Kirja-arvio: Mark Biltzin Verikuut

Sain luettua juuri Mark Biltzin mielenkiintoisen kirjan Verikuut (Kuva ja Sana, 2014). Seuraavassa tekstissä en tule arvioimaan kirjaa kokonaisuudessaan vaan keskityn sen pääviestiin neljän perättäisen sarjan verikuista eli tetradeista, jotka osuvat yksiin juutalaisten juhlapyhien kanssa vuosina 2014 – 2015. Tarkastelen Biltzin johtopäätöksiä sen valossa mitä olen jo esittänyt omassa kirjassani. 

Päivitys syyskuun 23. päivältä: Tässä artikkelissa vihjailin siihen suuntaan, että syyskuun 13. päivä – juutalaisen uudenvuoden päivänä – esiintynyt osittainen auringonpimennys ja 28. päivä (lehtimajanjuhla) esiintyvä kuunpimennys tai verikuu olisi sama tapahtuma kuin Ilmestyskirjan kuudennessa luvussa (kuudes sinetti) mainittu auringonpimennys ja verikuu. Nyt aika on jo ohittanut tällaisen teorian mahdollisuuden. Tetradin päättyminen 28. päivän verikuuhun on pelkkä enne siitä, että jotakin suurta on tapahtumassa hyvin pian. Ks. myös elokuun artikkelini Mitä tapahtuu 15. päivä eteenpäin syksyyn ja vuoden 2016 alkuun? Alkaako seitsemän vuoden vihan aika jo puolen vuoden sisällä vai onko meillä vielä armonaikaa? Asiaa tarkasteltu mielenkiintoisesti myös tällä blogilla.

Toinen päivitys, 3. lokakuuta. Jos haluat tietää kuinka syyskuun verikuun aikaiset tapahtumat olivat todellakin yhteydessä Ilmestyskirjaan, lue seuraava artikkelini: ”Oliko Paavin ennennäkemätön vierailu USAn kongressissa neljä päivää ennen superverikuuta profeetallinen enne lähestyvästä Rooman tuhosta ja Laittomuuden ihmisen ilmestymisestä?”

Tutustuin internetissä Biltzin astronomisiin löytöihin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2008 – samana vuonna kun hän toi havaintonsa verikuista julkisuuteen (tuolloin hän vielä uskoi Jeesuksen julkisen paluun Israelille tapahtuvan tänä vuonna). Paljon seikkaperäisemmin pääsin perehtymään niihin vasta hänen kirjansa sivuilla. Raamattu kertoo, että Jeesuksen toiseen tulemukseen viittaavat merkit eivät näkyisi vain maanpäällä mutta myös taivaissa: ”Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat.” (Luuk. 21:25)

Matteus lisää: ”Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.” Jeesuksen profetialle tähtien putoamisesta naureskeltiin vuosisatoja, kunnes Giuseppe Piazzi löysi ensimmäisen asteroidin (asteroid = tähden kaltainen) Marssin ja Jupiterin väliseltä asteroidivyöhkkeeltä vuonna 1801. Tänään asteroidin iskeytymistä maahan pidetään täysin mahdollisena uhkana. Ilm. 8:8:n profetia mereen putoavasta ”tulta palavasta vuoresta” ja Ilm. 9:1:n ilmaus maahan pudonneesta tähdestä, on hyvin tarkka kuvaus asteroidin yhteentörmäyksestä jollaisesta ei Johanneksen aikaisilla tähtitieteilijöillä ollut pienintäkään käsitystä.

asteroid-impact-megatsunami_12585_600x450space asteroid impact image

Palaan kohta Biltzin kirjaan, mutta tätä ennen teen pienen välihuomion toisesta maailmankaikkeuteen liittyvästä merkistä Dan. 8:10:ssä. Tämän profetian mukaan Antikristuksen valta kasvaisi ”taivaan sotajoukkoon asti” ja että hän ”pudotti maahan osan siitä sotajoukosta ja tähdistä ja tallasi niitä.” Tässä taivaan sotajoukkojoukko tarkoittaa enkeleitä (Ilm. 19:14), jotka assosioidaan tähtiin (Ef. 6:12:sta mukaan kristityt ovat sodassa ”pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.”) ja joista Antikristuksen valtaannousu pudottaa kolmanneksen maanpäälle (ks. Ilm. 12:4-9). On syytä huomioida, että Raamatun kirjoittamisen aikoihin tähdillä ei tarkoitettu vain niitä taivaankappaleita, mitä nykyinen ymmärrys kutsuu tähdiksi. Myös planeettoja kuten Mars ja Jupiter – nimetty näin jumalien mukaan – kutsuttiin antiikin aikana tähdiksi.

Tässä suhteessa onkin mielenkiintoista, että vain meidän aikamme valtakunnilla on mahdollisuus ulottaa valtansa ”tähtiin” asti. NASA on jo lähettänyt Marssin pinnalle kolme robotti mönkijää, Spiritin, Opportunityn ja Curiosityn alustavana toimeenpiteenä kohti planeetan ihmisasutusta. Alankomaalaisen Bas Lansdorpin Mars One hanke pyrkii puolestaan Marssin pysyvään ihmisasutukseen vuoteen 2024 mennessä. Tarkoittaako Antikristuksen vallan kasvaminen ”tähtiin” myös sitä, että hän pyrkii avaruuden taivaankappaleiden kolonisaatioon? Kuten kirjassani osoitan, Dan. 8:9:n profetia ”vähäpätöisen sarven” puhkeamisesta täyttyi profetian kolmannessa vaiheessa heinäkuussa 1969, kun Charles kruunattiin 500 miljoonan TV-katsojan välityksellä Walesin Prinssiksi. On mielenkiintoista, että tämä tapahtui samassa kuussa jolloin ihminen astui ensimmäistä kertaa kuun kamaralle.

Martian-Sunset-O-de-Goursac-Curiosity-2013
Curiosityn ottama kuva Marssin auringonlaskusta.

Jesajan 14. luku kuvaa Luciferin/Antikristuksen ylpistymistä: ”Sinä sanoit sydämessäsi: ’Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'” Tästä syystä Jumala pilkkaa, ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti (so. Venus), aamuruskon poika! (tämän kohdan latinalaisesta käännöksestä tulee Saatanan ”erisnimi” Lucifer) Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!” Tuoko Jumala taivaankappaleet alas koska ihminen ylpistyi ja halusi valloittaa avaruuden omaan viisauteensa turvautuen ilman että olisi antanut universumin luojalle kunniaa hänen ihmeellisistä teoistaan. Vuonna 2005 NASAn vastuumies Michael Griffin toi esiin avaruuslentojen lopullisen päämäärän:

… tavoitteena ei ole vain tieteellinen tutkimus… se on myös ihmisasutuksen elinalueen laajentamisesta maan ulkopuolelle kohti aurinkokuntaa kun pääsemme ajassa eteenpäin … Pitkällä tähtäimellä yksittäisen planeetan lajit eivät voi selviytyä… Jos me ihmiset haluamme selviytyä satoja tuhansia tai miljoonia vuosia, meidän täytyy lopulta asuttaa toiset planeetat. Nyt, tämän päivän teknologia on sellaista että tämä on tuskin kuviteltavissa. Me olemme sen varhaislapsuudessa…  Puhun nyt tuosta eräästä päivästä, en tiedä koska tuo päivä on, mutta tulee olemaan enemmän maan ulkopuolella eläviä ihmisiä kuin sen päällä eläviä. Meillä saattaa olla hyvin ihmisiä jotka tulevat elämään kuussa. Meillä saattaa olla ihmisiä, jotka elävät Jupiterin kuissa ja muilla planeetoilla. Meillä saattaa olla ihmisiä, jotka tekevät asuinalueensa asteroideille… Minä tiedän että ihmiset tulevat kolonisoimaan aurinkokunnan ja eräänä päivänä menevät sen ulkopuolelle.

3442659753-3a2152d4ab
Menkää jenkit kotiin. Mars marssilaisille.

Ilm. 20:9 sisältää myös mielenkiintoisen viittauksen. Kun Saatana lähtee tuhatvuotisen vankeutensa jälkeen villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, joiden ”luku on kuin meren hiekka”, nämä kansat ”nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.” Onko tässä viittaus avaruus-matkailuun ja avaruudesta käsin tehtyyn sodankäyntiin? Onko teknologia edennyt maan tuhatvuotisen rauhan ajan jälkeen siihen, että maailman viimeinen sota käydään maan lisäksi myös avaruudessa? Nämä ovat mielenkiintoisia jakeita nykyisen kehityksen valossa. Mutta artikkelin aihe koski Mark Biltzin kirja-arviota.

Eräs yleisimmin mainittu taivaallinen merkki, joka edeltää Jeesuksen toista tulemusta, on auringon, kuun ja tähtien valon pimeneminen (esim. Jooel 3:15, Jes. 13:10, Matt. 24:29). Ilmestyskirja mainitsee, että seitsemännen sinetin ja neljännen pasuunan yhteydessä ”kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö.” (Ilm. 8:12) Tätä aikaisemmin, kuudennen sinetin aikana, tapahtuu se mitä Johannes kuvailee näin: ”Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi.” (Ilm. 6:12)

Tämä verikuu ja sitä edeltävä auringonpimennys mainitaan myös Jooelin kirjassa ja Jesaja 24:23:ssa. Alla on lainattu molempia:

Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse. Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä. Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään. Ja kuu punastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus. (Jes. 24:20-23).

Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu. (J. 2:28-32)

Näitä jakeita lukiessamme olemme tottuneet ajattelemaan jotain suurta astronomista katastrofia, mutta sekä auringonpimennys että kuun näyttäytyminen verenpunaisena, ovat täysin normaaleja tähtitieteellisiä ilmiöitä, jotka esiintyvät jokaisen auringon- ja kuunpimennyksen aikana. Auringonpimennys syntyy kuun siirtymisestä maan ja auringon väliin ja verikuu on seurausta kuun jäämisestä maan varjoon, jolloin auringonvalo heijastuu kuun pintaan maan ilmakehän taittamana verenpunaisena. Vaikka täydellinen kuunpimennys itsessään ei ole mitenkään epätavallinen ilmiö, paljon harvinaisempi on neljän verikuun esiintyminen peräkkäin neljän sarjassa.

Viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana tämä neljän verikuun tai tetradin esiintyminen on tapahtunut vain 62 kertaa (vuosisataa kohden keskimäärin kolme). Mutta kun nämä tetradit ovat esiintyneet samana päivinä raamatullisen vuosi-kalententerin pyhäpäivien kanssa, viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana niitä on ollut vain kahdeksan (2:lla, 8:lla, 9:llä, 15:sta ja 20:llä vuosisadalla). Tällä vuosisadalla tällaisia tetradeita on vain yksi ja se osuu vuosiin 2014-2015. Miksi on uskottavaa, että tällä ajanjaksolla saattaa tapahtua jotakin, mikä on profeetallisesta ja historiallisesti järisyttävää? Koska näistä kahdeksasta edellisestä juutalaisiin juhlapyhiin osuvista tetradeista kolme viimeistä on esiintynyt hyvin merkittävinä ajankohtina. Nämä ovat vuosien 1493-1494, 1949-1950 ja 1967-1968 tetradit.

Vuotta 1492 on pidetty monien historioitsijoiden keskuudessa rajamerkinä keskiajan päättymiselle ja uuden ajan alkamiselle. Se merkitsi lähtölaukausta Espanja siirtomaa imperiumin ja muiden kolonialististen valtojen aikakaudelle, koska Espanjan Ferdinandin ja Isabellan rahoittama Kolumbus löysi tuolloin Amerikan mantereen. Tämä hetki historiassa oli myös vuosi jolloin muslimien yli 700 vuotta kestänyt valta Iberian niemimaalla päättyi lopullisesti ja Espanja yhdistyi yhden katolisen monarkin alaisuuteen. Se merkitsi myös Espanjan inkivision alkua, jossa kymmeniä tuhansia juutalaisia karkotettiin maasta toisten joutuessa poltetuksi roviolla tai kidutetuksi maanalaisissa kammioissa yhdessä protestanttien ja muiden ”hereetikkojen” kanssa. Tästä 25 vuotta myöhemmin syntyi Martin Lutherin uskonpuhdistus, mikä johti vuosisatoja kestäneeseen sotaan katolisten ja protestanttisten maiden välillä.

Vuosien 1948 ja 1967 merkitystä ei voi alleviivata tarpeeksi paljoa. Jokainen tietää näiden olleen profeetallisesti hyvin merkittäviä vuosia, koska 1948 Israel syntyi itsenäisen valtiona yli 2500 vuoden poissaolon jälkeen ja 1967 he saivat Jerusalemin itselleen kuudenpäivän sodassa – tapahtuma minkä Jeesus ennusti Luuk. 21:24:ssä. Nämä kaksi tapahtumaa olivat välttämättömiä edellytyksiä Danielin 70. vuosiviikon – viimeisen seitsemän vuoden vihan ajan – käynnistymiseen. Näiden neljän verikuun sarja huipentuu tänä vuonna 28. päivä syyskuuta, joka sattuu olemaan verikuun lisäksi myös superkuu, jolloin kuu on kaikkein lähimpänä maata. Se esiintyy lehtimajanjuhlan aikaan ja on näkyvillä myös Jerusalemissa.

Tätä ennen on osittainen auringonpimennys 13. syyskuuta ros hasanan – juutalaisen uuden vuoden –  aikaan ja täydellinen auringonpimennys 20. maaliskuuta, joka heprealaisessa kalenterissa on 1. nisania, uskonnollisen vuoden ensimmäinen päivä. Tätä seuraa puolestaan täydellinen kuun pimennys eli verikuu 4. huhtikuuta (passover eli juutalainen pääsiäinen, jolloin Jumalan Karitsa kuoli sijaisuhrina VT:n esikuvien mukaisesti) Tästä kaikesta seuraa tietysti kysymys: Onko joku näistä päivämääristä se mihin Jooel 2:31 tai Ilm. 6:12 viittasi? Kummassakin kohdassa järjestys näyttää olevan sama. Ensin tulee auringonpimennys ja sitten verikuu, aivan niin kuin tapahtuu tämän vuoden maalis-huhtikuussa ja syyskuussa. Kuten huomioin kirjani ensimmäisessä luvussa, Jooelin toisen luvun näky ja Ilmestyskirjan kuudes luku (6 ensimmäistä sinettiä) ovat rinnakkaisia. Ne siis viittaavat samaan ajanjaksoon.

Samaan aikaan tuon auringonpimennyksen ja verikuun aikana maanpäällä näkyy ”verta, tulta ja savupatsaita” (Jooel 2:30). Eikö ilmaisu ”savupatsas” tuo mieleen lähinnä ydinpommin jäljiltä nousevan sienipilven? Myös Pyhän Hengen vuodatus kaikkiin kansoihin tapahtuu Jooelin mukaan tuon hävityksen keskellä (Jooel 2:28-29). Muutamaa jaetta aikaisemmin Jooel mainitsee sodan, joka on rinnakkainen Hesekielen näkyyn Googin sodasta (j. 20). Myös David Wilkersonin näky Venäjän (Googin) hyökkäyksestä Eurooppaan ja Israeliin näyttäisi vahvistavan kirjassani esittämäni näkemyksen, jonka mukaan Eurooppaa ja koko maailmaa koskeva suuri herätys koetaan vasta Googin sodan aikoihin. Wilkersonin näky vahvisti myös sen, että seurakunnan ylösotto tapahtuu vasta tuohon aikaan ja sitä seuraa Antikristuksen tekemä seitsenvuotinen liitto Israelin kanssa (Dan. 9:27).

Toisin sanoen, seurakunta on yhä maanpäällä Jooelin toisen luvun ja Ilmestyskirjan kuuden ensimmäisen sinetin aikana (ks. lisäperustelut luvussa 1). Miksi tällä on sitten merkitystä? Koska jos syyskuun 28. päivän superverikuu on todellakin Jooel 2:31:n/Ilm. 6:12:sta mainitsema verikuu, silloin näissä profetiassa kuvattujen tapahtumien – Googin sodan sekä Ilmestyskirjan neljän hevosmiehen – tulisi toteutua tuohon päivämäärään mennessä. Kenties vieläkin merkittävämpää on se, että Antikristus ilmestyy ensimmäisen sinetin avaamisesta, kuten ymmärretty useimpien profetian tutkijoiden keskuudessa. Ilmestyskirja ei kerro kuinka kauan kuluu aikaa ensimmäisen sinetin avaamisesta kuudenteen sinettiin, mutta todennäköisesti siinä ei ole kyse viikkoja tai kuukausia pidemmästä ajasta.

Jos siis kuudes sinetti avataan tämän vuoden syyskuun 28. päivä, tällöin ensimmäinen sinetti – Antikristuksen ilmestyminen – tapahtuu ehkä vain viikkoja tai kuukausia tätä ennen. Tämä sopisi sinänsä omiin laskeskelmiini kirjani luvuissa 10 – 11, joissa esitän kaksi aikaan liittyvää profetiaa Danielin kirjan luvuissa 7 ja 12, jotka molemmat ajoittaisi 70. vuosiviikon eli Antikristuksen tekemän seitsenvuotisen liiton Israelin kanssa vuoden 2016 alusta vuoden 2023 alkuun. Sinun kannattaisi tutustua nähin laskelmiin koska tähän hetkeen on alle vuosi aikaa. Oma kysymys on taasen se mitä Antikristuksen ilmestyminen sitten merkitsee. Paavali kuvailee tätä tapahtumaa seuraavin sanoin 2. Tess. 2:3, 9-12:sta:

Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi… tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.

Antikristuksen ilmestyminen sisältää siis Saatanan aikaansaamia ihmeitä ja merkkejä, valheita ja vääryyden viettelyksillä niille, jotka ovat hylänneet uskon totuuteen – uskon Kristukseen. Hän ilmestyy maailmalle Kristuksen kaltaisena hahmona, jonka vallan jumalista alkuperää näyttäisi vahvistavan häntä seuraavat ihmeet. Mutta kuten kirjassani painotan, sana ilmestyä (apokalýptō) 2. Tess. 2:3:ssa tarkoittaa alkukielessä sananmukaisesti ”peitteen poistoa, jonkin asian tai henkilön näkymättömän, hengellisen luonteen yltä.” KJV kääntää sen, ”paljastamiseksi” ja vuoden 1776 suomalainen Biblia ”ilmoittamiseksi”. Tämä jae sisältää siis myös sen merkityksen, että Antikristuksen persoonan näkymätön, hengellinen identiteetti, paljastetaan samanaikaisesti niille, jotka ovat profeetallisesti valveutuneita.

Paavali opetti, että tämän paljastamisen tai ilmoittamisen täytyy tapahtua ennen seurakunnan ylösottoa ja viimeisenä merkkinä sen läheisyydestä (ks. perustelut luvusta 2). Miten siis on, paljastetaanko Prinssi Charles seurakunnalle Laittomuuden ihmisenä vielä tämän vuoden puolella? Entä ilmestyykö hän totuuden hylänneelle maailmalle uuden ajan valhe-messiaana ennen syyskuun 28:tta, jolloin superverikuu näkyy Israelissa? Ilmestyskirjan ilmoittama järjestys on kuitenkin selvä. Antikristuksen ilmestyminen edeltää Googin sotaa (Ilm. 6:1-4). Seitsemän vuoden rauhansopimus Lähi-Idässä seuraa taas molempia. Charlesin tuleva matka Yhdysvaltoihin sattuu muuten samanaikaisesti tämän vuoden ensimmäisen auringonpimennyksen aikaan (hän tapaa Obaman 19. päivä ja lähtee pois 20. päivä).

Kesäkuussa hän tulee 66 vuoden ja 6 kuukauden ikään. Tämäkö on se hetki, jolloin tämä lukua 666 heprealaisessa että englantilaisessa nimessään kantava mies (Ilm. 13:18) ilmestyy maailmalle ihmeineen ja merkkeineen? Vai menenkö liian pitkälle? Samassa kuussa tulee kuluneeksi 70 vuotta Natsi-Saksan kukistumisesta liittoutuneiden käsissä 5. kesäkuuta 1945. Tiesitkö, että tämä tapahtuma ja sen päivämäärä ennustettiin täsmälleen kohdalleen Danielin kahdeksannessa luvussa (ks. luku 11B)? Veikkaanpa ettet tiennyt. Tässä siis jälleen hyvä syy lukea kirjani.

Mainokset

One comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s