Olen kuullut usein sanottavan, että liiallinen mielenkiinto Raamatun profetioita kohtaan veisi kristittyjen huomion meidän uskomme tärkeimmästä totuudesta – Jeesuksen ristinkuolemasta ja ylösnousemuksesta – vähemmän tärkeisiin asioihin. Eskatologian vähättelyssä unohdetaan usein, että Jeesuksen toinen tulemus mainitaan Raamatussa kahdeksan kertaa useammin kuin Hänen ensimmäinen tulemuksensa. Pelkästään Uudessa Testamentissa on kaikkiaan 318 kohtaa meidän Lunastajamme paluusta maanpäälle. Vertailun vuoksi sanottakoon, että kaste mainitaan vain 20 kertaa ja ehtoollinen 5 kertaa. Vain syntisten pelastusta koskeva oppi mainitaan useammin kuin Jeesuksen toinen tuleminen. Vaikka monet yrittävät sivuuttaa Ilmestyskirjan merkityksen sen näennäisen vaikeaselkoisuuden vuoksi, Ilmestyskirjaan huipentuu ne yksityiskohdat Jeesuksen toisesta tulemuksesta, jonka UT:n kaikki yhdeksän kirjoittajaa mainitsee omissa kirjeissään. Toinen tulemus ei ole epäolennainen asia Raamatussa. Silloin Golgatan ristillä maksettu hinta meidän synneistämme saa lopullisen tarkoituksensa, kun Jumalan Karitsa palaa maan päälle Kuningasten Kuninkaana ja Herrojen Herrana ja tuhoaa kaikki ne pimeyden linnakkeet millä Saatana on pitänyt kansoja orjuudessaan ja sitoo hänet tuhatvuotiseen vankeuteensa.
Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. – Jesaja 53:4-6
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. Onhan kirjoitettu: ”Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi”. Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi? – 1. Kor. 1:18-20
Golgatalla saavutettu pelastustyö loistaa Raamatun profetioista kirkkaammin kuin moni profetiantutkija ehkä aavistaakaan. Tässä artikkelissa käsittelen tätä salattua yhteyttä Golgatan ristin ja Danielin näkyjen välillä. Kaikki Raamatun profetiat ovat viimekädessä hyvin Kristus-keskeisiä. Ellei näin ole, on kyseessä luultavimmin väärät tulkinnat. Joku saattaisi kääntää nämä sanat allekirjoittanutta vastaan ja kritisoida minua tutkimusteni Antikristus-keskeisyydestä, kun yritän paljastaa Antikristuksen salattua identiteettiä seurakunnalle. Kuitenkin, 2. Tess. 2:3:n nojaten uskon, että Laittomuuden ihmisen identiteetti paljastetaan valvovalle seurakunnalle ennen Jeesuksen toista tulemusta. Olen käyttänyt kirjani ensimmäisen osan sen huolelliseen perusteluun miksi tuon paljastumisen tulisi tapahtua ennen seurakunnan ylösottoa. Tämä ei tapahdu jonkin new age-tyyppisen kollektiivisen ”tajunnan laajentumisen” kautta samanaikaisesti kaikille Kristuksen ruumiin jäsenille, kuten jotkut kristityt näyttävät olettavan. Ilm. 13:18 kertoo, että Pyhä Henki käyttää tähän tarkoitukseen palvelijaansa ”jolla ymmärrys on”, jotta hän osaisi laskea ”pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi”. Tämä palvelija oli messiaaninen juutalainen nimeltä Monte Judah, joka laski pedon luvun 666 kahdella eri kielellä Prinssi Charlesin nimestä vuonna 1982.
Sittemmin toinen messiaaninen juutalainen Tim Cohen laajensi hänen tutkimuksiaan kirjassaan The Antichrist and a Cup of Tea (1998) osoittaen mm. kuinka Prinssi Charlesin kuninkaallisen vaakunan peto-symboliikka vastaa Antikristusta koskevaa peto-symboliikkaa Ilmestyskirjan 12. ja 13. luvussa. Käytännössä kaikki Raamatun – Vanhan ja Uuden testamentin – Antikristusta käsittelevät profetiat sopivat kaikkia yksityiskohtiaan myöten nykyiseen Walesin Prinssiin, kuten tämä on osoitettu kirjani johtopäätöksessä. On syytä tähdentää, että olen tarkastellut näitä profetioita hyvin laajasti tutkimalla esimerkiksi lukuisia historiallisia tulkintoja Antikristuksen alkuperästä ja sovittamalla yhteen erilaisia tulkintamalleja Danielin profetioista viimeisen 2000 vuoden ajalta. Tulkintani moniulotteisuudesta johtuen kukaan voi tuskin väittää, että profetaallinen näöalani olisi liian kapeaa ja yksipuolista. Jos hylkään jonkin tulkinnan, se ei johdu siitä ettenkö olisi avoin erilaisten näkemysten kirjolle, vaan koska sen perusteet eivät ole minusta tarpeeksi vakuuttavia. Esimerkiksi omassa kirjassani käytin 200 sivua sen järkeilyyn miksi historisistisen ja futuristisen koulukunnan yhteensovittaminen tiettyjen Danielin näkyjen osalta, on raamatullisesti ja historiallisesti tarpeeksi perusteltua eskatologiaa.
Historia tulee viimekädessä tuomitsemaan sen ovatko tulkintani oikeita vai vääriä, mutta tähän astinen maailmanhistoria on kulkenut täsmälleen sen suuntaisesti mitä Danielin näyt edellyttävät. En puhu nyt vain VT:n kirjoittamisen aikaisesta antiikin ajasta jolloin Danielin ennustamien neljän pakanavallan ensimmäiset vaiheet sai alkunsa, tai vuoden 1948 jälkeisestä ”viikunapuun-sukupolven” ajasta jolloin Israel on palannut jälleen kerran historiallisten tapahtumien keskipisteeseen aikamme suurimpana merkkinä Jeesuksen paluun häämöttävästä läheisyyydestä. Puhun myös kristillisen kirkkohistorian aikakaudesta viimeisen 1700 vuoden ajalta, jonka Danielin kirja ennusti täsmällisillä yksityiskohdilla. Tähän perehtymiseksi sinun tulisi uppoutua kirjani neljännessä osassa esitettyihin argumentteihin mitä monet ovat pitäneet kirjani mielenkiintoisimpana osuutena. Seuraavassa erään lukijan huomautus.
Sinun kirjasi koen piristävällä tavalla erilailla mielenkiintoiseksi siksikin että avaat Ilmestyskirjan ja Danielin kirjojen sekä historiallisten tapahtumien yhteyttä ainakin itselleni uudella ja mielenkiintoisella, vaikkakin hyvin radikaalilla tavalla sekä poikkeuksellisen perusteellisilla selvityksillä… Erityisesti koen itselleni silmiä avaavaksi tuon näkemyksen, että ennustukset täyttyvät useasti eri aikakausina, eri valtakunnissa ja henkilöissä. Ja sen oletkin tuonut loistavasti havainnollistamalla eri valtakuntien ja kansojen historiaa ja kuinka ne sopivat esitettyihin profetioihin. Niinkuin sanoin, asiat ovat pääsääntöisesti itselleni olleet uusia. Tottakai perushistoria on itsellänikin hallussa, mutta olet kyllä kaivellut esiin aikamoisen historian lisätietopaketin, jota tulen vielä varmasti tavaamaan montakin kertaa. Koska en osaa mainitsemiesi tapahtumien ja kansojen historiaa, en tietenkään pysty analysoimaan sitä, onko niissä virheitä. Mutta siinä siis luotan täysin sinun havaintoihisi ja taitoosi. Koko historiallinen / profeetallinen polku on kirjassasi hyvin loogisesti kuvattu ja se erityisesti on ollut itselleni syy miksi kirjasi oli niin koukuttava.
Tämän lukijan mainitsema ”historiallinen/profeetallinen polku” ei ole jotain sellaista, joka olisi erillään Antikristuksen identiteettiä koskevista tutkimuksistani vaan niiden olennaisin osa. Juuri tuo ”polku” muodostaa kirjani tärkeimmän perusteen sille miksi uskon Prinssi Charlesin olevan Danielin kirjassa mainittu Antikristus. Hän on Danielin 11. luvussa mainittu halveksittu kruununperijä, jonka kansan ja kuningasdynastian vaiheita seurataan historiallisilla yksityiskohdilla saman luvun alkupuoliskossa. Yhdessä sen rinnakkaisnäkyen kanssa luvuissa 2, 7, 8 ja 9, tämä luku esittää näyn toisessa täyttymysvaiheessa Lähi-Idän ja Euroopan historian tärkeimmät tapahtumat ”pähkinänkuoressa” profeetallisella symbolikielellä. Tämä kristikunnan historiaa koskeva profetian ulottuvuus on samalla rinnakkainen Ilmestyskirjan viesteihin seitsemälle Vähä-Aasian seurakunnalle, joilla on myös seurakunnan historiaa koskeva piilomerkitys. Useimmat Danielin kirjaa ja Ilmestyskirjaa koskevista tulkinnoistani ei ole jotain täysin uutta vaan ne pohjaa vuosisatoja vanhoihin tulkinmalleihin ja niiden hienosäätöön. Esimerkiksi Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan viestien tulkitseminen seurakunnan kirkkohistorian valossa, oli yleistä varhaisten protestanttien historisistisessa eskatologiassa.
Myös futuristiseen koulukuntaan tämä näkemys Ilmestyskirjan seurakunnista kulkeutui 1900 -luvun alussa C.I. Scofieldin viiteraamatun muodossa, jonka johtopäätökset omaksuttiin Dallasin Teologisessa Seminaarissa josta tuli 1900 -luvun johtava dispensationalismia tukenut opinnahjo, jonka eskatologiset opit näkyvät nyt sellaisten henkilöiden kuin Hal Lindseyn ja John F. Walvoordin laajalle levinneessä tuotannossa. Juhani Aitomaan karismaattis-kriittisellä kristitynfoorumi-sivustolla on mainittu 1600 -luvulla vaikuttanut englantilainen mystikko, nainen nimeltä Jane Leade, joka ”kannatti kirkkohistorian teoriaa, jonka mukaan seitsemän Ilmestyskirjan seurakuntaa tarkoittaa seitsemää peräkkäistä kirkkohistorian vaihetta.” Heti perään artikkelin kirjoittaja toteaa kovin yksioikoisesti: ”Ongelma on, että Ilmestyskirjassa itsessään ei ole mitään, joka osoittaisi Johanneksen odottaneen lukijoidensa ymmärtävän sen siten. Tämä on klassinen esimerkki siitä, että lukija, Hengen innoittaman kirjoittajan asemesta, päättää Raamatun merkityksen.” Minulla ei parempaa tietoa siitä onko tämän opin alkuperä itseasiassa Leaden opetuksissa vai palaako se jo varhaisempaan aikaan. Hänen on sanottu julkaisseen 1679 60-kohtaisen profetian, joka sisälsi kyseenalaisia näkemyksiä seurakunnan roolista lopun aikana ja nuo opetukset nousi 1900 -luvulla taas uudestaan pintaan niin sanotun Latter Rain liikkeen opeissa.
Puuttumatta nyt yhtään enempää Leaden muihin opetuksiin tai Latter Rain liikkeen seurakunta-keskeiseen eskatologiaan, niin kirjoittajan maininta siitä kuinka seitsemän seurakunnan yhdistäminen kirkkohistoriaan olisi ”klassinen esimerkki siitä, että lukija, Hengen innoittaman kirjoittajan asemesta, päättää Raamatun merkityksen”, on kenties hätiköity johtopäätös. Pietari kirjoitti, ”ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet. 1:20-21). Eli myös profetioiden selittämiseen tarvitaan yhtä lailla Pyhän Hengen johdatuksessa tapahtuvaa innoitusta kuin Raamatun alkuperäisiltä kirjoittajilta. Tämä ei tarkoita etteikö meidän tulkintamme voisi olla usein puutteellista tai taipuvaista virheisiin ja ylilyönteihin. Mutta tällainen vihjaus, ettei Raamatun profetia tarvitse enää selittäjiä eikä ne sisältäisi mitään salattuja merkityksiä, jotka avautuu viimeisten päivien pyhille yhä kirkkaammin, näyttää unohtavan kokonaan sen mitä sana ”ilmestys” pohjimmaltaan tarkoittaa. Strongin sanahakemisto selittää sen merkitystä:
apokálypsis, UT:n kielikuvassa ja kirkollisessa kielessä, totuuden, opetuksen, aikaisemmin tuntemattomien jumalallisten asioiden paljastus – etenkin niiden, jotka liittyvät kristilliseen pelastukseen.
Kun 2. Tess. 2:3 puhuu Laittomuuden ihmisen paljastumisesta lopun ajan seurakunnalle, sana on ”apokalýptō”, jonka HELPS Word-studies selittää merkitsevän seuraavaa:
601 apokalýptō (sanoista 575/apó, ”pois jostakin” ja 2572/kalýptō, ”peittää”) – asianmukaisesti, paljastaa, sen paljastaminen mikä on kätkettyä (verhottua, peitettyä), erityisesti sen sisäinen rakenne; (kuvainnollisesti) tehdä silminnähtäväksi (manifestoitua), erityisesti se mikä on aineetonta (näkymätöntä).
Kun Ilm. 1:20 puhuu näiden seitsemän seurakunnan salaisuudesta, sana on mustérion, josta tulee myös sana mysteeri. Sen alkuperäinen kreikkalainen merkitys viittaa ”salaiseen oppiin”. Esim. HELPS Word-studies selittää, että ”mustérion ei ole jotain mitä ei olisi mahdollista tietää. Paremminkin, se on sitä mikä voidaan tietää ainoastaan ilmestyksen kautta, so. koska Jumala paljastaa sen.” Näistä sanoista nousee vahvasti mieleen erilaiset salatieteet, teosofia, okkultiikka ja esoteria joihin valitut perehdytetään maagisten riittien ja vihkimysten välityksellä. Tällaiset asiat ovat kuitenkin pimeyden maailmasta lähtöisin olevia Saatanan halpoja kopioita eikä niillä ole mitään tekemistä raamatullisen ilmestys-käsitteen kanssa. Esimerkiksi numerologia on kiinteässä yhteydessä kabbalaan ja siten okkulttiikkaan ja magiaan, mutta on olemassa myös raamatullista lukumystiikkaa. Ilmestyskirja on tästä hyvä esimerkki jossa luku seitsemän mainitaan 49 eli 7 X 7 kertaa. Ydin ajatus on nyt kuitenkin siinä, että seitsemän seurakunnan merkitys sisältää salaisuuden, mustérion, jonka todellinen merkitys paljastuu vasta seurakunnan ajan lopulla Pyhän Hengen antaman ilmestyksen kautta.
Maininta siitä, että ”Ilmestyskirjassa itsessään ei ole mitään, joka osoittaisi Johanneksen odottaneen lukijoidensa ymmärtävän sen siten” osuu yhtälailla harhaan, koska monet yksityiskohdat Johanneksen ilmestyksessä viittaa selvästi siihen ettei seitsemän seurakuntaa voinut tarkoittaa vain Vähä-Aasian seurakuntia ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla jKr. Esimerkiksi Pergamon, Tyatiran, Sardeen ja Filadelfian seurakunnasta sanotaan, että ne olisivat yhä toiminnassa, kun Jeesus palaa maanpäälle (Ilm. 2:16, 25, 3:3, 11). Luvussa 3, jakeessa 10 Henki sanoo, että Filadelfian seurakunta pelastetaan siitä ”koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat”. Sardeen seurakunnan päälle Jeesus taas sanoo tulevansa ”kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.” Nämä ovat ilmaisuja, jotka liittyvät UT:ssa Jeesuksen toiseen tulemukseen. Koko maanpiirin asukasten päälle tuleva koetuksen hetki, viittaa puolestaan seitsemän vuoden vihan aikaan, jota Ilmestyskirja käsittelee kuudennen luvun lopusta/seitsemännen luvun alusta lähtien.
Lisäksi, Ilm. 5:6 kertoo, että kun Jumalan Karitsa alkaa seurakunnan ylimmäisenä pappina murtaa Ilmestyskirjan seitsemää sinettiä, nuo ”seitsemän Jumalan henkeä”, joiden Ilm. 1:4 selittää tarkoittavan seitsemän seurakunnan välityksellä toimivaa Pyhää Henkeä, on em. seurakuntien kautta ”lähetetty kaikkeen maailmaan” vielä Ilm. 5:6:ssa. Tämä siis viittaa aikaan, joka esiintyy vähän ennen kaikista kielistä ja kansoista lukeutuvan suuren pelastettujen joukon saapumista taivaaseen Ilm. 7:9:ssä. Jos nämä seitsemän seurakuntaa luvuissa 2 ja 3 viittaisi vain kristillisen kirkon ensimmäisillä vuosisadoille toimineisiin Vähä-Aasian kreikkaa puhuneisiin seurakuntiin, niin kuinka niiden voidaan sanoa julistavan evankeliumia ”kaikessa maailmassa” juuri ennen kuin kaikista kansoista ja kielistä ostettu ihmisjoukko ilmestyy taivaaseen? Miksi Ilmestyskirja hyppäisi Johanneksen päivistä useiden vuosisatojen ylitse luvussa 7 alkavaan seitsemän vuoden vihan aikaan? Jos otamme profeetallisen sanan kirjaimellisesti, luku 7 ei voisi millään keinoin sopia kristikunnan historian aikaisiin tapahtumiin, sillä kaikkia kansoja ja kieliä ei ole ollut mahdollista saavuttaa Kristuksen pelastavalle evankeliumille ennenkuin vasta tämän päivän massatiedotusvälineiden aikakaudella.
Ilmestyskirja myös itse ilmoittaa, että valtaistuimella istuvan ja Karitsan vihan päivä alkaa kohdassa Ilm. 6:17. Tämän jälkeen kyseessä ei ole enää seurakunnan historiaan sisältyvät tapahtumat vaan ne sijoittuvat nykyisen armotalouskauden (seurakunnan ajan) päättymisen jälkeiseen 70. vuosiviikkoon, josta Danielin kirja puhuu luvussa 9. Sinetti- ja pasunatuomioiden jälkeen löydämme Ilmestyskirjan viittaavan 70. vuosiviikon sisäisiin 1260 päivään, 42 kuukauteen ja ”aikaan kahteen aikaan ja puoleen aikaan” eli kirjaimelliseen kolmen ja puolen vuoden ajanjaksoon, joka edeltää Jeesuksen paluuta Öljymäelle. Scofieldin viiteraamatussa esitettiin, että tämä 70. vuosiviikko alkaisi ensimmäisessä sinetissä kuudennen luvun alussa, jota edeltää seurakunnan ylösotto mistä Johanneksen taivaaseenotto Ilm. 4:1:ssä toimisi vertauskuvana. Jos asia olisi todella näin, on syytä kysyä että miksi seitsemän seurakuntaa toimii maanpäällä vielä Ilm. 5:6:ssa kun Johannes on jo taivaassa? Tai miksi Johannes ei huomaa seurassaan miljardeja Uuden liiton pyhiä, joiden olisi pitänyt nousta hänen kanssaan saman aikaisesti Uuteen Jerusalemiin? Jos 24 vanhinta kuvaisi todellakin seurakunta-ajan miljardeja pyhiä, niin miksi he ylistävät Karitsaa Ilm. 5:9:ssä siitä, että hän on verellänsä ”ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä”.
Jos 24 vanhinta olisi seurakunta, niin silloinhan heidän tulisi puhua itsestään tuona joukkona, jonka Karitsa on ostanut kaikista kansoista ja kutsunut hallitsemaan Hänen kanssaan koko maanpiiriä. Miksi tällainen suuri joukko kaikista kansoista ja kielistä nähtäisiin vasta Ilm. 7:9:ssä, jos 24 vanhinta olisi seurakunta? Olen tähdentänyt tätä asiaa jo ennenkin enkä haluaisi toistaa nyt itseäni, mutta nämä ovat kysymyksiä joihin yksikään Scofieldin viiteraamattua tukeva profetianopettaja ei ole kyennyt antamaan vielä itseäni tyydyttävää vastausta. Mielenkiintoisena välihuomiona sanottakoon, että Prinssi Charlesin omasta Harmony-kirjasta löytyy hyvin vahvaa apokalyptista symboliikkaa. Sivulla 105 on kuvattu erästä ornamenttia Ranskan Chartresin katedraalista, joka esittää Ilmestyskirjan 5. luvun kohtausta missä Kristus ilmestyy neljän olennon ja heitä ympäröivän 24 vanhimman keskelle juuri ennen ensimmäisen sinetin toteuttamaa Antikristuksen ilmestymistä. Sivuilla 40 – 41 löytyy taas koko aukeaman kuva verikuusta, minkä Ilmestyskirjan 6. luku paikantaa kuudennen sinetin kohdalle ja mikä yhdessä auringonpimennyksen kanssa mainitaan useissa kohtaa Raamattua Jeesuksen paluuta edeltäväksi taivaalliseksi merkiksi.
Prinssi ei viittaa apokalyptiseen symboliikkaan sen tähden, että hän olisi kiinnostunut raamatullisesta eskatologiasta. Esimerkiksi yllä näytettyyn kuvaan Chartresin katedraalista hän viittaa siitä syystä, että tuon kirjan mukaan monesta kirkkotaiteesta löytyvä kahden koveran reunan muodostama Vesica Piscis kuvio (varhaisten kristittyjen kala-symboli), jonka sisään Kristus on kuvattu tässä ornamentissa, olisi alkujaan Venus-jumalattaren sukuelintä tai Horuksen silmää esittävä pakanallinen symboli, jonka kristityt varastivat omaan käyttöönsä. Charlesin kummallisen pelastussanoman mukaan tällaisten symbolien esoteerinen ymmärtäminen olisi ratkaisevaa ihmiskunnan tulevan eloonjäämisen kannalta. Hänen kirjansa muistuttaa monessa suhteessa Sir Leigh Teabingin, Da Vinci Koodi -menestysromaanin pölhön Graal-tutkijan höpinöitä Kristuksen verilinjasta ja gnostilaisista evankeliumeista. Tietenkään hän ei olisi häpeissään tällaisesta vertauksesta. Viittaahan hän itsekin tähän useimpien historioitsijoiden tyrmäämään opukseen ja Hollywood-filmiin myönteisessä valossa sivulla 108. Da Vinci Koodista pääsemmekin siihen kuinka Golgatan tapahtumat ovat keskeisellä sijalla kristikunnan historiassa ja Danielin näyissä.
Graalin malja, Longinuksen keihäs ja Golgatan tosiristi.
Tiedätkö mikä oli keskiajan ristiritareiden tärkein pyhäinjäännös, jota he pitivät hallussaan Pyhässä Maassa? Indiana Jones-elokuvien fanit vastaisivat, että Graalin malja. Pyhä Veri, Pyhä Graal, vuoden 1982 näennäishistoriallinen tietokirja – joka vaikutti sittemmin Da Vinci Koodin sisältöön – esitti, että kyseessä ei ollut lainkaan Vapahtajan verta kantanut konkreettinen kuppi vaan Jeesuksen ja Maria Magdaleenan liitosta syntynyt pyhä kuninkaallinen verilinja, jota Temppeliherrat oli määrätty suojelemaan sitä hallinneen sisärenkaan Prieuré de Sionin ohjauksessa, jonka kirjailijat väitti esittäneen huomattavaa vaikutusvaltaa viimeisen 900 vuoden aikaisissa historian tapahtumissa kytkien järjestön jopa niin sanottuihin ”Siionin viisaisiin”, jonka Siionin viisaiden pöytäkirjoina tunnettu 1900 -luvun alun antisemiittinen ”dokumentti” väitti hallitsevan Euroopan politiikkaa ja taloutta vehkeilemällä salaa kulissien takana (ks. Antikristus harhat, osa 2: juutalainen Antikristus).
Historiallinen näyttö siitä, että Jeesuksen viimeisen ehtoollisen maljalla olisi jokin yhteys ristiretkiajan Palestiinaan tai Temppeliherrain ritarikuntaan, on todellisuudessa hyvin olematonta. Suurin osa Graalia koskevista keskiajan legendoista sai alkunsa suullisista kansantaruista ja runoista, jotka liittyivät Kuningas Arthurin pyöreän pöydän ritareita koskeviin kelttitarustoihin ja jotka sekoittuivat historian saatossa kristilliseen evankeliumiin Jeesuksen viimeisestä ehtoollisesta. 2. Tim. 4:4 ennustaa kuinka ihmiset lopun aikoina ”kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin”. Apostoli Pietarin mukaan evankeliumit eivät perustu ”viekkaasti sommiteltuihin taruihin” (2. Piet. 1:16) toisin kuin tämä Da Vinci Koodin edistämä gnostilainen evankeliumi Jeesuksen ja Maria Magdaleenan salaisesta verilinjasta. Eri puolin maailmaa säilytetään lukuisia kuppeja, joiden kunkin omistaja väittää olevan ”se aito” reliikki viimeiseltä ehtoolliselta. Kenties ainoa tapaus missä ”Graalin malja” paikannettiin Jerusalemin läheisyyteen oli 600 -luvulla eläneen Arculf-nimisen piispan kertomus missä hän kuvasi matkaansa Pyhään Maahan.
Jos olisit kysynyt keskiajan ristiritarilta, että mikä oli heidän arvokkain pyhäinjäännös mitä he pitivät hallussaan Pyhässä Maassa, niin hän olisi vastannut, että ”Jeesuksen tosiristi” eikä ”Graalin malja”. Jeesuksen ehtoollismaljan ja Longinuksen keihään ohella Jeesuksen tosiristi muodosti keskiaikaisen legendan kolme tärkeintä Vapahtajan ristinkuolemaan liittyvää reliikkiä, joilla uskottiin olevan yliluonnollisia voimia parantaa sairauksia ja suojella omistajaansa. Legenda Longinuksen keihäästä perustuu suulliseen perimätietoon, jonka mukaan evankeliumin sadanpäämies, joka todisti Herramme ristiinaulitsemista, olisi ollut Longinus-niminen sokea sotilas, joka lävisti keihäällään Jeesuksen kyljen (Joh. 19:34) jolloin hänen silmilleen roiskunut veri olisi palauttanut hänen näkönsä ja tehnyt hänestä tämän ihmeen seurauksena Jeesuksen yhden varhaisimmista seuraajista. Tarina on apokryfinen eikä sen historiallisuutta voida vahvistaa, mutta keskiajalla tämän keihään uskottiin säilyneen Siioninvuoren Basilikassa, Jerusalemissa, kunnes Persian Khosrau II ryösti sen miehittäessään Palestiinan ja Egyptin Itä-Roomalta vuosina 614 – 620.
Kun Ranskan ristiritarit kuulivat erään munkin löytäneen Longinuksen keihään Pyhän Pietarin kirkosta Antiokiasta kaupungin piirityksen aikana vuonna 1098, lännen ristiritarit ottivat uutisen vastaan niin suurella innostuksella, että se sai nälkiintyneet sotilaat kääntämään taistelun ”kristittyjen” eduksi ja murtamaan piirityksen, jonka seurauksena paaville uskollinen Jerusalemin kuningaskunta perustettiin Palestiinaan lähes kahden vuosisadan ajaksi. Tämän reliikin uskottiin jopa antavan omistajallaan maagisia voimia, jonka avulla hänestä tulisi taisteluissa voittamaton. Ei siis ole yllättävää, että yksi sen hurmioituneimpia omistajia oli Adolf Hitler, jonka kiinnostus salatieteisiin ja magiaan on monien historioitsijoiden laajasti tunnustama tosiasia. Trevor Ravenscroft väitti kirjassaan ”Spear of Destiny”, että Hitlerin pakkomielteinen halu tuon reliikin haltuun saamiseksi olisi ollut yksi syy siihen miksi hän aloitti toisen maailmansodan. On syytä mainita, että Longinuksen keihääseen liittyvän reliikkimystiikan on sanottu syntyneen vasta 1900 -luvulla, kun sitä alettiin edistämään New Age- ja salaliittokirjoissa eikä historiallinen aineisto välttämättä tue tähän keihääseen liittyvää maagista historian tulkintaa.
Mutta Graalin maljaa tai Longinuksen keihästäkin merkittävämpänä pyhäinjäännöksenä pidettiin keskiajalla niin sanottua tosiristiä, jonka uskottiin olevan aito risti johon meidän Vapahtajamme ristiinnaulittiin juutalaisena pääsiäisenä 33 jKr. Wikipedia kertoo sen tulleen ”kaikkein pyhimmäksi reliikiksi latinalaisessa Jerusalemin Kuningaskunnassa ilman mitään kiistaa [pyhäinjäännöksen aitoudesta], joka oli seurannut Longinuksen keihään löytymistä Antiokiasta. Se oli majoitettu Pyhän haudan kirkolle Latinalaisen Patriarkan suojeluksessa, joka marssi sen kanssa jokaiseen taisteluun.” Jeesuksen verinen risti valkoisessa kankaassa oli ristiretkeläisten tärkein uskonnollinen symboli, joka tänään tunnetaan myös Englannin lipun symbolina (ks. Englannin ja Walesin lipun profeetallisesta symboliikasta). Ristiretkeläisten väite siitä, että he pitivät hallussaan Jeesuksen tosiristiä, sisälsi paljon suurempaa symboolista ja historiallista painoarvoa kuin väite Longinuksen keihäästä tai Graalin maljasta (jolla ei edes ollut mitään yhteyttä ristiretkiin).
Tätä ristiä pidettiin niin arvokkaana, että Arnulf-niminen uskonnollinen johtaja, Palestiinan valloitusta seurannut Jerusalemin ensimmäinen latinalainen patriarkka, kidutti kreikkalaisortodoksisia pappeja jotta he paljastaisivat sen piilopaikan. Joten ellei Graalin maljaan tai Longinuksen keihääseen ole mahdollista liittää mitään historiallista mystiikkaa, niin tällainen mystiikka liittyy hyvin vahvasti tosiristin historiallisiin vaiheisiin. Kyse on nimittäin reliikistä, jonka voidaan katsoa olleen yksi taustavaikuttaja ristiretkien syntymisessä. Ellei Fatimidien kalifaatti olisi käynnistänyt 1000 -luvun alussa kristittyjen pyhiinvaeltajien vainoa ja kirkkojen hävitystä, etenkin Pyhän haudan kirkolla – missä säilytettiin myös tosiristin jäännöksiä -, niin myöskään läntinen kristikunta ei olisi alkanut vaatia paavien johdolla sotilaallista operaatiota Pyhän Maan takaisinvaltaamiseksi sen jälkeen kun muslimit olivat ryöstäneet sen kristityiltä 600 -luvun arabihyökkäyksissä. Vaikka en puolusta keskiajan paavillista tyranniaa, niin ristiretkiä tarkastellessa ei ole syytä unohtaa sitä, että ennen kuin kristikunta käynnisti agression muslimien maita vastaan, niin muslimit olivat harjoittaneet agressiotaan kristittyjen maissa jo 450 vuoden ajan. Pyhä Maa ei kuulu kuitenkaan kristillisen pakanakansojen käsiin sen enempää kuin se kuuluisi muslimeillekaan. Raamatun mukaan tuo maa on annettu vain Jumalan valitulle kansalle.
Ennen ristiretkiä Jeesuksen väitetty tosiristi esitti merkittävää osaa islamin nousua edeltäneessä Bysantin ja Persian välisessä sodassa 600 -luvun alussa ja näihin tapahtumiin palaan pian Danielin näkyjen valossa. Socrates Scholasticusin 400 -luvulla kirjoitetussa kirkkohistoriassa, Historia Ecclesiasticassa, kerrotaan että tämän reliikin olisi löytänyt alunperin Konstantinus Suuren äiti Pyhä Helena, joka löysi kolme hautautunutta ristiä nykyisen Pyhän haudan kirkon paikalta jonka läheisyyteen 1700 vuotta vanha kirkollinen traditio on paikantanut Golgatan sijainnin. Helena ei aluksi voinut tietää, mikä näistä kolmesta rististä oli meidän Vapahtajamme risti, mutta hän sai sen pian selville, kun eräs kuolemansairas nainen parantui täysin pelkästä kosketuksesta tähän ristiin. Pyhän Helenan väitetään löytäneen samassa yhteydessä myös Jeesuksen ristin naulat, jotka hän lähetti hänen pojalleen, joka sitten kiinnitti ne hänen keisarilliseen kruunuunsa. Johannes Khrysostomos, kuuluisa kreikkalainen kirkkoisä ja Konstantinopolin piispa, kirjoitti 300 -luvulla kuinka risti oli tullut tuohon aikaan Rooman valtakunnan – kristittyjen aikaisemman sortajan – hallitsevaksi symboliksi.
Kuninkaat poistaen kruununsa ottavat vastaan ristin, heidän Pelastajansa kuoleman symbolin; purppurassa, ristin rukouksissaan, ristin haarniskoissaan, ristin pyhässä pöydässä, ristin koko universumissa, ristin. Risti loistaa kirkkaampana kuin aurinko.
Jeesuksen tosiristiä koskevan legendan autenttisuudesta ei ole tutkijoiden keskuudessa täyttä yksimielisyyttä, mutta varmaa on että 340 -lukuun mennessä Jeesuksen aidoksi ristiksi uskotun puun jäännöksiä väitettiin säilytettävän eri puolin Rooman valtakuntaa ja tämän reliikin myöhemmät vaiheet on ollut keskeisessä osassa eräissä kristikunnan historian merkittävimmissä tapahtumissa. Jokaisen olisi syytä pysähtyä pohtimaan, että kuinka yhden juutalaisen rabbin väkivaltaisella kuolemalla roomalaisella ristillä – miten roomalaisilla oli tapana teloittaa tuhansia rikollisia ja poliittisia vankeja – on voinut olla näin dramaattinen vaikutus viimeisen kahden vuoden takaiseen historiaan jos kyseessä olisi ollut vain tavallisen kuolevaisen miehen teloitus ilman sitä seurannutta ylösnousemusta ja taivaaseenottoa. Jos kyseessä oli kaikkien aikojen suurin sepite, niin miksi Vapahtajan ristinkuolemaa ja ylösnousemusta omin silmin todistaneet evankeliumin kirjoittajat antoivat ruumiinsa kidutettavaksi ja tapettavaksi valheen vuoksi?
Miten on mahdollista, että kaikista tuhansista ristiinnaulituista vain tämän yhden miehen risti nousi kaikkien muiden yläpuolelle ja määritti koko historian suunnan 300 -luvulta eteenpäin? Mikä teki Jeesuksesta niin ainutlaatuisen? Kenties se, että hän oli todellakin Jumalan Poika, kuten roomalainen sadanpäämies jo totesi nähdessään Jeesuksen antavan henkensä Golgatan pääkallonpaikalla (Mark. 15:39). Johannes Khrysostomos oli oikeassa. Golgatan keskimmäinen risti loistaa kirkkaampana kuin aurinko. Seuraavaksi tarkoituksemme olisi tarkastella tämän tosiristin myöhempää historiaa Danielin näkyjen kirkkohistoriallista ulottuvuutta koskevan täyttymyskerran valossa. Historiantutkimus on kuin suuri palapeli, joka täytyy vain osata sovittaa Danielin näkyjen raameihin, jotta saisimme oikean kokonaiskuvan historian merkittävimpien tapahtumien profeetallisesta ja hengellisestä merkityksestä ja niiden lineaarisesta yhteydestä profetioihin lopullisesta Antikristuksesta. Otan ensiksi esimerkin Englannin asteittaisesta noususta historiallisten tapahtumien keskiöön ennen kuin siirryn keskiaikaisiin valtakuntiin, joiden nousu ja tuho nähtiin myös Danielin profetioissa.
Englannin leijona ja Amerikan kotka
Monessa mielessä kristinuskon myöhempi historia on varjostanut Jeesuksen ristin todellista merkitystä. Johannes Khrysostomosin huomio siitä kuinka kuninkaat omaksuivat ristin valtakuntiensa, vaakunoidensa ja sotilasyksiköidensä tunnuksiksi, johti siihen, että rististä tuli aikojen saatossa myös viattomien veren vuodattamisen symboli. Tavallaan tämä ei tuonut mitään uutta siihen mitä risti merkitsee myös Uudessa Testamentissa. Ristihän on nimenomaan Viattoman veren vuodatuksen symboli. Tuon yhden Viattoman veressä meidän syntimme on sovitettu ja jos uskomme Hänen kuolleen meidän edestämme, meillä on mahdollisuus saada iankaikkinen elämä ja yltäkylläisyys Hänessä ilman pelkoa helvetin ikuisesta kadotustuomiosta johon me kaikki olisimme matkalla ilman Häntä. Jeesus ei missään kohtaa evankeliumeita käskenyt Hänen seuraajiaan nostamaan miekkaa evankeliumin edistämiseksi. Päinvastoin, kun Pietari sivalsi korvan irti eräältä Jeesuksen vanginneelta roomalaiselta sotamieheltä, Jeesus moitti häntä:
Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat. Vai luuletko, etten voisi rukoilla Isääni, niin että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin kaksitoista legionaa enkeleitä? Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, jotka sanovat, että näin pitää tapahtuman?” (Matt.52:54)
Jeesus sanoi Pilatukselle, että jos hänen kuninkuutensa olisi ollut todellakin tästä maailmasta, niin hänen seuraajansa ”olisivat taistelleet, ettei minua olisi annettu juutalaisten käsiin; mutta nyt minun kuninkuuteni ei ole täältä” (Joh. 18:36). Uusi Testamentti kehottaa kristittyjä käymään hengellistä sotaa hengellisiä maailmanvaltoja vastaan – ei fyysistä sotaa lihan ja veren välillä (Ef. 6:12). Tämä ei tarkoita välttämättä sitä, että kristinuskon lähtökohta maailman ongelmiin olisi aina ehdoton pasifismi tai sodanvastaisuus (ks. kirkkoisä Augustinuksen oikeutetun sodankäynnin oppi kirjani sivuilta 134 – 138), mutta Kristuksen evankeliumin ja Jumalan valtakunnan edistäminen maallisin asein, on täysin UT:n opetuksen vastaista. Tästä huolimatta on kiistämätön tosiasia, että kun Jeesuksen risti nostettiin Rooman valtakunnan ja sen myöhempien seuraajavaltioiden tunnukseksi, evankeliumin päämääriä alettiin ajaa myös ”miekkalähetystyöllä”. Vähintäänkin UT:n käskyä maailman evankelioimisesta, hyödynnettiin myös Euroopan poliittisten, sotilaallisten ja taloudellisten valtaintressien edistämiseen.
Alkuunsa nämä niin sanotut kristilliset valtakunnat ei pyrkinyt agressiiviseen laajentumispolitiikkaan heikompien maiden kustannuksella. He käyttivät sotavoimiaan vain tarpeen vaatiessa puolustaakseen valtakuntiensa rajoja ulkopuoliselta agressiolta. Euroopan imperialistinen laajentuminen alkoi vasta 1500 -luvulla, mutta imperialismin päätarkoituksena ollut kristinuskon levittäminen vaan kaupankäynnin edistäminen rikkauksistaan tunnetun Aasian kanssa. Kun Kristoffer Kolumbus-niminen genovalainen purjehtija yritti matkata Aasiaan Atlantin valtameren kautta, hän törmäsikin siinä sivussa Amerikkaan, jonka seurauksena kauppa Aasian kanssa muuttui pian Amerikan alkuperäiskansojen julmaksi hävityssodaksi ja heidän luonnonvarojensa ryöstöksi. Myös eurooppalaisen ”sivistyksen” levittäminen muihin maanosiin tuli yhdeksi tekosyyksi Euroopan niin sanotuille kristillisille kansoille ryöstää Amerikoiden ja muiden maanosien alkuperäiskansojen luonnonvaroja, käyttää häikäilemättä hyväkseen Afrikan mustaa orjatyövoimaa Amerikan plantaaseilla ja edistää huumekauppaa Aasiassa.
Kuten John D. Christian tähdentää kirjansa Banking Pirates of the City of London johdanto osuudessa, Iso-Britannia oli maailman johtava orja- ja huumekaupan edistäjä 1600- 1800 -luvuilla. 1760 -luvulla Amerikkaan vuosittain kuljetetuista 80 000 orjasta, yli puolet vietiin brittiläisissä laivoissa. Historioitsija David Richardson on arvioinut, että 1600 ja 1700 -luvuilla nämä brittien laivat kuljettivat Atlantin yli kaikkiaan 3,4 miljoonaa afrikkalaista orjalaivoissa joiden sanoinkuvaamattoman kärsimyksen olosuhteista saa jonkinlaisen käsityksen viereisestä kuvasta. Vuosien 1750 ja 1780 välillä 70% Britannian hallituksen kokonaistuloista tuli sen siirtomaiden omaisuuden ja orjakaupan verotuksesta. Vähintäänkin yhtä pahamaineinen on Iso-Britannian rooli 1800 -luvun oopiumkaupassa mitä vastaan Kiinan keisari taisteli sankarillisesti johtaen brittien ja kiinalaisten väliseen kahteen oopium sotaan vuosina 1839-1842 ja 1856-1860.
Jotkin tutkijat, kuten tohtori John Coleman, on väittänyt että Britannian oligarkki Elisabet II:n johdolla olisi yhä tänään kansainvälisen huumekaupan suurin peluri käyttäen sitä aseena massoja vastaan saadakseen maailman kansat hyväksymään helpommin heidän uuden maailmanjärjestyksensä mitä he ovat tavoitelleet kulissien takana johtamassaan 300:n Komiteassa – tunnettu aikaisemmin Itä-Intian yhtiön 300:n neuvostona, joka rikastui brittien oopiumkaupasta Kiinan kanssa – ja sen alajärjestöissä, kuten Rooman Klubissa ja Bilderberg-ryhmässä (ks. kirjani s. 620-21). Tästä pienestä saarivaltiosta tuli 1900 -luvun alkuun mennessä historian suurin maailmanvalta, jonka valtapiiri käsitti lähes neljäsosan maan kokonais pinta-alasta ollen yli kuusi kertaa suurempi kuin Rooman Imperiumi, josta se sai kerran alkunsa. Tämän röyhkeän siirtomaavallan historiaa on kuvattu yksityiskohdilla Danielin 7:ssä ja 11:sta luvussa. Danielin 7. luvussa tätä maailmanvaltaa kuvataan eläinsymbolein, jotka sopii tarkasti anglo-amerikkalaisen maailmanvallan historiaan Elisabet I:n aikakaudesta eteenpäin. Daniel 7:3-4 ennustaa:
Ja merestä nousi neljä suurta petoa, kukin erilainen kuin toinen. Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.
Se oli nimenomaan Pohjois-Amerikan itärannikolle perustetut siirtomaat, mikä käynnisti Englannin leijonan kolonialistisen vallan 1500 -luvun lopussa. 1760 -lukuun mennessä Iso-Britanniasta oli tullut Euroopan johtava siirtomaavalta voitettuaan katolisen Ranskan seitsenvuotisessa sodassa, jota historioitsijat ovat nimittäneet myös ”ensimmäiseksi maailmansodaksi” taisteluiden globaalin laajuuden vuoksi. Se oli lähes välittömästi tämän jälkeen kun Amerikan 13. siirtokunnan vallankumoukselliset alkoivat vaatia itsenäisyyttä äitimaastaan ja julistivat Amerikan Yhdysvallat vuonna 1776. Kahdeksan vuotta kestäneiden taisteluiden jälkeen Iso-Britannia Yrjö III:n johdolla tunnusti Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyyden vuonna 1783. Tämä oli tasan 200 vuotta siitä kun Elisabet I:stä palvellut Sir Humphrey Gilbert purjehti Kanadan koillisrannikolla sijainneelle Newfoundlandin saarelle julistaen sen Englannin ensimmäiseksi merentakaiseksi dominioksi. Vuotta aiemmin siirtokuntien kongressi oli valinnut USA:n kansalliseläimeksi valkopäämerikotkan toteuttaen siten Danielin näyn kotkasta, jonka siivet revittiin sen emämaastaan Englannin leijonasta.
Tämän jälkeen Englannin leijona nostettiin maasta pystyyn ja sille annettiin ihmisen sydän, mikä kuvaa Brittiläisen vallan väliaikaista heikkenemistä, kun se menetti Pohjois-Amerikan siirtokunnat Amerikan vallankumoussodassa. Pedolle annettu ihmisen sydän voi tarkoittaa myös sen inhimillistä puolta, mikä alkoi näkyä etenkin 1700 -luvun lopussa, kun Iso-Britanniasta nousi monia kristittyjä saarnamiehiä, jotka nousivat julistamaan rohkeasti orjuuden vääryyttä vastaan ja heidän taistelunsa hedelmänä Britannian parlamentti julisti orjakaupan laittomaksi vuonna 1807, jonka jälkeen siitä tuli Euroopan johtava orjuuden vastustaja jahdaten laittomia orjakauppiaita Välimeren rannikoilla (vaikka se oli vielä 1700 -luvun lopussa orjakauppaa innokkaimmin edistänyt eurooppalainen maailmanvalta) ja ollen muutenkin sen ajan ”maailmanpoliisina” johtava ihmisoikeuksien globaali edistäjä (ainakin nimellisesti). Mutta tässä on vain tämän näyn varhaiseen uuteen aikaan sijoittuva täyttymys. Kotkansiipinen leijona kuvaa myös Brittiläisen imperiumin toista vaihetta 1800 -luvun alusta 1900 -luvun loppuun, USA:n ja Iso-Britannian välille 1900 -luvun alussa syntynyttä erityisuhdetta ja USA:n nousua Pax Britannican perilliseksi toisen maailmansodan jälkeen.
Tätä väitettä on tarkasteltu paljon suuremmilla yksityiskohdilla kirjani 11. luvun B-osassa jossa selitin myös leijona/kotka-petoa seuranneen kahdella kyljellään makaavan karhu-pedon, nelipäisen leopardi-pedon ja kymmensarvisen neljännen pedon merkitystä uskonpuhdistusta seuranneessa Euroopan historiassa 1500 -luvulta tähän päivään. Näkyjen kokonaisuuden huomioon ottaen tämä selitys käsittää vain yhden täyttymysvaiheen missä Danielin näky neljästä pedosta on toteutunut jokaisessa historiallisessa ajanjaksossa yhtä täsmällisillä yksityiskohdilla ja yhtä täydellisellä peräkkäisyydellä. Otin esimerkiksi vain kotkansiipisen leijonan koska kaikkien neljän pedon vertailu historiallisiin tapahtumiin, veisi liikaa aikaa. Mutta kuten demonstroin kirjassani, ennen protestanttisen Englannin nousua 1500 -luvulla, ensimmäinen peto viittasi toisella vuosisadalla eKr. vaikuttaneeseen Seleukidien kuningaskuntaan/Rooman valtakuntaan ja tätä ennen Uus-Babylonin valtakuntaan 5. vuosisadalla eKr. minkä kuninkaallisissa hoveissa Daniel kirjasi ylös hänen useimmat enneunensa.
Seitsemän seurakunnan yhteys Danielin kirjaan
Kirkkoisistä asti säilynyt klassinen tulkinta on assosioinut nämä pedot vain Danielin päiviä seuranneisiin Lähi-Idän ja Euroopan antiikin aikaisiin pakanavaltakuntiin missä ensimmäinen peto on ymmärretty viittaavan Uus-Babylonin valtakuntaan. Eskatologian futuristisessa koulukunnassa näitä petoja on alettu soveltaan myös 1900 -luvun supervaltoihin, mutta harva on käsitellyt tätä aluetta yhtä suurilla yksityiskohdilla mitä itse käsittelin kirjani luvussa 11B. Harva on ymmärtänyt sitäkään kuinka neljän pedon yhteys Anglo-Amerikkaan, Venäjään ja Saksaan, viittaa viimeisen 500 vuoden aikaiseen maailmanhistoriaan eikä vain 20. ja 21. vuosisadalle. Vielä harvempi käsittää, että petojen yhteys uskonpuhdistusta seuranneeseen uuden ajan historiaan on suoraa jatkoa petojen keskiaikaa ja myöhäisantiikkia kuvanneeseen kristikunnan historiaan näyn toisessa täyttymysvaiheessa. Neljän pedon näky luvussa 7 – ja sen rinnakkaisnäyt luvuissa 2, 8 ja 11 – esittää siten katkeamattoman kuvauksen pakanakansojen historiasta 500 -luvulta eKr. aina Jeesuksen toiseen tulemukseen asti.
Nämä kristikunnan historiaan sisältyvät Danielin näkyjen kertaustäyttymykset, ovat samalla rinnakkaisia Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan viesteihin, mitkä kuvaa myös kristillisen seurakunnan historiaa profetioiden kryptisellä salakielellä. Kun Ilmestyskirja keskittyy seurakunnan historiaan itseensä, niin Danielin näyt käsittelevät kutakin niistä kristillisestä pakanavallasta, jotka assosioituvat näihin seitsemään seurakuntaan tai joiden suojelijoiksi nämä pakanavallat tulivat. Esimerkiksi evankelisluterilainen kirkko assosioituu historiallisesti ja kulttuurillisesti Saksaan (ja sen pohjoismaalaisiin liittolaisiin) sillä Martin Luther oli saksalainen ja ensimmäinen luterilaisuuteen kääntynyt maa oli Preussin herttuakunta – nykyisen Saksan suora edeltäjä 1500 -luvulla. Luterilaisen kirkon historiaa kuvataan Jeesuksen viestissä Sardeen seurakunnalle ja Saksa itsessään mainitaan sekä Danielin 7. että 8. luvun kolmannessa täyttymyksessä (ks. Antikristus harhat, osa 3: saksalainen Antikristus), kuin myös sen yhteydestä neljännen pedon kymmenen sarveen näyn ensimmäisessä vaiheessa missä profetia viittaa Germanian alueelta tulleisiin germaanisiin kuningaskuntaan, jotka jakoivat antiikin Rooman kymmeneen kuningaskuntaan 400 -luvun lopulla.
Tai toisena esimerkkinä Bysantin valtakunta, joka oli kreikkalaisortodoksisen seurakuntamuodon tärkein suojelija ennen kuin Venäjästä tuli ortodoksikristittyjen suurin valtiollinen tukija 1500 -luvulta eteenpäin. Kumpikin, kreikkalaisortodoksinen seurakunta että Bysantin/Itä-Rooman keisarikunta – kuin myös Venäjä – mainitaan Ilmestyskirjan ja Danielin kirjan profetioissa historiallisilla detaljeilla. Tästä huolimatta ortodoksiseen kirkkoon kuuluva Isä Dimitri Cozby on kritisoinut seitsemän seurakunnan kirkkohistoriallista tulkintaa sanoen sen olevan ”protestanttisesta alkuperää ja siksi sen ’Kirkkohistoria’ on tiukasti läntinen. Seurakuntakaudet eivät ota juuri mitään huomioon varhaisten konsiilien jälkeisestä Ortodoksikirkon historiasta, mitkä me jaamme lännen kanssa.” Tämä ei pidä paikkansa. Jeesuksen viesti Pergamon seurakunnalle Ilm. 2:12-17:sta kuvaa ortodoksikirkon historiaa Nikean ensimmäisestä kirkkolliskokouksesta vuonna 325 jKr. tähän päivään asti. Jeesuksen viesti viittaa mm. ortodoksikristittyjen uskollisuuteen islamilaisen ja myöhemmin kommunistisen sortovallan alla sillä Hän sanoo tämän seurakunnan sijaitsevan ”siellä, missä saatanan valtaistuin on”.
Danielin kirja taas kuvaa ortodoksisen kirkon synnyinmaan, Bysantin keisarikunnan vaiheita 300 -luvulta 1200 -luvulle jolloin lännen ristiretkeläiset hävittivät sen ja taas 1400 -luvulle jolloin elvytetty Itä-Rooma hävisi lopullisesti islamilaisen ja turkkilaisen maailmanvallan alla. On ylimielistä kuvitella, että ainoa todellinen seurakunta olisi vain läntistä/protestanttista alkuperää ja kaikki muut kirkkokunnat olisi suljettu Jeesuksen Kristuksen armoliiton ulkopuolella. Jeesus sanoi opetuslapsille Mark. 16:15-16:sta, ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.” Pelastuksen ehto uskosta ja kasteesta, ei ole vain protestanttien yksinoikeus sillä useimpien kirkkokuntien ja kristillisten yhteisöjen jäsenet jakavat saman uskon Jeesuksen Kristukseen meidän syntiemme sovittajana. En nyt ole sanomassa etteikö ortodoksien ja katolisten opeilla sakramenteista tai ikoneille ja pyhimyksille osoitetulla epäjumalanpalveluksella olisi mitään merkitystä. En halua sortua mihinkään valheelliseen ekumeniaan missä uskonpuhdistajien vuodattama veri tehdään arvottomaksi ekumenian uhrialttarilla. Mutta lopulta se on kuitenkin vain Jeesus Kristus josta kaikki ”seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut [kreik. nephrós, so. henkilön syvmmät ajatukset ja tunteet, omatunto] ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.” (Ilm. 2:23).
Kuvapatsaan kaksi jalkaa ja kymmenen varvasta
Mainitsin edellä historian suurimman siirtomaavallan, Brittiläisen Imperiumin. Monet uskovat yhä, ettei anglo-amerikkalaisella maailmanvallalla olisi osaa eikä arpaa Raamatun profetioissa. Mutta miksi historian suurimmalla imperiumilla ei olisi osaa pakanakansojen vaiheita kuvailevissa Danielin profetioissa? Monet futuristit selittävät tätä niin sanotulla aukkoteorialla, jonka mukaan yhdeksännen luvun vuosiviikkonäky vaatii kronologista aukkoa 69. vuosiviikon ja 70. vuosiviikon välille jolloin juutalaiset ovat poissa maastaan ja seurakunnan aika (so. Jumalan armotalouskausi pakanoille) on täyttänyt tämän tyhjiön. Mutta tämä selitys ei ota huomioon sitä, että vain vuosiviikkonäyn kerrottiin olevan ”säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi” (Dan. 9:24), kun taas näky kuvapatsaasta, neljästä pedosta ja sen rinnakkaiskuvaukset luvuissa 8 ja 11, koski pakanakansojen tulevaisuutta. Ei siis ole mitään syytä miksi nämä luvut hyppäisi seurakunnan ajan ylitse. Eikä näissä luvuissa ilmoitettujen näkyjen rinnakkaisuus kristikunnan historiaan 300 -luvulta eteenpäin myöskään tue tällaista oletusta.
Demonstroin kirjassani myöskin sitä, ettei näkyjen kertaustäyttymykset aloita uutta sykliä, mikä toistuisi loputtomasti ilman päätepistettä. Danielin näkyjen kuvaus historiasta on hyvin lineaarinen alkaen pisteestä A ja päättyen pisteeseen B. Profetiat eivät ole mitään loputonta kiertokulkua ja jossa ne täyttyisivät yhä uudestaan ja uudestaan ilman loppua. Kertaustäyttymykset on olemassa vain siitä syystä, että ne täydentäisivät sitä historiaa mihin profetian ensimmäinen täyttymys ei vielä ulotu. Esimerkiksi Danielin kirjan luvussa 7 koko maailmanhistoria on kuvattu lineaarisella yhtenäisyydellä Danielin omasta elinpäivästä Jeesuksen toiseen tulemukseen asti. Tämä yhtenäinen historia kerrotaan näyn ensimmäisessä täyttymyksessä eikä siinä ole mitään historiallisia ”sähkökatkoksia” mistä syystä profetia jättäisi joitakin aikakausia välistä. Mutta koska näyn loppuosuus kuvaa seurakunta-ajan historiaa vain hyvin pelkistetysti ja lakonisesti, tarvitaan siihen täydentäjäksi kaksi kertaustäyttymystä, jotta profetia antaisi tarpeeksi kattavan selonteon kristikunnan historiaan liittyvistä tapahtumista.
Koskien kuvapatsas näkyä missä suuri kivi murskasi patsaan jalat ja kymmenen varvasta ja minkä Daniel selitti tarkoittavan Jumalan valtakuntaa, ”joka täytti koko maan” (Dan. 2:35, 44), jotkut selittävät sen tarkoittavan tuhatvuotisen valtakunnan sijasta seurakunnan leviämistä ja voitokasta historiaa etenkin 300 -luvulta eteenpäin, kun kristinuskosta tehtiin Rooman valtionuskonto. Vaikka en allekirjoita tällaista tulkintaa, kuvapatsaan kaksi jalkaa ja kymmenen varvasta muodostaa joka tapauksessa profetian käännekohdan, sillä nämä Rooman imperiumia kuvanneet kaksi jalkaa ja kymmenen varvasta viittaa 300 ja 400 -luvuille jKr. jolloin kristikunta syntyi Konstantinus Suuren ja Theodosius Suuren alaisuudessa. Se oli tämän viimeksi mainitun johtajuuden alla missä kristinuskosta tehtiin Rooman valtionuskonto ja saman keisarin hallintoon liittyy myös Rooman valtakunnan jako Itä- ja Länsi-Roomaan vuonna 395 (so. kuvapatsaan kaksi jalkaa). Vajaa vuosisata myöhemmin nämä kaksi jalkaa haarautui kymmeneen varpaaseen, kun Germaniasta tulleet pohjoisen valtakunnan heimot jakoivat Rooman kymmeneen kuningaskuntaan vuonna 476 (ks. kirjani luku 10). Tämä toteutti 200-400 -luvuilla eläneiden kirkkoisien ennustuksen siitä, että Rooman valtakunnan hajotessa sen paikan korvaisi kymmenen muuta kuningaskuntaa. Esimerkiksi Kyrillos Jerusalemilainen ennusti 350 jKr.
…kun Rooman Imperiumin ajat ovat täyttyneet ja maailmanloppu häämöttää lähellä. Tulee nousemaan yhtä aikaa Rooman kymmenen kuningasta, halliten kenties eri osia (Rooman valtakuntaa), mutta samaan aikaan.
Antiikin historia päättyi lännessä Länsi-Rooman tuhoon vuonna 476 ja tähän päättyy myös Danielin näky kuvapatsaasta. Tästä alkaa Euroopan ja kristikunnan historia. Koska kymmenen germaanista valtakuntaa oli myös perusta myöhemmille Euroopan kristillisille kansakunnille, suuri kivi joka ei irtoa ihmiskäden voimasta ja joka on murskaava tämän kuvapatsaan, voi ajoittua myös Euroopan hegemonian jälkeiseen historiaan eikä se viittaa välttämättä valtionkirkon syntyyn 300 -luvulla jolloin maan hallitsijat ottivat ristin Johannes Khrysostomoksen sanoin ”purppurassa, ristin rukouksissaan, ristin haarniskoissaan, ristin pyhässä pöydässä, ristin koko universumissa, ristin.” Tietysti kuvapatsaan kymmenellä varpaalla eli neljännen pedon kymmenellä kuninkaalla (Dan. 7:24) on myös Antikristuksen globaaliin maailmanvaltaan liittyvä täyttymys seitsenvuotisella vihan ajalla (Ilm. 17:12). Mutta kuvapatsaan alkuperäisessä kontekstissa, kaksi jalkaa ja kymmenen varvasta näyttäisi liittyvän kristikunnan ja Euroopan syntyyn antiikin ajan lopulla. Tätä on pidetty usein rajamerkkinä keskiajan alkamiselle, kun taas idässä – so. Itä-Roomassa – rajamerkkinä pidetään islamin nousua 600 -luvulla.
Tarkemmin ottaen näky kuvapatsaasta ei ennusta, että Rooman valtakunta olisi profetian viimeinen pakanavalta, joka edeltää pyhien valtakuntaa maanpäällä. Dan. 2:41-42 kertoo, että antiikin Roomaa seuraisi ”hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras.” Daniel jatkaa, ”sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.” Koska rauta symboloi tuossa näyssä Rooman valtakuntaa (j. 40), raudan sekaantuminen saveen viittaa siihen, ettei Rooman valta ja sen perintö katoaisi kokonaan vuoden 476 jälkeen, jolloin pohjoisen germaaniheimot jakoivat Rooman kymmeneen kuningaskuntaan (so. patsaan kymmenen varvasta). ”Savi” voisi viitata tässä 400 -luvun hajanaisiin germaaniheimoihin sillä germaaneilla ei ollut tuohon aikaan vielä yhtenäistä kansallista identiteettiä.
Tällainen syntyi vasta 1800 -luvun kansallisromantismin aikakaudella ja me kaikki tiedämme mihin se johti 1900 -luvun ensimmäisellä puoliskolla. Mutta Daniel siis sanoo, että antiikin ajan päättymisen jälkeinen historia Rooman valtakunnan alueella, koostuisi raudan ja saven sekoituksesta. Rauta ja savi sekoittuu toisiinsa ihmissiemenellä, mutta ne eivät yhdisty kulttuurisesti ja sotilaallisesti. Tämä viittaa 400 -luvun kansainvaelluksiin missä pohjoisen germaaniheimot siirtyivät Länsi-Rooman alueelle milloin savi sekoittui raudan kanssa ”ihmissiemenellä”, mutta Euroopan roomalainen identiteetti ei yhdistyisi sen germaanisen identiteetin kanssa poliittisesti, sotilaallisesti ja kulttuurisesti. Tämäkin sopii Euroopan myöhempään historiaan sillä keskiajalla Euroopan roomalaista kulttuuria ja antiikin perintöä pidettiin yllä etenkin Rooman kirkon taholta. Germaanit levisivät Etelä-Eurooppaan asti, mutta tästä huolimatta latinasta polveutuneet romaaniset kielet säilyivät Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Romaniassa. Nämä kansat pysyivät lujana ja yhtenäisenä kuin rauta jatkaen antiikin Rooman perintöä paavinvallan alla. Germaanisia kieliä puhuneet germaanit eivät ole vain nykyinen Saksa, vaan myös mm. Englanti, Ruotsi, Norja, Tanska ja Hollanti.
Keskiajalla nämä kansat liittyivät paavilliseen, roomalaiskatoliseen Eurooppaan, mutta 1500 -luvun uskonpuhdistuksen jälkeen ne erkanivat omaksi ryhmäkseen omaksuen protestanttisen uskon ja taistelivat 1600 -luvun uskonsodissa katolista Eurooppaa vastaan. 1800 -luvun kansallisromantismin aikakaudella jolloin monet Pohjois-Euroopan kansat alkoivat kiinnostua enemmän kansallisista juuristaan, ne ajautuivat yhä kauemmaksi Etelä-Euroopan roomalaisesta ja kristillisestä identiteetistä ja kiinnostuivat myös heidän muinaisista germaanisista pakanauskonnoistaan. Etenkin Saksassa tämä johti uuspakanuuden ennennäkemättömään renessanssiin, mikä oli näkyvää monien natsijohtajien maailmankuvassa. Tänään tätä muinaisten germaanisten pakanauskontojen nostalgiaa julistavat avoimesti mm. monet Scandinaavisen Black Metallin edustajat, jotka sekoittavat tämän pakanuuden satanismiin. Joten historia osoittaa hyvin selvästi, että savi (germaaniset kansat) ei yhdistynyt raudan kanssa (romaaniset kansat) vaikka ne ”sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä” 400 -luvun lopulla. Koko Euroopan historia on näin ollen ”pähkinänkuoressa” Danielin 2. luvun kuvapatsasnäyssä.
Se on vasta näiden Euroopan kuningasten päivinä jolloin ”on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta.” Tämän kuvapatsasnäyn loppuosuuden käsittäminen on avain Danielin näkyjen kertaustäyttymysten ymmärtämiselle mitä kävin läpi kirjani 11. luvun a- b- ja c-osissa. Koska edellä kerrottu kuvaus Euroopan historiasta on hyvin pelkistetty ja se keskittyy lähinnä Rooman läntisen jalan alueelle, näkyjen kertaustäyttymykset luvuissa 7, 8 ja 11, kertoo tarkemmat yksityiskohdat niistä tapahtumista sekä Länsi- että Itä-Rooman alueella, jotka seurasivat antiikin Rooman sortumista vuonna 476 jKr. Danielin 7. luku mainitsee myös sen ajankohdan jolloin neljännen pedon historia päättyisi paavinvallan lopulliseen sortumiseen ja Rooman tuhoon – näyn mukaan tämä olisi vuosi 2016, kuten jo Adam Clarke opetti vuonna 1831. Vain aika näyttää sen toteutuuko tämä ennustus vai ei. On syytä kuitenkin mainita, että helmikuussa 2016 USA:n republikaanipuolueen johtava presidenttiehdokas – Donald Trump vastasi Paavi Franciskuksen diplomaattisen loukkaukseen tavalla, mikä näyttää Danielin näkyjen valossa hyvin profeetalliselta.
Kun uskonnollinen johtaja kyseenalaistaa toisen uskon, se on häpeällistä. Olen ylpeä siitä, että olen kristitty ja presidenttinä en aio sallia kristinuskon jatkuvaa heikentämistä enkä hyökkäyksiä sitä vastaan toisin kuin on tapahtunut nykyisen presidentin alla. Uskokaa pois. Jos ja kun Isis hyökkää Vatikaaniin – mikä on Isiksen suurin voitto kuten kaikki tietävät – vakuutan teille, että silloin paavi toivoisi ja rukoilisi, että Donald Trump olisi ollut presidenttinä.
Onko Donald Trump Jumalan valittu johtamaan USA vastarintaan Antikristuksen uutta maailmanjärjestystä vastaan. Katso minkä sanoman eräs kristitty sai hänestä jo 2011.
Rikhard Leijonanmieli
Tässä kohtaa tarinamme palaa jälleen Jeesuksen väitetyn tosiristin historiallisiin vaiheisiin ja siihen kuinka se yhtyy Danielin näkyihin pakankansojen historiasta. Viittasin edellä siihen kuinka Danielin kuvapatsasnäyn kymmenen varvasta ei puhunut vain Rooman kymmenestä kuningaskunnasta, jotka pohjoisten germaaniheimojen tunkeutuminen Länsi-Roomaan synnytti Itä- ja Länsi-Rooman alueille, mutta myös sitä seuranneesta historiallisesta vaiheesta, jonka perustana nämä germaaniset kuningaskunnat olivat ja jonka jälkeen maailmanhistoria oli pitkälti Euroopan kansojen määrittämää. Monet opettavat yhä, ettei antiikin aikaa seuranneella Euroopan historialla olisi mitään roolia Danielin profetioissa vaikka monien eurooppalaisen kansojen panos maailmanhistoriaan oli paljon suurempi kuin Rooman tai Kreikan valtakuntien. Myös Lähi-Idän, Pyhän Maan ja juutalaisten historian kannalta, Euroopan panos oli vähintääkin yhtä merkittävä kuin Rooman ja Kreikan. Juuri eurooppalaisten kansojen alla sen Kreikasta ja Roomasta periytynyt sivistys vietiin lähes kaikkiin maanosiin Euroopan imperialistisen aikakauden myötä 1500 – 1900 -luvuilla.
Imperialismin eturintamassa oli etenkin Espanjan ja Britannian siirtomaavallat. Koska Espanjan siirtomaavalta kuului roomalaiskatolisen hegemonian piiriin, Danielin näyissä ei ole erillistä mainintaa tästä valtakunnasta vaan se liitetään osaksi laajempaa paavillista valtaa johon profetia viittaa Danielin 7. luvun ”pienessä sarvessa”, kuin myös näyn toisen täyttymyksen neljännessä pedossa. Samalla 8. luvun ”vähäpätöinen sarvi” viittaa näyn toisessa täyttymysvaiheessa Ottomaanien turkkilaisvaltaan, joka nousi Itä-Rooman perilliseksi Konstantinopolin sortumisen jälkeen 1400 -luvulla. Näissä molemissa sarvissa kuvataan siis kuvapatsasnäyn kahden jalan, Itä- ja Länsi-Rooman keskiaikaisia perillisiä. Läntisen paavinvallan ja itäisen Ottomaanivallan näkeminen historiallisena jatkona patsaan kahden jalan vallalle, oli yleinen tulkinta 1500- 1800 -lukujen protestanttien keskuudessa (ks. s. 109). Koska näyssä nämä sarvet ovat Antikristuksen vertauskuvia, profetia yhdistää sekä paavinvallan että islaminvallan lopullisen persoona-Antikristuksen historiallisiksi esikuviksi.
Mainittakoon, että Prinssi Charles polveutuu sekä islamin perustajasta Muhammadista, että roomalaiskatolisen maailmanvallan isästä Kaarle Suuresta (ks. Pyhän Rooman keisarit Kaarle Suuri ja Kaarle V. Miksi näiden historiallisten hahmojen tunteminen on olennaista Antikristuksen tunnistamiseksi?) mistä syystä kirjani nimenä on Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus. Monet eskatologit kiistelevät yhä siitä onko Muhammadia ja islamilaista maailmanvaltaa mainittu missään kohtaa Raamatun profetioita käsittämättä ollenkaan kuinka tarkoilla historiallisilla yksityiskohdilla islamin valtaanousu ennustettiin Danielin 8. ja 11. luvussa. Euroopan historian tärkeimmät tapahtumat viimeisen 1400 vuoden ajalta ovat olleet kiinteässä yhteydessä islamilaisen ja kristillisen sivilisaation välillä käytyihin sotiin. Näistä sodista tunnetuimmat lienevät ristiretket, mutta sota ristin ja puolikuun välillä ulottuu paljon laajemmalle kuin pelkkiin ristiretkiin. Uudella ajalla tätä sotaa käytiin Turkin Ottomaani imperiumin ja Euroopan kansojen välillä etenkin Balkanin ja Keski-Euroopan alueilla. Kun 1800 -luvulla Ottomaanien valta alkoi sortua Balkanilla ja tämän valtatyhjiön täytti germaanisten ja slaavilaisten kansojen – etenkin Saksan ja Venäjän – kansallisten intressien yhteentörmääminen tällä alueella, tämä oli yksi johtavia syitä ensimmäisen maailmansodan puhkeamiseen elokuussa 1914.
On olemassa myös historiallinen linkki ensimmäisen maailmansodan ja ristiretkien välillä. Kun Iso-Britannian imperiumi marssi Palestiinaan kenraali Allenbyn johdolla ja otti Jerusalemin haltuunsa vuoden 1917 joulukuussa – kuten tämä on ennustettu Danielin 11. luvussa – hänen raportoitiin sanoneen, ”vasta nyt ristiretket ovat päättyneet”. Samaan aikaan brittiläinen lehdistö kuvasi tapahtumaa pilapiirroksin missä Rikhard Leijonanmieli – Englannin kuuluisa ristiretkijohtaja 1100 -luvulla – katsoi alas taivaasta ja sanoi, ”vihdoinkin minun unelmani ovat käyneet toteen”. Muutamaa vuotta myöhemmin koko islamilaisen kalifikunnan 1300 vuotinen historia oli päättynyt, kun Britannian johtama liittouma hajotti Ottomaanien 600 vuotta kestäneen vallan. Tämän jälkeen uutta islamilaista kalifaattia ei ole enää syntynyt vaikka Irakin ja Syyrian islamilainen valtio (ISIS) vaatii tänään kyseistä asemaa itselleen. Tiesitkö, että Iso-Britannian Union Jack-lippu yhdistää kolme ristiä; Skotlantia symboloivan Pyhän Andreaan vinoristin, Irlantia symboloivan Pyhän Patrickin vinoristin ja Englantia symboloivan Pyhän Yrjön ristin. Hengellisesti tulkittuna, nämä kolme ristiä voisi esittää Golgatan kolmea ristiä mistä Englannin risti seisoo kaikkein ylimpänä kuvaten Golgatan keskimmäistä ristiä.
Tämä Pyhän Yrjön risti on kuvattu Englannin lipussa missä valkoista kangasta koristaa verenpunainen risti, mikä hengellisesti tulkiten viittaa Jeesuksen veriseen ristiin Hänen pyhiensä valkoisissa vaatteissa (Ilm. 3:5, 7:9, 14). Pyhä Yrjö – joka oli 200 -luvun pakanallisessa Roomassa keisari Diocletianusta palvellut mutta hänen vainojaan vastustanut kristitty marttyyri – on assosioitu myös keskiaikaiseen legendaan Yrjöstä ja lohikäärmeestä missä Yrjö surmaa lohikäärmeen ja pelastaa tämän kynsistä viattoman prinsessan. Mielenkiintoisesti Walesin kansallinen tunnus on punainen lohikäärme, joka löytyy myös Walesin Prinssin henkilökohtaisesta vaakunasta saksankielisellä motolla Ich Dien (minä palvelen). Punainen lohikäärme on Ilmestyskirjassa Saatanan ja Antikristuksen symboli (Ilm. 12:3, 9, 13:2). Näiden tunnusten hengellinen viesti on ilmeinen: valkoisiin vaatteisiin ja Jeesuksen veriseen ristiin sydämensä pukeneet kristityt marttyyrit, saavat heidän Pelastajansa palatessa lopullisen voiton lohikäärmeestä eli Saatanan vallasta, jonka viimeinen ruumiillistuma nähtäisiin Walesin nykyisessä Prinssissä.
Miten Konstantinos Suuren äidin löytämä Golgatan keskimmäinen tosiristi juurtuu Englannin historiaan? Se oli maineikas Rikhard Leijonanmieli, joka johti kolmatta ristiretkeä Egyptin muslimijohtaja Saladinia vastaan, joka oli vallannut Jerusalemin takaisin muslimeille vuonna 1187 lietsoen Euroopan johtajat kolmanteen ristiretkeen Pyhän Kaupungin takaisinvaltaamiseksi. Rikhard Leijonanmieli oli Euroopan viimeinen hallitsija, joka yritti saada tosiristin takaisin kiristämällä Saladinia 3000 panttivangilla, jotka hän uhkasi teloittaa ellei hänen vaatumuksiinsa suostuttaisi. Saladin kieltäytyi luovuttamasta tosiristiä ja kristittyjä sotavankejaan ja näin ollen Rikhard Leijonanmieli teloitutti hänen sotavankinsa. Tosiristin myöhempi historia katosi historian tallenteista vaikka sen pieniä jäämistöjä säilytettiin edelleen Konstantinopolissa josta ne kulkeutuivat Bysantin hajottua ympäri Eurooppaa. Yhä tänäänkin tosiristin jäännöksiä väitetään säilytettävän mm. Itävallassa, Espanjassa, Serbiassa ja jopa Jerusalemissa, Pyhän haudan kirkolla. Richard Leijonanmielen (1189 – 1199) aikakauteen on liitetty myös Englannin keskiaikainen kansantaru Robin Hoodista missä Englanti eli Richardin tyrannimaisen John-veljen sortovallan alla samalla kun kuningas itse taisteli Palestiinassa Saladinia vastaan.
Vaikka tarina Sherwoodin metsässä seikkailevasta oikeudentuntoisesta varkaasta saattaa olla pitkälti pelkkää historiallista satua, Richard I:stä seurasi todellakin hänen julma John-veljensä, jonka vallan väärinkäytön seurauksena luotiin myös Euroopan ensimmäinen kansalais- ja ihmisoikeuksia vaatinut perustuslaki, Magna Carta (1215). Todellisuudessa tämä ei kuitenkaan rajoittanut paljoakaan kuninkaiden hirmuvaltaa sillä Englannin hallitsijoiden mielivaltainen yksinvalta jatkui ainakin vuoden 1689 mainioon vallankumoukseen asti minkä jälkeen kuninkaiden hirmuvaltaa pyrittiin rajoittamaan parlamentaarisella demokratialla. Eivätkä mainion vallankumouksen jälkeiset Englannin hallitsijat olleet heidän edeltäjiään juuri parempia, kuten osoitin vaikkapa artikkelissa Kuninkaallisen perheen vaiettu historia 1700 -luvulta eteenpäin. Raottamassa verhoa Windsorin huoneen kulissien taakse. Englannin lipun tunnus palaa aina kolmanteen ristiretkeen asti. Itse Kentin Herttua Edward – joka on luciferistisen vapaamuurari-järjestön ylin johtaja – on todennut tämän lipun alkuperän juontuvan kolmannesta ristiretkestä missä Richard I omaksui sen Genovan lipusta kiitollisuudeneleenä heidän tarjoamastaan sotilaallisesta avusta.
Jo tätä ennen toisessa ristiretkessä Genovan lipun punainen risti valkoisessa kankaassa oli omaksuttu Temppeliherrain ritarikunnassa – samassa ritarikunnassa millä oli keskeinen rooli Da Vinci Koodissa ja Pyhän Graalin mytologiassa. Graal-myytissä Temppeliherrat on liitetty Graalin suojelijoiksi, mutta todellisuudessa Temppeliherrat eivät suojelleet Jeesuksen ehtoollismaljaa vaan Hänen tosiristiään ennen kuin Saladin ryösti sen vuonna 1187. On myös huomioitava, että myytti Graalista syntyi vasta 1100 -luvulla. Se oli ranskalainen runoilija Robert de Boron, joka kolmannen ristiretken aikaan yhdisti Graalin Jeesuksen ehtoollismaljaan teoksessaan Joseph d’Arimathie missä hän kuvaili itsensä Joosef Arimatialaisen tuoneen Graalin Brittein saarille kohta Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen missä sitä vartioitiin tietyn veljeskunnan alaisuudessa Kuningas Arthurin tuloon asti. Tämä on tietysti pelkkää 1100 -luvulla sepitettyä legendaa, mutta tarina tosirististä tunnettiin jo 300 -luvulta asti ja Robert de Boron aikaiset ristiritarit pitivät sitä täysin historiallisena pyhäinjäännöksenä – pyhäinjäännöksenä jossa meidän syntiemme hinta kerran maksettiin, kun Jumalan viaton Karitsa vuodatti kallisarvoisen verensä tullen meidän rikostemme sijaiskärsijäksi ja lunasti meidät vapaaksi helvetin ikuiselta kadotukselta.
Tosiristi ja ensimmäinen ristiritari
Tämä artikkeli pääsi nyt hieman rönsyilemään ja pitkittyyn, mutta koitan vetää tähän loppuun langat taas yhteen. Englannin leijonan nousu ennustettiin siis Danielin kirjan 7. luvun näyssä kotkansiipisestä leijonasta. Englannin historia on taas läheisessä yhteydessä Golgatan ristin historiaan. Enkä tarkoita nyt vain reliikkiä itsessään vaan myös sitä hengellistä todellisuutta missä Englanti on palvellut evankeliumin päämääriä sallimalla sanoman rististä levitä sen imperiumin suojissa monille paikoin maapallon saavuttamattomia kansoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Brittiläinen imperiumi itsessään olisi jotekin hurskas tai hyvä valtakunta. Päinvastoin, Daniel kuvaa sitä muiden petojen tapaan raatelevaksi villepedoksi – jumalattomaksi pakanavallaksi, mikä edeltää pyhien vanhurskasta valtaa maanpäällä. Koska Danielin 11. luku yhdistää tämän valtakunnan siihen mistä Antikristus tulisi lopulta nousemaan, niin tämänkään puolesta kyse ei voi olla mistään jumalallisesta kansakunnasta. Lisäksi Britti-imperiumin historia orjakaupan, huumekaupan ym. kauheuksien johtavana edistäjänä, osoittaa selvästi tämän pedon julman ja epäpyhän luonteen.
Ennen kuin tosiristin omistuksesta taisteltiin kolmannessa ristiretkessä Rikhard Leijonanmielen ja Saladinin välillä, vähintääkin yhtä näyttävä taistelu tästä reliikistä käytiin Bysantin Herakleioksen ja Persian Khosrau II:n sotajoukkojen välillä vuosina 602 – 628. Wikipedia kertoo, että ”Tämä sotilaallinen kampanja on nähty ensmmäisenä ’ristiretkenä’ tai vähintäänkin edeltäjänä ristiretkille, monien historioitsijoiden taholta, mukaanlukien Vilhelm Tyroslaisen [joka kirjoitti ensimmäisestä ristiretkestä 1100 -luvulla].” Herakleioksen maine ”ensimmäisenä ristiritarina” johtuu mm. siitä, että hän johti Itä-Rooman valtakunnan urhoolliseen vastarintaan pakanallista Persiaa vastaan, joka oli miehittänyt kreikkalaisilta Palestiinan ja Egyptin vuosina 614 – 620 ja varastanut siinä samalla Jeesuksen tosiristin Jerusalemista. Tätä ristiä pidettiin Bysantin valtakunnan arvokkaimpana historiallisena reliikkinä ja sen menetys oli suuri häviö kreikan ortodoksiselle kirkolle. Persian hallitsija käytti tätä tilannetta hyväkseen ja pöyhkeili hänen sotaonnestaan kirjoittamassaan uhkavaatimuksessa Herekleiokselle.
Khosrau, Jumalista suurin ja maan herra, Herakleiosille, alhaiselle ja järjettömälle orjalleen. Miksi te yhä kieltäydytte alistumasta meidän valtaamme ja kutsutte itseänne kuninkaaksi? Enkö minä ole tuhonnut kreikkalaisia? Te sanotte luottavanne Jumalaan. Miksi hän ei ole pelastanut minun kädestäni Caesarea, Jerusalemia ja Aleksandriaa? Ja enkö minä myöskin tuhoaisi Konstantinopolia? Mutta tulen armahtamaan teidän virheenne jos alistutte valtaani, ja tulette tänne vaimonne ja lastenne kanssa; ja tulen antamaan teille maita, viinitarhoja ja oliivitarhoja, ja kohtelemaan teitä ystävällisesti. Älkää pettäkö itseänne tyhjällä toivolla Kristukseen, joka ei ollut kykeneväinen pelastamaan itseään juutalaisten käsistä, jotka tappoivat hänet ja naulasivat ristille. Vaikka pakenisitte merten syvyyksiin, tulen ulottomaan käteni ja ottamaan teidät halusitte sitä tai ette.
Tämä Persian ja Kreikan [so. Itä-Rooman/Bysantin] välillä käyty ”ensimmäinen ristiretki”, jota islamin ja arabivallan nousu seurasi välittömästi jälkeenpäin, ennustettiin historiallisilla yksityiskohdilla Danielin 8. ja 11. luvussa, kuten osoitin kirjani luvuissa 11A ja 11C. Tämän näyn ymmärtäminen sen yhteydestä 600 -luvun alun Bysantti-Sassanidi sotaan, johtaa suoraan siihen missä kuvapatsaan profetia Rooman kahdesta jalasta (so. Itä- ja Länsi-Roomasta) käsitetään jatkuvan Danielin 7. ja 8. luvun näyissä Antikristus-sarvista, jotka historiallisesti katsoen täyttyivät jo Rooman paavin ja Konstantinopolin sulttaanin jälkiroomalaisissa valtakunnissa. Tällaista profetiantulkinnan kaavaa seuraamalla päädytään lopulta siihen miksi Danielin 11. luvussa mainittu Pohjan Kuningas tarkoittaa lopun ajalla Brittiläistä imperiumia ja jakeen 21 ”kelvoton” Prinssi Charlesia. Herakleioksen ja Khosrau II:n Bysantti-Sassanidi sota on siis avainasemassa mikäli haluamme ymmärtää Danielin näkyjen paljastamaa Antikristuksen yhteyttä Brittiläiseen imperiumiin. Tämä sota päättyi Kreikan hallitsijan voittoon ja Kreikan kuningaskunnan jakoon neljään osaan, kuten tämä ennustettiin sekä Danielin 8. että 11. luvussa.
Sen historiallisena huipentumana, Herakleios – joka tunnettiin jo keskiajalla Kreikan ”uutena Aleksanteri Suurena” – ratsasti sotajoukkoinensa ensin Konstantinopoliin missä hän kantoi voittonmerkkinään Golgatan tosiristiä, jonka hän oli ryövännyt takaisin Persian kuninkaalta. Kaksi vuotta myöhemmin, 21. maaliskuuta 630, hän vei sen kulkueessa takaisin Jerusalemiin, Pyhän haudan kirkkoon, lähelle Golgataa missä se oli alunperin seissytkin meidän Herramme ristiinnaulitsemishetkellä. Golagatan tapahtumat olivat siis avainasemassa tässä Bysantin ja Sassanidi valtakunnan viimeisessä suuressa sodassa, mikä edelsi näiden valtakuntien hajoamista islamilaisen arabimiehityksen alla, mikä muutti pysyvästi Lähi-Idän historian ja johti toisen vuosituhannen alussa käytyihin ristiretkiin saraseenien (muslimien) ja frankkien (roomalaiskatolisen lännen) välillä. Ilman islamin valtaannousun aikaasaamia dramaattisia jälkivaikutuksia, koko maailmanhistoriamme olisi täysin toisenlainen – ei vain idässä mutta myös lännessä.
Esimerkiksi Euroopan kolonialistisen hegemonian syntyminen 1400 -luvun Espanjassa linkittyy olennaisesti sitä edeltäneeseen islamilaiseen valtaan Iberian niemimaalla 700 – 1400 -luvuilla. Danielin kuvapatsaan toista jalkaa edustaneen Konstantinopolin/Itä-Rooman sortuminen vuonna 1453 oli ratkaisevassa asemassa kiihdyttämässä renenssassin ja uuden ajan syntyä ja lietsomassa Euroopan ”kristillisiä” kansoja etsimään vaihtoehtoisia kauppareittejä Kauko-Aasiaan johtaen siten löytöretkien ja niitä säestäneen kolonialistisen vallan aikakauteen 1500 – 1800 -luvuilla. Danielin näyn leijona eli Brittiläinen imperiumi syntyi 1500 -luvun protestanttisten ja katolisten valtojen välillä käydyn poliittisen ja uskonnollisen taistelun seurauksena mistä syystä Elisabet I alkoi tavoitella Englannin omaa siirtomaavaltaa voidakseen haastaa hänen pahimman vihollisensa, Espanja imperiumin, joka oli yrittänyt syöstä hänet valtaistuimelta Filip II:n johtamassa Espanjan laivaston Voittamattoman Armadan hyökkäyksessä Englantiin vuonna 1588. Joten koko 2000 vuoden aikainen maailmanhistoria linkittyy olennaisesti tämän Jeesuksen tosiristin historiallisiin vaiheisiin Konstantinus Suuresta, Herekaleiokseen, Muhammadiin, Saladiniin ja Rikhard Leijonanmieleen.
Leijonanmielen jälkeen Englanti alkoi nousta yhä merkittävämmäksi monarkiaksi paavillisessa Euroopassa vaikka sen irtaantuminen paaviuden vaikutusvallasta tapahtui vasta Henrik VIII:n (1509 – 1547) ja Elisabet I:n (1558 – 1603) aikana, jonka jälkeen kuningaskunta alkoi tavoitella omaa siirtomaavaltaansa Pohjois-Amerikassa ja kohosi 1800 -luvun loppuun mennessä historian suurimmaksi pakanamahdiksi. Yhä tänään Englannin lipun verenpunainen risti on kohotettu kansojen ylle muistutuksena siitä liitosta, jonka Jumala teki kerran koko ihmiskunnan kanssa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Valitettava totuus on kuitenkin se, että Hänen vastustajansa Saatana on kaapannut tämän maailman järjestelmän taloudellisen ja poliittisen vallan itselleen ja johtaa sitä Lontoo Citystä käsin, mikä on Uuden maailmanjärjestyksen pankkien, ylikansallisten korporaatioiden ja eliittisukujen rikollissyndikaatin keskus. Tästä syystä ei ole yllättävää, että kaupungin virallisessa vaakunassa kuvataan kahta vastakkain seisovaa ja ristikilpeä kantavaa lohikäärmettä. Se on tämä Jeesuksen tosiristiä ristiretkiajan Jerusalemissa suojelleiden Temppeliherrain punainen ristitunnus, jonka alta löytyy latinankielinen motto, ”Domine Dirige Nos”, joka tarkoittaa, ”Herra, johda meitä”. Mutta kysymys kuuluu: Onko tämä rukous osoitettu Golgatan ristiä kantaneelle Herralle vai toiselle herralle – hänelle, jota Ilmestyskirja kuvaa helakanpunaisena lohikäärmeenä? Lontoo Cityn salaisen vallan huomioiden, veikkaan tätä jälkimmäistä. Punainen lohikäärmehän on sattumoisin myös Walesin Prinssin tunnus.
Johtopäätös
Maailmanhistoria on kuin suuri jännityskertomus, kun osaamme lukea sitä Danielin profeetallisia näkyjä vasten. Niin kuin kaikkiin hyviin tarinoihin kuuluu, myös tässä on kertomus hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Tämä kertomus on todellista historiaa eikä ovelasti punottua fiktiota, kuten Dan Brownin Da Vinci Koodi. Silti tämä kertomus on paljon kiehtovampi kuin myytti Graali maljasta tai Jeesuksen ja Maria Magdaleenan sukulinjasta. Toisin kuin Da Vinci Koodi väittää, Jeesus ei ollut pelkkä ihminen, hän oli myös Jumalan Poika, joka syntyi neitsyestä meidän keskuuteemme ja maksoi meidän syntiemme hinnan Golagatan ristinpuulla ja nousi kolmantena päivänä haudasta voittaen kuoleman ja Saatanan vallan. Hänen veressään ja täytetyssä työssään meille kaikilla on mahdollisuus saada iankaikkinen elämä Hänen taivaallisen Isänsä kodissa jos uskomme Häneen sinä kuka Hän todella oli. Da Vinci Koodin valhe on johtamassa ihmisiä helvetin ikuisiin liekkeihin. Mutta Jeesus ojentaa meille lävistettyjä käsiään, että ottaisimme vastaan ilmaiseksi sen sovinnon minkä Hän valmisti meille antaessaan ruumiinsa roomalaisten sotilaiden kidutettavaksi, kun Hänen päällensä laskettiin koko ihmiskunnan synnit aina Aabelin murhasta niihin synteihin millä rikomme Häntä vastaan joka päivä ajatuksin, sanoin ja teoin.
Aadamin jälkeläisinä me olemme kaikki perisynnin alaisia ja rikkoneet Luojaamme vastaan ansaiten helvetin ikuisen kadotustuomion. Meidän valinastamme riippuu se missä tulemme viettämään ikuisuutemme. Kun kuolema korjaa sinut, etkä ole tehnyt vielä sovintoa Luojasi kanssa, silloin on jo liian myöhäistä valittaa. Ratkaisu on tehtävä täällä. Kun Jeesus antoi henkensä Golgatan keskimmäisellä ristillä, Hänen sanomanaan ei ollut koskaan se, että kristityt alkaisivat lietsoa sotia ja vuodattaa verta Hänen ristinsä puolesta. Sana ”ristiretki” itsessään on jo täysin evankeliumin sanoman vastaista. Mutta tämän ristin säilyminen historiallisten tapahtumien keskiössä, todistaa epäilemättä sen, että kyseessä ei ollut mikä tahansa risti – risti mihin roomalaiset ristiinnaulitsivat päivittäin jopa satoja juutalaisia ensimmäisessä juutalaisodassa vuonna 70 jKr. Tämä yksi risti on määrittänyt koko historian suunnan viimeisen 2000 vuoden ajan. Vain tämä yksi oli sellainen, jonka puolesta maan kuninkaat olivat valmiita panemaan alttiiksi jopa oman henkensä lähtiessään sen perään Pyhään Maahan. Vain tämä yksi risti säilyi kansojen sotilasasuissa, vaakunoissa ja lipuissa merkkinä siitä liitosta minkä Jumala teki kaikkien ihmisten kanssa. Johannes Khrysostomoksen sanat kaikuvat siis yhä tänään 1700 vuoden takaa: ”Risti loistaa kirkkaampana kuin aurinko.”
