Tuntuuko sinusta, että olet yksi niistä jotka tämä maailma on unohtanut ja häväissyt. Jumalan Poika tuli maailmaan ja kärsi ristillä juuri sinun tähtesi. Todistukseni siitä mitä nimi kristitty merkitsee minulle?

Minua on kritisoitu joskus siitä, että kirjoitukseni painottuvat liikaa pimeyden tekoihin ja niissä tulisi olla enemmän ilosanomaa Jeesuksen nimen pelastavasta voimasta. Pidän itseäni kuitenkin enemmän kristinuskon apologeettana kuin Billy Graham-tyyppisenä tulisieluisena evankelistana. Eli strategiani evenkeliumin julistamiseen ei ole jakaa vain Raamatun jakeita ja odottaa, että ihmisten tulisi uskoa automaattisesti siihen mitä Raamattu sanoo. Kristittynä apologeettana vetoan sen sijaan kuulijan järkeen ja yritän perustella rationaalisesti sen miksi uskon Raamatun olevan yliluonnollisesti inspiroitu Jumalan henkilökohtainen ilmoitus ihmiskunnalle. Olen kiinnostunut kristillisestä apologetiikasta laajemminkin, mutta oma erityisalueeni on Raamatun arvovallan todistaminen pureutumalla etenkin sen profetioiden historialliseen luotettavuuteen. Silti perimmäinen syy siihen miksi kannan nimeä kristitty ei perustu järkeeni vaan sydämestäni lähtevään uskoon, johon minut on kastettu hyvin kipeidenkin kokemusten myötä. 

En pidä käännyttämisen ideasta. En yritä tehdä käänynnäisiä mihinkään tunnustuskuntaan tai uskonlahkoon. Haluan vain haastaa ihmisiä kyseenalaistamaan heidän todellisuuskuvansa järjellisin keinoin. Haluan vapauttaa heidät niistä vääristä ideoista ja uskomuksista mihin heidät on aivopesty valtavirran lehdistön, koulutuksen tai perhekasvatuksen indoktrinaation tuloksena. Haluan osoittaa, että Jeesus Kristus on ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6). Uskon klassiseen kristillisyyteen, mutta usein pelkkä järjellinen vetoaminen ei riitä jos kristinuskon sanoma ei kosketa kuulijaa henkilökohtaisesti. Erään tarinan mukaan Yki-niminen mies tuli uskoon löydettyään repeytyneen raamatunjakeen Joh. 3:16:nnen pienoisevankeliumista mistä oli kulunut s-kirjain pois ja siten jae kuului: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei ykikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Tässä on esimerkki siitä miksi evankeliumin sanoman tulee koskettaa jokaista kuulijaa henkilökohtaisesti, jotta hän tulisi sille paikalle, että hän nöyrtyy ja pyytää Jumalaa näyttämään itsensä Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

En aio teeskennellä tässä todistuksessani mitään pyhää ja voideltua miestä, jonka pään yllä leijuu silminnähtävä sädekehä. Henkilökohtaisen elämäni valossa tuntuu siltä, että päästäni kasvaa pikemminkin sarvet. En voi väittää että eläisin pyhää elämää Luojani edessä. En ole kristitty, joka olisi päivittäisessä yhteydessä Jumalaan Sanassa ja rukouksessa. En käy edes seurakunnissa virvoittamassa hengellistä sielunelämääni. Joskus tuntuu kuin olisin tuon leirin toisella puolella enkä aina löydä itseäni heidän joukostaan. Olen ulkopuolinen useimmista kristittyjen yhteisöistä ja siksi näen asiat myös ulkopuolisen silmin. Ulkopuolisin silmin uskovaiset näyttää toisinaan hieman oudolta porukalta enkä aina edes halua samaistus termin ”uskovainen” alle. Olen ulkopuolinen myös tästä maailmasta, mutta minulla ei ole tunnontuskia mennä joskus vaikkapa baariin lasilliselle tai parille. Kasvoin hyvin alkoholin vastaisessa perheessä, mutta eräitä elämäni parhaita hetkiä on ollut ne, kun olen viettänyt baarissa iltaa veljeni kanssa ja kokenut veljellistä yhteyttä ilossa ja surussa mitä en ole kokenut juuri missään seurakunnassa. En yritä järkyttää tällä vanhoillisten kristittyjen mieltä. En vain halua, että minut pannaan jonkin mallikristityn perikuvan laatikkoon. Yritän karttaa kaikenlaisia laatikoita mihin moni uskonyhteisö yrittää sulloa jäsenensä ja tukahduttaa siten yksilöllisyytemme.

Ainot yhteyteni toisiin uskonveljiin ja uskonsisariin ovat tulleet lähinnä tämän sivuston kautta. Muuten olen elänyt pääsääntöisesti erakon elämää vailla sosiaalisia suhteita niin seurakunnista kuin niiden ulkopuoleltakaan (muuta kuin omat perheenjäseneni). Tämä kaikki on ollut viimekädessä kai oma valintani, mutta sitä edesauttoi aikanaan se että putosin peruskouluni päättymisen jälkeen koko yhteiskunnan rattaista ja päädyin syrjäytyneenä nuorena elämään vuosiksi sosiaalitukien varassa. Olen kohta kolmekymppinen ja yhä samassa elämäntilanteessa vain sillä erotuksella, että nykyään saan toimeentuloni KELA:n maksamasta kuntoutustuesta tai työkyvyttömyyseläkkeestä. Tästä kirjoittaminen on jo minulle suuri häpeä ja nöyryytys, mutta tämä häpeä selittää paljolti sen miksi olen valinnut piiloutumisen tältä maailmalta ja eristäytymisen sosiaalisilta verkostoilta, mukaanlukien ruumiinjäseniltäni Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta vain nöyryytyksen ja häpeän tien kautta olen tullut tähän pisteeseen missä voin julistaa häpeämättä Kristusta tämän maailmaan pimeyteen. Paavali sanoi:

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään.” (Room. 10:9-11)

Mitä on tämän maailman häpeä Hänen tuntemisensa rinnalla, jonka edessä maan kuninkaatkin joutuvat kerran häpeään. En halua esittää marttyyria ja syyttää ulkopuolisia niistä tilanteista, mitkä johtivat syrjäytymiseeni. Uskon, että jokainen on viimekädessä itse vastuussa vääristä valinnoistaan, elämänsä sekasorrosta ja epäonnistumisista. Mutta emme voi kiistää myöskään sitä, että usein meidän elämäämme vaikuttaa monet ulkopuoliset tekijät perhesuhteista sosiaaliseen asemaan, kasvuympäristöön jne. Omalla kohdallani syrjäytymiseni alkoi jo alakoulussa missä minun oli vaikea sopeutua muiden lasten joukkoon ja saada ystäviä. Olin hyvin arka ja pelokas lapsi osittain sen takia, että häpesin lapsena helluntaikristillistä perhetaustaani. Vanhempani ovat myös 90 -luvun laman uhreja ja tätä koskevissa tutkimuksissa nuorten syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat olisivat tavallista yleisempää vuosina 1987 – 88 syntyneellä sukupolvella mihin itsekin kuulun. Ala-asteen neljänteen luokkaan asti olin hävennyt lapsenuskoani Jeesukseen enkä uskaltanut tunnustaa sitä luokkatovereideni edessä. Siksi lähes vapisin kun luin Hänen sanojaan Markuksen evenkeliumissa:

Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa. (Mark. 8:38)

2. Tim. 2:11-12 sanoo, ”Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää; jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät”. Tästä syystä päätin olla pelkäämättä ihmisiä enemmän kuin Jumalaa ja olin valmis tottelemaan Hänen sanojaan huolimatta siitä kuinka paljon se sitten maksaisikaan minulle tässä elämässä. Jeesus sanoi, ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” (Matt. 16:24) En ehkä ymmärtänyt vielä tuolloin tekoni raamatullista merkitystä ja pitkäaikaista seurausta niin selvästi kuin ymmärrän sen nyt, mutta noudatin Jeesuksen ohjetta hyvin kirjaimellisesti kun astelin 11-vuotiaana kouluuni Tiimarista ostetulla 10-cm pituisella krusifiksilla, mikä oli tarpeeksi huomiota herättävä provokaatio saadakseni sillä koko koulun ärsyyntymään kuin härän punaisesta vaatteesta. ”Kato, sieltähän se Jeesus taas tulee”, minulle huudeltiin usein koulussa ja sen ulkopuolellakin. ”Onko Jeesus kingi?”, kysyi eräs hyvin ivallisesti. ”Hei Jeesus, käveleppä nyt veden päällä”, huuteli eräät irvilauat kerran koulun uimatunnilla.

Vaikka pidin Hänen ristiään ylpeästi esillä useita viikkoja tai kuukausia, ”Jeesuksen roolissa” oleminen ei ollut kovin imarteleva osa sillä profeetta Jesajan sanoin Hän oli ”ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet” (Jes.53:3). Krusifiksi oli pilkan ja häväistyksen symboli ja niinpä tulin itsekin osalliseksi siitä häpeästä, jonka Hän kantoi syntiemme edestä Golgatan keskimmäisellä ristillä. Ylä-asteella en pitänyt enää tuota krusifiksia, mutta kannoin Hänen haavojaan koko peruskouluni ajan ollen luokkani hylkiö, joka vietti kaikki välitunnit yksin ja oppitunneilla puhuin hyvin harvoin, koska pelkäsin jo suuni avaamista. Nöyryyttävistä tilanteista mieleen muistuu eräs missä opettaja jakoi meidät neljän ryhmiin, mutta pariksemme valitut tytöt alkoivatkin protestoida kaikkien kuullen etteivät suostuisi ryhmätyöhön minun ja erään toisen pojan kanssa, koska ”toinen ei puhu mitään ja toisesta ei saa mitään selvää”. Ensiksi mainittu oli kaverini joka oli myös luokkamme hylkiö. Jälkimmäinen olin minä, joka arkuudestani johtuen saatoin puhua usein melko epäselvällä ja mumisevalla äänellä.

Muistan koulustani vain häpeän ja nöyryytyksen ja se jätti pysyvät jäljet itsetuntooni. Tuona aikana en saanut paljoa rohkaisua ja kannustusta edes omilta perheenjäseniltä, mutta en ole katkeruudessa kenellekään enkä syyllistä ketään. Jos jotain syytän näistä kokemuksista, syytän niistä vain Jumalaa koska maksoin hinnan Hänen nimensä tähden. Voin syyttää omista synneistäni vain itseäni, mutta se että itsetuntoni revittiin rikki nuoruudessani oli suoraa seurausta siitä valinnasta, mihin Jeesus kutsuu meistä jokaista: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26-27) Sukulaistensa ja itsensä vihaaminen tarkoittaa tässä tietenkin sitä, että se joka rakastaa heitä tai itseään enemmän kuin meidän Vapahtajaamme, ei ole kelvollinen Hänen seuraajakseen. Itseviha on kokonaan toinen asia ja se on vastoin rakkauden kaksoiskäskyä, mikä sisältää vaatimuksen myös itsemme rakastamisesta (Matt. 22:36-40). Näiden kokemusten myötä olen kuitenkin raahannut perässäni myös itsevihan ja itseinhon taakkaa koko elämäni ajan ja joskus se on uhannut viedä minut aina hautaan asti.

Kuten sanoin jo, en koe elämääni kovin nuhteettomaksi pyhän Jumalan edessä. Toisinaan mieleeni saattaa hiipiä epäilys siitä olenko edes pelastunut. Olen synnillisten riippuvuuksien kuten pornografian vanki enkä pysty hallitsemaan edes omaa elämääni saati sitten, että voisin olla vastuussa jonkun toisen elämästä. Erinäisen pakko-oireiston johdosta jopa omasta kodistani poistuminen on minulle toisinaan ylitsepääsemätön este. Olen rukoillut satoja kertoja, että Jumala pitäisi minut erossa synnistä ja ohjaisi minut Hänen pyhyytensä lähteille. Vaikka nimeni Samuel merkitsee hepreaksi ”Jumala on kuullut”, useimmiten koen ettei Jumala kuule rukouksiani vaan peittää kasvonsa ja tekee itsensä kuuroksi syntieni paljouden johdosta. Koen epäonnistuneeni paitsi maailman silmissä mutta myös Kuningasten Kuninkaan edessä. Mutta samalla tiedän, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan juuri niitä varten, jotka ovat heikkoja ja epäonnistuneita. Hän lähetti Hänet niitä varten, jotka eivät ole mitään tämän maailman silmissä, mikä arvostaa vain menestystä, valtaa ja kunniaa ihmisten edessä. Hän kuoli juuri niiden puolesta, jotka tämä maailma oli unohtanut ja jättänyt heitteille. Hän kuoli syntisten ja langenneiden puolesta. Hän ei tullut terveitä vaan sairaita varten. Paavali sanoi:

Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi, että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: ”Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra.” – 1. Kor. 1:26-31

Tällä todistuksellani haluan vain sanoa kaikille alaspainetuille, jotka elävät häpeässä ja syyllisyydessä, että Jumala rakastaa juuri sinua. Hän kantoi ristillä juuri sinun syntisi ja kipusi ja Hän haluaa tehdä sinut jälleen ehjäksi ja kokonaiseksi. Hän tunsi sinut jo ennen syntymääsi ja valitsi juuri sinut. Hän ei valinnut maan kuninkaita ja ylhäisiä vaan sinut, jonka tämä maailma heitti pois kuin roskapussin. Monesti voi tuntua siltä, että Jumala on hylännyt eikä Hän kuule aivan kuin Jumalan Poikakin huusi suurimmassa tuskassaan, ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Matt. 15:34). Daavid huokaili, ”Jumala, älä ole niin ääneti, älä ole vaiti, älä ole, Jumala, niin hiljaa.” (Ps. 83:2). Emme ymmärrä miksi Jumala ei aina vastaa meidän rukouksiimme. Mutta Jumala kuulee hiljaisemmankin huokauksen ja kurjimmankin rukouksen ja Hän ”on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee. Jotka murehtivat, kaukana juhlakokouksista, ne minä kokoan: nehän ovat sinusta, niitä häväistys kuormana painaa. Katso, siihen aikaan minä teen tekoni kaikille sinun nöyryyttäjillesi. Minä pelastan ontuvat ja kokoan karkoitetut ja teen heidät ylistetyiksi ja mainehikkaiksi jokaisessa maassa, jossa he olivat häpeänalaisina.” (Sef. 3:17-19) Rukoile Jumalaa johtamaan sinut ristille seuraavan laulun sanoin. Voin luvata, että tulet löytämään sieltä iankaikkisen rauhan, toivon ja anteeksiannon.

---

---

Juha Tapio: Väsyneet maan

Kuulkaa väsyneet maan väsyneitten satamaan Hän kuljettaa

Kuulkaa masentuneet maan teidän kyyneleenne talteen korjataan

Kertosäe:

Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi Kun taivas hymyilee meidän laulussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa hiljaiset maan ylöspäin me saamme katseen kohottaa

Kuulkaa langenneet maan teitä vastaan Hän ei nosta sormeaan

Kertosäe:

Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi Kun taivas hymyilee meidän laulussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi

Kuulkaa vähäisimmät maan teitä rikkain tahtoo pitää aarteinaan

Kuulkaa unohdetut maan teistä yhtäkään Hän ei voi unohtaa

Kertosäe:

Kun taivas laulaa, meidän sielussamme soi Kun taivas itkee, lohdun helmet pisaroi Kun taivas hymyilee meidän laulussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi Kun taivas laulaa… Kun taivas itkee… Kun taivas hymyilee meidän laulussamme kaipuun kaiku ilmoille kai soi