Jokaisen Raamattuunsa yhä uskovan kristityn olisi jo korkea aika herätä siihen, ettei Paavi Franciskus ole todellinen kristitty. Hän ei ole edes aito katolinen vaan paavin valepuvussa oleva sosialisti, kulttuurirelativisti, teologinen universalisti, darvinisti ja yhtä maailmanhallitusta tukeva globalisti. Tämä karitsan vaatteisiin pukeutunut susi kieltää Kristuksen kertakaikkisen uhrin ja vaatii maailman köyhiä kantamaan sen taakan minkä Kristus jo kantoi. Euroopan kolonialistisesta menneisyydestä hän syyttää Jeesusta ja rinnastaa Hänet islamin sotaisaan perustajaan. Kuinka yksikään kristitty voisi sanoa jotakin näin rienaavaa? Protestanttiset johtajat ovat niin lumoissaan Vatikaanin ekumeenisista ansioista – kuten siitä missä se aikoo johtaa uskonpuhdistuksen 500 -vuotisjuhlia tämän vuoden lokakuusta ensivuoden loppuun – , että nyt katoliset ovat itse niitä, jotka protestoivat paljon enemmän kuin protestantit Rooman kirkon nykyistä paimenta vastaan.

Mitä nyt tiedämme, kuten profetia oikein varoitti, Paavi Franciskus on alkanut lietsoa kampanjaa traditionaalista Kirkkoa vastaan. Hän on harjoittamassa hienovaraisesti ja jopa viekkaasti Kirkon huolen siirtämistä ilmestyksestä, kääntymyksestä ja pelastuksesta asioihin, jotka keskittyvät lähes yksinomaan humanismiin, sosialismiin ja ympäristöön. Synnin ja Helvetin todellisuus on sen seurauksena heikennetty. Myötätuntoa syntistä kohtaan on painotettu ilman vastaavaa painotusta katumukseen. Ongelma on että tämä johtaa ihmiset, jotka kieltävät kääntämästä selkäänsä kuolettavalle synnille, valitsemaan helvetin. Paavi Franciskus on johtamassa Kirkon historiansa suurimpaan kriisiin, kuten profetia sanoi hänen tekevän ja kuten monet tarkkaajat nyt myöntävät hänen tekevän. Eikö Pyhä Henki puhu profeettojen kautta, ja eikö meidän tulisi siten kuunnella vankkaa jumalallista profetiaa, etenkin kun se alkaa todistua ajan kuluessa oikeaksi?  – Tohtori Kelly Bowring, roomalaiskatolinen teologi.

Menneinä aikoina se on ollut tavallista, että protestantit yhdistivät paavin joko Antikristukseen tai Ilmestyskirjan väärään profeettaan, tämän uskonnolliseen “propagandaministeriin”. Nyt se on roomalaiskatolinen teologi Kelly Bowring, joka opettaa hänen verkkosivullaan kuinka Franciskus “on hyvin mahdollisesti” Ilmestyskirjan väärä profeetta. Hänen arvionsa perustuu mm. lukuisiin näkyihin mitä roomalaiskatoliset mystikot ovat saaneet helmikuussa 2013 virastaan eronneen Paavi Benedictus XVI:sta seuraajasta ja Franciskuksen liberaalista politiikasta minkä tohtori Bowring katsoo järkyttävän roomalaiskatolisen uskon perustuksia. Haluan painottaa Kelly Bowringin tutkimuksia koska uskon, että Pyhä Henki paljastaa tänään Antikristuksen ja väärän profeetan identiteettiä yli kirkkokuntarajojen. Kun kristittyjen vainot alkavat vihan ajalla, ne koskettavat yhtä lailla protestantteja kuin katolisiakin. Mutta Antikritus ja väärä profeetta vainoaa vain niitä kristittyjä, jotka erottautuvat heidän maailmallisesta ja saatanallisesta maailmanjärjestyksestään. Väärän profeetan johtama maailmankirkko tulee vetämään mukaansa koko kristikunnan ja kirkkojen ekumeenisen yhdistymisen kautta kaikki tunnustuskunnat aina katolisista ja ortodokseista evankelisiin ja karismaattisiin.

Uskon että vihan ajalla on yhä vähemmän merkitystä sillä mihin kirkkokuntaan tempauksesta poisjäänyt kristitty kuuluu. Lopun ajan suuri skisma ei tapahdu nimittäin katolisen ja ortodoksien välillä tai katolisten ja protestanttien välillä. Tämä skisma ei seuraa tunnustuskuntien välisiä rajoja vaan se tapahtuu kaikissa kirkkokunnissa niiden välillä, jotka seuraavat Kristusta ja niiden jotka seuraavat Antikristusta. Lopun ajan protestanttinen kirkko nousee yhtälailla katolisten, ortodoksien kuin protestanttienkin piiristä. Tällä kertaa se ei protestoi anekauppaa, pyhimysten palvontaa tai vanhurskauttavia sakramentteja vastaan, vaan sitä maailmallista henkeä vastaan missä tämä paavin johtama maailmankirkko tulee johtamaan tätä planeettaa yhdessä tämän maailman ruhtinaan eli Antikristuksessa lihaksitulleen Luciferin kanssa. On perusteltua väittää, että väärä profeetta olisi Rooman viimeinen paavi. Ilmestyskirja kuvailee häntä kaksisarviseksi karitsaksi, joka puhuu kuin lohikäärme eli saatana (Ilm. 13:11, 12:9). Kuvaus kaksisarvisesta karitsasta yhdistää hänet Jeesukseen Kristukseen, jota Ilm. 5:6 kuvaa teurastetuksi karitsaksi jolla oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää.

Noiden seitsemän sarven ja silmän sanotaan symboloivan Pyhää Henkeä, joka on lähetetty seitsemän seurakunnan kautta “kaikkeen maailmaan”. Ilm. 5:6 kuvaa siis Jeesusta Hänen asemassaan seurakuntansa ylimmäisenä pappina (Hepr. 4:14). Kun Johannes näkee “toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet”, on kyseessä siten henkilö joka väittää olevansa Kristuksen tavoin seurakunnan ylimmäinen pappi. Innocentius III:sta (1198 – 1216) lähtien jokainen Rooma piispa on vaatinut itselleen Kristuksen sijaishallitsijan ja Hänen kirkkonsa ylimmäisen papin asemaa vastoin Uuden Testamentin opetuksia, jonka mukaan jokainen Kristuksen sijaiseksi itseään tituleeraava henkilö on yhtä kuin antikristus (Matt. 24:5, 1. Joh. 2:18). Karitsan ulkomuoto viittaa myös tämän lempeään, Kristuksen-kaltaiseen ulkomuotoon, mikä kätkee maailmalta hänen pimeän sielunsa. Karitsan kaksi sarvea voisi viitata hänen valtansa maalliseen ja hengelliseen ulottuvuuteen, mikä on kuulunut myös Rooman piispalle vuodesta 756 lähtien, kun paavillinen kirkkovaltio perustettiin Italiaan (sarvi kuvaa profetioissa usein maallista tai hengellistä valta-asemaa).

Ilmestyskirjan 17. luku lisäksi identifioi seitsemän kukkulan päälle perustetun Rooman Antikristuksen kanssa liittoutuneen maailmankirkon pääkaupungiksi (Ilm. 17:9), mikä on voimakas todistus siitä, että väärä profeetta olisi yhtä kuin Rooman viimeinen paavi. Vuodesta 756 asti jatkunut paavien maallinen ja hengellinen valta-asema on identifioitu myös lopullisen yksilö Antikristuksen esikuvaksi Danielin kirjan seitsemännessä luvussa, kuten havainnollistin tätä kirjani luvuissa 10 ja 11A. Samassa hengessä Danielin kahdeksas luku identifioi islamilaisen kalifaatin poliittisena ja hengellisenä valtasysteeminä yksilö Antikristuksen historialliseksi esikuvaksi, kuten perustelin luvussa 11A. Danielin kahdeksannen luvun näky käsittelee etenkin islamin viimeistä Ottomaani kalifaattia, joka lakkautettiin kohta ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja jonka perustuksille Britti-imperiumi pystytti Lähi-Idän nykyiset valtiot Israel mukaanlukien. Tänään Irakin ja Syyrian islamilainen valtio eli ISIS on nimennyt itsensä islamilaisen kalifaattisysteemin perilliseksi jatkaen sitä vuosisataista terroria mitä Muhammadin poliittiset, hengelliset ja sotilaalliset seuraajat harjoittivat jo Rashidunin, Ummaijadien, Abbasidien ja Ottomaanien kalifaateissa 600 – luvun puolivälistä 1900 -luvun alkuun.

Suu, joka puhuu kuin lohikäärme.

Ilmestyskirjan 13. luku kertoo, että vaikka toinen peto näyttää ulkoisesti karitsan-kaltaiselta, hänen suunsa puhuu kuin lohikäärme. Luvussa 12. Johannekselle näytettiin, että lohikäärme oli ”se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin villitsijä”. Juuri väärä profeetta on se, joka saa koko maailman palvomaan Antikristusta ja eksyttää sen ihmeillään vaatien jokaista maan asukasta palvomaan Antikristuksen elävää, holograafista kuvaa ja ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa tämän merkin jota ilman kukaan ei voisi ostaa eikä myydä. Monien on ehkä vaikea uskoa, että Paavi Franciskus olisi lopulta se, joka viettelee koko maailman luopumaan käteisestä rahasta ja siirtymään käteisettömään rahatalouteen missä jokaisen ostamista ja myymistä valvotaan ihon alle istutun rfid-teknologian tai sen päälle kiinnitettyjen elektronisten tatuointien kautta, jotka Googlen varapresidentti Regina E. Dugan, internetin kehitystä edistäneen DARPA:n – USA:n armeijan viraston, joka kehittää terminator-elokuvista tuttuja tappajarobotteja Pentagonille – entinen johtaja ja nykyinen Facebook-massavalvontaprojektien guru, esitteli maailmalle vasta kolme vuotta sitten. Ajan merkit viittaa silti yhä enemmän siihen, että Franciskus on todellakin tuo henkilö mistä Ilm. 13:11-18 puhuu.

Yksi osoitus tästä on paavin henkilökohtainen ristiretki kapitalismia vastaan ja hänen tunteelliset vetoomuksensa uuden taloudellisen maailmanjärjestyksen perustamiseksi missä teollistuneiden maiden pääoma olisi jaettu kehitysmaiden kanssa. Jokaisen tulisi tietää, että tällainen vaatimus on yhtä maailmanhallitusta ja maailmanvaluuttaa suunnittelevan luciferistisen eliitin päämäärä, jonka todellinen tarkoitus on kaukana maailman köyhimpien maiden auttamisesta. Toinen vihje tästä on Franciskuksen puheet, joista monet ovat olleet avoimen antikristillisiä. Esimerkiksi brittilehti Independent julkaisi 11. syyskuuta 2013 uutisen, jonka mukaan Franciskus oli kertonut kirjeessään uutislehti La Repubblican perustaja Eugenio Scalfarille, että ateistien ei tarvitse uskoa Jumalaan päästäkseen taivaaseen vaan seurata vain omaatuntoaan. Tämä on avoin hyökkäys evankeliumin tärkeintä sanomaa vastaan – ettei yksikään pelastu muutoin kuin uskomalla Jeesukseen Kristukseen lihaksitulleena Jumalan Poikana ja meidän syntiemme sovittajana (Joh. 14:6, Mark. 16:16). Millä oikeudella Franciskus menee tekemään tyhjäksi Jeesuksen selvät sanat? Mitä merkitystä olisi enää Golgatalla maksetulla uhrilla jos pelastus voitaisiin saavuttaa ilman uskoa Häneen, joka ainoana on kantanut meidän syntimme rangaistuksen.

Entäpä sitten Independent-lehden otsikko lokakuulta 2014: ”Paavi Franciscus julistaa evoluutio- ja alkuräjähdysteorian todelliseksi ja ettei Jumala ole ’maagikko taikasauvan kanssa.’”  Tämän uutisen mukaan paavi oli hylännyt hänen edeltäjänsä Benedictus XVI tuen älykkäälle suunnittelulle ja sanonut: “Kun luemme Genesiksen luomiskertomusta, me ajaudumme vaaraan missä kuvittelemme Jumalan maagikkona, maagikkona sauvan kanssa, joka on kykenevä tekemään kaikkea. Mutta tämä ei ole niin.” Paavi Franciskus ei siis usko taivaan ja maan Kaikkivaltiaaseen luojaan, jolle mikään ei ole mahdotonta. Kuinka julkeaa Jumalanpilkkaa. Vielä pidemmälle hän meni tällä viikolla, kuten selviää the Guardianin 17. toukokuuta julkaistusta hälyttävästä artikkelista. Uutisen mukaan Paavi Franciskus, oikealta nimeltään Jorge Bergoglio, oli puolustanut monikulttuurista Eurooppaa ja hyökännyt niitä vastaan, jotka viittaavat Euroopan juutalaiskristillisiin juuriin: “Kun kuulen puheen Euroopan kristillisistä juurista, pelkään joskus äänensävyä, mikä voidaan nähdä voitonriemuisena tai jopa kostonhaluisena. Sitten se ottaa kolonialistisen yläsävelen.” 

Samassa haastattelussa Bergoglio puolusti hänen uskoaan monikulttuuriseen Eurooppaan ja piti Lontoon ensimmäisen muslimipormestarin Sadiq Khanin valintaa henkilöitymänä hänen ihanteelleen kulttuurien yhteensulautumisesta mistä Lontoo on toiminut johtavana suunnannäyttäjä Euroopassa. Äskettäin Sadiq Khan hyökkäsi Yhdysvaltain republikaani puolueen presidenttiehdokas Donald Trumpia vastaan sanoen kannattavansa hänen sijastaan kristinuskolle vihamielisen Hillary Clintonin voittoa marraskuun vaaleissa. Aiemmin myös Paavi Franciskus hyökkäsi häntä vastaan, koska herra Trump uskoo yhä siihen että lännen tulisi varjella meidän sivilisaatiomme juutalaiskristillisiä juuria eikä alistua modernia Baabelin tornia rakentavien globalistien juoneen, mikä tähtää kristinuskon suunnitelmalliseen hävittämiseen Euroopan ja Amerikan maaperältä liberaalin ja “suvaitsevaisen” monikulttuurisen sivilisaation tieltä. Euroopan liberaalien niin sanottu “suvaitsevainen” vasemmisto on kuitenkin suvaitsevainen kaikkea muita paitsi raamatullista kristinuskoa ja sen kannattajia kohtaan.

Paavi Franciskus on ollut äänekkäimpiä puolestapuhujia EU:n itsetuhoisalle pakolaispolitiikalle. Silti jo saman vuoden sisällä siitä, kun Eurooppa alkoi ottaa vastaan Syyrian sisällisodan pakolaisia, Pariisissa ja Belgiassa tapahtui kaksi tuhoisaa islamistisen ideologian motivoimaa terrori-iskua. Tästä huolimatta hän uskoo naiviisti siihen, että kristityt ja muslimit voivat elää rauhassa ja “hylkää minkä tahansa linkin Euroopan sisällä esiintyvän islamilaisen ekstremismin ja islamin itsensä välillä. Sen sijaan, hän tuomitsee tavan missä maahanmuuttajat olivat ‘gettosoituneet’ ennemmin kuin integroituneet yhteiskuntaan.” Ennen kuin joku valopää keksii nyt syyttää minua ennakkoluuloista tai “islamofobiasta” (yksi typerimpiä poliittisesti korrektin lehdistön vasemmistolaisia termejä minkä tarkoituksena on vaientaa kaikki asiallinen kritiikki islamia kohtaan), niin tietenkin asia on niin, että Pariisin ja Belgian terrori-iskujen äärimuslimit edustivat vain pientä vähemmistöä Euroopan muslimiväestöstä. Tunnustan tietysti sen, että monet muslimit haluavat elää rauhassa kristittyjen kanssa ja että äärimuslimien ohella yhtä suuri ongelma on radikalismin toisessa päässä oleva äärioikeisto, jonka lietsoma muukalaisviha voi edistää muslimien “gettosoitumista” ja radikalisoitumista.

Äärioikeiston muukalaisvihalla ei ole juuri mitään yhteistä juutalaiskristillisen uskon kanssa. Kun pohdimme sitä miten kristittyjen tulisi suhtautua pakolaisiin, on hyvä pitää mielessä sellaiset kohdat kuin 2. Moos. 23:9: “Muukalaista älä sorra, sillä te tiedätte muukalaisen mielialan, koska itsekin olette olleet muukalaisina Egyptin maassa.” Toisessa kohtaa tämä Vanhan Testamentin “julma ja säälimätön” Jumala – jota ateistit syyttävät rasistiseksi murhaaajaksi – sanoo Mooseksen kautta: “Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne.”  (3. Moos.19: 34) Ongelma tässä on nyt paavin kulttuurirelativistinen suhtautuminen monikulttuuriseen Eurooppaan. Kulttuurirelativismi opettaa, että yksikään kulttuuri, sivilisaatio tai uskonto ei olisi toistaan parempi vaan että kaikki kulttuurit ja niihin sidoksissa oleva käsitys moraalista on samanarvoista. Kulttuurirelativistit siis uskovat ettei ole olemassa universaalia ja absoluuttista totuutta tai moraalia. Yleensä he tekevät myös sen karkean yleistyksen, että assosioivat kaikki kulttuuriaan/uskontoaan parempana pitävät “valkoisen ylivallan” rasisteihin, kolonialisteihin yms.

Myös Franciskus näyttäisi ajattelevan näin kun hän kertoo pitävänsä puhetta juutalaiskristillisestä Euroopasta “voitonriemuisena tai jopa kostonhaluisena.” Samassa haastattelussa hän kyseenalaisti sen tavan millä länsi on yrittänyt edistää “liian läntistä demokratian mallia” islamilaisiin mahin kuten Irakiin ja Libyaan missä “vahvaa valtaa” tai “heimostruktuuria” on suosittu enemmän demokratian sijasta. Kyse ei ole nyt siitä oliko USA:n ja Britannian johtama Persianlahden sota Saddam Husseinin syrjäyttämiseksi oikeutettu vai ei. Kyse ei ole siitä oliko lännen tuki Libyan kapinallisille Gaddafin kaatamiseksi oikeutettu vai ei. Ihmisen kaipaus vapauteen tyrannien ja tukahduttavien systeemien sortovallasta, on universaali ihmisoikeus joka on ajanut historiaa eteenpäin kautta historian kaataen mahtavimmatkin valtakunnat edestään. Marc A. Thiessen kirjoittaa:

Ihmisen vapaus ei ole läntinen ajatus. Kuten George W. Bush rakasti sanoa: “Vapaus ei ole Amerikan lahja maailmalle; vapaus on Kaikkivaltiaan lahja jokaiselle miehelle ja naiselle tässä maailmassa.” Se mikä epävakauttaa tänään Lähi-Itää ei ole “läntinen demokratia” mutta sen antiteesi – islamilaisen radikalismin totalitaarinen ideologia. Ja ainoa keino taistella tehokkaasti tätä ideologiaa vastaan on tarjota paljon toiveikkaampi vaihtoehto. Vaihtoehto ei ole “vahva valta” tai “heimostruktuuri” mutta vapaa yhteiskunta, joka on perustettu ihmisen loukkaamattomille oikeuksille missä jokaisella yksilöllä on vapaus harjoittaa heidän Jumalan-antamaa vapaata tahtoa.

Paavi Franciskuksen ajatukset edustavat tyypillistä kulttuurirelativistisen maailmankansalaisen hölynpölyä mitä islamille myönteinen “anti-rasistinen” vasemmisto on edistänyt viime aikoina. Tämän suvaitsevaisuudellaan paremmuuttaan korostavan hurskastelevan ihmisjoukon mukaan Euroopan uhkana ei ole islamisaatio vaan uskonnollinen fundamentalismi. Heille kristillisen uskon sukupuolineutraalia avioliittohanketta vastustava “homofobia” ja islaminuskon sisäänrakennettua suvaitsemattomuutta kritisoiva “islamofobia”, on yhtä vastenmielistä ja vaarallista kuin Isiksen hirmuteot Syyriassa ja Irakissa. He ovat vastahakoisia puhumaan islamilaisesta terrorismista, koska heille terrorismin käsite tulisi laajentaa kaikkiin uskontoihin ja poliittisiin aatesuuntiin.  Mutta juuri tällainen kehitys Euroopan arvojen muuttumisessa, voi johtaa sellaiseen lopputulokseen missä “vihapuheen” ja “terrorismin” vastaisen sodan varjolla kristityiltä evätään oikeus evankeliumin julistamiseen ja heitä kohdellaan potentiaalisina uhkina samalla viivalla Isiksen taistelijoiden kanssa.

Itseasiassa tämä on hyvin todennäköisesti se suunta mihin monikulttuurinen ja moniarvoinen Eurooppa on juuri nyt matkalla ja – usko tai älä – kristillisen kirkon päänä pidetty Paavi Franciskus on eturintamassa edistämässä tällaisen skenaarion toteutumista. Monikulttuurista Eurooppaa ylistävässä haastattelussaan, hän liehitteli uusateistien kristinuskon vastaisia harhaluuloja: “On totta, että ajatus valloituksesta on luontaista Islamin sielussa. Kuitenkin, on myös mahdollista tulkita tavoitetta Matteuksen evankeliumissa missä Jeesus lähetti hänen opetuslapsensa kaikkiin kansakuntiin samanlaisen valloitus idean muodossa”. Franciskus rinnastaa toisen posken kääntämistä saarnanneen Jeesuksen pikkulapsia naineeseen sotarikolliseen nimeltä Muhammad ja lähetystyöntekijät päitä katkoviin ja seksiorjia pitäviin jihadisteihin! Sen sijaan että korjaisi lausuntoaan sanomalla, että tällainen tulkinta Matt. 28:19:sta olisi Jeesuksen sanojen törkeää väärinkäyttöä, hän lukee kuin piru Raamattua ja laskee sen varaan että hänen kuuljansa ovat tarpeeksi tietämättömiä ymmärtääkseen eroa. Lähi-Idän asioiden analyytikko Raymond Ibrahim tulistui paavin kommenttiin sanoen ymmärtävänsä nyt paljon paremmin miksi jotkut uskovat hänen olevan antikristus.

Vain joku joka on tietämätön tai vihamielinen kristinuskoa kohtaan voi tehdä tällaisen väitteen.  Lausua ilmeistä: kyllä, molemmat kristinusko ja islam yrittävät voittaa käännynnäisiä. Kuitenkin, Jeesuksen kutsu hänen opetuslapsilleen “Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni” Matteuksen evankeliumissa oli ymmärretty ja harjoitettu rauhanomaisesti. Opetuslapset saarnasivat; ihmiset kääntyivät. Ei väkivaltaa, ei pakkoa.

Tosiasiassa ne olivat kristityt – tärkeimpänä heidän joukossaan opetuslapset ja evankelistat – joita oli vainottu ja tapettu yksinkertaisesti sen tähden, että he saarnasivat Kristusta, ensin pakanallisen Rooman imperiumin taholta ja myöhemmin (ja yhä) islamin taholta. Sitä vastoin, Muhammad sanoi, “Minut on lähetetty miekka käsieni välissä varmistaakseni ettei yksikään toinen kuin Allah ole palvottu – Allah joka panee minun toimeentuloni keihääni varjo alle ja joka aiheuttaa nöyryytystä ja halveksuntaa niille jotka eivät tottele minun käskyjäni (The Al Qaeda Reader, sivu 12).”

Koraani on täynnä käskyjä, jotka vaativat väkivaltaa niille jotka kieltäytyvät alistumasta Islamin alle – ja kyllä tavoilla jotka vertailussa ylittävät reilusti Vanhan Testamentin väkivallan. Toisin kuin kristinuskon leviäminen, islam levisi miekalla. Tämä on yksinkertainen historiallinen tosiasia, joka on tunnustettu paljon hillitympien Euroopan johtajien taholta: ylivertainen enemmistö alueesta, joka muodostaa tänään “muslimi maailman” oli kaapattu ei-muslimeilta suuren väkivallan ja verenvuodatuksen seurauksena.

Kaksi kolmasosaa kristikunnasta – Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka oli nielaistu Islamin taholta vuosisata sen perustamisen jälkeen. Jopa Rooma oli ryöstetty ja Vatikaani turmeltu arabihyökkääjien toimesta islamin nimessä vuonna 846. Marttyyrien tekeminen on ainoa samankaltaisuus jonka kristinusko ja islam jakaa mitä tulee niiden leviämiseen: siinä kun kristityt oli tehty marttyyriksi heidän uskonsa tähden, muslimit tekivät marttyyriksi kaikki ne jotka kieltäytyivät heidän uskostaan.

Ibrahim myös kritisoi Jorge Bergoglion tukea monikulttuuriselle Euroopalle sanoen odottavansa tällaista paljon enemmän “tietämättömältä ateistilta – ei paavilta.” “Nopea koulutus Jorgelle: ‘Euroopan kristilliset juuret’ ovat tosiasia.  Vuosisatojen ajan, edellä mainittujen Lähi-Idän islamilaisten valloitusten jälkeen, kristinuskon alkuperäinen sydänmaa, Eurooppa tuli kristillisen uskon sydämeksi ja lipun kantajaksi. Tästä syystä sitä kutsutaan ‘kristikunnaksi’. Kuinka Kristuksen oletettu sijainen tai edustaja, voi ‘pelätä’ tätä tosiasiaa, tuomitsemalla sen ‘voitonriemuiseksi tai kostonhaluiseksi’? Assosioidessaan kristillisen Euroopan “voitonriemuiseen” kolonialismiin, Paavi Franciskus ei ole täysin väärässäkään. Tuomitessamme islamin väkivaltaisen historian, emme voi sulkea toista silmää myöskään kristikunnan väkivaltaisalta historialta inkvisitioineen, noitarovioineen ja orjakauppoineen ynnä muilta Euroopan historiallisilta synneiltä. Mutta olisikin suuri virhe assosioida kristikunta suoraan kristinuskoon. Nämä kaksi eivät ole synonyymeja. Islamilaiset valtakunnat ovat seuranneet tiukasti Koraanissa annettuja ohjeita, mutta kristilliset valtakunnat ovat seuranneet usein huonosti Jeesuksen ohjeita. Paavin kirkko itse on ollut historian suurimpia syyllisiä Jeesuksen nimen häpäisysssä ja Hänen alkuperäisen sanomansa tärvelyssä sekoittaessaan kristinuskon maalliseen vallantavoitteluun.

Artikkelinsa lopussa Ibraham kummastelee Bergoglion tekosyitä islamilaisen radikalismin olemassaololle: asekauppaa, nälkää, työttömyyttä, epäarvoista tulonjakoa, esteetöntä vapaa kauppaa samalla “sivuuttaen elefantin huoneessa: islamilaisen kulttuurin, mikä synnyttää toimimattomia, suvaitsemattomia, väkivaltaisia, autoritäärisiä ja heimo yhteiskuntia. Yksinkertaisesti katso islamin synnyinseudulle missä islamilaisesta laista pidetään lujasti kiinni: Saudi Arabia on rikkaampi kuin monet läntiset kansat ja sillä ei ole yhtäkäänä näistä Jorgen siteeraamista ongelmista, silti se on barbaarinen, korruptoitunut, takaperoinen, ja vihamielinen kaikille jotka eivät tunnusta islamia. Miksi?” Raymond Ibrahim ei sano, että Paavi Franciskus olisi Ilmestyskirjan väärä profeetta, mutta hän yhtyy niiden kanssa, jotka yhdistävät hänet Jeesuksen mainitsemiin vääriin profeettoihin, “jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.” (Matt. 7:15). Kenties meidän kristittyjen olisi aika pohtia vakavissamme myös niitä todisteita, jotka osoittavat hänen olevan se lopullinen väärä profeetta, joka johdattaa Kristuksen hylänneen maailman Antikristuksen syliin.

---

---

Infowars -vaihtoehtomedian reportteri Paul Joseph Watsonin yläpuolisessa videossa näytetään vaahto suussa saarnaavaa radikaalia muslimipappia, jonka mukaan muslimien tulisi edistää väestökadosta kärsivän Euroopan hedelmällisyyttä: “Me siitämme lapsia heidän kanssaan koska tulemme valloittamaan heidän maansa.” Samassa yhteydessä näytetään Paavin lausuntoa, joka näyttäisi pitävän tätä hyvänä ajatuksena: “Tämä integraatio [kristittyjen ja muslimien välillä] on tänään paljon välttämättömämpää koska itsekkään hyvinvoinnin etsinnän seurauksena, Eurooppa on kokemassa vakavan ongelman alenevasta syntyvyydestä”. Muslimit ovat tämän päivän nopeimmin kasvava ihmisryhmä Euroopassa. Kuten Telegraph raportoi elokuussa 2009 – vuosia ennen nykyistä pakolaiskriisiä -, “Euroopan matala syntyvyys yhdistettynä nopeammin lisääntyviin maahanmuuttajiin, tulee muuttamaan perustavanlaatuisesti sitä mitä me tarkoitamme Eurooppalaisella kulttuurilla ja yhteiskunnalla”. Uutisen mukaan EU:n väestöstä muslimeja olisi vuosisadan puoliväliin mennessä jo 20% samalla kun Länsi-Euroopan maissa he olisivat jo enemmistönä.

Uutinen jatkoi, että vaikka muslimien kasvu Euroopassa on kiistelty alue ja syntyvyyttä on usein vaikea ennustaa, “Karoly Lorant, unkarilainen ekonomisti, joka kirjoitti paperin Euroopan Parlementille, laski että muslimit tekevät jo 25 prosenttia Marseillen ja Rotterdamin väestöstä, 20 prosenttia Malmösta, 15 prosenttia Brysselistä ja Birminghamista ja 10 prosenttia Lontoosta, Pariisista ja Kööpenhaminasta.” Sadiq Khanin valinta Lontoon ensimmäiseksi muslimipormestariksi, oli merkittävä virstanpylväs Euroopan islamisoitumisessa. Paljon hälyttävämpää on se, että Prinssi Charles, josta valtaistuimelle noustuaan tulee anglikaanikirkon päämies, sanoo muuttavansa vuosisatoja vanhaa kristillistä kruunausseremoniaa siten, että Raamatun sijasta seremonia alkaa Koraanin  siteeraamisella samalla kun hän vannoo valansa jollekin muulle kuin Raamatun Jumalalle sitoutuessaan puolustamaan, ei kristinuskoa ja protestanttista kirkkoa, vaan kaikkia uskoja muslimeista buddhalaisiin ja satanisteihin. Rooman kirkon päämies tulisi siten hyvin juttuun Englnnin kirkon tulevan jehun kanssa sillä Franciskus haluaa olla myös kaikkien uskontojen puolustaja sen sijaan, että olisi kristinuskon puolustaja. Tammikuussa hän julkaisi sosiaalisessa mediassa rukouspyyntövideon jossa hän kehotti kristittyjä rukoilemaan uskontojen välisen vuoropuhelun ja rauhan puolesta yhdessä juutalaisten, muslimien, buddhalaisten ym. kanssa, koska kaikki heistä “etsivät Jumalaa tai kohtaavat Jumalan eri tavoilla”. 

---

---

Tämän lempeällä äänensävyllään ihmisiä eksyttävän Paavin mukaan ei ole ilmeisesti mitään merkitystä sillä, että nämä uskonnot kieltävät Jeesuksen Kristuksen lihaksitulleena Jumalan Poikana. Paaville riittää kun heistä kaikki lausuvat yhteen ääneen: “Me uskomme rakkauteen”. Mutta kuinka he voivat uskoa rakkauteen jos he kieltävät sen ainoan Jumalan, joka itse on Rakkaus (1. Joh.4:8) – Hänet, joka on maailmaa niin paljon “rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.” (Joh. 3:16-18). Tässä evankeliumin sanoma pähkinänkuoressa, jonka Paavi kategorisesti kieltää. Onko Rooman kirkosta tullut jokin marihuonaa polttavien puunhalaajien yhteisö missä fraasin “make love, not war” uskottiin vapauttavan ihmisen kaikesta pahuudestaan huolimatta siitä kuinka paljon kärsimystä vapaa rakkaus – miljoonia abortteja ja aviottomia lapsia, rikkoutuneita ihmissuhteita ja särjettyjä ihmissieluja –  onkaan sitten saanut ikinä aikaiseksi? Ilman totuutta rakkaus on pelkkää tyhjää sanahelinää ja totuus on se, ettei rakkaus korvaa vihaa eikä rauha sotaa ennenkuin maailma tunnustaa Rauhan Ruhtinaan Jumalan ainosyntyiseksi Pojaksi ja maailman Vapahtajaksi.

Franciskuksen köyhyyttä romantisoiva vapautuksen teologia 

Artikkelissaan “Paavi Franciskus pettää kristinukon romantisoimalla köyhiä”, Mauriin Mullarkey kertoo jotakin hyvin paljastavaa Jorge Bergoglion kristologisista näkemyksistä koskien sovitusta ja vanhurskautusta. Jo Rooman kirkon omien mittapuiden mukaan hänen näkemyksensä lankeaisivat heresioiden puolelle. Artikkelinsa avauksessa Mullarkey toteaa: “Kirjoittaen Forbesiin viime vuonna, katolinen Steve Moore kysyi: ‘Mikä on teologinen asia kertoa niille planeetan köyhimmissä kylissä missä ihmiset elävät yhä vähimmällä toimeentuloasteella, että heillä on moraalinen velvollisuus pelastaa planeetta pysymällä köyhinä ja käyttämällä vähemmän fossiilisia polttoaineita, vähemmän energiaa ja sähköä?'” Moore viittaa tässä siihen, että Paavi Franciskus liittyi viime vuonna teollisuusmaiden rikkaimman eliitin johtamaan “ilmastonmuutoksen” vastaiseen globaaliin vastarintaan, mikä kutsuu maailman kansoja yhtymään sen puolesta, että maailman köyhimmät maat eivät nousisi enää koskaan matalasta tulotasostaan ja saavuttaisi läntistä hyvinvointia.

Tämä on karu tosiasia virallisen ilmastopropagandan takana. Mutta sen tavoitteet ovat jopa tätäkin synkeämpiä. Kuten kerroin viime vuoden joulukuussa Pariisin ilmastokokousta käsitelleessä artikkelissani sekä täällä, lännen rikkaimman (ja suurimman hiilijalanjäljen tälle planeetalle jättäneen) eliitin johtaman ympäristöliikkeen todellinen päämäärä on tuhota kaikkien kansojen taloudellista kasvua ylläpitävä teollinen infrastruktuuri ja pakottaa lännen suurkaupungit elämään Intian suurimman slummin Dhravin kaltaisissa rottia ja ihmisjätettä tulvivissa likaviemäreissä ja vähentää planeetan ihmispopulaatiota 95 prosenttisesti mm. kemiallisilla aseilla, sodalla ja nälkiinnyttämisellä. Prinssi Charles on ollut tämän massamurhiin tähtäävän ekofasistisen liikkeen johtava voima jo yli 40 vuoden ajan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan, pakanuuden luonnonpalvontaa romantisoiva ja satanismiin kietoutunut “ympäristötietoinen” eliitti uskoo, että Äiti Gaia tarvitsee miljardeja ihmisuhreja leppyäkseen “häpäistyn naisen” valkohehkuiselta vihalta minkä juutalaiskristillinen länsi on sille aiheuttanut “raiskatessaan” sen teollisella toiminnallaan. Nyt Paavi Franciskus on omaksunut käytännössä saman idean, mutta pukee sen kristilliselle kirkolle sopivaan kristologiseen muotoon.

Franciskus nimittäin uskoo, että Jeesuksen Golgatalla käymä kamppailu Saatanan vallan kukistamiseksi, ei ollutkaan kertakaikkinen ja riittävä uhri maailman sovittamiseksi, vaan nyt sen tulee jatkua maailman köyhimpien ihmisten kärsimyksissä eikä taistelua käydä loppuun ennenkuin lännen synnit on hyvitetty ja se on saanut rangaistuksen siitä ahneudesta millä se on noussut taloudelliseen ylivaltaansa köyhien maiden kustannuksella. Rooman kirkossa on ollut jo vuosisatoja vallalla oppi transsubstantiaatiosta eli ajatus Jeesuksen uhrin jatkumisesta kirkon ehtoollisessa, eukaristiassa, missä papin tarjoama ehtoollisleipä ja viini muuttuu konkreettisesti Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi (vaikkakin näkymättömällä tavalla). Roomalaiskatolisessa opissa Jeesuksen Golgatalla käymä kärsimys on ajaton ja ikuinen tapahtuma, joka ei rajoitu vain 2000 vuoden takaiseen historiaan vaan jatkuu nyt ehtoollisleivän ja viinin muodossa. Tällaisen opin suurin vaara on siinä, että se tarjoaa roomalaiskatolisella papille suunnattoman hengellisen vallan missä papilla on valta “uhrata Jeesus” toistuvasti meidän syntiemme edestä ja tarjota siten sovitusta hänen omien käsiensä eikä Jeesuksen käsien kautta. Mutta nyt Paavi Franciskus vie tämän opin vieläkin pidemmälle.

Mullarkey kertoo Paavin Kristologian perustuvan Rafael Tellon vasemmistohenkiseen teologiaan, joka oli kehittämässä Argentiinassa niin sanottua kansan teologiaa (teología del pueblo) yhdessä toisten katolisten kanssa, jotka kannattivat sosialistista vapautuksen teologiaa. Vapautuksen teologian on katolisessa kirkossa 50 -luvulla syntynyt marxismin ja kristinuskon sekoittanut poliittinen/teologinen liike, joka sai kannatusta etenkin latinalaisessa Amerikassa. Esimerkiksi Paavi Johannes Paavali II on tuominnut sen liian marxilaisena. Monet vapautuksen teologian kannattajat ovat vihamielisiä läntistä sivilisaatiota kohtaan, jonka se yhdistää imperialismiin ja kapitalismiin. Osa vapautuksen teologian kannattajista tukee myös “palestiinalaisten oikeuksia” ollen siten vihamielisiä juutalaisvaltiota kohtaan. Mullarkey kertoo teología del pueblon olevan “vapautuksen teologian lajike, se lainaa Kristologisen kiillon marxilaiselle teorisoinnille. Sävytetty neo-völkisch romantiikalla jonka se lainaa halveksimastaan Euroopasta, Franciskuksen teologia mytologisoi köyhän, erityisesti etnisen köyhän: alkuperäiskansat, mestizos, nämä jotka ovat läntisen historian varjopuolella.”

Pysykäämme paavissa. Hänen harhansa myötävaikuttaa vahvasti vasemmalle poikkeavaan nykyajan poliittiseen kulttuuriin globaalilla mittakaavalla. Bergoglio on sisäistänyt Tellon hurmioituneen näyn köyhästä Kristuksen kärsimyksen kollektiivisena loppuun saattajana. He ovat pelastuksen työtovereita (Albado: “cooperadores de la salvación”) ja siten lahja Jumalalta. Kristinusko toimittaa rakennustelineet pyhitetylle mestizolle, marxilaisen proletariaatin muunnelmalle. Kansan teologia yhdistää luokkataistelun ja mystiikan evankeliumin kauan kunnioitettuun kieleen sen huolesta köyhiä kohtaan. Se on poikkeavaa kristinuskoa missä risti yksistään ei ole riittävä ihmisen lunastamiseen. Pueblo teologia omaksuu köyhän olemuksena – kansanheimona – varustettu luontaisella vihamielisyydellä modernia sekularismia kohtaan. Köyhyys säilyy Eedenin häivähdyksenä, nostaen köyhän hyvityksen edustajiksi kehittyneen maailman synneille.

Englannin kielinen lehdistö on huonosti varustettu tarttumaan tähän vääristymään. Mutta paavillisen rakkaussuhteen irrationaalisuus köyhiä kohtaan ei ole kadonnut Loris Zanattalta, etevältä argentiinalaiselta historioitsijalta Bolognan Yliopistossa. Hänen tutkimuksena “The Catholic Nation: Church and Dictatorship in the Argentina of Bergoglio” oli julkaistu Italiassa viime vuonna. Zanettan äskeinen essee, “Valittu Kansa” ilmestyi Italian arvovaltaisessa Il Mulinon huhtikuisessa julkaisussa. Sitä lainattiin huhtikuun 20. Sandro Magisterin, johtavan Vatikanistin ja journalistin taholta L’Espresson kanssa. Essee ottaa asioihin perehtyneen katsauksen tämän paaviuden näkökantaan todellisuudesta. Hänen esseensä vahvistaa olemassaolevat oivallukset Bergoglion paaviuden luonteeseen. Nämä ovat intuitioita valtavirran median tietämyksen ulkopuolella, ja eräitä jotka katoliset itse haluaisivat toivoa olemattomiksi. (vahvistus lisätty)

Mullarkey summaa Paavin teologian, “Huoli köyhiä kohtaan on yhtä vanha kuin kirkko itse. Mikä on uutta tässä pueblo mystiikassa on sen todellisuudelle vieras päihtymys köyhyyden kanssa, ikään kuin materiaalinen puute myöntäisi pyhyyden… Lisätty sitten köyhien harteille on Kristuksen kärsimyksen henkilöllistetty orjuus.” Tällaisen köyhyyttä romantisoivan teologian looginen seuraus olisi se, ettei köyhiä tulekaan auttaa ylös heidän materiaalisesta kurjuudestaan. Jos materiaalinen puute on portti pyhyyteen, niin miksi turmella tätä pyhitystä tarjoammalla heille paremmat elinolosuhteet. Miksi edistää läntisen sivilisaation hyvinvointia kehittyvässä maailmassa jos tämä hyvinvointi on tuhoamassa meidän kallisarvoisen planeettamme. Kenties tämä vastaa Steve Mooren kysymykseen teologisesta syistä sen takaa miksi paavi uskoo, että kehittyvällä maailmalla on “moraalinen velvollisuus pelastaa planeetta pysymällä köyhinä ja käyttämällä vähemmän fossiilisia polttoaineita, vähemmän energiaa ja sähköä?” Tietysti se väite, että tällaiset asiat olisivat tuhoamassa  meidän paneettamme on täyttä huuhaata, kuten on todettu kymmenien tuhansien tiedemiesten allekirjoittamassa vetoomuksessa ja ilmastopaneeli NIPCC:n tuhansien vertaisarvioitujen tiederaporttien johtopäätöksissä.

Prinssi Charles kuitenkin vaatii kehittyvän maailman pysymään köyhinä sillä verukkeella, että “jos kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja sillä nopeudella, millä me kulutamme Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, tarvitsisimme kolme planeettaa – ei vain yhtä – elättämään meitä.” Mitä hän ei kuitenkaan kerro on se, että jos keskiverto brittiläinen eläisi yhtä tuhlailevasti kuin hän – laskien mukaan myös hänen palvelijoidensa ja ulkomaanmatkojensa tuottaman hiilijalanjäljen – nuo kolme planeettaa tulisi kertoa 270, jotta planeettamme kykenisi elättämään seitsemän miljardin Prinssi Charlesin ylellisen elämäntyylin. Mutta tietysti kun kyseessä on Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa, hänen ei tarvitse elää niiden samojen rajotteiden mukaan kuin me tavalliset tallaajat. Tietysti hänellä on oikeus asua omistamassaan Cornwallin Herttuakunnan 550 km² yksityistilallaan, samalla kun hän vaatii meitä muita ahtautumaan Mumbain Dharavin slummin kaltaisiin paikkoihin missä puolesta miljoonasta miljoonaan ihmistä asuu kahden neljökilometrin kokoisella kaupunkialueella ollen noin seitsemän kertaa väestötiheempi kuin Manhattan sen vilkkaimpana bisnespäivänään.

Mutta toisin kuin Manhattania Dharavia ei ole rakennettu pilvenpiirtäjistä vaan peltihökkeleistä eikä sillä ole myöskään toimivaa vesihuoltoa sisältäen vain yhden käymälän jokaista 1400 asukasta kohden, mikä on johtanut toistuviin epidemioihin, kuten lavantautiin, koleraan, lepraan, ameebatautiin ja polioon, minkä johdosta Dharavin väestö on vähentynyt pahimillaan jopa puolella. Kun näiltä ökyrikkailta ekointoilijoilta sitten kysytään, että kumpi on heidän suosittelemaa kestävää kehitystä: asuminen New Yorkin Manhattanilla vai Mumbain Dharavissa, he vastaavat yksituumaisesti, että Dharavi. Tähän tähtää myös Paavi Franciskuksen köyhyyttä idealisoiva vapautuksen teologia ja kansan teologia. Mutta jälkimmäinen vie sen vieläkin pisemmälle antaessaan sille Kristologisen merkityksen. Köyhien kärsimys tulee korvikkeeksi roomalaiskatoliselle eukaristialle. Jeesuksen Golgatalla annettu uhri ei jatkukaan enää ehtoollisleivän ja viinin aikaansaamassa transsubstantiaatiossa, vaan nyt se jatkuu köyhän ja sorrettun kansan kärsimyksissä.

Ja kuten Jeesuksen uhrin jatkuminen roomalaiskatolisen papin uskoville antamassa ehtoollisateriassa tarjoaa meille syntiemme sovituksen, nyt köyhän ja sorretun kansan kärsimys jatkaa Golgatan työtä tarjoten sovitusta siitä pahasta mihin läntinen yltäkylläisyys on johdattanut läntisen kristikunnan viimeisen 200 vuoden aikana. Jumalan Karitsan synnit heitetäänkin Hänen päältään köyhien kannettavaksi, jotta köyhät toimisivat sovituksen välikappaleina rikkaan lännen synneille. Joko olen ymmärtänyt väärin Franciskuksen teología del puebloa tai sitten se on historian kieroutunein vääristymä kristillisestä evankeliumista mitä yksikään paavi on koskaan saarnannut. Meidän syntimme on jo kannettu Golgatan keskimmäisellä ristillä eikä niitä enää sälytetä kenenkään toisen harteille. Vain Jumalan Poika yksin oli täysin viaton tulemaan synniksi meidän edestämme ja kantamaan sen rangaistuksen mikä olisi kuulunut meille. Olimme sitten köyhiä tai rikkaita, yksikään meistä ei ole arvollinen tulemaan korvikkeeksi Kristuksen kertakaikkiselle uhrille. Kukaan toinen kuin Hän ei voi kantaa meidän syntejämme. Hän jo kantoi ne ettei meidän enää tarvitse.

Johtopäätös

En ole aivan yhtä varma siitä, että Paavi Franciskus olisi Ilmestyskirjan toinen peto kuin olen siitä, että Prinssi Charles on sen ensimmäinen peto – Antikristus ja Laittomuuden ihminen. Englantia puhuvassa maailmassa monet kirjat ovat jo identifioineet Jorge Bergoglion Ilmestyskirjan väärään profeettaan. Monet saattaisivat tulkita Ilm. 13:11 profetiaa siitä, että tämän henkilö “nousee maasta” merkitsevän sitä, että hän nousee juutalaisesta kansasta. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen selitys, sillä maa voi viitata myös tiettyyn maahan tai kansaan (kreikaksi gé), joka näyn asiayhteydessä olisi Italia, koska jae 1 viittaa siinä Roooman valtakuntaan ja sen viimeiseen keisariin. Bergoglio syntyi Argentiinassa vuonna 1936, mutta hänen perheensä alkuperä oli Italiassa paeten sieltä fasistien vainoja. Jos vilkaiset Kevin Annetten perustaman Brysselissä sijaitsevan ITCCS tapaoikeuden tuomioistuimen verkkosivua http://itccs.org/, huomaat pian Jorge Bergoglion nimen löytyvän uskomattomien – mutta lukuisten uhri-todistajien vahvistamien – syytöstä keskeltä, jonka mukaan hän on yhdeksäntenä piirinä tunnetun saatanallisen eliittikultin jäsen, joka murhaa ja hyväksikäyttää lapsia monien muiden Euroopan ja Amerikan merkkittävien henkilöiden kanssa.

Tällaiset syytökset saattavat olla monille liian paksua sulatettavaa, mutta olen jo raapaissut Kevin Annetten – mm. valtiontieteiden ja teologian maisteri ja Nobelin rauhanpalkinnon ehdokas – ja monien muiden laajoja tutkimuksia tästä alueesta kirjani 12. luvussa, ja voin todeta ettei tämä ole todellakaan mitään tuulesta temmattua panettelua tai mustamaalaamista. Jotain hyvin pimeää näyttäisi olevan meneillään Vatikaanin korkeiden muurien suojissa. Raamattu varoitti meitä valheapostoleista, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi: “Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (Kor. 11:14-15). Puhuen vääristä profeetoista Jeesus sanoi, “Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.” (Matt. 7:16-17).

Jokainen voi kysyä itseltään, että millaiset ovat olleet paaviuden viran todelliset hedelmät viimeisen 1000 vuoden ajalta.  Jokainen voi pohtia, että mitkä ovat Paavi Franciskuksen henkilökohtaiset hedelmät hänen puheidensa, teologiansa ja tekojensa valossa. Mitä jos hän ei olekaan sitä jota hän esittää olevansa? Entä jos hän onkin lampaiden vaatteisiin pukeutunut susi ja vanhurskauden palvelijaksi tekeytynyt Saatanan valheapostoli? Meidän on aika tehdä valinta sen välillä mihin loukkaannumme: tällaisiin syytöksiin vai siihen että Paavi Franciskus ei ole asettanut Jumalan Sanaa ja Kristusta kaiken yläpuolelle vaan mielistelee tämän maailman valheuskontoja, epäjumalanpalvelijoita ja Jumalan kieltäjiä vaatien kristittyjä “kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa” (2. Kor. 6:14) valheellisen rauhan aikaasaamiseksi maanpäälle. Tässä suhteessa hänen retoriikkansa on täysin identtistä Prinssi Charlesin päämäärien kanssa valmistaen siten maailmaa hänen esiintulolleen uuden ajan valhe-Messiaana, jota seuraa monet saatanalliset ihmeet ja merkit (2. Tess. 2:9, Ilm. 13:14).

---

Katso myös seuraavat artikkelit Paavista:

• Oliko Paavin ennennäkemätön vierailu USAn kongressissa neljä päivää ennen superverikuuta profeetallinen enne lähestyvästä Rooman tuhosta ja Laittomuuden ihmisen ilmestymisestä?

• Paavi Francis etsii poliittista kumppania muuttamaan historiaa ennen paavillisen riemuvuoden loppua 20. marraskuuta. Kuka hän voisi olla?

Presidentti Bushin 90 -luvun alussa liputtamaa Uuden maailmanjärjestyksen paholaismaista agendaa paljastanut aktivisti Lyndon Larouche ja hänen liikkeensä on ollut jo 70 -luvulta lähtien yksi Yhdysvaltain nimekkäimpiä tutkijoita tämän alueen saralta. Et voi sivuuttaa Larouche liikkeen syvällisiä historiallisia analyyseja, mikäli haluat päästä perille sellaisten globalisaatiota ajaneiden elitisten valtaryhmittymien, kuten Bilderberg-ryhmän tai Trilateraalisen Komission todellisista taustavoimista ja näitä ryhmiä ajavista despoottisista ideologioista. Niin sanottuja “globalisteja” motivoi todellisuudessa valkoista ylivaltaa edustava imperialistinen ja rasistinen ideologia, jonka lopullisena päämääränä on kaikkien kansojen poliittisen ja taloudellisen vallan keskittäminen anglo-amerikkalaisen eliitin johtaman maailmanhallituksen käsiin. He eivät tavoittele mitään sosialistista utopiaa missä kaikki kansat ja ihmiset voivat jakaa tasavertaisen oikeuden maailman luonnonvaroihin tai kansalliseen pääomaan. Heidän päämääränsä ei tähtää suurempaan tasa-arvoon vaan feodalistiseen yhteiskuntaan missä hallitsevat luokat pitävät köyhiä maaorjinaan. 

Nyt kun näiden ryhmien globalistisia tavotteita avoimesti vastustava USA:n republikaanien johtava presidenttiehdokas Donald Trump, on tullut historiallisesti ennennäkemättömän mustamaalaus-kampanjan kohteeksi sekä puolueensa sisällä, ulkona että poliittisesti korrektissa eliitin omistamassa valtavirran mediassa ollen mm. propagandisten syytösten kohteena “rasismistaan” meksikolaisia ja muslimeja vastaan, on syytä palata todellisten rikollisperheiden, kuten Bushin dynastian ja heihin liittyvän anglo-amerikkalaisen eliitin vuosisataiseen despotismiin, rasismiin ja kolmatta maailmaa vastaan suoritettuun kansanmurhapolitiikkaan mitä anglo-amerikkalainen eliitti on ajanut Bushien ja Henry Kissingerin johdolla. Huomautettakoon, että esim. Hillary Clinton ei ole ollut häpeissään läheisistä suhteistaan sotarikoksistaan pahamaineiseen Kissingeriin, mitä hänen demokraattipuolueen päävastustajansa Bernie Sanders käytti hyväkseen viime aikaisissa vaaliväittelyissä. Seuraavassa luennossa on tiivistetty mielestäni hyvin tämän Uuden maailmanjärjestyksen takana olevan rikollisen valtaklikin olemusta ja historiaa, mikä selvittää kuinka tämä valtaklikki on ulottanut sen likaiset näppinsä lähes jokaiseen 1900 -luvun tuhoisimpaan tapahtumaan. Tätä yli 25 vanhaa – mutta yhä ajankohtaista – puhetta ei ole tekstitetty valitettavasti suomeksi. Lisää Larouche liikkeen videoita löydät videon Youtube-osoitteen videoselostuksesta.

Ks. myös historioitsija Webster Tarpleyn ja Executive Intelligence Reviewin (Larouche liikkeen julkaisun) toimittajan Jeff Steinbergin luento (1994) valtamedian kätkemästä Windsorin Huoneen kansamurha-agendasta ja sen kulissien takaisesta vallasta uuden maailmanjärjestyksen takana.

 

Olen kuullut usein sanottavan, että liiallinen mielenkiinto Raamatun profetioita kohtaan veisi kristittyjen huomion meidän uskomme tärkeimmästä totuudesta – Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta – vähemmän tärkeisiin asioihin. Eskatologian vähättelyssä unohdetaan usein, että Jeesuksen toinen tulemus mainitaan Raamatussa kahdeksan kertaa useammin kuin Hänen ensimmäinen tulemuksensa. Pelkästään Uudessa Testamentissa on kaikkiaan 318 kohtaa meidän Lunastajamme paluusta maanpäälle. Vertailun vuoksi sanottakoon, että kaste mainitaan vain 20 kertaa ja ehtoollinen 5 kertaa. Vain syntisten pelastusta koskeva oppi mainitaan useammin kuin Jeesuksen toinen tuleminen. Vaikka monet yrittävät sivuuttaa Ilmestyskirjan merkityksen sen näennäisen vaikeaselkoisuuden vuoksi, Ilmestyskirjaan huipentuu ne yksityiskohdat Jeesuksen toisesta tulemuksesta, jonka UT:n kaikki yhdeksän kirjoittajaa mainitsee omissa kirjeissään. Toinen tulemus ei ole epäolennainen asia Raamatussa. Silloin Golgatan ristillä maksettu hinta meidän synneistämme saa lopullisen tarkoituksensa, kun Jumalan Karitsa palaa maan päälle Kuningasten Kuninkaana ja Herrojen Herrana ja tuhoaa kaikki ne pimeyden linnakkeet millä Saatana on pitänyt kansoja orjuudessaan ja sitoo hänet tuhatvuotiseen vankeuteensa.

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. – Jesaja  53:4-6

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: “Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?  – 1. Kor. 1:18-20

Golgatalla saavutettu pelastustyö loistaa Raamatun profetioista kirkkaammin kuin moni profetiantutkija ehkä aavistaakaan. Tässä artikkelissa käsittelen tätä salattua yhteyttä Golgatan ristin ja Danielin näkyjen välillä. Kaikki Raamatun profetiat ovat viimekädessä hyvin Kristus-keskeisiä. Ellei näin ole, on kyseessä luultavimmin väärät tulkinnat. Joku saattaisi kääntää nämä sanat allekirjoittanutta vastaan ja kritisoida minua tutkimusteni Antikristus-keskeisyydestä, kun yritän paljastaa Antikristuksen salattua identiteettiä seurakunnalle. Kuitenkin, 2. Tess. 2:3:n nojaten uskon, että Laittomuuden ihmisen identiteetti paljastetaan valvovalle seurakunnalle ennen Jeesuksen toista tulemusta. Olen käyttänyt kirjani ensimmäisen osan sen huolelliseen perusteluun miksi tuon paljastumisen tulisi tapahtua ennen seurakunnan ylösottoa. Tämä ei tapahdu jonkin new age-tyyppisen kollektiivisen “tajunnan laajentumisen” kautta samanaikaisesti kaikille Kristuksen ruumiin jäsenille, kuten jotkut kristityt näyttävät olettavan. Ilm. 13:18 kertoo, että Pyhä Henki käyttää tähän tarkoitukseen palvelijaansa “jolla ymmärrys on”, jotta hän osaisi laskea “pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi”. Tämä palvelija oli messiaaninen juutalainen nimeltä Monte Judah, joka laski pedon luvun 666 kahdella eri kielellä Prinssi Charlesin nimestä vuonna 1982.

Sittemmin toinen messiaaninen juutalainen Tim Cohen laajensi hänen tutkimuksiaan kirjassaan The Antichrist and a Cup of Tea (1998) osoittaen mm. kuinka Prinssi Charlesin kuninkaallisen vaakunan peto-symboliikka vastaa Antikristusta koskevaa peto-symboliikkaa Ilmestyskirjan 12. ja 13. luvussa. Käytännössä kaikki Raamatun – Vanhan ja Uuden testamentin – Antikristusta käsittelevät profetiat sopivat kaikkia yksityiskohtiaan myöten nykyiseen Walesin Prinssiin, kuten tämä on osoitettu kirjani johtopäätöksessä. On syytä tähdentää, että olen tarkastellut näitä profetioita hyvin laajasti tutkimalla esimerkiksi lukuisia historiallisia tulkintoja Antikristuksen alkuperästä ja sovittamalla yhteen erilaisia tulkintamalleja Danielin profetioista viimeisen 2000 vuoden ajalta. Tulkintani moniulotteisuudesta johtuen kukaan voi tuskin väittää, että profetaallinen näöalani olisi liian kapeaa ja yksipuolista. Jos hylkään jonkin tulkinnan, se ei johdu siitä ettenkö olisi avoin erilaisten näkemysten kirjolle, vaan koska sen perusteet eivät ole minusta tarpeeksi vakuuttavia. Esimerkiksi omassa kirjassani käytin 200 sivua sen järkeilyyn miksi historisistisen ja futuristisen koulukunnan yhteensovittaminen tiettyjen Danielin näkyjen osalta, on raamatullisesti ja historiallisesti tarpeeksi perusteltua eskatologiaa.

Historia tulee viimekädessä tuomitsemaan sen ovatko tulkintani oikeita vai vääriä, mutta tähän astinen maailmanhistoria on kulkenut täsmälleen sen suuntaisesti mitä Danielin näyt edellyttävät. En puhu nyt vain VT:n kirjoittamisen aikaisesta antiikin ajasta jolloin Danielin ennustamien neljän pakanavallan ensimmäiset vaiheet sai alkunsa, tai vuoden 1948 jälkeisestä “viikunapuun-sukupolven” ajasta jolloin Israel on palannut jälleen kerran historiallisten tapahtumien keskipisteeseen aikamme suurimpana merkkinä Jeesuksen paluun häämöttävästä läheisyyydestä. Puhun myös kristillisen kirkkohistorian aikakaudesta viimeisen 1700 vuoden ajalta, jonka Danielin kirja ennusti täsmällisillä yksityiskohdilla. Tähän perehtymiseksi sinun tulisi uppoutua kirjani neljännessä osassa esitettyihin argumentteihin mitä monet ovat pitäneet kirjani mielenkiintoisimpana osuutena. Seuraavassa erään lukijan huomautus.

Sinun kirjasi koen piristävällä tavalla erilailla mielenkiintoiseksi siksikin että avaat Ilmestyskirjan ja Danielin kirjojen sekä historiallisten tapahtumien yhteyttä ainakin itselleni uudella ja mielenkiintoisella, vaikkakin hyvin radikaalilla tavalla sekä poikkeuksellisen perusteellisilla selvityksillä… Erityisesti koen itselleni silmiä avaavaksi tuon näkemyksen, että ennustukset täyttyvät useasti eri aikakausina, eri valtakunnissa ja henkilöissä. Ja sen oletkin tuonut loistavasti havainnollistamalla eri valtakuntien ja kansojen historiaa ja kuinka ne sopivat esitettyihin profetioihin. Niinkuin sanoin, asiat ovat pääsääntöisesti itselleni olleet uusia. Tottakai perushistoria on itsellänikin hallussa, mutta olet kyllä kaivellut esiin aikamoisen historian lisätietopaketin, jota tulen vielä varmasti tavaamaan montakin kertaa. Koska en osaa mainitsemiesi tapahtumien ja kansojen historiaa, en tietenkään pysty analysoimaan sitä, onko niissä virheitä. Mutta siinä siis luotan täysin sinun havaintoihisi ja taitoosi. Koko historiallinen / profeetallinen polku on kirjassasi hyvin loogisesti kuvattu ja se erityisesti on ollut itselleni syy miksi kirjasi oli niin koukuttava.

Tämän lukijan mainitsema “historiallinen/profeetallinen polku” ei ole jotain sellaista, joka olisi erillään Antikristuksen identiteettiä koskevista tutkimuksistani vaan niiden olennaisin osa. Juuri tuo “polku” muodostaa kirjani tärkeimmän perusteen sille miksi uskon Prinssi Charlesin olevan Danielin kirjassa mainittu Antikristus. Hän on Danielin 11. luvussa mainittu halveksittu kruununperijä, jonka kansan ja kuningasdynastian vaiheita seurataan historiallisilla yksityiskohdilla saman luvun alkupuoliskossa. Yhdessä sen rinnakkaisnäkyen kanssa luvuissa 2, 7, 8 ja 9, tämä luku esittää näyn toisessa täyttymysvaiheessa Lähi-Idän ja Euroopan historian tärkeimmät tapahtumat “pähkinänkuoressa” profeetallisella symbolikielellä. Tämä kristikunnan historiaa koskeva profetian ulottuvuus on samalla rinnakkainen Ilmestyskirjan viesteihin seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle, joilla on myös seurakunnan historiaa koskeva piilomerkitys. Useimmat Danielin kirjaa ja Ilmestyskirjaa koskevista tulkinnoistani ei ole jotain täysin uutta vaan ne pohjaa vuosisatoja vanhoihin tulkinmalleihin ja niiden hienosäätöön. Esimerkiksi Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan viestien tulkitseminen seurakunnan kirkkohistorian valossa, oli yleistä varhaisten protestanttien historisistisessa eskatologiassa.

Myös futuristiseen koulukuntaan tämä näkemys Ilmestyskirjan seurakunnista kulkeutui 1900 -luvun alussa C.I. Scofieldin viiteraamatun muodossa, jonka johtopäätökset omaksuttiin Dallasin Teologisessa Seminaarissa josta tuli 1900 -luvun johtava dispensationalismia tukenut opinnahjo, jonka eskatologiset opit näkyvät nyt sellaisten henkilöiden kuin Hal Lindseyn ja John F. Walvoordin laajalle levinneessä tuotannossa. Juhani Aitomaan karismaattis-kriittisellä kristitynfoorumi-sivustolla on mainittu 1600 -luvulla vaikuttanut englantilainen mystikko, nainen nimeltä Jane Leade, joka “kannatti kirkkohistorian teoriaa, jonka mukaan seitsemän Ilmestyskirjan seurakuntaa tarkoittaa seitsemää peräkkäistä kirkkohistorian vaihetta.” Heti perään artikkelin kirjoittaja toteaa kovin yksioikoisesti: “Ongelma on, että Ilmestyskirjassa itsessään ei ole mitään, joka osoittaisi Johanneksen odottaneen lukijoidensa ymmärtävän sen siten. Tämä on klassinen esimerkki siitä, että lukija, Hengen innoittaman kirjoittajan asemesta, päättää Raamatun merkityksen.” Minulla ei parempaa tietoa siitä onko tämän opin alkuperä itseasiassa Leaden opetuksissa vai palaako se jo varhaisempaan aikaan. Hänen on sanottu julkaisseen 1679 60-kohtaisen profetian, joka sisälsi kyseenalaisia näkemyksiä seurakunnan roolista lopun aikana ja nuo opetukset nousi 1900 -luvulla taas uudestaan pintaan niin sanotun Latter Rain liikkeen opeissa.

Puuttumatta nyt yhtään enempää Leaden muihin opetuksiin tai Latter Rain liikkeen seurakunta-keskeiseen eskatologiaan, niin kirjoittajan maininta siitä kuinka seitsemän seurakunnan yhdistäminen kirkkohistoriaan olisi “klassinen esimerkki siitä, että lukija, Hengen innoittaman kirjoittajan asemesta, päättää Raamatun merkityksen”, on kenties hätiköity johtopäätös. Pietari kirjoitti, “ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet. 1:20-21). Eli myös profetioiden selittämiseen tarvitaan yhtä lailla Pyhän Hengen johdatuksessa tapahtuvaa innoitusta kuin Raamatun alkuperäisiltä kirjoittajilta. Tämä ei tarkoita etteikö meidän tulkintamme voisi olla usein puutteellista tai taipuvaista virheisiin ja ylilyönteihin. Mutta tällainen vihjaus, ettei Raamatun profetia tarvitse enää selittäjiä eikä ne sisältäisi mitään salattuja merkityksiä, jotka avautuu viimeisten päivien pyhille yhä kirkkaammin, näyttää unohtavan kokonaan sen mitä sana “ilmestys” pohjimmaltaan tarkoittaa. Strongin sanahakemisto selittää sen merkitystä:

apokálypsis, UT:n kielikuvassa ja kirkollisessa kielessä, totuuden, opetuksen, aikaisemmin tuntemattomien jumalallisten asioiden paljastus – etenkin niiden, jotka liittyvät kristilliseen pelastukseen.

Kun 2. Tess. 2:3 puhuu Laittomuuden ihmisen paljastumisesta lopun ajan seurakunnalle, sana on “apokalýptō”, jonka HELPS Word-studies selittää merkitsevän seuraavaa:

601 apokalýptō (sanoista 575/apó, “pois jostakin” ja 2572/kalýptō, “peittää”) – asianmukaisesti, paljastaa, sen paljastaminen mikä on kätkettyä (verhottua, peitettyä), erityisesti sen sisäinen rakenne; (kuvainnollisesti) tehdä silminnähtäväksi (manifestoitua), erityisesti se mikä on aineetonta (näkymätöntä).

Kun Ilm. 1:20 puhuu näiden seitsemän seurakunnan salaisuudesta, sana on mustérion, josta tulee myös sana mysteeri. Sen alkuperäinen kreikkalainen merkitys viittaa “salaiseen oppiin”. Esim. HELPS Word-studies selittää, että “mustérion ei ole jotain mitä ei olisi mahdollista tietää. Paremminkin, se on sitä mikä voidaan tietää ainoastaan ilmestyksen kautta, so. koska Jumala paljastaa sen.” Näistä sanoista nousee vahvasti mieleen erilaiset salatieteet, teosofia, okkultiikka ja esoteria joihin valitut perehdytetään maagisten riittien ja vihkimysten välityksellä. Tällaiset asiat ovat kuitenkin pimeyden maailmasta lähtöisin olevia Saatanan halpoja kopioita eikä niillä ole mitään tekemistä raamatullisen ilmestys-käsitteen kanssa. Esimerkiksi numerologia on kiinteässä yhteydessä kabbalaan ja siten okkulttiikkaan ja magiaan, mutta on olemassa myös raamatullista lukumystiikkaa. Ilmestyskirja on tästä hyvä esimerkki jossa luku seitsemän mainitaan 49 eli 7 X 7 kertaa.  Ydin ajatus on nyt kuitenkin siinä, että seitsemän seurakunnan merkitys sisältää salaisuuden, mustérion, jonka todellinen merkitys paljastuu vasta seurakunnan ajan lopulla Pyhän Hengen antaman ilmestyksen kautta.

Maininta siitä, että “Ilmestyskirjassa itsessään ei ole mitään, joka osoittaisi Johanneksen odottaneen lukijoidensa ymmärtävän sen siten” osuu yhtälailla harhaan, koska monet yksityiskohdat Johanneksen ilmestyksessä viittaa selvästi siihen ettei seitsemän seurakuntaa voinut tarkoittaa vain Vähä-Aasian seurakuntia ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla jKr. Esimerkiksi Pergamon, Tyatiran, Sardeen ja Filadelfian seurakunnasta sanotaan, että ne olisivat yhä toiminnassa, kun Jeesus palaa maanpäälle (Ilm. 2:16, 25, 3:3, 11). Luvussa 3, jakeessa 10 Henki sanoo, että Filadelfian seurakunta pelastetaan siitä “koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat”. Sardeen seurakunnan päälle Jeesus taas sanoo tulevansa “kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.” Nämä ovat ilmaisuja, jotka liittyvät UT:ssa Jeesuksen toiseen tulemukseen. Koko maanpiirin asukasten päälle tuleva koetuksen hetki, viittaa puolestaan seitsemän vuoden vihan aikaan, jota Ilmestyskirja käsittelee kuudennen luvun lopusta/seitsemännen luvun alusta lähtien.

Lisäksi, Ilm. 5:6 kertoo, että kun Jumalan Karitsa alkaa seurakunnan ylimmäisenä pappina murtaa Ilmestyskirjan seitsemää sinettiä, nuo “seitsemän Jumalan henkeä”, joiden Ilm. 1:4 selittää tarkoittavan seitsemän seurakunnan välityksellä toimivaa Pyhää Henkeä, on em. seurakuntien kautta “lähetetty kaikkeen maailmaan” vielä Ilm. 5:6:ssa. Tämä siis viittaa aikaan, joka esiintyy vähän ennen kaikista kielistä ja kansoista lukeutuvan suuren pelastettujen joukon saapumista taivaaseen Ilm. 7:9:ssä. Jos nämä seitsemän seurakuntaa luvuissa 2 ja 3 viittaisi vain kristillisen kirkon ensimmäisillä vuosisadoille toimineisiin Vähä-Aasian kreikkaa puhuneisiin seurakuntiin, niin kuinka niiden voidaan sanoa julistavan evankeliumia “kaikessa maailmassa” juuri ennen kuin kaikista kansoista ja kielistä ostettu ihmisjoukko ilmestyy taivaaseen? Miksi Ilmestyskirja hyppäisi Johanneksen päivistä useiden vuosisatojen ylitse luvussa 7 alkavaan seitsemän vuoden vihan aikaan? Jos otamme profeetallisen sanan kirjaimellisesti, luku 7 ei voisi millään keinoin sopia kristikunnan historian aikaisiin tapahtumiin, sillä kaikkia kansoja ja kieliä ei ole ollut mahdollista saavuttaa Kristuksen pelastavalle evankeliumille ennenkuin vasta tämän päivän massatiedotusvälineiden aikakaudella.

Ilmestyskirja myös itse ilmoittaa, että valtaistuimella istuvan ja Karitsan vihan päivä alkaa kohdassa Ilm. 6:17. Tämän jälkeen kyseessä ei ole enää seurakunnan historiaan sisältyvät tapahtumat vaan ne sijoittuvat nykyisen armotalouskauden (seurakunnan ajan) päättymisen jälkeiseen 70. vuosiviikkoon, josta Danielin kirja puhuu luvussa 9. Sinetti- ja pasunatuomioiden jälkeen löydämme Ilmestyskirjan viittaavan 70. vuosiviikon sisäisiin 1260 päivään, 42 kuukauteen ja “aikaan kahteen aikaan ja puoleen aikaan” eli kirjaimelliseen kolmen ja puolen vuoden ajanjaksoon, joka edeltää Jeesuksen paluuta Öljymäelle. Scofieldin viiteraamatussa esitettiin, että tämä 70. vuosiviikko alkaisi ensimmäisessä sinetissä kuudennen luvun alussa, jota edeltää seurakunnan ylösotto mistä Johanneksen taivaaseenotto Ilm. 4:1:ssä toimisi vertauskuvana. Jos asia olisi todella näin, on syytä kysyä että miksi seitsemän seurakuntaa toimii maanpäällä vielä Ilm. 5:6:ssa kun Johannes on jo taivaassa? Tai miksi Johannes ei huomaa seurassaan miljardeja Uuden liiton pyhiä, joiden olisi pitänyt nousta hänen kanssaan saman aikaisesti Uuteen Jerusalemiin? Jos 24 vanhinta kuvaisi todellakin seurakunta-ajan miljardeja pyhiä, niin miksi he ylistävät Karitsaa Ilm. 5:9:ssä siitä, että hän on verellänsä “ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä”.

Jos 24 vanhinta olisi seurakunta, niin silloinhan heidän tulisi puhua itsestään tuona joukkona, jonka Karitsa on ostanut kaikista kansoista ja kutsunut hallitsemaan Hänen kanssaan koko maanpiiriä. Miksi tällainen suuri joukko kaikista kansoista ja kielistä nähtäisiin vasta Ilm. 7:9:ssä, jos 24 vanhinta olisi seurakunta? Olen tähdentänyt tätä asiaa jo ennenkin enkä haluaisi toistaa nyt itseäni, mutta nämä ovat kysymyksiä joihin yksikään Scofieldin viiteraamattua tukeva profetianopettaja ei ole kyennyt antamaan vielä itseäni tyydyttävää vastausta. Mielenkiintoisena välihuomiona sanottakoon, että Prinssi Charlesin omasta Harmony-kirjasta löytyy hyvin vahvaa apokalyptista symboliikkaa. Sivulla 105 on kuvattu erästä ornamenttia Ranskan Chartresin katedraalista, joka esittää Ilmestyskirjan 5. luvun kohtausta missä Kristus ilmestyy neljän olennon ja heitä ympäröivän 24 vanhimman keskelle juuri ennen ensimmäisen sinetin toteuttamaa Antikristuksen ilmestymistä. Sivuilla 40 – 41 löytyy taas koko aukeaman kuva verikuusta, minkä Ilmestyskirjan 6. luku paikantaa kuudennen sinetin kohdalle ja mikä yhdessä auringonpimennyksen kanssa mainitaan useissa kohtaa Raamattua Jeesuksen paluuta edeltäväksi taivaalliseksi merkiksi.

Prinssi ei viittaa apokalyptiseen symboliikkaan sen tähden, että hän olisi kiinnostunut raamatullisesta eskatologiasta. Esimerkiksi yllä näytettyyn kuvaan Chartresin katedraalista hän viittaa siitä syystä, että tuon kirjan mukaan monesta kirkkotaiteesta löytyvä kahden koveran reunan muodostama Vesica Piscis kuvio (varhaisten kristittyjen kala-symboli), jonka sisään Kristus on kuvattu tässä ornamentissa, olisi alkujaan Venus-jumalattaren sukuelintä tai Horuksen silmää esittävä pakanallinen symboli, jonka kristityt varastivat omaan käyttöönsä. Charlesin kummallisen pelastussanoman mukaan tällaisten symbolien esoteerinen ymmärtäminen olisi ratkaisevaa ihmiskunnan tulevan eloonjäämisen kannalta. Hänen kirjansa muistuttaa monessa suhteessa Sir Leigh Teabingin, Da Vinci Koodi -menestysromaanin pölhön Graal-tutkijan höpinöitä Kristuksen verilinjasta ja gnostilaisista evankeliumeista. Tietenkään hän ei olisi häpeissään tällaisesta vertauksesta. Viittaahan hän itsekin tähän useimpien historioitsijoiden tyrmäämään opukseen ja Hollywood-filmiin myönteisessä valossa sivulla 108. Da Vinci Koodista pääsemmekin siihen kuinka Golgatan tapahtumat ovat keskeisellä sijalla kristikunnan historiassa ja Danielin näyissä.

Graalin malja, Longinuksen keihäs ja Golgatan tosiristi.

Tiedätkö mikä oli keskiajan ristiritareiden tärkein pyhäinjäännös, jota he pitivät hallussaan Pyhässä Maassa? Indiana Jones-elokuvien fanit vastaisivat, että Graalin malja. Pyhä Veri, Pyhä Graal, vuoden 1982 näennäishistoriallinen tietokirja – joka vaikutti sittemmin Da Vinci Koodin sisältöön – esitti, että kyseessä ei ollut lainkaan Vapahtajan verta kantanut konkreettinen kuppi vaan Jeesuksen ja Maria Magdaleenan liitosta syntynyt pyhä kuninkaallinen verilinja, jota Temppeliherrat oli määrätty suojelemaan sitä hallinneen sisärenkaan Prieuré de Sionin ohjauksessa, jonka kirjailijat väitti esittäneen huomattavaa vaikutusvaltaa viimeisen 900 vuoden aikaisissa historian tapahtumissa kytkien järjestön jopa niin sanottuihin “Siionin viisaisiin”, jonka Siionin viisaiden pöytäkirjoina tunnettu 1900 -luvun alun antisemiittinen “dokumentti” väitti hallitsevan Euroopan politiikkaa ja taloutta vehkeilemällä salaa kulissien takana (ks. Antikristus harhat, osa 2: juutalainen Antikristus).

Historiallinen näyttö siitä, että Jeesuksen viimeisen ehtoollisen maljalla olisi jokin yhteys ristiretkiajan Palestiinaan tai Temppeliherrain ritarikuntaan, on todellisuudessa hyvin olematonta. Suurin osa Graalia koskevista keskiajan legendoista sai alkunsa suullisista kansantaruista ja runoista, jotka liittyivät Kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita koskeviin kelttitarustoihin ja jotka sekoittuivat historian saatossa kristilliseen evankeliumiin Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta. 2. Tim. 4:4 ennustaa kuinka ihmiset lopun aikoina “kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin”. Apostoli Pietarin mukaan evankeliumit eivät perustu “viekkaasti sommiteltuihin taruihin” (2. Piet. 1:16) toisin kuin tämä Da Vinci Koodin edistämä gnostilainen evankeliumi Jeesuksen ja Maria Magdaleenan salaisesta verilinjasta. Eri puolin maailmaa säilytetään lukuisia kuppeja, joiden kunkin omistaja väittää olevan “se aito” reliikki viimeiseltä ehtoolliselta. Kenties ainoa tapaus missä “Graalin malja” paikannettiin Jerusalemin läheisyyteen oli 600 -luvulla eläneen Arculf-nimisen piispan kertomus missä hän kuvasi matkaansa Pyhään Maahan.

Jos olisit kysynyt keskiajan ristiritarilta, että mikä oli heidän arvokkain pyhäinjäännös mitä he pitivät hallussaan Pyhässä Maassa, niin hän olisi vastannut, että “Jeesuksen tosiristi” eikä “Graalin malja”. Jeesuksen ehtoollismaljan ja Longinuksen keihään ohella Jeesuksen tosiristi muodosti keskiaikaisen legendan kolme tärkeintä Vapahtajan ristinkuolemaan liittyvää reliikkiä, joilla uskottiin olevan yliluonnollisia voimia parantaa sairauksia ja suojella omistajaansa. Legenda Longinuksen keihäästä perustuu suulliseen perimätietoon, jonka mukaan evankeliumin sadanpäämies, joka todisti Herramme ristiinaulitsemista, olisi ollut Longinus-niminen sokea sotilas, joka lävisti keihäällään Jeesuksen kyljen (Joh. 19:34) jolloin hänen silmilleen roiskunut veri olisi palauttanut hänen näkönsä ja tehnyt hänestä tämän ihmeen seurauksena Jeesuksen yhden varhaisimmista seuraajista. Tarina on apokryfinen eikä sen historiallisuutta voida vahvistaa, mutta keskiajalla tämän keihään uskottiin säilyneen Siioninvuoren Basilikassa, Jerusalemissa, kunnes Persian Khosrau II ryösti sen miehittäessään Palestiinan ja Egyptin Itä-Roomalta vuosina 614 – 620.

Kun Ranskan ristiritarit kuulivat erään munkin löytäneen Longinuksen keihään Pyhän Pietarin kirkosta Antiokiasta kaupungin piirityksen aikana vuonna 1098, lännen ristiritarit ottivat uutisen vastaan niin suurella innostuksella, että se sai nälkiintyneet sotilaat kääntämään taistelun “kristittyjen” eduksi ja murtamaan piirityksen, jonka seurauksena paaville uskollinen Jerusalemin kuningaskunta perustettiin Palestiinaan lähes kahden vuosisadan ajaksi. Tämän reliikin uskottiin jopa antavan omistajallaan maagisia voimia, jonka avulla hänestä tulisi taisteluissa voittamaton. Ei siis ole yllättävää, että yksi sen hurmioituneimpia omistajia oli Adolf Hitler, jonka kiinnostus salatieteisiin ja magiaan on monien historioitsijoiden laajasti tunnustama tosiasia. Trevor Ravenscroft väitti kirjassaan  “Spear of Destiny”, että Hitlerin pakkomielteinen halu tuon reliikin haltuun saamiseksi olisi ollut yksi syy siihen miksi hän aloitti toisen maailmansodan. On syytä mainita, että Longinuksen keihääseen liittyvän reliikkimystiikan on sanottu syntyneen vasta 1900 -luvulla, kun sitä alettiin edistämään New Age- ja salaliittokirjoissa eikä historiallinen aineisto välttämättä tue tähän keihääseen liittyvää maagista historian tulkintaa.

Mutta Graalin maljaa tai Longinuksen keihästäkin merkittävämpänä pyhäinjäännöksenä pidettiin keskiajalla niin sanottua tosiristiä, jonka uskottiin olevan aito risti johon meidän Vapahtajamme ristiinnaulittiin juutalaisena pääsiäisenä 33 jKr. Wikipedia kertoo sen tulleen “kaikkein pyhimmäksi reliikiksi latinalaisessa Jerusalemin Kuningaskunnassa ilman mitään kiistaa [pyhäinjäännöksen aitoudesta], joka oli seurannut Longinuksen keihään löytymistä Antiokiasta. Se oli majoitettu Pyhän haudan kirkolle Latinalaisen Patriarkan suojeluksessa, joka marssi sen kanssa jokaiseen taisteluun.” Jeesuksen verinen risti valkoisessa kankaassa oli ristiretkeläisten tärkein uskonnollinen symboli, joka tänään tunnetaan myös Englannin lipun symbolina (ks. Englannin ja Walesin lipun profeetallisesta symboliikasta). Ristiretkeläisten väite siitä, että he pitivät hallussaan Jeesuksen tosiristiä, sisälsi paljon suurempaa symboolista ja historiallista painoarvoa kuin väite Longinuksen keihäästä tai Graalin maljasta (jolla ei edes ollut mitään yhteyttä ristiretkiin).

Tätä ristiä pidettiin niin arvokkaana, että Arnulf-niminen uskonnollinen johtaja, Palestiinan valloitusta seurannut Jerusalemin ensimmäinen latinalainen patriarkka, kidutti kreikkalaisortodoksisia pappeja jotta he paljastaisivat sen piilopaikan. Joten ellei Graalin maljaan tai Longinuksen keihääseen ole mahdollista liittää mitään historiallista mystiikkaa, niin tällainen mystiikka liittyy hyvin vahvasti tosiristin historiallisiin vaiheisiin. Kyse on nimittäin reliikistä, jonka voidaan katsoa olleen yksi taustavaikuttaja ristiretkien syntymisessä. Ellei Fatimidien kalifaatti olisi käynnistänyt 1000 -luvun alussa kristittyjen pyhiinvaeltajien vainoa ja kirkkojen hävitystä, etenkin Pyhän haudan kirkolla – missä säilytettiin myös tosiristin jäännöksiä -, niin myöskään läntinen kristikunta ei olisi alkanut vaatia paavien johdolla sotilaallista operaatiota Pyhän Maan takaisinvaltaamiseksi sen jälkeen kun muslimit olivat ryöstäneet sen kristityiltä 600 -luvun arabihyökkäyksissä. Vaikka en puolusta keskiajan paavillista tyranniaa, niin ristiretkiä tarkastellessa ei ole syytä unohtaa sitä, että ennen kuin kristikunta käynnisti agression muslimien maita vastaan, niin muslimit olivat harjoittaneet agressiotaan kristittyjen maissa jo 450 vuoden ajan. Pyhä Maa ei kuulu kuitenkaan kristillisen pakanakansojen käsiin sen enempää kuin se kuuluisi muslimeillekaan. Raamatun mukaan tuo maa on annettu vain Jumalan valitulle kansalle.

Ennen ristiretkiä Jeesuksen väitetty tosiristi esitti merkittävää osaa islamin nousua edeltäneessä Bysantin ja Persian välisessä sodassa 600 -luvun alussa ja näihin tapahtumiin palaan pian Danielin näkyjen valossa. Socrates Scholasticusin 400 -luvulla kirjoitetussa kirkkohistoriassa, Historia Ecclesiasticassa, kerrotaan että tämän reliikin olisi löytänyt alunperin Konstantinus Suuren äiti Pyhä Helena, joka löysi kolme hautautunutta ristiä nykyisen Pyhän haudan kirkon paikalta jonka läheisyyteen 1700 vuotta vanha kirkollinen traditio on paikantanut Golgatan sijainnin. Helena ei aluksi voinut tietää, mikä näistä kolmesta rististä oli meidän Vapahtajamme risti, mutta hän sai sen pian selville, kun eräs kuolemansairas nainen parantui täysin pelkästä kosketuksesta tähän ristiin. Pyhän Helenan väitetään löytäneen samassa yhteydessä myös Jeesuksen ristin naulat, jotka hän lähetti hänen pojalleen, joka sitten kiinnitti ne hänen keisarilliseen kruunuunsa. Johannes Khrysostomos, kuuluisa kreikkalainen kirkkoisä ja Konstantinopolin piispa, kirjoitti 300 -luvulla kuinka risti oli tullut tuohon aikaan Rooman valtakunnan – kristittyjen aikaisemman sortajan – hallitsevaksi symboliksi.

Kuninkaat poistaen kruununsa ottavat vastaan ristin, heidän Pelastajansa kuoleman symbolin; purppurassa, ristin rukouksissaan, ristin haarniskoissaan, ristin pyhässä pöydässä, ristin koko universumissa, ristin. Risti loistaa kirkkaampana kuin aurinko.

Jeesuksen tosiristiä koskevan legendan autenttisuudesta ei ole tutkijoiden keskuudessa täyttä yksimielisyyttä, mutta varmaa on että 340 -lukuun mennessä Jeesuksen aidoksi ristiksi uskotun puun jäännöksiä väitettiin säilytettävän eri puolin Rooman valtakuntaa ja tämän reliikin myöhemmät vaiheet on ollut keskeisessä osassa eräissä kristikunnan historian merkittävimmissä tapahtumissa. Jokaisen olisi syytä pysähtyä pohtimaan, että kuinka yhden juutalaisen rabbin väkivaltaisella kuolemalla roomalaisella ristillä – miten roomalaisilla oli tapana teloittaa tuhansia rikollisia ja poliittisia vankeja – on voinut olla näin dramaattinen vaikutus viimeisen kahden vuoden takaiseen historiaan jos kyseessä olisi ollut vain tavallisen kuolevaisen miehen teloitus ilman sitä seurannutta ylösnousemusta ja taivaaseenottoa. Jos kyseessä oli kaikkien aikojen suurin sepite, niin miksi Vapahtajan ristinkuolemaa ja ylösnousemusta omin silmin todistaneet evankeliumin kirjoittajat antoivat ruumiinsa kidutettavaksi ja tapettavaksi valheen vuoksi?

Miten on mahdollista, että kaikista tuhansista ristiinnaulituista vain tämän yhden miehen risti nousi kaikkien muiden yläpuolelle ja määritti koko historian suunnan 300 -luvulta eteenpäin? Mikä teki Jeesuksesta niin ainutlaatuisen? Kenties se, että hän oli todellakin Jumalan Poika, kuten roomalainen sadanpäämies jo totesi nähdessään Jeesuksen antavan henkensä Golgatan pääkallonpaikalla (Mark. 15:39). Johannes Khrysostomos oli oikeassa. Golgatan keskimmäinen risti loistaa kirkkaampana kuin aurinko. Seuraavaksi tarkoituksemme olisi tarkastella tämän tosiristin myöhempää historiaa Danielin näkyjen kirkkohistoriallista ulottuvuutta koskevan täyttymyskerran valossa. Historiantutkimus on kuin suuri palapeli, joka täytyy vain osata sovittaa Danielin näkyjen raameihin, jotta saisimme oikean kokonaiskuvan historian merkittävimpien tapahtumien profeetallisesta ja hengellisestä merkityksestä ja niiden lineaarisesta yhteydestä profetioihin lopullisesta Antikristuksesta. Otan ensiksi esimerkin Englannin asteittaisesta noususta historiallisten tapahtumien keskiöön ennen kuin siirryn keskiaikaisiin valtakuntiin, joiden nousu ja tuho nähtiin myös Danielin profetioissa.

Englannin leijona ja Amerikan kotka