USA:n vaalivilppi on globalistien yritys kriminalisoida Trumpin toinen hallintokausi

Tänään USA:n pääkaupungissa  Washington D.C:ssä miljoona Trumpin kannattajaa odotetaan kokoontuvan protestiin demokraattien vaalivilppiä vastaan. Samanlaisia protesteja on suunniteltu ympäri maata. Media kritisoi Trumpia siitä, ettei hän ole tunnustanut tappiotaan, mutta ainakin 72 miljoonaa Trumpia äänestänyttä amerikkalaista (historian suurin istuvan presidentin saama äänimäärä) ei tule luottamaan enää koskaan USA:n demokratiaan ja vaalisysteemin rehellisyyteen, ellei presidentti tule vahvistamaan vaalien laillista voittajaa oikeusteitse. Trumpin kannattajien joukkotapahtumat muistuttavat usein jotain hengellistä herätyskokousta, sillä niissä rukoillaan Taivaallista Isäämme armahtamaan Amerikan kansaa miljoonien aborttien ja muiden kansallisten syntien tähden. Tänään he rukoilivat Washingtonissa: ”Taivaallinen Isämme armahda meitä antamalla Donald Trumpille, meidän presidentillemme, neljä lisävuotta. Paljasta kaikki korruptio ja vilppi näissä vaaleissa ja näytä kaikille Sinun tahtosi. Avaa ovet, joita yksikään ihminen ei voi sulkea. Jeesuksen nimessä me rukoilemme. Aamen.” Kuten kerroin jo kahdesssa edellisessä blogijulkaisussani, olen melko vakuuttunut siitä, että Trump tullaan valitsemaan toiselle virkakaudelle, sillä hänen takanaan vaikuttaa paljon suurempi voima kuin tämä maailma pystyy ymmärtämään, ja Hän on jo luvannut Trumpin toista voittoa lukuisten profeettojensa kautta.

Vajaa kuukausi sitten presidentti Trump puhui kannattajilleen Greenvillessä, Pohjois-Carolinassa, osoitti kohti taivasta ja sanoi: ”Tarvitsette yhä apua Pomolta. Tarvitsemme Hänen apuaan. He [media] kritisoivat minua tämän sanomisesta. ’Kuinka hän uskaltaa sanoa noin?’ Joku sanoi minulle eräs päivä, ’Olet kaikkein kuuluisin henkilö koko maailmassa.’ Sanoin ’enkä ole.’ Hän sanoi, ’kyllä sinä olet.’ Sanoin ’enkä ole.’ Hän sanoi, ’Kuka sitten on kuuluisampi?’ Sanoin ’Jeesus Kristus.’ Hei, en yritä kokeilla onneani. En yritä väitellä lainkaan. Jeesus Kristus. Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia Häntä vastaan. Sen voin taata.” Ajauduin vaalien alla pieneen kiistaan Trumpista erään veljen kanssa, joka vihjaili minulle, että Trump saattaisi olla jopa Danielin kirjan ”röyhkeyksiä puhuva pieni sarvi”. Linkitin hänelle tämän puheen ja sanoin, ettei Antikristus puhuisi tuolla tavoin, sillä hän ”korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita” (Dan. 11:36).

Tuo henkilö kirjoitti minulle: ”Etkö käsitä että ei Trumpille ja kellekkään muulle suurille raharikkaille ole oikeasti mitään väliä joillain kristillisillä arvoilla, se on vain suurta showta, mitä he sanovat ja he puhuvat mitä vaan saadakseen vielä enemmän kannattajia, valtaa, suosiota ja rahaa.” En ole itseasiassa koskaan väittänyt olevani vakuuttunut siitä, että Trump olisi aidosti uudestisyntynyt kristitty. Toivon, että näin olisi, mutta minulla on siitä edelleen epäilykseni. Mutta niiltä kristityiltä, jotka parjaavat Trumpia valtamedian ja uudestisyntymättömien ihmisten rinnalla, näyttäisi puuttuvan jonkinlainen hengellinen näkökyky meidän ajastastamme ja niistä voimista, jotka vaikuttavat Trumpia panettelevan valtakoneiston takana. Kun ymmärrät Amerikan demokraattipuolueen takana vaikuttavaa antikristillistä ideologiaa tai demokraatteja rahoittavien globalistien kuten George Soroksen antikristillistä agendaa, ja ymmärrät kuinka valtamedia niin USA:ssa kuin Suomessakin toimii käytännössä demokraattien propagandakanavana, alat ymmärtää USA:n poliittista tilannetta paljon paremmin.

Liitin blogiini syyskuussa suomeksiteksitetyn videon roomalaiskatoliselta Michael J. Mattilta, jossa hän käsitteli Maailman talousfoorumin perustajan Klaus Schwabin ja Prinssi Charlesin kesäkuussa laukaisemaa ”The Great Reset” eli suuren nollauksen suunnitelmaa koronapandemian jälkeisen uuden maailmanjärjestyksen synnyttämiseksi. (ks. Prinssi Charles johtaa kesäkuussa maailman poliittiset ja talousjohtajat yhteen tuovaa kokousta yrityksessä luoda pandemian jälkeinen uusi taloudellinen maailmanjärjestys.) Mattin videossa näytetetään kuinka George Soros sanoi Davosissa vuonna 2018: ”Pidän Trumpin hallintoa vaarana maailmalle, mutta se tulee häviämään vuoteen 2020 mennessä.” Matt kertoi,

Kyse ei ole enää koronasta vaan kaiken uudelleenasettamisesta. Ja USA seisoo vielä tuon suunnitelman tiellä, joten siksi he horjuttavat nyt koko maatamme. Suuri uudelleenasettaminen haluaa sekä poliittisesti että taloudellisesti toteuttaa massiivisen sosialistisen ohjelman, – jossa maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen ja vihreän diilin vaatimat rajoitteet tulevat olemaan merkittäviä – ja yksikään maa ei voi jäädä tämän ohjelman ulkopuolelle. Miksi? Jos yksittäinen maa jäisi pois Suuresta uudelleenasettamisesta, niin silloin se vaarantaisi koko maailman tulevien pandemioiden osalta, jotka johtuvat ilmastonmuutoksesta, Al Goren mukaan, sekä ylikansoituksesta, kuten Bill Gates sanoo. Huomaatko miten tämä toimii? Yksikään maa ei saa jättäytyä ulkopuolelle. Tämä on meillä edessämme marraskuussa.

Osoittaen kuinka liberaalin Paavi Franciskuksen Vatikaani olisi houkuteltu tähän samaan globalistien vallankaappaukseen mukaan, Matt näyttää Paavin neuvonantajan Jeffery Sachsin puhetta, jossa hän sanoi: ”Se [Yhdysvallat] on juuri nyt vaarallinen maa. Siitä tulee ehdottomasti vielä vaarallisempi jos Trump voittaa uudelleenvalinnan.” Matt kiteyttää koko asian ytimen videon lopussa:

Joko tajuat tämän? Ymmärrätkö nyt miksi Trumpia vihataan niin paljon? Sillä kaikkine vikoineen hän on kapitalisti eikä globalisti. Eikä hän tule koskaan olemaan heidän joukoissaan. Siksi hän veti USA:n pois Pariisin ilmastosopimuksesta. Donald Trump veti myös USA:n pois WHO:sta, joka on Bill Gatesin yhtiö ja nyt hän uhkaa vetää USA:n pois Maailman kauppajärjestöstä. Ihmiset sanovat, ’Donald Trump avioitui kahdesti, joten hän on paha tyyppi’. Todellako? Hän hyppii suoraan demonien silmille. Eikä kukaan ole väittänytkään, että hän olisi joku pyhimys. Hän kaataa parhaillaan YK:n pyhiä lehmiä ympäri maailman…. Tästä Suuressa Uudelleenasettamisessa on kyse. Tästä oli kyse Trumpin Venäjä-skandaalissa ja virkasyyte väärennoksessä. Jo 4 vuotta he ovat yrittäneet pysäyttää Trumpia, sillä jos hän vahvistaa Amerikkaa ja saa sen suureksi jälleen, ja jos sen talous alkaa jälleen elpymään, niin silloin Suuri uudelleenasettaminen ei toteudu. Uusi maailmanjärjestys joutuu siirtymään ties miten kauas, jolloin he saavat taas seuraavan koronan kaltaisen mahdollisuuden.

Michael J. Mattin päätelmät vahvistetaan Time-aikakauslehden uusimmassa numerossa, jonka pääartikkeli käsitteli Suuren Uudelleenasettamisen (The Great Reset) suunnitelmaa. Artikkeli sisältää globalistieliitin haaveileman tulevaisuudennäkymän vuodesta 2023. Tämän haaveen mukaan Joe Bidenin pitäisi tulla valituksi USA:n 46. presidentiksi (artikkeli julkaistu ennen vaalipäivää): ”USA alkoi muuttaa sen lähestymistään marraskuun 3. päivän jälkeen, kun Joe Biden voitti Donald Trumpin presidentinvaaleissa ja demokraatit pitivät enemmistön kongressin molemmissa huoneissa. Hänen virkaanvihkimisensä jälkeen tammikuussa 2021, presidentti Biden toimi nopeasti rakentaakseen uudelleen rappeutuneet suhteet Amerikan ja Euroopan välillä asettaen foorumin kollektiivisen tiedustelun jakamiseen, joka voisi antaa tietoa älykkäämmästä hallintomuodosta. Euroopan hallitukset olivat innokkaita oppimaan USA:n hallituksen käyttämistä sijoitusstrategioista – kuten noista, joita puolustusvoimien tutkimusorganisaatio DARPA johtaa – jouduttamaan korkeanriskin teknologioiden tutkimusta ja kehittelyä. Ja USA oli innokas oppimaan Euroopalta kuinka luoda kestäviä kaupunkeja ja elvyttää kansalaisosallistuminen.”

Vaikka uskonkin, että Donald Trump tulee voittamaan lakiteitse globalistien yrityksen estää hänen toinen virkakautensa ja paljastamaan laajan vaalivilpin, niin se on saanut jo aikaan pysyvää vahinkoa Trumpin toista kautta ajatellen. Ellei se toimi laukaisijana USA:n toiseen sisällissotaan – jollaista olen ennakoinut blogissani jo vuodesta 2016 lähtien – tai ainakin vasemmiston suuriin kansalaislevottomuuksiin, niin se voi delegitimoida eli muuttaa Trumpin toisen virkakauden laittomaksi kansainvälisen yhteisön silmissä, joka on jo tunnustanut Bidenin USA:n lailliseksi presidentiksi. Vaikka muutamat maailmanjohtajat Vladimir Putinista Brasilian presidentti Jair Bolsonaroon ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-uniin, eivät ole onnitelleet vielä Bidenia hänen oletetusta voitostaan, niin suurinosa maailmanjohtajista – jopa Benjamin Netanjahu huolimatta siitä, että Trump on ollut historian Israel-myönteisin presidentti – kiirehti jo onnitelemaan Bidenia median julistaessa hänet ennanaikaisesti vaalien voittajaksi. Yle uutisoi perjantaina:

Vaalivoittajan onnittelemisessa ei ole kysymys pelkästä kohteliaisuudesta. Vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista toteaa, että riittävä määrä onnitteluja on myös takuu siitä, että kansainvälinen yhteisö pitää vaalien tulosta oikeutettuna. – Kun onnitteluja tulee enemmän, niin nehän legitimoivat (oikeuttavat) vaalin tuloksen. Muut valtiot näkevät, että kyseinen henkilö on laillinen presidentti.

Toisin sanoen, vaikka Trump voittaisi vaalit laillisten äänien perusteella korkeimmassa oikeudessa, hänen voitostaan tulisi laiton kansainvälisen yhteisön silmissä. Tähän syypää olisi tietysti USA:n ja maailman valtamedia, joka näyttää myötäilevän kaikessa demokraattien tavoitteita. Kerroin edellisessä artikkelissa kuinka USA:n vaalitulos valitsijamiehissä olisi Bidenin hyväksi 290 – 214 (270 tarvittiin voittoon). Sen jälkeen Alaskan ja Pohjois-Carolinan osavaltiot on vahvistettu myös Trumpille antaen hänelle 232 valitsijamiestä. Todellinen tämän hetkinen lainmukainen tilanne USA:n vaaleissa on kuitenkin 227 (Biden) – 232 (Trump). Bidenin valitsijamiesten määrä vähenee nimittäin olennaisesti, kun otetaan huomioon, että useissa osavaltioissa on meneillään yhä äänten uudelleenlaskenta tai Trumpin lakitiimin oikeustaistelu laittomista äänistä ja yrityksistä estää republikaanien vaalitarkkailijoita päästää valvomaan rehellistä ääntenlaskentaa. Oikea media huomioi 13. marraskuuta päivätyssä artikkelissaan:

Tästä presidentinvaalista on kehkeytymässä todellinen historiallinen jännitysnäytelmä, jollaista ei ole ennen nähty ja jossa vaakalaudalla on myös kotimaisten vasemmistomedioiden (Yle, HS, Mtv3, Iltapäivälehdet) uskottavuus. Mikäli tämä vaali päättyy Donald J. Trumpin toiseen kauteen, niinkuin virallisten vahvistettujen tietojen perusteella tällä hetkellä näyttää, kaikki uskottavuus näiltä vasemmistomedioilta on mennyt vuosikausiksi.

Yleisö tulee esittämään hyvin perustellun kysymyksen: miten voi olla mahdollista, että muutamat pipopäiset tubettajat, yksittäiset kommentaattorit youtubessa ja muutamat pienet vapaat mediat kuten Oikea Media olivat koko ajan paremmin perillä tilanteen kehittymisestä kuin satoja miljoonia euroja vuodessa turhaan syövät mediajätit, jotka eivät pystyneet kertomaan yhtä ainoaa faktaa todellisesta tilanteesta oikein koko presidenttikilpailun aikana? Kuinka se on mahdollista?

Vaalit eivät vieläkään ole ohi, mutta kun ne viimeistään 20.1.2021 päättyvät ja mikäli Trump aloittaa silloin toisen kautensa, niin koko vuoden 2021 jokaisen kannattaa todella pohtia ja kysellä ääneen miten tämä oli mahdollista? Miten vasemmistomedia ei kyennyt raportoimaan ensimmäistäkään vaalin vaiheista rehellisesti ja tarkasti? Ja kuinka sitten pienet itsenäiset minibudjeteillaan toimivat journalistit pystyivät siihen mihin satojen miljoonien vuosibudjeteilla rahaa polttavat lasitalot ja Isot Pajat eivät kertakaikkiaan vain pystyneet?

Artikkeli esittää myös seuraavan ennustuksen siitä miten asiat tulisivat etenemään seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Skenaario vaikuttaa mielestäni hyvin uskottavalta:

  • Vasemmisto juhlii Bidenin ennenaikaisesti ja laittomasti julistettua voittoa muutaman päivän vielä. Oikeastaan kukaan ei edes juhli Bideniä, joka ei tiedä kummin päin housut on jalassa, vaan ainoastaan Trumpin väitettyä tappiota.
  • Tämän jälkeen alkaa kuulua yhä enemmän uutisia pienistä medioista Trumpin voitoista oikeustaisteluissa ja osavaltioiden uudelleenlaskennoista.
  • Jossakin vaiheessa USA:n vasemmistomedia alkaa havahtua tilanteeseen, panikoi ja kirjoittaa, että Trump on varastamassa vaalit. Tätä valhetta toistetaan eri tavoin pari viikkoa. Suomen vasemmistomedia toistaa papukaijana näiden viestiä tottumuksesta.
  • Youtube täyttyy vasemmiston meltdown-meemeistä nopeasti kun heillä psyyke alkaa pettämään ja huutavat, että miten tämä on mahdollista? CNN, Washington Post, NYT ja kaikkihan sanoivat, että Biden on presidentti. Jopa Suomen presidentti lähetti onnittelut?
  • Antifa, BLM ja muu vasemmiston low-IQ-rintama valuu koloistaan kaduille ja alkaa polttamaan kaupunkien keskustoja jälleen.
  • Tällä kertaa kansalliskaarti tulee ja pistää maskeissaan riehuvat mellakoijat muutamassa vartissa nippuun ja kaikki mellakat lopetataan kovalla voimalla. Nyt ei ole toimintakyvyttömäksi kesällä osoittautunut Esper enää tiellä, vaan asiansa osaava Miller komennossa.
  • Vasemmistopropagandamedia, joka on ensin valehdellut mielipidemittauksista ja sen jälkeen vaalien tilanteesta monta viikkoa ilman mitään vahvistettuja faktoja, alkaa seuraavaksi valehdella, että Trump on diktaattori, joka käyttää nyt voimaa ”vapaan kansan” ja ”demokratian” murskaamiseksi. (Vapaa kansa = kaduilla riehuvat vasemmistorikolliset, Demokratia = huutoäänestys/arabikevät).
  • Kansainvälinen huolella masinoitu vasemmistopropaganda saattaa synnyttää kansainvälisen paineen, jolloin YK, Kiina ja EU vaativat kovin sanoin Trumpia luopumaan vallasta. (Myös Sauli Niinistö ja Tarja Halonen toruvat Trumpia, mutta se ei kiinnosta ketään eikä juuri kukaan kuule sitä). Hyvin vaarallinen kansainvälinen konflikti on kokonaan vasemmistomedian luomus.
Advertisement

6 vastausta artikkeliin “USA:n vaalivilppi on globalistien yritys kriminalisoida Trumpin toinen hallintokausi

  1. Hieno kirjoitus. Itse kyllä uskon jo, että Trump on uudestisyntynyt, siihen kun riittää Jeesuksen Kristuksen tunnustaminen Jumalan Pojaksi. Trump on julkisesti sen tehnyt kun sanoi mielipiteensä maailman kuuluisimmasta henkilöstä eli selvästi puhui lihaan tulleesta Jumalan Pojasta, eikä vain ympäripyöreästi Jumalasta, enkä epäile ettei Donaldilla siis olisi sydämen uskoakin. Rukoillaan nyt USA:n presidentin ja hänen toisen kautensa puolesta. Itse ole jo saanut levon, että Trump jatkaa.

    Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
    Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
    Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: ”Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?” se on: tuomaan Kristusta alas,
    tahi: ”Kuka astuu alas syvyyteen?” se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
    Mutta mitä se sanoo? ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
    Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
    sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
    Sanoohan Raamattu: ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään”.
    Roomalaiskirje 10

    Tykkää

    1. Totta, uudestisyntymiseen riittää kyllä tuo, että ihminen tunnustaa sydämessään aidosti Jeesuksen Pelastajakseen jas Herrakseen ja tunnustaa sen myös ihmisten edessä. Toki moni voi käytttää uskoa myös jonkilaisen poliittisen vallan välineenä eikä kaikki jotka sanovat Herra, Herra pääse taivaaseen (Matt. 7:21). Mutta en minä ole tuomitsemaan kenenkään uskon aitoutta sillä vain Jumalamme näkee jokaisen ihmisen sydämeen. Sanoin tuon huomion lähinnä niitä varten, jotka kritisoivat yhtenään Trumpia ja väittävät hänen uskoaan pelkäksi teatteriksi. Pointti ei nimittäin ole edes siinä onko Trump aidosti uskossa vai ei, jos hän taistelee kuitenkin oikeuden puolesta ja toimii niiden äänitorvena, joiden oikeuksia pyritään polkemaan yhä enemmän tässä jumalattomassa ajassamme, kuten syntymättömien lasten, kristittyjen, globalistien ylenkatsoman ”Amerikan hiljaisen enemmistön”, arvokonservatiivien, isänmaataan rakastavien patrioottien, jne. Kyse on siitä, että Trump on tällä hetkellä ainoa, joka seisoo vielä muurina niitä vastaan, jotka tahtovat kaataa koko läntisen juutalaiskristillisen sivilisaatiomme ja korvata sen jollain Gaiaa palvovalla globalistihenkisellä maailmanyhteisöllä missä ihmisyksilön oikeuksilla ja elämällä ei ole enää mitään arvoa.

      Tykkää

    1. Jokainen voi nähdä videoista ja kuvista, että osanottajien määrä oli massiivinen. En tiedä oliko miljoonaa (tapahtuman nimi oli ”Million MAGA March ja siks korjaisin johdantoon, että ”odotetaan miljoonaa osanottajaa”) mutta Washington DC:n auktoriteettien mukaan kyse oli ainakin sadoista tuhansista, ehkä jopa yli miljoonasta Trumpin kannattajasta: https://www.infowars.com/posts/must-see-video-dc-police-estimate-trump-march-topped-1-million/

      Tykkää

  2. Kannattas lähettää sun kirja presidentti Sauli Niinistölle sekä hänen vaimolleen rouva Jenni Haukiolle luettavaksi ja pyytää heitä lukemaan tämä blogi kirjoitus!!!

    Tykkää

    1. Jaahas… ajatus ei ole juolahtanut kyllä mieleeni. Pelkään pahoin, että Sauli Niinistö ei lue tämän kaltaista materiaalia, mutta voisihan sitä toki yrittää, vaikka jäisikin sitten kokonaan lukematta. Kiitos Kristian kannustuksesta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s