Arizonan Maricopan piirikunnan 2,1 miljoonan äänen uudelleenlaskenta valmistuu Donald Trumpin syntymäpäivänä 14. kesäkuuta. Osoittaako laskenta Trumpin ja hänen kannattajiensa olleen oikeassa kaiken aikaa vai joudummeko punastumaan jos todisteita varastetuista vaaleista ei löydykään?

Edellinen kirjoitukseni sai erään vastaväittäjän kommentoimaan sitä ja asialliset vastaväitteet ovatkin aina tervetulleita blogissani. Jokaisen kannattaa käydä lukemassa minun ja nimimerkki koo keskisen välinen debatti. Kyseinen henkilö nimittäin väitti, että vaikka vaalipetos – johon hän ei siis uskonut – todettaisiinkin oikeaksi, niin ainoa ratkaisu tähän olisi uusien vaalien järjestäminen, ei ”hävinneen” kandidaatin palauttaminen presidentiksi. Keskisen kommentti oli kuitenkin itsensä kumoava, sillä jos uudelleenlaskennat osoittavat vaalien olleen vilpilliset, niin tällöinhän Trump olisi vaalien voittanut eikä hävinnyt osapuoli. Uusia vaaleja ei ole tarvetta järjestää tilanteessa missä äänten tarkempi laskenta osoittaa vain sen, että äänet sertifioitiin joulukuussa hävinneelle kandidaatille. Tiedän, että asia on niin tuoreena mielessä, että siitä on kivuliasta muistuttaa, mutta jos sunnuntaisen jääkiekon mm-kisojen Suomi-Kanada kultapelin uudelleenarvionnissa selviäisi, että Kanadan voittomaali jatkoajalla oli sääntöjen vastainen, niin tällöin asia tulisi ratkaista uudella pelillä, tai uudella jatkoajalla, koska yhden maalin mitätöinti ei tarkoittaisi vielä vastapuolen voittoa. Mutta vaaleissa voitto on aika harvoin kiinni yhdestä äänestä. USA:n valitsijamiesvaalijärjestelmässä on tosin mahdollista tasapelin kaltainen tilanne missä molemmat kandidaatit saisivat 269 valitsijamiestä, eli kumpikaan ei saisi voittoon vaadittua 270 valitsijamiestä (seuraisikohan siitä jonkinlaiset rankkarit?).

Torilla ei siis tavattu tällä kertaa. Mutta ehkäpä Trumpin kannattajat pääsevat juhlimaan sinne pian toisesta syystä. Suosittelen kuitenkin itsehillinnän harjoittamista ja välttämään liiallista alkoholin käyttöä tai nakuilua julkisilla paikoilla. Iltalehden toimittaja Tuomo Hyttinen kirjoitti 1. kesäkuuta kuinka Trump uskoo palaavan valtaan tämän vuoden elokuussa The New York Timesin ”Trump-kuiskaajana” tunnetun toimittaja Maggie Habermanin twiitin mukaan. Hyttisen artikkeli oli niin puolueellista aktivismijournalismia The New York Timesin ja The Washington Postin idoliensa jalanjäljissä, että sitä on melkoisen masentavaa lukea. Tämä asenteellisuus kiteytyy hyvin hänen loppukommentissaan: ”Hulluus ei todellakaan vielä lopu, vaan se saattaa olla vasta alussa.” Mitä tahansa Arizonan ja muiden osavaltioiden uudelleenlaskennat sitten osoittavatkaan, Hyttisen kaltaiset liberaalit ”toimittajat” tulevat keksimään aina tekosyitä kasvojensa säilyttämiseksi.

Onkin siis jo hyvin odotettavaa, että toimittajat tulevat hyökkäämään seuraavaksi – kuten he ovat jo tehneet – Arizonan laskennan rehellisyyttä vastaan, jos se osoittaa Trumpin olleen Arizonan todellinen voittaja, ja että suuri määrä Bidenille lasketuista äänistä oli laittomia. Itse taas tein päinvastoin. FB:ssa postaamassani kommentissa – jota lainasin myös koo keskiselle – kehotin jo Trumpin tukijoita tutkimaan itseään ja omia uskomuksiaan kriittisesti – itseni tietysti mukaan lukien – jos mitään petokseen viittaava ei tule esiin Arizonan laskennan loppupäätelmässä. On nimittäin helppoa lähteä keksimään tekosyitä: väittää että laskijatkin olivat osa suurta salaliittoa, ja kaivautua yhä syvemmälle jäniksen koloon salaliittojen kiehtovaan maailmaan. Jos kaivaudumme niissä kuitenkin liian syvälle, saatamme löytää itsemme pian litteän maan päältä tai jostain muusta yhtä hullunkurisesta ajatuksesta. Näen tällaisesta jo esimerkkejä FB-postauksissa missä presidentti Bidenin väitetään olevan kuminaaria käyttävä näyttelijä, joka ei asuisi edes todellisessa Valkoisessa Talossa. Yhtä hyvin voisimme väittää hänen olevan ihmisen muodon ottanut liskoalien planeetta X:stä. Toki jokainen voi uskoa vaikka kuussa asustavaan Elvikseen, mutta eräs FB-ystäväni lähetti minulle tänään mietelauseen, johon yhdyn kyllä täysin:

I don’t have a short temper. I have a quick reaction to bullshit.”

Kesäkuun 3. päivä julkaistussa toisessa Iltalehden artikkelissa on käsitelty myös Trumpin uskomuksia siitä, että hän palaisi presidentiksi vielä tämän vuoden sisällä. Siinä kerrotaan Mike Lindellin kertoneen Daily Beast -lehdelle: ”Jos Trump on sanonut (palaavansa valtaan) elokuussa, se johtuu todennäköisesti siitä, että hän kuuli minun sanovan niin.” Löydät Mike Lindellin toteamuksen useista hänen viimeaikaisista esiintymisistään, mm. tästä jossa hän esiintyy Steven Bannonin War Room -podcastin vieraana. Mihin Lindell sitten perustaa tuon elokuun ajoituksen, on minulle vielä epäselvää, mutta miehellä on selvästi sisäpiiritietoa asioista, koska hän on ollut eturintamassa paljastamassa tätä vaalipetosasiaa. Kuuntelin juuri tämän puolitoistatuntisen haastattelun hänen kirjastaan What Are The Odds – The Amazing Journey of Michael Lindell, joka kertoo hänen ihmeellisen nousunsa narkkarista, joka oli kuuden miljoonan dollarin veloissa, menestyneeksi yrittäjäksi, jota Pyhä Henki veti useasti puoleensa ihmeellisillä yhteensattumilla ja joka antautui lopulta Jumalan käyttöön ja otti Jeesuksen Kristuksen vastaan henkilökohtaiseksi pelastajakseen.

Eräässä tapauksessa kun hän oli yhä huumeriippuvainen, useat tuntemattomat ihmiset soittivat hänelle saman päivän aikana, mutta sen sijaan, että he olisivat tilanneet tyynyjä hänen My Pillow -tyynyfirmastaan, he kertoivat Jumalan antaneen heille unia hänestä, ja kutsuvan häntä käyttöönsä jos hän vain hylkäisi vanhan elämänsä. Jopa eräs ateisti soitti hänelle vihaisena kertoen, ettei hän usko edes Jumalaan, mutta saa toistuvia unia hänestä (Lindellistä) ja toivoi hänen ryhdistäytyvän, että nuo unet loppuisivat vaivaamasta häntä. Mike Lindell sai myös unen Trumpista juuri ennen kuin hän ilmoitti ryhtyvän presidenttikilpaan vuonna 2015. Kun Lindell, joka ei ollut koskaan edes äänestänyt, mietti syksyllä 2016 kaiken tarkoitusta ja kysyi Jumalalta rukouksessa miksi hän sai näitä unia Trumpista, saman päivän aikana Trump soitti hänelle henkilökohtaisesti. Kun Lindell kutsuttiin lopulta Valkoiseen Taloon ja esiintyi lehdistön kuvattavana presidentti Trumpin rinnalla, kaikki Lindellin ystävät olivat ihmeissään, että mitä tämä ex-narkkari tekee Yhdysvaltain presidentin kanssa ja tulivat uskoon saman tien. Myös moni Lindellin entisistä huumetovereista tuli uskoon ja he auttavat nyt lukuisia muita addiktion vaivaamia ihmisiä. Lindellin ihmeellistä tarinaa kuunnellessa on vaikea kuvitella, että hänen keskeinen roolinsa tässä vaalipetosasiassa olisi myöskään sattumaa. Lindell itse sanoo Jumalan kutsuneen hänet tehtäväänsä juuri tällaista aikaa varten. Mutta takaisin tuohon Iltalehden artikkeliin:

Myös Trumpin kannattajien keskuudessa on levitetty viime päivinä viestejä, että Joe Bidenin presidenttikausi saattaa päättyä lyhyeen, kun meneillään olevat ”uudelleenlaskennat” ja ”vaalitutkinnat” saadaan päätökseen. Amerikkalaisasiantuntijat ovat huomauttaneet, että maan poliittisessa järjestelmässä ei ole käytännössä vaihtoehtoa perua vaalitulosta ja nostaa valtaan edellinen presidentti. Joe Bidenin vaalivoitto vahvistettiin kongressissa 6. tammikuuta sen jälkeen, kun Trumpin vaalivalheista provosoituneet kannattajat olivat yrittäneet väkivalloin keskeyttää prosessin. Jos presidentti ja varapresidentti pantaisiin kesken kauden viralta Yhdysvalloissa, seuraaja määräytyisi tietyn käytännön mukaan eikä edellinen presidentti kuulu listalle. Ex-presidentin palauttamisesta virkaan pitäisi käytännössä tehdä erillinen perustuslain lisäys, mikä ei nykyisillä kongressin voimasuhteilla ole millään lailla realistinen vaihtoehto.

Tämän kirjoittanut henkilö tekee saman virheen kuin minulle kommentoinut koo keskinen. ”Jos presidentti ja varapresidentti pantaisiin kesken kauden viralta Yhdysvalloissa, seuraaja määräytyisi tietyn käytännön mukaan eikä edellinen presidentti kuulu listalle.” Tämä lause olettaa jo lähtökohtaisesti, että Joe Biden olisi Yhdysvaltain laillinen presidentti ja Trump olisi siten ”edellinen presidentti.” Jos laillisesti valittu presidentti syrjäytettäisiin jotenkin laittomin keinoin kuten salamurhaamalla hänet, silloin Yhdysvaltain perustuslaki määräisi hänen seuraajakseen tämän varapresidentin eli tässä tapauksessa Kamala Harrisin. Näin tapahtui myös kun John F. Kennedy salamurhattiin 22. marraskuuta 1963. Kysymyshän ei nyt ole mistään vaalituloksen perumisesta ja edellisen presidentin nostamisesta valtaan. Kysymys on sen osoittamisesta, että Joe Bidenin voiton sertifiointi 14. joulukuuta tai 6. tammikuuta oli laiton, koska äänien uudelleenlaskennan perusteella todellinen voittaja olisi pitänyt olla Trump eikä Biden.

Jos esim. Arizonan, Georgian ja Pennsylvanian osavaltioiden uudelleenlaskennat osoittavat Trumpin voittaneen nämä kaikki vaa’ankieliosavaltiot, niin tällöin häntä ei voisi kutsua enää perustuslaillisin termein ”ex-presidentiksi”. Latinakielisiä fraaseja käyttäen, hän olisi ex-pressa de facto, muttei de jure. Eli laillisesti puhuen, Trumpin olisi pitänyt asua Valkoisessa Talossa yhtäjaksoisesti tähän päivään asti, mutta vaalipetoksesta johtuen hän joutui muuttamaan sieltä pois ja tulemaan kansankielessä ex-presidentiksi. Ja perustuslaillisesti hänet tulisi palauttaa myös valtaan ja nykyinen Valkoisen Talon asukas tulisi häätää pois ja viedä sieltä muistisairaiden hoitokotiin jonne hän kuuluukin. Milloin tuo sitten tapahtuu, siitä en esitä sen kummempia arvailuja. Viittaan vain edellisessä artikkelissani lainattuun Kim Clementin profetiaan, jonka mukaan monet tulisivat kaatumaan syksyllä. Clement siis kuoli marraskuussa 2016 ja häneltä löytyy useita profeitioita Trumpin ensimmäiseen ja toiseen kauteen liittyen vuosilta 2007 – 2014. Olen viitannut niihin jo aiemmissa artikkeleissani ja videoissani.

Seiskat Jumalan viestinä Hänen jumalisesta väliintulostaan?

Edellinen kirjoitukseni lainaa myös Hank Kunnemanin profetiaa, joka profetoi tämän vuoden helmikuussa: ”Sinun tulisi katsoa kaikkia seitsemiä. Mikä on tämän tarkoitus? Jumala sanoo, teen sen merkkinä. Ja kun näet tämän, se merkitsee että Minun työni ja aikani on käsillä toteuttaakseni sen minkä olen luvannut; että tämä kansa tehtäisiin suureksi jälleen. Niinpä Jumala sanoo, että aika on tulossa, sillä Minä olen se joka avaa ovet, jota yksikään ihminen ei voi sulkea.” Olen puhunut seiskojen merkityksestä jo vuosia Jumalan profeetallisessa kalenterissa. Tämän vuoden tammikuussa julkaisemassani videossa ennustin, että 31. maaliskuuta tulisi tapahtua jotain merkittävää (toistin tämän ennustuksen myös täällä maaliskuun 1. päivä). Tuo päivä sattui olemaan nimittäin juutalaisen pesahin aikaa ja myös 70 päivää Bidenin virkaanastumisesta. Juuri tuona päivänä päätettiin Arizonan uudelleenlaskennasta, joka käynnistyi 22. huhtikuuta. Kunneman profetoi samassa yhteydessä, että ”tämä Pesahin aika (27.3 – 4.4) tulee olemaan erityinen. Tämä pesahin aika tulee olemaan eräs, joka tuo pelastuksen. Tämä pesahin aika tulee olemaan eräs, jolloin näytän voimani ja mahtini kansakunnalle ja kaikille maan kansakunnille.” Alla yhteenveto seiskoista, jotka on jo esiintynyt Donald Trumpin presidenttikauteen liittyen:

  • 20. tammikuuta 2017 Trump vannoi virkavalansa, kun hän oli 70 vuotta, 7 kuukautta ja 7 päivää vanha.
  • 6. joulukuuta 2017 Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi, joka oli 70 vuotta ja 7 päivää siitä kun YK päätti Israelin perustamisesta 29. marraskuuta 1947.
  • Trumpin hallinto siirsi USA:n suurlähetystön Jerusalemiin tämän tunnustuksen konkreettisena tekona 14. toukokuuta 2018, Israelin valtion synnyn 70 -vuotispäivänä.
  • Media julisti Joe Biden vuoden 2020 presidentinvaalien voittajaksi 7. marraskuuta 2020 sekavissa olosuhteissa, kun postiääniä laskettiin yhä monissa osavaltioissa ja vielä vaaliyönä Trumpin selvältä näyttänyt voitto näytti lipuvan Bidenille, kun ääntenlaskenta pysähtyi punaiseksi käääntyvissä osavaltioissa ja muuttui siniseksi vaaliyötä seuraavana aamuna ja seuraavien päivien erikoisten piikkien johdosta, joissa lähes 100% äänistä meni Bidenille ja demokraateille.
  • 70 päivää vaaliyön jälkeen demokraattien puhemies Nancy Pelosi julisti Trumpille toisen virkarikossyytteen, joka oli myös seitsemän päivää tammikuun 6. päivän mellakasta Capitolilla ja seitsemän päivää ennen Bidenin virkaanastumista.
  • Joe Biden vannoo virkavalansa 20. tammikuuta 2021 eli 77 päivää vaaliyön jälkeen.
  • 31. maaliskuuta Arizonan senaatti päätti hyväksyä Maricopan 2,1 miljoonan äänen täydellisen uudellenlaskennan ja palkkasi siihen neljä firmaa. Tämä oli 70 pävää myöhemmin siitä kun Biden vannoi virkavalansa.

Nyt sitten Arizonan kongressikandidaatti Josh Barnett ilmoitti Twitterissä, että Maricopan piirikunnan ääntenlasku valmistuu 14. kesäkuuta. Miksi tämä on merkittävä ajankohta? Koska se on Donald Trumpin 75 -vuotissyntymäpäivä. Pelkkää sattumaako? Samainen päivä sattuu olemaan myös Yhdysvaltain lippupäivä, joka juhlistaa Yhdysvaltain lipun käyttöönottoa tuona kyseisenä päivänä. Entä minä vuonna Yhdysvaltain lippu otettiin käyttöön? Vuosi oli 1777. Entä kuinka paljon kuukausia ja päiviä 14. päivänä tulee kuluneeksi marraskuun 7. päivästä, jolloin Joe Biden julistettiin mediassa vuoden 2020 vaalien voittajaksi? Seitsemän kuukautta ja seitsemän päivää. Edellisessä artikkelissa lainasin Kim Clementin profetiaa vuodenajoista, jossa hän profetoi mm seuraavaa:

”Seiso odottamassa. Hän on hiljaa. Hän ei ole palaamassa. Tämä Jumala on liian hiljaa. Mutta Minun armoni kestää iankaiken. Kuitenkin, on tulossa suuren pahuuden paljastuminen ja tulen aloittamaan sen ylhäältä. Olen ravistanut demokraatteja, mutta tulen ravistamaan republikaaneja jopa vielä enemmän…. Erikoinen heinäkuu. Erikoinen heinäkuu… Sillä Jumala sanoo, olen valinnut jokaisen vuodenajan ilmentämään jotain. Minun tahtoni tullaan tekemään. Ja se tulee toteen, että tuon merkin toisensa jälkeen, ja syksyllä se joka tulee alas, on se, jonka järkkyminen oli jo mahdollistettu. Tulen rakentamaan ja vapauttamaan resurssit ja syksyllä tulen näyttämään teille kenet olen valinnut opastamaan tätä kansaa ja rukoilemaan sen puolesta. Tulette iloitsemaan sillä se on Minun mieheni. Se on Minun valittu Daavidini, sanoo Herra.”

Heinäkuun 4. on Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä. Tänä vuonna se on 245 vuotta Yhdysvaltain itsenäistymisestä 4. heinäkuuta 1776. Miksi 245 vuotta on raamatullisessa sapattikalenterissa paljon merkittävämpi vuosiluku kuin esimerkiksi 250 vuotta, joka olisi neljännesvuosituhat? Koska se on seitsemällä jaollinen vuosiluku. Itseasiassa se voidaan jakaa kahdesti seitsemällä:

245/7 = 35

35/7 = 5

Luku 245 saadaan myös seuraavalla laskutoimituksella:

7/2 = 3.5

3.5 x 70 = 245

Tai seuraavasti:

70/2 = 35

35 x 7 = 245

Voimme siis odottaa jotain järisyttävää paljastuvan Yhdysvaltain itsenäisyyspäivään johtavien seuraavien viikkojen aikana. Lainaan vielä loppuun New Yorkin entistä poliisikomissaari Bernard Kerikiä, joka sanoi maanantaina Steve Bannonin The War Room -ohjelmassa: ”Meillä on useita tutkimuksia meneillään Georgiassa ja yksi erityisesti Fultonin piirikunnassa, Steve, ja ennustankin, että seuraavat kolme tai neljä viikkoa tulevat olemaan järisyttäviä. Luulen, että se on pohjimmiltaan tulossa siihen, että se osoittaa oikeaksi kaiken mitä Presidentti ja Rudy Giuliani ja minä olemme sanoneet viimeisen kuuden kuukauden ajan. Vaalit varastettiin. Pohjimmiltaan republikaanien lainsäätäjät eivät tehneet heidän työtään. He sallivat äänten sertifioinnin… Georgian osavaltion ministeri salli tämän sertifioinnin. Hänellä oli 174 puuttuvaa satsia Fultonin piirikunnan äänissä. 174! Tämä on 17400 äänilippua, jotka olivat kateissa ja he tiesivät siitä… Mutta paljon enemmän on tulossa julki ja se on tulossa näiden tutkimusten kautta. Oikeushaasteet on laskettu liikkeelle. Kirjalliset todistajanlausunnot on otettu. Luulen, että tulet näkemään jotain räjähtävää materiaalia seuraavan kahden tai kolmen viikon sisällä.”

8 vastausta artikkeliin “Arizonan Maricopan piirikunnan 2,1 miljoonan äänen uudelleenlaskenta valmistuu Donald Trumpin syntymäpäivänä 14. kesäkuuta. Osoittaako laskenta Trumpin ja hänen kannattajiensa olleen oikeassa kaiken aikaa vai joudummeko punastumaan jos todisteita varastetuista vaaleista ei löydykään?

  1. ”jos uudelleenlaskennat osoittavat vaalien olleen vilpilliset, niin tällöinhän Trump olisi vaalien voittanut eikä hävinnyt osapuoli”

    Sulla on varmaan jotain Yhdysvaltain vaalilakiin liittyvää linkkiä tähän liittyen?

    Tykkää

    1. Lue vastaukseni koo Keskiselle kokonaisuudessaan. Kyse on nyt maalaisjärjestä eikä jostain tietystä lakipykälästä. Huom. vilpillinen = Biden ”voitti” vaalit epärehellisesti eli hävisi todellisuudessa.

      Tykkää

      1. Kysymyksesi on samaa luokkaa kun kysyisit, ”Mikä perustuslain kohta sanoo, että vaalien voittaja olisi vaalien voittaja” tai ”Mikä perustuslain pykälä sanoo, että vaalien voittaja tulisi valita maan presidentiksi” Kannattaisi miettiä vähän mitä kommentoi ennen kuin kommentoi.

        Tykkää

      2. Tässä kohtaa kannattaa muistaa, että äänet on virallisestikin uudelleenlaskettu Maricopan osalta ja osavaltion tulos on seritifoitu. Jos todettaisiin että tässä republikaanien uudelleenlaskussa Maricopan piirikunnassa olisi esiintynyt vaalivilppiä, niin ajattelisitko että heti tunnin päästä olisi muuttoautot valkoisen talon pihassa?

        Mistä tiedetään onko avoimestikin Trumpin kannattajan firma Cyber Ninjas laskenut äänet oikein? Kuka on väärentänyt äänet? Tällainen vaatisi reaalimaailmassa pitkän tutkimus- ja oikeusprosessin, joka luultavasti kestäisi vuosia.

        Tykkää

      3. ”…ajattelisitko että heti tunnin päästä olisi muuttoautot valkoisen talon pihassa?” En ajattele ja vastasin tähän asiaan jo edellisessä kuin tässäkin kirjoituksessa kuin myös edellisen artikkelini kommentissa koo keskiselle, jonka jo kehoitin sinua lukemaan. Miksi esittää olkinukkeja eikä itseasiassa yrittää ymmärtää lukemaansa tekstiä ennen kuin lähtee kritisoimaan sitä. Kuten jo sanoin, asialliset vastaväitteet ovat toki tervetulleita, mutta en viitsisi toistaa itseäni ja vastata asioihin, jotka selviää jo hyvin yllä kirjoitetusta tekstistä.

        Se että Kyberninjojen perustaja sattuu olemaan Trumpin kannattaja, ei tee tyhjäksi firman asiantuntemusta ja pyrkimystä rehellisyyteen. Se on aika heikko tekosyy hyökätä Maricopan uudelleenlaskentaa vastaan, kun se on ollut tähän asti läpinäkyvin ja laajamittaisin ja jokainen on voinut seurata laskentaa ja sen turvatoimenpiteitä livenä laskennan alkupäivästä lähtien. Aiemmat ”viralliset” uudellenlaskennt olivat pelkkiä yrityksiä lakaista maton alle kansalaisten aidot huolet teatterimaisilla esityksillä missä laskettiin vain 8000 esimerkkiäääntä niiden viranomaisten taholta joilla oli myös suurin syy peitellä mahdollista vaalivilppiä.

        Kannattaa katsoa esim Mike Lindellin kaksituntinen dokumentti Absolute proof, jossa haastatellaan mm. kyberturvallisuuden asiantuntijoita, jotka kykenivät jo paikantamaan niiden maiden tarkat IP-osoitteet, joista ääniä peukaloitiin sähköisesti Bidenin hyväksi. https://home.frankspeech.com/content/mike-lindells-absolute-series

        Ironisinta tässä kaikessa on kuinka esim minun kaltaisia henkilöitä syytetään todellisuuden kieltämisestä, vaikka sanoin jo olevani valmis kohtaamaan uskomukseni jos Arizonan laskenta osoittaa meidän olleen täysin väärässä. Mutta vastapuoli ei ole koskaan valmis katsomaan itseään peiliin ja he tulevat keksimään tekosyitä silloinkin kun Trump palaa Valkoiseen Taloon tämän vuoden sisällä. Koska he eivät pysty myöntämään koskaan itselleen, että liberaali media oli väärässä alusta asti ja Trump ja hänen tukijansa olivat oikeassa, he tulevat keksimään tekosyitä voidakseen jatkaa ”orange man bad” narratiiviaan.

        Mutta jokainen itsellensä rehellinen ja totuutta rakastava ihminen tulee heräämään, kun näin lopulta tapahtuu. Toivon, että sinäkin kuuluisit lopulta tuohon jälkimmäiseen ryhmään, oli tosiasioiden myöntäminen sitten miten kivuliasta tahansa.

        Tykkää

  2. Kiitos uudesta avauksesta. olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi enkä katso puhuneeni itseäni mitenkään pussiin tai ristiriitaan puhuessani mitä tapahtuu jos vaalit olivat vilpilliset (mitä ne eivät olleet). jos ajatellaan, että esittämäsi skenaario olisi mitenkään mahdollinen, niin miksi kaikki bidenille annetut äänet olisivat vilpillisiä ja trumpille ei? miten kävisi kaikille jo jorgensenin tai howie hawkinsin äänille?

    itse viittaat urheiluun. jos esimerkiksi jalkapallo-ottelun osalta tavataan vedonlyönnin osalta systemaattista vilppiä ja tulokseen vaikutusta, niin silloin veto mitätöidään. jalkapallo ei sen osalta ehkä ole paras esimerkki kun joukkueita kentällä ei ole kuin kaksi. nyt ehdokkaita oli useita ja samassa yhteydessä äänestettiin myös muista asioista kuten aiemmin totesin – mielenkiinnosta, mitä pitäisi tehdä äänestyslipulle, jossa on ääni bidenille, mutta republikaanille senaattiin? miten perustelisit sen, että saman koneen äänestyslippu olisi osittain mielestäsi oikein ja osittain väärin? tai trumpille annettu ääni, jossa demokraatti senaattori. lopputulos johtaisi loputtomaan kierteeseen ja silloin ainut mahdollisuus olisi järjestää uudet vaalit. näinhän toimitaan demokratioissa – israelissa oli ties kuinka monet vaalit viimeisen 2 vuoden aikana kun hallitusta ei ole saatu kokoon. toki siellä ensin annetaan jonkun muun yrittää muodostaa hallitus kuin voittajan, mutta jos lopputulos on umpikuja, niin ainut mahdollisuus on uudet vaalit. huomioi – vaikka joku tulisi vaaleissa ”toiseksi” ei hänestä automaattisesti tule pääministeriä, elli hallitusta saada muodostettua niin, että knesset sen, tämän maan ja esimerkin osalta, hyväksyisi.

    näin ollen, vaikka se ei mitenkään nyt ole tarpeen, koska vaalien voittaja on virassa oleva presidentti, ainut mahdollisuus olisi uudet vaalit, mutta sekään ei ole yhdysvaltain lakien mukaan tapa miten he menettelevät. jos olisi pienikin epäselvyys siitä, että presidentin, edustajanhuoneen ja senaatin kokoonpano olisi ”epärehellinen” niin kaiketi silloin järjestettäisiin uudet vaalit eikä otettaisi jonkun vanhan vaalin kakkossijalla ollutta tilalle.

    tätä voisi jatkaa pitkään, mutta en usko, että se on tarpeen. trump hävisi. häviää jälleen uudellueen laskennassa ja vaikka tällä laskennalla ei ole edes merkitystä. biden voitti ja se on hyvä asia yhdysvalloille, maailmalle ja demokratialle.

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista. En vastannut edellisessä kommentissasi esiinnostamaasi kysymykseen senaatin ehdokkaiden äänistä, joten viittaan tuon osalta vain FB-ystäväni äskeiseen kommenttiin:

      ”Huomioitava asia on et tarkastukset koskettaa myös niitä senaatin vaaleja ja voidaanko sanoa et nämä tarkastukset tulevat koskettamaan ns. Limittäin vallanjakoa ja tuo sinun väittely kaveri sanoi jossain kommentissa ettei asioille pysty senkään takia muutoksia koska nyt on demokraatti enemmistö vallassa. Arizonassa halutaan laajentaa tarkastuksia koko Arizonaan ja Senaatin vaaleihin, nyt tuo Maricopa koskettaa yli 60% Arizonan äänistä. Georgiassa puhutaan että tarvitaan tarkastaa kaikki 2020 vaalit, Pensylvaniassa puhutaan samaa, NewHampshiressä tarkastus sai alkunsa juuri demokraattien ja republikaanien äänten oudoista demokraatteja suosivista tuloksista ja tämä outo toiminta nähtiin Pensylvanian viimeisimmässä esivaaleissa, kun koneet ei hyväksyneet republikaanien ääniä.”

      Kun kirjoitat tyyliin ”jos vaalit olivat vilpilliset (mitä ne eivät olleet)”, niin eikö tuo kerro aikamoisesta asenteellisuudesta? Vaikka kunnollisia ja täydellisiä uudellenlaskentoja ei ole vielä edes tehty eikä niiden lopputulos ole vielä selvinnyt, niin olet jo päättänyt mielessäsi ettei vaalivilppiä ole. Eikö se ole vähän sama kuin valamiehistön jäsen sanoisi, ”olen päättänyt jo kuka on syyllinen, joten minun ei tarvitse kuulla todisteita siitä.” Tiedän kyllä, ettet ole Trumpin tai republikaanien ystävä, mutta jos vaaleissa todettaisiin esiintyneen vilppiä, niin sen tulisi kiinnostaa ihmisiä yli puolurajojen, sillä seuraavissa vaaleissa se voi olla sinun oma kandidaattisi, oli hän sitten poliittisesti oikeaa tai vasenta laitaa, jolta varastetaan äänet. Ellei ihmiset voi uskoa demokratian toimivuuteen, silloin koko demokratia on uhattuna. Sama koskee sananvapautta. Vasemmistolaiset woke-intoilijat voivat olla mielissään siitä kun konservatiiveja sensuroidaan nyt mielivaltaisten vihapuhelakien alla, mutta ellet puolusta vastustajiesi sananvapautta, yhtenä päivänä se voi olla sinun oma sananvapautesi, joka tukahdutetaan. Tästä syystä jo valistuksen ajan ajattelit ymmärsivät, että sananvapaudessa on lopultakin kyse sananvapauden puolustaminen niiden osalta, joiden kanssa olemme eri mieltä tai joiden ajatuksia halveksimme.

      Voitaisiin myös kysyä, että miksi Arizonan ja muiden osavaltioiden republikaanisenaattorit hyväksyisivät nyt näitä uudelleenlaskentoja ympäri Yhdysvaltoja jos he eivät uskoisi niillä olevan mitään merkitystä. Miksi tuhlata veronmaksajien rahoja kalliisiin operaatioihin, joiden valmistuminen kestää useita viikkoja, ellei poliitikot uskoisi että niillä on mahdollista palauttaa vähintäänkin äänestäjien luottamus vaalien rehellisyyteen. Oli tulos sitten mikä tahansa, niin kauan kuin asiaa ei tutkita, äänestäjille jää aina epäily siitä, että jotain on salailtu ja pimitetty kansalaisilta eikä he voisi luottaa enää maan demokratian toimivuuteen. Tämä epäilys ei ole tule siitä, että Trump lietsoi itse vaalivilppiväitteitä, vaan koska kansalaisaktivistit löysivät petoksesta jo lukuisia esimerkkejä ja viitteitä. Todellakin, jo vaaliyön jälkeen monille jäi tuntemus siitä, ettei kaikki ollut nyt kohdallaan kun Trump johti vielä vaaliyönä monissa ratkaisevissa osavaltioissa – mm Pennsylvaniassa – sadoillatuhansilla äänillä, ja sitten laskenta pysäytettiin keskellä yötä, ihmisiä kehoitettiin menemään nukkumaan, ja kas kummaa seuraavana aamuna tulos olikin kääntynyt päälaelleen. Mutta liberaalien Trump-vihaajien harhaisessa maailmankuvassa kuvitellaan, että Trumpin tukijat olisivat jotain sokeita kulttiseuraajia, jotka uskoo kaiken mitä Trump sanoo ja hyppää vaikka kallionkielekkeen yli jos hän niin käskee.

      Howie Hawkins sai 0.2% kansanäänistä, joten hän oli tuskin kovinkaan suuri uhka kummallekaan kandidaatille vaikka ääniä häneltä olisikin sitten varastettu muutamia tuhansia. Epäilen, että hän sai mitään äänivyöryä, kun minunkin täytyi googlettaa tuon miehen nimi, että tietäisin kuka oli kyseessä. Sitten lyhyesti vielä tuohon alkukysymykseesi: ”Jos ajatellaan, että esittämäsi skenaario olisi mitenkään mahdollinen, niin miksi kaikki bidenille annetut äänet olisivat vilpillisiä ja trumpille ei?” Koska sitä tässä juuri tutkitaan, että oliko Bidenin viralliset 80 miljoonaa ääntä – tehden hänestä historian eniten ääniä saaneen presidentin, mikä on aika kummallisten kun hänen ulkoilmatapahtumansa keräsi vain kymmentäkunta henkilöä ja hänen puheensa YouTubessa saa korkeintaan tuhansia live-katsojia – kaikki laillisia. Toki kaikki äänet tutkikaan mahdollisen petoksen varalta eikä vain Bidenin saamia ääniä. Tämähän on kokonaan republikaanien ja muutaman demokraattipuolueen loikkarin käynnistämä ja tukema hanke. Ja hankkeen lähtökohtana oli kansalaisten epäily siitä, että vaalit varastetiin Trumpilta ja hänen äänestäjiltään. Sinä ja edellinen kommentoija yritätte vain sekoittaa tätä asiaa, kun teette sanasta ”vilpillinen” jonkinlaisen neutraalin termin, joka ei itsessään osoita voittajaa tai häviäjää. Eihän se tietenkään osoitakaan, mutta ääniä lasketaan nyt uudestaan juuri sen tähden, että toisen osapuolen epäillään voittaneen epärehellisesti.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s