Mitä Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus merkitsee minulle?

Tällä kohtaa meidän läntistä gregoriaanista kalenteriamme juhlitaan Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen muistojuhlaa eli pääsiäistä. Olisi ehkä raamatullisempaa viettää tätä muistojuhlaa kuukausi myöhemmin, kun juutalaiset juhlivat pesachia exoduksen muistojuhlana. Evankeliumeiden mukaanhan Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ajoittui juuri pesachin aikoihin (minkä ajankohta vaihtelee meidän kalenterissamme maaliskuusta huhtikuuhun, koska Israelin kansa käyttää kuunkiertoon perustuvaa 354 päivän vuosikalenteria mihin lisätään tietyin väliajoin karkauskuukausi). Exoduksen esikuvallisuus Jeesuksen ristinkuolemaan näkyy siinä, että tuolloin Israelin Jumala käski kansaansa ottamaan kutakin perhekuntaa kohden yhden virheettömän karitsan, teurastamaan se ja sivelemään sen verellä sitten talonsa ovenpielet. Kun Jumala rankaisia egyptiläisiä tappamalla heidän jokaisen esikoislapsen (kuten egyptiläiset olivat tehneet aikaisemmin israelilaisten esikoisille), niin tällöin Israelin kansan talojen ovenpielissä ollut veri suojeli heidän omia esikoisiaan säästäen heidät tuholta. Tämä kuvasti sitä kuinka Jumalan Karitsa, Jeesus Kristus, on suojana jokaiselle, joka on sivellyt kotinsa ja sydämensä Hänen verellään, niin ettei Jumalan oikeudenmukainen rangaistus tule kohtaamaan häntä viimeisellä tuomiolla. 

crucifixion
”Katso Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29)

Pääsiäinen on joulun tapaan kiistelty juhla kristittyjen keskuudessa. Jotkut sanovat ettei sitä tulisi juhlia ollenkaan koska sen juuret on Rooman keisari Konstantinus Suuren alkuunpanemissa pakanallisissa juhlissa missä roomalainen pakanuus yritettiin sovittaa kristinuskoon. Itse en ajattele, että asia olisi näin yksinkertainen. Kerroin viime vuoden jouluartikkelissani kuinka Jeesuksen syntymäjuhlaa vietettiin 25. joulukuuta roomalaisten kristittyjen keskuudessa jo keisari Diocletianuksen aikana 200 -luvun lopulla. Diocletianus oli Konstantinusta edeltänyt keisari, jonka hallitusaikana Rooman kristityt kärsivät keisarikunnan pahinta vainoaaltoa. Ei järkevää olettaa, että kristityt olisivat kopioineet heidän vainoajiensa juhlapäiviä. Itseasiassa viimeisimmän historian tutkimuksen valossa joulun ajankohdan alkuperää ei lainattu voittamattoman auringon juhlasta, mitä roomalaiset viettivät 25. joulukuuta, vaan sen juuret oli eräässä juutalaisessa traditiossa. Koska joulu osuu talvipäivänseisauksen jälkeisiin päiviin ja pääsiäinen kevätpäiväntasauksen jälkeisiin päiviin, monet ovat assosioineet nämä juhlat luontoa palvoneen pakanuuden juhliin missä oli tapana juhlistaa vuodenkiertoa ”Äiti Maan” ja ”Isä Auringon” kunniaksi monenlaisine uhrimenoineen (jotkin pakanayhteisöt harrastivat jopa ihmisuhreja).

Onko pääsiäinen pakanallinen juhlapyhä?

En usko, että pääsiäisen ajankohta olisi määräytynyt pakanallisten juhlien mukaan sen enempää kuin joulukaan. Tämä on minusta kovin yksioikoista historiantulkintaa. Varhaiset kristityt teologit olivat raamatullisissa selitysteoksissaan hyvin seikkaperäisiä ja tiesivät varsin hyvin kuinka Jeesuksen ristiinaulitsemispäivä osui juutalaisten viettämän pesachin ajankohtaan Nisan-kuun 14.- 15. päivälle (Matt. 26:2). Se miten tätä ajankohtaa on sitten määritelty ei olekaan enää niin yksinkertainen juttu. Vuosisatojen aikana vakiintuneen laskutoimituksen mukaan pääsiäistä juhlitaan kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, mikä voi osua aikaisintaan maaliskuun 22. päivälle maaliskuuta ja myöhäisintään 25. päivälle huhtikuuta. Heprealaisessa kalenterissa pesachia on ollut tapana juhlia juuri tuona kohtaa vuotta. Seuraava lainaus tulee Wikipediasta: ”Pesach on kevätjuhla, joten Nisanin 15. päivä alkaa täydenkuun yöllä kevätpäiväntasauksen jälkeen. Varmistaakseen ettei pesach alkanut ennen kevättä, traditio muinaisessa Israelissa oli se, että Nisanin ensimmäinen päivä ei alkaisi kunnes ohra oli kypsää testinä kevään puhkeamisesta.” Kevätpäiväntasaus, jolloin pohjoinen pallonpuolisko kääntyy kohti aurinkoa, on astronomiseen määritelmään perustuva ikivanha merkki talven päättymisestä ja kevään alkamisesta. Se miksi kristittyjen viettämä pääsiäinen ei sitten korreloi pesachin kanssa, saa valoa seuraavasta tekstistä mitä lainaan jälleen Wikipediasta:

Pääsiäinen on kaikkein tärkein kristillinen juhla ja oikea ajankohta sen juhlinnalle on ollut kiistan kohteena jo niin varhain, kun Anicetuksi ja Polycarpin tapasivat noin 154. Eusebiuksen Kirkko Historin mukaan, siteeraten Efeson Polycratesta, kirkot Rooman Aasian provinssissa ”aina tarkkailivat päivää milloin ihmiset ahmivat hapatteen”, nimittäin pesachia, Nisan-kuukauden 14. päivää. Muu kristillinen maailma tuohon aikaan piti Eusebiuksen mukaan ”näkemystä mikä on yhä vallassa” kiinnittäessään pääsiäisen sunnuntaihin. Eusebius ei sano kuinka sunnuntai oli päätetty. Muut dokumentit 200- ja 300 -luvulta paljastaa kuinka tavanomainen käytäntö kristityille oli kysyä neuvoa juutalaisilta lähimmäisiltään määrittääkseen milloin happamattoman leivän viikko alkoi ja asettivat pääsiäisen tuon viikon sisään lankeavalle sunnuntaille.

200 -luvun loppuun mennessä jotkin kristityt olivat tulleet tyytymättömäksi siihen mitä he pitivät juutalaisen kalenterin sekavana tilana. Päällimmäinen valitus oli se, että juutalainen käytäntö asetti joskus Nisanin 14. päivän kevätpäiväntasauksen edelle. Tätä vihjaa Dionysius, Alexandrian piispa 200 -luvun puolivälissä, joka sanoi, että ”mikään muu päivä kuin kevätpäiväntasaus ei ole laillinen päivä juhlia pääsiäistä” (Eusebius, Kirkko Historia 7.20); ja Alexandrian Anatolius (siteerattu Eusebiuksen Kirkko Historiassa 7.32), joka julisti sen ”suureksi virheeksi” asettaa pääsiäisen kuunkierto ajankohtaan milloin aurinko on eläinradan kahdennessatoista merkissä (so. ennen tasausta). Ja se oli nimenomaisesti lausuttu Pietarin, Alexandrian piispan taholta, että ”tämän päivän ihmiset juhlivat pääsiäistä [pesachia] ennen [kevätpäivän] tasausta… huolimattomasti ja virheellisesti.”

Toinen vastalause juutalaisen kalenterin käyttämiseksi on saattanut olla se, että juutalainen kalenteri ei ollut yhdenmukaistettu. Juutalaisilla yhdessä kaupungissa oli metodi laskea happamattoman leivän viikkoa, mikä poikkesi siitä mitä oli käytetty toisessa kaupungissa asuvien juutalaisten toimesta. Näiden havaittujen puutteiden tähden perinteisessä käytännössä, kristityt laskijat alkoivat tehdä kokeita systeemeillä pääsiäisen määrittelemiseksi, mikä oli vapaa näistä puutteista. Mutta nämä kokeilut itsessään johtivat kiistaan, koska jotkin kristityt uskoivat, että tavanomaisen käytäntön viettää pääsiäistä juutalaisen happamattoman leivän juhlan aikana tulisi jatkua vaikkakin juutalaiset laskijat olivat virheellisiä kristilliseltä näkökannalta (vahvistukset minun).

Sanon nyt aivan ensimmäisenä, että minusta se minä aikana vuotta juhlimme pääsiäistä on täysin merkityksetöntä ja toissijaista evankeliumeiden sisällön kannalta. Edes se juhlimmeko sitä ollenkaan ei ole minusta olennaista jos olemme sisäistäneet pääsiäisen sanoman sydämiimme ja antaneet Jumalan Karitsan pestä meidän syntimme pois. Paljon tärkeäpää olisi muistaa pääsiäisen sanoma vuoden jokaisen päivänä kuin vain yhtänä päivänä vuodessa. Mitkään liturgiset muotomenot ja hartaushetket eivät meitä pelasta ellemme ole tunnustaneet sydämissä Jeesusta Kristus meidän syntiemme sovittajaksi. Mutta tuon tämän päivämääräasian esiin sen tähden, että olen ollut jonkin verran seurakunnissa missä on saarnattu piispa Dominiquae Biermanin kiistanalaista oppia, mikä painottaa seurakunnan juutalaisia juuria. Tarkoitukseni ei ole nyt hyökätä tämän naisen palvelus-tehtävää vastaan tai halventaa hänen seuraajiaan. Valehtelisin kuitenkin jos sanoisin allekirjoittavani hänen liikkeensä teologian. Ymmärrän sen jos kristityt haluavat osoittaa solidaarisuutta juutalaisille veljilleen viettämällä pesachia, hanukkaa yms. heprealaisia juhlia. Minustakin on hyvin tärkeää painottaa uskomme hepralaisia juuria ja tehdä selvä pesäero vanhojen kirkkokuntien antisemiittiseen perintöön ja kaikenlaiseen Israel vastaisuuteen.

Mutta tuo kristillisen kirkon historiassa esiintynyt juutalaisvastaisuus on korvausteologiana tunnettu teologinen ongelma mitä on kritisoitu oikeutetusti jo toista vuosisataa (se opettaa, että seurakunta on korvannut Israelille annetut Vanhan testamentit lupaukset ja siunaukset eikä juutalaisilla kansana olisi enää osaa eikä arpaa Jumalan pelastushistorissa). Bierman kuitenkin sekoittaa hänen kannattajiensa päitä leimaamalla kaikki hänen teologiansa vastustajat korvausteologeiksi. Hän assosioi kristinuskon historian juutalaisvastaisuuden siihen yhteyteen, että seurakunta luopui aikoinaan juutalaisista juhlistaan kääntyäkseen Keisari Konstantinuksen asettamien pakanallisten juhlapyhien puoleen. Samoin hän opettaa kuinka Paavalin kirjeitä Mooseksen lain eli Tooran merkityksestä uudessa liitossa on tulkittu virheellisesti ja ettei seurakunnalle annettu mitään lupaa hylätä Israelin kansalle annettuja Mooseksen lain säädöksiä syömisestä, sapatinvietosta ja kuukausijuhlista. Biermanin opissa hyökätään monia perustuksia vastaan mistä kristityt teologit ovat olleet yksimielisiä aina varhaisimmista kirkkoisistä lähtien. En nyt käytä aikaani siihen, että ryhtyisin johonkin syvälliseen eksegeesiin hänen oppiensa kumoamiseksi. Tämä ei ole se aihe minkä haluaisin jakaa sinun kanssasi.

Otin tämän historiankertauksen pääsiäisen synnystä sen tähden, että näkisit kuinka yksioikoinen ja harhaanjohtava on se väite, että ”Keisari Konstantinus muutti ajat ja lain”. Tämä on se mitä näissä Biermanin oppia saarnaavissa seurakunnissa toistetaan jatkuvalla syötöllä. Ja kun jotakin valhetta toistetaan kuulijoiden mieliin tarpeeksi usein, siitä tulee lopulta totta. En sano, että  Dominiquae Bierman olisi valehtelija. Hän vain näyttää tuntevan kovin huonosti historiaa ja sitäkin huonommin Raamattuaan. Pahoittelen jos kirjoitustani lukee nyt jokin Biermanin opin kannattaja ja järkytän hänen uskoaan tähän naiseen. Totuutta on kuitenkin tuotava esiin silloinkin kun sen kuuleminen olisi epämieluisaa. Biermanin yritys liittää ”aikojen ja lain” muuttuminen Konstantinukseen on suhteetonta Konstantinuksen roolin korostamista varhaisen kirkon synnyssä ja muistuttaa minua läheisesti historioitsijoiden ylivoimaisen enemmistön tyrmäämästä Da Vinci Koodista, Dan Brownin bestseller romaanista, mikä syytti Konstantinusta Raamatun kaanonin kokoojaksi ja ja kristinuskon luojaksi kolminaisuusoppeineen ym. (fiktioksihan se oli ihan hyvä kirja) Kuten näimme ylhäällä, akateeminen historiantutkimus ei tue tällaista tulkintaa.

Pääsiäistä – kuten jouluakaan – ei sovitettu Kontantinuksen taholta pakanallisten juhlapyhien paikalla, jotta pakanat olisivat ottaneet kristinuskon paremmin vastaan. Pääsiäisen oikeaa ajankohtaa yritettiin etsiä hyvin tarkkojen astronomisten ja raamatullisten laskelmien pohjalta kristillisten teologien keskuudessa, jotka tunsivat hyvin Raamatun Kirjoitukset missä mainitaan tarkka ajankohta Jeesuksen ristinkuolemalle ja ylösnousemukselle. Tämän selvittämiseksi se oli kristittyjen yleinen käytäntö kysyä neuvoa juutalaisilta ja tarkastella sitä mihin päivämäärään pesech osui roomalaisessa kalenterissa. Kristityillä teologeilla ei olisi ollut mitään intressejä asettaa Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen juhlaa johonkin pakanalliseen kontekstiin. Jos he halusivat asettaa sen kevätpäiväntasausta seuraaviin päiviin, se johtui yksin siitä, että Israelin pesach oli alkujaan juuri kevätjuhla mitä vietettiin myös kevään alkamisen merkkinä. Tästä syystä Alexandrian Anatolius vastusti sitä, että pääsiäistä juhlittaisiin ennen kevätpäiväntasausta. Kristillisen ja juutalaisen vuosikalenterin erkaneminen eri suuntiin johtui pikemminkin erilaisista tavoista miten kristityt ja juutalaiset määrittivät vuodenkiertoon liittyviä astronomisia ilmiöitä (esim. juutalaisilla oli 354 päivän kuuvuosi, kristityillä 365 päivän aurinkovuosi).

Samoin tuo fraasi kuinka ”Konstantinus muutti ajat ja lain” on liitetty virheellisesti Danielin kirjan seitsemännen luvun eskatologiseen kontekstiin. Tämä fraasi lainaa varhaisten protestanttien historisistista profetiantulkintaa missä paavinvalta yhdistettiin Danielin kirjan pieneen sarveen, joka muuttaa ajat ja lain (Dan. 7:25). Tuo sarvi mikä on ymmärretty Antikristukseksi, on futuristisessa profetiantulkinnassa persoona, joka ottaa maailman haltuunsa kolmen ja puolen vuoden ajaksi ennen Jeesuksen paluuta maanpäälle. Kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus on vahvistettu se kuinka tämä historisistinen tulkinta Danielin 7. luvun pienelle sarvelle on yhtälailla pätevä ja vastaa täysin näyn historiallisia vaatimuksia. Tulkinta ”aikojen ja lakien” muuttamisesta on kuitenkin kaukaa haettua jos sitä lähdetään yhdistämään Konstantinukseen. Tämä siitä syystä, että tuota tapahtumaa ei ole mahdollista yhdistää tässä aikaisempaan ajankohtaan kuin 700 -luvulle (ks. tarkemmat perustelut kirjani luvusta 10). Toiseksi, ”aikaa” koskeva ennustus ei puhu tässä laisinkaan juutalaisista päivä- tai kuukausijuhlista. Heprean sana juhla-ajoille on moed, mutta tuossa kohtaa ”ajat” on zeman. Sen merkitys on aivan toinen viitaten ennalta määrättyihin historiallisiin aikakausiin eli aioneihin.

Tuon tässä esiin myös sen puolen kiistaa, mikä on ymmärretty jo kauan kristillisten teologien keskuudessa. Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan kuinka Jumala loi auringon, kuun ja tähdet ”merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia, ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle” (1. Moos. 1:14-15). Tämä on se mitä tähtitietelijät ovat tehneet kautta historian – määritelleet aikoja, päiviä ja vuosia astronomisten ilmiöiden pohjalta. Eri sivilisaatiolla on ollut erilaisia tapoja laskea kalenterivuotta. Samalla kun toiset ovat määrittäneet vuoden kuunvaiheista (jolloin vuoden pituudeksi saadaan 354 päivää), toiset ovat perustaneet sen Maan kiertoon auringon ympäri (jolloin vuoden pituudeksi tulee noin 365 päivää). Koska kuuvuosi on hieman lyhempi kuin aurinkovuosi, kuukalentereita käyttäneet sivilisaatiot ovat joutuneet täyttämään niitä määrätyin väliajoin karkauskuukausilla, jotta vuodenaikoihin yhteydessä olleet juhla-ajat saatiin pysymään oikeilla kohdin vuotta. Se, että joulu osuu talven alkamisen yhteyteen talvipäivänseisausta seuraaviin päiviin ja pääsiäinen kevään puhkeamisen yhteyteen, ei ole mitään pakanuudesta lainattua luonnon palvontaa, vaan asia millä on ratkaiseva merkitys kristillisen evankeliumin sanoman kannalta.

Raamattu kieltää hyvin jyrkästi kaikenlaisen luonnonpalvonnan, mikä oli ominaista pakanoille, mutta luonnosta löytyvä kauneus ja viisaus ei ole kristillisen uskon kannalta merkityksetöntä. Psalmien 19. luvusta löydämme tämän majesteettisen ilmaisun. ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja.” Raamatussa luonto ei ole Jumala vaan luonto heijastaa sen tekijänsä kunniaa. Tästä näkökulmasta myös se, että ihmiskunnan ja planeetta Maan Vapahtajan syntymää juhlitaan silloin kun vuoden pimeä aika päättyy talvipäivänseisauksessa ja aurinko alkaa valaista asteittain pohjoista pallonpuoliskoa, kuvastaa sitä kuinka Jeesus Kristus syntyi tämän maailman pimeyteen ”valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Luuk. 2:32). Jeesus sanoi itsestään, ”Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”. (Joh. 8:12) Myös pääsiäisen ajankohdalla on tällaista vuodenkiertoon liittyvää profeetallista merkitystä. Nimittäin se, että kevätpäiväntasauksen jälkeen 20. – 21. maaliskuuta luonto herää jälleen eloon talven kylmyydestä ja kuolemasta, heijastaa sitä kuinka Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus oli lupauksena siitä kuinka meidät kaikki herätetään kerran kuolleista uuteen elämään. Paavali kertoo ensimmäisen Korintilaiskirjeen 15. luvun jakeissa 20-26:

Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman ”siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

Mitä se maksaa? 

Minusta on väärin jos joku opettaa, että Jeesuksen seuraaminen on täysin ilmaista ja tie mikä olisi helppo löytää ja vaivaton kulkea. Näin Jeesus ei itse opettanut. Matt. 7:13-14 Hän sanoi: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.” Luuk. 9:22-24:ssä Hän taas kertoi: ”Ihmisen Pojan pitää kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös… Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.” Seuraavat kaksi jaetta kirkastaa tätä ajatusta vielä selvemmin: ”Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.” Itsensä kieltäminen ja ristinsä kantaminen ei tarkoita tässä nyt sitä meidän tulisi vetäytyä johonkin luostariin ja kieltää itseltämme kaikkinaiset tähän maailmaan liittyvät maalliset ilot.

En usko, että kristinusko olisi jokin elämälle vieras iloton ja masokistinen oppijärjestelmä, mikä kutsuu itsensä jatkuvaan ruoskimiseen synnillisten mielitekojen tukahduttamiseksi (kuten Da Vinci koodin katolinen konna Silas, joka ruoski itseään verille krusifiksin edessä). Tällainen kuvaus on pikemminkin kristinuskosta esitetty parodia mitä jotkin Opus Dein tapaiset katoliset lahkot ovat saattaneet ruokkia. Jeesus puhui tässä siitä, että Hänen seuraamisensa johtaisi viimekädessä siihen että joudumme kadottamaan ja hautaamaan vanhan elämämme ja siihen sisältyneet toiveet ja unelmat. Samalla löydämme uuden elämän Hänessä ja pelastamme sielumme kadotukselta mihin olisimme matkalla ilman Häntä. Uusi elämä Kristuksessa ei johda useinkaan sellaiseen lopputulokseen, että saisimme osaksemme ihmisten ihailua, rikkauksia tai valtaa jo tässä maailmanajassa. Monesti tämä saattaa olla täysin päinvastoin. Mutta kyse on siitä kuinka paljosta olemme valmiita luopumaan Hänen tähtensä, joka luopui omasta elämästään meidän tähtemme ja antoi itsensä ristiinnaulittavaksi, jotta meillä voisi olla elämä ja yltäkylläisyys Hänessä. Kyse on siitä luotammeko Hänen sanoihinsa, kun Hän lupaa että löydämme Hänessä jotain paljon parempaa mitä tämä maailma kykenisi ikinä tarjoamaan.

Jopa Napoleon Bonaparte kummasteli viimeisinä elinvuosinaa kuinka Jeesus Kristus onnistuu saamaan ihmiset luopumaan koko elämästään vielä 18 vuosisataa elinpäiviensä jälkeen: ”Kristus yksin kahdeksantoista vuosisadan kuilun jälkeen saa kysyntää, mitä kenenkään toisen olisi vaikea saavuttaa. Hän pyytää enemmän mitä isä voisi vaatia lapseltaan, morsian aviomieheltään tai mies veljeltään. Hän pyytää ihmisen sydäntä. Hän tulee saamaan sen kokonaan itselleen. Hän vaatii sitä ehdoitta ja heti Hänen vaatimukseensa on myönnytty. Ihmeellistä! Ajan ja avaruuden uhmassa, ihmisen sielu sen kaikkine voiminensa ja kykyinensä tulee kaapatuksi Kristuksen valtakuntaan. Tämä ilmiö on selittämätöntä; se on täysin ihmisen luomisvoimien mahdollisuuksien ulottumattomissa. Aika, suuri tuhoaja, on voimaton sammuttamaan tätä pyhää liekkiä. Tämä on se, mikä vakuuttaa minua kaikkein eniten. Tämä on se mikä todistaa minulle melko vakuuttavasti, että Jeesus Kristus on Jumala.” Kuvittele, että Euroopan historian kenties merkittävin ateisti joutui myöntämään lopulta, että Jeesus Kristus on Jumala – paljon ainutlaatuisempi historian henkilö kuin Aleksanteri Suuri tai Augustus mitä hän nuoruudessaan ihaili.

Huomaa kuinka Jeesuksen lupaus on täysin vastakkainen siihen nähden mitä Saatana lupaa hänen seuraajilleen. Tämä käy ilmi parhaiten Matteuksen neljännestä luvusta missä Saatana kiusaa Jeesusta. Jakeet 8-11 kertoo: ”Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi hänelle: ’Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua’. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: ’Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman’. Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta.” Tämä kuvastaa hyvin sitä mitä saatana lupaa niille, jotka suostuvat kumartamaan häntä ja elämään hänen määräysvaltansa alla. Hän vetoaa ihmisen luontaiseen vallanhaluun, ahneuteen ja itsekkyyteen – meistä kaikista toisinaan esiin pilkahtavaan ”heti mulle kaikki tänne nyt” -asenteeseen. Jeesus lupaa sitä vastoin ristin kantamista kaikille niille, joilla on rohkeutta vastata Hänen kutsuunsa seurata Häntä. Saatana sanoo, kumarra minua ja minä annan sinulle kruunun”. Jeesus sanoo, ”kumarra minua ja minä anna sinulle ristin.” Ensiksi mainittu kuulostaa tietysti houkuttelevammalta vaihtoehdolta. Mutta juttu onkin siinä, että Saatana houkuttelee ihmisiä pinnallisilla ja valheellisilla lupauksilla.

Hän saattaa antaa sinulle tuon kruunun ja jopa hetkellisen onnen, mutta lopulta hän repii sen päästäsi, kuluttaa sinut loppuun ja johtaa sinut helvetin sammumattomaan tulimereen. Hän viettelee sinut tuhlaamaan elämäsi itsekkäästi ja hedonistisesti ja viittaamaan kintaalla siihen tuskaan ja mielipahaan mitä elämäsi saa aikaan sinua ympäröivien ihmisten keskuudessa. Pahimmassa tapauksessa hän riivaa ihmisen sadistisilla demoneilla, jotka saavat isäntänsä nauttimaan siitä, että he tuottavat muille äärimmäistä kipua ja kärsimystä. Tällaisistä järkyttävistä tapauksista olen kertonut mm. täällä. Se mitä Jeesus lupaa on vain hetken kestävä ja ohimenevä taakka mitä Golgatan ristin kantaminen tuo Hänen seuraajilleen. Hän pyytää kantamaan tuon ristin niiden kanssa, jotka ovat ahdistettuja ja sorrettuja. Ei nauramaan muiden kärsimykselle vaan itkemään itkevien kanssa ja jakamaan edes osan heidän kivuistaan, niin että voisimme kasvaa yhä enemmän sen kaltaisiksi miksi Jumala meidät alunpitäen loi. Tämä ei ole kuitenkaan mikään ehto pelastuksen saamiseksi.

Emme voi koskaan miellyttää Jumalaa hyvillä teoillamme tai rakkaudellamme lähimmäistä kohtaan niin paljoa, että se riittäisi sovittamaan syntimme Hänen edessään. Meidän syntimme on jo maksettu Golgatan ristillä ja ainoa ehto millä voimme sovittaa itsemme Jumalan kanssa on se, että uskomme Jumalan Poikaan syntiemme sovittajana (Mark. 16:16). Kuten luterilaiset tunnustuskirjat opettaa tästä hyvin selvästi: Me saamme syntien anteeksiantamuksen yksin uskomalla Kristukseen. Mutta jos otamme Kristuksen vastaan sydämissämme, niin tämän tulisi olla alkua siihen kasvuprosessiin, joka tekee meistä yhä enemmän Hänen kaltaisiaan siinä pyyteettömässä rakkaudessa mitä Hän osoitti meitä kaikkia syntisiä kohtaan. Raamattu kertoo, että ”sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima” (1. Kor. 1:18) . Ajatus siitä, että Jumala laskeutui alas, otti ihmisen muodon ja maksoi rikollisten synnit uhraamalla viattoman heidän puolestaan, on ollut aina järjetön oppi tämän maailman viisaille, kuten Paavali opetti tuossa kirjeessä.

Mutta Jumala päätti pelastaa ihmiskunnan tällaisen hullutuksen kautta, jotta se ”mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” (jakeet 27-29). Eli käytännössä Paavali tarkoitti tässä sitä, että tällainen hullutus vetää puoleensa vain tämän maailman heikkoja, halpasukuisia ja halveksittuja – ei niitä, jotka ovat ylhäisiä ja rakastettuja ja jotka nauttivat ihmisten kunnioitusta tässä maailmanajassa. Löytääksesi sen väkevyyden, viisauden ja voiman mikä on kätketty Kristuksen tuntemiseen, sinun tulee tulla ensin köyhäksi ja heikoksi tämän maailman viisaiden ja mahtavien edessä. Oman heikkoutensa, syntisyytensä ja rikkinäisyytensä tunnustaminen on ainoa tie sen Golgatan ristin juurelle missä haavamme voi viimekädessä parantua ja kaikki rikokset tulevat sovitetuksi Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Kutsu ristin ottamiseen ei ollut kovinkaan houkutteleva ”brändi” Jeesuksen missiossa kerätä seuraajia sanomansa ympärille. Mutta omalle esimerkillään Hän on kuitenkin onnistunut koskettamaan jo satojen miljoonien ihmisten sydäntä 2000 vuoden ajan.

Oma todistukseni Golgatan ristin painosta

Tähän tähän loppuun kerron vielä lyhyen todistuksen omasta tiestäni Jeesuksen seuraajana. Oma elämäni on sidoksissa Golgatan ristiin siinä määrin, että minulla on hieman omakohtaista kokemusta siitä painosta mitä tuon ristin kantaminen merkitsi meidän Vapahtajallemme. En yritä samaistaa itseäni Jumalan viattomaan Karitsaan vaan enemminkin Simon Kyreneläiseen, pääsiäistarinan ohikulkijaan jonka roomalaiset sotilaat pakottivat kantamaan Jeesuksen ristiä, kun Hän lyyhistyi sen painosta maahan. Voimme jokainen löytää itsemme tuon ohikulkijan paikalta jos olemme ottaneet ristimme Jeesuksen seuraajina. Simon Kyreneläinen jakoi vain murto-osan siitä taakasta mitä Jumalan Karitsa joutui kantamaan tuona synkkänä hetkenä sekä fyysisesti, psyykkisesti että hengellisesti. Myös itse olen saanut jakaa osan siitä ivasta mitä meidän Vapahtajamme joutui kestämään tuona päivänä. Sanon ”saanut” koska tämä on asia mistä en kanna lainkaan häpeää. Olen helluntailaisen perheen kasvatti vaikka minua itseäni ei kastettu helluntai seurakunnassa, vaan ev. lut. kirkossa rippikoulun jälkeisellä aikuiskasteella (isäni kertoi nähneensä käärmeen, joka uiskenteli samalla hetkellä vedessä – mitähän lie symboloinut?). Olin hävennyt pitkälle kouluikään asti taustaani kristityssä perheessä.

Olin ensimmäisistä peruskouluvuosistani lähtien ollut melko arka ja hiljainen lapsi. En uskaltanut kutsua koulukavereita kotiini koska pelkäsin, että heille paljastuisi kotini kristillinen tausta. Pelkäsin, että kaverini alkaisivat suhtautua minuun kummajaisena ja karttaa minun sen johdosta yhä enemmän. Nämä pelot toteutuivat kymmenenteen ikävuoteeni mennessä jolloin huomaisin niiden olleen täysin aiheellisia. Muistan yhä pahanilkisen supinan luokkatovereitteni keskuudessa; ”Hei, toi jätkä on uskovainen”. Tällainen supina alkoi levitä vaikka en ollut edes tunnustanut vielä omaa uskoani. Muistan yhden tapauksen missä kaksi tyttöä kysyi tätä minulta suoraan ja mihin sitten vastasin kiertelevästi: ”En tiedä”. Tietenkään tuossa iässä ei voi ollakaan vielä kovin varma omasta uskostaan, mutta tällainen vastaus johtui siitä häpeästä mitä tunsin kristillistä taustaani kohtaan ja pelosta miten muut suhtautuisivat minuun asian paljastuttua. Tunsin kuitenkin jo tuossa iässä Jeesuksen sanat: ”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.” Nämä sanat vihlaisivat sisintäni syvältä. En halunnut olla tällainen pelkuri mistä Jeesus puhui. Niinpä otin ristini Jeesuksen nimen tunnustamiseksi ja tein tämän hyvin konkreettisella tavalla.

Menin Tiimariin ja ostin sieltä kaulakorun mitä koristi noin 10 cm mittainen krusifiksi. Myöhemmin huomasin kuinka tuo kaulakoru oli itseasiassa krusifiksin mallinen pilli. Vaikka en koskaan puhaltanut siihen, se herätti kyllä koko koulun huomion ilman ääntäkin. Saapuessani kerran tämä krusifiksi kaulassa ala-asteen viidennelle luokalle, minut poimittiin välittömästi kiusanteon ja naljailun kohteeksi. ”Kato, sieltähän se Jeesus taas saapuu!”, oli tavanomainen reaktio kun minut tavattiin koulun pihalla. ”Hei jäbä, onks Jeesus kingi?”, kysyi kerran eräs. Vastasin tuolloin myöntävästi. Sutkautuksia ja huulen heittoa kyllä piisasi ja tätä jatkui ainakin pari vuotta. Kerran uimatunnilla kaverit alkoivat huudella: ”Hei Jeesus, käveles nyt vähän veden päällä!”  Toinen haukkumanimeni oli ”Silakka”. Luokkatovereitteni parissa tyypillinen luonnehdinta minusta oli se, että ”Silakka puhuu vain pari sanaa lukukaudessa”. Tällainen luonnehdinta kuvasti hyvin sitä kuinka araksi ja syrjäänvetäytyneeksi aloin tulla ala-asteen viimeisillä luokilla murrosikäni kynnyksellä. Tämä arkuus jatkui aina peruskoulun loppuun asti. Myös ylä-asteella olin luokkani hylkiö ja toisinaan muiden pilkan kohteena. Jos joskus jotakin uskalsin sanoa aralla ja mumisevalla äänellä, niin muut alkoivat kysellä heti toisiltaan että ”mitä se sanoi”, ikäänkuin se että avasin suuni olisi ollut jokin luonnonoikku mitä ihmiset tulivat pällistelemään suurin joukoin.

Tällaisessa ilmapiirissä minulta puuttui täysin motivaatio opiskeluun. Laistin koulutehtäviä ja kirjoitin puuta heinää poissaolotodistusvihkooni, minkä sivut alkoivat tulla jo täyteen peruskouluni loppua kohden. ”Ylä-aste keikkani” – kuten isoveljeni ystävä sitä kerran kutsui – oli näin ollen täysi fiasko, mitkä johti osaltaan myös siihen että jäin peruskouluni jälkeen elämään yhteiskunnan avustuksilla ja minusta tuli syrjäytynyt nuori, jonka monet työkokeilut ovat epäonnistuneet pitkälti samojen syiden johdosta miksi minulta ei sujunut tuo koulunkäyntikään (minulla on lääkärin toteama OCD- eli pakko-oireinen ahdistuneisuushäiriö, mikä on edesauttanut myös työkokeilujeni epäonnistumisia). Tämä kaikki palaa tavalla tai toisella tuohon käänteentekevään hetkeen minun elämässäni, kun päätin olla häpeämättä Jeesuksen nimeä ja kantaa Hänen ristiään urhoollisesti huolimatta siitä mitä häpeää ja yksinäisyyttä joutuisin sitten ikinä kantamaankaan Hänen nimensä tähden. Se maksoi minulle paljon, mutta tuo hinta kannatti maksaa Hänen tähtensä, joka on luopunut minun tähteni niin paljosta. Tiedän että Hän luopui paljon kalliimmasta kuin mistä itse olisin voinut koskaan luopua.

Hän luopui omasta ainosyntyisestä Pojastaan ja luovutti Hänet ihmisten raadeltavaksi, että minulla ja sinulla voisi olla iankaikkinen rauha, sovitus ja anteeksianto meidän pahoista teoistamme. Jos vain uskomme Häneen ja luovutamme elämämme Hänen käsiinsä pyytäen anteeksiantoa kaikista synneistämme, voimme seistä kerran syyttömänä Hänen valtaistuimensa edessä puettuina valkoisiin vaatteisiin, jotka olemme pesseet puhtaaksi Jumalan Karitsan verellä. Olkoon Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa sinulle muistutuksena tästä suuremmoisesta lupauksesta minkä sinä voit omistaa vain uskomalla Kristukseen ja heittämällä kaikki murheesi Hänen kannettavakseen. Jos et Häntä vielä tunne henkilökohtaisena Vapahtajanasi, niin toivon, että voisit yhtyä kanssani seuraavaan rukoukseen, mikä on itseasiassa virren sanat mitkä sävelsin ja sanoitin tuossa pari viikkoa aikaisemmin.



Sun kädessäs, oi Jeesuksein

On turva mulla ainainen

Ei käsi lyönyt syntistä

Siis kätees hyvään luottaa saan


Tuo käsi lävistetty on

Mun rikoksein se kantoi pois

Ett’ levon syvän ainaisen

Nyt löytää voin sun haavoissas


En kyllin sua kai kiittää vois

Vain kyynelin taas ylistää

Kun Pelastuksen mulle soit

Vaikk’ ansioton siihen oon


Oi Pyhä Isä taivasten

Et katso mua sä tuomiten

Kun Poikas käteen tarraudun

Ja ristis juureen heittäydyn

KATSO MYÖS NÄMÄ:

”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” Pohdintaa joulun sanoman merkityksestä.

TUNTUUKO SINUSTA, ETTÄ OLET YKSI NIISTÄ JOTKA TÄMÄ MAAILMA ON UNOHTANUT JA HÄVÄISSYT. JUMALAN POIKA TULI MAAILMAAN JA KÄRSI RISTILLÄ JUURI SINUN TÄHTESI. TODISTUKSENI SIITÄ MITÄ NIMI KRISTITTY MERKITSEE MINULLE?

Mainokset

2 comments

  1. Kiitos rohkeasta avautumisestasi ja Kristinuskon ytimen kertaamisesta näin Pääsiäisenä. Toivottavasti joku ottaa sanoistasi vaarin, sillä Jeesuksessa vain on pelastus. Tämän maailman ruhtinas tarjoaa vain hetkellistä onnea joka päättyy kurjaan loppuun. Meidän hetkisen kestävä ahdistuksemme taasen tuottaa ikuisen onnen (2 Kor. 4:17). Lue http://www.karki.org/teksti/lohdutus.8.html

    Muuten asiasta toiseen, tosin liittyen blogiisi ja Charlesiin, niin skannasin tuossa äsken kuva-artikkelin Kansan Raamattuseuran Säätiön julkaisemasta Sana-lehdestä 10.3.2016. Tallensin tämän eksyttävän jutun kuningatar Elisabet II:sta.

    Sana-lehti eksyttää..kuningatar Elisabet Jeesuksen palvelija?

    http://aijaa.com/qdjjsK

    Mitäs sanot? Eiks tämä Elisabet ole vihitty aikoinaan druidiksi?

    Tykkää

    1. Kiitos Olli rohkaisevista sanoista. Eräs lukija ehtikin jo lähettää tuon jutun sähköpostiini. Nuo väitteet Elisabet II:n kristillisyydestä tulevat juuri julkaistusta kirjasta nimeltä The Servant Queen and the King She Serves. Siinä väitetään mm. että Kuningatar vastusti homoliittoja ja Britannian EU-jäsenyyttä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, kuten selviää kahdesta seuraavasta linkistä:

      http://www.advocate.com/marriage-equality/2016/3/07/queen-elizabeth-ii-did-not-oppose-marriage-equality

      Tuohon Elisabetin druidiyhteisöön vihkimisestä löytyy kuvia täältä:
      http://galatiansfour.blogspot.fi/2010/10/queen-elizabeth-then-princess-visited.html

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s