennen Pariisin ilmastopuhetta hän väitti Sky Newsin haastattelussa, että ilmastonmuutoksen aiheuttama viisi vuotta kestänyt kuivuus Syyriassa johti Syyrian sisällissotaan ja sitä kautta ilmastonmuutos linkittyisi pakolaiskriisiin ja terrorismin nousuun, mikä näkyi 13. marraskuuta islamistien toteuttamassa Pariisin terrori-iskuissa. Mutta todellisuudessa Prinssi Charles on itse paljon enemmän vastuussa Syyrin sisällisosotaan, Euroopan pakolaiskriisiin ja terrorismin nousuun kuin kuviteltu ilmastonmuutos. Tämän todistaa hänen 80 -luvulta asti viljelemät diplomaatti- ja bisnes-suhteet Saudien kuningasdynastian kanssa, jonka lukuisat tutkimukset osoittavat olevan islamilaisen terrorismin ja Syyrian sisällisodan päällimmäinen rahoittaja ja islamististen sunniradikaalien ideologinen tukija. Hän myös varoitti, että vuoden 2008 finanssi kriisi ei ole mitään sen rinnalla, kun ”luonnon pankki menee alas”. Tällä hän viittaa luonnonvarojen väärinkäyttöön, jonka hän näkee johtavan ennennäkemättömään taloudelliseen kaaokseen.

”Tietenkin yritän olla mahdollisimman optimistinen, mutta joskus ajattelet että täytyykö meidän todella kohdata katastrofit ja kaaos ennen kuin  ymmärrämme, että todellisiin toimenpitäisiin täytyy ryhtyä?”, Charles sanoi. Kun muistamme, että sama mies on Davosin maailman talousfoorumin puheenjohtajana toimineen miljardööri Maurice Strongin kaveri, joka oli uhkaillut toimittaja Daniel Woodille maailmanjohtajien kidnappaamisella kapitalismin rahalinnakkeiden tuhoamiseksi, täytyy ihmetellä että onko kyseessä varoitus vai uhkaus Hänen Kuninkaalliselta Korkeudeltaan. Jos vieläkin kuvittelet, että Charles olisi jokin lempeä herrasmies eikä tässä kuvattu juonitteleva kivenkova tyranni, mieti seuraavaa uutista, jonka Independent julkaisi 2. joulukuuta:

Prinssi Charles: 15-sivun sopimus paljastaa kuinka Walesin Prinssi yrittää kontrolloida mediaa. Pehmeään keskittyvän kuvan takana jonka näet televisioruudun takana, sijaitsee armoton kone joka vaatii kontrollia haastattelun jokaisesta puolesta. Prinssi Charles on vaatimassa ”Pohjois-Korea”-tyylisiä ennakkoehtoja televisiohaastatteluissa, mukaanlukien ennakkotieto tarkoista kysymyksistä, oikeus editoinnin valvomiseen ja jopa lähetyksen estämiseen jos hän ei hyväksy lopputuotetta.

Paskahuusseja ja peltitaloja – kestävää kaupunkisuunnittelua.

Onko paskan ja töryn keskellä eläminen kestävää kehitystä? Näin opettaa ekofasistit. Olemme jo nähneet heidän pitävän vain eliitille sähkön mahdollistavaa tuuli- aurinko- ja bioenergiaa kestävänä energiamuotona. Fossiiliset polttoaineet ja ydinenergia on pahasta koska siitä voisi nauttia myös köyhien massat. Tämähän ei käy laatuun. Mutta ilman toimivaa sähköhuoltoa ei ole myöskään toimivaa vesihuoltoa. Näin ollen köyhät tyytykööt paskahuusseihin. Kestävän kehityksen agenda painottaa puhtaan juomaveden tarvetta kehitysmaissa, mutta samalla se sivuuttaa puhtaan pesuveden ja hygienian merkityksen kehitysmaiden ihmisten terveyden kannalta. Paunio huomauttaa tästä sivulla 22, ”Köyhät eivät vihreiden mielestä ilmeisesti tarvise pesuvettä vaan ainoastaan puhdasta juomavettä, vaikka WHO suosittelee, että meidän kaikkien tulisi pystyä kuluttamaan päätä kohden 100-300 litraa vuorokaudessa riippuen olosuhteista. Aiemmin kehitysagendan keskiössä olleet klassiset hygieeniset opit on nyt työnnetty syrjään ja ympäristösyistä unohdettu, koska pesuvesi on kortilla maailman tuhoutuessa.”

”Maailman YK:n lastenapujärjestö UNICEFkin  – vaikka vakavassa hallituksia varten suunnatussa työssä edelleen edistää vesihuollon kehittämistä – viettää muodinmukaisesti vuosittain maailman janopäivää. Samassa hengessä suomalaiset rokkarit viedään tosi-TV:ssä viidakkoon, jonne he vievät lapsille juomavettä. Eräs virvoitusjuoma-alan yrityskin pyöritti parisen vuotta sitten TV-mainoksia, joissa vietiin juomavesipulloja köyhille lapsille Afrikkaan.” Paunion mukaan kehitymaiden epähygieenisillä olosuhteilla on suora vaikutus sen asukkaita piinaamaan aliravitsemukseen ja lapsikuolleisuuteen. Helsingin Yliopistosta valmistuneena terveydenhuollon erikoislääkärinä hän kyllä tietää mistä puhuu. Puhuen jo 1800 -luvun terveysinsinöörien Hirma Millsin ja Julius Reincken löytämästä yhteydestä huonon hygienian ja alirivitsemuksen välillä, Paunio jatkaa, ”Mills-Reincke -vaikutuksen selitysmallimme ydin piilee sen ymmärtämisessä, että imeväisikäisten lasten aliravitsemus usein johtuu puutteellisen hygienian aiheuttamasta tautikuormasta, joka johtaa ravitsemustason heikkenemiseen. Nykyään sen sijaan vallitsee virheellinen neomalthusilainen käsitys, että 800 miljoonan ihmisen aliravitsemus johtuu  vain ruon puutteesta.”

”Me suomalaiset – samoin kuin muutkin kehittyneet maat – olemme kyenneet kattavan vesihuollon järjestämisellä vähentämään minimitasolle aiemmin yleiset ympäristöperäiset infektiosairaudet. Vesihuolto tarvitsee toimiakseen kunnollisen sähköhuoltojärjestelmän, jota hajautettu vihreä energiajärjestelmä pienkattiloineen, biokaasulaitoksineen, tuulivoimaloineen ja aurinkopaneeleineen ei mahdollista. Näin vesihuollon järjestämisestä köyhille tuli tabu kestävän kehityksen maailmanlaajuisissa poliittisissa prosesseissa… Hyvinvoivissakin maissa nykyinen ympäristöpolitiikka tulee vaikeuttamaan mm. alati nousevien energia- vesi- ja jätehuollon kustannuksien vuoksi erityisesti vähävaraisten toimeentuloa. Köyhimmissä kehitysmaissa tilanne on kuitenkin paljon pahempi. Niiltä on nykypolitiikalla toistaiseksi viety mahdollisuudet kehittää toimiva ja kattava vesi- ja energianhuolto, jotka olivat elinehto kehittyneiden maiden omalle kansanterveysvallankumoukselle.”

Tällainen kehitysmaiden vesihuoltoa aliarvioiva linja määriteltiin jo Brundtlandin maailmankomission raportissa vuonna 1985 ja sen jälkeen se on hallinnut globaalia ympäristöpolitiikkaa aina Rion Earth Summitista Pariisin ilmastokokoukseen. Mutta miksi tämän tulisi yllättää? Charlesin isä ja ekofasisti Prinssi Philip opetti Ontariossa, Kanadassa 1. heinäkuuta 1983: ”Teollinen vallankumous sai aikaan tieteellisen vallankumouksen ja toi sen sen havahduttamana julkisen jätevesihuollon, paremman sairaanhoidon ja vieläkin tehokkaamman maatalouden. Seurauksena oli väestön räjähdys, mikä jatkuu tähän päivään saakka. On surullinen tosiasia, että sen sijaan että sama määrä ihmisiä olisi paremmassa asemassa, enemmän kuin kaksikertaa ihmisiä on huonommassa asemassa kuin heitä oli aikaisemmin. Epäonnekseen kaikki tämä hyvää tarkoittanut kehitys on aikaansaanut valtavan mittasuhteen ekologisen tuhon.” Eli Philipin mukaan teollisen vallankumouksen tuoma ”julkinen jätevesihuolto, parempi sairaanhoito ja vieläkin tehokkaampi maatalous” oli huono asia.

Mikäli siis mielimme pelastaa planeetan, tulee meidän palata esiteolliseen aikaan paskahuusseineen, noitatohtoreineen ja ruoan luomutuotantoineen. Valitettava tosiasia on vain se, että esimerkiksi luomutuotannolla, mitä vihreät liputtavat, voitaisiin ruokkia korkeintaan puolet maapallon nykyisestä väestöstä. Samaan aikaan Charles tukee noitatohtoreiden uutta nousua, kun hän puhuu vaihtoehtoisten New Age hoitomuotojen puolesta kiinteänä osana hänen antroposofista ja ekologista maailman-katsomustaan. Näille ihmisillä länsimainen edistys, tiede ja teknologia on pahasta ja siksi meidän tulisi kääntää kelloa 200-300 vuotta taaksepäin. Ei siis ihme, että Prinssi Charles – Draculan todellinen verenperillinen – hehkuttaa keskiaikaista Transylvanian aluetta ”Euroopan viimeisenä kolkkona jossa näemme todellista kestävyyttä.” Tämä nostalginen kuva idyllisestä keskiaikaisesta maalaiskylästä hevoskärryineen saattaa kuitenkin hämärtää sen karun todellisuuden, että Romania on Euroopan köyhimpiä maita jossa monet perheet joutuvat kasvattamaan lapsensa kaatopaikoilta kerättyjen peltihökkeleiden suojissa.

Kun Prinssi Charles julistaa, että Euroopan pitäisi ottaa mallia Romanian ”kestävästä” elämäntavasta, hän tarkoittaa todellakin sitä, että koko kehittyneen ja teollistuneen läntisen sivilisaation tulisi alkaa elämään Romanian köyhien tapaan kaatopaikoilta kyhätyissä peltitaloissa. Niin uskomattomalta kuin tämä kuulostaakin, hän vahvistaa sen omin sanoin hänen poliittisessa manifestissaan Harmony, jonka hän sanoo olevan ”kutsu kestävyyden vallankumoukseen”. Sivuilla 232-236 hän ylistää Aasian suurinta slummia, Mubaissa sijaitsevaa Dharavia, kestävän kaupunkisuunnittelun mallina josta energia-syöppöihin korkeisiin rakennuksiin tähtäävän läntisen urbanisaation tulisi ottaa esimerkkiä. Hän kirjoittaa Dharavin olevan paikka ”jossa 600 000 ihmistä on ahdettu alle neljömailin alueelle. Menin Dharaviin ja kuulin siellä asuvilta ihmisiltä kuinka alue on seurausta aikaisemmista yrityksistä poistaa köyhät, kodittomat, Mumbain toisista osista. Se kasvoi kunnes se oli pakattu täyteen asukkaitten kasaamia asuntoja. Ei ollut keskussuunnittelua mutta se on hämmästyttävää kuinka ihmiset tulevat organisoiduksi tyhjyydestä. Omistusoikeuksia ja rajoja ymmärretään, niin myös sääntöjä jotka koskevat harvassa olevia yhteisöllisiä tiloja – kuten muutamia vessoja…”

dharavi-industry-615
Mumabain Dharavi – tätäkö on todellinen kestävä kehitys?

”Olen huomannut, että monet Dharavin kaltaisten yhteisöjen tarkkailijat huomioivat nopeasti fyysisten etujen poissaolon, kuten sähkön, veden, ja sanitaation, ennemmin kuin näkisivät tämän äärettömän tärkeän vaikkakin vähemmän konkreettisen yhteisöllisen pääoman läsnäolon, mikä mahdollistaa monien nähtävästi köyhien yhteisöjen organisoivan itsensä pohjalta ylös. Kiusaus on myös nähdä heidän materiaalinen köyhyytensä, ennemmin kuin rikas monimutkaisuus ja monimuotoisuus, joka pitää yhteisöä koossa huolimatta koettelevista ja epämiellyttävistä olosuhteista – nähdä puute enemmin kuin järjestys, joka on ilmaantunut luonnollisesti ihmisten monimutkaisen vuorovaikutuksen kautta.” Näin siis kirjoittaa Walesin Prinssi, joka omistaa 10,000 taloa sekä yhtä monta kauppaa ja liikehuoneistoa ympäri maailmaa ja joka polttaa Aston Martinissaan ”ylijäämä viiniä” (tämä on täysin totta) näyttääkseen maailmalle ”esimerkkiä” hiilijalanjäljen pienentämisestä – tämä ei tietenkään estä häntä tekemästä 200 galloonaa lentopolttoainetta vaativia yksityislentoja helikopterillaan neljää galloonaa vastaavan automatkan sijaan.

Prinssin kirja vetää todellakin sanattomaksi. Seuraavaksi hän siirtyy esittämään, että tämän kaltaiset yhteisöt järjestävät itsensä pyhän geometrian periaatteiden mukaisesti – nähtävästi jonkin panteistisen jumalaluuden olemassaolosta todistavien geometristen kuvioiden, joiden hän uskoo esiintyvän kaikkialla universumissa. Tälle aiheelle hän omistaa kokonaisen luvun ja se on hänen ihmiskunnan pelastusta julistavan ilosanomansa punainen lanka. Ei ihme, että kirjani sivulla 258 lainaamani Mumbaissa asuva Sadhvi Sharma kirjoitti Charlesin olevan ”selvästi fantastisella huumetripillä” ylistäessään Dharavin perustana olevaa ”intuitiivisen muotoilun kielioppia”. Dharavin arkipäivän todellisuus on kaukana Prinssin hehkuttamasta yhteisöllisyydestä ja vessojen käyttöä koskevien sääntöjen kunnioittamisesta. Telegraph kirjoitti 6. helmikuuta 2009, ”Näkyvänä [elokuva] Slummien Miljonäärissä, Dharavilla on hyvin onneton jätevesi ja vesihuolto järjestelmä. On arveltu että kylä sisältää yhden käymälän jokaista 1,400 asukasta kohti. Paikallinen joki, Mahim Creek, on sen sijaan käytetty laajasti paikallisten asukkaiden toimesta, johtaen tarttuvien sairauksien säännölliseen leviämiseen. Sadekauden aikana, kadut tulvehtivat säännöllisesti ihmisulostetta.”

Palaan vielä viimeisen kerran Paunion kirjaan. Sivulla 181, otsikossaan ”Paska on maailman ympäristö-ongelma numero 1”, hän kirjoittaa: ”Jäännöskierto (engl. residual transmission) tarkoittaa siis epähygieenisissä olosuhteissa tapahtuvaa ei-juomavesiperäistä tautikuormaa, jonka me mm. Suomessa, korkeatasoisen hygienian oloissa pesemme päivittäin pois 170 l/vrk vedenkulutuksen tasolla: pesukone (riittävän korkea lämpötila), astianpesukone (riittävän korkea lämpötila), pintojen pyyhkiminen, vessahygienia, henkilökohtainen hygienia, vesivessan vetäminen sen ihtensä pihapiiristä pois saattamiseksi. Me kulutamme ruokaa, jota on prosessoitu olosuhteissa, joissa vettä kyetään käyttämään runsaasti, jotta liha ei saastu teuraseläinten ruoansulatuskanavan bakteereilla esimerkiksi teurastamoissa ja lihanjalostuslaitoksissa. En muuten ole havainnut monenkaan ympäristöihmisen jättäneen aamusuihkuaan väliin, kun olemme jälleen kerran kokoontuneet pohtimaan kulutusta ja tuotantotapoja tai kestävän kehityksen kotimaisia tai maailmanlaajuisia kysymyksiä johonkin ympäristöministeriön kokoushuoneeseen. Jos näitä maailman saastekysymyksiä pitäisi pistää tärkeysjärjestykseen ihmisten terveyden kannalta, niin paskan läpitunkeva läsnäolo kehitysmaiden ihmisten arjessa on terveysuhka numero yksi.”

”Tämä johtuu siitä, että erityisesti ennen ensimmäistä ikävuotta sairastetut toistuvat ripulit jouduttavat pysyvän aliravitsemuksen syntymistä, joka ilmenee ylisukupolvisena lyhytkasvuisuutena (engl. stunning). Käytännössä kaikki muutkin kehitysmaissa yleiset hygieenisin toimin ehkäistävät infektiosairaudet sekä madot ja loiset myös heikentävät ravitsemustilaa. Niiden sairauksien kirjo, joita on voitu  ehkäistä hygieenisiä oloja parantamalla, on hyvin laaja verrattuna esimerkiksi rokotuksilla ehkäistäviin tauteihin. Meillä oli esimerkiksi 100 000 silmäpasko (Chlamydia trachomatis) -potilasta vielä 1920-luvulla. Kyseessä on tauti, joka aiheuttaa edelleen globaalisesti sokeutta joukkomittakaavassa. Se leviää huonoissa hygieenisissä olosuhteissa. Kävin tukkimiehen kirjanpidolla Yhdysvaltain kansanterveysyhdistyksen infektiotautikirjan sairaudet systemaattisesti läpi. Kirjanpidostani ilmeni, että 50 % infektiotaudeista on ehkäistävissä erilaisin hygieenisin toimenpitein. Lisäksi vielä useamman infektiotaudin hallinta hyötyy puhtaasta ympäristöstä, vaikka hygienialla ei olisi suoraa merkitystä taudin ehkäisyssä. Esimerkiksi voidaan ottaa immuunikatoa aiheuttava HI-virus.”

Johtopäätös

Paunion kirja on suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa, joka tahtoo ymmärtää mistä kestävän kehityksen agendassa on todella kyse. Itse pyrin valottamaan sitä jo kirjani seitsemännessä luvussa. Tässä artikkelissa olen koittanut tiivistää sekä Paunion että oman teokseni keskeisimmät avainnäkökohdat mahdollisimman ymmärrettävään ulkoasuun. Jos sinulla on jotain kritisoitavaa tässä esityistä asioista, sana on aivan vapaa. Kuten Paunion kirjan takakannessa todetaan, vihreän liikkeen juuret ovat henkimaailman opeissa – henkimaailmassa mihin Paunio ei edes usko. Näimme jo 1900 -luvun alun Saksassa mihin okkultismi voi pahimmillaan johtaa kun se muuntautuu poliittiseksi ideologiaksi. Toivon lukijan ymmärtäneen tämän artikkelin myötä, että se pimeä hengellinen voima mikä vaikutti natsi ideologian takana, vaikuttaa tänään ympäristöliikkeen ja erityisesti sen syvä ekologisen haaran edustajissa joihin lukeutuu mm. Prinssi Philip ja hänen poikansa Prinssi Charles. Kun tämä natsismin takana ollut pimeä hengellinen aate muuntautuu nyt globaaliksi voimaksi ja vaatii globaalia hallintoa päämääriensä edistämiseksi, voimme olla varmoja että kaikki aikaisemmat totalitaristiset aatteet tulisi jäämään tämän ekofasistisen maailmanvaltion varjoon hyvin nopeasti.

maxresdefault

maxresdefault (1)
Yllä on Pandora’s Promisen kuvitelma siitä miltä planeetta Maa näyttäisi yöllä, kun kolmas maailmaa käyttää uusiutuvaa ja puhdasta ydinvoimaa sen kansalaisten yleisen hyvinvoinnin edistämiseen. Alla kuvaus siitä miltä Maa voisi näyttää, kun ekofasistit käyttävät ydinteknologiaa hieman eri päämääriin. Huomaatko eron kehitykselle myönteisen kapitalismin ja sitä vastustavan ekologisen fasismin välillä?

KATSO MYÖS NÄMÄ:

Miksi puolustan geeni-muunneltua kasvinjalostusta ja miksi sinunkin tulisi?

Draculan verenperillinen kutsuu pelastamaan planeetan. Pitääkö Charles itseään pahuuden messiaana ja pimeyden prinssinä?

Pahuuden lempeät kasvot – Pol Pot ja Prinssi Charles

Kirja-arvio: Prinssi Charlesin Harmony

Isiksen johtaja Abu Bakr al-Baghdadi versus Walesin Prinssi Charles. Kumpi on mielestäsi vaarallisempi?

Arvio Ylen dokumentista Prinssi ja maanviljelijä.

Vuodesta 2007 lähtien pidetty Earth Hour aivopesi jälleen lukuisia kaupunkeja Suomessa ja maailmalla sammuttamaan valonsa yhden tunnin ajaksi, jotta planeetta ”pelastettaisiin” ilmaston muutokselta.

 

Mainokset

3 comments

  1. Heippa. Olet nähtävästi juuri muuttanut sivustosi värimaailmaa. Valitettavasti tekstien ja taustavärin kontrasti on nyt huonompi ja lukeminen on hitaampaa, varsinkin linkitetyt kohdat näkyvät nyt ihan himmeinä. Se on harmillista, koska luettavuus on niin tärkeä asia. Entinen väriskaala oli mielestäni erinomainen. Musta-valkoinen on aina selkein. Voisinpa nyt edes itse vaihtaa värejä selaimessa, mutta en ainakaan ole keksinyt mitään helppoa konstia. Pitääkö värien nyt jäädä tuollaiseksi?

    Muilta osinhan sivustosi on erinomainen ja aineisto puolestaan verrattoman hyvää.

    Liked by 1 henkilö

    1. No hei Timo. Kiitos palautteesta. Ajattelin juuri itsekin aivan samaa. Päivitin äsken WordPress sivustoni maksulliseen Premium versioon, mikä muutti samalla sivuston väriä. Värin voi vaihtaa aina takaisin, mutta ajattelin alkuunsa että tällainen vaalea toisia hieman uutta ilmettä sivuilleni. Vaihdan värin takaisin mustaan (tai harmaaseen), mutta saatan myös vaihtaa sivuston koko tyylin, kun kaikki WordPressin tarjoamat teemat ovat nyt käytettävissä tässä maksullisessa versiossa. Jos siis löydän vielä paremman teeman kuin nykyinen. Ellei se sitten miellyttäisikään lukijoita, voin vaihtaa aina takaisin vanhaan. Uudessa sivustossani on mahdollisuus tukea kirjailijan työtä myös vapaaehtoisella lahjoituksella, mutta veljeni ilmoitti juuri ettei onnistunut tekemään lahjoitusta, joten täytyy perehtyä tuohonkjn asiaan vielä tarkemmin.

      Tykkää

  2. En tiedä menikö värit nyt liiankin synkäksi. Onhan verkkosivuni aihekin melko synkkä. Katson lähipäivinä noita uusia teemoja ja vaihdan jos löydän sopivan.

    Huom. teema vaihdettu pian tämän viestin jälkeen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s