Uusi Trump-videoni: President Donald Trump – The Best Is Yet To Come

Tein tällä kertaa hieman lyhyemmän videon. Sain kasattua tuon yhdessä vuorokaudessa, kun videon kesto on vain kaksi ja puoli minuuttia. Puhe on loppuosuus Trumpin viimevuoden Kansakunnan tila -puheesta, josta tein tuolloin puolituntisen suomennetun koosteen. Dramatisoin puhetta vain videoilla ja taustamusiikilla. Mukana suomenkielinen tekstitys. Tänään sattuu olemaan muuten myös 33 -vuotispäiväni.

Tämän nuoren kaverin kanavalla käsitellään ahkerasti vuoden 2020 vaalipetosta ja Arizonan Maricopan piirikunnan 2,1 miljoonan äänen uudelleenlaskentaprosessia, joka alkoi äskettäin. Prosessia on yritetty torpedoida jo moneen otteeseen osavaltion demokraattipoliitiikkojen taholta herättäen kysymyksen, että mitä he oikein pelkäävät sen paljastavan. Jokainen voi seurata laskentaa livenä sivulla https://azaudit.org/. Tässä videossa käydään läpi laskennan vahvoja turvatoimenpiteitä vaikka valtamediassa on jo väitetty toista:

Dharavi ja Highgroven tila: kertomus kahdesta vastakkaisesta maailmasta. Mistä Prinssi Charlesin ekotaistelussa on todella kyse?

Highgrove on Prinssi Charlesin yksityistila ja kartano Gloucestershiren kreivikunnassa, johon kruununperijä muutti Dianan kanssa asumaan hääpäivänsä jälkeen vuonna 1981. Charlesin ja Dianan entinen hovimestari Paul Burrell palveli kuninkaallista paria talossa vuosina 1981 – 95 ja vuonna 2003 hän julkaisi kokemuksistaan kirjan nimeltä A Royal Duty. Tom Bower kertoo kirjassaan Rebel Prince: “Burrell esitti Charlesin hemmoteltuna, samanlaisena kuin Ranskan vallankumousta edeltäneet itsehemmottelustaan surullisenkuuluisat absoluuttimonarkit.” Poolokilpailussa tapahtuneen tapaturman jälkeen hän vaati, että sairaalaan tulisi tuoda hänen hopeiset ruokailuastiansa, ettei hän joutuisi syömään sairaalan omista arkisimmista astioista. Burrell muisteli kirjassaan vaativaa työnantajaansa: “Opin myöhemmin, että Walesin Prinssillä oli hyvin pikkutarkat vaateet, joita hänen palvelijansa edesmenneestä Stephen Barrysta Michael Fawcettiin, tuli noudattaa. Hopeinen avain, jossa oli hänen sulkatunnuksensa, oli kiinnitettävä hänen hammastahnansa päätyyn kuin sardiinipurkin tina-avain ja tahnaa tuli puristaa juuri sen verran, että se täytti koko harjan. Hänen puuvillapyjamansa tuli silittää joka aamu.”.

Palvelijoiden tuli huolehtia myös siitä, että Walesin Prinssillä olisi joka aamu lämmin kylpy valmiina ja pyyhe oli asetettu paikoilleen juuri tiettyyn asentoon. Jopa kengännauhat tuli prässätä joka aamu hänen kuninkaalliselle korkeudelleen. Amazon Prime dokumentissa Serving the Royals: Inside the Firm, Burrell sanoi: “Jos kukaan teki minkä tahansa asian väärin, kaikki saivat kuulla siitä kunniansa.” Noin miljoonalla punnalla ostettu 1700 -luvulla rakennettu georgialainen kartano sisältää yhdeksän makuuhuonetta ja kuusi kylpyhuonetta. Sen ympäristö on tunnetta näyttävästä luonnonmukaisesti kasvatetetusta puutarhastaan, jonka Charles suunnitteli Miriam Rothschildin kanssa ja johon hän päästää maksavat turistit joka vuosi huhtikuusta elokuuhun. The Crown sarjan neloskaudella kuvataan itsensä ympärillä pyörivää kruununprinssiä, joka jättää pahoinvoivan vaimonsa huomioimatta samalla kun uppoutuu omaan orgaaniseen ja spiritualistiseen haavemaailmaansa, hänen “Xanaduunsa”. Hän sanoo Highgroveen saapuvalle kuningattarelle kuinka “talon, maiden ja puutarhan tulee loppujen lopuksi kuvastaa sitä kuka ja millainen minä olen”. Wikipedian mukaan “Highgroven tila käsittää puistoalueen, jota reunustaa Highgroven taloa ympäröivät puut, useita maatilarakennuksia ja noin 900 eekkeriä (3,6 neljökilometriä) Cornwallin herttuakunnan viljelemää maata.” Se on vain yksi Walesin Prinssin omistamista asuinnoista, joita hänellä on myös Walesissa ja Skotlannissa ja ympäri maailmaa. Bower kertoo ylelliseen elämäntyyliin ja jatkuvaan palveluun tottuneen prinssin pikkumaisesta käytöksestä:

Charlesin elämäntyyli oli epätavallisen tuhlaavaista. Seitsemän ja puolenmiljoonan vuositulollaan, jonka hän ansaitsi Cornwallin herttuakunnan omistamasta maatilasta, hän palkkasi 90 palvelijaa, mukaanlukien 10 puutarhanhoitajaa Highgrovessa yksinään, kahden miljoonan punnan vuosihintaan. Hän oli epätavallisen pikkutarkka. Koska hän kielsi torjunta-aineiden käytön hänen Gloucestershiren talossaan, hän palkkasi neljä puutarhanhoitajaa makaamaan hitaasti kulkevan Land Roverin pärävaunussa rikkaruohojen kitkemiseksi. Eläköityneet intialaiset palvelusmiehet työstettiin hiiviskelemään soihtujen kanssa aluskasvillisuuden seassa yöaikaan ja nyppimään etanoita kasvien lehdiltä… Enemmin kuin olisi arvostanut hänen hyvää onneaan, Charles purki usein kaunaisuuttaan, saaden erään ystävänsä kutsumaan häntä “jumalaiseksi napisijaksi”. Antaen painostukselle periksi, huhtikuussa 2000 hän suostui lentämään Eurooppaan kaupallisella lentokoneella yksityiskoneen sijasta. Hän palasi takaisin vannoen, ettei koskaan aikoisi toistaa tuota kokemusta.

Miljardöörien seurassa hänellä oli tapana valittaa kuinka hän “veti lyhyen tikun” elämässään, kun häntä neuvottiin jatkuvasti mihin hänellä ei olisi varaa. Marraskuussa 2004 hän huusi ystävilleen: “Kukaan ei tiedä mitä täyttä helvettiä se on olla Walesin Prinssi!” Vieraillessaan ystäviensä luona, vierailuja edelsi isot järjestelyt ja toimenpiteet hänen kuninkaallisen korkeutensa mukavuuden varmistamiseksi. Eräässä tapauksessa, Bower kertoo kirjassaan jota varten hän haastatteli 120 Charlesin läheistä, kuorma-auton täytyi tuoda päivää aikaisemmin Charlesin ja Camillan makuusängyt ja useita muita huonekaluja korvaamaan isännän täysin asianmukaiset kalusteet – jopa Charlesin oma vessanpöntön istuin. Huolimatta näistä valtavista järjestelyistä, joita talon isäntien tuli tehdä edeltä kuninkaallista vierastaan varten, hän saattoi perua vierailun hetken mielijohteesta. Eräässä walesilaisessa vierailupaikassa isäntäväki oli ehtinyt jo tilata neljä ateriaa useille kutsuvieraille ja palkkaamaan palvelusväkeä, ruokaa ja kukkia. Vierailupäivänä St. Jamesin Palatsista soitettiin isäntäväelle ja ilmoitettiin, ettei Charles kyennytkään tulemaan, koska hän ei voinut jättää hänen Highgrove-puutarhansa kaunista päivänpaistetta.

Eräällä Intian vierailullaan hän oli pankkiiri Jacob Rotschildin ja muiden miljardöörien seurassa maharadzan palatsissa. Kun loisteliaan aterian aikana iso italialainen leipälimppu asetettiin pöydälle, eräs miljardööri ojensi kätensä ottaakseen siitä viipaleen, jolloin Charles huusi hänelle, “Ei, se on minun! Ainoastaan minulle.” Charlesin itsekäs ja lapsellinen käytös herätti juhlavieraissa usein hämmennystä ja jätti heille surrealistisen vaikutelman vierailun päättyessä. Paul Burrell kertoo kirjassaan A Royal Duty, että kun hän Highgrovessa palvelessaan joutui usein Charlesin ja Dianan riitojen ristituleen, Charles pyysi hänet kerran toimistoonsa raivosta kihisten, kun hänelle oli selvinnyt Dianan olleen perillä Highgroven vieraista ja puhelinsoitoista silloinkin kun hän ei ollut paikalla. Kun Burrelilla oli lopulta kanttia kysyä kohteliaan nenäkkäästi, että “pyytääkö hänen kuninkaallinen korkeutensa valehtelemaan” Dianalle hänen puolestaan, Charles räjähti: “Kyllä! Kyllä! Sitä pyydän.”

Heittäen samalla kirjan Burrelia kohden, hän karjui pää punaisena: “Kyllä pyydän. Minä olen Walesin Prinssi ja tulen olemaan Kuningas. Joten kyllä.” Burrel kertoo: “Hänen temperamenttinsa oli legendaarinen, mutta siihen asti minulla ei ollut koskaan epäonnea sen todistamiseen.” Burrelin mukaan prinssi oli “maineikas tavaroiden heittelijä menettäessään malttinsa.” Tämä väite näyttää pitävän paikkansa myös Bowerin mukaan, joka kertoo Charlesin heittäneen illalliskutsuilla poslinilautaset maahan ja huutaneen “Kaikki on mennyt pieleen!”. Tämä oli hänen reaktionsa BBC:n radiokyselyyn, jossa hän kuuli asettuneensa neljännelle sijalle ihmisistä, jotka britit karkoittaisivat mieluiten maastaan. The Crown -sarjan neloskausi onnistui vangitsemaan hyvin Charlesin kulissien takaisen temperamentin, mutta tavaroiden heittely olisi tuonut Josh O’Connorin palkittuun näyttelijäsuoritukseen vielä enemmän eloa ja väriä.

YouTubesta löytyvässä dokumentissa The Man Who Shouldn’t be King kerrotaan kuinka Charlesin 20 miljoonan punnan vuositulot ovat kaksi kertaa suuremmat kuin BBC:n 25 eniten ansaitsevan työntekijän yhteenlasketut vuositulot; ja lähes yhtä suuret kuin kaikkien maailman presidenttien ja pääministereiden vuositulot yhteensä, jotka yltävät noin 25 miljoonaan puntaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin vuosipalkka on vain 400 000 dollaria vuodessa, noin 70 kertaa pienempi kuin Charlesilla. Charlesin vuositulot tulevat 877 miljoonan punnan arvoisesta Cornwallin herttuakunnasta, jonka herttua Charles on. Tämä feudaalinen hallinto kohtelee vuokralaisiaan kuin maaorjia eikä juuri kukaan Cornwallin asukkaista uskalla kritisoida julkisesti sen toimintapoja vuokrien nousun pelossa. Tässä lähes keskiaikaisessa järjestemässä Prinssi Charles on oikeutettu perimään Cornwallin kuolleiden asukkaiden koko omaisuuden jos he eivät ole tehneet testamenttia. Charlesin tiedetään saaneen omaan rahapussiinsa yli kolmen miljoonan punnan edestä toisten ansaitsemaa rahaa, kuten kirjoittaja Joe Cook kertoo dokumentissa Elizabeth II -The Power behind the Throne. Herttuakunnan feudaalisten lakien puitteissa Charles ei ole velvollinen maksamaan veroa eikä häntä voi vaatia todistamaan myöskään oikeudessa.

Huolimatta hänen heltymättömästä apokalyptisestä valituksestaan kuinka lännen tuhlaileva elämäntyyli uhkaa koko lajimme olomassaoloa, hän ei näytä olevan kovin huolissaan omasta ekologisesta jalanjäljestään. Kuten Express kertoi 3. huhtikuuta, hän on myös kuningasperheen eniten lentävä henkilö: “Yltäen 12 213 mailiin ilmateitse yli 25 matkallaan, Walesin Prinssi tuhlasi 2 468 501 puntaa matkoihinsa” (vuosina 2015 – 2020). Tämä tarkoittaa hänen lentäneen noin maapallon ympärysmitan verran joka vuosi ja tuhlanneen lähes miljoona puntaa vuodessa matkoihinsa. Kaupallisilla lentokoneilla matkat taittuisi paljon edullisemmin ja ekologisemmin, mutta Bowerin mukaan Charlesilla on tapana valittaa “uskomattoman epämukavia ensimmäisen luokan lentoistuimia.” Tästä syystä hän valitsee lentää useimmiten yksityiskoneellaan.

Dharavi ja “harmonian kielioppi”

Mennäänpä sitten hieman toisenlaiseen maailmaan. Dharavi on Intian Mumbaissa sijaitseva Aasian yksi suurimmista ja tiheimmin asutuista slummeista. Verrattuna Charlesin 3,6 neljökilometrin kokoiseen yksityistilaansa, se on vain 2,1 neljökilometrin kokoinen alue, jolla asuu noin miljoona asukasta. Dharavi koostuu lähinnä toistensa päälle ja vieriviereen kasatuista peltihökkeleistä ja ympäristöstä, joka muistuttaa enemmän kaatopaikkaa kuin asutuskeskusta. Wikipedia kertoo slummin surkeasta julkisesta terveydestä:

Dharavilla on useita ongelmia julkisen terveyden suhteen. Pääsy veteen on kiinni slummin läpi asetetuista julkisista putkista. Lisäksi, rajoitetuilla käymälöillä joita heillä on, ne ovat äärimmäisen likaisia ja rikkinäisiä aina siihen pisteeseen, että niiden käyttö on tullut vaaralliseksi. Mahim Creek on paikallinen joki, jota paikalliset asukkaat käyttävät virtsaamiseen ja ulostamiseen johtaen tartuntatautien leviämiseen. Kaupungin avoimet viemärit valuvat puroon aiheuttaen piikkejä vesisaasteissa, septisissä olosuhteissa ja epämiellyttävissä hajuissa.

Ilmansaasteista johtuen taudit kuten keuhkosyöpä, tuberkuloosi ja astma ovat yleisiä asukkaiden keskuudessa. On hallituksen ehdotuksia koskien Dhravin sanitaatio ongelmien parantamista. Asukkailla on osasto missä he pesevät vaatteensa vedessä johon ihmiset ovat ulostaneet. Tämä levittää tautien määrää, sillä lääkäreiden täytyy kamppailla yli 4000 lavantauti tapauksen kanssa päivittäin. Vuonna 2006 YK:n kehitysapuraportti arveli, että alueella on keskimäärin 1 käymälä jokaista 1440 ihmistä kohden.

Dharavi on käynyt läpi pitkän historian epidemioita ja luonnonkatastrofeja, joskus merkittävillä ihmishenkien menetyksellä. Ensimmäinen rutto joka iski Dharaviin, yhdessä Mumbain muiden asutusten kanssa, tapahtui vuonna 1896, kun lähes puolet sen asukkaista kuoli. Ruttojen sarjat ja muut epidemiat jatkuivat valtoimeen Dharavissa ja Mumbaissa laajemmin seuraavan 25 vuoden ajan, suurella kuolleisuudella.

Punatautiepidemiat ovat olleet yleisiä vuosien ajan, joka selittyy Dharavin korkealla väestötiheydellä. Muut raportoidut epidemiat sisältävät lavantaudin koleran, spitaalin, amebiaasin ja polion. Esimerkiksi vuonna 1986 raportoitiin koleraepidemiasta missä suurin osa potilaista oli lapsia. Tyypilliset potilaat, jotka saapuivat sairaalaan, olivat myöhäisessä ja kriittisessä hoitotilassa ja kuolleisuus oli epätavallisen suurta. Viimeisimpinä vuosina lääkeresistenttejä tuberkuloositapauksia on raportoitu Dharavissa.

Slummin huonosta hygieniasta johtuen lapsikuolleisuus on erityisen suurta. Eräs terveysasema Mumbaissa kertoo Dharavin lapsikuolleisuuden olevan 27,14% kun taas suurimmassa osaa kehittynyttä maailmaa se on alle 0,5 prosenttia. Esimerkiksi Suomen kehittyneen kansanterveyden ansiosta lapsikuolleisuus alle 1 -vuotiailla lapsilla on vain 1,5 lasta tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden eli 0,15%. Edes maailman köyhimmissä maissa lapsikuolleisuus ei yllä Dharavin epätavallisen korkeisiin lukuihin. Tällaisissa paikoissa syntyvyys on myös erityisen suurta, sillä korkea syntyvyys korreloi kaikkialla maailmassa alueen köyhyyteen. Jos joku on siis huolissaan kehitysmaiden korkeasta väestönkasvusta, niin paras keino sen selättämiseen on köyhyyden selättäminen, ja lapsikuolleisuuden vähentäminen, ei rakkaan Pentti Linkolamme ehdottama kaupunkien pommittaminen ydinaseilla tai suurten väestökeskittymien siviiliväestöä vastaan suunnattu kemiallinen ja bakteriologinen sota. Tartuntatautien ja ilmansaasteiden lisäksi Dharavin kaltaisten tiheään asuttujen slummien asukkaat saattavat kokea myös hyvin epämiellyttävän loppunsa hukkuessaan kirjaimellisesti paskaan. Uutislehti The Guardian kertoi 27. helmikuuta 2017 surkean tarinan slummien vaarallisista käymälöistä:

Aamulla 4. helmikuuta Harish Tikedar, Ganesh Soni, ja Mohammed Isafil Ansari odottivat jonossa pääsyään yhteisökäymälään Indira Nagar slummissa itäisessä Mumbaissa. Aivan yhtäkkiä sen pohjakerros petti saaden Tikedarin, Sonin ja Ansarin putoamaan septiseen säiliöön, joka sijaitsi neljä ja puolimetriä alempana. Kaksi muuta jotka putosivat myös – Sirajjudin Turat ja Ramakant Kanojia – onnistuivat pitämään sivuista kiinni, kunnes heidät pelastettiin. “Olin uppoutunut olkapäitäni myöten limaan,” sanoo Turat. “Saatoin tuntea sen vetävän minua alas, mutta pidin jotenkin kiinni laatasta. Sitten jotkin ihmiset vetivät minut ylös ja pyörryin.” Viisi miestä, jotka vedettiin ylös olivat tunnistamattomia ja ulosteiden peitossa. Heidät kaikki otettiin läheiseen sairaalaan, mutta Tikedar, Soni ja Ansari eivät selviytyneet.

Sen sijaan, että kokisi sääliä tällaisiin paikkoihin muuttaneiden tai syntyneiden köyhien osasta, Charles, jonka palvelijoiden täytyy kantaa mukanaan hänen kuninkaallisen takamuksensa arvolle sopivaa Walesin Prinssin sulkutunnuksella koristeltua WC-istuinta, ylistää Dharavia kestävän kaupunkisuunnittelun malliksi. Telegraph kertoi 6. helmikuuta 2009 kuinka Prinssi Charles ylisti Dharavin “perustana olevaa intuitiivisen muotoilun kielioppia, mikä on täysin poissa kasvottomista levypalikoista, joita yhä rakennetaan ympäri maailman ‘varastona köyhille'”. Hän
viittasi kaupunginosan käyttöön paikallisesti hankittuja materiaaleja, sen liiketoiminnan ja kotien
tasapainoon ja sen kävelylle kelpoiseen lähiympäristöön todisteena paremmuudestaan. “Uskon vahvasti, että lännellä on paljon opittavaa yhteisöistä ja paikoista, vaikkakin usein köyhempiä materiaalisesti, ovat äärettömästi rikkaampia tavoissa miten niiden asukkaat elävät ja järjestävät itsensä yhteisöiksi”, prinssi sanoi. Hän jatkoi: “Voi olla että muutaman vuoden ajalla tällaiset yhteisöt tullaan näkemään parhaana varustuksena kohdata meitä uhmaavat haasteet, koska niillä on sisään rakennettu sietokyky ja aidosti kestävät elämäntavat”.

Tässä Prinssi Charles tunnustaa siis avoimesti mistä hänen ja muiden ökyrikkaiden elitistien ajamassa kestävän kehityksen agendassa on todella kyse. Termi “kestävä kehitys” on melko harhaanjohtava, koska se ei pyri kehitykseen vaan päinvastoin kehityksen estämiseen maailman köyhimmiltä ja lännen kehityksen alasajoon. Kirjassaan Harmony: A New Way of Looking at Our World, hän jatkaa Dharavin “kestävän elämäntavan” ihannointia:

”Sillä [Mumbailla] on myös Aasian suurin slummi – alue nimeltä Dharavi, jossa 600 000 ihmistä on ahdettu alle neljömailin alueelle. Menin Dharaviin ja kuulin siellä asuvilta ihmisiltä, kuinka alue on seurausta aikaisemmista yrityksistä poistaa köyhät, kodittomat, Mumbain toisista osista. Se kasvoi, kunnes se oli pakattu täyteen asukkaitten kasaamia asuntoja. Ei ollut keskussuunnittelua, mutta on hämmästyttävää, kuinka ihmiset tulevat organisoiduksi tyhjyydestä. Omistusoikeuksia ja rajoja ymmärretään, niin myös sääntöjä, jotka koskevat harvassa olevia yhteisöllisiä tiloja – kuten muutamia vessoja…”

”Olen huomannut, että monet Dharavin kaltaisten yhteisöjen tarkkailijat huomioivat nopeasti fyysisten etujen poissaolon, kuten sähkön, veden, ja sanitaation, ennemmin kuin näkisivät tämän äärettömän tärkeän vaikkakin vähemmän konkreettisen yhteisöllisen pääoman läsnäolon, mikä mahdollistaa monien nähtävästi köyhien yhteisöjen organisoivan itsensä pohjalta ylös. Kiusaus on myös nähdä heidän materiaalinen köyhyytensä, ennemmin kuin rikas monimutkaisuus ja monimuotoisuus, joka pitää yhteisöä koossa huolimatta koettelevista ja epämiellyttävistä olosuhteista – nähdä puute enemmin kuin järjestys, joka on ilmaantunut luonnollisesti ihmisten monimutkaisen vuorovaikutuksen kautta.”

Köyhyyden, sairauksien ja kuoleman vitsaamien paikkojen romantisointi niiden “yhteisöllisestä pääomasta” tuo mieleen “holokaustin arkkitehtina” tunnetun Adolf Eichamannin lausunnon: “Juutalaiset olivat kiitollisia mahdollisuudesta, jonka annoin heille yhteisöelämän oppimiseen ghetossa. Se oli erinomainen koulu tulevaisuudelle Israelissa – periaatteessa useimmat juutalaiset voivat hyvin ja olivat onnellisia heidän ghettoelämästään.” Tosiasissa Varsovan ghetossa kuoli jo pelkästään ylikansoituksesta ja huonosta hygieniasta johtuneisiin sairauksiin ja ruoan puutteeseen 800 ihmistä päivässä, kuten ⁨⁨The American Jewish World⁩⁩ -lehti kirjoitti 1. toukokuuta 1942. Juutalaiskysymyksen ‘lopullisen ratkaisun’ logistisesta suunnittelusta vastuussa ollut Eichmann, joka pakeni sodan jälkeen Argentiinaan ja tuomittiin Jerusalemissa 1962, tunnetaan myös seuraavasta kylmäävän paatuneesta lausunnosta, jonka Dieter Wisliceny todisti hänen sanoneen Nürnbergin oikeudessa: “Hyppään hautaani nauraen, koska tunne siitä että omallatunnollani on viiden miljoonan ihmisen kuolema, on minulle epätavallisen tyydytyksen lähde.”

Palava pensas ja tuliset sotavaunut

Edesmennyt kristitty kirjailija ja journalisti Joan Veon, joka tutki 90 -luvulla Prinssi Charlesin vähemmän tunnettua roolia Rion vuoden 1992 Earth huippukokouksen ja YK:n Agenda 21. takana, sanoi saaneen mahdollisuuden haastatella Maurice Strongia, vuonna 2015 menehtynyttä kanadalaista miljonääriä ja YK:n ympäristöpolitiikkaa vuodesta 1972 asti johtanutta herrasmiestä. Joan Veonin mukaan Strong kertoi hänelle olleensa Lontoossa Maailman luonnonsäätiö WWF:n tapaamisessa, jota isännöi sen yksi perustajista, kuningattaren aviomies Prinssi Philip. Prinssi Charles pyysi tuossa tapaamisessa Strongia seuraamaan häntä Rioon huhtikuun 1991 tapaamiseen. Veon kertoi elokuussa 2004:

Huhtikuussa 1991, 14-kuukautta ennen Rion Earth huippukokousta, Prinssi piti kahden päivän kansainvälisen konferenssin kuninkaallisella Britannian jahdillla, joka oli kiinnitetty Brasilian rannikolle. Hänen päämääränsä oli tuoda yhteen kansainväliset avainjohtajat yrityksessä saavuttaa yhteenymmärrys useiden maiden välille, joka tulisi esiintymään Rion huippukokouksessa. Silloinen senaattori Al Gore oli paikalla, yhdessä Maailmanpankin johtavien viranomaisten, toimitusjohtajien yhtiöistä kuten Shell ja British Petroleum, avain ei-hallinnolliset järjestöt ja muita viranomaisia… Lisäksi, vuonna 1990 kun kestävä kehitys oli juuri muodostettu Brundtlandin komission toimesta, se oli prinssi joka käski heitä “tuomaan termin ‘kestävä kehitys’ jokaisen sanavarastoon.”

Suomalainen terveydenhuollon erikoislääkäri ja epidemiologi Mikko Paunio, joka on uskaltanut jakaa sosiaalisessa mediassaan joitakin allekirjoittaneenkin blogitekstejä, on paljastanut Maurice Strongin kiusallisen historian kirjoissaan Vihreä valhe – Valheen sysimustat juuret, salakavalat lonkerot ja murheelliset seuraukset (Kustannusosakeyhtiö Auditorium, 2015) ja Hourulan väen ilmastovallankumous (omakustanne, 2019). Viimeksimainitussa hän kirjoittaa Strongista sivulla 24: “Hän oli teosofisiin eli esoteerisiin ajatuksiin viehättynyt “sosialisti”mystikko. Hänen Baca Grande -niminen luonnonuskonnolle omistettu retriittinsä sijaitsee Coloradossa USA:ssa. Siellä vuonna 1990 hän kertoi hämmästyneelle Daniel Wood -nimiselle Kanadan Albertassa julkaistavan lehden toimittajalle mm. nähneensä jumalallisia ennennäkyjä mm. palavan pensaan muodossa. Tämä muutaman päivän vierailu Baca Grandessa Maurice Strongin ja hänen Hanne-vaimonsa luona oli ikimuistoinen visiitti Daniel Woodille Zen-munkkeineen ja taikakristalleineen.”

Myös Charles on kuuluisa hänen pakkomielteestään mystiikkaan, spiritualismiin ja okkultismiin, johon hänet perehdytti 70 -luvulla hänen ystävänsä ja huijari Laurens van der Post. Van der Post, joka uskoi olevan keskiaikaisten temppeliherrojen reinkarnaatio, esitteli ystävälleen kerran vanhemman naisen nimeltä Kathleen Raine, joka oli niin vaikuttunut nuoren prinssin intohimosta mystiikkaa kohtaan, että profetoi tälle mahtipontisesti: “Kuinka sydämeni iloitseekaan, että olet valjastanut sotavaunut. Tulen sotavaunut kahden armeijan välille. Tämä on suuri taistelu, ja missä sinä, meidän prinssimme, olisitkaan mielummin kuin tuossa sotavaunussa.” Bower kirjoittaa, “Suurin osa 50-vuotiaista miehistä olisi naureskellut Rainen suureelliselle retoriikalle, mutta Charles hengitti hänen sanojaan kuin happea.” Edellä mainittu Daniel Wood kertoi West aikakauslehdessä toukokuussa 1990 hänen vierailustaan Strongin yksityistilalla: “Strong, Wood kirjoitti, uskoo että yksi asia mikä voisi pelastaa maan on ‘maailmanlaajuinen hengellinen herätys ja Baca Grande oli omistettu tuota päämäärää varten.”

Tämä ei kuitenkaan yksinään riittäisi. Ajaessaan autolla, Strong alkoi kertomaan hänelle novellista, jonka hän olisi halunnut kirjoittaa. Novellin juonena pieni joukko maailmanjohtajia päätyi siihen, että maailma olisi pelastettava hinnalla millä hyvänsä eikä yhteisymmärryksessä saavutetut kansainväliset sopimukset olisi enää riittävä toimenpide. “Joten yrityksessä pelastaa planeetta, ryhmä päättää, Strong kertoi Woodille: Eikö ainoa toivo planeetalle ole se, että teollistuneet sivilisaatiot romahtavat? Eikö se ole meidän vastuumme saada se aikaan?” Niinpä tämä maailmanjohtajien klikki muodostaa, Strongin hahmotteleman novellin juonen mukaan, salaseuran talouden romahduksen aikaansaamiseksi. “He ovat kaikki Davosissa. He eivät ole terroristeja. He ovat maailmanjohtajia. He ovat asettaneet itsensä maailman hyödyke ja osakemarkkinoille. He suunnitelevat paniikin, käyttäen pääsyään pörssimarkkinoille ja tietokoneisiin ja kultakantaan. Sitten he estävät maailman pörssimarkkinoita sulkeutumasta. He palkkaavat rikollisjoukon, jotka pitävät muita maailmanjohtajia panttivankina Davosissa. Markkinat eivät voi sulkeutua.” Tällaista novellia suunnitteli siis mies, joka yhdessä Walesin Prinssin kanssa on ohjaillut koko globaalia ympäristökeskustelua ja politiikkaa. Vuonna 2011 Charles tölväisi Brysselissä ilmastoskeptikoita seuraavalla lausunnolla:

He olettavat, että sadat tiedemiehet ympäri maailman ja nuo jotka hyväksyvät heidän kiihkottoman todisteensa – mukaan lukien minä itse, jota jokseenkin ironisesti syytetään jatkuvasti tieteen vastaisuudesta – ovat jollain tavoin alitajuisesti puolueettomia, luoden vaikutelman että monet meistä olisi salaisesti vehkeilemässä koko markkinaperusteisen kapitalistisen järjestelmän harkittuun heikentämiseen ja tuhoamiseen.

Tästä huolimatta hän on ollut varsin avoin sen suhteen, että hänen nimenomainen päämääräänsä on maailman kapitalistisen taloussysteemin “uudistaminen” ja uuden globaalin järjestyksen luominen. Vuosi aiemmin hän kertoi Amerikan NBC-uutisten Brian Willamsille: “Kaikki ovat kauhuissaan. He näyttävät ajattelevan, että pelkkä ehdotus siitä, että taloustiedettä voi katsoa myös toiselle tapaa, olisi jokin hirviömäinen uhka kapitalismille itselleen.” Eli kuninkaallisen omat puheet ja toimet todistavat – eikä vähiten hänen osallisuutensa viimeisimpään totalitaristiseen The Great Reset projektiin “missä kukaan ei omistaisi mitään vuoteen 2030 mennessä” – hänen todellakin “salaisesti vehkeilevän koko markkinaperusteisen kapitalistisen järjestelmän harkituksi heikentämiseksi ja tuhoamiseksi.” Kun tähän yhdistää Charlesin harhakuvitelmat itsestään tulisten sotavaunujen johtajana, joka taistelee “pimeyden voimia” vastaan, kuten Laurens van der Post ja Kathleen Raine saivat hänet uskomaan, niin se on aika vaarallinen yhdistelmä. Tiedämme jo kuinka natsien pakkomielle mystiikkaan ja okkultismiin johti miljoonien kuolemaan heidän uudessa järjestyksessään, jossa myös luonnonmukaisuus ja luonnonsuojelu oli keskeisessä roolissa. Kuten filosofi George Santayana sanoi:

Nuo jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittu sen toistamiseen.”

Prinssi Charlesia palvotaan jo Jumalana tai Jumalan Poikana syrjäisellä Etelä-Tyynenmeren saarella. Mitä voimme oppia historiasta Jim Jonesin henkilökultista?

Raamattu kertoo, että vaikka ensialkuun Antikristus olisi “pieni sarvi” (Dan. 7:8, 8:9) ja omassa maassaan ylenkatsottu kruununperijä, “joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa” (Dan. 11:21), lopulta hän onnistuu luomaan ympärilleen globaalin henkilökultin jollaisesta Stalin tai Hitler ei olisi uskaltanut edes uneksia (Ilm. 13:8). Useimmat meistä ovat naureskelleet ajatukselle, että Walesin Prinssi, jota on kuvattu kasveilleen juttelevana kahelina, mammanpoikana, tai muilla vähemmän imartelevilla luonnehdinnoilla, voisi nousta tällaiseen asemaan. Tästä on nähty kuitenkin useita ennakkomerkkejä jo vuosien ajan. Vuonna 2002 kansainvälinen lehdistö raportoi kuinka kylä Brasilian sademetsässä valmisti Charlesille patsaan, jossa hänet kuvattiin taivaasta saapuvana siivellisenä jumalana, joka tuli pelastamaan ahdingossa olevan maailman. Patsaan pienoisversio on kuvattu kirjani kannessa. Kahdeksan vuotta myöhemmin brittilehdistö rinnnasti hänet David Koreshin ja Jim Jonesin kaltaisiin kulttijohtajiin hänen Harmony-filminsä trailereiden valossa. Arvostettu journalisti Damien Thompson hämmästeli Telegraphin mielipidekirjoituksessa, että aikoisiko Charles muuttaa Yhdistyneen Kuningaskunnan hänen henkilökultikseen.

Nyt useat laajalevikkiset lehdet, kuten Newsweek ja Independet, ovat raportoineet että Etelä-Tyynenmeren Tanna-saaren Vanuatu-heimokansa, joka on uskonut vuosikymmeniä Kuningattaren juuri menehtyneen aviomiehen olleen heidän Jumalansa, aikoisi palvoa Philipin kuoltua Charlesia heidän Jumalanaan, jota he sanovat rukoilevansa joka ilta ja antavan tälle uhreja pakanallisissa heimorituaaleissaan. Vuonna 2007 heimon jäsenet sanoivat Philipistä Christian Science Monitor -lehden haastattelussa: “Hän on jumala, ei ihminen. Joskus kuulemme hänen äänensä, mutta emme voi nähdä häntä.” Sen sijaan, että Philip olisi nuhdellut heimon epäjumalanpalvontaa ja kertonut heille, ettei hän ole heidän jumalansa, hän vahvisti sitä lähettämälle heimon vanhimmille usein kuvia itsestään. Myöskään Prinssi Charles ei korjannut heimon uskomuksia, kun hän vieraili heidän luonaan huhtikuussa 2018 ja tapasi tämän Philip-kultin edustajan, joka antoi hänelle veistetyn puisen kepin, joka oli tarkoitettu lahjaksi heidän jumalalleen.

Newsweek kertoo, että nyt kun heidän jumalansa on kuollut, he tulevat palvomaan tämän poikaa Charlesia. Palvotaanko häntä sitten Jumalana vai Jumalan Poikana? Tässä olisi taas mielenkiintoinen yhteys Jeesukseen, Jumalan Poikaan, jonka kunnian ja palvonnan Saatana ja hänen “poikansa” Antikristus pyrkii varastamaan. Ilmestyskirjan 13. luku kertoo jakeissa 4, 7 ja 8:

Ja he kumarsivat lohikäärmettä (Saatanaa), koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle (Antikristukselle), ja kumarsivat petoa sanoen: “Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?”…ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

Antikristuksen on odotettu olevan joku häikäisevän karismaattinen ja komea kansanjoukkojen villitsijä. Tästä syystä jo yli 70 -vuotias harmaantunut ja skandaalien tahraama prinssi Charles ei herätä monille ensimmäisenä hälytyskelloja. Mutta voidaan myös kysyä, että täyttikö Adolf Hitler tätä kriteeriä karismaattisesta johtajasta? Tiedämme, että hän onnistui vangitsemaan yleisön hurmioon hänen paatoksellaan ja puhujanlahjoillaan. Mutta natsien valtaannousun aikalaiskuvaaja Sebastian Haffner, kertoi kirjassaan Defying Hitler (1939), että vielä vuonna 1930 Hitler nähtiin saksalaisten enemmistön keskuudessa jokseenkin koomisena tai luotaantyöntävänä hahmona, jonka “henkilökohtainen olemus oli kauttaaltaan vastenmielinen – parittajan otsatukka, gangsterin eleganssi, wieniläisen esikaupungin aksentti, loputon paasaus, epileptinen käytös villeine elehtimisineen, suu vaahdossa puhuminen ja vuorotellen epäluotettavat ja tuijottavat silmät.”

Kummastelemme usein jälkikäteen miten sellaiset kahelit kuin Jim Jones, joka ei näyttänyt ymmärtävän aurinkolasien käyttötarkoitusta pukeutuessaan niihin sisätiloissakin, onnistui saamaan niin suuren otteen kannattajiensa mielistä, että he olivat valmiita tekemään joukkoitsemurhan ja surmaamaan omat pienet lapsensa Jonesin yllytyksestä. Mutta henkilökultti ei olekaan johtajan henkilökohtaisen olemuksen tuote vaan paremminkin hänen retoriikkansa tuote. Mielikuva johtajan magnetismista ja karismasta on usein keinotekoinen ilmiö, jonka hänen omat kannattajansa luovat. Professori Joseph Nyomarkay kertoi kirjassaan Charisma and Factionalism in the Nazi Party (1967):

Karismaa, kuten Davies oikein tähdentää, ei tulisi pitää ”johtajan ominaisuuksina sellaisinaan, vaan suhteena, mikä vallitsee johtajan ja hänen seuraajiensa välillä” (1954, 1083). Vaikka karisma on subjektiivista ollen siis riippuvainen seuraajien johtajalleen antamista ominaisuuksista, olisi virhe olettaa, että sitä voitaisiin soveltaa kehen tahansa. Täytyy olla epätavallisuuden mitta karismaattisen johtajan persoonassa yrityksessä saada esiin innostusta ja omistautumista karismaattisen auktoriteetin asettamiseksi.

Mikä muodostaa ”epätavallisuuden” on jälleen kerran subjektiivista riippuen olemassa olevasta poliittisesta kulttuurista, mutta voidaan tuskin epäillä, että karismaattisen suhteen voi synnyttää vain henkilö, jolla on jotain erityispiirteitä. Siten, ei ole merkitystä kuinka epätavallinen hän saattaa olla, sillä henkilö ei tule karismaattiseksi, ellei hänen epätavallisuutensa tule muiden tunnistamaksi. Epätavallisuuden muuttuminen karismaksi riippuu poliittisista taidoista ja mahdollisen karismaattisen johtajan magnetismista ja hänen vakaumuksestansa, joka koskee hänen historiallista rooliaan.

Jos henkilö meinaa muuttaa menestyksekkäästi epätavallisuuden karismaksi, hänen tulee ottaa itsensä vakavasti; hänen tulee nähdä itsensä valittuna täyttämään jokin historiallinen tehtävä. Tunne missiosta ja sen täydennys, välttämättömät poliittiset taidot, ovat edellytyksiä karismaattisen oikeutuksen perustamiseksi.

Karismaattinen kulttijohtaja tarvitsee ensinäkin sanoman ja päämäärän, joka voi olla itsessään kiitettävä, ja jonka myötä hän saa seuraajia aatteensa ympärille. Jim Jones ratsasti kansalaisoikeuksilla, sosiaalisella oikeudenmukaisuudella ja rasismin vastaisuudella, joka oli tuohon aikaan merkittävä sosiaalinen vaikutin Vietnamin sodan, rotumellakoiden ja Martin Luther King Jr. murhan ansiosta. Jim Jones on esitetty usein virheellisesti kristittynä fanaatikkona tai uskolla parantajana. Vaikka Jones käytti itsestään nimeä pastori (reverend) ja perusti karismaattis-evankelisen kirkon nimeltä kansojen temppeli (Peoples Temple), hän oli täysiverinen kommunisti, joka alkoi puhua yhä vähemmän Jumalasta saadessaan ihmiset pauloihinsa. Lopulta hän edisti kannattajilleen ateismia ja neuvoi heitä “käyttämään Raamattua vessapaperina”.

Jonesin vaimo Marceline myönsi vuonna 1977 New York Timesin haastattelussa, että Jim Jonesin tavoitteena oli edistää Marxismia USA:ssa värväämällä ihmiset marxisteiksi uskonnon kautta ja piti innoittajanaan ateistista massamurhaaja Mao Zedongia. “Jim käytti uskontoa saadakseen ihmiset eroon uskonnon oopiumista”, hänen vaimonsa kertoi. Uskonnollista retoriikkaa hyväksikäyttämällä hän saattoi luoda samalla uskonnon itsensä ja liikkeensä ympärille. Hän pilkkasi kristinuskon “taivasjumalaa” ja sanoi eräässä saarnassaan:

Tulet auttamaan joko itseäsi tai et tule saamaan apua lainkaan! On vain yksi kunnian toivo ja se on sinussa itsessäsi. Kukaan ei tule taivaasta pelastamaan sinua! Taivasta ei ole olemassa. Meidän tulee tehdä taivas tänne maanpäälle!

Tämä lausunto tuo mieleen Ilmestyskirjan kuvauksen Antikristuksesta: “Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat” (Ilm. 13:6). Koska “pastori” Jones saarnasi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta rasismia ja eriarvoisuutta vastaan, hänellä oli vaikutusvaltaisia tukijoita Amerikan demokraattipuolueen johtajissa. Näiden joukossa mm. senaattori Dianne Feinstein Kaliforniasta, ja Willie Brown, San Franciscon entinen pormestari ja maan nykyisen varapresidentin Kamala Harrisin mentori. Hänen retoriikkansa ei eronnut paljoakaan nykypäivän Black Lives Matter ja Antifa -liikkeistä, joita tuetaan nyt samalla tapaa Amerikan demokraattipuolueen ja massamedian voimalla. Hän saarnasi kerran:

Jos olet syntynyt kapitalistisessa, rasistisessa, fasistisessa Amerikassa, silloin olet syntynyt synnissä. Mutta jos olet syntynyt sosialismissa, silloin et ole syntynyt synnissä.

Tähän kapitalismin ja amerikkalaisen yhteiskunnan vastaiseen radikaaliin marxistiseen retoriikkaan sekottui myös Jonesin harhaluulot hänen omasta suuruudestaan. Kuten kultin entinen jäsen Hue Fortson Jr. sitaarasi hänen sanoneen: “Jos näet minut ystävänäsi, tulen olemaan ystäväsi. Jos näet minut isänäsi, tulen olemaan isä niille teistä joilla ei ole isää… Jos näet minut pelastajanasi, tulen olemaan pelastajasi. Jos näet minut Jumalanasi, tulen olemaan Jumalasi.” Jonesin kultin entinen, loikannut jäsen Deborah Layton Blakey, kertoi todistajalausunnossaan:

Toistuvasti temppelin tapaamisissa pastori Jones puhui taukoamatta tuntikausia. Useina aikoina hän väitti olevan joko Lenin, Jeesus Kristus, tai yksi vaihtelevasta joukosta uskonnollisia tai poliittisia hahmoja. Hän väitti omistavansa jumalallisia voimia ja että hän kykeni parantamaan sairaita. Hän sanoi, että hänellä oli epätavallinen havaintokyky ja pystyi kertomaan mitä kukin ajatteli. Hän väitti, että hänellä oli voimakkaita yhteyksiä ympäri maailman, mukaan lukien Mafiaan, Idi Aminiin, ja Neuvosto-hallintoon…. Hänen teoriansa oli, että päämäärä oikeuttaa keinot. Toisina aikoina hän näytti olevan vainoharhaisen maailmankuvansa vallassa. Hän ei nukkunut päiväkausiin ja puhui pakonomaisesti häntä vastaan suunnatuista salaliitoista. Kuitenkin, ajan myötä hän näyttäytyi tulevan täysin irrationaaliseksi.

Alkuunsa ajatellen voisi luulla, että suuri enemmistö johtajan seuraajista alkaisi karttaa ja vältellä häntä, kun hänen päänsä sisällä niin sanotusti “pimahtaa”. Mutta juuri tämä saa aikaan professori Nyomarkayn kirjassa mainitun karismaattisen oikeutuksen, sillä johtajan epätavallisuus ei tule seuraajiensa tunnistamaksi ellei hän ota itseään vakavasti tai painota hänen historialliasta tai jopa jumalallista rooliaan maailmannäyttämöllä. Jos johtajan seuraajat ovat tarpeeksi innostuneita tämän edistämästä asiasta tai maailmannäystä, asteittaisen aivopesun myötä he ovat valmiita hyväksymään hänen irrationaalisimmatkin väitteensä. Lopulta he ovat valmiita palvomaan häntä Jumalana ja hyppäämään jyrkänteen yli jos hän niin sanoo. Raamattu varoittaa meitä, että petoa palvoessaan ihmiset seuraavat häntä jyrkenteen yli suoraan helvetin sammumattomiin liekkeihin:

Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: “Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. – Ilmestyskirja 14:9-11

Jim Jonesin viimeinen puhe missä hän yllyttää yli 900 seuraajaansa tekemään “vallankumouksellisen itsemurhan” “protestina epäinhimmillstä maailmaa vastaan”. 300 heistä oli lapsia, joiden voi kuulla huutavan ja itkevän tässä kasetissa, kun heidän vanhempansa juottavat heille myrkyn vastoin heidän tahtoaan. Myös vastahakoiset aikuiset tapettiin Jonesin turvamiesten taholta, vaikka suurin osa otti myrkyn vapaaehtoisesti. Eräs rohkea nainen yrittää käännyttää tässä Jonesin pään ja harkitsemaan muita vaihtoehtoja joukkoitsemurhan sijasta, mutta hänet vaiennetaan Jonesin ja tämän fanaattisten seuraajien taholta.

Totuus Prinssi Philipistä, Englannin kuningattaren juuri menehtyneestä aviomiehestä. Mitä median ylistävät muistopuheet jättävät sinulle kertomatta?

Edinburghin herttua Prinssi Philip kuoli perjantaina 9. huhtikuuta. 2021. Hän syntyi Kreikassa Kreikan kuninkaan Yrjö I:n pojanpoikana 10. kesäkuuta 1921, joten Philipin elämänkaari ei yltänyt ihan vuosisataan asti. Koska media täyttyy ylistävistä muistokirjoituksista ja maailmanjohtajien suruvalitteluista kuningasperhettä kohtaan, on syytä tuoda valoon taas Kuningattaren puolison pimeämpi puoli, jonka olen paljastanut kirjoissani ja blogiteksteissäni jo vuosien ajan. Koska jumalattoman kuolema ei ole koskaan Jumalallemme mieleen (Hes. 18:23), en ole vitsaillut asialla Facebookissa (no ehkä vähän), laittanut asian yhteyteen nauravia naamoja tai muuta lapsellista. Olen vain kertonut totuuden Philipistä hänen omien sanojensa valossa ja minua on jo syytetty julmuudesta ja empatian puutteesta Philipin omaisia kohtaan (ikään kuin he lukisivat tekstejäni). Kommentoin eräälle naiselle amerikkalaisen ystäväni Craig Bongin FB-ryhmässä: 

En ihan kykene ottamaan selvää mitä tarkoitat tuolla kaikella. Tarkoitatko, että meillä ei ole lupa levittää totuutta pahoista ihmisistä heidän kuolemansa jälkeen? Koska tässä on juuri koko pointtini. Media ei kerro meille totuutta Britannian kuningasperheen jäsenten pimeämmästä puolesta. Tietenkin Raamattu kehottaa meitä rakastamaan ja rukoilemaan jopa väärintekijöiden, kuninkaiden ja tämän maailman hallitsijoiden puolesta. Jokaisella perheellä on isiä, isoisiä, jne. Kun joku moraallisesti korruptoitunut ihminen kuolee, eikö minulla ole lupa puhua hänen moraalisesta korruptiostaan vain sen tähden, että hänellä oli lapsenlapsia? Ja usko minua, tiedän kyllä läheisen perheenjäsenen menetyksestä koituvan kivun. Menetin juuri rakkaan isoveljeni, joka teki itsemurhan viimevuoden joulukuussa hyvin vaikean masennuksen jälkeen.

Enkä ole myöskään henkilö, joka tuomitsisi ihmisiä kevyesti pelkkien kuulopuheiden tai subjektiivisten tuntemusteni perusteella. Otan hyvin vakavasti Raamatun varoitukset lähimmäistemme panettelusta ja uskon, että viimekädessä vain Jumala näkee kunkin ihmisen sydämen aivoitukset ja salaiset synnit. Itse en ole esittänyt koskaan mitään pyhimystä ja olen tunnustanut jo varsin avoimesti syntejäni koko kansan edessä näissä blogiteksteissäni. Jotkin lukijat ovat ilmaisseet jopa huolensa siitä, että vihamieheni saattaisi käyttää avoimuuttani hyväkseen. Britannian johtava psykologi ja mediapersoona Oliver James sanoi Keith Allennin dokumenttifilmissä Unlawful Killing, jonka ensinäytös pidettiin Cannesin elokuvafestivaaleilla vuonna 2011, mutta jonka esitys kiellettiin Yhdistyneessä Kuningaskunnassa:

Uskon Prinssi Philipin olevan joku, jolta puuttuu kokonaan sisäinen tunne oikeasta ja väärästä. Syvällä sisimmässään hän ei välitä kenestäkään toisesta yhtään mitään. Hän pitää kaikkia muita mahdollisina uhkina. Hän on täysin itsekäs ja tämä on aivan kuten Fred West tai kuka tahansa psykopaattinen henkilö.

Fred West oli englantilainen sarjamurhaaja, joka yhdessä vaimonsa Rosen kanssa kidutti ja raiskasi omia lapsiaan ja paritti heitä sukulaisilleen ja muille perversseille. Tällaista lausuntoa voisi pitää jo panettelevana ellei sille löytyisi mitään ulkoista vahvistusta. Diagnoosiin voisi suhtautua myös yhtä vakavasti kuin niihin psykoterapian ammattilaisten lukuisiin lausuntoihin presidentti Trumpin horjuvasta mielenterveydestä ellei Dr. James tehnyt tuota arviotaan asianmukaisessa psykiatrisessa istunnossa Edinburghin herttuan kanssa. Ketäänhän ei voi pätevästi diagnosoida ilman kahdenkeskistä psykoterapiaa. Miehen omat lukuisat lausunnot antavat kuitenkin tukea Jamesin diagnoosiin. Robin Clarkin kirjan If I Were an Animal (1986) esipuheessa Philip, joka oli mukana Maailman luonnonsääätiö WWF:n perustamisessa 60 -luvun alussa, sanoi seuraavan tyrmistyttyvän lausunnon:

Ihmettelen vain mitä olisi jälleensyntyä eläimeksi, jonka lajit ovat vähennetty niin paljon, että se olisi sukupuuton vaarassa. Mitkä olisivat sen tunteet ihmislajista, jonka väestönkasvu olisi kieltänyt sen olemassaolon… Minun täytyy tunnustaa, olen kiusaantunut pyytämään jälleensyntymistä erityisen tappavaksi virukseksi.

Alla Philipin vastaavia kommentteja, jotka osoittavat, ettei kyse ollut vain kuninkaallisen kuuluisista epäkorrekteista möläytyksistä (gaffes) vaan hänen ekofasistisesta ajatusmaailmastaan, jonka juuret palaa Thomas Malthusin ja Charles Darwinin kirjoituksiin:

  • Niin kauan sitten kuin vuonna 1798, Malthus selitti mitä tapahtuu, kun poistamme väestönkasvua rajoittavat tekijät. Yksi sellainen, jonka Darwin huomioi, oli että kaikki lajit ovat kykeneviä tuottamaan paljon suurempia väestömääriä kuin olemassaolevat luonnonvarat sallivat; Se että väestöt eivät kasva nopeudella johon he kykenevät oli perustana hänen teorialleen luonnonvalinnan ohjaamasta evoluutiosta [huom. vastauksena tähän oletettuun ongelmaan Malthus kannatti yhteiskunnan heikoimpien ja köyhimpien tappamista].

  • Mitä on kuvattu “luonnon tasapainona” on yksinkertaisesti luonnon systeemi itsehillintään. Hedelmällisyys ja lisääntymisnopeus onnistuu luomaan ylijäämäväestöä menetysten korvaamisen jälkeen. Saalistus, ilmaston vaihtelu, sairaudet ja nälänhätä – ja kasvavasti epäsopivasti nimetyn Homo sapiens -lajimme keskuudessa, sodat ja terrorismi – ovat pääasiallisia keinoja joilla väestömäärä saadaan pidettyä jonkinlaisessa kurissa [eli Philipin mukaan sota ja terrorismi on toivottavaa väestönkasvun nopeuden hillitsemiseksi].

  • Sen jälkeen kubn olet sekaantunut luonnon tasapainoon, tulee välttämättömäksi säilyttää tasapaino keinotekoisesti. Tämä tarkoittaa, että jotkin eläimet tulee tappaa lajien terveyden ja elinkelpoisuuden säilyttämiseksi kokonaisuudessaan kuin myös paljon haavoittuviempien lajien eduksi. Valitettavasti on monia ihmisiä, jotka vastustavat tämän kaltaista asiaa. [huom. Philip saattaa puhua yhtälailla ihmislajista, kun hän mainitsee joidenkin eläinten tappamisen tarpeen, koska darvinistisessa maailmankatsomuksessa ihminen on vain pelkkä eläin].

  • Ihmisen väestönkasvu on mahdollisesti vakavin yksittäinen pitkän ajan uhka eloonjäämisellemme. Olemme matkalla kohti suurta tuhoa ellei sitä ole pidetty aisoissa – ei vain luonnollisen maailman tähden vaan myös ihmismaailman tähden. Mitä enemmän on ihmisiä, sitä enemmän he kuluttavat luonnonvaroja, luovat saastetta, aiheuttavat taisteluita. Meillä ei ole vaihtoehtoa. Jos sitä ei hallita vapaaehtoisesti, sitä tullaan hallitsemaan pakolla lisääntyvine tauteineen. nälänhätineen ja sotineen.

  • Teollinen vallankumous sytytti tieteellisen vallankumouksen ja toi sen mukana paremman julkisen hygienian, paremman sairaanhoidon ja paljon tehokkaamman maatalouden. Seurauksena oli väestönkasvu, joka jatkuu yhä tänään…. Valitettavasti tämä hyvää tarkoittanut kehitys on aiheuttanut valtavien mittasuhteiden ekologisen tuhon.

  • WWF:n tavoite on ” suojella” systeemiä kokonaisuutena: ei estää yksittäisten eläinten tappamista. Nuo jotka ovat huolissaan luonnonsuojelusta hyväksyvät sen että kaikki lajit ovat saalista toisille lajeille. He hyväksyvät sen, että useimmat lajit tuottavat ylijäämäväestöä, jota voidaan leikata ilman että se uhkaisi lajien eloonjäämistä kokonaisuudessaan.

Natsit olivat tunnettuja luonnon- ja eläinsuojelua tähdentävistä ajatuksistaan ja politiikastaan. Monet natsijohtajat tunsivat sympatiaa enemmän eläimiä kuin ihmisiä kohtaan. Kuten natsien eläinsuojeluohjelmien tutkijat Boria Saxin ja Arnold Arluken kertovat paperissaan Understanding Nazi Animal Protection and the Holocaust: “Voisi olla ehkä helppoa sivuuttaa natsien julistukset eläimistä pelkkänä tekopyhyytenä, mutta vastaväitteeksi voitaisiin esittää muita selityksiä. Esimerkiksi, anekdotiset raportit ja psykologiset arviot monista merkittävistä natseista viittaa siihen, että he tunsivat kiiintymystä eläimiä kohtaan, mutta inhoa ihmisiä kohtaan… Natsit hämärsivät moraalisen eron eläinten ja ihmisten välillä ja taipuivat kohtelemaan ajoittain jopa herrarodun jäseniä eläiminä.” Samassa tekstissä kirjoittavat muuten kertovat natsien vastustaneen myös lännessä vallinnutta “mekaanista tiedettä” “holistisen tieteen” sijasta, joka oli enemmän Goethen kuin Newtonin ajatusten vaikuttamaa. Täsmälleen samaa asiaa Philipin poika Charles protestoi hänen esoteerisessa manifestissaan Harmony: A New Way of Looking at Our World. Nämä Philipin ja Charlesin ajatusten yhteydet natsismiin eivät ole jotain sattumanvaraisia ilmiöitä.

Philip nimittäin lähettiin vuonna 1933 saksalaiseen natsikouluun. Professori Jonathan Petropolous kertoi kirjassaan Royals and the Reich, The Princes von Hessen in Nazi Germany (Oxford 2006), jota varten kirjailija sai yksinoikeuden Philipin haastatteluun:

Kun nuori Prinssi Philip koki natsillistetun instituution – ”siellä oli paljon kantapäiden kopistelua ja ‘Hail Hitler’ huudot olivat pakollisia Saksan nationalisteille” – hän jätti pian Theodoran ja hänen sisarensa.

Philipin kaikki neljä isosiskoa Margarita, Theodora, Cecile ja Sophie naivat merkittävät aristokraattiset natsijohtajat. Heistä nuorin, vuonna 1914 syntynyt Sophie, nai Hessen Prinssi Christophin, joka kuului “lopullisen ratkaisun” arkkkitehdin Heinrich Himmlerin SS-eliittiin. Kuten William Walter Kay kertoo kirjan yhteenvedossa ja arvostelussa sivulla ecofascism.com:

Christoph liittyi SS:n helmikuussa 1932 ja nousi nopeasti, tullen luutnantiksi maaliskuussa 1933 ja komentajaksi 160-miehen liikkeelle tuon vuoden syyskuussa. Vuonna 1934 hänet esiteltiin Himmlerin henkilökohtaiselle miehistölle. Christoph maksoi lojaalisesti SS jäsenmaksunsa ja täysin allekirjoittautui SS ideologiaan rasismista ja valloituksesta. Hän oli mukana elämänlähde -seurassa – SS:n tytärseura, joka oli omistautunut herrarodun jalostamiseen ja mihin vain korkean aseman SS-miehet liittyivät. Vuonna 1936 Christoph sai pääkallosormuksen lakkiinsa. (pääkallomiehet johtivat myöhemmin kuolemanleirejä.) Christoph sai kynttilänjalan Himmleriltä käytettäviksi pakanallisisa juhlissa. Hänestä tuli SS-Oberfuhrer 1939. Christoph alkoi työskennellä Goringille välittömästi tammikuun 30., 1933 jälkeen ja nimitettiin “ensimmäiseksi sihteeriksi” toukokuussa. Tuona aikana hän aloitti salaisen työn Goringin tiedustelupalvelussa, valtakunnan Ilmailuministeriön tutkimusvirastossa.

Prinssi Philip alkoi seurustella Englannin Yrjö VI:n ja hänen vaimonsa kuningatar Elisabetin vanhimman tyttären Elisabetin kanssa Philipin kunnianhimoisen enon Louis Mountbattenin järjestämänä vuonna 1939. Samaan aikaan Yrjö VI:n kruunusta luopunut isoveli Windsorin herttua vehkeili natsien kanssa ja rohkaisi Hitleriä pommittamaan Englantia Churchillin pakottamiseksi rauhaan (tämä kiusallinen tieto on paljastettu myös Netflixin huippusuositussa The Crown -sarjassa). Vaikka kuningasperhe onnistui brändäämään itsensä sodan aikana ja sen jälkeen patrioottisena perheenä, historioitsijat ovat jo kyselleet, että oliko kyseessä pelkkä pr-temppu monarkian vallan säilymisen varmistamiseksi. Vaikka Windsorin herttua on yritetty esittää perheen mustana lampaana, hänet on tunnettu usein Prinsessa Elisabetin “suosikkisetänä”. Elisabetin sodan aikainen lastenhoitaja Marion Crawford kertoi “David-sedän” (Windsorin Herttuan) olleen ”rakas Lilibetille”. Hänen äitinsä sanottiin kalvenneen raivosta tätä lukiessaan, ja myöhemmin nimestä “Crawford” tuli hänelle petturuuden synonyymi (Crawfordista tuli yksi 1900 -luvun siteeratuimmista kuninkaallisista historioitsijoista). Kyseinen tieto on peräisin Kitty Kelleyn kirjasta Kuningasperhe (Otava 1997), sivulta 130, joka paljastaa myös Kuningattaren edesmenneen Margaret-siskon syvään juurtuneen rasismin ja juutalaisvihan.

Prinsessa Elisabetin ja hänen siskonsa vanhempien oletetusta natsivastaisuudesta nousi keskustelua brittilehdistössä vuonna 2010, kun Tom Hooperin ohjaama, 12 Oscar-ehdokkuutta ja seitsemän Golden Globe -palkintoa voittanut Kuninkaan Puhe esitti Yrjö VI:n sympaattisena änkyttävänä kuninkaana, joka kohtasi pelkonsa julkista puhumista kohtaan innostaakseen brittien patrioottisia tunteita kansakunnan synkimmällä hetkellä. The Sun -lehden vuonna 2015 julkisuuteen vuotama Windsorien – tosiasiassa germaanisen Saxe-Coburg ja Gothan aatelissuvun – kotivideo osoittaa kuitenkin, että Elizabeth Bowes-Lyon, myöhempi kuningataräiti, teki kahden tyttärensä ja Walesin Prinssin, tulevan Edvard VIII:n ja Windsorin herttuan, kanssa innostunutta natsitervehdystä vuonna 1933 kuvatulla kotivideolla. Videon kuvaaja oli todennäköisesti tuleva Yrjö VI, Elisabet II:n isä.

Petropolousin Royals and the Reich -kirjan mukaan myös Yrjö VI oli mukana sotaa edeltävässä “rauhanliikkeessä” ja tuki pääministeri Chamberlainin (1937 – 40) harjoittamaa Hitlerin myötäilypolitiikkaa. Daily Mail kertoi 19. helmikuuta 2011 kuinka historioitsija John Harrisin mukaan Yrjö VI “oli valmis hankkiutumaan eroon Winston Churchillista pääministerinä, jäädyttämään parlamentin ja käyttäen valtaansa monarkkina, nimittämään pasifistisen poliitikon hallituksen pääksi ja julistamaan aselevon Saksan kanssa.” Samassa artikkelissa huomioitiin seuraavaa:

Sähköpostit ovat pudonneet joidenkin lähes 6000 Oscar-palkinnon äänestäjän postilaatikoihin, joissa on vihjattu änkyttävän kuningas Yrjö VI:n olleen antisemiittinen ja tukeneen ajatusta Saksan juutalaisten pakenemisen estämisestä vuonna 1939 Palestiinan suojasatamaan.

Myös brittilehti The Guardian paljasti tämän asian vuonna 2002: “Jotkut dokumentit, ajalta jotka ovat päässeet jo julkiseen vaikutuspiiriin, antavat viitteitä kuninkaallisen parin näkemyksistä. Keväällä 1939 Yrjö VI opasti hänen yksityissihteeriään kirjoittamaan ulkoministeri lordi Halifaxille. Kuulleessaan, että ‘lukemattomat juutalaispakolaiset eri maista menivät vaivihkaa Palestiinaan’, kuningas oli ‘iloinen tietäessään, että toimiin ollaan ryhdytty sen ehkäisemiseksi, etteivät nämä ihmiset lähtisi heidän synnyinmaastaan’. Halifaxin virasto sähkötti Britannian suurlähettiläälle Berliinissä pyytäen häntä rohkaisemaan Saksan hallitusta ‘tarkistamaan juutalaisten luvatonta maastamuuttoa.’… Elämänsä myöhemmässä vaiheessa kuningataräidin päivällisseuralaiset myönsivät, että hän vastusti vakaasti juutalaispakolaisten maahanmuuttoa Palestiinaan.”

En ole syyttänyt koskaan kuningatar Elisabet II:sta antisemitismistä tai natsisympatioista, koska siitä en ole löytänyt todisteita. Kuningatar on onnistunut pitämään henkilökohtaiset mielipiteensä lähes 70 -vuotisen valtansa ajan niin yksityisinä, ettei kukaan tiedä juuri yhtään mitään hänen poliittisista näkemyksistään. Hänen edesmennyt aviomiehensä ja esikoisensa on taas edistänyt jo vuosikymmeniä Rooman klubin malthusilaisia oppeja ihmiskunnan liikaväestöstä ja rajallisista luonnonvaroista, luonnonsuojelun valepuvussa esiintyvää ekofasismia, joka oli myös keskeinen elementti natsismin maailmankuvaa ja politiikkaa. Vain harvat koulutetut ihmiset, kuten Facebook-ystäväni ja lääkäri Mikko Paunio, joka hylkäsi äskettäin vuosikymmenisen kannatuksensa SDP:lle ja siirtyi ehdokkaaksi Perussuomalaisiin, ovat varoittaneet kirjoituksissaan ekofasismista ja vihreän liikkeen natsiyhteyksistä.

Philipin perverssi kasvuympäristö

Philipin natsiyhteyksien ja lukuisten ekofasististen lausuntojensa ohella hänellä oli myös hyvin hälyttävä kasvuympäristö. The Guardian -lehti paljasti 23. helmikuuta 2002 seuraavan hätkähdyttävän tiedon:

10 -vuoden iässä hän [Prinssi Philip] oli tosiasiallisesti orpo ja kirjaimellisesti koditon. Hänen vanhempiensa avioliitto päättyi ja hän menetti isänsä äveriäälle leskelle Monte Carlossa ja hänen äitinsä kummalliseen henkiseen romahdukseen, joka oli luonteeltaan uskonnollinen ja seksuaalinen. 12 -vuoden iässä hänen siskonsa naivat saksalaiset aristokraaatit, jotka myöhemmin erottivat itsensä natsipuolueen linnakkeina, mikä yhdessä äitinsä hulluuden kanssa ja vangitsemisella mielenterveyslaitokseen, ei saanut Philip poikaa leuhkimaan perheestään suurilla yksityiskohdilla. Hänet tuotiin Englantiin enonsa Georgen suojeluksessa, Milford Havenin toisen markiisin ja Battenburgin englantilaistetun Mountbatten -nimen perijän. George, jonka päälahjoitus yhteiskunnalle oli valtava pornografinen kokoelma, joista kaikkein näyttävimpinä olivat insestiset orgiat ja keinotekoiset sukuelimet, jotka hän jätti onnekkaalle Brittiläiselle Museolle [vahvistus minun].

Kitty Kelleyn paljastuskirjan mukaan Philipin George-enon “henkilökohtaisten tilitietojen mukaan hän tuhlasi yli 100 000 dollaria kootessaan valtavaa albumikokoelmaa eroottisista valokuvista ja sadomasokistisista kirjoista, jotka käsittelivät insestiä, homoseksuaalisuutta, eläimiin sekaantumista ja perheorgioita missä äiti ja poika liittyivät isän ja tyttären kanssa seksuaaliseen kanssakäymiseen. George sijoitti omaisuuden ostamalla keinotekoisia sukuelimiä, sukuviettiä kiihottavia lääkkeitä, hevosenruoskia ja instrumentteja itseruoskintaan.” Vuonna 1938 syöpään kuolleen George-enon ohella hänen veljensä Lousi Mountbatten tuli merkittäväksi vanhemmaksi niin Philipin kuin Charlesinkin elämässä. Metro -lehti kertoi 18. elokuuta 2019:

Prinssi Charlesin mentori Lordi Mountbatten oli ‘homoseksuaali perversiolla nuoriin poikiin’, paljastuneiden FBI kansioiden mukaan. Juhlittua sotasankaria, joka oli Intian viimeinen varakuningas, ja hänen vaimoaan Edwina Mountbattenia kuvattiin ’äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä’ tiedustelukansioissa, jotka väittivät molempien osallistuneen säännöllisesti avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. 75 vuotta vanhat FBI dokumentit tlevat julkisuuteen, kun brittiläinen historioitsija Andrew Lownie vaati niiden julkistamista Freedom of Information (FOI) lain alla hänen uuteen elämäkertaansa The Mountbattens: their Lives and Loves.

Kansiot alkavat vuodesta 1944, seuraten Mountbattenin nimitystä ylimmäksi liittoutuneiden komentajaksi Kaakkois-Aasiassa. Eräässä haastattelussa toisesta aiheesta kirjailija ja seurapiirihenkilö Deciesin Paronitar Elizabeth de la Poer Beresfordin kanssa , hän väitti Mountbattenilla olleen mieltymys nuoriin miehiin, mikä teki hänet ’sopimattomaksi johtamaan minkään sortin sotilaallisia operaatioita’, The Sunday Times raportoi. Kansioissa lukee: ‘Hän sanoo, että näissä piireissä Lordi Louis Mountbattenia ja hänen vaimoaan on pidetty äärimmäisen alhaisen moraalin henkilöinä.”

’Hän sanoo, että Lordi Louis Mountbatten oli tunnettu homoseksuaalina, jolla oli perverssio nuoria poikia kohtaan. Lady Deciesin mielestä hän on sopimaton mies johtamaan minkään sortin sotilaallista operaatiota tämä tilansa johdosta. Hän lausui myös, että hänen vaimoaan Lady Mountbattenia pidettiin yhtäläisesti oikullisena.’ Se allekirjoitettiin EE Conroyn, New Yorkin kenttätoimiston pään taholta, joka kirjoitti, että paronittarella ’ei näytä olevan erityistä motiivia näiden lausuntojen antamiseen’.

Andrew Lownien kirja ei ole ensimmäinen, joka heittää epäilyksen varjon Philipin Louis-enon mahdollisesta seksuaalisesta kiintymyksestä lapsiin. Kirjassa ’War of the Windsors’ ja Sunday People -uutislehdessä sivulla 17 väitettiin, että Lordi Mountbattenin uumoiltiin olevan yhteydessä Kincoran poikakodin hyväksikäyttöverkostoon. Lordi Mountbatten, viimeinen varakuningas Intiassa, oli tunnettu villistä siveettömyydestään ja biseksuaalisuudestaan, joka nautti nuorten työväenluokan poikien ja intialaisten maalaispoikien mielihyvästä. Toisin sanoen, Lordi Mountbatten nautti seksistä alempien luokkien lasten ja talonpoikien kanssa globaalisti. Jimmy Savile kertoi itse, että hänet esiteltiin kuningasperheelle ensimmäistä kertaa vuonna 1966 Louis Mountbattenin taholta ja hänestä tuli siitä lähtien kuninkaallisten, etenkin Prinssi Charlesin, uskottu ystävä. Savile oli seksirikollinen, joka poliisiraporttien mukaan hyväksikäytti vuosikymmenien ajan sairaalassa makaavia lapsia ja leuhki sairaalan henkilökunnalle kuinka hän häpäisi ruumishuoneen ruumiita seksuaalisesti.

Eliitin pedofiiliverkostoja tutkinut Kevin Annett, joka perusti keväällä 2011 Brysselissä Kansainvälisen tapaoikeuden tuomioistuimen (International Common Law Court of Justice) syyttääkseen ja asettaakseen oikeuteen lukuisia lasten kidutuksista, seksuaalisista pahoinpiteyistä ja murhista syytettyjä henkilöitä vallan huipulla, väittää tuomioistuimelle valaehtoisen todistuksen antaneiden silminnäkijöiden kuten Ann Marien ja Toos Nijenhuisin todistaneen Carnarfon linnassa (jossa Charles asetettiin Walesin Prinssiksi) lasten rituaalimurhia ja muuta kammottavaa saatanalliseen rituaalihyväksikäyttöön (Satanic Ritual Abuse) yhteydessä olevia väitteitä ja että että näissä rituaaleissa olisi ollut mukana Louis Mountbatten, Prinssi Philip ja eri paaveja. Voit nähdä Anneten väitteet tässä videossa, jonka kokosin ja suomensin viime vuoden elokuussa: 45-minuuttinen dokumenttini: Evidence: Satanic psychopaths rule this world? (tekstitys suomeksi).

Samalla kun en pysty todistamaan tällaisten kammottavien väitteiden todenperäisyyttä, en olisi lainkaan yllättynyt siitä kaiken sen valossa mihin olen jo törmännyt tutkiessani Euroopan aatelissukuja ja veretseisauttavaa ilmiötä nimeltä saatanallinen rituaalihyväksikäyttö. Kirjoitin aiheesta lähes sadan sivun verran tammikuussa 2015 julkaisemassani 700-sivun nettikirjassai Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus.

Philip Äreä. Kuninkaallisen kohteliaisuutta työtään tekevälle kuvaajalle.