Pahan tai teodikean ongelma on yksi vanhimpia ateistien vastaväitteitä Jumalan olemassaololle. Kristityt apologeetit ovat yrittäneet vastata tähän kysymykseen jo ensimmäisistä kirkkoisistä lähtien. Kreikkalainen filosofi Epikuros (341 – 270 eKr.) muotoili sen seuraavasti: ”Onko Jumala halukas estämään pahan, mutta ei kykenevä? Silloin hän ei ole kaikkivaltias. Onko hän kykenevä, mutta ei halukas? Silloin hän on pahansuopa. Onko hän molempia, kykenevä ja halukas? Mistä sitten paha tulee? Eikö hän ole kumpaakaan, kykenevä tai halukas? Mistä syystä kutsua häntä sitten Jumalaksi?” Tämä on epäilemättä yksi parhaita vastaväitteitä Jumalan olemassaololle. Se on yhteydessä myös vähemmän käsiteltyyn helvetin tai ikuisen kärsimyksen ongelmaan, joka on mielestäni vieläkin hankalampi aihe oletukseen rakastavan ja oikeudenmukaisen Jumalan olemassaolosta. Nämä ovat selvästi kaksi erillistä aihetta, joten niitä on syytä lähestyä erikseen. Henkilökohtaisesti nämä ovat olleet minulle vaikeimpia kysymyksiä koko kristinuskossa. Pohdin näitä asioista paljon nuorempana ja olin menettää niiden ongelmallisuuden takia lähes uskoni.
Jokainen joka on tutkinut holokaustia tai vieraillut Auschwitzissa, joutuu kohtaamaan mielessään tämän hyvin oikeutetun kysymyksen: missä oli Jumala? Niin kauhea esimerkki kuin holokausti onkin ihmisen pahuudesta, se on ennemmin sääntö kuin poikkeus. Koko ihmiskunnan historia on sarja mitä värikkäimpiä esimerkkejä ihmisen pohjattomasta julmuudesta. Samalla kun historia voi olla hyvin kiinnostavaa, sen lukeminen on myös melko masentava kokemus. Katsoin äsken Netflixistä Konstantinopolin vuoden 1453 valtausta kuvanneen minisarjan. Sarja jätti pois tapahtuman julmimmat yksityiskohdat. Kirja A History of the most distinguished martyrs: in various ages and countries of the world kertoo sivulla 225:
Kun he eivät enää hallinneet kaupunkia, he [ottomaanit] alkoivat harjoittaa asukkaita kohtaan kaikkein väsymätöntä barbaarisuutta, tuhoten heidät jokaisella kekseliäällä julmuuden menetelmällä. Jotkin he paahtoivat elävältä vartaissa, jotkin he nylkivät elävältä jättäen heidät tähän kauheaan tilaan kuolemaan; monet olivat sahattu kappaleiksi, ja toiset revitty kahtia hevosilla. Kolme päivää ja yötä kaupunkia oli turmeltu, jonka aikana sotilaille annettiin oikeus suorittaa kaikkia mahdollisia hirvittävyyksiä.
Keskiaikaiset teloitusmenetelmät kuten elävältä keittäminen, jota harjoitti kaikkein tunnetuimmin Englannin Henrik VIII (1509 – 15479) – tyranni, jota Prinssi Charles on kertonut muuten ihailevansa – , ovat julmuuksia, joita on harjoitettu aivan äskettäin. ISIS:in komentaja Abu Abboud al-Raqqawi tunnusti kalifaatin sotarikoksista: ”Jotkin ihmiset keitettiin elävältä öljyssä. Koneöljyssä. He polttivat puuta tulessa tunnin ajan ennen kuin heittivät uhrin kiehuvaan öljyyn. Tunisialaiset olivat vastuussa tästä.” Lännen sivistynyt ihminen, joka kauhistuu tällaisesta keskiaikaisesta barbaarisuudesta, saattaa puolustaa samaan aikaan myöhäisen raskausajan aborttia; menetelmää, jossa elävän ja tuntevan lapsen raajat revitään äitinsä kohdusta ennen hänen päänsä murskaamista. Keskiajan ja varhaisen uuden ajan Euroopassa rikollisilta revittiin usein raajat joko neljällä hevosella tai muilla toimenpiteillä (vaikka usein kohteena olivat myös kristityt marttyyrit tai muut oikeuden puolustajat). Myöhäisen raskausajan abortissa tämä tehdään kaikista viattomimmille uhreille ”naisten oikeuksien” nimissä. Ihminen löytää aina jonkin tekosyyn pahuuden puolustamiseen.
Miksi Jumala sallii pahan?
Epikuroksen dialektiikassa jokaisen kysymyksen johtopäätös on on sinällään täysin pätevä. Jumalaa ei voi kutsua kaikkivaltiaaksi, ellei Hän kykene estämään pahuutta ja kärsimystä. Eikä Häntä voi kutsua hyväntahtoiseksi ellei Hän halua päättää sitä. Ja jos Hän ei halua eikä kykene siihen, silloin meillä ei ole syytä kutsua Häntä Jumalaksi lainkaan. Tämä dialektiikka ymmärtää kuitenkin Jumalan kaikkivaltiuden väärin. Jumalan kaikkivaltius ei tarkoita sitä, että Hän voisi rikkoa logiikan lakeja (Hän voi rikkoa luonnonlakeja, muttei logiikan lakeja). Jumala ei voi luoda esimerkiksi pyöreitä neliöitä tai rajallista ääretöntä. Epikuroksen kysymys, ”Onko hän molempia, kykenevä ja halukas? Mistä silloin paha tulee?”, sivuuttaa myös pahan raamatullisen alkuperän. Raamatun mukaan pahan alkuperä on siinä, että ihminen kapinoi Luojaansa vastaan ja päätti olla tottelematta Hänen käskyjään. Ihminen ei rikkonut Luojaansa vastaan siksi, että Jumala olisi ohjelmoinut hänet tekemään näin. Ihminen lankesi syntiin juuri siksi, että Jumala antoi meille vapaan tahdon totella tai olla tottelematta Häntä.
Sen sijaan, että kysymme miksi Jumala sallii pahan olemassaolon, meidän tulisi kysyä miksi Jumala sallii ihmisen olemassaolon, sillä pahuuden alkuperä on ihmisen omassa sydämessä. Miten kaikkivaltias Jumala voisi poistaa pahan maailmasta, jossa ihminen itse päätti valita oman tiensä ja elää oman viisautensa varassa? Loogisesti ajatellen vaihtoehtoja on vain kaksi. Joko Jumalan tulisi hävittää koko ihmiskunta, tai sitten Hänen tulisi ohjelmoida ihminen uudestaan siten, ettei meillä olisi enää vapaata tahtoa, vaan noudattaisimme Luojamme käskyjä kuin robotit joilla ei ole omaa mieltä ja omaa tahtoa. Monet pelkäävät nyt, että tekoäly kehittyy jossain vaiheessa niin sanottuun yleiseen keinoälyyn, ihmisen älyn vertaiseen tai sen ylittävään itsetietoiseen mieleen, jonka jälkeen se voisi yrittää päästä luojistaan eroon ja ottaa koko maailman haltuunsa.
Tällainen kauhuskenaario edellyttäisi kuitenkin koneälyä, jolla on täysin vapaa tahto ja itsenäinen mieli. Koneiden autonomia ei ole vielä sama asia kuin vapaa tahto. Itseohjautuva auto voi tehdä itsenäisiä päätöksiä samalla kun ihminen vetelee hirsiä autonsa ohjauspenkillä, mutta tällöinkin se tekee päätöksensä täysin sille ohjelmoitujen algoritmien rajoissa. Jos ihminen syöttää sen algoritmeihin käskyn ajaa nopeinta ajoreittiä lähimpään naapurikaupunkiin, ei ole mahdollista että että tämä auto alkaisi nurista ja kapinoisi omistajansa käskyjä vastaan muutoin kuin järjestelmävirheen vuoksi. Ei siis ole vaaraa, että itseohjautuvat älyautot kyllästyisivät isäntänsä pompotteluun ja karkaisivat omistajansa autotallista. Tämä vaara tulee vasta silloin kun koneet ovat täysin omatoimisia ja kykynevät kyseenalaistamaan myös ohjelmoijiensa käskyt. Onkin epävarmaa voiko ihminen kehittää koskaan tämän kaltaista itsetietoista keinoälyä.
Yhtälailla kuin Jumala ei voi luoda pyöreitä neliöitä, ei Hän voi poistaa myöskään pahuutta ihmisen sydämestä ilman, että Hän joutuisi rikkomaan ihmisen vapaata tahtoa vastaan. Jokaisen hankalan teinitytön vanhempi tietää, että jos pakotamme lapsemme noudattamaan käskyjämme vastoin lapsen omaa tahtoa, joudumme rajoittamaan samalla hänen itsenäisyyttään ja vapauttaan. Vaikka vanhempien päämäärä olisikin jalo, ihmisen luontainen pyrkimys vapauteen ja itsenäisyyteen johtaa usein siihen, että tämä lapsi karkaa kotoa ja lähtee mieluummin vastuuttoman prätkäpojan mukaan huonoon ja vaaralliseen seuraan. Kapinoivien teinien psykologia selittää hyvin sitä miksi ihminen lankesi alunperin syntiin ja miksi Israelin kansa kapinoi Jumalan lakiliittoa vastaan. Ihmisellä on luontainen pyrkimys kyseenalaistaa auktoriteettien käskyt ja kokea itse onko näissä käskyissä ja kielloissa mitään järkeä. Tämä on meidän vapautemme hinta, jota joudumme itse maksamaan.
Kuinka paljon helpompaa olisikaan jos lapsemme tai puolisomme olisivat tahdottomia automaatteja, jotka tekevät kaiken niin kuin me itse toivoisimme heidän tekevän. Toisaalta voimme myös kysyä, että mitä arvoa tällä olisi? Robotti, joka on ohjelmoitu rakastamaan ja tottelemaan sinua, ei rakasta ja tottele sinua vapaasta tahdostaan. Eräät yritykset myyvät jo seksirobotteja ja robottipuolisoita yksinäisille miehille. Tällainen on pelkkää narsismia ja itsepetosta. Robotti ei voi osoittaa vastarakkautta, koska robotilla ei ole todellisia tunteita, ainoastaan simuloituja tunteita. Samalla tavoin voimme sanoa, että jos Jumala halusi saada aitoa vastarakkautta ihmiseltä, tahdottoman automaatin luominen olisi ollut pelkkää itsepetosta. Tästä syystä oli välttämätöntä, että Hän antoi ihmiselle vapaan tahdon. Raamattu kertoo Jumalan miettineen eräässä vaiheessa koko ihmiskunnan hävittämistä vastauksena pahan ongelmaan. 1. Moos. 6:5-7 kertoo:
Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ”Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni.”
Tämä kohta on hämmästyttävä, koska se kertoo täydellisen ja kaikkitietävän Jumalankin tuntevan katumusta teoistaan (ks. myös 1. Sam. 15:35 ja 1. Aik. 21:15), katumusta siitä, että ihmisen luominen sai aikaan niin paljon pahuutta ja kärsimystä luomakuntaan. Jumala päätti kuitenkin säästää Nooan ja hänen perheensä jatkamaan ihmissukua. Ateistit muuten kysyvät usein, että kuinka Jumala on hyvä Jumala, jos Hän tuhosi lähes koko ihmiskunnan vedenpaisumuksessa. Tällainen humanistinen järkeily kääntää asiat täysin päälaelleen. Ensin maailmassa olevasta pahuudesta syytetään ihmisen sijaan Jumalaa. Sitten kun Jumala vastaa ihmisen pahuuteen hävittämällä heidät maanpäältä, Hänet nähdään sydämettömänä massamurhaajana. Tämähän on hieman sama kuin joku syyttäisi natsien keskitysleireistä ensin liittoutuneita ja sanoisi, että natsirikollisten kuolemantuomioit Nürnbergin oikeudenkäynnissä määränneet henkilöt syyllistyivät viattomien murhiin.
Sitä paitsi kuka ihminen on sanomaan, ettei Jumalalla olisi oikeutta surmata kaikkia ihmisiä aina naisia ja lapsia myöten, jos kerran sama Jumala on antanut ihmiselle myös elämän? Kuningas Nebukadnessar ylisti Jumalaa järkiintullessaan: ”Kaikki maan asukkaat ovat tyhjänveroiset; ja hän tekee, niinkuin hän tahtoo, taivaan joukoille ja maan asukkaille, eikä ole sitä, joka pidättää hänen kätensä ja sanoo hänelle: ’Mitäs teet?'” (Dan. 4:32) Jesaja 45:9 kertoo:
Voi sitä, joka riitelee tekijänsä kanssa, saviastia saviastiain joukossa – maasta tehtyjä kaikki! Sanooko savi valajallensa: ”Mitä sinä kelpaat tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!”
Samaa voidaan sanoa myös Kanaanin maan seitsemän kansan tuhosta Jumalan määrätessä israelilaiset hävittämään nämä kansat aina naisia ja lapsia myöten. Jumala kertoi Aabrahamille: ”Ja neljännessä polvessa sinun jälkeläisesi palaavat tänne takaisin; sillä amorilaisten syntivelka ei ole vielä täysi” (1. Moos. 15:16). Kolmannen Mooseksen kirjan 18. luku kertoo, että nämä hävitettäväksi määrätyt kansat harjoittivat mm. homoseksuaalisuutta, eläimiin sekaantumista ja lasten polttamista elävältä Moolokille, kanaanilaiselle jumalalle, jonka historialliset lähteet kuvaavat usein pronssisena patsaana, jonka kädet ojentuivat siten, että siihen asetettu pikkulapsi vieri patsaan tuliseen pätsiin. Onko Jumalan vanhurskas tuomio tällaista julmuutta harjoittaneille kansoille sen tuomittavampaa kuin Dresdenin pommitukset toisessa maailmasodassa, Hiroshiman ja Nagasakin siviilien tuhoaminen ydinpommeilla, tai ISIS:in kalifaatin hävittäminen USA:n ja Venäjän raskailla ilmapommituksilla, joissa sai surmansa myös moni ISIS-taistelijoiden vaimoista ja lapsista?
Harva pitää Hiroshiman ja Nagasakin pommitukset määrännyttä presidentti Harry S. Trumania Tōjō Hidekiin, Keisarillisen Japanin kenraaliin, verrattavissa olevana sotarikollisena. Japanin armeija tappoi ja kidutti miljoonia kiinalaisia siviileitä pelkästä sadistisesta nautinnonhalusta. Truman taas määräsi Hiroshiman ja Nagasakin siviilien surmaamisen välttääkseen paljon suuremmat uhrimäärät jos sota olisi jatkunut. Miksi ihminen paheksuu enemmän Jumalan ankaraa tuomiota synnille kuin syntiä itsessään? Vaikka pahuuden ongelma sijaitsee siis viimekädessä ihmisen omassa sydämessä, niin Raamattu ei opeta, että Jumala olisi sen edessä vain välinpitämätön sivustakatsoja. Vanhan Testamentin aikana Jumala yritti ratkaista pahan ongelmaa hävittämällä väkivaltaan ja pahuuteen langenneen ihmiskunnan vedenpaisumuksessa, tai määräämällä pahuutta harjoittaneiden kansojen ja yksilöiden hävittämisen maanpäältä. Eikä Jumalan kansalla ollut tämän suhteen mitään erityisoikeutta. Aivan kuin Jumala käytti Israelia tuomitsemaan Kanaanin maan turmeltuneet kansat, niin samalla tavoin Hän käytti Babylonin kuningasta tuomitsemaan myös Israelin ja Juudan, kun se lankesi samoihin synteihin ja harjoitti myös lasten polttamista Moolokille (Jer. 32:35, 36).
Pahan ongelma Kristuksen valossa
Uudessa Testamentissa näemme Jumalan ottavan pahan ja kärsimyksen ongelmaan aivan toisenlaisen lähestymisen. Sen sijaan, että Hän jatkaisi Mooseksen lakiliittoa ja sen ankaria tuomioita syntiä ja syntisiä kohtaan, Hän tulee ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa ja solmii ihmisten kanssa Uuden Liiton. Tässä liitossa Jumala ottaa itse syntiemme rangaistuksen ja tuomion päällensä Golgatan ristillä ihmiskunnan syntien viattomana sijaiskärsijänä. Kuten Jesaja ennusti Jeesuksesta yli 700 vuotta ennen Hänen syntymäänsä:
Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu [NASB: lävistetty] meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa [NASB: ruoskintansa] kautta me olemme paratut. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. (Jes. 53:3-8)
Uudessa Liitossa Jumala ottaa siis koko maailman pahuuden ja kärsimyksen päällensä ja kantaa sen meidän puolestamme. Paavali opetti, ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.” (2. Kor. 5:19-21) Miksi Jumala otti koko maailman kärsimyksen ja syyllisyyden päällensä? Onko Hän itseään vihaava sadomasokisti? Tai halusiko Hän kokea mitä on kärsimys ja syyllisyys? Jumala ei tullut kosketuksiin kärsimyksen kanssa ensimmäistä kertaa ristillä. Jo Vanhassa Testamentissa on monia esimerkkejä siitä kuinka Jumala kärsii ja murehtii ihmiskunnan syntien vuoksi, ja kuinka Hän kokee jopa syyllisyyttä ja katumusta siitä, että loi ihmisen maanpäälle.
Jumala ottaa maailman syntivelan päällensä osoittaakseen rakkautensa ihmistä kohtaan, jonka Hän loi Hänen omaksi kuvakseen. Jeesus sanoi, ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” (Joh. 15:13) Johannes kertoo:
Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen, joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme hänen kauttansa. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. – 1. Joh. 4:7-10
Jumalan rakkaus rangaistuksen ansanneita syntisiä kohtaan on ehdotonta rakkautta, kuten Jeesus osoitti Hänen vertauksessaan tuhlaajapojasta, jonka isä otti avosylin vastaan tuhlattuaan tämän kaiken omaisuuden porttojen kanssa (Luuk. 15:11-32). Tästä syystä myös Jumalan Poika antoi oman henkensä syyllisten edestä ja suostui syntisten kidutettavaksi meidän syntiemme puolesta. Koko kristinuskon keskiössä on kärsivä Jumala, joka tulee yhdeksi luomakunnan kärsimyksen ja kärsivien kanssa. Ristiään kantaessaankin Jeesus ei itke itsensä tähden, vaan Hänen kansansa tulevan kärsimyksen tähden (Luuk. 23:28). Missä Jumala oli Auschwitzin kauhujen keskellä? Hän oli ristillä Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala kärsi ristillä Hänen kansansa rinnalla. Hän oli yksi Auschwitzin nälkiinnytetyistä vangeista. Jeesus sanoi, että kaikki minkä me teemme ihmisistä kurjimmille, me teemme Hänelle, ja kaikki minkä jätämme tekemättä heille, me jätämme tekemättä Hänelle (Matt. 25:31-46). Kristinuskon keskiössä on Jumala, joka itkee itkevien kanssa ja iloitsee iloitsevien kanssa. Aivan kuin Raamattu kehottaa meitä tekemään samoin (Room. 12:15).
Ikuisen kärsimyksen ongelma
Vastaus kärsimyksen ja pahan ongelmaan löytyy siis viimekädessä ihmisen vapaasta tahdosta ja Jumalan yrityksestä ratkaista tämä ongelma, kun Hän tuli Golgatalla yhdeksi ihmiskunnan syntien ja sen seurauksen eli kuoleman ja kärsimyksen kanssa. Jeesuksen ylösnousemukseen liittyy myös eskatologinen lupaus siitä, että kuoleman ja synnin valta tullaan kerran voittamaan kuolleiden ylösnoustessa (1. Kor. 15:55). Tällöin kaikki kärsimys tulee päättymään. Kuten Ilmestyskirja 21:4 sanoo: ”Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” Mutta Raamattu opettaa myös ikuisen kärsimyksen ideaa ja syntisten kitumista sammumattomassa tulijärvessä (Ilm. 20:10-15, 21:8), jota monien (allekirjoittanut mukaan lukien) on vaikea sovittaa yhteen rakastavan Jumalan luontoon.
Yleinen vastaväite ja puolustus tähän on se, että Jumala ei ole ainoastaan rakkaus, vaan myös vanhurskas, pyhä ja oikeudenmukainen Jumala, joka vihaa syntiä vaikka rakastaa syntistä. Tai ettei helvettiä luotu alunperin ihmistä vaan Saatanaa ja hänen enkeleitään varten (Matt. 25:41) ja ihminen itse valitsee helvetin torjumalla Jumalan sovinnon, jonka Hän tarjosi ihmiselle Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Vaikka raamatullisesti nämä ovatkin täysin päteviä argumentteja, itseäni ne eivät ole onnistuneet juuri tyydyttämään. Minulle ajatus helvetistä ei ole ristiriidassa niinkään Jumalan rakastavaan luontoon, vaan Hänen oikeudenmukaiseen luontoon. Leikitäämpä hetken aikaa paholaisen asianajajaa. Otetaan seuraavanlainen karmaiseva ajatusleikki. On kauniin tyttäresi 25 -vuotissyntymäpäiväjuhlat. Lähdettyään juhlista hän katoaa samana iltana. Viikkojen etsintöjen jälkeen poliisi julistaa hänet lopulta kadonneeksi tai kuolleeksi.
Todellisuudessa tyttäresi joutui sadistisen kiduttajan kidnappaamaksi, joka vei hänet salaiseen kellarityrmään, jossa häntä kidutettiin yötä päivää mitä tuskallisimmilla tavoilla. Tämä kidutus jatkui vuosikausia ennen hänen kuolemaansa. Karmea totuus hänen tyttärensä kohtalosta selviää lopulta myös isälle. Kuka rakastava ja oikeamielinen isä ajattelisi, että niin kauhea ja valitettava asia kuin tämä olikin, hänen tyttärensä ansaitsi tämän? Monien kristittyjen populaari tulkinta helvetistä on samaa luokkaa. 25 -vuotias tyttäresi ”kuolee synneissään” ilman, että olisi vastaanottanut pelastavaa armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Hän ei joudu vain vuosiksi, vaan koko ikuisuuden ajaksi helvetillisiin kidutuksiin, joita meidän mielemme ei pysty edes kunnolla käsittämään tässä ajassa. Ja ajattelemme tämän olevan merkki oikeudenmukaisesta ja hyvästä Jumalasta. Entäpä seuraava ajatusleikki. Monet natseista olivat ainakin nimellisiä kristittyjä (vaikka osa heistä halveksi myös kristittyjä ja kristinuskoa), kun taas suurinosa heidän uhreistaan oli juutalaisia, jotka eivät tunteneet vielä messiastaan ja vapahtajaansa Jeshuaa (risti on symboloinut juutalaisille kautta historian myös juutalaisten vainoja, mikä on yksi syy heidän haluttomuuteensa hyväksyä kristinuskoa).
Oletetaampa, että juutalaisten kuljetuksista keskitysleireille vastannut natsijohtaja tulee kuolinvuoteellaan uskoon, vastaanottaa Jeesuksen Herrakseen ja Pelastajakseen ja saa vielä viimeisen voitelun papilta. Miljoonien juutalaisten kärsimyksen maanpäällä aikaansaanut natsijohtaja pääsee taivaan ylitsevuotaviin iloihin, samalla kun Kristuksen hylänneitä Auschwitzin pelastumattomia juutalaisparkoja odottaa rajan takana helvetin polttouunit, jossa heidän sielunsa kituu ikuisuuden ilman hengähdystaukoa (jopa niin, että nämä ihmisparat toivoisivat pääsevänsä takaisin Auschwitziin lepäämään). Kuka tervejärkinen ihminen sanoisi tämän olevan merkki Jumalan pyhyydestä, vanhurskaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Tämä on tietysti pelkkä parodia helvetistä, joka ei voi pitää mitenkään paikkansa, jos uskomme Jumalan olevan pyhä ja oikeamielinen. Enkä usko myöskään Raamatun tukevan tämän kaltaista helvettikuvaa.
Uskon, että helvetti on viimekädessä Jumalan vastaus pahan ja kärsimyksen ongelmaan. Kuinka ikuinen kärsimys voisi olla vastaus ajallisen kärsimyksen ongelmaan? Koska jokaisella meistä on luontainen halu oikeuden toteutumiseen meille tai meidän rakkaillemme tehdyistä vääryyksistä. Aabelin vuodatettu veri huusi Jumalan edessä kostoa Kainin tekemän vääryyden johdosta (1. Moos. 4:10). Paavalin mukaan Jeesuksen Golgatalla vuodatettu veri ”puhuu parempaa kuin Aabelin veri” (Heb. 12:24), koska se ei vaadi meitä kostamaan, vaan antamaan väärintekijöillemme anteeksi ja siunaamaan meidän vainoajimme. Mutta myös Kristuksen tähden tapetut sielut vaativat Jumalaa kostamaan heidän verensä maanpäällä asuville (Ilm. 6:10). Uuden liiton veri ei nimittäin tarkoita sitä, etteikö Jumala välittäisi lainkaan Kristuksen seuraajille kautta historian tehdyistä vääryyksistä. Tästä syystä Raamattu sanoo:
Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra.” Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.” Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. – Room. 12:17-21
Helvetti on Jumalan lopullinen tuomio niistä synneistä, joita kukin meistä on tehnyt eläessään, ”sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Helvetti on viimekädessä eskatologinen todellisuus, jota mahdotonta ymmärtää täysin selvästi vielä tässä maailmanajassa. Se on Jumalan iankaikkisen oikeuden lopullinen toteutuminen jokaisen synnintekijän kohdalla. On helvetissä kyse sitten kirjaimellisesta tulijärvestä tai ei, niin Raamattu on hyvin selvä sen suhteen, että jokainen ihmisyksilö tuomitaan heidän yksilöllisten syntiensä ja niiden vakavuuden mukaisesti. Johannes painottaa tätä itse näyssään tulijärvestä: ”Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.”
On selvää, että Hitlerin, Stalinin tai Abu al-Baghdadin kaltaisia hirviöitä odottaa rajan takana paljon suurempi rangaistus kuin tavallista ”siivosyntistä”. Jumala ei anna Hänen nimeään häpäistäväksi. Jos Jumala kerran loi luonnonlait ja fysiikan vakiot sellaisella matemaattisella tarkkuudella kuin tunnemme ne tänään, niin miksi meidän tulisi epäillä Hänen iankaikkista oikeuttaan, Hänen, joka tuntee meidän jokaisen ajatuksemmekin? Jeesuksen kuvaus rikkaan miehen ja Aabrahamin välisestä keskustelusta tuonelassa on hyvä esimerkki siitä, että helvetti – kuten tuonelakin – on lopulta jumalallinen oikeus niille, joita vastaan ihminen on rikkonut tässä maailmanajassa. Vertauksen pointti ei ole siinä, että rikkaat joutuisivat kärsimään automaattisesti rajan takana. Myös Job oli rikas mies, mutta hän oli ”nuhteeton ja rehellinen, pelkäsi Jumalaa ja karttoi pahaa” (Job. 1:1). Rikkaan miehen synti oli siinä, ettei hän eläessään säälinyt Lasarusta, vaikka tämä kerjäsi paiseittensa ja tuskiensa piinaamana rikkaan miehen pöydästä pudonneita leivänmuruja. Siksi Aabraham sanoi hänelle tuonelassa: ”Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.” (Luuk. 16:25).
Johtopäätös
Mikä tahansa sitten onkaan lopullinen totuus iankaikkisesta kadotuksesta ja sammumattomasta tulijärvestä, niin Raamatun hyvä sanoma on siinä, ettei meidän kenenkään tarvitse jäädä kokemaan sitä, jos hyväksymme Jeesuksen sovitustyön ja otamme Hänet vastaan meidän henkilökohtaisena Herrana ja Pelastajanamme. Lisäksi on syytä muistaa, että vaikka Raamatussa olisi monia asioita, joita emme pysty aina ymmärtämään meidän inhimillisellä järjellämme, niin silloin meidän on vain hyvä luottaa siihen, että Jumala tietää meitä paremmin, koska Hän on Kaikkivaltias ja Kaikkitietävä. Jumala ei paheksu meidän kysymyksiämme kärsimyksen ongelman edessä. Jobin kirja on hyvä esimerkki siitä kuinka Job kärsiessään riiteli Jumalansa kanssa ja kyseenalaista Hänen koko oikeutensa. Jumala ymmärsi Jobin epätoivoista valitusta ja nuhteli lopulta hänen ystäviään, jotka olivat puolustaneet Jumalaa väärin perustein (Job. 42:7). Jumalan majesteettiset vastaväitteet Jobin valituksiin on auttanut minuakin hiljenemään Jumalan valtasuuruuden edessä, aina kun yritän kyseenalaistaa Hänen oikeutensa. Päätän tämän artikkelin näihin mahtaviin sanoihin:
Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Missä olit silloin, kun minä maan perustin? Ilmoita se, jos ymmärryksesi riittää. Kuka on määrännyt sen mitat – tottapa sen tiedät – tahi kuka on vetänyt mittanuoran sen ylitse? Mihin upotettiin sen perustukset, tahi kuka laski sen kulmakiven, kun aamutähdet kaikki iloitsivat ja kaikki Jumalan pojat riemuitsivat? Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti, kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi, kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet ja sanoin: ’Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua’?
Oletko eläissäsi käskenyt päivän koittaa tahi osoittanut aamuruskolle paikkansa… Oletko astunut alas meren lähdesuonille asti ja kulkenut syvyyden kuilut? Ovatko kuoleman portit sinulle paljastuneet, oletko nähnyt pimeyden portit?… Kaiketi sen tiedät, sillä synnyithän jo silloin, ja onhan päiviesi luku ylen suuri!… Taidatko solmita Otavan siteet tahi irroittaa kahleista Kalevanmiekan Voitko tuoda esiin eläinradan tähdet aikanansa ja johdattaa Seulaset lapsinensa Tunnetko taivaan lait, tahi sinäkö säädät, miten se maata vallitsee?…
Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua. Sinäkö teet tyhjäksi minun oikeuteni, tuomitset minut syylliseksi, ollaksesi itse oikeassa? Tahi onko sinun käsivartesi niinkuin Jumalan, ja voitko korottaa äänesi jylinän niinkuin hän? Kaunistaudu kunnialla ja korkeudella, pukeudu loistoon ja kirkkauteen. Anna vihasi kiivastuksen purkautua, ja masenna katseellasi kaikki ylpeät. Nöyryytä katseellasi kaikki ylpeät, ja muserra jumalattomat siihen paikkaan. Kätke heidät tomuun kaikki tyynni, sulje heidän kasvonsa salaiseen kätköön. Silloin minäkin ylistän sinua, kun oikea kätesi on hankkinut sinulle voiton.
