-
Anteeksipyyntöni ja selvennykseni Donald Trumpin uudelleenvalintaa koskeviin kirjoituksiini/videoihini. Minkä suhteen olin väärässä, missä oikeassa, ja miksi asia ei ole vielä loppuunkäsitelty?
Anteeksipyyntöni tulee hieman myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Olen kuitenkin sanojeni mittainen mies, joten esitän myös anteeksipyyntöni kuten jo lupasinkin. Anteeksipyyntöni koskee itseasiassa vain yhtä lausetta, jonka olen kirjoittanut tämän reilun puolen vuoden aikana. Kirjoitin marraskuun 9. päivä artikkelin, jonka johdannossa totesin näin: “Olen tehnyt myös lupauksen, että tulisin pyytämään lukijoiltani julkisesti anteeksi,…
-
Uusi videoni: Anteeksiannon voima: Shanda Sharer ja kristinuskon tarina lunastuksesta.
Kerroin blogissani kerran 12 -vuotiaana murhatun Shanda Sharerin järkyttävän ja koskettavan tarinan. Päätin tehdä siitä videon, jossa tuon esiin Shandan tarinan yhteyden kristinuskon pelastussanomaan. Videon lopussa puhujana on YouTuben kautta maailmanmaineeseen noussut konservatiivisia ja juutalaiskristillisiä arvoja puolustava psykologi Jordan Peterson, joka nousi kuuluisuuteen vastustettuaan Kanadan lakia, joka pakotti hänet käyttämään transsukupuolisista heidän vaatimaansa sukupuolipronominia. Hänen…
-
Samalla kun Prinssi Harry tulee julkisuuteen perheensä välittämästä kärsimyksestä, Prinssi William panettelee julkisesti kuollutta äitiään. Onko Williamin ja Harryn välirikko jatkoa 90 -luvun Walesien sotaan?
Kun kuuluisan sarjamurhaaja Ted Bundyn äiti todisti oikeudessa vuonna 1980, hän sanoi tuomari Edward Cowartille kirkkain silmin: “Ted Bundy ei kulje ympäriinsä tappamassa naisia ja pikkulapsia! Loppumaton uskomme Tediin – uskomme siihen, että hän on syytön – ei ole koskaan horjunut. Eikä se koskaan tule.” Kannibaalisarjamurhaaja Jeffrey Dahmerin isä Lionel Dahmer sanoi Stone Phillipsin haastattelussa…
-
Uusi videoni: Donald Trump’s most important speech at Mount Rushmore!
Videon lopussa omistus joulukuussa rajan taakse siirtyneelle veljelleni Mikaelille, joka olisi täyttänyt eilen 37 -vuotta. Minun piti julkaista video jo eilen, mutta julkaisussa tuli vähän viivettä ja sen tähden lopussa lukee, että veljeni olisi täyttänyt tänään 37. YouTube sensuroi jo joulukuussa – vain muutama päivä ennen veljeni kuolemaa – julkaisemani puolituntisen Trump -videon nimeltä Kraken…
Leave a comment