Onko Elon Musk susi lammasten vaatteissa?

Lyhyt päivitys blogiini liittyen Elon Muskiin, maailman rikkaimpaan mieheen, joka osti juuri Twitterin 44 miljardilla dollarilla. Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että olen kirjoittanut Muskista hyvin myönteisesti viimeisen parin, kolmen vuoden ajan. Olen julkaissut Muskiin liittyviä videoita mm. huhtikuussa 2020, kesäkuussa 2020 ja huhtikuussa 2022. Liitän videot tämän artikkelin yhteyteen alle. Varsinkin tuo viimeisin videoni Muskista kannattaa katsoa ellet tiedä hänestä juuri muuta kuin mitä media on hänestä kirjoittanut. Elon Musk on ollut viimeaikoina äänekäs woke-vasemmiston kriitikko ja sananvapauden puolustaja, joka fanittaa mm. kristillistä satiirisivu Babylon Beetä, humoristista ”uutissivustoa”, jolla on tapana tehdä pilkkaa paitsi woke-vasemmiston mutta välillä myös oikeiston ja presidentti Trumpin kustannuksella.

Babylon Bee tekee välillä kevyttä pilaa myös kristittyjen kustannuksella ja minusta tällainen itseironia on hyvin tervetullutta kristittyjenkin keskuuteen niin kauan kuin satiiri tai pilkka ei kohdistu Jumalaa tai Raamattua itseään vastaan. Itseironia nimittäin kertoo ihmisen kyvystä nähdä itsemme ulkopuolisen silmin ja se vaatii usein nöyryyttä ja vahvaa itsetuntoa olla ottamatta itseämme liian vakavasti. Itsekin olen oppinut vuosien aikana vain nauramaan muutamille minuun kohdistuneille ilkeille tai pilkallisille kommenteille. Elon Musk poseerasi äskettäin Halloween-asussa mikä muistutti jotain Marvell -sarjakuvien pahisten asua. Sen rintakilvessä oli kuitenkin hyvin häiritsevä symboli: satanistien paholaisesta käyttämä babhomet-vuohi ja sen päässä ylösalaisin käännetty risti.

Symboli oli hyvin selvä eikä siitä voinut erehtyä että tuo asu viittasi Saatanaan itseensä. Toinen huolestuttava merkki tuli muutamaa päivää myöhemmin, kun Musk tviittasi kutsuneen neuvotteluun joukon vasemmistoaktivisteja siitä kuinka twitterin tulisi päihittää ”viha ja häirintä” ja määrätä sen ”vaalien rehellisyyttä” koskeva politiikka voimaan. Ensin Musk siis vaahtoaa kuukausia sananvapauden tärkeydestä ja väittää sen olleen ainoa syy siihen miksi hän päätti ostaa Twitterin lopettaakseen sen konservatiiveja sensuroivan politiikan, mutta ensimmäisinä töinään alustan uutena päämiehenä hän kutsuu joukon kettuja kanalaan neuvottelemaan siitä kuinka sen äänekkäimmät kanat saataisiin vaiennettua. Tämä on tietysti hyvä muistutus jälleen siitä, ettei yhteenkään ihmiseen – olivat ne sitten pastoreita, poliitikkoja tai bisnesmiehiä – tule luottaa sokeasti ja panna heihin toivoamme sillä toivomme ja turvamme tulisi olla yksin Jumalassa.

Samalla en olisi kuitenkaan niin nopea tuomitsemaan Muskia. Huomaan tämän piirteen monissa kristityissä. Joko he seuraavat sokeasti jonkin henkilön perässä luottaen hänen jokaiseen sanaansa tai sitten he ovat ensimmäisten joukossa heittämässä kiviä heidän päällensä jos he tekevät pienenkin virheen tai harha-askeleen. Jaakob 1:19 sanoo: ”Olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.” Sananlaskut 17:27 kertoo: ”Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies.” Esimerkiksi kristittyinä kun näemme jonkun yllä asun missä on selvä viittaus pimeyden herraan, ajattelemme heti sen olevan todiste siitä että tuo henkilö palvoo Saatanaa, ja alamme ampua kirjallisia nuolia tuota henkilöä kohden. Tämä on sinänsä hyvin ymmärrettävä reaktio sillä kristittyinä tiedämme pimeyden voimien ja persoonallisen pahan olemassaolon olevan hyvin todellisia asioita.

Mutta palatakseni aiemmin sanomaani itseironiasta, emme osaa katsoa aina itseämme ja omia uskomuksiamme ulkopuolisen silmin. Hyvin monille ihmisille Saatana on pelkkä satuhahmo, jonka olemassaoloon edes monet ns. satanistit eivät usko. Vaikka pimeyden voimat ovat kaukana naurunasiasta, Saatanan suurin ”Halloween-kepponen” on ollut saada ihmiset uskomaan, ettei häntä olisi edes olemassa. USA:ssa yleisemmin juhlittu Halloween on perinne missä perheillä on tapana kertoa kummitustarinoita ja pilailla pimeyden maailman asioilla. Tämä ei ole puolustuspuheeni Halloweenin juhlinnalle, eikä Muskin asuvalinnalle, mutta pointtini on siinä että jos pohdimme asiaa ulkopuolisen sekulaarin ihmisen silmin, on todennäköistä että kyseessä oli paremminkin Muskin lapsellinen Halloween-kepponen kuin jokin okkulttinen viesti tai pimeä uskonnotunnustus hänen satanistiveljilleen.

Elon Musk on tunnettu Twitterissä ”trollina”, jolla viitataan juuri keppostelijaan ja pelimieheen, joka pilailee vihamiestensä kustannuksella. Muskin asuvalinnasta on vaikea sanoa oliko tarkoitus pilailla satanistien, vasemmiston vai oikeistokristittyjen uskomusten kustannuksella, mutta viestinä on voinut olla esimerkiksi se, että vasemmistolle hän edustaa nyt itsensä paholaisen inkarnaatiota puolustaessaan kristittyjen ja koservatiivien sananvapautta. Kun fariseukset sanoivat Jeesuksen tehneen ihmeitä Saatanan voimalla, hän vastasi heille: ”Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, eikä mikään kaupunki tai talo, joka riitautuu itsensä kanssa, pysy pystyssä. Jos nyt saatana ajaa ulos saatanan, niin hän on riitautunut itsensä kanssa; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä?” (Matt. 12:25-26)

Samalla tapaa voisimme kysyä Muskista, että jos hän on todella Saatanan palvelija, niin miksi hän on riitaantunut Saatanan valtakunnan kanssa, joka yrittää tuhota nyt Muskin liiketoimet jos hän aikoo viedä alkuperäiset tavoitteensa maaliin asti? On tietysti täysin mahdollista, että Musk tekee takinkäännön ja antautuu Saatanan valtakunnan palvelijaksi omien etujensa tähden. Mutta Musk tarvitsee enemmän rukouksiamme kuin tuomiotamme. Hänen viimevuotisessa Babylon Bee -haastattelun lopussa hän oli jo lähellä luovuttaa itsensä Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi (ks. ensimmäisen videon loppu). Voimme vain rukoilla, että Jumala johdattaisi häntä valoa eikä pimeyttä kohden – ei vain kristittyjen sananvapauden tähden vaan Muskin oman sielun pelastumisen tähden.

2 vastausta artikkeliin “Onko Elon Musk susi lammasten vaatteissa?

  1. Hei!

    Tekisi mieleni sanoa: kyllä Musk on saatanan palvelija” ja herätellä ihmisiä ajattelemaan. Uskon, että Musk on tavallinen ihminen, joka enemmän tai vähemmän viattomasti yhtyy Halloween-”leikkiin”, eikä siis sen kummemmin saatanan palvoja, mutta toisaalta taas uskon, että hän ei ole uudestisyntynyt kristittykään. Rikas kun on Raamattu varoittaa häntä: ”Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” Tässä tapauksessa, ostaessaan Twitterin, tuntuu kyllä, että hän palvelisi ennemminkin totuutta kuin valhetta. Pelastusasiassa Raamattu kyllä jakaa ihmiset selkeästi kahteen luokkaan, eivätkä hyvät tekomme siihen suoranaisesti vaikuta, vaikka hyvän tai pahan tekeminen johdattaakin ihmistä suuntaan tai toiseen.

    Kutsuiko hän ketut kanalaan vai halusiko hän kaikkien keskustelevan kuinka sisältöä oikein pitää rajoittaa, antaen vastustajiensakin sanoa sanottavansa. En oikein ymmärtänt asiaa kun en ole siitä nähnyt/lukenut uutisiakaan.

    ”Samalla en olisi kuitenkaan niin nopea tuomitsemaan Muskia. Huomaan tämän piirteen monissa kristityissä. Joko he seuraavat sokeasti jonkin henkilön perässä luottaen hänen jokaiseen sanaansa tai sitten he ovat ensimmäisten joukossa heittämässä kiviä heidän päällensä jos he tekevät pienenkin virheen tai harha-askeleen. Jaakob 1:19 sanoo: ”Olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan.” Sananlaskut 17:27 kertoo: ”Joka hillitsee sanansa, on taitava, ja mielensä malttava on ymmärtäväinen mies.” Esimerkiksi kristittyinä kun näemme jonkun yllä asun missä on selvä viittaus pimeyden herraan, ajattelemme heti sen olevan todiste siitä että tuo henkilö palvoo Saatanaa, ja alamme ampua kirjallisia nuolia tuota henkilöä kohden. Tämä on sinänsä hyvin ymmärrettävä reaktio sillä kristittyinä tiedämme pimeyden voimien ja persoonallisen pahan olemassaolon olevan hyvin todellisia asioita.”
    Tämä on hieno asenne. Me kaikki olemme puutteelisia niin monessa, tiedossa, opissa, käytöksessä ynnä muussa. Ainakin kristityille kuuluu selvä ohje: ”Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
    23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.
    24 Sillä: ”kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
    25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti”. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.”

    Kiitos taas, Samuel, hyvästä kirjoituksesta. Ihailen asennettasi, joka siis on nöyrempi kuin keskiverto kristityllä, kun pyrit rakkauteen ja totuuteen, mikä kertoo läheisestä suhteesta Herraan!
    ”Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.”

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos kommentista. Niin, ei se rikkaus vielä automaattisesti tee ihmisestä pahaa vaikka rakkaus mammonaan voi kyllä usein korruptoi ihmisen.

      Mutta uskon kanssa, ettei Muskin toimia motivoisi rakkaus mammonaan vai enemminkin rakkaus ihmiskuntaa kohtaan. Hän on sanonut tuon monesti, että hän rakastaa ihmiskuntaa ja sen tähden hän haluaa tavoitella visioillaan ja bisneksillään tulevaisuutta joka tulisi auttamaan ihmiskuntaa; ja tulevaisuutta joka inspiroi ja johon voimme katsoa jännityksellä.

      Myös Twitterin hankinnassa hän kertoi olevan kyse nimenomaan tuosta eikä taloudellisen voiton tavoittelusta, sillä se voi osoittautua vielä hyvin kohtalokkaaksi liikekaupaksi Muskille, joka voi ajaa Muskin bisnesimperiumin vielä perikatoon. Hän on saanut toimillaan jo hyvin voimakkaita vihollisia, jotka eivät katso hyvällä hänen niskurointiaan.

      Muutamat Muskin päätökset ovat toki huolettaneet: mm. hänen päätöksensä jättää Yoel Roth -niminen mies vastaamaan Twitterin uusista turvallisuussäännöistä vaikka mies oli kutsunut Trumpin tukijoita kerran ”natseiksi.” Hän on kyllä antanut jo potkut yli 80% Twitterin työntekijöitä, jotka eivät tehneet siellä ilmeisesti juuri muuta kuin maleksivat ja joogasivat (eräässä Tik Tok videossa yksi työntekijä kävi läpi heidän rentoa työilmapiiriään johon kuului mm. joogahuone).

      Erään raportin mukaan Musk antoi potkut myös Twitterin ihmisoikeus neuvostolle. Mitä ihmettä ihmisoikeusjärjestöt ovat tehneet Twitterissä? (ilmeisesti sensuroimassa vasemmistolle kriittisiä twiittejä)

      Mutta kirjoitin tämän tekstin siksi, ettemme innostuisi liikaa ennen aikojaan. Musk ei ole palauttanut alustalle vielä sieltä sensuroitu henkilöitä ja siihen menee vielä tovi ennen kuin uusi politiikka saadaan voimaan. Mutta yleensä tapani on kehottaa ihmisiä malttiin: odottamaan rauhassa asioiden kehitystä ja tutkimaan asioita monelta kantilta ennen kuin tuomitsivat ketään oman viisautensa varassa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s