Lähes päivälleen 77 vuotta sitten toinen maailmansota päättyi ja Saksa antautui liittoutuneille. Tänä vuonna Kuningatar Elisabet II juhlii myös 70 -vuottaan, jonka hän on istunut valtaistuimella Yhdistyneen Kuningaskunnan pisimpään hallinneena monarkkina. Nyt on heprealainen vuosi 5782, joka on kaksi kertaa seitsemällä jaollinen vuosiluku (5782/7/7 = 118). Heprealaisen kalenterin 7. kuukausi eli Nisan-kuu päättyi 1. toukokuuta. Tästä alkoi kahdeksas Iyar-kuukausi, jonka aikana on tapahtunut monia juutalaisten historian kannalta merkittäviä tapahtumia. Esimerkiksi Hitlerin kuolema, Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 ja Jerusalemin takaisinvalloitus kuuden päivän sodassa vuonna 1967 osuu tälle kuukaudelle heprealaisessa kuukalenterissa. Kuukauden nimi merkitsee ”valoa”, joten ehkäpä siksi monet Jumalan kansan kannalta valoisat tapahtumat ovat osuneen tuolle kuukaudelle. Politico -lehti uutisoi lyar-kuukauden ensimmäisenä päivänä eli toukokuun 2., ”Korkein Oikeus on äänestänyt kumoavansa aborttioikeudet, luonnosesitelmä näyttää.” Roen kumoaminen tulisi merkitsemään USA:n konservatiivien ja evankelisen oikeiston suurinta voittoa vuosikymmeniin. Mutta samalla se saattaa enteillä Trumpin lähestyvää paluuta USA:n presidentiksi.
Tänävuonna tuli kuluneeksi myös 49 eli 7 x 7 vuotta siitä, kun USA:n Korkein Oikeus päätti argumentin Roe v. Wade Roen hyväksi, mikä laillisti abortin kaikissa maan 50 osavaltiossa. Heprealaisessa ajanlaskussa elämme siis tuosta laskien 50. riemuvuotta. 3. Moos. 25. luku kertoo:
Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta… Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.
Ennen kuin ajattelet minun hourailevan taas numerologista ”okkultismiani”, suosittelen että luet aikaisemmat artikkelini seiskojen toistuvuuteen liittyen, sillä ainakin tähän asti hypoteesini on pitänyt hyvin paikkansa ja olen kyennyt ennustamaan jopa tulevia tapahtumia kuukausia ennen niiden toteutumista. Jumala toimii usein seiskoihin pohjautuvan profeetallisen kalenterinsa ehdoilla ja tästä syystä en usko sen olevan sattumaa, että esim. Roe v. Wade aborttisäädös kumotaan mahdollisesti tänävuonna. Hank Kunneman profetoi helmikuussa 2021:
”Sinun tulisi katsoa ja sanoa, ’katsokaa kaikkia seitsemiä’. Mikä on sen merkitys? Jumala sanoo, että teen sen merkkinä, ja kun näet tämän, se merkitsee että työni ja aikani on käsillä täyttääkseni sen, jonka olen luvannut.”
Tähän ”seitsemien kalenteriin” perustuen kykenin ennustamaan tammikuussa 2021, että 70 päivää Bidenin virkaanastumisen jälkeen eli 31. maaliskuuta tapahtuisi jotain merkittävää USA:n vaalipetoksen paljastumisen kannalta. Ennustin tämän tässä videossani joka sensuroitiin YouTubesta viimekuussa. Juuri tuona päivänä Arizonan senaatti palkkasi Kyberninjat suorittamaan täydellisen uudelleenlaskennan ja auditoinnin Maricopan vaalipiirin yli kahdesta miljoonasta äänestä. Sitten elokuussa 2021 julkaisin toisen videon (kannattaa katsoa ennen kuin YouTube sensuroi senkin) missä ennustin jälleen jotain käänteentekevää tapahtumaa syyskuun 15. päivälle eli juutalaiselle Jom Kippurille. Tuohon aikaan raportti Maricopan uudelleenlaskennan tuloksista luovutettiin Arizonan senaatille ja sen tulokset julkistettiin 24. syyskuuta. Myös tuon ajoitus noudatti uskollisesti seiskojen sarjaa, kuten voit lukea esim. täältä.
Tuona päivänä – 24. syyskuuta – kun Maricopan auditoinnin raportin julkistaminen paljasti kymmeniä tuhansia laittomia ääniä osavaltiossa missä Biden ”voitti” vain vain 10 000 äänellä – senaattori Wendy Rogers julisti Arizonan senaatin edessä ”Amerikan toisen itsenäisyysjulistuksen”. Rogersin ”itsenäisyysjulistus” vaati vuoden 2020 presidentivaalien mitätöimistä ja sen oli allekirjoittaneet siihen mennessä jo kymmenet lainsäätäjät ja senaattorit ympäri Yhdysvaltoja. Edellä mainituissa videoissani olen demonstroinut kuinka useat profetiat Trumpin paluuseen liittyen ovat jo toteutuneet vaikka Trump itse ei olekaan palannut vielä Valkoiseen Taloon. Näytin niissä mm. Kevin Zadain profetiaa, jonka hän antoi Sid Rothin Yliluonnollista ohjelmassa 5. marraskuuta 2020. Siinä Zadai ennusti, että vaikka valtamedia ja demokraattipuolue julisti Bidenin voittaneen vaalit, Trump oli vaalien laillinen voittaja, joka tulisi palaamaan presidentiksi heti kun vaalipetos olisi vain korjattu ”prosessin kautta” siihen syyllistyneissä osavaltioissa.
Näinhän Trump on väittänyt aina tähän päivään asti, että Biden valittiin valtaan epärehellisten vaalien myötä ja hänen tukijansa taistelevat yhä sen puolesta, että vuoden 2020 presidentinvaalien vääryys korjattaisiin ennen kuin republikaanit voisivat siirtyä kampanjoimaan tämän vuoden välivaaleista tai vuoden 2024 presidentinvaaleista. Media viittaa tähän yhä Trumpin ”Suurena valheena” ja vihjailee ajoittain hänen valmistelevan kulissien takana ”vallankaappausta” (mikä tuleekin olemaan median narratiivi ja hätävalhe kun ”dominot alkavat kaatua”). Samassa yhteydessä Zadai myös ennusti, että demokraatit Nancy Pelosin johdolla tulisivat julistamaan toisen virkarikossyytteen Trumpia vastaan. Zadai kertoi Sid Rothille, ettei hän edes tiennyt sellaisen olevan mahdollista kun Jumala näytti hänelle tämän asian. Toinen virkarikossyyte presidenttiä vastaan on todellakin ennennäkemätön asia USA:n historiassa. Tästä huolimatta se tapahtui 70 päivää sen jälkeen kun Zadai ennusti tätä Sid Rothin ohjelmassa 5. marraskuuta. Donald Trumpista tuli historian ensimmäinen presidentti, jota vastaan on nostettu kaksi kertaa virkarikossyyte. Tämä tuli hänen väitetystä syyllisyydestään tammikuun 6. päivään mellakkaan Capitolilla.
Kevin Zadai ei olisi voinut arvata tällaista asiaa mitenkään 70 päivää edellä ellei Jumala olisi näyttänyt hänelle tulevaisuutta. Ja jos hän oli oikeassa tuon suhteen, täytyy hänen olla oikeassa myös siinä että Trump palaisi presidentiksi kun vaalipetos on korjattu siihen syyllistyneissä osavaltioissa. Zadai ei antanut tähän mitään aikataulua, mutta suosittelen että luet viimekuisen kirjoitukseni Viimeaikaiset tapahtumat saattavat enteillä Manuel Johnsonin näyn toteutumista, jonka mukaan Trump palaisi tänävuonna presidentiksi!” Roe v. Wade päätöksen historiallinen kumoaminen Korkeimmassa Oikeudessa antaa taas lisää vahvistusta siihen, että Zadai ja kumppanit olivat Jumalan oikeita profeettoja, joille annettiin etuoikeus tulevaisuuden edeltänäkemiseen. Zadai nimittäin ennusti elokuussa 2020 – jälleen Sid Rothin ohjelmassa – seuraavaa:
Hän [Jumala Zadain taivasvierailussa] sanoi, että meidän tulee rukoilla oikeusministerin [William Barr] ja tuomareiden puolesta… näin paksun luettelon syytteellepanoja ja Herra sanoi minulle, että syytteellepanot ovat tulossa. Vihollinen pelkää, että jos tämä tuodaan julkisuuteen, se tulee tekemään täysin tyhjäksi vihollisen jokaisen suunnitelman. Se tulee paljastamaan kaikki asiat, jotka ovat olleet meneillään vuosien ajan, ja se on hyvin laajalle levinnyttä. Ihmiset elämän kaikilla osa-alueilla ovat kohtaamassa syytteellepanoja, hyvin korkeassa asemassa olevia ihmisiä kuin myös ihmisiä joita he palvovat Hollywoodissa ja heidät tullaan paljastamaan.
Heillä on data ja informaatio, mutta on niin monia tapauksia missä nämä vaalit… nämä vaalit ovat tulossa ja se on hyvin tärkeää oikeussysteemimme tähden. Mitä on tapahtumassa on se, Jeesus sanoi, että merkkinä Roe versus Wade tullaan kumoamaan ja Hän sanoi sen olevan merkki ja että tunnin sisällä sen kumoamisesta kirous kansamme yltä poistuisi ja tulet tuntemaan sen tunnin sisällä siitä, koska kansamme yllä on tästä johtuva kirous. Hän sanoi, että nämä asiat alkavat kääntyä ylösalaisin ja kaatua ja tulee olemaan syytteellepanoja kaiken aikaa julistettuna ja ihmiset tulevat menemään vankilaan, jopa ne joiden et koskaan uskonut päätyvän vankilaan.
Zadai sanoi tämän elokuussa 2020 kun kukaan ei osanut vielä odottaa, että Roe v. Wade tultaisiin kumoamaan lähitulevaisuudessa. Tämä yhdessä Zadain marraskuisen ennustuksen kanssa siitä kuinka Biden tultaisiin valitsemaan virkaan vilpillisten vaalien jälkeen näyttää tuovan valoa myös siihen miksi petoksen paljastuminen ja korjaaminen on kestänyt näin kauan. Yhdysvaltain yllä on ollut nimittäin lähes puolivuosisataa kestänyt kirous yli 60 miljoonan syntymättömän lapsen surmaamisen johdosta. Näin ollen vaalipetostakaan ei ole voitu korjata eikä siihen syyllistyneitä tahoja panna vankilaan niin kauan kuin tämä paljon suurempi vääryys on leijunut USA:n yllä kuin haiseva rätti Jumalan sierainten edessä. Yhdysvallathan on yksi seisemästä maailman maasta, joissa on kaikkien liberaaleimmat aborttilait missä abortti sallitaan vielä 20. raskausviikon jälkeenkin, kuten Trumpin hallitus valitti vuonna 2017. Jopa liberaalin The Washington Post -lehden faktantarkistajat vahvistivat tämän asian paikkansapitävyyden lokakuussa 2017.
Yhdysvallat seisoo siis aborttilaeissaan samassa seurassa sellaisten ihmiselämää halveksivien diktatuurien kuin Kiinan ja Pohjois-Korean seurassa. Jopa useimmissa USA:aa sekulaareimmissa Euroopan maissa – Suomessa mukaan lukien – aborttiin suhtaudutaan paljon konservatiivisemmin ja raskaudenkeskeytys sallitaan vain ensimmäisen 12 raskausviikon ajan. Roe v. Waden kumoaminen ei tekisi myöskään abortista laitonta vaan antaisi vallan siitä takaisin osavaltioiden vaaleilla valittujen edustajien päätettäväksi. Roen kumoaminen johtaisi siis vain tiukempiin aborttilakeihin maan konservatiivisissa osavaltioissa mutta naisilla olisi yhä vapaus matkustaa vaikkapa liberaaliin Kaliforniaan hankkimaan aborttia raskauden myöhemmässäkin vaiheessa. Tai jos Texasissa asuva demokraatti toivoisi osavaltion noudattavan löysempiä aborttilakeja, hän voisi ajaa yhä asiaansa äänestysluukulla. Eli Roen kumoamisessa olisi kyse kirjaimellisesti ”pro-choice” laista, koska se antaisi osavaltioille suuremman päätäntävallan ja itsemääräämisoikeuden. Politico -lehti kirjoitti (vahvistukset minun):
Korkein Oikeus on äänestänyt vedenjakavan Roe v. Wade -päätöksen kumoamisesta tuomari Samuel Aliton laatiman tuomareiden enemmistön tukeman lausuntoluonnoksen mukaan, jota on levitetty tuomioistuimessa ja jonka POLITICO hankki. Lausuntoluonnos on täynnä, järkähtämätöntä vuoden 1973 päätöksen torjumista, jolla taattiin liittovaltion perustuslaillinen suoja aborttioikeuksille, kuin myös myöhemmän vuoden 1992 päätöksen – Planned Parenthood v. Casey –, joka suurelta osin säilytti oikeuden. ”Roe oli räikeän väärässä alusta alkaen”, Alito kirjoittaa. ”Olemme sitä mieltä, että Roe ja Casey on kumottava”, hän kirjoittaa asiakirjassa, joka on nimetty ”tuomioistuimen lausunnoksi”. ”On aika noudattaa perustuslakia ja palauttaa aborttikysymys kansan valitsemille edustajille.”
Keskustelut kiistanalaisista tapauksista ovat aiemmin olleet epävarmoja. Tuomarit voivat ja joskus muuttavatkin äänensä, kun lausuntoluonnokset kiertävät, ja tärkeimmät päätökset voivat joutua useiden luonnosten ja äänestyskaupan kohteiksi, joskus vain muutama päivä ennen päätöksen julkistamista. Tuomioistuimen päätös ei ole lopullinen ennen kuin se julkaistaan, todennäköisesti seuraavien kahden kuukauden aikana.
Helmikuussa laaditun päätöksen välitön vaikutus olisi lopettaa puolivuosisataa kestänyt liittovaltion perustuslaillinen aborttioikeuksien suoja ja antaa jokaisen osavaltion päättää abortin rajoittamisesta tai kieltämisestä. On epäselvää, että onko luonnokseen tehty myöhemmin muutoksia. Mitään päätösluonnosta tuomioistuimen nykyhistoriassa ei ole julkistettu, kun tapaus oli yhä vireillä. Ennennäkemätön paljastus varmasti kuumentaa keskustelua siitä, mikä oli jo tähän asti kiistanalaisin tapaus [blogistin huomio: luonnos on vuodettu julkisuuteen epäilemättä jonkin vasemmistoaktivistin taholta, joka on toivonut sen kiihottavan vasemmiston raivoisat mielenilmaukset tai tuomareiden pelottelun saadakseen heidät muuttamaan kantaansa viimehetkellä]…
Asiakirja, joka on leimattu enemmistön lausunnon ensimmäiseksi luonnokseksi, sisältää merkinnän, että se jaettiin tuomareiden keskuudessa 10. helmikuuta. Jos Alito-luonnos hyväksytään, se tuomitsee Mississippin hyväksi tarkoin seuratun tapauksen, joka koskee kyseisen osavaltion yritystä kieltää useimmat abortit 15 raskausviikon jälkeen. Tiistaina tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen Roberts vahvisti lausuntoluonnoksen aitouden ja sanoi määräävänsä tutkimuksen luonnoksen vuodosta lehdistölle.
”Sikäli kuin tuomioistuimen luottamuksen pettäminen oli tarkoitettu heikentämään toimintamme rehellisyyttä, se ei tule onnistumaan. Tuomioistuimen työhön ei tulla vaikuttamaan millään tavalla”, Roberts lupasi kirjallisessa lausunnossa. ”Tämä oli merkillinen ja törkeä luottamuksen loukkaus, joka loukkaa tuomioistuinta ja täällä työskentelevien virkamiesten yhteisöä.” Roberts korosti myös, että lausuntoluonnos ”ei edusta tuomioistuimen päätöstä tai yhdenkään jäsenen lopullista kantaa tapaukseen liittyvissä asiassa”. Oikeuden tiedottaja oli kieltäytynyt kommentoimasta etukäteen.
Luonnoksessa Alito mm. viittaa monien aborttilakien eugenistiseen ja rasistiseen alkuperään, joiden tarkoituksena oli vähentää Amerikan afrikkalais-amerikkalaisten väestökantaa.
Aliton lausuntoluonnos uskaltautuu vielä syvemmälle tässä rodullisesti herkällä alueella huomioimalla alaviitteessä, että joillakin varhaisilla aborttioikeuksien kannattajilla oli myös vastenmielisiä rotuhygeniaa puoltavia näkemyksiä. ”Joitakin tällaisia kannattajia on motivoinut halu tukahduttaa afroamerikkalaisen väestön koko”, Alito kirjoittaa. ”On kiistatonta, että Roella on ollut tämä demografinen vaikutus. Erittäin suhteeton prosenttiosuus abortoiduista sikiöistä on mustia.”
Mutta tänään ”anti-rasistinen” vasemmisto on kaikkien äänekkäimmin puolustamassa abortteja ja leimaamassa niitä vastustavan kristillisen oikeiston rasisteiksi. Sama vasemmisto, joka puoltaa abortteja iskulauseella ”my body, my choice”, puoltaa nyt myös pakkorokotuksia eli ruumiillinen itsepäätäntävalta omasta ruumiista on olemassa vain silloin kun kyse on oman lapsensa surmaamisesta (missä tapauksessa ihminen ei tosin päätä enää vain omasta ruumiista vaan myös lapsensa ruumiista). Esitin muutama päivä sitten Facebookissa seuraavan kysymyksen hieman kieli poskella: ”Miksihän muuten raiskaajat eivät voi puolustaa tekoaan oikeudessa argumentilla ’my body, my choice’, mutta nainen voi puolustaa aborttia tähän iskulauseeseen vedoten? Eikös se olisi kuitenkin loogisesti ajatellen yhtä perusteltu moraalinen argumentti raiskauksen puolesta.” Yritin provosoida ja trollata tällä feministejä, mutta sellaisia ei kai löytynyt kaverilistaltani kun vihainen lauma naisia ei hyökännytkään päälleni kuten olisin odottanut.
Abortin puolestapuhujia on lopulta vaikea saada vastaamaan tähän yksinkertaiseen kysymykseen: Miksi lapsen surmaaminen on moraalisesti väärin kun se on tullut jo ulos äidin kohdusta (keskosena tai täysikasvuisena), mutta äidin kohdussa ollessaan lapsi on oikeutettua murhata? Vastasyntynyt lapsihan on aivan yhtä riippuvainen äidistään kuin syntymätön lapsi ja yhtä kykenemätön selviytymään omillaan. Jos kaikille ihmisille kuuluu loukkaamattomat ihmisoikeudet, miksi näiden oikeuksien ei tulisi ulottua syntymättömiin lapsiin? Tähän voidaan päätyä vain silloin jos päättelemme, ettei syntymättömät lapset ole ihmisiä (kuten USA:n Korkein Oikeus tuli aikoinaan siihen johtopäätökseen mustien orjien kohdalla). Mutta jopa eläimillä on oikeuksia ja joiden rikkomisesta joutuu vastuuseen lain edessä. Jos jonkin ideologian kuten feminismin nimissä on oikeutettua tappaa kymmeniä miljoonia syntymättömiä lapsia (luku lähentelee itseasiassa miljardia kun koko maailman aborttiluvut otetaan huomioon), ihmisistä viattomimpia, niin miksi sitten kansanmurhat eivät olisi yhtä oikeutettuja aatteiden kuten kommunismin ja fasismin nimissä?
Miksi syntymättömät lapset tulisi olla ainoa elämän muoto jolle ei kuulu mitään oikeuksia lain edessä? Miksi naisten oikeudet tulisi katsoa ylittävän lapsen oikeuden elämään, kun suurimmassa osassa aborttitapauksia nainen ja mies tekevät tietoisen valinnan harrastaa esiaviollista tai suojaamatonta seksiä eivätkä ole sitten valmiita kantamaan valintojensa seurauksia? Miksi oikeus synnin harjoittamiseen tulisi olla suurempi kuin kuin lapsen oikeus elämään? Miksi abortti tulisi nähdä kysymyksenä naisten oikeuksista, kun yhteiskunnallisesti se hyödyttää enemmän miehiä, jotka voivat panna naisia paksuksi ilman pelkoa siitä, ette heidän täytyisi huolehtia koskaan lapsestaan ja maksaa äidille lapsen elatusmaksuja? Abortti kun on lopulta paljon helpompi valinta lapsen isälle kuin lasta kantavalle äidille, jolla on jo biologisestikin vahvempi tunneside omaan lapseensa ja siten raskauden keskeytys saattaa aiheuttaa naisille myös psyykkisiä jälkiseurauksia.
Johtopäätös
POLITICO kertoi artikkelissaan, että Korkeimman Oikeuden lopullinen päätös Roe v. Waden kohtalosta julkistettaisiin seuraavan kahden kuukauden aikana. Julkaistaanko päätös tästä heinäkuussa, vuoden seitsemäntenä kuukautena, jolloin sattuu olemaan myös Yhdysvaltain itsenäisyyspäivä? Poistuuko maan yltä silloin kirous kuten Kevin Zadai kertoi elokuussa 2020? Entä seuraako tätä joukko syytteellepanoja ja pidätyksiä, joiden myötä myös vuoden 2020 vaalipetoksen vääryys korjattaisiin ja Donald Trump palautettaisiin presidentiksi vaalien laillisena voittajana? Arizonan ja Wisconsinin senaatti on jo valmistelemassa vuoden 2020 presidentinvaalien desertifiointia ja yli puolet Wisconsinin maakunnista puoltaa sitä. Konservatiivinen dokumentaristi Dinesh D’Souza julkaisee tämän viikon launtaina uuden vaalipetoksen paljastavan dokumenttinsa 2000 Mules ja Twitterin uusi omistaja Elon Musk, jolla on yli 90 miljoonaa seuraajaa, ei puolusta vain konservatiivien sananvapautta, mutta suhtautuu sympaattisesti myös D’Souzan kaltaisiin Trumpisteihin.
Muskilla saattaa olla lopulta hyvin suuri rooli näiden asioiden paljastumisessa suuremmalle yleisölle. En tiedä mikä on muuten Muskin näkemys abortin suhteen, mutta vuonna 2020 hän tuki presidentiksi vahvan abortin vastaista räppäri Kanye Westia, jota Musk on kertonut fanittaneensa jo pidemmän aikaa. Lisäksi hän on suorapuheinen malthusilaisuuden kriitikko, joka uskoo maailman todellisen vitsauksen olevan siinä, että lapsia syntyy liian vähän, ei siinä että niitä syntyisi liian paljon. Mitä tahansa voi kuitenkin odottaa tapahtuvan ennen kuin Korkein Oikeus ehtii julkaista lopullisen päätöksen Roen kumomisesta. Näemme luultavasti vasemmiston heittävän taas tyypilliset hysteeriset itkupotkuraivarit ja lähtevän kaduille mellakoimaan, marssimaan ja särkemään paikkoja ja pelottelemaan siviilejä. Tällainen lapsellinen käytös saisi tosin yhä useammat amerikkalaiset sympatisoimaan Korkeimman Oikeuden päätöstä, joten ehkä se on vain parempi jos vasemmisto alkaa mellakoida. Tuossa jo muutamia ennakkotapauksia siitä mitä on odotettavissa:
Kiitos, Samuel, aivan loistavasta kirjoituksesta. Teet hyvää työtä (työtä johon en itse pysty, pystyn vain heittelemään kapuloita rattaisiin) laittamalla asiat paperille selkeästi. Pieni masennuksen poikanen yritti tänään aamulla vallata sieluni ja kyselin, teenkö ja olenko tehnyt itseni hylkiöksi jatkaessasi ”Trumputusta” (olisi paljon helpompi pitää esillä vain ns. hengellisiä kysymyksiä), mutta tämä kirjoituksesi oli Jumalan rakas rohkaisu minulle, vau! Ole sinäkin rohkaistu, Jumala olkoon kanssasi ja johdattakoon sinua tahtonsa mukaan edelleen. Ole siunattu!
Jukka
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Jukka kauniista sanoista. Ymmärrän kyllä tuon tunteen ja on se joskus minutkin meinannut vallata. Siitä lähtien kun aloin edistää näitä profetioita Facebookissa ja blogissani, olen saanut osakseni vain pilkkaa (toki myös tukeakin) ja aina välillä päädyn vääntämään näistä asioista ihmisten kanssa, jotka eivät vain kykene näkemään asioita samalla tavalla kuin me. Pilkkaajien käyttäytyminen on toisinaan hyvin lapsellista ja ala-arvoista vaikka myönnän, että itsekin olen saattanut turhautumistani sortua joskus sitten kielenkäyttöön joka ei ole asiallista ja kunnoittavaa. Tärkeintä olisi muistaa ylläpitää Raamatun tärkeintä käskyä vihamiestemmekin rakastamisesta eikä antaa syntiinlangenneen lihamme puhua vaan osoittaa Kristuksen luontoa kaikessa puheessamme ja käytöksessämme.
Profetioiden edistämisessä on aina se riskinsä, että jos ne eivät toteutudu, menettää kaiken muunkin uskottavuutensa myös niiden asioiden kohdalla, jotka eivät liittyneet alunperin mitenkään Trumpiin tai hänen paluuseen presidentiksi. Tämän riskin itsekin olin valmis ottamaan ja vain sen tähden, että jos profetiat tulevat toteen, niin uskomaton maailman näkisi Jumalan elävän ja vaikuttavan yhä tänäänkin. Suurin murheeni ei siis ole koskenut sitä, että oma nimeni joutuisi häväistyksi vaan että Jumalan itsensä nimi joutuu häväistyksi jos nämä profetiat eivät tule toteen. Muistan kun julkaisin tammikuussa 2021 tuon sensuroidun YouTube-videoni (jonka omistin edesmenneelle veljelleni) missä näytin kuinka tuhannet ihmiset rukoilivat sen puolesta, että Jumala näyttäisi omaisiemme ja ystäviemme tähden voimansa, paljastaisi petoksen ja toisi Trumpoin takaisin virkaan. Eräs ateisti alkoi riitelemään minun kanssani videon kommenttikentässä ja pilkkasi Jumalaa siitä, että vaikka tuhannet rukoilivat Hänen nimeään mitään ei silti tapahtunut.
Asia vihlaisi myös henkilökohtaisesti tuohon aikaan, kun lukuisat ihmiset olivat rukoilleet myös isoveljeni puolesta ja kun hän lopulta lähti tästä maailmasta, jotkut panivat Facebookissa nauravia naamoja asian yhteyteen ja lähettivät sarkastisia kommentteja, että ”rukous todella kannattaa” ja niin pois päin. Joten toki inhimillisesti ajatellen siitä tulee helposti se olo, että uskomme Jumalaan on turhaa, ettei Hän kuule rukouksiamme ja että me Jumalaan uskovat kristityt olemme pelkkiä narreja. Ja mikä vielä pahempaa, jos olemme edistäneet vääriä profetioita, olemme häpäisseet sillä Jumalan itsensä nimen ja olemme itse vikapäitä siihen, että ateistit ovat saaneet syyn siitä pilkata Jumalaa.
Mutta onneksi Jumala on jo antanut monia merkkejä siitä, että nämä profetiat olivat luotettavia ja että moni niiiden ennustama asia on jo toteutunut. Tämä Roen kumoaminen on kyllä historiallinen voitto Jumalalle, syntymättömille lapsille ja kaikille niille, jotka ovat panneet turvansa ja luottamuksensa Jumalaan. Halleluja! Ylistys ja kunnia Jumalalle! Hän tulee kyllä näyttämään vielä voimansa ja suuruutensa ja osoittamaan, että Hänen nimeensä turvaavat eivät rakentaneet taloansa hiekalle. Jumala on paljon suurempi kuin meidän epäuskomme eikä Hänelle mikään ole mahdotonta. Kiitos siitä, että olet seissyt uskollisesti Hänen puolellaan etkä ole antanut Saatanan ja hänen joukkonsa masentaa sinua.
TykkääTykkää