Uusi Facebook kirjamainokseni!

Maailmanjohtajat ympäri maailmaa oikeistolaisesta Boris Johnsonista vasemmistolaiseen Joe Bidenin kokoontuivat juuri yhteen ja vaativat maailman jälleenrakentamista globaalin pandemian jälkeen. Samaan tapaan kuin maailmanjohtajat käyttivät termiä ”uusi maailmanjärjestys” kylmän sodan ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, he käyttävät nyt uutta termiä nimeltä ”Build Back Better”, jonka alkuperä on Maailman talousfoorumin viimevuonna lanseeramassa ”The Great Reset”, eli suomeksi suuren nollauksen suunnitelmassa. Foorumin verkkosivuilla julistetaan avoimesti, että suunnitelmana olisi luoda vuosikymmenen loppuun mennessä yhteiskunta ”jossa kukaan ei omista mitään (raharikasta eliittiä itseään tietysti lukuun ottamatta) ja ihmiset ovat onnellisia siitä huolimatta”. Suomessa suurta julkisuutta saanut ekonomisti Tuomas Malinen kutsui tätä suunnitelmaa Sami Miettisen podcastissa suurimmaksi uhaksi lännen vapaille yhteiskunnille sitten fasismin ja kommunismin. Joulukuisen podcastin on nähnyt jo yli 100 000 suomalaista katsojaa.

Suuren nollauksen näkyvimpinä puolespuhujina on ollut Maailman talousfoorumin perustajan, 83 -vuotiaan Klaus Schwabin ohella, ilmastoaktivistina tunnettu Walesin Prinssi Charles, 72, jonka isä Prinssi Philip kuoli huhtikuussa 99 -vuotiaana. Jos hänen äitinsä eläisi yhtä vanhaksi, Charles tulisi istumaan Englannin valtaistuimelle seuraavan viiden vuoden sisällä. Vaikka parlamentaarisessa monarkiassa Yhdistyneen Kuningaskunnan perustuslaki kieltää monarkkia sekaantumasta poliittisiin kiistoihin ja puhumasta poliittisista mielipiteistään julkisesti, Charles III uhkaa tulla nyt, kuninkaallisen kirjailija Clive Irvingin sanoin, ”tyrannikuninkaaksi” Englannin menneisyyden julmuudestaan pahamaineisten absoluuttikuninkaiden jalanjäljissä. Sky News Australian uutisankkuri Rowan Dean huomioikin viimemarraskuussa, että Charles yrittää myydä massoille ”ekofasistista globalistista totalitaarista agendaa”.

Charles on ottanut viimeaikoina yhä näkyvämpää poliittista roolia ja juuri äsken hän puhui G7 maiden johtajille ja kutsui pandemiaa ja ilmastonmuutosta ”kriisiksi, jolla ei ole kansallisia rajoja”. Hän vaati hallitusten ja liikeyritysten globaaliin mobilisointiin ja yhteistyöhön ilmastokriisin päihittämiseksi. Hänen ystävänsä Gordon Brown, Britannian entinen pääministeri, joka ”takoi vahvan työsuhteen” Walesin Prinssi kanssa syksyllä 2007, kehotti maailmanjohtajia, brittilehti The Guardianin mukaan, ”luomaan väliaikaisesti muodostetun globaalin hallinnon Covid-19 pandemian lääketieteellisen ja taloudellisen kaksoisuhan selättämiseen.” Globaalit lockdownit eli kansantalouksien sulkutilat ovat vasta alkusoittoa sille mitä globaali eliitti suunnittelee pahaa aavistamattomia massoja varten. Miksi poliisin vastaisia marxistisia liikkeitä kuten BLM:ää tuetaan nyt hallitusten ja massamedioiden voimalla? Koska tarkoituksena on lännen juutalaiskristillisen yhteiskuntajärjestyksen hävittäminen ja sen korvaaminen ”uudella normaalilla”.

Jos olet kyllästynyt massamedioiden manipuloivaan ja agendavetoiseen uutistulvaan, tästä kirjasta löydät vaihtoehtoisen narratiivin siihen miksi maailman tapahtuvat näyttävät etenevän juuri siihen suuntaan kuin kirjailija ennusti tässä vuonna 2019 julkaistussa kirjassaan. Tämä kirja on jokaiselle profetioista, historiasta, Englannin kuningashuoneesta ja maailman tapahtumista ylipäätään kiinnostuneille. Tämä kirja kuljettaa sinut historian halki tämän hetken polttavimpiin maailmanpoliittisiin tapahtumiin. Eräs kirjan lukenut henkilö kuvasi sitä näin: ”Jos yhdellä sanalla kirjaa kuvailisin, sanoisin että se on VALLANKUMOUKSELLINEN. Vastaava ei ole tehty, eikä varmasti tulla tekemään.” Vallankumoukseen kutsuu myös kirjan päähenkilö eli Prinssi Charles. Charlesin ajama kestävyyden vallankumous ei tulisi olemaan yhtään sen vaarattomampi kuin marxistien punainen vallankumous. Itseasiassa se on paljon vaarallisempi, sillä se kutsuu avoimesti ihmisväestön radikaaliin vähentämiseen. Tästä kirjasta luet kuinka tällaiset ajatukset ja vaatimukset palaa väestötieteilijä Thomas Malthusin virheellisiin ja ihmisvastaisiin oppeihin ihmisen väestönkasvusta.

Tästä kirjasta opit paljon muustakin. Miksi Walesin Prinsessa Diana pelkäsi hänen henkensä olevan uhattuna ja uskoi hänen aviomiehensä suunnittelevan hänelle lavastettua auto-onnettomuutta? Mitä tieteellisen vallankumouksen isänä pidetty Isaac Newton opetti Raamatun profetioista ja Antikristuksen ilmestymisestä? Kuinka Kuningatar Viktorian aateloima skotlantilainen poliisiviranomainen Sir Robert Anderson, joka tutki mm. Jack-viiltäjän murhia 1800 -luvun Lontoossa, opetti Antikristuksen olevan ”roomalaisten prinssi”, joka nousee yhdistyneen Euroopan johtoon Israelin juutalaisvaltion jälleensyntymisen jälkeen? Kuinka Charlesin titteli merkitsee kirjaimellisesti ”roomalaisten prinssiä” nimien etymologiassa? Kuinka hänen virallinen tittelinsä laskee yhteen 666 kreikkalaisheprealaisessa gematriassa kahdella eri kielellä ja kahdella eri aakkostolla englanniksi ja hepreaksi – matemaattisia todennäköisyyslakeja uhmaten – , aivan kuin Ilmestyskirjan 13. luku ennusti Raamatun lopullisesta Antikristus kandidaatista. Kuinka hänen vaakunansa petosymboliikka sisältää heraldiikan virallisten selitysoppaiden valossa kaikki ne pedot, joilla Antikristusta on symboloitu Johanneksen Ilmestyskirjassa? Kuinka jo keskiajan roomalaiskatoliset profeetat kuvailivat maailman viimeistä tyrannia Charles-nimiseksi länsieurooppalaiseksi prinssiksi, joka nouseen Kaarle Suuren (Charles the Great) sukupuusta?

Kuinka Charles kykenee täyttämään Raamatun kaikki kriteerit Antikristuksen kansallisesta alkuperästä? Kuinka Danielin kirja sisältää yksityiskohtaisen näyn Antikristuksen alkuperästä Britannian kuningashuoneessa ja viittaa häneen omassa maassaan ylenkatsotuksi prinssiksi, ”joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa”? Kuinka Dianan suosiosta kateellinen ollut kruununperillinen on yrittänyt myydä hänen messiaanista visiotaan itsestään jo vuosien ajan? Kuinka Britannian arvostettu journalisti Damien Thompson, The Spectator sekä Catholic Herald -lehtien toimittaja, yritti varoittaa maailmaa Charlesin messiaskompleksista jo reilu vuosikymmen sitten, ja vertasi häntä David Koreshin ja Jim Jonesin kaltaisiin kulttijohtajiin, vaikka vain harvat kiinnittivät näihin varoituksiin mitään huomiota? Hänen radio-ohjelmassaan Holy Smoke, Damien luonnehti Charlesia mieheksi, ”joka näyttää olevan kiinnostunut enemmän itsensä palvomisesta” kuin maansa protestanttisesta perinteeestä, vaikka hän kuninkaaksi noustuaan tulee myös anglikaanisen kirkon ylikuvernööriksi. Charles sanoi itse vuonna 1994, ettei hän halua puolustaa kristinuskoa vaan kaikkia maailman uskontoja.

Tästä kirjasta löydät myös lukuisia esimerkkejä jo toteutuneista Raamatun profetioista, ja siten Raamatun profeetallisten tekstien luotettavuudesta, jotka ovat kaukana Nostradamuksen kaltaisten näkijöiden epäselvistä ja tulkinnanvaraisista nelisäikeistä. Löydät esimerkkejä kirkkoisien kirjoituksista, jotka tulivat toteen useita vuosikymmeniä myöhemmin juuri siten kuin he ennustivat Danielin kirjan profetioiden pohjalta. Löydät esimerkkejä kristikunnan historian merkittävimmistä tapahtumista, Länsi- ja Itä-Rooman tuhosta sekä Islamin noususta keskiajalla, Euroopan siirtomaavaltojen noususta uudella ajalla, ja kuinka ne kaikki ennustettiin vuosisatoja edellä Danielin näyissä. Näin monipuolista kirjaa löydät harvoin tämän genren alueelta. Ja kaikki tieto on pakattu vain 354 -sivuun ja reiluun 400 lähdeviitteeseen. Kirjailija on saanut osakseen sekä pilkkaa että ylistystä. Jälkimmäistä lähinnä niiltä, jotka hänen kirjoituksiinsa ovat jaksaneet syventyä. Reilu vuosi sitten ensiksi mainittuun ryhmään kuulunut henkilö kommentoi kirjailijan tutkimuksia tähän tapaan: ”Nyt on lääkitys pettänyt pahasti. Samuel täytyisi saada äkkiä johonkin hoitoon. Koska hän on keskuudessamme.”

Mutta jos kirjailijan premissi ja johtopäätökset ovat vääriä – mikä on toki mahdollista, koska ihmisinä me olemme kaikki kykeneviä erehtymään ja tekemään asioista vääriä johtopäätöksiä -, miksi jokainen kulunut vuosi on antanut kirjailijan päätelmille yhä enemmän uskottavuutta ja arvovaltaa? Miksi Prinssi Charles on tullut jokaisesta globaalista kriisistä yhä vaikutusvaltaisempaan ja poliittisempaan asemaan globaalin maailmanpolitiikan keskiöön? Et kuule tästä ehkä Suomen mediasta, mutta kirjailija on seurannut aktiivisesti ulkomaista mediaa. Charles tunnettiin pitkään kasveillensa puhuvana vaarattomana höhlänä, mutta tänään hän johtaa suuren nollauksen totalitaristista agendaa, joka sitä tutkineen Justin Haskinsin sanoin, ”edustaa kaikkein merkittävintä uhkaa kapitalismille ja yksilönvapaudelle yli puoleen vuosisataan. Monessa suhteessa se on paljon vaarallisempi kuin Neuvostoliitto oli koskaan.”

Tämä kirja tulee mullistamaan koko maailmankuvasi jos vain uskallat heittää ennakkoluulosi syrjään ja sukeltaa aiheen syöveriin, jota on tutkinut jo useat eri kirjailijat ympäri maailmaa lähes 40 vuoden ajan. Samasta aiheesta julkaistiin nimittäin ensimmäinen merkittävä kirja englanninkielellä jo yli 20 vuotta sitten. Kirjan sanoma on samanaikaisesti pelottava, puoleensatempaava että toivorikas, sillä se sisältää lupauksen myös paremmasta huomisesta. Kirjan Joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa – Antikristus paljastettu? voit osaa kirjailijan verkkosivujen etusivulta sekä painettuna että sähköisenä versiona: https://samueltuominen.com/

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s