Mitä tapahtuu 15. päivä eteenpäin syksyyn ja vuoden 2016 alkuun? Alkaako seitsemän vuoden vihan aika jo puolen vuoden sisällä vai onko meillä vielä armonaikaa?

Seuraava puolen vuoden jakso elokuun puolivälistä helmikuuhun saattaa muodostaa erään käänteentekevimmän ajanjakson koko ihmiskunnan historiassa. En ole profeetta, mutta uskon Raamatun profetioiden tarjoavan luotettavan ikkunan tulevaisuuteen. Tämän ikkunan läpi monet ovat ennustaneet tulevia tapahtumia huomattavilla yksityiskohdilla. Historia on todistanut Raamatun ennustusten paikkansapitävyyden kerta toisensa jälkeen. Miksi uskon Raamatun ennustusten ja aikain merkkien kohdentavan tähtäimen tähän puolen vuoden jaksoon mahdollisena lähtö-laukauksena Jeesuksen paluuta edeltävälle seitsemän vuoden vihalle?

Huomautus tähän lähes vuoden takaiseen artikkeelini heinäkuun 30. päivältä 2016: Suomi24 keskustelufoorumilla oli tällä viikolla keskustelua vääristä profetioista ja vääristä profeetoista. Joku nimimerkillä ”näitähänriittää” oli linkittänyt artikkelini tuohon keskusteluun ja lisännyt kommentin ”Väärän profeetan väärä profetia”. Ennen kuin yhä useammat tuomitsevat minut vääräksi profeetaksi tämän kirjoitukseni perusteella, toistan tähän sen mitä jo vastasin tuolle kirjoittajalle. Lisäisin vielä, että artikkelin johdannossa olevan sanan ”saattaa” kursivointi on alkuperäinen eikä jälkikäteen lisätty.

En viitsisi provosoitua tälläisistä laisinkaan, mutta saanen kysyä tämän linkin lähettäneeltä, että minkä kohdan perusteella kirjoitustani tuomitset minut vääräksi profeetaksi. Esimerkiksi tuossa artikkelissani en esittänyt mitään noista tulkinnoistani Herran Sanana. Huomaa otsikon kysymys ”vai onko meillä vielä armon aikaa?”. Aivan kirjoituksen lopusta löydät seuraavan lisäyksen, ”Vaikka minulla ei ole vastauksia kaikkeen, on mielenkiintoista seurata mitä tulee tapahtumaan – jos mitään – ennen tämän määräajan umpeutumista.” Tuossa artikkelissa esitin vain joukon erilaisia Raamatun profetioiden pohjalta esiin nousevia ajatuksia herättäviä tulkintoja siitä milloin seitsemän vuotinen vihan aika voisi alkaa ja päädyin ehkä turhankin malttamattomasti ja uhkarohkeasti esittämään, että se olisi voinut alkaa jo tämän vuoden alussa.

Myönnän virheeni tässä, mutta samalla mikään tästä ei tee tyhjäksi niitä syvällisiä tutkimuksia, jotka liittyivät tuossa artikkelissani käsittelemään ns. Raamatun profeetalliseen sapattikalenteriin. Pyytäisin muistamaan, että nämä ovat tulkintoja, joiden pohjalta jo varhaiset kirkkoisät yrittivät arvailla Jeesuksen toisen tulemuksen vuosilukua. Eikä edes juttuni lopussa esitetty tulkinta Danielin 12. luvun aika-profetiasta ole todistunut vielä vääräksi, koska ajatukseni siitä että vuoteen 2023 osuva profetian viimeinen vuosiluku viittaisi tuhatvuotisen valtakunnan alkuun, on vain yksi mahdollinen tulkinta tuohon näkyyn, koska näyn viimeinen ajankohta – jonka päätepistettä ei tarkemmin siinä määritellä – voi tarkoittaa myös esim. vihan ajan alkua, sen keskikohtaa tai sitten Jerusalemin kolmennen temppelin perustamista (mikä on myös looginen vaihtoehto ottaen huomioon näyn yhteyden Temppelivuoreen ja Al-Aqsa moskeijaan).

On helppoa tuomita ja kritisoida ulkoapäin pinnallisella Google-selailulla, kun ei ole itse antanut kaikkeaan tutustuakseen syvällisesti ja omistaakseen koko elämäänsä Raamatun profetioiden tutkimuksella Jumalalta viisautta rukoillen. En ole pyytänyt ihmisiä heittämään aivojaan narikkaan ja seuraamaan tulkintojani profetioista vaikka kuolemaan saakka. Esitän vain rationaalisia perusteita erilaisten näkemysten puolesta ja jokainen omilla aivoillaan ajatteleva saa sitten tehdä niiden perusteella omat johtopäätöksensä. That’s it! Väärä profeetta on se, joka esittää saaneensa profetian tai näyn Herralta ja esittää sen sitten kuulijoilleen Herran puheena vaikka profetia ei koskaan toteutuisikaan. Raamatullisesti katsoen väärä profeetta on myös paljon enemmän, koska hän johtaa kristittyjä harhaan myös väärillä opeillaan.

Se onko eskatologiset tulkintani, jotka esitin 700-sivuisessa kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus, sitten vääriä vai oikeita, se on teidän itsenne arvioitava. Jos esim. Antikristuksen henkilöllisyyttä koskeva ennustukseni, jonka esitin tässä kirjassa tuhansilla lähdeviitteillä, todistautuisi historian kuluessa lopulta vääräksi, niin otan täyden vastuun vääristä tulkinnoistani, joista joudun kerran vastaamaan Jumalan ja Hänen seurakuntansa edessä. Mutta ellen olisi seurannut sitä kutsumustani, jonka uskoin syvällä sisimmässäni Pelastajani antaneen minulle ja kulkeneen tuota ajoittain hyvin raskastakin tietä tutkimusteni esilletuomiseksi, vaan pitänyt vain itsekkäästi kaikki tutkimukseni omana tietonani, niin olisin yhtälailla joutunut vastaamaan siitä kerran Hänen edessään jos Hän oli todellakin kutsunut minut tähän työhön.

Tämä aika elokuusta vuoden 2016 alkuun on profeetallisesti hyvin hälyttävää useista eri syystä. Näitä syitä tulen tarkastelemaan tämän artikkelin puitteissa. Aloitan siitä, että toisen maailmansodan päättäneistä Hiroshiman ja Nagasakin atomipommeista tuli kuluneeksi 9. elokuuta 70 vuotta. Japani antautui de facto (käytännössä) 15. päivä ja de jure (laillisesti) 2. syyskuuta venyttäen toisen maailmansodan keston kuuteen vuoteen ja yhteen päivään. Tämä kuuden vuoden ajanjakso merkitsi ihmiskunnan historian tuhoisinta konfliktia missä sai surmansa 50 – 80 miljoonaa ihmishenkeä ja näistä 11 miljoonaa tapettiiin natsien kuolemanleirien helvetillisissä murhatehtaissa. Tämän mittakaavan kuolleiden sadonkorjuuta ei oltu nähty sitten mustan surman 1300 -luvulla, jossa uskotaan kuolleen 70 – 200 miljoonaa ihmistä. Selitän myöhemmin miksi tämä 70 vuoden rauhanaika muodostaa hyvin merkittävän ajanjakson Raamatun profeetallisessa kalenterissa.

Sivustoni pääviestiä ylläpitäen on syytä huomioida, että se oli 9. elokuuta, kun Express julkaisi uutisen otsikolla, ”Prinssi Charles: Minä haluan pelastaa maailman lastenlastemme tähden”. Jos olet sivujeni uusi tulokas, sinun kannattaisi kiinnittää suurempaa huomiota tähän orjantappuraan jolla Englannin kruununperillinen on yrittänyt kruunata itsensä viime vuosina. Yksikään toinen ei ole puhunut Charlesin tavoin sitten Jeesuksen Kristuksen. Päivää aikaisemmin Daily Mail uutisoi ISIS-jihadistien juonesta iskeä 15. päivä pidettävään toisen maailmansodan päättymisen 70 vuotisjuhlaan, jota Elisabet II ja Prinssi Charles tulevat isännöimään. Tämä merkitsee ensimmäistä terrorihälytystä jossa Irakia ja Syyriaa hallitseva ISIS, joka mestaa brutaalisti Lähi-Idän kristittyjä, uhkaa nyt myös Iso-Britannian maaperää.

Mailin mukaan tämä terroriuhka on saanut ”poliisin ja MI5:n mukaan vimmattuun kilpajuoksuun aikaan vastaan estää Syyriasta organisoitu salamurhajuoni Islamilaisen Valtion komentajien taholta.” Tämän syyrialaistaustaisen terrorijärjestön tähtäimessä on sanottu olevan myös Kuningatar tai Prinssi Charles. Jos ISIS todella toteuttaisi iskun Kuningatarta vastaan, en yllättyisi jos se olisi Charlesin oma tilaustyö, koska hän on odottanut äitinsä perintöä jo ikuisuuden ja tulossa pian liian vanhaksi kantamaan kuninkuuden loistoa (ks. Dan. 11:21; ”kelvoton, joka ei ollut saapa kuninkaan arvoa.”). Lähimpien perheenjäsentensä salamurhaaminen on hänelle jo näet tuttua puuhaa, kuten se on ollut kaikkina aikoina kuninkaallisissa suvuissa. Samainen kruununperijä ei ole peitellyt ihailuaan islamin veristä uskontoa kohtaan tai halveksuntaansa juutalaiskristilliselle uskolle.

Kun havahdumme siihen järkyttävään tosiasiaan, että Englannin kuningasperhe edustaa ISIS:täkin vaarallisempaa terroriorganisaatiota, jolla on suorat yhteydet natsismin murhaavaan ideologiaan, on hyvin mahdollista että Isiksen varjolla tehty peiteisku omia kansalaisia vastaan kuuluu heidän pimeään agendaansa. Jos Charles kykenee järjestämään Dianan autokolarin kaltaisen kansainvälisen uutispektaakkelin – ja pesemään kätensä siitä kohta jo 18 vuoden ajan – ,miksi hän ei pystyisi teettään myös lavastettua terrori-iskua Lontoon syämeen MI6:n ja Incrementiksi kutsutun armeijan salaisen teloitusryhmän avulla. Mihin hän tällaisella iskulla sitten pyrkisi? Kenties  lisäämään valtion oikeutta yhä ahdistavampaan kansalaisten valvoltaan tai saattaakseen voimaan sotalain demokratian lakkauttamiseksi ”siihen asti kunnes terroristit ovat saatu kiinni ja teloitettu”.

Näinhän Hitlerkin kaappsi 1930 -luvulla diktatuurisen vallan, kun natsit sytyttivät valtionpäivätalon palamaan ja syyttivät hyökkäyksestä kommunisteja. Myös USA:n sotavoimilla oli kylmän sodan aikaan suunnitelmissa räjäyttää alas yhdysvaltalainen lentokone ja syyttää siitä Kuubaa, jotta agressiolle Kuubaa vastaan olisi saatu kansalaisten hyväksyntä. Suunnitelma lopulta peruuntui, kun se ei saanut presidentti Kennedyn hyväksyntää. Mutta tapahtui sitten 15. päivä jihadistien iskua Lontooseen tai ei, on useita syitä ajatella näiden juhlallisuuksien käynnistävän ”vimmatun kilpajuoksun aikaa vastaan” – aikaa, joka tikittää yhä nopeammin kohti keskiyötä. Ja uskon keskiyön lyöntien kajahtelevan Lontoon Big Benissä leviten sieltä värähtelevinä aaltoina jokaiseen kansaan ympäri tellusta.

Kuuluuko keskiyön lyönnit jo syyskuussa?

Jos syötämme Googleen ”Bloodmoon Apocalypse” tai vastaavaa löydämme kymmeniä sivuja, videoita ja uutisartikkeleita – jopa sekulaareissa uutislehdissä -, jotka ennakoivat jotakin suurta tapahtuvan tämän vuoden syyskuussa. Kirjoitin tästä aiheesta itsekin helmi– ja maaliskuussa. Niin sanottu verikuu apokalypsi viittaa Mark Biltzin, John Hageen ym. esittämään teoriaan, jonka mukaan syyskuun 13. päivä esiintyvä auringon osittainen pimennys ja 28. päivä tapahtuva kuunpimennys – jolloin maan varjo osuu kuun ja auringon väliin saaden kuun näyttämään maasta katsottuna verenpunaiselta -, enteilee mahtavaa taivaallista merkkiä historian päättymisestä sellaisena kuin sen tunnemme.

Tällaiset auringon- ja kuun-pimennykset eivät ole sinällänsä mitenkään harvinaisia ilmiöitä, mutta kun kuunpimennykset esiintyvät neljän peräkkäisen verikuun sarjassa, kutsutaan niitä tetradeiksi. Mutta tällaisenakaan ilmiö ei ole kovin harvinainen, sillä viimeisen kahden tuhannen vuoden aikana sen esiintyvyys on ollut vuosisataa kohden keskimäärin kolme. Mikä sen sijaan on harvinaisempaa, on se että nämä tetradit – neljä peräkkäistä verikuuta – esiintyvät samoina päivinä heprealaisen kalenterin juhlapyhien kanssa. Tällaisia tetradeita on ollut kahdentuhannen vuoden aikana vain kahdeksan; näistä kolme edellistä esiintyi vuosina 1493-1494, 1949-1950 ja 1967-1968.

Koska jokainen edellä mainituista vuosiluvuista merkitsi huomattavaa historiallista ja profeetallista murroskohtaa (1492: Amerikoiden löytyminen, Espanjan inkvisitio; 1948: Israelin synty; 1967: Itä-Jerusalemin Temppelivuoren päätyminen juutalaisille kuuden päivän sodassa), esittävät verikuu-teorian kannattajat näiden aikaisempien ennakkotapausten antavan varoittavan viestin vuosien 2014-2015 tetradin profeetallisesta herätyskellosta. Tämä yhdeksäs  tetradi on tämän vuosisadan ainut juutalaisiin juhlapyhiin korreloiva tetradi. Eräs Raamatun useasti mainitsemista lopun ajan taivaallisista merkeistä on auringon pimentyminen ja kuun muuttuminen verenpunaiseksi. Lainaan Jooelin profetiaa ja Johanneksen näkyä:

Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä taivaalla ja maassa: verta ja tulta ja savupatsaita; aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu. (Jooel 2:28-32)

Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niinkuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi ja taivaan tähdet putosivat maahan, niinkuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin ja sanoivat vuorille ja kallioille: ”Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?” (Ilm. 6:12-17)

Asia johon meidän tulisi kiinnittää huomiota näissä kahdessa profetiassa on niiden rinnakkaisuus; kummassakin mainitaan verikuu ja sitä edeltävä auringonpimennys. Ja mikä tärkeintä: kummankin näyn mukaan tämä taivaallinen ilmiö edeltää Herran päivää, mikä tarkoittaa seurakunnan tempausta ja sen yhteydessä alkavaa seitsemän vuoden vihaa (1. Tess. 5:1, 2. Tess. 2:3). On kokonaan toinen kysymys onko tulevan syyskuun auringon- ja kuunpimennys – johon huipentuu vuosien 2014 – 2015 tetradi – sama ilmiö kuin se mihin viittaa yläpuoliset jakeet. Jos näin silloin kuuden ensimmäisen sinetin tulisi toteutua ennen lokakuun alkua. Tosin nämä jakeet voivat viitata yhtälailla johonkin luonnonmullistuksen aikaansaamaan kataklysmiin, joka pimentää taivaan ja saa auringonvalon heijastumaan kuusta verenpunaisena.

Tärkeämpi huomio on nyt se, että niin Jooel kuin Johanneskin sanoo tämän taivaallisen ilmiön edeltävän Herran päivää. Myös Johannes sanoo jakeessa 17 ettei Karitsan ja valtaistuimella Istuvan vihan suuri päivä käynnisty ennen kuudennen sinetin murtamista. 1. Tess. 5:1:ssä Paavali sitoo selvästi termin ”Herran päivä” seurakunnan ylösottoon  ja tätä samaa ilmaisua hän käyttää myös toisessa Tessalonikalaiskirjeessään, kun hän ilmoittaa ettei Herran päivä tulisi ennenkuin luopumus tapahtuu ja Laittomuuden ihminen paljastetaan. Nämä kohdat ovat saaneet aikaan suurtakin sekaannusta ja erimielisyyttä kristikunnassa viimeisen 100 vuoden aikana. Kysymys tempauksen ajankohdasta on jakanut kristittyjä eri leireihin, jotka tunnetaan käsitteillä post- (jälkeen) mid-(keskellä) ja pre-(ennen) tribulation.

Seurakunnan ylösottoa edeltävät merkit

Viimeisen sadan vuoden  aikana on ollut vallalla niin sanottu scofieldilainen pretribulation -oppi, joka alkoi yleistyä 1900 -luvun alussa C.I.Scofieldin julkaiseman viiteraamatun johdosta. Kirjani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus ensimmäisessä osassa yritin perustella kantaani siitä miksi Scofield erehtyi Toisen Tessalonikalaiskirjeen ja Ilmestyskirjan tulkinnassaan vaikka hänen perustanaan ollut pretribulation tempaus olikin oikea lähtökohta ylösoton ajankohdalle. Tämä John N. Darbyn seuraajahan rakensi perustukset sille nykyään laajalle levinneelle käsitykselle, jonka mukaan seurakunnan ylösottoa ei edeltäisi minkäänlaisia merkkejä, vaan tulisi kuin ”varas yöllä”. Scofieldin mukaan Antikristuksen tulemusta tuli edeltää pidättäjän poistaminen (2. Tess. 2:7), jonka hän tulkitsi seurakunnan ylösotoksi.

Samoin Ilmestyskirjaa tulkitessaan Scofield selitti Johanneksen taivaaseenoton symboloineen seurakunnan ylösottoa ja ylönousseen seurakunnan itsessään olleen kuvattuna Uuden Jerusalemin 24 vanhimmassa; näin ollen sitä seuraavien sinettien, pasuunoiden ja vihan maljojen tuli sisältyä tempauksen jälkeiseen vihan aikaan, jonka hän tulkitsi alkavan ensimmäisen sinetin valkoisen hevosen ratsastajassa, joka merkitsi Antikristuksen esiintuloa (valkoisella hevosella ratsastaja on Antkristus koska tämä jäljittelee Kristuksen saapumista valkoisella ratsulla taivaan pilvissä luvussa 19). Tälle tulkinnalle muodostuu kuitenkin lukuisia ongelmia jos tarkastelemme profeetallista Sanaa huolellisemmin. Näistä yksi merkittävimmistä on 2. Tess. 2:3 jossa Paavali opetti selvästi ettei ylösotto tapahtuisi ennen luopumusta ja Antikristuksen ilmestymistä (alkukieli: ilmoittamista tai paljastamista).

Toinen on Ilmestyskirjan 5. luvun ilmoitus siitä, että Pyhä Henki tekisi työtä yhä maanpäällä seitsemän seurakuntansa kautta, jotka on ”lähetetty  kaikkeen maailmaan”, kuten Jeesus antoi seurakunnan tehtäväksi Mar. 16:15:sta. Vain hetkeä ennen kuin Karitsa alkaa avaamaan seitsemällä sinetillä suljettua kirjakääröä, enkelit ja 24 vanhinta heittäytyvät maahan ja ylistävät teurastettua Karitsaa: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä”. Tätä Karitsan verellä ostettujen kansojen ja kielien lukematonta ihmisjoukkoa (seurakuntaa) – joka tulee tuhatvuotisen valtakunnan kuningaskunnaksi, papeiksi ja hallitusmiehiksi – ei nähdä Uudessa Jerusalemissa ennen kuin vasta luvussa 7 – kuudennen ja seitsemännen sinetin välissä.

Jos siis ylösnousseen seurakunnan kuvaus olisi tiivistetty 24 vanhimman ja Johanneksen hahmoon – kuten Scofield esitti – niin miksi he eivät puhu itsestään tuona joukkona, jonka Karitsa on ostanut ”meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi”. Sen sijaan nämä 24 vanhinta puhuu heistä (luvun 7 pelastuneista) tuona kuningaskuntana. Ei ole mitään järkeä siinä, että Ilmestyskirja pelkistäisi sadoista miljooonista – kenties miljardeista – uuden liiton pyhistä koostuvan Karitsan morsiusseurakunnan 24 ja Johanneksen hahmoon, mutta esittäisi vihan ajan pyhiä kirjaimellisena Uuden Jerusalemin täyttävänä ihmismerenä, joista kaikki on puettu valkoisiin vaatteisiin ja jotka ”huusivat suurella äänellä sanoen: ’Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta’.” (Ilm. 7:10)

Miksi vain vihan ajan pyhiä kuvattaisiin kirjaimellisesti eikä seurakunta-ajan pyhiä? Sitä paitsi vihan ajan marttyyreita kuvataan erillisenä joukkona Ilmestyskirjan luvussa 15. Nämä olivat niitä, ”jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta” (j. 2), ei seitsemännen luvun pyhät sillä heidät pelastetaan tuosta ajasta (Ilm. 3:10) missä Antikristuksen seuraaminen on pakollista jokaiselle maan asukkaalle. Kirjaani kirjoittaessa uskoin vahvasti siihen, että Pyhä Henki tulisi avaamaan vähitellen tätä uutta ymmärrystä Hänen palvelijoidensa sydämiin ympäri maailman, koska niin kauan kuin seurakunta pitäytyy Scofieldin tempausoppiin, se ei kykene myöskään valmistautumaan niihin koetuksiin joihin Jumala altistaa Hänen omansa ennen pyhien ylösottoa. Toinen mahdollinen seuraus on se ettei seurakunta kykene tunnistamaan Antikristuksen todellista persoonaa koska sille on opetettu Laittoman paljastuvan vasta tempauksen jälkeen. Tässä mielessä on kiintoisaa nähdä mitä Isaac Newton kirjoitti tästä tärkeästä asiasta jo 1700 -luvulla:

Antikristuksen seuraaminen olisi kristityille yhtä vaarallinen virhe mitä Kristuksen torjuminen oli juutalaisille. Yhtä paljon kuin juutalaisten velvollisuus oli tunnistaa Kristus, jotta he olisivat voineet seurata Häntä, on kristittyjen velvollisuus ponnistella profetioiden tutkimuksessa Antikristuksen tunnistamiseksi voidaksemme välttää häntä. Siten hänen identifiointinsa ei ole joutavaa spekulaatiota tai merkityksetön asia, vaan suurimman hetken velvollisuus.

Äskettäin oli kiintoisaa seurata TV7:n Yliluonnollista ohjelmasta Sid Rothin vierasta John Shoreyta, joka kertoi saaneensa Jumalalta tehtävän kirjoittaa kirja siitä mikä on tempauksen todellinen sijainti Ilmestyskirjan kronologiassa. Shorey kertoi Pyhän Hengen ladanneen ymmärryksen tästä hänen sisimpäänsä vuoden kestäneen paaston ja rukouksen voimin, jolloin hän oli kosketuksissa yksistään Raamatun pyhiin Kirjoituksiin eikä mihinkään muuhun kirjallisuuteen koska hän yritti välttää kaikin tavoin muiden kirjailijoiden antamaa vaikutusta koska se olisi voinut saastuttaa Pyhän Hengen aidon, puhtaan äänen ja opastuksen Hänen Sanansa äärellä.

Se mikä havahdutti minut oli Shoreyn eskatologian täsmällinen yhdenmukaisuus omiin havaintoihini ja johtopäätöksiini joista suuri kiitos kuuluu kirjailija Arto Pölläselle, jonka kirja Viimeinen Elonkorjuu (Aikamedia, 2009) avasi minulle Ilmestyskirjan täysin uudesta perspektiivistä. Ennen Pölläsen kirjaa Pyhä Henki oli avannut minulle jo toisen Tessalonikalaiskirjeen toisen luvun todellisen merkityksen. Pölläsen kirjaan törmäsin ”sattumalta”, kun pähkäilin tempauksen ja Antkristuksen ilmestymisen välistä suhdetta Ilmestyskirjassa. Shorey mm. ymmärsi sen, että seurakunta joutuu käymään läpi kuuden sinetin koettelemukset ja että seurakunnan ylösotto ei tapahdu Johanneksen taivaaseenotossa vaan seitsemännen luvun pyhien kaikista kansoista ja kielistä koostuvassa suuressa joukossa.

Tämä on näkemys, jota ei ole tukenut tiettävästi muut kuin minä, Pöllänen ja Shorey (aivan oman ryhmänsä muodostaa mid-tribulationistit, jotka sijoittavat tempauksen kahden todistajan ylösottoon Ilmestyskirjan luvussa 11). Pöllänen väitti myös Jukka Rokan edustaneen tätä näkemystä. Tämä uusi ymmärrys Ilmestyskirjan salaisuuksiin, jonka Shorey sai paaston ja rukouksen kautta Jumalan suorana puheena hänen henkeensä, näyttäisi antavan yliluonnollisen vahvistuksen ja oikeutuksen myös oman kirjani kiireelliselle viestille.

Raamatun profeetallinen sapattikalenteri

Yritän nyt tuoda joitakin hämmästyttäviä löytäjä joita olen löytänyt vuosien varrella Raamatun profeetallisen ajanlaskun ihmeellisestä sapattikalenterista, joka perustuu lukuun seitsemän ja sen kerronnaisiin. Nämä havainnot tein jo vuosia ennen kuin törmäsin Mark Biltzin kirjaan Verikuut (Kuva ja Sana, 2014). Silti molemmat, Biltzin havainto vuosien 2014-2015 tetradista ja sapattikalenteri, näyttäisi viittaavan siihen, että jotakin suurta on tapahtumassa tämän vuoden syyskuusta vuoden 2016 alkuun (tai viimeistään sen loppuun). Tässä sapattikalenterissa on kaksi erilaista osaa – ja pyydän lukijoilta kärsivällisyyttä kunnes olen saanut selitettyä ne molemmat loppuun – jotka eivät korreloi täysin toistensa aikajanaan, mutta ero niiden välillä mitataan vain muutamissa vuosissa.

Yksi osa tästä on Danielin kirjasta löytyvä profeetallinen aikajana (johon perehdytän sinut artikkelin lopussa), joka päättyy vuoteen 2023. Tätä aikajanaa ei vahvisteta vain yhdessä näyssä vaan kahdessa (Danielin luvuissa 7 ja 12). Jätän lukijan itsensä arvioitavaksi miten uskottavalta tulkintani näistä profetioista vaikuttaa. Ja muistakaa: minua saa ja tuleekin arvostella. Olen erehtyväinen ihminen – en yhtään enempää. Toinen osa tästä kalenterista perustuu ”seitsemän päivän” ajanlaskuun, jonka alku käynnistyy maailman luomisesta Genesiksen ensimmäisessä luvussa ja päättyy Uuden Jerusalemin laskeutumiseen maanpäälle tuhatvuotisen valtakunnan lopussa mistä kerrotaan Ilmestyskirjan viimeisissä luvuissa. Tässä kalenterissa lukuun seitsemän perustuva toistuva säännönmukaisuus näyttäisi kertovan Kaikkivaltiaan äärettömästä viisaudesta, jolla Hän on ohjannut historiaa eteenpäin. Lopultakin se kuka ohjaa meidän historiaamme on yksin Jumala sillä Dan. 2:20-22 sanoo:

Daniel lausui ja sanoi: ”Olkoon Jumalan nimi kiitetty iankaikkisesta iankaikkiseen, sillä hänen on viisaus ja voima. Hän muuttaa ajat ja hetket, hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan, hän antaa viisaille viisauden ja taidollisille ymmärryksen. Hän paljastaa syvät ja salatut asiat, hän tietää, mitä pimeydessä on, ja valkeus asuu hänen tykönänsä.”

Danielin kirjan jo toteutuneet ennustukset ovat selvä todiste siitä, että Jumala ”muuttaa ajat ja hetket, hän syöksee kuninkaat vallasta ja korottaa kuninkaat valtaan.” Jos haluat tästä asiasta lisää varmuutta, suosittelisin sinua lukemaan kirjoitukseni Miksi liberaaliteologian näkemys Danielin kirjasta on historialliset tosiasiat kieltävää hölynpölyä? tai perehtymään asiaan vielä syvällisemmin kirjani luvuista 10-11. Katsokaamme sitten tämän sapattikalenterin alkeisiin. Kaikkihan jo tietävät, että Genesiksen mukaan Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemännen. Myöhemmin, kun Mooses johdatti Israelin kansan Egyptin orjuudesta Kanaanin maahan, hän määräsi sen tekemään kuusi päivää töitä ja lepäämään seitsemännen ja pyhittämään sen Herralle.

Meidän länsimainen kalenterimme käyttää yhä seitsemän päivän viikkoa vaikka juutalaisen laskutavan mukaan viikon seitsemäs päivä (sapatti) ei olekaan sunnuntai vaan pe-la (heprealainen vuorokausi ei ala keskiyöstä vaan auringonlaskusta). Tämä maailman luomiseen perustunut ajan jaottaminen seitsemän päivän viikkoihin, sisälsi myös vuosiviikot ja riemuvuodet. Toisin kuin länsimaissa, heprealaista ajanlaskua ei ajoitettu desimaalijärjestelmän mukaisesti vuosikymmeniin, vuosisatoihin ja vuosituhansiin. Sen sijaan puhuttiin vuosiviikoista tai hepralaisella nimellä shmita eli sapattivuosista. Aivan kuin viikko jaettiin kuuteen tyäpäivään ja seitsemänteen sapattipäivään, jaettiin vuodetkin kuuteen työvuoteen ja seitsemänteen sapattivuoteen. Tämä jaotus perustuu 3. Moos 25:lle:

Ja Herra puhui Moosekselle Siinain vuorella sanoen: ”Puhu israelilaisille ja sano heille: Kun te tulette siihen maahan, jonka minä teille annan, niin maa pitäköön sapattia Herran kunniaksi. Kuutena vuotena kylvä peltosi ja kuutena vuotena leikkaa viinitarhasi ja korjaa niiden sato, mutta seitsemäntenä vuotena olkoon maalla levon aika, sapatti Herran kunniaksi; silloin älä kylvä peltoasi äläkä leikkaa viinitarhaasi. Leikatun viljasi jälkikasvua älä leikkaa, äläkä poimi viinirypäleitä, jotka ovat kasvaneet leikkaamattomissa viinipuissasi. Silloin olkoon maalla levon vuosi.” (jakeet 1-5)

Mielenkiintoista tässä kohdassa on sapattikalenterin lisäksi se, että se painottaa maan levon tarvetta ihmisen vaikutukselta – vuosituhansia ennen ympäristöliikkeen syntyä (vaikka Äiti Maan palvojat syyttävät alituiseen juutalaiskristillistä uskoa nykyisen maailman ekologisista ongelmista). Mutta aivan kuin meidän ajanlaskumme desimaalisysteemissä vuosikymmenet kerrotaan kymmenellä vuosisatoihin, kerrottiin heprealaisessa ajanlaskussa vuosiviikot seitsemällä jotta saatiin 49 vuotta. Tämä 49. vuosi oli seitsemäs sapattivuosi – seitsemäs shmita -, jota seurasi puolestaan riemuvuosi (50. vuosi). Seitsemättä sapattivuotta seurasi siis vielä toinen vuosi, joka tuli pyhittää Herralle. Jakeet 8-10 kertoo tästä:

Ja laske seitsemän vuosiviikkoa: seitsemän kertaa seitsemän vuotta, niin että seitsemän vuosiviikon aika on neljäkymmentä yhdeksän vuotta. Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä anna pasunan raikuen soida; sovituspäivänä antakaa pasunan soida koko maassanne. Ja pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa vapautus maassa kaikille sen asukkaille. Se olkoon teille riemuvuosi; jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.

Koko Raamatun kronologia Genesiksestä Ilmestyskirjaan – jota on yritetty ajoittaa jo vuosisatojen ajan Kristuksen syntymään perustuvaa länsimaista ajanlaskua vasten – näyttäisi perustuvan tälle seitsemän päivän, seitsemän vuoden ja sen kerronnaisten sapattikalenterille. Yksi merkittävä osa tätä sapattikalenteria on ollut jo kirkkoisistä saakka vallinnut käsitys maailman historian jakaantumisesta kuuteen vuosituhanteen Kristuksen tuhatvuotisen valtakunnan ollessa seitsemäs. Tämä käsitys maailman historian seitsemästä vuosituhannesta voidaan jäljittää paitsi juutalaiseen perimätietoon, mutta myös Raamatun teksteihin. Raamatun teksteistä sen tueksi otetaan yleensä 2. Piet. 3:8:

Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”.

Jakeen kontekstista huomaamme sen olleen Pietarin vastaus viimeisten päivien pilkkaajille, jotka rääkyvät: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niinkuin se on ollut luomakunnan alusta.” Tässä Pietari ei viitannut vain siihen mitä aika merkitsee Jumalan edessä, kun Raamattu sanoo Jeesuksen palaavan pian (Ilm. 22:20). Tällä vertauksellaan hän halusi osoittaa myös, että aivan kuin kaikki Vanhassa Testamentissa oli esikuvallista uuden liiton seurakunnalle – heprealaiset juhla-ajat ja sapatit mukaanlukien (ks. Hep. 10:1, Kol. 2:16-17) – on sapattikin esikuvallinen maan tuhatvuotiseen sapattilepoon, joka toteutuu Herran tulemuksessa.

Sapatin merkitys uudessa liitossa

Eksyn nyt hetkeksi aikaa aiheen ulkopuolelle. Vaikka olen kuullut aiheesta paljon vastakkaistakin opetusta, Kol. 2:16 sanoo selvästi ettei sapatin viettämisellä ole enää käytännön merkitystä uuden liiton seurakunnalle. Mark Biltz ja jotkin toiset seurakunnan juutalaisia juuria painottavat opettajat, ovat kääntäneet edellä mainitun jakeen sisällön päälaelleen: että Kolossan seurakunta olisi elänyt sellaisten pakanoiden keskuudessa jotka tuomitsivat tuon seurakunnan näiden juutalaisista tavoista, kuten sapatin ja juutalaisten vuosijuhlien viettämisestä. Tästä syystä Paavali olisi rohkaissut heitä, ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta…”  

Tällainen tulkinta sopii kuitenkin huonosti yhteen siihen mitä Paavali sanoo heti perään: ”jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.” Tämä lisäys kertoo syyn sille miksi Paavali ei halunnut kenenkään tuomitsevan ”syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta.” Eli Vanhan Liiton ruokasäädöksiä, vuosijuhlia ja sapatteja koskevat käskyt ovat Uudessa Liitossa toissijaisia koska niiden merkitys oli toimia vain esikuvallisena varjona tulevalle ajalle. Kun Paavali sanoo, että ”ruumis on Kristuksen”, tarkoittaa hän että ruumiin (so. seurakunnan) yhtenäisyys ja sen pitäytyminen Päähän (j. 19) on tärkeämmällä sijalla kuin ruokaan tai juhla-aikoihin liittyvät juutalaiset säädökset.

Edelleen, jos Paavali tarkoittaisi jakeessa 16 sitä mitä Biltz ja muut siitä opettavat, niin miksi hän nuhtelisi seurakuntaa siitä, että se salli määrätä seurakuntalaisilleen säädöksiä ”Älä tartu, älä maista, älä koske!” (j. 21). Jos seurakunta oli oikealla asialla vaatiessaan sen jäseniltä juutalaisia tapoja, niin miksi tällainen nuhtelu? Tästä aiheesta voitaisiin kirjoittaa montakin sivua mutta se ei ole nyt artikkelini pääsisältö. Sanon vain, että sekä hengellisestä että lihallisesta perheestäni löytyy monia Biltzin tavoin ajattelevia uskovia. He ovat minulla kaikki rakkaita veljiä ja sisaria Kristuksessa. Hyväksyn myös sen että monet heistä voivat olla eri mieltä opetukseni suhteen.

Eräs asia mitä Paavali tähdensi roomalaiskirjeen 14. luvussa oli seurakunnan keskinäinen rakkaus toisiaan kohtaan huolimatta siitä miten kukin heitä suhtautui ruokaan. Vaikka hän sanoi olevansa ”varma Herrassa Jeesuksessa, ettei mikään ole epäpyhää itsessään” (j. 14), että ”Kaikki [ruoka] tosin on puhdasta” (j. 20), (ks. ap.t. 11:9: ”Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi”), hän myös kehotti niitä joiden omatunto sallii kaikkien ruokien syömisen välttämään ruokatavoillaan loukkaamasta niitä uskovia, joiden omatunto ja ymmärrys eivät salli tiettyjen ruokien tai juomien nauttimista (jakeet 20-22). ”Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa.” (j. 3) Sama kehoitus koskee myös sapatin viettämistä:

Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma. Joka valikoi päiviä, se valikoi Herran tähden; ja joka syö, se syö Herran tähden, sillä hän kiittää Jumalaa; ja joka ei syö, se on Herran tähden syömättä ja kiittää Jumalaa. (Room. 14:5-6)

Tuhatvuotinen sapatti ja 1948

Mutta palatkaamme takaisin sapattiin, joka Kol. 2:17:sta mukaan oli pelkkä ”tulevaisten varjo.” Ilmaisu viittaa sapatin esikuvalliseen merkitykseen, joka toteutuu tuhatvuotisessa valtakunnassa. Tämä voidaan vahvistaa Hep. 4:stä luvusta missä Paavali sanoi luomisen seitsemännen päivän olleen esikuva Jumalan kansan sapattilevosta, joka on ”varmasti tuleva” (j. 9). Paavalin mukaan tämä iankaikkinen sapattilepo voidaan saavuttaa myös sisäisesti, kun turvaamme elämämme kaikessa Kristuksen ja hänen ristinsä armoliiton varaan. Avain tähän kaikkeen on nyt siinä, että koska  ”yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä”, täytyy Ilmestyskirjan tuhatvuotisen valtakunnan tarkoittaa seitsemättä vuosituhatta maailman luomisesta laskien.

Tämä asia on voitu havaita Raamatun teksteistä niin selkeänä totuutena, että jo länsimaisista kirkkosistä vanhin, Lyonin piispa Irenaeus opetti sitä 100 -luvulla jKr (vain vuosikymmeniä Ilmestyskirjan kirjoittamisen jälkeen). Tästä käsityksestä tuli vähitellen varhaiskirkon vallitseva näkemys ja monet odottivatkin tuhatvuotisen valtakunnan alkavan jo 300 -luvulla jKr. Syy tähän ennenaikaiseen odotukseen oli tuon ajan kristittyjen käyttämä kreikkalainen raamatunkäännös Septuaginta. Alexandrian 70 juutalaisoppinutta (mistä nimi septuaginta, seitsemänkymmentä) käänsi tämän Raamatun (Tanakin) 200 -luvulla eKr. muuttaen sen varhaisten patriarkkojen sukuluetteloita siten, että maailman luominen saatiin osumaan yhteen egyptiläisen perimätiedon mukaiseksi, joka ajoitti luomisen vuoteen 5642 eKr.

1900 -luvun arkeologiset löydöt osoittavat kuitenkin, että masoreettiset käsikirjoitukset – joihin suomalaiset ja englantilaiset raamatunkäännökset perustuvat – ovat alkuperäisempiä dokumentteja kuin kreikkalaisesta kulttuurista vaikutteita saanut Septuaginta. Masoreettisiin teksteihin perustuvissa suomalaisissa ja englantilaisissa Raamatuissamme luomisen ajankohta voidaan ajoittaa noin vuoteen 3900 – 4000 eKr. Kuuluisin ajoitus on 1600 -luvulla eläneen Irlannin arkkipiispan James Ussherin kronologia teoksessaan Annales veteris testamenti, a prima mundi origine deducti missä hän ajoitti luomisen vuoteen 4004 eKr. Ussherin aikana tämä kronologia oli vain yksi lukuisista, joiden ajoitus saattoi heitellä toistakin vuosisataa.

Ussherin teos on säilynyt kaikesta huolimatta yhtenä vaikutusvaltaisimpana Raamatun kronologiana aina näihin päiviin asti. 1900 -luvulla Ussherin kronologian haastoi kuitenkin amerikkalainen seitsemän päivän adventisti Edwin R. Thiele (1895 – 1986). Nykyään Thielen tutkimuksia kunnioitetaan laajalta koska hän onnistui synkronisoimaan Israelin kuninkaiden kronologian Lähi-Idän muiden kulttuurien kalentereihin tekemättä väkivaltaa Raamatun omalle tekstille. Thielen käyttämän hienostuneen ajoitusmetodin avulla voimme ajoittaa luomisen vuoteen 3899 eKr. Mutta eräistä Viiden Mooseksen kirjan kronologian tulkinallisista eroista johtuen, Thielenkin metodia käyttämällä ajoitus saattaa vaihdella vuosien 3899, 3959, 4114 ja  4147 välillä.

Lukijan ajan säästämiseksi en paneudu näihin suuriin aikaeroihin vaikuttaviin ongelmakohtiin mitenkään syvällisemmin. Voit itse tutustua niihin englanninkielellä tässä artikkelissa. Otan valmiiksi lähtökohdaksi tuon vuoden 3899 ilman, että paneutuisin syvällisemmin sen oikeuttaviin raamatunkohtiin. Otan lähtökohdan siitä syystä, että tarkoitukseni on keskittyä seitsemän tuhannen vuoden profeetalliseen aikajanaan ja sen sisällä ilmeneviin numerologisiin säännönmukaisuuksiin. Edelleen, aion myös ”hienosäätää” Thielen kronologiaa siten, että muutan sitä kolmella vuodella myöhäisempään aikaan vuoteen 3896. Oikeutus tälle ”hienosäädölle” tulee tässä: 3896/2 = 1948.

Ynnäämällä yhteen Raamatun ensimmäisten patriarkkojen syntymävuosia Aadamista Aabrahamiin (1. Moos. 5 – 11) paljastuu Aabrahamin syntämävuodeksi 1948 A.M. (Anno Mundi tai ”maailman vuonna”). Sattumaako? Tuskin – Aabraham oli nimittäin Israelin heimon kantaisä, jonka siemenestä Jumala lupasi tuoda Hänen esikoiskansansa tähän maailmaan osana kaikkia kansoja koskevaa universaalia pelastussuunnitelmaa. Thielen kronologian mukaan Aabraham olisi syntynyt 1951 eKr. Koska tämä on vain kolmen vuoden päässä vuodesta 1948, päätän siirtää sen tähän vuoteen. Tällöin saisimme seuraavan aikajanan:

• 1948 vuotta Aadamista Aabrahamiin, valitun kansan kantaisään.
•  1948 vuotta Aabrahamista Kristukseen ja länsimaisen ajanlaskun alkuun (Kristus oli Aabrahamille luvattu pelastuksen siemen ja viimeinen Aadam, ks. Gal. 3:16 ja 1. Kor. 15:45).
• 1948 vuotta Kristuksesta Israelin jälleensyntyyn ja samaan aikaan syntyneeseen viimeiseen sukupolveen (Matt. 24:34).
• 1948 vuotta Kristuksesta Antikristukseen (Prinssi Charles syntyi marraskuussa 1948).

Tämä ei kenties itsessään olisi vielä riittävä peruste lyödä lukkoon vuoden 3896 pätevyyttä. Mutta tätä vuosilukua seuraa lukematon joukko muita ihmeellisiä yhteensattumia, jotka osuvat kaikkialla yhteen Israelin kansalle annetun sapattikalenterin kanssa vuosiviikkoineen ja riemuvuosineen. Mutta jos luominen ajoittuu vuoteen 3896 eKr. silloinhan tuhatvuotinen sapatti alkaisi vasta 2105. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, kuten näemme myöhemmin.

Vuosiviikkojen ja riemuvuosien harmonia

Katsokaamme ensin Exoduksen ajankohtaa, jonka kahden ensimmäisen Mooseksen kirjan kronologia kertoo tapahtuneen vuonna 2453 A.M. Jokainen osaa laskea, että 2450 on yhtä kuin 50 X 49. Mooses siis käski Israelin juhlia vuosiviikon seitsemättä vuotta, seitsemättä shmitavuotta (49. vuotta) ja tätä seuraavaa riemuvuotta. ”Riemuvuotena saa jokainen teistä palata perintömaallensa.” (3. Moos. 25:13) Aika jolloin Israelin heimo sai palata heidän isilleen luvatulle perintömaalle oli 49 (7×7) riemuvuotta + 3 vuotta.  Eikö olekin ihmeellistä? Ja tämä on vasta alkua. Israelin kansan ”toinen exodus” esiintyi Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen 500 – 400 -luvuilla eKr. Senkin vuosiluvut ovat sopusoinnussa vuosiviikkojen ja riemuvuosien kanssa, kuten seuraavaksi näemme.

Toisen exoduksen päivämääräksi voidaan asettaa useita eri vuosilukuja sillä juutalaisten paluu Erez Israeliin tapahtui vaiheittain. Ensimmäinen vaihe käynnistyi vuonna 538 eKr., jolloin Persian valtakunnan Kyyros Suuri antoi julistuksen missä juutalaisten annettiin palata Babylonin vankeudesta isiensä maahan rakentamaan Jerusalemin toista temppeliä (Esra 1). Historioitsijoiden enemmistö vahvistaa Kyyros Suuren tuhonneen Uus-Babylonin valtakunnan lokakuussa 539 eKr. Esran mukaan tämä julistus annettiin Kyyros Suuren ensimmäisenä hallitusvuotena Babylonissa (juutalainen vuosi alkaa keväällä). Koska Raamattu ei kerro julistuksen kuukautta ja koska Babylon kukistettiin jo vuoden 539 puolella, saatettiin julistus antaa jo 539 eikä 538 eKr. Miksi tällä on merkitystä?

Koska 539 on yhtä kuin 7×77 tai 77 vuosiviikkoa! Samana vuonna (539/538) Danielille annettiin taivaallinen ilmestys, jonka mukaan Israelin lopullisen lunastuksen ja pelastuksen päivään olisi määrätty vielä 70 vuosiviikkoa (Dan. 9:1, 21-27). Enkeli Gabriel selitti ettei näitä 70 vuosiviikkoa (490 vuotta) lähdettäisi laskemaan Kyyros Suuren julistuksesta, vaan ”siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava” (j. 25). Tällaista sanaa ei tullut vielä Kyyros Suuren suusta vaikka Daniel on saattanut käsittääkin enkelin viitanneen juuri tähän sanaan, koska hän sai näyn juuri tuona vuonna. Kyyroksen julistus koski Jerusalemin temppelin ei kaupungin itsensä jälleenrakennusta (2. Aik. 36:23, Es. 1:2).

Kaupungin jälleenrakennukseen annettu käsky tapahtui vasta 95 vuotta myöhemmin vuonna 444 eKr. (Neh. 2). Tästä 490 vuotta eteenpäin päädyttäisiin vuoteen 47 jKr. Olisiko Jumalan maanpäällisen valtakunnan pitänyt ilmestyä tuona aikana? Ei! Enkelin mukaan tähän 70 vuosiviikon määräaikaan sisältyy viisi erilaista tapahtumaa:

1. Jerusalemin jälleenrakennus (j. 25)
2. Israelin Voidellun (Messiaan) saapuminen jälleenrakennettuun kaupunkiin 7 + 62 vuosiviikkoa myöhemmin (j. 25)
3. Voidellun kuolema (j. 26)
4. Kaupunki ja sen temppeli hävitetään uudestaan hyökkäävän prinssin sotaväen toimesta. (j. 26)
5. Tämä prinssi tekee liiton monien kanssa yhden vuosiviikon ajaksi ja sen puolivälissä hän poistaa temppelistä teuras- ja ruokauhrin, jonka jälkeen hän tulee ”kauhistuksen siivillä” hävittämään monia. (j. 27)

Profetioiden vaikeaselkoinen arvoituskieli saattaa sekoittaa monia mistä syystä niitä on pyritty välttämään jopa kristillisissä seurakunnissa. Profetiat ovat puettu tarkoitukselle tällaiseen muotoon, sillä niiden tarkoitus on avautua vain sellaisille joilla on Jumalan Sanan ääressä avoin mieli ja nöyrä sydän. Mutta jos ymmärrämme tämänkin profetian punaisen langan, tulee siitä melko helposti lähestyttävä. Tämä punainen lanka on Israelin kansan ja Jerusalemin pyhän kaupungin kohtalossa, sillä jae 24 sanoo: ”seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun kansallesi ja pyhälle kaupungillesi.” Näitä viikkoja ei siis säädetty pakanoille vaan juutalaisille ja heidän pyhälle kaupungilleen. Seuraava jae sanoo:

Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.

Tässä kohtaa 7 ja 62 vuosiviikkoa erotetaan toisistaa koska seitsemän vuosiviikkoa (49 vuotta) on aika, mikä kuluu Jerusalemin jälleenrakennuksessa. Jerusalemin valmistumisesta Voidellun Ruhtinaan saapumiseen tähän kaupunkiin kuluu taas 62 vuosiviikkoa. Eli yhteispituus on 69 vuosiviikkoa, mikä tulee laskea kuningas Artakserkses I:n julistuksesta maaliskuussa 444 eKr. (tämä ajankohta on Greenwichin observatorion vahvistama). Seuraava jae sanoo, että täsmälleen sama aika kuluisi myös Voidellun kuolemaan. Tämä vetää maton alta siltä väitteeltä, että nämä 69 vuosiviikkoa (483 vuotta) täyttyisi Jeesuksen hengellisessä voitelussa Jordanin virrassa noin 3,5 vuotta ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan.

Koska näyn kiintopiste on Jerusalemin kaupungissa ja Daavidin suvusta nousevassa Israelin tulevassa hallitsijassa, viittaa jae 25 Voidellun saapumiseen Jerusalemiin pääsiäisenä 33 (kaikkein yleisimmin hyväksytty ristiinaulitsemisvuosi), hänen voiteluunsa Betaniassa hieman ennen sitä ja tätä seuraavaan ristinkuolemaan mistä jae 26 puhui. Mutta tämähän on 476 vuotta vuodesta 444 eKr. eikä 483 (69 vuosiviikkoa). Tässä kohtaa kuvaan astuu tekijä, joka on hyvin olennainen tämän artikkelin kannalta. Tuon ajan juutalainen vuosi ei ollut näet 365 päivää, kuten meidän Gregoriaaninen aurinkovuotemme. Maan kierto auringon ympäri kestää 365,24 päivää, mutta 12 synodista kuukautta kestää vain 354,37 päivää. Vuoden 12 kuukautta jää siis astronomisesti puhuen 11 päivää vajaaksi aurinkovuodesta.

360 päivän kuu/aurinkokalenteri

Tästä syystä monien muinaisten kulttuurien kalenterit perustuivat aurinkovuoden sijasta 354 päiväiseen kuuvuoteen. Tätä kuukalenteria käytetään yhä tänään islamilaisessa ja juutalaisessa ajanlaskussa. Nykyinen heprealainen kalenteri ei ole aivan puhdas kuukalenteri vaan kuu-aurinkokalenteri, jossa normaali vuoden pituus määräytyy kuuvuoden mukaisesti (354 päivää), mutta tietyn vuosien välein kalenteriin lisätään karkauskuukausi, jotta juhlapyhät eivät luisuisi niille tarkoitetuilta vuodenajoilta. Näin ollen karkauskuukausi venyttää vuoden pituuden 384 päivään.

On kuitenkin useita todisteita siitä, että Raamatun kirjoittamisen aikoina juutalaiset eivät käyttäneet 354 päivän pituista kuukalenteria vaan 360 päivän pituista kuu-aurinkalenteria. Kun ynnäämme yhteen kuu- ja aurinkovuoden pituuden ja jaamme sen kahdella, saadaan näiden keskimääräiseksi ajaksi 359,8 päivää eli pyöristettynä 360 päivää. Jos tähän 360 päivän kalenterivuoteen olisi lisätty joka seitsemäs vuosi – shmita- tai sapattivuosi – yksi karkauskuukausi ja karkausviikko (37 päivää), olisi se ollut 49 vuoden jälkeen vain 2,24 päivää edellä astronomisesta vuodenkierrosta.

Tähän 360 päivän kuu/aurinkovuoteen viitataan kaikkein selkeimmin Ilmestyskirjan luvuissa 11, 12 ja 13. Ilmestyskirjan 13. luvun mukaan Antikristuksen globaali valta kaikista kansoista ja kielistä tulisi kestämään 42 kuukautta (j. 5). Saman ajan Jerusalem tulee olemaan pakanoiden tallattavana ja Jumalan valittu kansa on paennut erämaahan Antikristuksen toista holokaustia (Ilm. 11:2, 12:6,14). Luvuissa 11 jaa 12 sanotaan, että 42 kuukautta on yhtä kuin 1260 päivää ja 1260 päivää yhtä kuin ”aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” (3,5 vuotta). Aurinkovuosissa mitattuna 3,5 vuotta olisi 1278.34 päivää, mutta jos 3,5 vuotta vastaa 1260 päivää ja 42 kuukautta, on jokaisen kuukauden pituus tällöin 30 päivää (30×42 = 1260) ja näin ollen vuosi yhtä kuin 360 päivää (30×12 = 360).

Tämä 360 päivän vuosikalenteri vahvistetaan myös Raamatun ensimmäisessä kirjassa. Luvuissa 7 ja 8 vedenpaisumuksen kestoksi mainittiin 150 päivää, jotka alkoi toisen kuun 17. päivästä ja päättyi seitsemännen kuun 17. päivään (1. Moos. 7:11, 8:3,4). Jos viisi kuukautta vastasi 150 päivää, tulee jokaisen kuukauden olla tällöin 30 päivän pituinen. Jo Isaac Newton ymmärsi aikanaan tätä muinaisen Israelin käyttämää 360 päivän vuosikalenteria. Vaikka on selvää, että tätä kalenteria on täytynyt täydentää karkauskuukausilla ja karkausviikoilla pysyäkseen samassa tahdissa 365 päivän aurinkovuoden kanssa, näitä lisättyjä kuukausia ja viikkoja ei lasketa mukaan kun vuosista puhutaan profeetallisessa kontekstissa.

Näin ollen Danielin yhdeksännen luvun 69 vuosiviikkoa ei vastaakaan 483 vuotta vaan 25,76 päivää vajaata 476 vuotta (173880 päivää). Nehemian 2:n luvun mukaan määräys Jerusalemin jälleenrakentamisesta annettiin ”Niisan-kuussa, kuningas Artahsastan kahdentenakymmenentenä hallitusvuotena.” Greenwichin observatorio vahvistaa tämän kuukauden alkaneen 5. maaliskuuta 444 eKr. (Hal Lindsey: Jeesus Tulee, s. 42). Tältä sivulta voi käydä tarkistamassa, että tästä päivämäärästä laskien 173880 päivää (69 vuosiviikkoa) osuu maaliskuun 26:n 33 jKr. Jeesuksen tiedetään ratsastaneen Jerusalemiin 29. maaliskuuta ja kuolleen 3. huhtikuuta. Nehemia ei mainitse Artakserksesin julistuksen päivämäärää eikä profetian ole tarkoituskaan olla päivälleen tarkka koska sen määrähetki päättyy molempiin, Messiaan saapumiseen pyhään kaupunkiin että hänen kuolemaansa.

Hyökkäävän kansan Prinssi

Tämän jälkeen profetia mainitsee sen, mikä oli Kaikkivaltiaan säätämä tuomio Israelin Pelastajan surmaamisesta: ”Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää hyökkäävän ruhtinaan väki, mutta hän itse saa loppunsa tulvassa. Ja loppuun asti on oleva sota: hävitys on säädetty.” New American Standard Bible kääntää tämän paremmin: ”Ja tulevan kansan prinssi on hävittävä kaupungin ja pyhäkön. Ja sen loppu tulee tulvassa; aina loppuun asti on oleva sotaa; hävitykset on määrätty.” Tämä tulevan kansan prinssi oli tietysti roomalaisten sotajoukkojen prinssi Titus, joka hävitti Jerusalemin 70 jKr. Prinssin loppu ei ole tulvassa, vaan kaupungin ja pyhäkön (sotajoukkojen tulvassa, ks. Dan. 11:22). ”Ja loppuun asti on oleva sota” pyhästä kaupungista. 

Kristikunnan historia on näyttänyt tämänkin toteen. Ilman islamin nousua 600 -luvulla jKr. Jerusalemin historia ei olisi sellaisten sotilaallisten konfliktien värittämää kuin se on ollut viimeisen 1500 vuoden ajan. Itseasiassa kaikki maailmanhistoriassa näyttää kytkeytyvän tavalla tai toisella Jerusalemin historiaan. Profetian viimeinen osa kertoo: ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse.” Tässäkin kohtaa NASB kääntää tämän paremmin:

Ja hän on tekevä lujan liiton monien kanssa yhden [vuosi]viikon ajaksi, mutta keskellä viikkoa hän lakkauttaa teuras- ja ruokauhrin; ja kauhistusten siivellä tulee eräs joka saa aikaan hävitystä, kunnes täydellinen tuho, mikä on säädetty, on kaadettu hävittäjän päälle.

Tämän kohdan mukaan 70. vuosiviikon käynnistää edellisen jakeen viittaama hyökäävän kansan prinssi. Tämä prinssi tekee lujan liiton monien kanssa seitsemäksi vuodeksi, jonka puolivälissä hän lakkauttaa temppelin uhritoimitukset ja käynnistää 3,5 vuotta kestän hävityksen ja juutalaisten vainon ”kauhistusten siivellä”. Kun tämä hävittäjä on tuhottu, seuraa se mistä jae 24 puhui: ”silloin luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin voidellaan.” Tätä näkyä on yritetty vääntää mitä kummalisimpiin muotoihin. Erään tulkinnan mukaan 70. vuosiviikon vahvistaja olisikin Jeesus Kristus, joka lakkautti 3,5 vuotta Jordanin kasteen jälkeen temppelin uhripalveluksen Hänen verensä uudessa liitossa.

Jakeen pronominin ”hän” korrelaatti viittaa kuitenkin hyökkäävän kansan prinssiin eikä voideltuun prinssiin. Lisäksi tämä henkilö yhdistetään hävittäjään, joka tulee kauhistusten siivellä. Tämän henkilön kuvaus on rinnakkainen lukuisiin muihin profetioihin Antikristuksesta mm. Matt. 24:15:sta, 2. Tess. 2:4:ssä, Ilm. 13:sta jne. Koska Titus ei täyttänyt tätä profetiaa, tulee sen viitata johonkin toiseen roomalaiseen prinssiin. Antiikin Roomaa tai sen keisareita ei ole ollut enää vuosisatoihin, mutta tänäänkin on käytössä yhä titteli, jonka etymologinen alku-muoto merkitsee roomalaisten prinssiä: tämä titteli on Walesin Prinssi. Nykyinen Walesin Prinssi Charles syntyi 666 vuotta Walesin englantilaismiehityksen jälkeen ja hänen nimensä sisältää luvun 666 sekä englanniksi että hepreaksi. Tämän ohella hän täyttää ainakin 25 muuta Antikristus-profetiaa, kuten osoitettu yksityiskohdilla kirjassani Muhammad, Kaarle Suuri ja Antikristus.

70 riemuvuotta ja ”seitsemänkymmenien riemuvuosi”

Palaan nyt vielä vuosiviikkojen ja riemuvuosien harmoniaan. Tässä kohtaa alat hahmottaa miksi 15 .elokuuta – ts. 2. syyskuuta – täyttyvä 70 vuoden aika toisen maailmansodan päättymisestä on niin merkittävä. Danielin kirjassa luvulla 7 ja 70 on huomattava rooli. Vuosiviikkonäyssä Daniel kertoo huomanneensa Kirjoituksista ”vuosien luvun, josta Herran sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta.” (j. 2) Tämä havainto tapahtui samana vuonna jolloin Kyyros Suuri kukisti Babylonin valtakunnan Jeremian ennustuksen mukaisesti (Jer. 50-51). Mainitsin jo tämän vuoden olleen 539 (7×77) eKr. On hieman erimielisyyttä siitä mihin vuosiin tämä 70 vuoden ajanjakso tulisi sijoittaa.

Koska Babylonin pakkosiirtolaisuuden ensimmäiset juutalaiset vietiin Babyloniin 606, sanovat jotkut 70 vuoden täyttyneen jo 536 eKr. Näiden ensimmäisten juutalaissiirtolaisten joukossa oli myös Daniel, kuten kirjan ensimmäisestä luvusta selviää. Danielin kirjan viimeinen näky luvuissa 10-12 kirjattiin tasan 70 vuotta myöhemmin Persian Kyyros Suuren kolmantena hallitusvuotena 536 eKr. (Dan. 10:1). Palaan tähän näkyyn vielä tässä artikkelissa. Toiset taas sanovat Jeremian profetian Babylonin vankeuden 70 vuodesta täyttyneen vuosina 585 – 515. Tämä aika kului ensimmisen temppelin hävittämisestä toisen temppelin vihkimiseen. Eikö olekin ihmeellistä kuinka luku 70 toistuu kaikkialla?

Mutta vielä ihmeellisemmäksi tämä muuttuu jos seuraamme aikaisemmin mainittua maailman luomisen vuosilukua 3896 (1948×2) eKr. Tätä vuosilukua ja E.R.Thielen kronologiaa seuraamalla saadaan Artakserksesin valtuuttama Jerusalemin jälleenrakennuksen valmistumisaika 396-395 eKr. (Dan. 9:25) vastaamaan maailman vuotta 3500 A.M. Tämä on paitsi puoliväli historian seitsemästä vuosituhannesta, mutta myös 70 riemuvuotta. Jos taas kerromme riemuvuosien sijasta 70 vuoden ajanjaksoja, alkaa 49. (7×7) seitsemäskymmenes 536 eKr. Juuri tähän vuoteen päättyi Danielin kirjan 70 vuoden jakso tuona aikana jolloin juutalaiset alkoivat palata Jerusalemiin temppelin jälleenrakentamista varten.

Jos 70 vuoden jaksoja lasketaan 360 päivän kuu/aurinkovuosilla – mikä muuten lyhynee noin vuodella aina 70 vuoden väliajoin -, 49 (7×7) seitsemääkymmentä täyttyy täsmälleen samana vuonna jolloin toinen temppeli vihittiin käyttöön (515 eKr.). Jos siis Jeremian ennustama 70 vuoden Babylonin vankeus viittasi vuosiin 585-515, tällöin tämä seitsemäskymmenes oli maailman luomisesta laskien 49. Temppelin vihkimisestä alkoi siten 50. seitsemäskymmenes mitä voidaan siis pitää eräänlaisena ”seitsemänkymmenien riemuvuotena.” Mooseksen mukaan riemuvuosihan symboloi juutalaisten exodusta sillä tuolloin ”jokainen teistä saa silloin palata perintömaallensa ja sukunsa luo.” (3. Moos. 25:10).

Raamatussa tuota 70 vuotta kestänyttä Babylonin pakkosiirtolaisuutta verrataan suoraan viikko/vuosisapatteihin, joita Israel juhli siinä maassa jonka Jumala oli luvannut sen isille Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin perillisten ikuisena perintöoikeutena. Mooses kuitenkin varoitti, että jos kansa hylkäisi sille annetut säädökset ja kääntyisi pakanajumalien puoleen, tulisi Jumala hajottamaan kansan sen viholliskansojen sekaan. Mooses profetoi:

Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa. Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan. Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä. (3. Moos. 26:34).

Jos Babylonin vankeuden 70 vuotta verrataan sapattivuosiin, on 7 sapattivuotta silloin yhtä kuin 3430 vuotta (70×49). 360 päivän vuosissa tämä vastaa 3380.7 aurinkovuotta, mikä täyttyy siis toisen temppelin vihkimisvuonna mikäli luominen tapahtui 3896 eKr. Tämä aika on myös yhtä kuin 70 vuosiviikkoa kertaa seitsemän. Alla vielä kerrattuna tämä luvun seitsemän harmonia jos luomienen ajoitetaan vuoteen 3896 eKr.

• Ensimmäinen exodus, pako Egyptin orjuudesta: 2453 A.M. (49 riemuvuotta + 3 vuotta)
• Toinen exodus, temppelin vihkiminen: 3381 A.M. (70 x 49 360 päivän vuotta)
• Toinen exodus, Jerusalemin jälleenrakennuksen valmistuminen: 3500 A.M. (70 riemuvuotta)

Seitsemäs vuosituhat ja 1948

Olemme nähneet kuinka Raamatun merkittävimmät tapahtumat korreloi lukuun seitsemän perustuvaan sapattikalenteriin jos luomisen ajankohdaksi asetetaan vuosi 3896 eKr. Mutta yhtä ihmeellinen on sen suhde vuoteen 1948. Kun kerromme tämän luvun kolmella, saamme 5844 vuotta. Tämä vastaa maailman ikää vuonna 1948 jKr. Aurinkovuosissa seitsemänteen vuosituhanteen pitäisi kulua tästä vielä 156 vuotta. Mutta 360 päivän kuu/aurinkovuosissa 5844 vuotta vastaa 5929 vuotta. Nyt, erikoista tässä luvussa on sen yhteys lukuun seitsemän: 5929 on yhtä kuin 77×77. Tästä 71 vuotta eteenpäin saavutaan seitsemänteen vuosituhanteen, tuhatvuotiseen sapattiin. Seitsemäs vuosituhat alkaisi siten vuoden 2018 – 19 tienoilla – 70 vuotta Israelin jälleensynnyn jälkeen!

Tällaisten havainnot pistävät väkisinkin haukkomaan henkeä. Koska seitsemättä vuosituhatta tulee edeltää seitsemän vuoden vihan aika – 70. vuosiviikko -, aika näyttää menneen jo tämän ohitse. Jos tuhatvuotinen valtakunta alkaisi 2018, tällöin vihan ajan olisi pitänyt alkaa jo 2011. Tämä on se osa profeetallista kalenteria, mikä ei täsmää yhtälöön. Tähän kalenteriin liittyy kuitenkin toinenkin osa, joka näyttää venyttävän nykyisen maailmanajan päättymisen vuodesta 2018 vuoteen 2023. Myös tuolloin tulee kuluneeksi ”seitsemän aikaa”, jotka lasketaa Danielin viimeisestä näystä. Tätä käsittelen seuraavaksi.

”Seitsemän aikaa” täyttyy vuonna 2023

Tätä ”seitsemän ajan” profeetallista aikajanaa käsittelin yksityiskohtaisesti myös 700 sivuisessa kirjassani (joka muuten valmistui seitsemän vuoden tutkimusten jälkeen). Yritän tiivistää ne avainperiaatteet millä Danielin 12. luvun näkyä siinä tulkitsin. Alustan ensin tätä aihetta avaamalla profetian futuristista ja historisista tulkintaa koskevia perusprinsiippejä.

Profetian futuristisessa koulukunnassa koko eskatologinen rakennelma on perustunut 70 vuosiviikon näylle. Kun Sir Robert Anderssonin kaltaiset tutkijat alkoivat käsittää 1800 -luvulla ettei 70. vuosiviikko sijoittunut Kristuksen maanpäällisen elämän aikaan, vaan tuli edeltää Hänen toista tulemustaan, syntyi profetian futuristinen tulkinta, joka näki useimpien lopun ajan profetioiden viittaavan tähän seitsemän vuoden ajanjaksoon. Tämä ymmärrys 69. ja 70. vuosiviikon välisestä ”aukosta” on nähtävissä jo kirkkoisä Iranaeuksen kirjoituksissa, mutta se katosi vuosisadoiksi historisistisen tulkinnan tieltä.

Tämä historisistinen tulkinta -mitä mm. Isaac Newton edusti – opetti Antikristuksen olevan yksilön sijasta instituutio tai antikristillinen virka ja sen nähtiin täyttyvän paavinvallassa. Siinä vihan aikaan liittyvät aikamääreet, kuten Antikristuksen vallan 42 kuukautta, 1260 vuotta tai ”aika ja kaksi aikaa ja puoli aikaa” (Dan. 7:25, Dan. 12:7, Ilm. 11:2-3, 12:6,14, 13:5) muutettiin ”päivä=vuosi” periaatteella 1260 vuoteen. Tästä tulkinnasta alettiin luopua vasta futuristisen koulukunnan yleistyttyä 1900 -luvulla ja nämä aikamääreet luettiin jälleen 70. vuosiviikon sisälle – kuten jo varhaiset kirkkoisät olivat tehneet. Mutta edustiko historisistinen tulkinta sitten profetiantulkinnan hairahdusta ensimmäisten vuosisatojen oikeasta linjasta? Asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Jo kirkkoisät uskoivat vuosiviikonnäyn sisältämään aukkoon yksinkertaisesti siitä syystä, että näyn painopiste on Israelin kansassa ja Jerusalemissa (Dan. 9:24). Koska prinssi Titus hävitti Jerusalemin ja sen temppelin ja ajoi juutalaiset 1900 vuotta kesteneeseen diasporaan, tuli 70 vuosiviikon seurata vasta silloin kun diaspora on päättynyt ja juutalaiset hallitsevat jälleen Jerusalemia. Kuinka jakeen 27 prinssi voisi muuten poistaa temppelipalveluksen jos temppeliä ei ole? Tähän kolmanteen temppeliin viitataan sitä paitsi myös Ilmestyskirjassa (Ilm. 11:1-2). Jeesus itse profetoi Jerusalemin tuhosta: ”ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” (Luuk. 21:24) ”Pakanain ajat” vallitsevat siis 69. ja 70. vuosiviikon välissä.

Mutta Danielin toisen, seitsemännen ja kahdeksannen luvun näky ei koskenut juutalaisia vaan pakanoita. Juuri tähän oivallukseen perustuu kirjani eskatologinen pääteesi: että nämä luvut kuvaavat myös seurakunnan/kristikunnan historiaa – Jeesuksen mainitsemia pakanain aikoja. Tämä oli myös syynä siihen miksi varhaiset kirkkoisät eivät odottaneet vuosiviikkonäyn kronologisen hypyn soveltuvan Danielin toisen ja seitsemännen luvun näkyyn neljästä pakanavallasta. Tästä syystä he odottivat Antikristuksen ilmestyvän heti sen jälkeen, kun Rooman keisareiden valta olisi sortunut Dan. 7:n luvun mukaisesti kymmeneen kuningaskuntaan. Kuten voit havaita kirjani luvusta 10 tai tästä kirjoituksestani, nämä Rooman 10 kuningaskunta täyttyi jo vuonna 476, jolloin Länsi-Rooman viimeinen keisari Romulus Augustulus syöstiin valtaistuimeltaan.

Historisistisen eskatologian syntyminen on seurausta juuri siitä ettei profetian vaatimus ”pienen sarven” noususta näiden kymmenen jälkeen, toteutunut missään yksilöllisessä hallitsijassa. Niinpä Antikristuksen ja tämän 1260 päivän valtakauden käsitteitä alettiin tulkita kokonaan uudessa valossa. Kirjassani olen käsitellyt yksityskohdilla sitä kuinka ”pienen sarven” Antikristus -käsitettä voidaan soveltaa yksilön sijasta myös valtakuntaan tai antikristilliseen instituutioon. Samalla kun seitsemännessä luvussa tämä sarvi toteutui poliittiseen valta-asemaan vuonna 756 nousseessa paavinvirassa, kahdeksannen luvun ”vähäpätöinen sarvi” toteutui taas Turkin Ottomaani Imperiumin islamilaisessa kalifikunnassa.

Molemmat, paavius että Ottomaani imperiumi, jatkoi myös Danielin kuvapatsasnäkyä Rooman vallan kahdesta jalasta, Itä- ja Länsi-Roomasta. Mutta tämä profeetallisen selityksen moniulotteisuus ei koske vain sellaisia symboleja kuten sarvia, myös päiviä voidaan soveltaa vuosiin historisistisen perinteen mukaisesti. Tätä ”päivä=vuosi” -periaatetta olen käsitellyt jo tässä artikkelissa. Mooses käski Israelin kansan soveltaa viikottaista sapattia myös vuosiin viljelemällä maata kuusi vuotta ja antamalla maan levätä seitsemännen. ”Päivä=vuosi” -periaate näkyy myös Danielin kirjan luvussa 9 missä seitsemän vuoden jaksoihin viitataan viikkoina. Suomalaiset käännökset puhuvat ”vuosiviikoista”, mutta englantilaisissa Raamatuissa puhutaan ”viikoista”.

Jos siis seitsemän päivää vastaa seitsemää vuotta, on ”aika ja kaksi aikaa ja puoliaikaa” tai 1260 päivää yhtä kuin 1260 vuotta. Jos käytämme lähtökohtana vuotta 756 jolloin paavius nousi poliittiseen valta-asemaan Danielin kirjan ”pienenä sarvena” – ja yksityiskohtaiset perustelut tälle löytyvät kirjastani -, päättyy tämä ajanjakso vuoteen 2016. Danielin näyn mukaan tuona vuonna ei pitäisi toteutua vain paavin poliittisen valta-aseman – jota hän edelleen kantaa – sortuminen, mutta myös seurakunnan ylösotto, sillä Dan. 7:13 sanoo: ”taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.”

Tämä Ihmisen Pojan tulemus ei viittaa Jeesuksen näkyvään tulemukseen Öljymäelle vaan Hänen näkymättömään tulemukseensa seurakunnalle, sillä näyssä Hän ei vielä saapunut maanpäälle vaan Vanhaikäisen tykö Uuteen Jerusalemiin (ks. 1. Tess. 4:16, Ilm. 5:6). Jos siis seurakunnan ajan ja pakanoiden ajan päättyminen ja tempaus tapahtuu vuonna 2016, tulisi tästä alkaa myös 70. vuosviikko ja näin ollen Jeesuksen näkyvän paluun taivaasta valkoisella ratsullaan (Ilm. 19) pitäisi tapahtua vuonna 2023. Tämä samainen vuosi vahvistetaan myös Danielin viimeisessä näyssä luvussa 12. Danielin 10. luku kertoo tämän näyn tarkan ajankohdan, joka oli 22. huhtikuuta 536 eKr. (tämä päivä on kuunvaiheita selvittävien NASA:n karttojen vahvistama).

On huomionarvoista, että tämä näky ajoitetaan päivän tarkkuudella, koska kahdennentoista luvun kuudennessa jakeessa enkeli esittää seuraavan kysymyksen toiselle enkelille: ”Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: ’Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?’” Huomaa ettei kysymys kuulu: Kuinka pitkään vihan aika kestää?” Kysymys ei koskenut 70. vuosiviikon kokonaispituutta vaan aikaa, joka kuluisi näyn ilmoitushetkestä ”näitten ihmeellisten asiain loppuun” – tai 70. vuosiviikon loppuun.  Tämä kysymys sai minut tutkimaan josko sitä koskeva vastaus voisi paljastaa Jeesuksen paluun määrähetken.

Olen toki tietoinen, että Jeesuksen mukaan Hänen paluunsa ”päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.” (Matt. 24:36). Kirjassaan Jeesuksen tulemuksen päivä ja hetki (Kuva ja Sana, 1983), Colin Deal kuitenkin kirjoittaa, että Matt. 24:36:n perinteinen tulkinta saattaa perustuaa väärinymmärrykselle. Companion Bible antaa tässä kohtaa käytetylle kreikan verbille ”oida”, merkityksen ”tietää ponnistelematta” (Deal, sivu 13). Toisin sanoen, Jeesuksen tulemuksen tarkka päivä olisi mahdollista tietää, muttei ilman ponnistelua Kirjoitusten profeetallisten salaisuuksien aukaisemiseksi.

Miten ikinä Matt. 24:36 sittenkin onkin ymmärrettävä, ei ole syytä sivuuttaa niitä vuosilukuja, jotka toisen enkelin vastaus näyttää paljastavan tässä näyssä. Daniel kertoo: ”Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: ’Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät.’”  Nämä ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa” (1260 päivää) täyttyy siis pyhän kansan yhden osan hajotutuksen loppumisessa.

Tämä pyhän kansan yhden osan hajotus viittaa tietysti Juudan heimon (juutalaisten) diasporaan ja sen päättymiseen vuonna 1948. Itseasiassa oikeampi käännös olisi ”kun pyhän kansan käsivarren murtaminen on päättynyt”. Profetioissa käsivarsi viittaa kansakuntien sotilaalliseen ja poliittiseen voimaan – niiden kykyyn hallita itsenäisesti ja puolustaa itseään sotilaallisesti (ks. Dan. 11:15). Juutalaisilla ei ollut kansallista armeijaa saati itsenäistä hallitusta enää Israelin ja Juudan kuningaskunnan hajoamisen jälkeen. Persian, Kreikan ja Rooman vallan aikana Juudan heimo ei omistanut Palestiinassa enää itsenäistä juutalaisvaltiota. Tällaisen se sai vasta 1948.

Tarkoittaako pellavapukuisen enkelin vastaus siis sitä, että diasporan päättymiseen kuluisi näyn ilmoitushetkestä 1260 vuotta? Entä jos 1260 vuotta onkin vain puoliväli todellisesta määrähetkestä? Enkeli ei sano, että tuo aika pitäisi kertoa kahdella, mutta koska 1260 päivää on puolet seitsemästä vuodesta, seitsemästä ajasta, näyttäisi tällainen tulkinta hyvin varteenotettavalta. 1260 x 2 on yhtä kuin 2520. Jos muutamme 2520 vuotta 360 päivän kuu/aurinkovuosiin, saadaan tulokseksi 907200 päivää (2483.8 aurinkovuotta). Kun lisäämme 907200 päivää näyn ilmoitushetkeen 22. huhtikuuta 536 eKr., päädytään helmikuun 13:sta 1949.

Tämä on vain päivän edellä Israelin hallituksen Knessetin perustamista 14. helmikuuta 1949. Näin ollen Israelin hallituksen syntyyn – pyhän kansan ”käsivarren” palauttamiseen – kului Danielin kirjan viimeisestä näystä täsmälleen ”seitsemän aikaa”. Tämä ei olisi vielä kaiken täyttymys sillä jakeissa 11-13 enkeli jatkaa: ”Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää. Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa.”

Loppu tulee siis vasta 1290 ja 1335 päivän (vuoden) jälkeen. Nämä kummatkin aikamäärät tulisi laskea ”siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan”. Vuosiviikkonäystä tiedämme, että se on 70. vuosiviikon (seitsemän ajan) puoliväli missä Antikristus poistaa jokapäiväisen uhrin ja asettaa Temppelivuorelle hävityksen kauhistuksen (Dan. 9:27). Näin ollen, 70. vuosiviikon historiallisessa vastineessa ”seitsemän ajan” puolivälin tulee merkitä myös sitä aikaa missä Temppelivuorelle asetetaan hävityksen kauhistus. Eli jos seitsemän aikaa sijoittuu päivämääriin 22. huhtikuuta 536 eKr. ja 13. helmikuuta 1949, on sen puoliväli tällöin 13. maaliskuuta 707.

Lähi-Idän historian professori Indira Falk Gesink sanoo Temppelivuoren Al-Aqsa-moskeijan valmistuneen tuonna vuonna vaikka tarkkaa kuukautta tai päivämäärää ei olekaan tiedossa. Al-Aqsa oli se hävityksen kauhistus Israelin Herran pyhällä maaperällä, mihin jae 11 viittaa. Näin opetti mm. metodisti John Wesleyn seuraaja Adam Clarke 1800 -luvun alussa. Sama mies ajoitti Jeesuksen tulemuksen Danielin 7:n luvun perusteella vuoteen 2016 (paavinvallan pienen sarven 1260 vuotta = 756 – 2016). Mielenkiintoista tässä vuodessa 707 on sekin, että jos vähennämme siitä 70 vuotta saadaan vuosi 637 (jolloin muslimit valtasivat Jerusalemin). Jos taas lisäämme siihen 49 vuotta, on tulos 756 (jolloin pieni sarvi nousi valtaan paavinvallassa). Ja kun lisäämme siihen 70 vuotta, on vastaus 777.

Nyt kun seitsemän ajan puoliväliksi on varmistettu 13. maaliskuuta 707, voidaan 1290 ja 1335 päivän (vuoden) päätepiste ajoittaa myös päivän tarkkuudella. Käyttämällä apuna tältä sivulta avautuvaa tietokonelaskuria, johtaa 1290 (360 päivän) vuotta hetkeen 9. syyskuuta 1978. Mitä tällöin tapahtui? Wikipediasta voidaan tarkistaa, että tämän päivän aattona 8. syyskuuta, tapahtui Iranin vallankumoukseen johtanut musta perjantai missä länsimielisen Shaahin sotilaat tappoivat 88 mielenosoittajaa vallankumouksessa, mikä johti lopulta Shaahin vallaltapanoon ja Iranin islamilaisen tasavallan syntyyn. Tämä merkitsi Lähi-Idän seismistä hetkeä myös Israelin kannalta, koska aina tästä lähtien Iranin islamilainen teokratia on edustanut yhtä suurinta uhkaa juutalaisvaltion olemassaololle.

Tähän Persian valtakunnan muodostamaan uhkaan viitattiin saman näyn alussa missä enkeli (ts. Jumalan Poika itse) näytti Danielille kuinka Israelia vastaan tulisi nousemaan lopun aikana ensin Persian enkeliruhtinas ja sen jälkeen Kreikan enkeliruhtinas (Dan. 10:20-21). Mustan perjantain tapahtumat eivät ole siis irrallaan Danielin näystä, vaan sen olennainen osa. Meillä on siis jo kolme näyn antamaa ajankohtaa, jotka historia näyttää vahvistaneen: maaliskuu 707, helmikuu 1949 ja syyskuu 1978. Viimeinen ajankohta annetaan 1335 päivässä: ”Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.”

Muuntaessamme 1335 vuotta 360 päivän heprealaisiin vuosiin, saadaan tulokseksi 480600 päivää tai 1315.8 aurinkovuotta. Nämä 480600 päivää päättyy maaliskuun 13:sta 707 päivämäärään 16. tammikuuta 2023. Yhteispituus Danielin näyn ilmoitushetken ja tämän välillä on näin ollen 2595 360 päivän kuu/aurinko vuotta (1260 + 1335) tai 2557.7 aurinkovuotta. Tämä vastaa noin samaa määrää päiviä, mikä on seitsemällä aurinkovuodella (2556.7). Siten ”seitsemän aikaa” täyttyy Danielin viimeisestä näystä myös tammikuussa 2023. Kokonaiskuva olisi siten seuraava:

• 49. seitsemänkymmenen vuoden ajanjakso alkaa maailman luomisesta laskien 536 eKr.
• Tästä eteenpäin on ”seitsemän aikaa” 360 päivän kuu/aurinko vuosissa Israelin hallituksen perustamiseen 14. helmikuuta 1949. 365.24 päivän aurinkovuosissa seitsemän aikaa täyttyy 16. tammikuuta 2023

Johtopäätös

Tässä pitkässä artikkelissa olen käsitellyt Raamatun monimutkaista ja hämmästyttävää sapattikalenteria ja sen yhteyttä vuosiin 2016 – 2023. Jos 70. vuosiviikko täyttyy tammikuussa 2023, tulisi sen käynnistyä jo vuoden 2016 alussa. Siten myös siinä mainitun prinssin (Antikristuksen) pitäisi saada Israel ja arabimaat rauhansopimukseen juuri näihin aikoihin. Tätä ennen hänen identiteettinsä tulisi paljastua seurakunnalle laajemmin (2. Tess. 2:3). Vaikka minulla ei ole vastauksia kaikkeen, on mielenkiintoista seurata mitä tulee tapahtumaan – jos mitään – ennen tämän määräajan umpeutumista. Tapahtuuko jotain jo huomenna, kun Lontoossa juhlitaan toisen maailmansodan päättymisen 70. vuotisjuhlia Kuningattaren ja Prinssi Charlesin johdolla? Rukoilkaamme kuitenkin, että Jumala antaisi seurakunnalleen viisauden toimia oikein tulevan ajan vaikeuksien keskellä.