Kirjoitin äskettäin muistokirjoituksen legendaariselle saarnaaja Leo Mellerille hänen poistuttuaan tästä maailmasta perjantaina 16. tammikuuta. Linkitin tuohon muistotekstiin lähes vuosikymmenen takaisen kirjeenvaihdon erään nimeltä mainitsemattoman uskonveljen kanssa, joka oli hyvin vihamielinen Leo Melleriä ja Patmosta kohtaan liittyen siihen mitä hän piti “äärikarismaattisen harhan edistämisenä”. Kommentoin hänelle tuohon aikaan näin:

Huolimatta siitä, että olet niitä harvoja kristittyjä, jotka ovat tukeneet sivuani ja jopa mainostanut sitä omilla sivuillasi, en suostu sellaiseen puoluekristillisyyteen mistä Paavali tässä varoittaa. En ole nyt yhtään enempää sinun puoltasi kuin Lusan tai Mellerin puolta. En aio liittyä sinun porukkaasi haukkumaan yhteen ääneen Melleriä ja Patmosta. Vaikka Meller hylkäisi kokonaan kirjani päätelmät, en aio tehdä näin. Jos joku on kanssani eri mieltä Antikristuksen identiteetistä, en halua “jakaa Kristusta” tällaisen toissijaisen kysymyksen tähden.

Tämä uskonveli, jolle tämän kirjoitin, oli tuohon aikaan blogini aktiivinen seuraaja, joka jakoi kirjoissani argumentoidun näkemyksen silloisesta prinssi Charlesista, nykyisestä Charles III:sta, Raamatun lopullisena Antikristuksena. Hän oli linkittänyt blogissani ilmaisjakelussa olleen 700-sivun esikoiskirjani verkkosivuillensa ja alkanut kommentoimaan ahkerasti blogitekstejäni. Kävin hänen kanssaan usein myös yksityistä kirjeenvaihtoa.

Olin lukenut tämän uskonveljen verkkosivua jo kouluvuosinani ja hänen suomentamillaan teksteillä oli ollut merkittävä vaikutus myös oman eskatologisen tutkimusurani alkamisessa. Annoin hänelle tästä kiitoksen, mutta samalla ilmaisin erimielisyyteni tämän vihamielisessä suhtautumisessa Leo Melleriin ja Patmos lähetyssäätiön muihin työntekijöihin. Oliko Meller sitten erimieltä Antikristuksen identiteettiä koskevista eskatologisista päätelmistäni? Todennäköisesti kyllä. Ainakin vuonna 2020 hän ilmaisi sen minulle yksityisviestissään melko diplomaattisesti, että hänellä olisi erilainen näkökanta Charlesiin liittyen.

Luultavasti hänellä oli hyvin erilainen näkökanta monissa muissakin kysymyksissä, jotka liittyivät Raamatun profetioiden oikeaan tulkintaan. En ole missään vaiheessa yrittänyt omia Mellerin perintöä itselleni ja väittänyt hänen olleen opetuksistani 100%, 50% tai edes 10% samaa mieltä. Mutta lopulta se oli Leo Meller, joka kunnioitti minua ja työtäni paljon enemmän kuin tuo edellä mainittu uskonveli, joka kääntyi minua vastaan sen tähden, etten yhtynyt hänen näkemyksiinsä siitä, että presidentti Donald Trump täytti hänen mielestään paljon paremmin Antikristuksen tuntomerkit kuin prinssi Charles.

En tosin halua nyt mainita tämän uskonveljen nimeä ja repiä vanhoja haavoja auki, koska hautasimme sotakirveen vuoden 2021 alussa ja siitä lähtien olemme välttäneet kommentoimasta toistemme tekstejä. Ainakin omasta puolestani olen pysytellyt aiheesta erossa eikä minulla ole tapana keskittyä siihen jos muut kirjoittavat minusta jotain negatiivista omissa blogeissaan. Mutta pointti näiden vanhojen riitaisuuksien esiin nostamisessa on nyt se, että minulle kunnioitus ei merkitse sitä, että sinun tulisi olla kaikesta opetuksestani samaa mieltä.

Asia toimii nimittäin niinkin päin, että voit yhtyä 99% kaikkeen opettamaani, mutta tämä ei vielä tarkoita että kunnioittaisit minua, koska jos kunnioituksesi perustuu vain siihen että satut yhtymään näkemyksiini juuri tällä hetkellä, niin se rapistuu heti siinä vaiheessa kun ajatuksesi lähtevät erkanemaan omista ajatuksistani tai jos ehkä itse muutan näkökantaani jostain aiemmin opettamastani asiasta. Vastaavasti voit yhtyä vain 1% verran tekstieni asiasisältöön ja säilyttää silti kunnioituksen minua kohtaan. Leo itse kirjoitti minulle näin huhtikuussa 2020:

Veljeni, olen pahoillani ja jos olen syvästi tuonut raskautta elämääsi sillä mitä teen ja sanon, niin pyydän anteeksi. [huom. tämä anteeksipyyntö liittyi aiempaan vastaukseeni Leolle missä ilmaisin vilpittömästi mielipahani koskien julkaisematonta radiokuunnelmaa, jonka hän oli tilannut minulta, ja Leon ensimmäistä hieman tylyä vastausta liittyen uteluihini siitä miksi en ollut saanut minkäänlaista infoa oliko äänitystäni hyväksytty vai ei. Arvostin suuresti tätä anteeksipyyntöä, joka oli minulle osoituksena myös Leon nöyryydestä.]

Minussa ei ole vähääkään mitään ns. persoonallista vendettaa Sinua kohtaan.  Aina silloin ja tällöin Sinä ja ennen kaikkea laaja tutkimus- ja kirjoitustyösi nousevat esille.  Joku kysyy minulta miten suhtaudun Sinuun ja viitataan tuohon katkelmaan tekstiäni Sinun sivuillasi.  Sanon niin kuin tunnen: kunnioitan Sinua uupumattomasta rakkaudestasi Herraan Jeesukseen ja eskatologisenkin totuuden etsimisestä.  Sanon, etten näe keskeistä Charles-linjaa samalla tavalla kuin Sinä, mutta se ei vähennä kunnioitustani. 

Tätä seuraavina vuosina Leolla oli tapana kommentoida blogiini hieman useammin. Kommentit osoittivat suurta veljellistä kunnioitusta minua kohtaan ja se tekee hyvin nöyräksi kun saat tällaista palautetta merkittäviltä nimiltä, joiden kunnioitus ei ole itsestäänselvyys vaan pitää usein ansaita. Leon kommentit nostivat hymyn huulilleni ja saivat aikaan myös hyväntahtoista huvitusta, sillä hänellä oli tapana käyttää niissä nuorekasta “bro” -ilmaisua, joka sai hänet kuulostamaan paljon rennommalta (eräässä sähköpostiviestissäni taisin hieman kritisoidakin häntä liian byrokraattisen etäisestä vastaustyylistä, koska minulla on tapana puhua melko suoraan silloin kun tuohdun jostain).

Paavali sanoi: “Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.” (Room. 12:10) Vaikka toistemme kunnioitus pitäisi olla lähtökohtainen asenteemme, usein kunnioitus on asia, joka tulee ensin ansaita. Siksi Paavali sanoi myös seuraavaa: “Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät.” (1. Tim. 5:17) Kunnioitus ansaitaan usein nöyrän pyyteettömän palvelun ja oikean asenteen kautta, kuten seuraavat raamatunkohdat osoittavat:

Kukistumisen edellä miehen sydän ylpistyy, mutta kunnian edellä käy nöyryys. – Sananlaskut 18:12

Nöyryyden ja Herran pelon palkka on rikkaus, kunnia ja elämä. – Sananlaskut 22:4

Tästä syystä Jumala sanoo: “Sillä minä kunnioitan niitä, jotka minua kunnioittavat; mutta jotka minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi.” (1. Sam. 2:30) Kunnioituksen ansaitsemisen lähtökohtana on siis usein se, että ihminen suostuu kantamaan ensin pilkkaa, häväistystä ja ylenkatsetta. Jos taas odotamme kunnioitusta ilman, että suostuisimme pukemaan päähämme ensin orjantappurakruunua, tällöin joudumme kantamaan häpeän usein myöhemmin, sillä kuten Herramme sanoi, “monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.” (Mark. 10:31)

Kun Jumala kutsuu sinut käyttöösi ja antaa sinulle jonkin tehtävän, niin ensimmäinen virheesi olisi heittää helmesi sioille, jotka tallaavat ne maahan ja repivät sinut palasiksi (Matt. 7:6). Sen sijaan varjelet tuota aarretta kammiossasi ja teet työtä hiljaisuudessa kunnes olet valmis tuomaan sen muidenkin kanssapalvelijoidesi arvioitavaksi. Ja silloinkin sinun tulee olla valmis kuuntelemaan rakentavaa kritiikkiä, koska vain sen kautta voit kehittää talenttejasi ja hioa ajatuksiasi entisestään. Jos odotat ihmisten vain ylistävän sinua tai nostavan sinut jalustalle, silloin tulet pettymään hyvin karvaasti. Jos teet työtäsi vain siksi, että saisit kunniaa ja kiitosta ihmisiltä, et tee työtäsi enää Herrasi kunniaksi vaan omaksi kunniaksesi.

Siksi oman kutsumukseni motto on ollut jo yli vuosikymmenen ajan tämä: Soli Deo Gloria, Jumalalle yksin kunnia. Ja ensimmäinen rukoukseni oli se, että minä voisin vähetä ja Hän kasvaa (Joh. 3:30), että Hänen nimensä voisi tulla kirkastetuksi vaikka se sitten merkitsisi tuon ristiinnaulitun Kuninkaamme häpeän kantamista. Mutta juuri tuon häpeän tien ansiosta Herra nosti minut kunniaan. Hän valmisti minut työhöni sillä päämäärällä, että olisin saanut Leo Mellerin huomion ja kunnioituksen ennen hänen lähtöään tästä maailmasta. Ja niin todellakin kävi.

Muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa, Leo kertoi olevansa etuoikeutettu saadessaan lukea blogiani. Minä taas kerroin olevani etuoikeutettu, että hän ylipäätään edes seurasi blogiani. Olisiko näin käynyt jos olisin loukkaantunut siitä, ettei Kuva ja Sana voinut julkaista teoksiani, ja alkanut parjaamaan Patmoksen toimintaa tuon entisen kirjeystäväni rinnalla? Tai olisiko näin käynyt jos olisin harmistunut siitä, ettei yksikään kristillinen yhteisö tai mediajärjestö ole kutsunut minua esiintymään mihinkään eikä juuri kukaan tunnetumpi nimi kristillisellä kentällä ole halunnut ottanut mitään kantaa teksteihini tai laajoihin eskatologisiin tutkielmiini?

Kerran sain Jouko Piholta kutsun osallistua puhujaksi hänen profeetalliseen seminaariinsa, mutta samalla minua varoitettiin etten saisi puhua niistä asioista, joita itse olen tutkinut 20 vuoden ja pannut nimeni pantiksi niiden tähden. Olen siis ainoa kristitty kirjailija, joka kutsutaan puhumaan profeetallisiin seminaareihin, mutta samalla minua kielletään puhumasta omista kirjoistani. Mutta en kanna tästä mielipahaa veljelleni Jouko Piholle, ja arvostan sitä että hän sentään uskalsi kutsua minut puhujaksi (kieltäydyin tosin kohteliaasti tästä melko epätavallisesta pyynnöstä). Leo Meller kirjoitti minulle näin huhtikuussa 2022:

Samuel Tuomisen tekstit pysäyttävät miettimään ja tutkimaan. Ihmetyttää miten paljon ja laajalti yksi ihminen kykenee tutkimaan ja koostamaan tuloksia jakoon. Viimeisin teksti re Amerikka ja tämä kesä on henkeä salpaavaa luettavaa. Jonakin hetkenä Jumala sallii ja nostaa tekstit sekulaariin fokusointiin ja aiheet räjähtävät maailman silmiin. Kateudet, pelot, omat edut ja käsitykset oikeasta ja 96 muuta syytä estävät nostamasta ST:n ajattelua laajempaan huomioon ja debattiin ns. kristittyjen eskatologien piirissä, kunnes sekulaarit “löytävät” ja sitten keskustelu räjähtää. Keep it up, bro!

Vain Jumala yksin tietää onko tutkimusteni tarkoituksena edes nousta “laajempaan debattiin kristittyjen eskatologien piirissä”. Nyt kun Meller on siirtynyt ajasta iäisyyteen, pysähdyn pohtimaan kysymyksiä kuten “miten tästä eteenpäin?” Meller oli tuo persoona, ehkäpä hengellinen isäni, joka motivoi minua aloittamaan urani eskatologian tutkijana ja kirjailijana. Onko tämä myös oman urani päätepiste vai pelkkä käännekohta? Onko Jumalalla yhä käyttöä minulle vai olenko osani jo täyttänyt ja tehtäväni tehnyt? Vai oliko tuo Leon kannustava kommentti enemmän kuin pelkkä kannustushuuto? Oliko siinä profeetallinen lupaus jostain, johon en olisi ehkä itsekään valmis? Yksin Jumala tietää.