Miksi olen edelleen 97 prosenttisen varma Donald Trumpin uudelleenvalinnasta ja mitä Suomen media jättää sinulle kertomatta?

Reilu viikko sitten julkaisin artikkelin otsikolla Mitä ennustin oikein Trumpin ensimmäisestä virkakaudesta ja miksi olen yli 99% varma hänen uudelleenvalinnasta? Korjasin myöhemmin tuon luvun yli 98% varmuuteen ja viimepäivien tapahtumat ovat syöneet varmuuttani taas yhden prosenttiyksikön verran. Olen tehnyt myös lupauksen, että tulisin pyytämään lukijoiltani julkisesti anteeksi, jos Joe Biden valitaan lopulta presidentiksi. Jos seuraat vain Suomen valtamediaa, saatat luulla, että olen nukkunut muutaman päivän yli sillä Biden on jo julistettu USA:n 46. presidentiksi. Tämä on kuitenkin massojen tarkoituksellista harhaanjohtamista, sillä ääntenlaskenta on yhä kesken, laittomista postiäänistä on tullut esiin jo lukuisia todisteita eikä media voi julistaa ketään presidentiksi. Seurasin USA:n vaalien ääntenlaskentaa mielenkiinnolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ja olen tarkkaillut tapahtumien kulkua siitä lähtien herkeämättä. Tästä syystä Bidenin presidentiksi julistus ei tullut minulle myöskään yllätyksenä. Kirjoitin Facebookin seinälläni lauantai iltapäivänä vähän ennen kello kuutta: ”On todennäköistä, että hyvin pian Joe Biden julistaa voittaneen vaalit valtamedian säestyksellä…” Televisiokanavat CNN ja NBC julistivat Bidenin voittajaksi ensimmäisinä puoli seitsemältä Suomen aikaa lauantaina ja myös oikeiston suosiossa oleva konservatiivinen FOX-kanava ja suomalainen media seurasivat pian perässä. 

Naisia ja lapsia nuuskivasta ja sekavia horisevasta seniilistä ”Creepy Joestako” USA:n seuraava presidentti? Entä jos ei sittenkään?

Valtamedian vaaleja edeltäneiden mielipidekyselyiden mukaan Bidenin piti saada Trumpista murskavoitto, mutta sen sijaan siitä tulikin yksi USA:n historian tasaväkisin vaalikamppailu sitten vuoden 2000 Bush-Gore vaalien, jonka lopputulos ratkaistiin vasta korkeimmassa oikeudessa joulukuussa. Ilta-Sanomien ulkomaanuutisten tuottaja Jari Alenius kirjoittikin keskiviikkona 4. marraskuuta: ”On totta, että Florida on aina ollut pahamaineisen vaikea ennustaa. Mutta sama virhe näyttää tapahtuneen myös Pohjois-Carolinassa ja Georgiassa, joskin pienempänä. Vaikuttaa siltä, että viimeistään tämän jälkeen amerikkalaisia mielipidemittauksia voi käsitellä asteikolla vale-emävale-mielipidemittaus. Toinen yllätys tulee ovensuukyselyistä, joita NBC-kanava teetti. Niiden mukaan koronapandemia ei ehkä olekaan ollut niin tärkeässä asemassa äänestys-päätöksissä kuin talous. Näin sanoivat haastatteluissa iäkkäämmät amerikkalaiset, joiden luulisi murehtivan vähemmän taloudesta kuin terveydestään. Mutta ei. Donald Trump on tavoittanut jotain keskeistä heidän sieluistaan… joka tapauksessa johtopäätös on, että Trumpia ei kaikkien hänen puheidensa jälkeen ehkä syytetäkään koronan huonosta hoidosta ja sen luomista talousongelmista niin paljon kuin ennakkoon uumoiltiin.”

Vaikka Biden voittaisi lopulta vaalit, niin tulos on jo osoittautunut katastrofaaliseksi demokraateille ja demokraattipuoluetta pönkittäneelle valtamedialle, sillä demokraattien piti saada enemmistö senaatissa ja edustajainhuoneessa ja CNN:n ennustusten mukaan Bidenin olisi pitänyt voittaa vaalit yli 400 valitsijamiehellä. Hillary Clintonin vuonna 2016 voittamien osavaltioiden ohella hänen odotettiin voittavan myös Arizonan, Floridan, Georgian, Michiganin, Pohjois-Carolinan, Ohion, Pennsylvanian, Wisconsinin, Iowan ja Texasin osavaltiot. Sen sijaan suhdeluku Trumpin ja Bidenin saamien valitsijamiesten välillä on tällä hetkellä 214 – 290 (vähintään 270 vaadittiin voittoon). Yllä mainituista Trump on voittanut jo Floridan, Ohion, Iowan ja Texasin osavaltiot. Myös kaikissa muissa Trump oli vaaliyönä vielä reilusti johdossa (vaikka Arizona julistettiin liian varhain Bidenille ääntenlaskennan ollessa siellä pahasti kesken) ja Trump johti Bidenia valitsijamiesten määrässä 213 – 201. Mutta heti kun Trump oli matkalla kohti selvää voittoa, ääntenlaskenta pysäytettiin ja Trumpin nousukiito jäi 214 valitsijamieheen. Seuraavien päivien aikana 100% postiäänistä meni Bidenille, mikä on tilastollinen mahdottomuus. 

Esimerkiksi kriittisessä Pennsylvanian osavaltiossa Trump johti Bidenia vaalipäivänä 700 000 äänellä, mutta vaalipäivän jälkeen lasketuista postiäänistä 78 prosenttia meni Bidenille, minkä johdosta Biden nousi johtoon perjantaihin mennessä 14 000 äänellä. Demokraattien hallitsemassa osavaltioissa ei ole päästetty myöskään republikaanipuolueen vaalivalvojia valvomaan rehellistä ääntenlaskentaa, kuten Trump valitti torstaina pitämässään tiedotustilaisuudessa. Trumpin asianajaja Rudy Giuliani sanoi kuinka Philadelphian kaupunki Pennsylvaniassa on tunnettu vaalipetoksistaan ja ”kuolleista äänestäjistä”. James O’keefen Project Veritas haastatteli äsken erästä silminnäkijää, jonka mukaan Michiganissa ja Pennsylvaniassa Yhdysvaltain postilaitoksen työntekijöitä määrättiin uudelleenpäivittämään vaalipäivän jälkeen tulleita äänestyslippuja vastoin osavaltioiden lakia. Michiganissa 47 lääniä turvautui tietokoneohjelmistoon, jossa esiintynyt virhe on siirtänyt 6000 Trumpille kuulunutta ääntä Bidenille. Vaikka valtamedia on julistanut jo Bidenin vaalien voittajaksi, Trump ja hänen tiiminsä käynnisti tänään oikeustoimet Bidenin oletettua voittoa vastaan ja aikoo viedä asian todennäköisesti korkeimman oikeuden ratkaistavaksi (kuten Trump uhosi jo vaaliyönä pidetyssä puheessaan missä hän ilmoitti voittaneen vaalit). Presidentti Trump julkaisi seuraavan lausunnon samana päivänä, kun mediassa juhlittiin jo Bidenin ”voittoa”:

”Me kaikki tiedämme miksi Joe Biden kiirehtii väärin perustein esiintymään voittajana ja miksi hänen media-liittolaisensa yrittävät niin kovasti auttaa häntä: he eivät tahdo totuuden tulevan julki. Yksinkertainen fakta on se, että vaalit ovat kaikkea muuta kuin ohi. Joe Bidenia ei ole vahvistettu voittajaksi yhdessäkään osavaltiossa, saati sitten niissä osavaltioissa, joissa kilpailu oli tiukka ja, joissa aloitetaan uudelleenlaskenta tai osavaltioissa, joissa kampanjallamme on perusteltuja ja laillisia oikeustaisteluita, jotka voivat määritellä lopullisen voittajan. Esimerkiksi Pennsylvaniassa vaalivalvojiamme ei päästetty seuraamaan asian edellyttämällä tavalla ääntenlaskua. Lailliset äänet päättävät, kuka on presidentti, ei uutismedia.

Maanantaista alkaen kampanjamme tulee viemään nämä tapaukset oikeuteen varmistaaksemme sen, että kaikki vaalilait pidetään ja oikea voittaja valitaan. Amerikan kansalla on oikeus rehellisiin vaaleihin: mikä tarkoittaa kaikkien laillisten äänestyslippujen laskemista, eikä laittomien äänestyslippujen laskemista. Tämä on ainoa tapa varmistaa, että kansalaisilla on täysi luottamus vaaleihimme. On todella järkyttävää, että Bidenin kampanja kieltäytyy edelleen hyväksymästä tätä perusperiaatetta ja haluaa, että kaikki äänestysliput lasketaan, vaikka ne olisivat väärennettyjä, laittomia tai ei äänioikeutetuilta tai kuolleilta äänestäjiltä tulleita. Vain vääryyttä harjoittava puolue voi vaatia valvojien lainvastaista poissa pitämistä ääntenlaskentahuoneesta ja sitten vielä taistella oikeudessa tätä vastaan.

”Mitä Biden piilottelee? En lepää ennen kuin Amerikan kansa saa ansaitsemansa rehellisen ääntenlaskennan, minkä demokratiamme edellyttää.”

-Presidentti Donald J. Trump

Huono häviäjä vai Jumalan valttikortti?

Jos Biden valitaan lopulta presidentiksi, niin Donald Trump jää historiaan vain huonona häviäjänä, joka ei hyväksynyt demokraattista vaalitulosta ja aikoi pitää vallastaan kynsin ja hampain kiinni. Ylen torstaisessa Takaisin Pasilaan -podcastissa kyseltiin jo, että miten ”ukko saadaan kannettua ulos Valkoisesta Talosta” ja presidentistä maalailtiin kuvaa mieleltään tasapainottomana terroristina, joka pitäisi hakea Valkoisesta Talosta vain armeijan avulla, ja joka saattaisi käynnistää vaikka ydinsodan estääkseen Bidenin pääsyn valtaan. Tämä näyttäisi olevan kiusallisen nolo loppu Trumpin muutoin erinomaisesti onnistuneelle ensimmäiselle virkakaudelle. Maailman ihmiset saisivat siitä hyvän syyn nauraa kristityille, jotka uskoivat lukuisiin profetioihin Trumpin toisesta kaudesta ja jotka olivat vielä torstaina polvillaan Nevadan ääntenlaskentakeskuksen edessä rukoilemassa presidentti Trumpin voittoa. Mutta peli ei ole vielä pelattu. Ehkäpä Trumpin oma sukunimi antaa tästä jo jonkinlaisen profeetallisen viitteen, sillä Raamatussa ihmisten nimillä oli usein profeetallinen merkitys (kuten pelastusta tarkoittava heprean Jeshua -nimi, Matt. 1:21). Trump tarkoittaa englanniksi valttikorttia. En ole korttipelien asiantuntija ja ehkä et sinäkään, joten seuraava selvitys lienee tarpeen:

Valttikortti [trump] tarkoittaa pelikorttia, joka on nostettu sen tavanomaisen arvon yläpuolelle tikkipeleissä. Tyypillisesti, koko korttisarja on nimetty valtiksi; nämä kortit ylittävät sitten kaikki tavalliset (ei-valtti) korttisarjat. Toisissa konteksteissa, termit valttikortti tai valtti voi viitata mihin tahansa toimintaan, auktoriteettiin tai politiikkaan, joka automaattisesti vallitsee kaikkien muiden ylitse. Englanninkielen sana trump on johdettu trionfi:sta, 1400 -luvun italialaisesta pelikortista tullen latinan ”voittoa [triumph] tai voittokulkuetta” merkitsevästä triumphus -sanasta. – Wikipedia

Maaliskuussa 2016 Trump sanoi kannattajilleen lähes profeetallisessa voitelussa: ”Tulemme voittamaan niille monella tasolla. Tulemme voittamaan, voittamaan, voittamaan. Alatte jo niin väsyä voittamiseen, että sanotte, ’herra presidentti, emme halua enää voittaa, se on jo liikaa’, ja minä sanon, ’anteeksi vain mutta jatkamme voittamista koska tulemme tekemään Amerikasta jälleen suuren.’”  Tähän kontekstiin on syytä kertoa näky Trumpista ja Bidenista pokeripöydällä, jonka Jouko Piho jakoi Facebook-sivuillaan:

Veronika Westin järisyttävä uni Trumpista ja Bidenistä pokeripöydän ääressä: Biden voittaa ensin, mutta sitten Trump näyttää korttinsa: TÄYSI KÄSI! Veronika West näki unta viikko ennen USAn presidentinvaaleja, että Trump ja Biden olivat pokeripöydän ääressä. Kyseessä oli korkeat panokset eli koko maan kohtalo. Trumpin vieressä oli enkeli ja paljon rukoilevia ihmisiä. Biden vaikutti heikolta ja valmistautumattomalta. Kun Biden näytti korttinsa, takana olevat ihmiset alkoivat huutaa ja iloita voitosta.

Silloin Trump otti kellon kädestään ja heitti sen keskellä pöytää olevien kultarahojen (USAn itsenäisyysarvo ja taloudellinen merkitys) sekaan. Kellossa luki ”Triumph” eli riemuvoitto. Sen jälkeen Trump näytti korttinsa ja kuului ääni: ”Full house (Täysi käsi).” Kun Biden kuuli tämän, hän nousi ylös ja alkoi huutaa ja kirota. Sitten Trump otti kellonsa, laittoi sen takaisin käteensä, katsoi kelloa ja sanoi takanaan oleville hallintonsa ihmisille: ”It’s time (On aika).” Samalla Trump laittoi kätensä kultarahakasan ympärille ja alkoi koota kultarahoja, mutta niitä oli niin paljon, ettei hän kyennyt keräämään kaikkia rahoja.

Silloin hallinnon ihmiset tulivat Trumpin avuksi ja alkoivat poimia rahoja. Veronika näki sen jälkeen Jumalan enkelin nostavan miekkansa Donald Trumpin pään yläpuolelle ja hän kuuli sanat ”Victory” (voitto) ja ”Triumph” (riemuvoitto). Veronika alkoi huutaa itsekin unessa: ”Nyt on voiton ja riemuvoiton aika!” Sitten Veronika heräsi.

En perusta uskoani Trumpin uudelleenvalintaan vain yhden profetian varaan. Kuten kerroin jo tuossa kolme päivää ennen vaaleja julkaistussa artikkelissani, raamattukoodi, joka ennusti koronapandemian puhkeamisen vuonna 2020, ennusti myös Donald Trumpin uudelleenvalinnan tuhansia vuosia sitten. Samoin vuonna 2016 kuollut Kim Clement, jonka profetiasta tein videon heinäkuussa, ennusti Trumpin kahta virkakautta. Näissä vuosien 2007 ja 2014 profetioissa hän ennusti mm. seuraavaa: Jumala nostaa Amerikalle rukoilevan presidentin, jonka sukunimi on Trump ja joka rakentaa Amerikalle suojamuurit. Hänet valitaan virkaansa presidentti Obaman toisen kauden jälkeen ja hän entisöi USA:n suhteet Israeliin Obaman tuhoisan Israel-politiikan myötä ja tunnustaa Jerusalemin Israelin jakamattomaksi pääkaupungiksi. Demokraatit yrittävät syrjäyttää hänet virastaan perusteettomalla virkarikossyyteoikeudella, mutta Jumala ei salli sen tapahtumista. Hän asettaa korkeimpaan oikeuteen oikeamielisiä konservatiivisia tuomareita, mutta demokraatit yrittävät estää sen valheellisilla syytöksillä näitä miehiä vastaan. Hän saa Israelin ja lännen viholliset taas vapisemaan hänen sotapelotepolitiikallaan. Kaikki näistä on tähän asti jo toteutunutta profetiaa. Miksi Jumala ei siis toteuttaisi profetiaansa loppuun asti?

Presidentti Trump julkaisi omalla YouTube -kanavallaan 18. lokakuuta 2020 videon missä evankeliset pastorit Las Vegasin kansainvälisessä kirkossa profetoivat Trumpille voittoa ja toista kautta. Presidentti osallistui siis itse tuohon tilaisuuteen ja oli näiden kristittyjen siunattavana. Videolla on lähes puolimiljoonaa katselukertaa. Miksi Jumala antaisi nimensä häväistäväksi jos Hän ei toteuta sitä minkä Hän on luvannut toteuttavansa? Uskallan jopa sanoa, että jos Biden voittaa, niin vaalien suurin häviäjä on Jumala itse. Toki Jumalamme nimissä annetaan paljon myös vääriä profetioita, mutta koska Trumpin uudelleenvalintaa koskevia profetioita on jo niin paljon, ja koska monet niistä ovat jo toteutuneet, niitä kaikkia on vaikea sivuuttaa vain väärinä profetioina. Myös messiaaninen juutalainen Sid Roth on haastatellut jo monia profeetallisia kristittyjä, jotka ovat vahvistaneet tämän saman asian, jonka Veronika näki yläpuolisessa näyssä. Biden tullaan julistamaan voittajaksi ensin, mutta Jumala tulee sanomaan asiasta viimeisen sanan ja Trump voittaa vaalit korkeimmassa oikeudessa tai äänten uudelleenlaskennan yhteydessä.

Jaoin Facebookissa Sid Rothin videopuhelun Mario Murillon kanssa, joka sanoi heränneen vaaliyönä ja Pyhä Henki puhui hänelle, että odotettavissa olisi pian jotain johon emme olleet valmistautuneet. Jumala kuitenkin rohkaisi häntä, että asiasta ei tulisi olla peloissaan, koska siihen tulisi pian yllätyskäänne. Marion mukaan Trumpin on tarkoitus voittaa vaalit oikeudessa, jotta demokraattien ja valtasysteemin korruptio tulisi kaikille julki. Tätä kuvastaa myös Veronikan näky, jossa Trumpin riemuvoitto (triumph = Trump) on mahdollinen vain hänen näennäisen häviönsä jälkeen. Mario vertaa tätä myös Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen, sillä Messiaan häpeällinen kuolema rikollisten rinnalla, näytti alkujaan tappiolta monille Hänen opetuslapsistaan, jotka eivät ymmärtäneet, että voitto Saatanan ja synnin vallasta voitiin saavuttaa vain tällä keinoin. Jaan tähän loppuun vielä muutaman katsomisen arvoisen suomeksitekstitetyn videon, jotka vahvistavat jo yllä kerrottua.

Advertisement

5 vastausta artikkeliin “Miksi olen edelleen 97 prosenttisen varma Donald Trumpin uudelleenvalinnasta ja mitä Suomen media jättää sinulle kertomatta?

  1. Olinpa itse seuraamassa kun tapahtui yllättävä käänne, kun Trump oli johdossa, niin todella laskenta lopetettiin yllättäen ja näytettävät äänet olivat sitten pienempiä, jossa Biden oli johdossa. ja niin se sitten jatkui ja vaikka ääniä laskettiin, niin oliko niin että Trump 214 ja Biden 270. Enpä ole koskaan nähnyt näin hämärää vaalitaistoa, josta sai kyllä niin paljon puhuvan epärehellisyyden esille.

    Tykkää

  2. Erittäin paljon kiitoksia rohkeasta ulostulosta jälleen kerran. Hieno kirjoitus, johon sydämeni yhtyy. Olen kamppaillut tästä itsekin ja ottanut saman kannan kuin sinäkin. Jumalan Henki huutaa sisimmässäni, että tämä ei pääty tähän, vaikka tuntuu, että koko maailma jo iloitsee Bidenin ”voitosta”. Tällaisessa tilanteessa ulostulo, itsekin tulin tosin pienemmässä mittakaavassa, on kunnioitettavaa ja kiitän sinua tästä viestistä. Olkaamme kuin Joosua ja Kaaleb

    Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa
    ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: ”Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa.
    Jos Herra on meille suosiollinen, niin hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä.
    Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä peljätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä peljätkö.”
    Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa.
    Ja Herra sanoi Moosekselle: ”Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa?

    4. Mooseksen kirja 14:6-11

    Tykkää

    1. Kiitos Jukka rohkaisun sanoista. Moni kääntyy hätäisesti meitä profetioiden tutkijoita vastaan ja alkaa syytellä ”vääräksi profeetaksi” jos asiat eivät etene heti ihmisten odottamalla tavalla. Jumala kyllä toteuttaa profetiansa, mutta aina ne eivät toteudu meidän odottamallamme tavalla. Myös opetuslapset luulivat alkuunsa, että Jeesuksen ristinkuolema merkitsi sitä, ettei Hän voinutkaan olla Israelin Messias, joten pettymys oli varmasti melkoisen suuri. Uskomme ei kuitenkaan lepää Trumpin uudelleenvalinna varassa, sillä tietomme ja profetoimisemme on vajavaista (1. Kor. 13:9). Itseäni tässä asiassa huolettaa eniten Jumalan oma kunnia, ei minun kunniani tai yhdenkään ns. profeetan kunnia. En ole huoliassani edes siitä, että menetän aikamoisen summan rahaa jos Biden valitaan presdentiksi. En ole pelannut koskaan uhkapelejä enkä aio tehdä niin jatkossakaan, mutta tein tällä kertaa poikkeuksen, kun uskoni Trumpin uudelleenvalintaan oli niin varma. Olin kyllä jo luvannut Jumalalle, että antaisin ainakin 50% voittorahoista Herran työhön. Voi kuitenkin olla, että veikkausfirmat pitävät rahat itsellään vaikka Trump voittaisi oikeudessa ja (vale)media pitää hänen voittoaan laittomana. No olkoon se sitten opiksi, ettei profetioista tulisi etsiä koskaan rahallista voittoa.

      Tykkää

  3. Asiat etenevät ja sateen kohina kuuluu jo. Todisteita on tullut roppakaupalla, polku, ehkäpä jopa valtatie, voittoon on avautumassa.
    Haluaisin muutaman sanan sanoa omasta kokemuksestani, kun olen yrittänyt korottaa ääntäni ja julistaa uskoani Trumpin voittoa esim. HS:n keskuteluissa artikkelien alla, jotka koskevat tuota kysymystä USA:n uudesta presidentistä. Joku on mennyt läpi, mutta on niitä hukutettu hiljaisuuteen. Käsittämätöntä, millä perusteella, sitä on vaikea ymmärtää. Se vaikuttaa niin salaliitolta, ehkei sitä ole, mutta henkivalta se on, eli media toimii kuin riivattuna sensuroiden ajatuksenkin Trumpin voitosta. Kun rohkeasti kirjoittaa ja asettuu jopa naurunalaiseksikin eriävän lausuntonsa kanssa, niin se sensuroidaan. Faktantarkastajat iskevät, ei kelpaa, tätä ei saa sanoa. Tällaista petosta ja toimintaa en ole itse nähnyt niin suuressa mittakaavassa kuin USA:n presidentinvaalien yhteydessä, toki sitä ovat ateistiset valtiot aina harjoittaneet kansalaisiaan kohtaan, mutta että lännessä, huh, huh. Tämä antaa vakavaa esimakua tulevasta antikristuksen toiminnasta ja ajasta. Ihmisten vapaus tullaan tukahduttamaan valtiokoneiston ja ”ainoan oikean” median, uskon ja mielipiteen, avulla ja tähän liitetään kysymys osto- ja myynti-oikeudesta niinkuin Raamattu ilmoittaa. Nyt vielä on Suomessakin oikea media mahdollinen ja USA:ssakin useita totuudenpuhujia, mutta melko jyrätyksi ne ovat tulleet. ”Tukahduttaa” on siis tunne ja sana, joka nousee sisimmästäni ajatellessani tätä kaikkea. Mutta kääntymällä uskossa Jumalan puoleen, tietäen, että Hän hallitsee ja on jo ilmoittanut mitä on tekeillä ja miten tässä käy, voi nousta avaralle ja iloita voitosta, josta jo on osallinen. Sota on voitettu! Uskon kyllä myös, että Jumala on antanut tämänkin välitaistelun meille voittona omia tarkoituksiaan varten. Yhdysvallat, Israel ja koko maailma kulkevat juuri siihen suuntaan, mihin Jumala niitä vie, käyttäen hyvää ja pahaa suvereenisti niinkuin tahtoo, kunnes asettaa voimaan lopullisen voiton, oman voittonsa, joka on ollut selvä alusta asti. AIKA ON KÄYMÄSSÄ VÄHIIN! Kannattaa tarkasti katsoa mihin uskoo ja mikä kestää.

    ”Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.” PS.4

    ”39 Kun kaikki kansa näki tämän, lankesivat he kasvoillensa ja sanoivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”
    40 Mutta Elia sanoi heille: ”Ottakaa Baalin profeetat kiinni; älköön yksikään heistä pääskö pakoon”. Ja he ottivat heidät kiinni. Ja Elia vei heidät Kiisonin purolle ja tappoi heidät siellä.
    41 Ja Elia sanoi Ahabille: ”Nouse, syö ja juo, sillä sateen kohina kuuluu”.
    42 Niin Ahab nousi syömään ja juomaan. Mutta Elia nousi Karmelin huipulle, kumartui maahan ja painoi kasvonsa polviensa väliin.
    43 Ja hän sanoi palvelijallensa: ”Nouse ja katso merelle päin”. Tämä nousi ja katsoi, mutta sanoi: ”Ei näy mitään”. Hän sanoi: ”Mene takaisin”. Näin seitsemän kertaa.
    44 Seitsemännellä kerralla palvelija sanoi: ”Katso, pieni pilvi, miehen kämmenen kokoinen, nousee merestä”. Niin Elia sanoi: ”Nouse ja sano Ahabille: ’Valjasta ja lähde alas, ettei sade sinua pidättäisi'”.
    45 Ja tuossa tuokiossa taivas kävi mustaksi pilvistä ja myrskytuulesta, ja tuli ankara sade. Mutta Ahab nousi vaunuihinsa ja lähti Jisreeliin.
    46 Ja Herran käsi tuli Elian päälle, ja niin hän vyötti kupeensa ja juoksi Ahabin edellä Jisreeliin saakka.”
    1. Kuninkaiden kirja 18
    Juoskaamme siis mekin kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa!

    PS. Noista baalin profeetoista; hehän uhrasivat lapsiuhreja, väkisinkin tulee mieleen rinnastus Amerikän 50 000 000 uhratuun syntymättömään. Joskus kirjoitin ja vetosinkin Jumalaan ja heitin ajatuksen, että entä jos hekin saisivat äänestää.

    Tykkää

    1. Sinulta tulee taas viisasta tekstiä, Jukka. Luulisin, että HS vastaa Suomessa vähän samaa kuin jokin The Washington Post USA:ssa. Näyttää olevan ainakin sama toimituksellinen linja Trump-uutisoinnissaan. Jaoin Facebookissa HS:n ”kokeneen politiikan toimittajan” häiriintyneen kirjoituksen otsikolla ”Trumpin käytös vetää häpeään myös hänen suomalaiset ihailijansa”. Sen mukaan media ei olisi kohdellut häntä liian ankarasti, vaan ”Vaalipäivän jälkeiset tapahtumat todistavat, että media on kohdellut häntä päinvastoin liian helläkätisesti.” Juttu jatkoi:

      ”Trump on ansainnut kaikki häneen liitetyt kielteiset epiteetit. Media ei ole puhunut asioista niiden oikeilla nimillä. Rasisti on rasisti, sovinisti on sovinisti, narsisti on narsisti, valehtelija on valehtelija, vaikka olisikin suurvallan päämies. Miestä, joka yrittää henkilökohtaisen etunsa vuoksi tuhota maansa demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen, ei voi kohdella liian ankarasti.TRUMPIN KÄYTÖS vaalien jälkeen on saattanut häpeään paitsi hänet itsensä myös republikaanisen puolueen. Sen johtajista useimmat tukevat hänen mielettömiä vaalivilppiväitteitään, vaikka hyvin tietävät, ettei niissä ole häivähdystäkään perää. Häpeään joutuvat myös Trumpin ihailijat ja tukijat ympäri maailmaa, myös Suomessa. Täällä he ovat enimmäkseen perussuomalaisia ja oikeistokristittyjä.”

      Ehkei näitä nykypäivän Baalin profeettoja pidä lähteä tappamaan ihan kirjaimellisesti, mutta tällaisten valetoimittajien verbaalinen kivitys olisi kyllä paikallaan. Sensuurin takia sekin on yhä vaikeampaa. Sain muuuten valmiiksi juuri tänään uuden puolituntisen videon, joka keskittyy tähän Trumpin voiton ennustamiseen. Suomenkielistä tekstitystä vaille julkaisukelpoinen. Julkaisen huomenna tai ylihuomenna.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s