Onko Kuningas Charles III liian vanha, epäsuosittu ja epäkarismaattinen täyttääkseen Raamatun profetioissa ennustetun Antikristuksen roolin?

Lupasin edellisessä blogipostauksessa kirjoittaa otsikon aiheesta. Kaikista vasta-argumenteista mitä olen saanut vuosien aikana tutkimuksiani vastaan, tämä näyttäisi olevan päällimmäinen (ja usein ainoa) vasta-argumentti teorialle Charlesista Raamatun lopullisena Antikristuksena. Itse olen esittänyt oman näkemyksini tueksi kymmeniä erilaisia perusteita Raamatusta ja usein hyvin seikkaperäisiä missä minun on täytynyt sukeltaa syvälle Euroopan historiaan, osoittaakseni Raamatun ennustavan myös Charles III:n valtakauden. Ja sitten kaikki nuo seikkaperäiset perusteeni, joiden perustelu on vaatinut minulta satoja sivuja, lytätään alas tällä yhdellä ”perusteella”, joka voidaan kirjoittaa yhteen lauseeseen. Turhauttavaa (huokaus). Olen kyllä vastannut myös tähän argumenttiin jo useaan kertaan, mutta ehkä siihen on parempi vastata kunnolla ja painokkaasti, että pointtini tämänkin asian osalta tulisi kaikille lukijoille selväksi.

Argumentti sisältää siis kolme erillistä väitettä: (1) Charles on liian vanha, (2) hän on liian epäsuosittu, ja (3) hän on liian epäkarismaattinen. Argumenttiin sisältyy näin ollen olettamus siitä, että Raamatun ennustaman Antikristuksen pitäisi olla nuori, suosittu, ja karismaattinen. Mutta pitääkö tuo olettamus todella paikkansa? Haastan lukijaa antamaan edes yhden jakeen Raamatusta missä Antikristuksen kerrotaan olevan nuori. Olettamus siitä, että hän olisi noin 30 -vuotias perustuu ainoastaan siihen, että Jeesus Kristus itse oli noin 30 -vuotias palvelustyönsä aloittaessaan (Luuk. 3:23). Koska Antikristus tarkoittaa Kristuksen sijaista, vastustajaa ja Hänen vastakohtaansa, niin hänen ajatellaan matkivan kaikessa Kristusta (jopa ikänsä puolesta). Näin epäsuora peruste ei ole minulle kelvollinen Antikristuksen nuoren iän puolesta. Pyydän lukijaa esittämään suoran jakeen Raamatusta missä hänen voitaisiin päätellä olevan nuori ja komea (tai edes nuori ja ruma). Kirjoitin äsken Facebookissa eräälle ystävälle, joka oli lukenut kirjani:

En näe Charlesin ikää ongelmana tässä vaiheessa historiaa. Ehkäpä 10-20 vuoden päästä sitä voisi kutsua jo ongelmaksi. Raamattuhan ei missään kohtaa mainitse mitään tuon henkilön iästä. Itseasiassa Charles on nyt suurinpiirtein samaa ikäluokkaa kuin useimmat muut tämän hetken maailmanjohtajat. Charles on nyt 74, Biden on 80, Trump on 76, Putin on 70, Xi Jingping on 69, Erdogan on 69, Netanjahu on 73, paavi Franciskus 86, jne.

Olettamus #2: Antikristuksen tulisi olla suosittu. Tämä oletus ei pidä paikkansa Raamatun Sanan itsensä valossa. Daniel 11:21 kertoo meille hyvin suoraan profetiassaan tästä miehestä: ”Ja hänen sijaansa nousee kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa. Hän tulee keskellä rauhaa ja anastaa juonilla kuninkuuden.” Tämä profetia täyttyi alkujaan Seleukidien kuningaskunnan Antiokhos Epifanesissa (175 – 164 eKr.), mutta Matteus 24:15:ssä Jeesus antoi ymmärtää, että tuota henkilöä koskeva profetia täyttyisi myös siinä tulevassa hahmossa, joka häpäisee Jerusalemin jälleenrakennetun temppelin ja josta myös Paavali puhui 2. Tess. 2:4:ssa. Sana kelvoton on tässä jakeessa hepreaksi ”bazah” ja sana tarkoittaa halveksittua tai ylenkatsottua – suositun vastakohtaa. Samaa heprean sanaa käytetään myös Herrastamme Jeesuksesta Jesajan 53. luvun kuuluisassa messiasprofetiassa Jumalan kärsivästä palvelijasta, joka oli ”ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.”

Daniel 11:21:n osalta ”halveksittu” käännöstä tukee myös, se ettei tuo henkilö ”ollut saapa kuninkaan arvoa”. Kuningas Jaakon käännöksen mukaan ”he eivät anna hänelle kuningaskunnan kunniaa”. Eli tuon henkilön epäsuosion tähden hänen kansansa ei tahtoisi luovuttaa hänelle kuninkuuden majesteettia. Mutta ”hän tulee rauhanomaisesti ja anastaa kuninkuuden imarteluilla” (KJV). Olettamus #3: Antikristuksen tulisi olla karismaattinen. Tähän oletetuksen usein sekoittuu myös kaksi aiempaa oletusta. Ollakseen karismaattinen hänen täytyisi olla myös nuori, suosittu ja komea. Tosiasiassa jonkin henkilön karismalla ei ole mitään tekemistä hänen ikänsä, suosionsa tai ulkonäön kanssa. Toki monet Hollywood-näyttelijät ovat hyvin komeita, kauniita ja karismaattisia. Mutta puhun nyt siitä miten karisma tai magnetismi määritellään akateemisessa sanastossa eikä kansankielessä.

Mutta ensin täytyisi vastata siihen, että missä kohtaa Raamattu kertoo Antikristuksen olevan karismaattinen. No eipä juuri missään. Mutta asia on päätelty siitä, että tuon henkilön ”valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.” (Ilm. 13:7-8) Kaippa tuollaisella henkilöllä täytyy nyt olla hieman ”pimeää karismaa” voidakseen lumota koko maailman suutelemaan hänen jalkojansa. Eikös Hitlerkin lumonnut Saksan kansan pauloihinsa hänen pimeällä karismallansa? Kyllä, mutta Hitleriä ei pidetty lainkaan puoleensavetävänä hahmona edes 30 -luvun saksalaisten keskuudessa. Hitlerin valtaannousun aikalaiskuvaaja, Natsi-Saksassa asunut Sebastian Haffner kuvaili kirjassaan Defying Hitler (1939):

Vuonna 1930 häntä pidettiin yhä laajasti jonkinlaisena kiusallisena hahmona, jolla oli synkkä menneisyys; vuoden 1923 Münchenin pelastaja, irvokkaan olutkellarivallankaappauksen mies. Sitä paitsi tavallisille saksalaisille (ei vain ”älyköille”) hänen henkilökohtainen olemuksensa oli kauttaaltaan vastenmielinen – parittajan otsatukka, gangsterin eleganssi, wieniläisen esikaupungin aksentti, loputon paasaus, epileptinen käytös villeine elehtimisineen, suu vaahdossa puhuminen ja vuorotellen epäluotettavat ja tuijottavat silmät.

Miten tästä ”kauttaaltaan vastenmielisestä” hahmosta tuli koko kansan palvoma ”Saksan kansakunnan pelastaja”? Ei hän voittanut Saksan kansan sydämiä ulkonäöllänsä tai henkilökohtaisella olemuksellensa. Ei edes hänen ”paasaavilla” ja ”epileptisesti elehtivillä” puhetaidoillansa. Miten siis selitämme tämän lähes jumaloinniksi muuttuneen Hitlerin kansansuosion? Lainaan professori Joseph Nyomarkayta, joka kertoi kirjassaan Charisma and Factionalism in the Nazi Party (1967):

Johtaja on karismaattinen, jos hänen seuraajansa pitävät häntä ihmisenä, jonka voimat ja ominaisuudet ovat niin poikkeuksellisia, että ne ovat jumalallista alkuperää ja tavallisten ihmisten ulottumattomissa… Tällaisten poikkeuksellisten, yliluonnollisten ja yli-inhimillisten voimien ansiosta karismaattinen johtaja saa hallita… ”Tärkeää on vain se, kuinka karismaattisen auktoriteetin alaiset, hänen seuraajansa tai opetuslapsensa näkevät tämän yksilön” (Weber, 1947, s. 359). Karismaa, kuten Davies oikein tähdentää, ei tulisi pitää ”johtajan ominaisuuksina sellaisinaan vaan suhteena, mikä vallitsee johtajan ja hänen seuraajiensa välillä” (1954, 1083). Vaikka karisma on subjektiivista ollen siis riippuvainen seuraajien johtajalleen antamista ominaisuuksista, olisi virhe olettaa, että sitä voitaisiin soveltaa kehen tahansa.

Täytyy olla epätavallisuuden mitta karismaattisen johtajan persoonassa yrityksessä saada esiin innostusta ja omistautumista karismaattisen auktoriteetin asettamiseksi. Mikä muodostaa ”epätavallisuuden” on jälleen kerran subjektiivista riippuen olemassa olevasta poliittisesta kulttuurista, mutta voidaan tuskin epäillä, että karismaattisen suhteen voi synnyttää vain henkilö, jolla on jotain erityispiirteitä. Siten, ei ole merkitystä kuinka epätavallinen hän saattaa olla, sillä henkilö ei tule karismaattiseksi, ellei hänen epätavallisuutensa tule muiden tunnistamaksi. Epätavallisuuden muuttuminen karismaksi riippuu poliittisista taidoista ja mahdollisen karismaattisen johtajan magnetismista ja hänen vakaumuksestansa, joka koskee hänen historiallista rooliaan. Jos henkilö meinaa muuttaa menestyksekkäästi epätavallisuuden karismaksi, hänen tulee ottaa itsensä vakavasti; hänen tulee nähdä itsensä valittuna täyttämään jokin historiallinen tehtävä. Tunne missiosta ja sen täydennys, välttämättömät poliittiset taidot, ovat edellytyksiä karismaattisen oikeutuksen perustamiseksi. [painotukset minun]

Englannin monarkit ovat uskoneet vuosisatojen ajan heidän ”jumalisiin valtaoikeuksiinsa” hallita. Juuri tämän uskomuksen tähden Englantiin puhkesi 1600 -luvulla sisällissota Charles I:n valtakauden aikana, jonka myötä tuo kuningas menetti myös päänsä ja Englantiin syntyi lyhyeksi jäänyt tasavallan aika. Kun Charles I:n poika Charles II nousi valtaistuimelle vuonna 1660 ja palautti monarkian, silloin puolestaan moni tasavaltalainen sai menettää päänsä ja toiset hirtettiin, revittiin ja paloiteltiin (tuohon aikaan Englannissa ollut hidas ja tuskallinen kuolemanrangaistus kuninkaan pettureille). Yhdistynyt Kuningaskunta on nyt perustuslainen monarkia, mutta sen monarkit uskovat yhä näihin jumalillista alkuperää oleviin valtaoikeuksiinsa, kuten jo launtain kruunajaisseremonian hurskas liturgia sen todisti. Itse kaikkeuden Luoja ja Jeesus Kristus luovuttaa heille tuon vallan ja kuninkuuden majesteetin, Canteburyn Arkkipiispan sanojen mukaisesti.

Ymmärrän kyllä, että täysin sekulaariksi muuttuneessa jälkikristillisessä ajassamme tuollainen Euroopan muinaiseen kristilliseen alkuperään palaava juhlallinen seremonia saattaa tehdä moniin kristittyihin suuren vaikutuksen. Saanen valaista lukijoita kuitenkin siitä, että satukirjat eivät ole todellista historiaa. 1600 -luvun Englannissa ei ollut esimerkiksi uskonnon- ja omantunnonvapautta sillä jokaisen tuli tunnustaa sitä uskontoa mitä myös kuningas tunnusti (eli katolisilla kristityillä oli aika tukalaa protestantin kuninkaan alamaisina ja protestanttikristityillä katolisen kuninkaan alamaisina). Nykyisten demokratioiden jo itsestäänselvyyksinä pitämämme vapaudet ja kansalaisoikeudet syntyivät alkujaan siitä kun kansa nousi monarkian mielivaltaa vastaan. Puheet siitä kuinka Suomikin pitäisi muuttaa monarkiaksi perustuvat pelkkään historiallisesti lukutaidottomaan monarkian ja Euroopan keskiaikaisen sääty-yhteiskunnan romantisointiin missä tavallinen kansa joutui viljelmään maata aateliston omistamilla tiluksilla näille tiluksille sidottuina maaorjina.

Täyttääkö Charles III karismaattisen johtajan kriteerit? Hänen elämäkerturinsa Catherine Mayer, joka haastatteli silloista Walesin Prinssiä kirjaansa varten, kertoi hänestä vuonna 2015: ”Hänelle on uskomaton henkilöhtainen magnetismi”. Moni lukija voi olla Mayerin arvioista täysin eri mieltä ja nähdä Charlesin varsin kuivana ja epäkiinnostavana henkilönä. Mutta sillä ei mitään merkitystä miten sinä näet hänet sillä jonkin henkilön ”karisma on subjektiivista ollen siis riippuvainen seuraajien johtajalleen antamista ominaisuuksista”. Mutta jotta karismaattinen henkilö voisi ”saada esiin innostusta ja omistautumista”, ”täytyy olla epätavallisuuden mitta karismaattisen johtajan persoonassa.” Mutta kukaan ”henkilö ei tule karismaattiseksi, ellei hänen epätavallisuutensa tule muiden tunnistamaksi. Epätavallisuuden muuttuminen karismaksi riippuu poliittisista taidoista ja mahdollisen karismaattisen johtajan magnetismista ja hänen vakaumuksestansa, joka koskee hänen historiallista rooliaan. Jos henkilö meinaa muuttaa menestyksekkäästi epätavallisuuden karismaksi, hänen tulee ottaa itsensä vakavasti; hänen tulee nähdä itsensä valittuna täyttämään jokin historiallinen tehtävä. Tunne missiosta ja sen täydennys, välttämättömät poliittiset taidot, ovat edellytyksiä karismaattisen oikeutuksen perustamiseksi.”

Kaikki edellä mainituista karismaattisen johtajan kriteereistä soveltuu Charlesiin. Hän on mies, joka näkee itsensä valittuna, ihmisenä, jonka harteille on annettu kannettavaksi koko planeetan pelastaminen ja joka uskoo syntyneensä juuri sitä päämäärää varten. Hänellä on vahva tunne oman elämäntehtävänsä tärkeydestä ja kiireellisyydestä. Hän tuntee sen niin tärkeänä, että vuonna 2010 julkaistun kirjansa Harmony hän aloitti hyvin rohkealla lauseella: ”Tämä on kutsu vallankumoukseen!”. Historiallisesti vallankumoukselliset ja monarkistit ovat olleet toinen toistensa verivihollisia, mutta tämä ”siniverinen Che Guevara” kampanjoi nyt maailmanlaajuisen ”kestävyyden vallankumouksen” puolesta missä eheytämme kadonneen tasapainon maan ja ihmiskunnan välille, mahdollistamme ”loputtomasti kukoistavat yhteisöt”, ja ”parannamme Maan” kuten hän niin avoimesti julistaa tuossa kirjassaan messiaanista pelastussanomaansa. Vuonna 2010 yhdysvaltalaisella NBC -kanavalla ja pari vuotta myöhemmin myös Sundancen elokuvafestivaaleilla Lontoossa julkaistun samannimisen dokumenttielokuvan trailerissa hän sanoi tuskaisen turhautuneella äänensävyllä: ”En halua lastenlasteni tai teidän lastenlastenne tulevan kerran minun luoksena valittamaan sitä miksi helvetissä et tehnyt mitään vaikka tiesit mikä on ongelmana. Tämä on se mikä motivoi minua”

---

---

Kymmenen vuotta myöhemmin puhuessaan Maailman talousfoorumin 50 -vuotiskokoontumisessa Davosissa, hän kiinnitti vuoden 2019 maailmanlaajuiset koululaisprotestit, jotka ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg pani alulle, tähän aiempaan valitukseensa hänen ja meidän lastenlapsistamme, jotka tulivat nyt valittamaan aikuisille siitä etteivät he olleet tehneet tarpeeksi planeettamme ilmaston säilyttämiseksi jälkipolville. Tästä syystä jotkin ihmiset näkevät Charlesin jo profeettana ja melkeinpä jumalisessa valossa, jonka valtaan tulisi antaa koko maailman hallinta. Hänen ihailijansa, muotisuunnittelija Vivienne Westwood totesi vuonna 2015 hänestä näin: ”Hän on visionääri. Jo 1970-luvulla nuorena miehenä hän tajusi, että meidän on elettävä sopusoinnussa maan kanssa. Ja kaikki hänen hyväntekeväisyysjärjestönsä ovat saaneet niin paljon hyvää aikaan… Meillä olisi ihmeellinen maailma, jos hän olisi hallinnut sitä koko tuon ajan.” Jopa Suomen kristityt näyttävät toivovon maamme itsenäisyyden luovuttamista Charlesin valtaan sillä erään ystäväni mukaan hänen tuttunsa kirjoitti äsken näin:

Maailmasta löytyy monenlaista kurkoa, auktoriteettia ja johtajaa. Take your pick. Mutta suosittelen valitsemaan sellaisen joka kumartaa Jumalaa… Kaikista niistä kurkoista, joilla on vastaava valta, suosittelen valitsemaan Charlesin… kuten Sauli Niinistöjä ja Sanna Marineita ja sen sellaisia, suosittelen kaikista näistä valitsemaan Charlesin.

No ehkäpä kyseinen henkilö ei aivan kirjaimellisesti tarkoittanut sitä mitä vihjailin, mutta valitettavasti monet kristityt näyttävät lumoutuneen siitä miten Charles ”kumarsi Jumalaa” tuossa kruunajaisvalassaan. Eräs toinen hänen ihailijansa, Michael Dixon, joka johtaa Charlesin tukemien vaihtoehtohoitojen tukijärjestöä, kutsui häntä kerran ”parantajaprinssiksi”, ”joka kärsii hänen kansansa rinnalla” (Mayer: The Heart of a King, s. 152) kuin Jesajan 53. profetian kärsivä Jumalan palvelija, jonka ”haavainsa kautta me olemme paratut.” Kysyisin kaikilta ajattelevilta ihmisiltä, että jos Charles on todella niin ikävystyttävä ja harmaa tyyppi, jolla ei ole edes todellista auktoriteettia – kuten he väittävät -, kuinka ihmeessä hän on sitten onnistunut saamaan maailman rikkaimmat teollisuusmaat ja 300 maailman vaikutusvaltaisinta monikansallista yritystä edistämään hänen poliittista päämääräänsä tuon ”kestävyyden vallankumouksen” toteuttamiseksi? Viimevuonna hän kirjoitti artikkelin Newsweek -lehteen missä hän käytännössä vaati maailmanhallituksen perustamista ja yhtä totalitaarista ja kollektivistista globaalia maailmanjärjestystä missä kaikki teollisuudenalat ja valtiot on valjastettu tekemään yhteistyötä tämän ekofasistisen agendan edistämiseksi:

Kriisiä torjuessamme meidän on koordinoitava myös kansallisia toimiamme. Uhkien laajuus edellyttävät alueellisia ja globaaleja ratkaisuja, jotka tarvitsevat kaikkien teollisuudenalojen aktiivista osallistumista, jokaisessa maassa ympäri maailmaa.

Keskeistä tässä ponnistelussa on sotilaallistyylinen kampanja maailmanlaajuisen yksityisen sektorin vahvistamiseksi, koska nykyisen fossiilisiin polttoaineisiin perustuvan taloutemme muuttamiseen aidosti uusiutuvaksi ja kestäväksi tarvitaan biljoonia dollareita, ei miljardeja. Tämä rahoitustaso, joka ylittää maailmanlaajuisen BKT:n, on välttämätöntä, koska on liian monia maita, joita rasittaa kasvava velka ja joilla ei yksinkertaisesti ole varaa ”siirtyä vihreäksi” ilman merkittävää taloudellista apua…

Tämä kohta on vahvistunut Covid-pandemian kahden viime vuoden aikana, jolloin yli miljoona ihmishenkeä on menetetty – menetyksiä, jotka tuntuvat erityisesti tähän aikaan vuodesta. Terveyden ja talouden häiriöt ovat vaikuttaneet meihin kaikkiin. Silti pimeyden keskellä olemme nähneet ihmiskunnan parhaat puolet; lukemattomia ihmisiä ja ammatteja, jotka ovat asettaneet yhteisen hyvinvoinnin työnsä etusijalle. Erittäin individualistisella aikakaudella on tapahtunut siirtyminen ”minä”-mentaliteettista ”me”-mentaliteettiin ja uusi uskomus, että voimme yhdessä selviytyä aikamme suurimmista haasteista.

Kun katsomme kohti vuotta 2022, valtavien mahdollisuuksien vuotta, tarvitsemme samanlaisen ”Me”-mentaliteettia maailmanlaajuisella tasolla taistelussamme puhtaamman ja terveemmän planeetan luomiseksi. Tunnustamme keskinäisyhteytemme globaalina kansana. Tunnustakaamme se, että rajamme eivät määritä meitä globaalien uhkien edessä ja että viime kädessä kukaan meistä ei ole turvassa, ennen kuin olemme kaikki turvassa… . Sen ei pitäisi pelottaa meitä, vaan innostaa meitä erittäin kiireellisesti vastaamaan aikamme yleismaailmallisimpiin haasteisiin. Tällä hetkellä ei ole mitään tärkeämpää kuin asettaa luonto, ihmiset ja ainutlaatuinen ja hauras planeettamme elämän, työn ja liiketoiminnan ytimeen luodaksemme ihmiskunnalle kirkkaimman mahdollisen tulevaisuuden.

Tällainen on hyvin vaarallista retoriikkaa sillä jo pandemian aikana näimme sen kuinka lännen vapaat yhteiskunnat olivat uhraamassa kansalaistensa yksilönvapaudet koska ”yhteinen uhka” vaati jokaista meistä panemaan ne syrjään ja hyväksymään ”uusi normaali”. Charlesin mukaan tämä pandemian aikainen ”me -mentaliteetti” oli rohkaisevana mallina sille miten läntisten yhteiskuntien tulisi toimia myös ilmastouhan edessä. Tämä on tyrannin puhetta, tyrannin, joka haluaa levittää tyranniansa koko maailmaa koskettavaksi. Mutta tyranniansa toteuttamiseksi, tyrannit tarvitsevat usein henkilökulttia, jotta suurelle yleisölle luotaisiin mielikuva tämän johtajan ja hänen agendansa suuresta kansansuosiosta. Ei se ole todellista kansansuosiota vaan keinotekoista. Jeesus Kristus tuli tavallisen kansan keskelle ”saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen” (Luuk. 4:18).

Hän otti päälleensä rangaistuksen, joka oli usein Rooman orjien kohtalona, kuolemalla ristillä meidän syntiemme edestä. Hän oli syntisten ystävä, mutta kansaa hallitsevalle eliitille hän puhui hyvin ankarasti. Ei Hänen tarvinnut turvautua propagandaan ja valheisiin saadakseen tavallista kansaa rakastamaan Häntä. Hän voitti sen puolelleen tulemalla yhdeksi meistä, alhaisimmasta alhaisimmaksi, ottamalla orjan muodon ja tulemalla ihmisten kaltaiseksi (Fil. 2:7), vaikka Hän oli Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra, koko luomakunnan Luoja (Kol. 1:16). Mutta tämän maailman kuninkaiden tarvitsee ostaa tuo suosio usein valheisiin ja propagandaan turvaamalla. Siksi Paavali sanoi, että laittomuuden ihmisen ilmestyminen tapahtuisi ”saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä” (2. Tess. 2:9).

Tästäkin saan muuten usein vastaväitteitä Charlesin persoonaan liittyen. Eräs FB-tuttava yrittää myydä minulle toistuvasti teoriaansa siitä, että Antikristus olisi edesmenneen New Age -pappi Benjamin Cremen julistama Maitreya. En ole kiistänyt sitä, etteikö olisi ja olen jo usein kertonut miksi Charles sopii myös tämän kyseisen herra Maitreyan rooliin. Mutta em. henkilö viittaa Maitreyalla johonkin mystiseen hyypiöön, joka väitetysti on tehnyt muutamia yliluonnollisia ilmestymisiään suurille ihmisjoukoille siellä ja täällä ja josta on onnistuttu nappaamaan muutamia valokuviakin. Luulisin, että valtaosa ihmisistä lähtisi kyseistä hämäräheikkiä kuitenkin karkuun, jos hän tekee vielä näitä yllätysvierailuitaan ihmisjoukkojen keskelle. Itse ainakin lähtisin. Sen verran puistattava kaveri.

Mutta tämän FB-tuttavan mukaan Antikristuksen pitäisi ilmestyä tuon väitetyn Maitryan kaltaisena ihmemiehenä, joka tulee tuomaan suurta universaalia rakkauden sanomaansa ja esiintyy Kristuksen kaltaisena ihmeiden ja merkkien tekijänä. Hänen mukaan Charlesin kaltainen hemmoteltu kakara ei sovi hänen kuvaansa tästä miehestä. Eräs toinen FB-tuttava kommentoi näin: ”Rehellinen mielipiteeni on, että Antikristus ei käyttäydy noin [kuin Charles, joka vaatii jatkuvaa palvelua ja hemmottelua]. Hän tulee olemaan paljon ”maanläheisempi” ja normaali.” Mutta nämä ystävät eivät ota huomioon sitä, että maanläheisenä Charles on juuri itsensä pyrkinytkin esittämään suurelle yleisölle (ja vieläpä hyvin kirjaimellisesti). Se mikä hänen luonteensa on todellisesti on tietysti hyvin kaukana siitä kuvasta, minkä hän haluaa esittää itsestään julkisuudelle.

Kuten kruunajaisvalassaan missä hän lupasi hallita ”Kristuksen esimerkkiä seuraten, joka ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan.” Tosiasiassa Charlesin oma yksityiselämä on tästä räikeässä ristiriidassa, sillä hän vaatii palvelijoitansa puristamaan hammastahnankin hänen hammasharjaansa joka aamu ja ilta. Mutta tällaista luonnetta meidän tulisi Antikristukselta juuri odottaa, sillä hän ei ole vain Kristuksen sijainen tai vastustaja vaan myös Hänen täysi vastakohtansa. Entä tarvitseeko hänen olla sitten jokin Maitrayan kaltainen ihmeidentekijä? Paavali kyllä mainitsee ihmeet ja merkit hänen ilmestymisensä yhteydessä. Ehkäpä asiaan voi liittyä vielä demonihenkien aikaansaamia yliluonnollisia ihmeitä ja silmänkääntötemppuja. Tai sitten ihmeet ovat näitä nykypäivän teknologisia ihmeitä, joihin myös Ilmestykirjan 13. luku viittaa, mutta joista moni näyttäisi selittyvän myös meidän aikamme teknologialla (kuva, joka puhuu, jne.)

Johtopäätös

Joten kaiken kaikkiaan Charles kykenee täyttämään kaikki mahdolliset kriteerit myös tässäkin asiassa vaikka vastaaninttäjät ovat yrittäneet kääntää sen hänen ehdokkuuttaan vastaan. Vaikka olen sanonut alusta lähtien, että voin olla tutkimuksissani myös väärässä, sillä kukaan meistä ei ole erehtymätön, niin haastaisin silti jokaista vastaan väittäjää esittämään kunnolliset perusteet siihen miksi olisin erehtynyt. Jos pystyn lyömään alas heidän ainoan merkittävän argumenttinsa Charlesia vastaan, niin ehkäpä heillä ei ole juuri painavaa vasta-argumenttia sille miksi olisin väärässä. Kaikenlaista huutelua kyllä piisaa ja mielipiteiden huolimatonta heittelyä milloin mistäkin. Kuten eräs totesi minun saavan Ilmestyskirjan vitsaukset päälleni kun ”sekoitan” Ilmestyskirjan pedon Antikristukseen ja ”vääristän” näin ollen Raamattua. Ellei Jumalan kansa ole perillä edes perusasioista, niin kuinka heille sitten voisi tuoda esiin sitä ”vahvaa ruokaa” (Heb. 5:12).