Minun ja Olli Rytkösen kirjeenvaihtoa Danielin 11. luvun tulkinnasta (päivitetty)

Liitän tänne Ollin toivomuksesta kirjeenvaihdon mitä kävimme tuossa äsken Danielin kirjan 11. luvun täyttymyksen eri vaiheista ja sen tulkinnan monista vaihtoehdoista. Juttelin tästä aiheesta juuri äsken puhelimessa Ollin kanssa. Olli ei ole vielä ehtinyt tutustua kirjani 11. luvun C-osuuteen missä olen selvittänyt näkökantojani tästä aiheeesta, mutta hän ei myöskään hylännyt sitä mahdollisuutta, että Pohjan kuningas olisi Britannia ja jakeen 21 kelvoton Prinssi Charles. Olli sanoo tulkitsevansa näkyä moniulotteisemmin vaikka itse en ole kyennyt vielä vahvistamaan hänen näkökantojaan tässä asiassa. Julkaisen kuitenkin hänen tulkintansa tästä näystä, koska haluan olla tasapuolinen ja suvaitseva myös vaihtoehtoisille selityksille. Ja myös sen tähden, että tämä voisi innostaa lukijoita tutustumaan itse minun tulkintoihini tästä näystä, joka muodostaa kirjani tärkeimmän Raamatun profetiaan liittyvän oivalluksen ja tärkeimmän todisteen siitä, että Prinssi Charles olisi Raamatun ennustama Antikristus. 

Päivitys helmikuulta 2018: Kirjeystävyyteni tässä mainitun henkilön kanssa on jo päättynyt (yksi syy välirikkoomme oli siinä, ettei hän voinut suvaita Donald Trumpille myönteisiä kirjoituksiani). Minusta on parempi, ettei lukija sekoita päätään laisinkaan Rytkösen sekavilla tulkinnoilla joissa ei ole mukana juuri minkäänlaista logiikkaa ja jotka vain hämärtää järkevää keskustelua Raamatun profetioista. Ystävyytemme vuoksi pyrin lähestymään häntä kuitenkin mahdollisimman hienotunteisesti. Perusteelliseen kommentaariini koskien Danielin kirjan 11. luvun näkyä kannattaa tutustua paremmin joko kirjani 11. luvusta tai tammikuussa 2018 valmistuneesta kolmiosaisesta opetussarjasta otsikolla ”Kuinka Persian, Kreikan ja Israelin 2500 vuotinen historia ennustettiin Danielin kirjan 11. luvussa?”


Lähettäjä: Olli Rytkönen <nokialainen.info@gmail.com>
Lähetetty: 17. maaliskuuta 2016 18:03
Vastaanottaja: Samuel Tuominen
Kopio: Thomas Kämper
Aihe: Venäjä ja Putin toteuttaa Totuudenkirjan jakeita 18-19 nyt

Hei, kirjoitin tuossa äsken vieraskirjaani mielenkiintoista teoriaa Dan. 11 luvusta tähän aikaan sovellettuna. Kyllä alkaa olla aika lähellä lopputapahtumat ja Kristuksen paluu.
Venäjän aggressio Syyriassa ja vetäytyminen sieltä kerrotaan Dan. 11:18-19 jakeissa.
Kirjoitin myös blogijutun.
Mitäpä olet mieltä? Onko liian kaukaa haettua?
T: Olli

Sent: Tuesday, March 22, 2016 5:20 PM
Subject: VS: Venäjä ja Putin toteuttaa Totuudenkirjan jakeita 18-19 nyt

Artikkelisi huomio Hes. 38:4:n muodosta ”käännän sinut takaisin” oli mielenkiintoinen. Eipä olekaan tullut kiinnitettyä tuohon juuri ennen huomiota, mutta nykyisen vetäytymisen valossa tuo alkaa näyttää melko merkittävältä yksityiskohdalta. Tarkistin asian vielä Biblehubista ja tuo verbi mikä käännetään 33/38 -Raamatussa muotoon ”minä kuljetan sinua” on hebreaksi shub, joka tarkoittaa ”kääntyä takaisin”, ”palata” tai ”tuoda takaisin”.  Kohta näyttää siis viittaavan siihen, että ennen Googin sotaa, Googin ruhtinas on jo ollut jonkinlaisessa sotilaallisessa selkkauksessa Lähi-Idässä lähellä Israelin vuoria, jonne Googin sotajoukot lopulta kaatuu (Hes. 39:4). Nämä Israelin vuoret voisivat tarkoittaa esim. Golanin kukkuloita, jotka Israelin puolustusvoimat miehitti Syyrialta kuuden päivän sodassa. Marraskuussa 2015 Sputniknews raportoi kuinka Syyriassa palvelleet Venäjän ilmavoimat eksyivät ”vahingossa” Israelin hallitsemaan ilmatilaan Golanin kukkuloilla. Venäjän vetäytyminen viittaa tosiaankin myös siihen, että Damaskoksen tuho Saudien, Turkin tai jonkin länsivallan armeijan taholta voi olla hyvinkin lähellä, kun pohjoisen karhu ei ole enää al-Assadin hallinnon suojana.

Mitä tulee sitten tuohon teoriaasi Syyrian tapahtumien yhteydestä Danielin kirjan jakeisiin 11:18-19, niin tässä kohtaa en kyllä valitettavasti pysty yhtymään tähän. Et ole näkemyksessäsi tosin yksin, sillä aika monet opettajat Keijo Lindemania ja Melleriä myöten tulkitsee tätä näkyä tähän tapaan. Eli Pohjan Kuningas yhdistetään lopun ajalla Venäjään ja jakeen 21 kelvoton mahdollisesti Putiniin (tai sitten häntä edeltävä hallitsija jakeissa 18-19 olisi Putin, kuten edellä esitit). Historiallisesti katsoen paljon yleisempi tulkinta on ollut kuitenkin se, että Pohjan Kuninkaassa ja ”kelvottomassa” on kyse Antikristuksesta ja tällainen tulkinta on minusta kaikkein yhdenmukaisin profetioiden kokonaiskuvaan nähden. Dallasin Teologisen Seminaarin edesmennyt presidentti John F. Walvoord, joka oli 1900 -luvun merkittävimpiä futuristisen koulukunnan eskatologeja, opetti myös että tämä Palestiinaan ja Egyptiin hyökkäävä henkilö jakeissa 41 – 42 olisi Antikristus. Hän erotti jakeissa 40 – 45 mainitun sodan Hesekielen näkemästä Googin sodasta, koska ”Hesekielen ennustuksen mukaan hyökkääjä tulee ainoastaan pohjoisesta, kun taas tässä osassa Pyhään Maahan on hyökätty pohjoisesta, etelästä ja myöhemmin idästä.”

Pyytäisin myös huomioimaan, että Danielin mainitsemassa sodassa Ihana maa, Jerusalem ja Temppelivuori tulee pakanoiden miehittämäksi (vert. Ilm. 11:2) samalla kun Israelissa asuvia juutalaisia ”sorretaan miekalla, tulella, vankeudella ja ryöstöllä, jonkun aikaa” (j. 33). Hesekielen näky ei puhu mistään tällaisesta sillä tuossa sodassa Googin ruhtinaan liittouma kaatuu Israelin vuorille (Hes. 39:4). Vaikka erotatkin Googin sodan Psalmi 83. sodasta – missä Damaskos luultavasti tuhotaan Jesajan 17. luvun mukaisesti – ja liität sen vihan ajan puoliväliin Danielin 11. luvun jakeiden 40 – 45 kohdalle, niin huomioi myös Sakarjan 12. ja 14. luvun näky. Ensiksi mainitussa Jumala tekee ”Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.” (j. 2). Tuossa sodassa pakanat eivät vahingoita vielä Jerusalemia, koska Herra Sebaot tekee ”Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri. Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa – Jerusalemissa… Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal’olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä. ” (jakeet 6 ja 8).

Tuossa sodassa Jumala vuodattaa Israelin heimon päälle myös kansallisen herätyksen, sillä tuolloin Hän laskee ”Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.” (j. 10) Tämä on melko jyrkkä kontrasti Sakarjan 14. luvun näkyyn missä Herra sanoo: ”Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.” (j. 2) Tämä sotahan sijoittuu nimenomaan Jeesuksen toisen tulemuksen edelle vihan ajan loppuun, koska tuolloin ”Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä.” (j. 3) Öljymäeltä Jeesus nostettiin taivaaseen ja tähän paikkaan Hän on myös laskeutuva toisessa tulemuksessaan. Raamattu kertoo siis ainakin kuudesta profeetallisesta sodasta: Psalmi 83. sota, Googin sota, Sakarja 12. luvun sota, Sakarja 14. luvun sota, Pohjan ja Etelän kuninkaan sota Danielin 11. luvussa ja Harmageddon. Nämä kaikki eivät voi viitata eri aikoina käytyihin tapahtumiin. Profetaallinen aikataulu eu antaisi myöten tällaisella vaihtoehdolle. Nämä kaikki eivät edellytä myöskään maailmansotaa. Esim. Psalmi 83. sota ja Sakarja 12. sota voi olla vain Israelin ja arabin välinen paikallinen konflikti Lähi-Idässä.

On mahdollista, että Psalmi 83. ja Sakarja 12. luvun näky Israelia vastaan hyökkäävistä arabikansoista, viittaa samaan tapahtumaan. Tähän sotaan sisältyy luultavasti myös Damaskoksen tuho vaikka mitään varmuutta minulla ei ole tästä. Profetiat kertovat melko selvästi Danielin 11. luvun jakeiden 40 – 45 ja Harmageddonin ajankohdan. Ne sijoittuvat seitsemän vuoden vihan ajan jälkimmäiselle puoliskolle. Psalmi 83. sodan, Sakarja 12. sodan ja Googin sodan ajankohta jää enemmän tai vähemmän arvailujen varaan. Mutta niistä syistä mitä kerroin jo yläpuolella, en usko siihen, että Googin sota sijoittuisi samaan hetkeen kuin Danielin 11. luvun sota jakeissa 40 – 45 eli 70. vuosiviikon puoliväliin. Tätä hyökkäystä Israelia ja Jerusalemia vastaan ei johda Googin ruhtinas vaan Antikristus – jakeen 21 kelvoton. Myös David Wilkersonin näky 70 -luvulta puhui siitä kuinka Venäjän hyökkäys Pohjois-Norjaan, Saksaan ja Israeliin edeltäisi Antikristuksen valtaannousua Euroopan johtoon. Samoin Sakarja 14. kuvaus siitä kuinka Jerusalemvalloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen” viittaa tähän Antikristuksen johtamaan invaasioon eikä Googin ruhtinaan sotajoukkojen agressioon, jotka kaatuvat Israelin vuorilla (Hes. 39:4). Harmageddon Johanneksen ilmestyksen kohdissa 9:14 ja 16:12 puhuu puolestaan siitä mihin Daniel 11. viittasi luvun kahdessa viimeisessä jakeessa:

”Mutta sanomat idästä ja pohjoisesta säikähdyttävät häntä [so. Antikristusta] ja hän lähtee täynnä kiukkua hävittämään monia ja vihkimään heitä tuhon omiksi. Hän pystyttää hovitelttansa meren ja pyhäkön ihanan vuoren välille. Mutta hänen loppunsa tulee, eikä häntä kukaan auta.”

Sanomat idästä viittaa tässä idästä tulevaan 200 miljoonaiseen armeijaan (Ilm. 9:16), joka pelästyttää Antikristuksen. Kuten kerroin artikkelissani Harmageddonin shakkilaudalla. Kuinka tapahtumat Syyriassa toistavat 1800 -luvun suurta peliä Englannin leijonan ja Venäjän karhun välillä? Entä kuinka se kertoo Prinssi Charlesin olevan Raamatun Antikristus?,Prinssi Charlesin vihamielisyys Kiinaa kohtaan ja hänen halunsa palauttaa Brittiläisen imperiumin menetetty valta Kauko-Aasiassa on yksi niistä tekijöistä, mikä saattaa johtaa tähän konfliktiin mistä Daniel puhuu. Tätä edeltää Antikristuksen miehityssodat Lähi-Idässä missä hän valloittaa mm. Israelin ja Egyptin (Dan. 11:41-42). Mainitsin aikaisemmin John F. Walvoordin. Vaikka hän yhdistää tuon miehittäjän Antikristukseen, tyypilliseen futuristiseen selitysmalliin turvautuen hän myös alkaa lukea tätä näkyä lopun aikaan kuuluvaksi vasta jakeesta 36 lähtien. Tätä edeltävät jakeet hän liittää yksinomaan antiikin aikaisiin Seleukidi valtakunnan (pohjan kuningas) ja Ptolemaioksen Egyptin (etelän kuningas) hallitsijasukujen välisiin kahnauksiin. Tällaisen näkökannan purkaminen kuului kirjani tärkeimpään sisältöön ja käsittelin sitä yhteensä 50 sivun verran (rinnakkaisnäyt huomioon ottaen noin 200 sivun verran). Luvussa 11C kerroin siitä kuinka Danielin 11. luvun jokainen jae sisältää kaksoismerkityksen. Ensimmäinen merkitys viittaa antiikin aikaisiin tapahtumiin vuosien 490 – 164 eKr. välille. Toinen merkitys viittaa puolestaan niihin tapahtumiin Lähi-Idän historiassa, jotka esiintyivät Antiokhos Epifanesin jälkeen. Tämä toinen merkitys seuraa kronologisesti jokaista murroskohtaa Lähi-Idän historiassa, mikä seurasi Epifanesin ja hänen Seleukidi valtakuntansa tuhoa. Jakeet 18-19 eivät sijoitu tähän päivään sillä niissä puhutaan ensimmäistä maailmansotaa vuosina 1918 – 1923 seuranneesta Ottomaani imperiumin jaosta ja Irlannin itsenäisyyssodasta. ”Sotapäällikkö” jakeessa 18 puhuu Turkin itsenäisyyssodan johtajasta, kenraali Mustafa Kemal Atatürkista, joka perusti sittemmin Turkin tasavallan. ”Rantamaat” taasen viittaa täsmälleen samaan maantieteelliseen alueeseen mihin tuo kohta viittasi jakeen ensimmäisessä täyttymysvaiheessa eli Egeanmerta, Mustaamerta ja etenkin Marmaranmerta ympäröiviin Vähä-Aasian ja Euroopan rannikkoseutuihin. Pohjan kuninkaan kääntyminen ”oman maansa linnoituksiin” viittaa puolestaan vuonna 1919 puhjenneeseen Irlannin itsenäisyyssotaan, johon Brittiläinen imperiumi joutu kohdentamaan sotaresurssinsa ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yrjö V:n johdossa. Tällaisiin johtopäätöksiin olen saapunut useita vuosia kestäneen tutkimustyön seurauksena.

Ellei sinulla ole mitään erityisen tähdellistä tähän tulkintaan liittyvää kysyttävää tai kritiikkiä, niin en nyt ole aikeissa jäädä väittelemään tästä enempää. Olen perusteluni esittänyt kirjassani ja jokainen voi käydä lukemassa sieltä ja tehdä sitten omat arvionsa tulkintojeni uskottavuudesta. Saatat ehkä vedota tuohon profetian moniulotteisuuteen ja monenkertaiseen täyttymykseen. Mutta Danielin 11. luvun kolminkertainen täyttymys tekisi sen ymmärtämisen jo liian sekavaksi enkä sitä paitsi millään kykyne yhdistämäänjakeita 18-19 tämän hetkisiin Venäjän agressiosotiin Syyriassa, koska tätä olisi pitänyt edeltää Venäjän johtama hyökkäys ja asettuminen Palestiinaan, kuten jae 16 edellyttää. Mikäli tulkintasi jakeista 18-19 kuulostaisi minun ymmärrykselleni johdonmukaiselta ja  ja uskottavalta, sinun olisin löydettävä ensin historiallisesti uskottava selitys jakeille 2 – 17. Omassa kirjassani esitin juuri tällaisen kronologisesti etenevän yksityiskohtaisen ja kattavan selityksen jakeille 2 – 20. Niistä paljastuvan historiallisen kerronnan myötä päädyin lopulta siihen johtopäätökseen, että jakeen 21 kelvottoman tulee olla Englannin nykyinen kruununperijä eli Walesin Prinssi Charles.

Terveisin Samuel!


 

Samuel, tosiaankin vetoan moniulotteisuuteen Dan. 11:n tulkinnassa. Mulla on selitykset myös Dan. 11:5-17 jakeille kun Pohjan kuningas on Venäjä/NL. Kirjoitin viime vuonna jutun blogiini, joissa tulkitsin jakeita 10-19. Kas tässä:
http://nokialainen.blogspot.fi/2015/10/putin-hyokkaa-syyriassa-heikon-obaman.html (artikkelin lopussa tarkempi selvitys; huom. jae 9 tarkoittaa NL:n Afganistanin invaasiota)
Pointtini on että “Ihana maa” jakeessa 16 voi tarkoittaa myös Tshetseniaa, koska sinne on kulkeutunut Israelin muinaisten sukukuntien jälkeläisiä. Muistan lukeneeni tästä jutun aikoinaan. Tarkista itse, jos jaksat. Sen on pakko olla niin. Huomautan vielä, että Venäjä/NL on eräänl. Itä-Rooma (Danielin kuvapatsaan toinen sääri) kun Länsi-Eurooppa ja Britannia muodostaa eräänl. Länsi-Rooman. On luonnollista ja loogista, että näillä kummallakin on omat antikristuksensa eli antiokusepifanesit (lännellä Charles ja idällä Goog).
Osaan tulkita Dan. 11 lukua myös kun Pohjan kuningas on USA. Tällöin tulee esille mm. Korean sota v. 1950-53, Vietnamin sota, Afganistanin sota ja molemmat Irakin sodat jne. Jakeen 5 ruhtinas on Theodore Roosevelt ja hänen “juurtensa vesoista” jakeessa 7 nousee Franklin Roosevelt (sukulainen), joka menee Pohjan kuninkaan (Hitlerin natsi-Saksa) linnoitukseen (huom. Normandian maihinnousu). Venäjän tapauksessa jakeen 5 ruhtinas on Napoleon I ja hänen “juurtensa vesoista” (jae 7) nousee Napoleon III (sukulainen), joka taistelee Pohjan kuningasta eli Venäjää vastaan Krimin sodassa v. 1853-56. Muuten Saksan ollessa Pohjan kuningas, niin profetia on jämähtänyt jakeeseen 20 odottamaan lopullista antikristusta eli Charlesia. Jakeen 20 hahmo on Hitlerin seuraaja, sotamarsalkka Karl Dönitz, joka oli vain vähän aikaa Saksan johtajana v. 1945. Mitäpä mieltä? Koko lähihistoria ja tulevaisuus totuudenkirjassa!! Katos vielä todisteita sukulaisuudesta (jae 7):
https://fi.wikipedia.org/wiki/Napoleon_III (Hän oli Napoleon Bonaparten veljenpoika ja perillinen)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Franklin_D._Roosevelt (”Ted-setä” antoi suostumuksensa Eleanor Rooseveltin ja viidennen serkkunsa, Franklin D. Rooseveltin, avioliitolle New Yorkissa maaliskuussa 1905.)
Että tämmöistä.
T: Olli
PS. Samuel, onko sulla puhelinta? Voisin pirauttaa joskus.

Päivitys kirjeenvaihtoon 1. päivältä huhtikuuta 2016
Lähettäjä: Olli Rytkönen <nokialainen.info@gmail.com>
Lähetetty: 30. maaliskuuta 2016 15:44
Vastaanottaja: Samuel Tuominen
Aihe: Tulkintaa Pohjan kuninkaasta Dan. 11 luvussa

Hei, tässä olisi uutta tulkintaani totuudenkirjasta (Dan. 11) silloin kun Pohjan kuningas on NL/Venäjä eli nyt Vladimir Putin. Huom: Pohjan kuningas vaihtuu jakeen 8 jälkeen eli 2. maailmansodan päätyttyä liittoutuneiden voittoon. Toisessa maailmansodassa hyökkäävä Pohjan kuningas oli Natsi-Saksa jakeissa 7-8, joka hävisi, ja Etelän kuningas oli USA/Roosevelt tullen väkevänä Natsi-Saksan linnoitukseen jakeessa 7. Tämän WWII:n jälkeen hallitsevat läntinen ja itäinen blokki (NATO ja Varsovan liitto, kuvapatsaan rautaiset sääret (Dan. 2), eli USA ja NL sopivat Pohjan kuninkaiksi jakeesta 9 lähtien). Kelvoton jakeessa 21 on aina Prinssi Charles, joka on kuvapatsaan 10 varpaan eli 10 supervaltion tai 10 sarven jälkeinen “pieni sarvi” eli 11. sarvi. Charles nousee 3. maailmansodan tuhkista, kuten myös 10 supervaltiota. Muuten Venäjä ja USA tuhoutuvat ydinsodassa 3. maailmansodan aikana, johon kuuluu siis myös Googin sota (Hes. 39:6, “tuli rantamaalla asuvien keskeen sekä Maagogin maahan”). Seuraavassa tulkintaa Dan. 11 luvun jakeista 9-19 kun Pohjan kuningas on Venäjä/NL.

  • 9. Tämä hyökkää Etelän kuninkaan valtakuntaan, mutta palajaa takaisin maahansa (NL:n Afganistanin invaasio 1979-88, huom: USA kävi epäsuoraa sotaa NL:a vastaan).
  • 10. Ja hänen poikansa varustautuvat ja kokoavat suuret sotavoimat. Ja hän hyökkää ja kuohuu ja tulvii, hän tulee toistamiseen ja tunkeutuu hänen linnoitukseensa asti (1. ja 2. Tsetshenian sota 1994-96 ja 1999-2000, huom. TOISTAMISEEN eli kaksi sotaa ja LINNOITUS on pääkaupunki Grozhny, josta taisteltiin v. 1999-2000). 
  • 11. Silloin Etelän kuningas kiukustuu ja lähtee sotimaan häntä vastaan, Pohjan kuningasta vastaan (USA tuki Tsetshenian kapinallisia). Tämä nostattaa suuren joukon, mutta se joukko joutuu hänen valtaansa (Venäjä näennäisesti voitolla). 
  • 12. Ja kun se joukko on raivattu pois, paisuu hänen sydämensä. Hän kaataa kymmeniä tuhansia, mutta ei ole kyllin vahva (Venäjä tappoi paljon tsetsheenejä mutta ei saanut lopullista voittoa). 
  • 13. Pohjan kuningas nostattaa jälleen joukon, entistä suuremman, ja muutaman ajan, muutaman vuoden kuluttua hyökkää suurella sotavoimalla ja runsailla varustuksilla (Venäjän Syyria-operaatio, joka alkoi syksyllä 2015). 
  • 14. Niinä aikoina monet nousevat Etelän kuningasta vastaan (maailma nousee ISIS-terroristeja vastaan, jotka olivat USA:n luomus); ja sinun omasta kansastasi nousee väkivallan miehiä, että näky kävisi toteen, mutta he itse lankeavat. 
  • 15. Ja Pohjan kuningas hyökkää ja luo vallin ja valloittaa varustetun kaupungin. Eivät kestä Etelän käsivarret, ei sen valioväki, ei ole sillä voimaa seisoa vastaan. (Venäjä menestyy Syyrian operaatiossaan ja valloittaa USA:n tukemilta kapinallisilta kaksi kaupunkia Latakiassa eli Rabian ja Salman kaupungit).  
  • 16. Ja hän, joka hyökkää sitä vastaan, tekee, mitä tahtoo, eikä kukaan voi seisoa häntä vastaan (=Vladimir Putin). Hän asettuu Ihanaan maahan, ja hävitys tulee hänen kätensä kautta. (Syyria on lähellä Ihanaa maata eli Palestiinaa tai Israelia. Venäjä itseasiassa käy Israelin puolella – Golanin kukkulat, ja tekee ilmapommituksia aiheuttaen tuhoa)
  • 17. Ja nyt hän aikoo hyökätä valtakuntansa koko voimalla; mutta sopimus on hänellä mielessä, ja hän saa sen aikaan (Venäjä vaikuttaa Syyrian tulitaukosopimuksen syntymiseen 27.2.2016 ja avittaa rauhanprosessin alkua). Hän antaa hänelle yhden tyttäristään, tälle turmioksi. Mutta siitä ei tule pysyväistä eikä ole hänelle etua. (Putinin tytär on kuvaannollisesti Syyrian hallitsija Bashar al-Assad (nukkehallitsija), ja rauhanprosessista ei tule mitään)
  • 18. Sitten hän kääntyy rantamaita vastaan ja ottaa valtaansa monet (3. maailmansota alkaa Damaskoksen tuhosta ja Venäjä miehittää rantamaita kuten Baltian maat, Pohjois-Norja, Suomi, Turkki jne.). Mutta eräs sotapäällikkö tekee hänen herjauksistaan lopun ja kostaa hänelle hänen herjauksensa (Tässä Venäjän hyökkäys Israeliin ja USA kostaa ydinasein Putinille (Hes. 39:6)).
  • 19. Silloin hän kääntyy oman maansa linnoituksiin, mutta kompastuu ja kaatuu, eikä häntä enää ole. (Putin kaatuu lopulta Israelin vuorille.Venäjä kokenut valtavia tuhoja USA:n ydinhyökkäyksen johdosta.) 

    Kerropa mielipiteesi.
T: Olli

Hei!

Olin kyllä lukenut tämän teoriasi Danielin 11. luvun täyttymyksestä. Minulla ei vain ole riittänyt aikaa vastata siihen. Uuden artikkelin kirjoittaminen blogiini on aika työlästä hommaa, mikä vaatii täyttä keskittymistä ja näin ollen joudun panemaan joskus toisarvoiselle sijalle sellaiset viestit kuin tämä. Tällä hetkellä käyn pientä sananvaihtoa myös erään Youtube-ateistin kanssa ja minun pitäisi vastata hänellekin jotain. Toinen syy miksi en ole voinut vastata tähän on se, että olen edelleenkin eri mieltä tästä teoriastasi eikä aika ole ollut oikea siihen, että alkaisin siitä nyt väittelemään. Samalla tuntuu pahalta tyrmätä tämä teoriasi mihin näytät itse uskovan hyvin vahvasti, mutta jos joku tulkinta ei minua vakuuta, niin en voi esittää jotain muutakaan. Voisin käydä läpi kohta kohdalta ne syyt mikä tässä ei nyt vakuuta minua, mutta kuten sanoin, aika ei ole riittänyt tähän. Voisin toki harkita tämän viestin liittämistä tuohon 23. maaliskuuta julkaistuun kirjeenvaihtoon Danielin 11. luvusta.

PS. Uusi artikkelini ei koske Googin sotaa, vaan Danielin 70. vuosiviikon käynnistävää rauhansopimusta ja sitä kuinka lähellä se mahtaa olla.

Terveisin Samuel


 

Vastaukseni Ollin esittämiin tulkintoihin 9. päivältä huhtikuuta 2016

Tervehdys Olli ja siunattua kevään alkua.

Olet kysynyt mielipidettäni Danielin kirjan 11. lukua koskevasta tulkinnastasi. Aion nyt tehdä sen ja kerron täysin rehellisen mielipiteeni siitä vaikka toivoisitkin ehkä kuulevasi jotain toista. Meillä kaikilla tulisi olla siinä määrin itsekriittisyyttä, että olemme valmiita myöntämään myös väärät johtopäätökset, joita olemme tehneet liiallisen profetia innostuksen vallassa. Olen antanut aina luvan omien tulkintojeni arvosteluun ja sinulla on yhtälainen oikeus kritisoida myös minun tulkintojani. Annan tähän luvan juuri siitä syystä, että uskon tulkintojeni kestävän kärkevänkin kritiikin. Itse olen joutunut korjaamaan moneen otteeseen joitakin varhaisimpia näkemyksiäni, jotka eivät ole pitäneet yhtä logiikan, Kirjoitusten sisäisen eheyden tai profetian kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Mainitsin puhelinkeskustelussamme sen kuinka yhdistin näyn kolmannen jakeen ”sankarikuninkaan” kerran Napoleon Bonaparteen. Jouduin hylkäämään tämän tulkinnan koska se ei sopinut millään näyn yhtenäiseen kokonaiskuvaan missä sankarikuningas näytti viittaavan selvästi Bysantin keisari Herakleiokseen (610 – 641), jonka aikana Itä-Rooma menetti Egyptin ja Palestiinan arabeille.

Mutta menemättä tarkemmin tulkintani raamatullisiin ja historiallisiin perusteisiin (joiden perusteluun käytin kirjassani kymmeniä sivuja), niin esitän nyt vastaväitteeni sille miksi tämä tulkintasi ei vakuuta minua. Ainoa asia minkä allekirjoitan oli seuraava kommenttisi: ”Huomautan vielä, että Venäjä/NL on eräänl. Itä-Rooma (Danielin kuvapatsaan toinen sääri) kun Länsi-Eurooppa ja Britannia muodostaa eräänl. Länsi-Rooman.” Venäjä tunnetaan historioitsijoiden keskuudessa todellakin ”kolmantena Roomana”, joka nousi Itä-Rooman (toisen Rooman) perilliseksi. Tulkinta missä Venäjän imperiumi assosioitiin Danielin neljänteen petoon eli Rooman valtaan oli hyvin yleinen 1800 -luvun profetian opettajien keskuudessa samalla kun paavinvaltaa (Länsi-Eurooppaa) ja sen perilliseksi noussutta USA:ta pidettiin Danielin kuvapatsasnäyn läntisen jalan perillisenä. Jatkoit vielä, että On luonnollista ja loogista, että näillä kummallakin on omat antikristuksensa eli antiokusepifanesit (lännellä Charles ja idällä Goog).” Tämä oli sinänsä ihan hyvä ajatus, koska Googin ruhtinasta, joka nousee tästä Rooman itäisestä jalasta, voitaisiin pitää idän antikristus-hahmona siinä missä Prinssi Charles vastaa lännen Antikristusta. On kuitenkin vain yksi Antikristus vaikka hänen esikuviaan (antikristuksia) onkin monia. Selitys missä jakeen 21 kelvoton viittaisi Charlesin ohella myös tähän idän antikristukseen (Googin ruhtinaaseen), voisi olla teoreettisesti ihan looginen selitysmalli. Mutta totuus on se, ettei mikään historiassa vahvista tällaista johtopäätöstä.

Lähtökohtani profetian selitykseen on ”keep it simple” -periaatteen mukainen. Tieteen filosofiassa tämä tunnetaan termillä Einsteinin hiomakivi tai Occamin partaveitsi. Albert Einstein muotoili sen tähän tapaan: ”Kaikesta pitäisi tehdä niin yksinkertaista kuin mahdollista, mutta ei yksinkertaisempaa”. Tämä tarkoittaa sitä, että yksinkertaisemmat selitykset ovat todennäköisemmin tosia kuin monimutkaiset. Selityksesi missä Pohjan kuningas on välillä Venäjä/NL, välillä USA ja välillä Natsi-Saksa, kun taas Etelän kuningas on toisinaan Rooseveltin USA, toisinaan Napoleonin Ranska ja toisinaan Afganistan tai Tšetšenia, tekee profetian ymmärtämisestä liian monimutkaista ja tulkinnanvaraista. Ymmärrän hyvin sen miten Pohjan kuningas sovitetaan Venäjään, mutta en käsitä miten USA tai Natsi-Saksa saadaan Pohjan kuninkaaksi jos näkyä tulee määritellä kuitenkin Israelista käsin (selitin jo kirjassani miten Britannia sopii näyn maantieteelliisin ehdoin Pohjan kuninkaaksi). Vielä vähemmän ymmärrän sitä, että Ranska tai USA sopisi Etelän kuninkaaksi. Ranska on Israelista katsoen luoteessa eikä etelässä samoin kuin Yhdysvallat. Jos Pohjan kuningas on Venäjä, niin miten Venäjästä katsoen lännessä sijaitseva Ranska sopii Etelän kuninkaaksi? Tai vastaavasti, jos Pohjan kuningas on Natsi-Saksa, niin miten Saksasta katsoen lännessä sijaitseva USA sopii Etelän kuninkaaksi? Tällaisessa selityksessä on pahoja säröjä profetian kirjaimellisen tulkinnan kannalta.

Minusta olet lukenut enemmän omia ajatuksiasi Danielin 11. luvun sisään kuin, että olisit antanut Kirjoitusten sananmukaisen tulkinnan johtaa sinua oikeaan suuntaan. Arvostan kuitenkin historian tuntemustasi, sillä harva meistä tuntee esim. Krimin sodan, Napoleon III:n tai muita vastaavia historian tapahtumia, jotka kaikesta huolimatta ovat epäsuorassa yhteydessä tuon näyn ennustamiin

historian tapahtumiin. Toinen maailmansota ja Natsi-Saksan agressio on ennustetty toisaalla, Danielin 8. luvun kolmannessa täyttymyksessä (ks. Antikristus harhat, osa 3: saksalainen Antikristus) eikä sitä ole tarvetta kerrata enää 11. luvun näyssä (tosin toiseen maailmansotaan viitataan lyhyesti jakeessa 20). Danielin kirjassa tämä näky on ainoa missä ensimmäistä maailmansotaa on kuvattu yksityiskohdilla jakeissa 10 – 19. Näky kuvailee vain sellaista osaa maailmanhistoriasta, jolla on merkitystä Danielin oman kansan ja Ihanan maan (so. Eretz Israelin) kannalta. Tämä periaate vahvistetaan näyn johdannossa missä enkeli kertoo: ”Ja minä tulin opettamaan sinulle, mitä on tapahtuva sinun kansallesi päivien lopulla; sillä vielä tämäkin näky koskee niitä päiviä.”  (Dan. 10:14) Uuden Testamentin valossa niin sanottuun ”päivien loppuun” voidaan sisällyttää koko kristikunnan historia (1. Kor. 10:11, 1. Joh. 2:18), joten tästä syystä näky kuvailee Eretz Israelin ja juutalaisen kansan historiaa viimeisen 2000 vuoden ajalta ja painottuu etenkin vuosiin 1917 – 1948 jolloin juutalaisvaltio sai syntynsä.

Jakeissa 2 – 9 näky kuvaa Israelin maan historiaa aina Danielin päivistä vuoteen 1827 jolloin brittien johtama sotilasliittouma hyökkäsi Turkin Ottomaani imperiumin kimppuun Navarinon taistelussa ja tämän seurauksena Kreikka itsenäistyi turkkilaisten vuosisatoja kestäneestä sortovallasta. Koko Lähi-Idän kaksituhatvuotinen historia on tiivistetty näihin kahdeksaan jakeeseen ja tämän selittämiseen käytin kirjassani kymmeniä sivuja. Sitten jakeessa 10 näky siirtyy ensimmäisen maailmansodan puhkeamishetkeen vuoteen 1914 ja tässä Pohjan kuningas on edelleen sama mikä se oli jakeissa 5 – 9 eli Brittiläinen Imperiumi. Samoin jakeiden 10 – 19 Etelän kuningas on sama mihin Etelän kuningas viittasi jakeissa 5 – 9 eli islamilaiseen maailmanvaltaan (arabi kalifaatteihin) yleensä ja Turkin Ottomaani imperiumiin erityisesti. Turkin Osmanni kalifaattiin on viitattu jakeessa 6 myös ”Etelän kuninkaan tyttärenä” sillä turkkilaisvalta syntyi arabivallan ”tyttäreksi” (kansakuntia puhutellaan profetioissa yleisesti tyttärinä, esim. ”tytär Baabel” tai ”tytär Siion” Jeremia 50:42:ssa ja Sakarja 9:9:ssä). Samoin ”kuninkaat” merkitsevät Danielin näyissä sekä yksittäisiä hallitsijoita, että kokonaisia valtakuntia (esim. Daniel 8:20-21). Näyn ensimmäisessä vaiheessa missä näky sijoittuu antiikin aikaan, kuninkailla on viitattu pääosin kansakuntien hallitsijoihin eikä valtakuntiin itseensä, mutta näyn toisessa vaiheessa, mikä jatkaa näyn ensimmäistä täyttymystä, kuninkaat tarkoittavat usein valtakuntia ja niitä hallitsevia enkeliruhtinaita (Dan. 10:20). Esimerkiksi toisen jakeen neljä Persian kuningasta

eivät tarkoita tässä nyt ihmisiä vaan neljää Persiasta nousevaa valtakuntaa joista ”neljäs rikastuu kaikkia muita rikkaammaksi. Ja kun hän on vahvistunut rikkaudessaan, panee hän kaiken liikkeelle Jaavanin [so. Kreikan] valtakuntaa vastaan.” 

Tämä toteutui 600 -luvun alussa, kun Persian mahtava Sassanidi valtakunta pani kaikki sotavoimansa liikkeelle Itä-Roomaa vastaan, joka tunnettiin myös ”Kreikan kuningaskuntana”. Tätä agressiota ja sitä seurannutta Itä-Rooman keisari Herakleioksen vastahyökkäystä olen käsittellyt yksityiskohdilla Danielin 8. ja 11. luvun valossa kirjani luvuissa 11A ja 11C. Joka tapauksessa Herakleios täytti tuon sankarikuninkaan roolin jakeessa 3 – 4 ja tämä vastaa kaikin puolin näyn kuvausta ei vain luvussa 11 mutta myös luvussa 8. (Herakleios vastaa siis sitä henkilöä mitä Aleksanteri Suuri kuvasi luvun 8. ja 11. ensimmäisessä täyttymyksessä). Tämä vuosien 602 – 628 Bysantti-Sassanidi sota edelsi 630 -luvulla esiintynyttä arabihyökkäystä Itä-Rooman alueille, joka seurasi Muhammadin kuolemaa vuonna 632 jKr. Islamilaisen maailmanvallan nousua kuvataan siis jakeissa 4 – 5 (arabi- sekä turkkilaisvallan). Jopa Ranskan johtamiin ristiretkiin viitataan ohimennen jakeessa 4. Eli Lähi-Idän historian kaikki tärkeimmät tapahtumat kuten islamin nousu, ristiretket, turkkilaisvallan nousu, Napoleon I:n Egyptin ja Palestiinan valloitus ja lopulta Palestiinan brittiläisvalloitus, sisältyy tämän näyn kuvaukseen jakeissa 2 – 19. Napoleon I:n aikaan on viitattu jakeissa 5 – 6 vaikka Napoleon ei ole tässä Etelän tai Pohjan kuninkaan paikalla vaan pelkässä sivuroolissa samalla kun Etelän kuningas on Ottomaani imperiumi ja Pohjan kuningas Brittiläinen imperiumi. Jakeesta 10 lähtien aletaan puhua ”Pohjan kuninkaan pojista”, jotka nousevat valtaistuimelle toistensa sijalle.

Tästä lähtien näky viittaa Britannian yksittäisiin hallitsijoihin, joista jakeiden 10 – 19 kuningas on Yrjö V, jakeen 20 kuningas on Yrjö VI ja jakeen 21 ”kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa” (mutta joka ”anastaa juonilla kuninkuuden”) on Prinssi Charles, tuleva Kaarle III. Selitin kirjassani myös miksi näky hyppää Edvard VIII:n ja Elisabet II:n ylitse. Se on juuri tämä Britannian kuninkaallinen sukulinja mitä näky kuvailee historiallisilla yksityiskohdilla jakeissa 6 – 20, joka antaa suurimman oikeutuksen sille miksi jakeen kelvoton olisi Prinssi Charles. Jos uskoisin Pohjan kuninkaan olevan Hitler tai hänen seuraajansa sotamarsalkka Karl Dönitz, minulla ei olisi mitään syytä lähteä sovittamaan jakeen 21 kelvotonta Prinssi Charlesiin. Näytät allekirjoittavan sen, että ”Kelvoton jakeessa 21 on aina Prinssi Charles”, mutta kuinka tällaisee johtopäätökseen voidaan saapua loogisin perustein jos Pohjan kuningas oli jakeissa 7-8 Natsi-Saksa ja jakeissa 9 – 20 USA sekä Venäjä. Mutta hetkinen… sanoit jakeen 20 henkilön viittaavan Karl Dönitziin. Eli viittaako hän nyt Dönitziin, Putiniin, Rooseveltiin, Obamaan, Prinssi Charlesiin vai joulupukkiin? Tarkoitukseni ei ole olla sarkastinen, mutta tällainen tulkintojen sekameteli saa minun pääni yhtä pyörälle kuin Särkänniemen huvipuiston hurrikaannissa (toivon mukaan osaat ottaa tällaisen piikin itseironisella huumorilla etkä loukkaannu kärkevään arvosteluuni). Puhuin alussa periaatteesta ”keep it simple” ja tulkintasi missä Pohjan ja Etelän kuninkaan roolit vaihtuvat edestakaisin, on kaukana yksinkertaisesta, selkeästä ja johdonmukaisesta tulkinnasta.

Samoin selityksesi siihen, että Ihana maa jakeessa 16 viittaisi Tšetšeniaan koska ”sinne on kulkeutunut Israelin muinaisten sukukuntien jälkeläisiä”, on melko mielivaltainen. Jos katsoo mitä tahansa Raamatun selitysteosta, voi löytää Ihanan maan tarkoittavan aina Eretz Israelin maantieteellistä aluetta. Jos lähdemme sille linjalle mitä esitit, niin tällöin Ihanaa maata voisi soveltaa aina milloin mihinkin kansakuntaan, jonne on väitetty kulkeutuneen Israelin kadonneiden sukukuntien jälkeläisiä (mistä myös Suomi on mainittu yhtenä tämän alueen tutkimuksissa). Sanoisin vielä muutaman huomion tuosta yhteenvedostasi missä luetteloit jakeiden 9 – 19 oletettua täyttymystä. Miksi Etelän kuningas vaihtuu jakeessa 10 Afganistanista Tšetšeniaan? Jos Pohjan kuningas hyökkää tähän maahan toistamiseen, niin silloin Venäjän olisi pitänyt aloittaa toinen sota Afganistania vastaan eikä Tšetšeniaa vastaan. Jakeesta 12 teit seuraavan johtopäätöksen: ”Ja kun se joukko on raivattu pois, paisuu hänen sydämensä. Hän kaataa kymmeniä tuhansia, mutta ei ole kyllin vahva (Venäjä tappoi paljon tsetsheenejä mutta ei saanut lopullista voittoa).” Tässä kohtaa joudut tinkimään jälleen profetian sananmukaisesta tulkinnasta. Jotkin liberaalit raamatunkäännökset, kuten englantilainen New Living Translation, kääntää Etelän kuninkaan kaatavan ”monta tuhatta”, mutta alkukielelle uskollisemmat NASB ja KJV kertovat kyseessä olleen ”monista kymmenistä tuhansista” kaatuneista, kuten vuoden 33/38 kirkkoraamattu myös sanoo.

Toisessa Tšetšenian sodassa siviili ja sotilatappiot nousivat kyllä Tšetšenian puolella kymmeniin tuhansiin (arviolta 25 – 50 000 kuollutta joista enemmistö siviilejä), mutta Venäjän puolelta tappiot olivat vain reilu 5000 (virallisten tilastojen mukaan). Näytät tulkitsevan tätä jaetta siten, että se olisi Pohjan kuningas, joka kaataa kymmeniä tuhansia, mutta Raamatun selitysteoksista selviää, että näyn ensimmäisessä täyttymyksessä tämä viittasi Egyptin Ptolemaiokseen (Etelän kuninkaaseen), joka kaatoi Syyrian Antokhos III:n (Pohjan kuningas) suuren armeijan. Tämähän on pääteltävissä jo jakeesta itsestään, mikä sanoo: ”Silloin Etelän kuningas kiukustuu ja lähtee sotimaan häntä vastaan, Pohjan kuningasta vastaan. Tämä [so. Pohjan kuningas] nostattaa suuren joukon, mutta se joukko joutuu hänen [so. Etelän kuninkaan] valtaansa. Ja kun se joukko on raivattu pois, paisuu hänen [so. Etelän kuninkaan] sydämensä. Hän kaataa kymmeniä tuhansia, mutta ei ole kyllin vahva.” Eli Etelän kuningas ylpistyy voittaessaan Pohjan kuninkaan suuren armeijan ja hän kaataa vielä kymmeniä tuhansia lisää, mutta ei ole tarpeeksi vahva saadakseen lopullista voittoa Pohjan kuninkaasta. NASB kääntää näin:

”The king of the South will be enraged and go forth and fight with the king of the North. Then the latter will raise a great multitude, but that multitude will be given into the hand of the formerWhen the multitude is carried away, his heart will be lifted up, and he will cause tens of thousands to fall; yet he will not prevail.”

Omassa kirjassani selitin tämän taistelun viitanneen Gallipolin taisteluun ensimmäisessä maailmansodassa, mikä edelsi Britannian Palestiinan valloitusta jakeessa 16. Tässä taistelussa Britannia nosti todellakin suuren joukon (lähes puoli miljoonaa sotilasta) ja heistä 34 tuhatta sai surmansa, 78 tuhatta kaatui ja yli seitsemän tuhatta joutui turkkilaisten sotavangiksi. Operaation epäonnistuminen

pakotti Churchillin eroamaan operaation johdosta. Syyt siihen miksi tässä olisi kyse Britanniasta ja Turkista on selitetty jo kirjassani jossa seurasin monia historiallisia viitteitä näyn ymmärtämiseksi. Lisäksi, se maantieteellinen sijainti missä tuo Gallipolin taistelu käytiin, on vahvistettu jakeessa 18, mikä näyn ensimmäisessä ja toisessa täyttymyksessä viittasi juuri tähän Gallipolin niemimaahan ja sitä ympäröivään alueeseen (Ottomaani imperiumin sydänmaille).  Tällainen lyhyt läpileikkaus tähän tulkintaani ei tee kunnollista oikeutta niille laajoille perusteille, joita kävin kirjassani läpi ainakin 50 sivun verran ja joiden hahmottamiseen minulta kului useiden vuosien tutkimustyö. Tämä oli kirjani tärkein peruste siihen miksi uskon Prinssi Charlesin olevan jakeen 21 kelvoton eli Raamatun Antikristus. Tästä syystä katsoin myös aiheelliseksi vastata tuohon viestiisi jossa vaadit mielipidettäni tästä asiasta. Jakeessa 16 näytit tekevän pesäeroa tuohon aikaisempaan tulkintaasi Ihanasta maasta Tšetšeniana ja palasit jälleen Raamatun alkuperäisille lähteille, kun yhdistit jakeen Venäjän Syyria-operaatioon jossa Venäjän ilmavoimat eksyivät ajottain myös Israelin hallitsemaan ilmatilaan Golanin kukkuloille.
Mutta tämäkään ei vakuuta minua. Tuossa jakeessa nimittäin sanotaan kuinka Pohjan kuningas asettuu Ihanaan maahan (NASB: ”he will also stay for a time in the Beautiful Land”). Eli Pohjan kuningas jää tietyksi määräajaksi Ihanaan maahan. Kyseessä on Israelin maa eikä Syyria (maa mihin Pohjan kuningas viittasi näyn ensimmäisessä vaiheessa). Todiste siitä, ettei kyseessä ole jostakin ilmavoimien pikavisiitistä Israelin ilmatilassa annetaan jakeessa 20., joka ennustaa Pohjan kuninkaasta:” Ja hänen sijaansa nousee eräs, joka antaa veronvaatijan käydä läpi valtakunnan ihanimman maan…” Jae voidaan kääntää myös siten, että tämä kuningas lähettää sortajan Eretz Israeliin, mutta näyn tärkein pointti on nyt siinä, että Ihana maa on osa Pohjan kuninkaan valtakuntaa jakeessa 20. Tämä on suoraa seurausta niistä sotatoimista missä Pohjan kuninkaan kerrottiin asettuvan Ihanaan maahan jakeessa 16. Pohjan kuninkaan hallitsija vaihtuu jakeessa 20, mutta Ihana maa kuuluu hänen aikanaan yhä Pohjan kuninkaan valtakuntaan. Mielenkiintoisesti NASB kääntää tämän niin, että tämä kuningas ”lähettää sortajan hänen kuningaskuntansa jalokiven lävitse”. Palestiinan Brittiläiseen mandaattiin viitataan siis Yhdistyneen Kuningaskunnan jalokivenä. Se oli Britannian historian ainoa juutalainen pääministeri Benjamin Disrael, joka lanseerasi termin ”jalokivi kruunussa” kuvaamaan Brittiläistä Intiaa 1800 -luvulla. Briteillä oli jo Disraelin ajoista lähtien haaveena hallita Palestiinaa osana heidän pyrkimystään varmistaa turvallisten kauppareittien säilyminen tähän ”kruunun jalokiveen” eli Brittiläiseen Intiaan. Jumalan silmissä se oli kuitenkin Eretz Israel eikä Intia, joka oli Britannian todellinen ”jalokivi kruunussa”.
Profetiaa on tulkittava kokonaisvaltaisesti. Emme  voi irrottaa jakeen 20 profetiaa jakeen 16 asiayhteydestä, mikä selittää sen miksi Ihana maa on päätynyt Pohjan kuninkaan hallintavaltaan. Jos Venäjällä olisi jokin rooli Danielin 11. luvun näyssä, sen olisi tullut valloittaa Palestiina suoran hallintonsa alle jo kuluneen historia aikana. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Näin ei ole tapahtunut myöskään USA:n tai Natsi-Saksan kohdalla. Eikä Venäjä miehitä Israelia myöskään tulevaisuudessa, koska Hesekielen näyn mukaan Googin sotajoukot kaatuvat Israelin vuorilla. Ainoa henkilö, jonka useimmat profetiat Vanhassa ja Uudessa testamentissa yhdistävät Israelin ja Jerusalemin miehittäjään, on Antikristus. Se on nimenomaan Antikristus, jonka lähettämät ”sotajoukot nousevat ja häväisevät pyhäkön linnoituksineen, poistavat jokapäiväisen uhrin ja asettavat sinne hävityksen kauhistuksen” (Dan. 11:31). Tämä kelvoton hyökkää jakeen 41 mukaan Ihanaan maahan, mutta tätä ennen hänen isänsä hallitsivat jo Palestiinaa, kuten jakeista 16 – 20 paljastuu hyvin selvästi. Minulla ei ole minkäänlaista syytä uskoa, että jakeet 16 – 20 voisi kuvailla mitään muuta tapahtumaa historiassa kuin Palestiinan brittiläisvaltaa. Ne eivät yksinkertaisesti sovi mihinkään muuhun historian yhteyteen. Huomaa myös, että näissä jakeissa puhutaan kelvottoman isistä (jae 24). Jakeiden 16 – 20 kuninkaat hallitsevat siis sukupolvia ennen Antikristuksen aikaa. Ei ole mitää syytä uskoa, että tuo aika koskisi tätä päivää.
Toivon, että olisit tarpeeksi itsekriittinen nähdäksesi tulkintaasi liittyvät ongelmat ja epäjohdonmukaisuudet. En usko, että mikään selittely enää pelastaisi tulkintojasi tästä näystä. Väärien tulkintojen myöntäminen vaatii minun silmissäni vahvaa selkärankaa ja siksi arvostaisin enemmän itsekriittisyyteen kykenevää ajattelua, kuin epätoivoisia yrityksiä puolustella näin heikon jään varassa seisovia tulkintoja. Minulla itselläni ei tuota vaikeuksia tarkastella omia tulkintojani myös itsekriittisillä silmälaseilla. Tällaista työtä olen joutunut tekemään jo vuosien ajan. Historialliset faktat ja profetian sisäinen eheys seisoo kuitenkin johtopäätösteni takana eikä mikään vaihtoehtoinen selitys ole kyennyt vakuuttamaan minua. Jos joku voisi osoittaa minulle paremman selitysmallin Danielin 11. luvun näylle, olisin valmis hylkäämään heti ne tulkinnat mistä päädyin omiin johtopäätöksiini.
Veljesi Samuel

Ollin vastaus samalta päivältä
Hei ja hyvää kevättä sullekin!
Vastaan lyhyesti koska minulla ei ole hirveästi aikaa eikä haluakaan tämänkaltaiseen ei-opilliseen väittelyyn. En ole milloinkaan kiistänyt sitä, etteikö Pohjan kuninkaaksi kävisi Britannia, mutta uskon että Kaikkivaltias on halunnut kertoa totuudenkirjan jakeillaan paljon muutakin kuin pelkän Britannian sotahistorian Antikristukseen asti. Uskon edelleen vakaasti, että esim. viime vuosisadan merkittävät sodat maailmalla kerrotaan Dan. 11 luvussa. Niiden ei tarvitse toteutua niin kirjaimellisesti kuin Britannian tapauksessa, mutta selvästi sama KAAVA toistuu suurvaltojen sotahistoriassa. Onhan loppujen lopuksi niin, että kaikki hirmuvaltiaat tai suurvaltojen johtajat ovat lopulta sen viimeisen suuren johtajan, Prinssi Charlesin eli Antikristuksen, edelläkävijöitä, eräänl. pikkuantikristuksia. Sitäpaitsi Britannia on vain yksi Danielin pedoista (=Pohjan kuninkaita tai Etelän kuninkaita) ja muut, kuten USA, Venäjä ja Saksa toistavat samaa sotahistoriakaavaa. Kaikillahan on lopulta tähtäimessään Ihana maa eli Israel. Profeetta Daniel oli juutalainen ja leimasi pedoiksi (Dan. 7) kaikki Israelin viholliset. Siksi myös Napoleonin Ranska Etelän kuninkaana totuudenkirjassa on otettava huomioon. Tuon jakeiden 9-12 sekaannukseni Pohjan kuninkaan ja Etelän kuninkaan välillä myönnän, kun teksti on suomalaisessa raamatunkäännöksessä niin epäselvästi muotoiltu. En ole aikaisemmin tutustunut englanninkielisiin käännöksiin. Siispä kiitos selvennyksestä; tuli tosiaan tarpeeseen. Tämä “kuninkaiden vaihto” ei kuitenkaan tuhoa perusajatustani. Pikemminkin tämä avaa uusia varmempia ja täsmällisempiä ja totuudellisempia näkymiä tulkintoihini, esim. USA:n käymiin sotiin 2. maailmansodan jälkeen Etelän kuninkaana jakeesta 9 lähtien, jolloin USA kävi sotaa Etelä-Korean rinnalla Pohjois-Koreaa vastaan (1949-1953) ja myöhemmin Etelä-Vietnamin rinnalla Pohjois-Vietnamia vastaan jakeissa 10-12 (Pohjan kuningas = NL/P-Korea/P-Vietnam). (ihmettelinkin aikaisempaa tulkintaani että Pohjan kuningas jakeessa 9 olisi USA ja Etelän kuningas P-Korea, joten kiitos vielä kerran selvennyksestä) Ja ajatellaan sitten vielä Saksan ja Ranskan välisiä sotia aina 1800-luvun jälkipuoliskolta 2. maailmansotaan asti. Ne käyvät yksiin, ei niin kirjaimellisesti, jakeiden 9-19 kanssa. Sitten on vielä Danielin Pantteri-peto, joka on sotaisa arabimaailma, lähinnä Irak ja Iran Pohjan kuninkaina 1900-luvun jälkipuoliskolta aina 2000-luvulle. Pohdi esim. Kuwaitin miehitystä ja Persianlahden sotaa jakeissa 13-17. Mutta olkoon tältä erää; en avaa enempää tulkintojani. Täytyy vielä miettiä uudestaan tämän NASB-käännöksesi pohjalta noita Dan. 11 luvun jakeita sovellettuna Danielin petoihin (Dan. 7).
No niin, en siis halua riidellä näistä tulkinnoista enempää kanssasi. Haluan kuitenkin, että näet jakeiden rikkauden, etkä sovella niitä vain yhteen Danielin petoon, Britanniaan eli Leijona-petoon. Mietihän asiaa. DANIEL OLI JUUTALAISEN KANSAN EDUSTAJA JA PEDOT OVAT KAIKKI JOSSAIN VAIHEESSA ISRAELIN ELI IHANAN MAAN KIMPUSSA!
T: veljesi Olli

Lähettäjä: Olli Rytkönen <nokialainen.info@gmail.com>
Lähetetty: 9. huhtikuuta 2016 22:13
Vastaanottaja: Samuel Tuominen
Aihe: Re: Mielipiteeni koskien tulkintaasi Danielin 11. luvun täyttymyksestä 2

Vielä tuosta totuudenkirjan jakeesta 9 kun Etelän kuningas on Ranska ja Pohjan kuningas on Saksa. Tämän jakeen toteuttaa Saksan-Ranskan sota 1870-71. Ranska johtajanaan Napoleon III, “Napoleon Bonaparten juurten vesoista noussut (jae 7)”, aloitti sodan mutta hävisi ratkaisevan Sedanin taistelun Ranskassa ja piiritettyään pääkaupunkia 5 kuukautta Saksa vetäytyi myöhemmin rauhansopimuksen jälkeen.
 

 Ja sitten jakeet 10-12 toteuttaa 1. maailmansodan. Huom. jakeen 10 “hänen poikansa” tarkoittaa Pohjan kuninkaan eli Saksan poikia, jotka hyökkäävät suurine sotajoukkoineen Ranskaan vastaan, mutta sota päättyy Saksan tappioon ja häpeälliseen Versaillesin rauhansopimukseen. Ranska ei kuitenkaan saa lopullista voittoa Saksasta. Toinen maailmansota käydään sitten jakeissa 13-19, jolloin Hitler on Pohjan kuningas. Etkä näe tätä selvää kaavaa??

T: Olli

Sent: Sunday, April 10, 2016 1:35 PM
Subject: VS: Mielipiteeni koskien tulkintaasi Danielin 11. luvun täyttymyksestä 2

Ok, kiitos vastauksesta. Jään miettimään näitä tulkintojasi. Muuten http://biblehub.com/ on hyvä sivusto missä voit vertailla näitä erilaisia englannin käännöksiä. Samalta sivulta löydät jokaisen raamatunjakeen heprealaisen/kreikkalaisen tekstin englantilaisen käännöksen sekä monia eri kommentaareja jokaiseen yksittäiseen raamatunjakeeseen. Tuosta sivusta on ollut suurta apua omiin tutkimuksiini jo vuosia. Kannattaa hyödyntää.

Haluatko, että julkaisen tämän viimeisimmän tekstisi myös sivullani (kohdassa ”Minun ja Olli Rytkösen kirjeenvaihtoa Danielin 11. luvun tulkinnasta”)?


Ollin viimeisin kirje
Jaaha, sinä ehditkin jo julkaista kirjeeni. Ei haittaa, vaikka olisin nyt hieman eri tavalla muotoillut tekstin ja paljon olisi lisättävää. Esim. oletko pohtinut sitä, että jos Hitler on Pohjan kuningas totuudenkirjan jakeissa 13-19, niin hänhän juutalaisvastaisena täyttää melko hyvin jakeen 16, jossa puhutaan Ihanasta maasta ja hävityksestä? Tämähän tarkoittaa Natsi-Saksan suorittamaa juutalaisten holokaustia. Hitler ikäänkuin symbolisesti “asettuu Ihanaan maahan”, eli rupeaa vainoamaan juutalaisia. Ei tarvita välttämättä kirjaimellista tulkintaa tässä.
16. Ja hän, joka hyökkää sitä vastaan, tekee, mitä tahtoo, eikä kukaan voi seisoa häntä vastaan. Hän asettuu Ihanaan maahan, ja hävitys tulee hänen kätensä kautta. 
Sitten tuosta Pohjan kuninkaan “vaihdosta” jakeessa 9, niin sehän on selvä asia, jos Pohjan kuningas edellisissä jakeissa on Natsi-Saksa, jonka linnoituksiin Etelän kuningas eli Franklin Roosevelt, jakeen 5 voimallisen ruhtinaan Theodore Rooseveltin sukulainen (nousee “juurtensa vesoista”, jae 7), menee Normandian maihinnousun myötä jakeissa 7-8. Saksa lakkasi 2. maailmansodan jälkeen olemasta maailmanvalta, joka jaettiin kahtia rautaesiripun myötä, ja Saksan “omistivat” sen jälkeen puoliksi itäinen ja läntinen blokki ja saivat haltuunsa saksalaista teknologiaa ja huippuosaamista insinööreineen (Ilmestyskirjan peto näyttää leopardin näköiseltä, Ilm. 13:2). Näin ollen Pohjan kuninkaiksi käyvät heti 2. maailmansodan jälkeen NL/Venäjä sekä USA, jotka muodostivat uuden kaksinapaisen maailmanjärjestyksen (Danielin kuvapatsaan rautaiset sääret, Dan. 2). Aina kun luodaan uusi maailmanjärjestys, niin Pohjan kuningas vaihtuu seuraavaksi Danielin pedoksi lähihistoriassa. Se merkitsee sitä että tulevan Googin sodan myötä, kun Venäjä ja USA romahtavat/heikentyvät Dan. 11’n jakeissa 18-19, niin seuraa Uusi Maailmanjärjestys ja Pohjan kuninkaaksi tulee Euroopan Yhdysvallat tai maailman 10 supervaltiota, joita johtaa Antikristus eli “kelvoton” jakeessa 21. Näin USA:lla ja Venäjällä ei ole omaa “kelvotonta” jakeessa 21!! Näitä maailmanvaltoja seuraa jakeen 20 jälkeen ainoastaan Antikristuksen eli Prinssi Charlesin johtama NWO (Danielin kuvapatsaan jalat ja 10 varvasta)!
Huomautan vielä, että USA ja NL/Venäjä ovat käyneet 2. maailmansodan jälkeen useita epäsuoria tai välillisiä sotia keskenään (Pohjan kuningas vs. Etelän kuningas), kun kumpikin auttoivat sotilaallisesti sitä osapuolta eli Etelän kuningasta, jonka kimppuun Pohjan kuningas (joka voi olla USA tai NL/Venäjä) kävi. Hyvinä esimerkkeinä käyvät Korean sota, Vietnamin sota ja NL:n aloittama Afganistanin sota, jossa USA loi Taleban-liikkeen NL:a vastaan. Lopulta nämä maat tuhoavat toisensa Googin sodassa eli ydinsodassa, kuten Hesekiel ennustaa (Hes. 39:6). Muuten, Venäjän ja USA:n valtioiden symbolina on kotka, kuten oli Natsi-Saksallakin. Taisi Saddam Husseinin Irakillakin olla tämä kotka valtion symbolina. Se merkitsee imperialismia, jota Danielin Pohjan kuninkaat aina toteuttavat sodillaan.
Voit vielä julkaista tämän kirjeeni siinä Danielin 11. luvun kirjeenvaihdossamme. Olisi toivottavaa, jotta lukijat pääsisivät todella kiinni ajatuksistani.
T: Olli
Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Minun ja Olli Rytkösen kirjeenvaihtoa Danielin 11. luvun tulkinnasta (päivitetty)

  1. Samuel! otappa keskustelun kymmenyksistä Ollin kanssa, hän ei hyväksy tätä oppia se kuului vanhaan liittoon ja hän ei usko herätykseen se päättyi apostolien aikana siitä syystä hän vihaa patmosta. Veikkaan siihen teidän keskustelunne loppuu siihen 😉

    Tykkää

    1. Tervehdys Juhani! Oletkin uusi tuttavuus blogissani. Taisit kirjoittaa vain väärään osioon, koska tuo kommenttisi olisi sopinut paremminkin tuohon edelliseen kirjeenvaihtoon Patmoksesta. Juttelin juuri tänään Ollin kanssa, kun hän oli etsinyt puhelinnumeroni käsiinsä Fonectasta. Keskustelumme sujui ihan veljellisissä merkeissä vaikka en nyt allekirjoittaisikaan kaikkia hänen näkemyksistään. Myös tuo kymmenysasia nousi keskustelussamme esille. Jos en löydä jostakin asiasta yhteistä säveltä, niin olen mielummin vaiti kuin rupeaisin kiistelemään tai riiteleen asiasta sen enempää. Sanoin sanottavani karismaattisuudesta ja Patmoksesta jo em. keskustelussa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s