Nyt kun joulu on taas ovella, päätin kirjoittaa tällä kertaa jostakin muusta kuin Antikristuksesta. Tällä kertaa puhun Kristuksesta, meidän Vapahtajastamme. Hänestä, joka on palaamassa pian maanpäälle vapauttaakseen kansat Saatanan ja Antikristuksen vallasta. Koko tähän astinen elämäni on keskittynyt Hänen toiseen tulemukseensa liittyvien merkkien tutkimiseen. Nyt puhun sen sijaan Hänen ensimmäisestä tulemuksestaan. Kun Hän ilmestyy maanpäälle toisen kerran, Hän tulee Kuningasten Kuninkaana, ärjyvänä jalopeurana Juudan sukukunnasta, jonka edessä vapisevat kaikkein mahtavimmatkin sotajoukot. Ei tule olemaan mahtia taivaassa tai maanpäällä, joka uskaltaisi ryttyillä tälle kuninkaalle. Kun Hän ilmestyi tähän maailmaan ensimmäisen kerran, Hän oli vain pieni lapsi Beetlehemin tallin seimessä. Tämä pieni lapsi ei ollut vain yksi meistä, Marian kohdussa kasvanut ihminen. Hän oli myös Pyhän Hengen siittämä Kaikkivaltiaan Jumalan Poika, taivaan ja maan Luoja. Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra pienen lapsen kehossa. Tätä historian suurinta ihmettä muistelemme taas tänään kynttilöiden ja jouluvalojen loisteessa. 

Tiedän, että osa kristityistä veljistäni ja sisaristani ei hyväksy joulua raamatullisena juhlapäivänä koska he sanovat sen alkuperän olleen seurausta pakanuuden sekoittumisesta juutalaiskristilliseen uskoon. Tällainen ajattelu on ominaista Seitsemän päivän adventistien ohella niille, jotka painottavat kristillisen seurakunnan heprealaisia juuria. Ensiksi mainitun lähtökohtana on ollut sen pyrkimys erottua Rooman kirkon “porttokristillisyydestä” ja jälkimmäiselle laajemmin seurakunnan antisemitistisestä historiasta. Pakanakristillisyyden antisemistinen historia on valitettava tosiasia, joka meidän olisi kaikkien tunnustettava ja tehtävä siihen selvä pesäero. Antisemitismi seurakunnassa ei ole vain historiallinen ilmiö vaan vallitsevana yhä tänään niin sanotun korvausteologian ja täyttymyksenteologian muodossa. Ensiksi mainittu opettaa seurakunnan korvanneen Israelia koskeneet Vanhan testamentin lupaukset ja jälkimmäinen taas sanoo Aabrahamin siementä koskeneiden lupausten täyttyneen yksin Jeesuksessa (Gal. 3:16) eivätkä ne siten soveltuisi enää juutalaiseen kansaan, Aabrahamin fyysisiin perillisiin.

Näin ollen Israelin jälleensyntymisellä vuonna 1948 ei ollut mitään profeetallista painoarvoa vaikka VT:n profeetat olivat ennustaneet tämän lukuisia kertoja. Tällainen teologia on saanut kannatusta jopa tämän päivän evankelisten keskuudessa ja se myöntää teologisen oikeutuksen hyökätä juutalais-valtion olemassaoloa vastaan uusvasemmiston tyypillisillä arpatheid-syytöksillä joiden alkuperä on Neuvostoliiton antisemiittisesti värittyneessä antisionistisessa propagandassa. Tällainen teologia on kuitenkin selkeän epäjohdonmukaista ja epäraamatullista, kuten on osoitettu esimerkiksi David Pawsonin kirjassa Kristillisen sionismin puolustus. Pawson puolustaa kirjassaan kristillisen sionismin klassista muotoa ja hylkää John N. Darbyn dispensationalistiset opit (ks. määritelmä kirjani s. 16) mistä en ole samaa mieltä hänen kanssaaan. Mutta menemättä tähän tarkemmin, koitan nyt keskittyä joulun raamatulliseen merkitykseen. En puhu nyt materialistisesta joulusta joulupukkeineen ja joulutonttuineen joissa niissäkään ei ole minun mielestäni mitään tuomittavaa sillä Matt. 7:11 Jeesus sanoi lahjojen antamisen lapsille olevan hyviä tekoja ihmisiltä, jotka ovat luonnostaan pahoja (koskien kaupallista joulupukkijoulua, ks. kommentit artikkeliin alta).

Perheessämme on ollut tapana lukea Luukkaan jouluevankeliumi ennen jouluaterian syömistä. Luukkaan kertomuksen mukaan alueella vartioiville paimenille ilmestyi Herran enkeli, joka ilmoitti heille heidän kuninkaansa syntymästä: “Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.”  (Luuk. 2:10-12) Kristillisen joulun perimmäinen tarkoitus on ollut muistella tätä kertomusta aina kerran vuodessa joulukuun 24.-25. päivä. Nykyään tiedetään laajasti, että Jeesus syntyi todennäköisemmin käväällä, kesällä tai syksyllä koska oli epätodennäköistä, että paimenet olisivat vartioineet laumaansa Juudean kylmässä ja sateisessa joulukuussa. Kumpikaaan Matteus tai Luukas ei kerro Jeesuksen syntymän kuukautta. Mutta Luukas kertoo Marian hedelmöittymisen tapahtuneen hänen sukulaisensa Elisabetin raskauden kuudennella kuukaudella (Luuk. 1:26).

Luukkaan evankeliumin alussa Elisabetin hedelmöittymisen kerrotaan tapahtuneen sen jälkeen kun hänen miehensä pappi Sakarias toimitti palvelusvuoroaan Jerusalemin temppelissä. Luukas ei manitse tuon palvelusvuoron ajankohtaa, mutta tällä sivulla väitetään että “Historialliset laskelmat osoittavat tämän palvelusvuoron vastanneen kesäkuun 13.-19. päivää.” Jos tämä pitää paikkansa, niin tällöin Jeesuksen syntymä olisi tapahtunut syyskuun lopussa juutalaisen Jom Kippurin (juutalaisuuden pyhin päivä) aikoihin. Koska Jom Kippur osuu hyvin usein syyskuun 25 -28. päivälle, Jeesuksen sikiäminen on voinut tapahtua joulun aikaan 25. joulukuuta. Näin ollen enkelin ilmestyminen Marialle, josta kerrotaan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin ensimmäisessä luvussa, on voinut tapahtua sinä aikana vuotta jona kristikunta juhlii nykyisin joulua. Yleisesti on ajateltu, että Jeesuksen syntymän sovittaminen joulukuun 25. päivään oli osa Keisari Konstantinuksen yritystä sovittaa kristinusko yhteen pakanallisten juhlapyhien kanssa (talvipäivänseisaus on ollut merkittävä juhla pakanuudessa muiden vuodenkiertoon liittyvien päivämäärien ohella).

Ensimmäisenä tätä päivämäärää ehdotti kuitenkin jo Hippolytos Roomalainen 200 -luvun alussa (satavuotta ennen kuin Konstantinus laillisti kistinuskon Rooman valtakunnassa). Lisäksi viimeisin historian tutkimus osoittaa, että sen alkuperä ei ollut kristittyjen halussa omia itselleen pakanallisia juhlapyhiä vaan näin opetetiin jo 200 -luvun lopun donatolaisten keskuudessa, jotka kärsivät pakanallisen Rooman pahinta vainoaaltoa keisari Diocletianuksen aikana. Tämä ryhmä tuomittiin myöhemmin harhaoppiseksi koska se ei hyväksynyt “pätevinä sellaisten pappien sakramentteja, jotka olivat vainoissa luovuttaneet Raamattunsa poltettavaksi, mutta jotka olivat myöhemmin palanneet seurakuntiin.” Seuraava lainaus tulee Miikka Niiranesin kolumnista tältä verkkosivulta:

Varhaisten kristittyjen aikaisessa rabbiinisessa juutalaisuudessa oli tapana uskoa suurten profeettojen syntyvän samana päivänä kuin he kuolevat. Ylipäänsä merkittävien pelastus-historiallisten tapahtumien uskottiin tapahtuvan aina samaan vuodenaikaan. Esimerkki tällaisesta uskomuksesta on säilynyt Babylonialaisessa Talmudissa (kokoelma juutalaisten oppineiden kirjoituksia), joka kertoo meille kahden rabbin väittelyssä toisen sanovan: ”Maailma luotiin Nisan-kuussa, patriarkat syntyivät Nisanissa, Iisak syntyi Nisan-kuussa, Nisanissa esi-isämme lunastetaan.” (Rosh Hashana, 10b-11a) Kristityt perivät tämän ajattelutavan juutalaisilta hieman muunneltuna ja olettivat Jeesuksen paitsi kuolleen, myös siinneen Pyhästä Hengestä maaliskuun 25. päivänä. Tätä päivää nykyäänkin vietetään kirkkovuodessa Marian ilmestyspäivänä, jolloin enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymästä.

Toisin sanoen kristityt laskivat lännessä Jeesuksen sikiämis- ja kuolinpäivästä yhdeksän kuukautta eteenpäin ja päättelivät Jeesuksen syntymäpäivän olevan 25. joulukuuta. Idässä suoritettiin sama laskutoimitus ja päädyttiin huhtikuun kuudennesta tammikuun kuudenteen. 300-luvun aikana ja sen jälkeen juhlapyhät siirtyivät vähitellen kirkon sisällä idästä länteen ja lännestä itään, niin että molemmat päivämäärät lopulta tunnettiin pääosin puolin ja toisin.

Onko ajankohdalla merkitystä?

Mutta onko ajankohdalla kovinkaan suurta merkitystä? Jeesuksen syntymäkuukauden ja syntymävuoden pohdinta on mielenkiintoinen tutkimusalue sinällään. Mutta se ei ole Raamatun pelastussanoman kannalta olennainen kysymys. Paljon tärkeämpi on sen sijaan joulun sanoma itsessään. Tuo ajaton sanoma Jumalan Pojasta, joka syntyi ihmiseksi jotta me saisimme sovinnon rikkomuksistamme Hänen kauttansa, joka kuoli ristillä meidän syntiemme sijaisuhrina. Jouluisin tätä sanomaa ei saarnaa ainoastaan “hihhulit” vaan myös ne maalliset viihdetaiteilijat, jotka tuovat sen esiin meidän kauneimmissa joululauluissamme. Heidän sydämensä ei ehkä yhdy evankeliumin sanomaan, mutta ainakin evankeliumi tulee saarnatuksi, mikä on hyvä asia sillä Paavalin mukaan meidän tulisi iloita vaikka evankeliumia saarnattaisiin itsekkäistä lähtökohdista ja epäpuhtaalla mielellä (Fil. 1:15,17-18). Minua itseäni ainakin sykähdyttää monien joululaulujen vahva evankelinen viesti, mikä loistaa kuin kirkas tähti meidän aikamme antikristillisessä ilmapiirissä missä Raamatun puhdas sanoma on tullut monille kirosanaksi jota vastaan noustaan nyt ennennäkemättömällä voimalla.

Minusta joulun ajankohdalla on myös symboolista merkitystä, joka on yhdenmukainen Raamatun sanoman kannalta. Muinaisissa pakanauskonnoissa juhlapyhät ajoitettiin vuodenkierron merkittäviin murroskohtiin (talvipäivänseisaus, kevätpäiväntasaus, kesäpäivänseisaus, syyspäiväntasaus) koska niissä luotua palvottiin luojan sijasta (Room. 1:25). Samaa perinnettä noudattaa tämän päivän uuspakanat ja wicca-noidat, jotka juhlivat kahdeksaa vuodenkiertoon liittyvää sapattia “Äiti Maan” ja “Isä Auringon” kunniaksi. Rooman valtakunnassa oli tapana juhlia Voittamattoman auringon päivää joulukuun 25. päivä. Keisari Aurelianus teki tästä Rooman valtionuskonnon vuonna 274. On kuitenkin epätodennäköistä, että samaan aikaan Rooman vainoissa kärsineet kristityt olisi päättäneet plagioida heidän vainoajinsa pakanallisia tapoja siirtämällä Jeesuksen syntymäajankohdan tälle päivälle. Kuten yllä paljastui, tämä perinne tulee enemminkin juutalaisuudesta kuin pakanuudesta. Mutta miksi tällä ajankohdalla on symboolista painoarvoa? Koska talvipäivänseisaus 22. joulukuuta on vuoden pimein päivä pohjoisella pallonpuoliskolla (päivätasaajan yllä oleva alue, mikä sisältää myös Israelin).

Tämän jälkeen syyspäiväntasauksesta alkanut vuoden pimeä aikakausi alkaa väistyä ja päivät alkavat pidentyä asteittain. Pakanuudessa tätä muutosta juhlittiin palvomalla aurinkoa ja maata. Kun luonnon kasvillisuus heräsi keväällä jälleen eloon auringon voimistuneen vaikutuksen ansiosta tätä jälleen-syntymisen ihmettä juhlittiin kevätpäivänseisauksen aikoihin 20. maaliskuuta. Tällaisten uskonnollisten juhlien vihollisuus Jumalaa kohtaan ei ollut niiden ajankohdassa, vaan siinä että niissä luotua palvottiin luojan sijasta. On täysin oikein juhlia päivän pitenemistä ja luonnon elämän uutta heräämistä talven synkeydestä jos vain annamme siitä kunnian taivaan ja maan luojalle. Toisin sanoen, vaikka asia olisikin ollut niin että kristityt omaksuivat pakanoiden juhlia omikseen, niiden ajankohta ei tee näistä juhlista epäpyhiä vaan ennemminkin niiden palvonnan kohde. Meidän Vapahtajamme syntymäjuhlan ajoittuminen talvipäivänseisausta seuraavaan ensimmäiseen kolmeen päivään, on mielestäni symboolinen muistuttaja siitä, että Jeesus Kristus syntyi “valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Luuk. 2:32). Jeesus sanoi itsestään, “Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus”. (Joh. 8:12)

Pakanoiden valkeus ja Israelin kirkkaus

Se että Maailman Valkeuden syntymää juhlitaan sinä vuodenhetkenä jolloin pimeä vuodenaika alkaa väistyä valoisan tieltä, sopii mielestäni hyvin evankeliumin sanomaan Jeesuksen syntymän profeetallisesta merkityksestä. Hän syntyi tähän maailmaan valkeudeksi pakanoille ja kirkkaudeksi Israelille. Meidän ei ole syytä unohtaa tätä jälkimmäistä sillä Hän syntyi ensisijaisesti juutalaisia varten ja vasta toissijaisesti pakanoita varten. Korvausteologinen Raamatuntulkinta näyttää unohtavan tyystin Jeesuksen syntymän merkityksen. Luuk. 1:31-33:ssa enkeli Gabriel kertoi Marialle mitä varten hänet oli valittu kantamaan Jumalan Poikaa hänen sisällään: “Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.” Tämän profetian mukaan Jeesus nousee kirjaimellisen Israelin (Jaakobin huoneen) kuninkaaksi Daavidin valtaistuimelle sillä Hän oli Daavidin kuningashuoneen perillinen (Matt. 1, Luuk. 3).

Johannes Kastajan isä Sakarja puhui tästä lapsesta seuraavaa Pyhän Hengen vaikutuksesta. “Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen ja kohottanut meille pelastuksen sarven palvelijansa Daavidin huoneesta niinkuin hän on puhunut hamasta ikiajoista pyhäin profeettainsa suun kautta – pelastukseksi vihollisistamme ja kaikkien niiden kädestä, jotka meitä vihaavat, tehdäkseen laupeuden meidän isillemme ja muistaakseen pyhän liittonsa, sen valan, jonka hän vannoi Aabrahamille, meidän isällemme; suodakseen meidän, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelkäämättä palvella häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa hänen edessään kaikkina elinpäivinämme.” (Luuk. 1:68-75) Usein kuulee sellaista opetusta, että juutalaiset odottivat vääränlaista Messiasta kun he uskoivat Jeesuksen perustavan heille maallisen kuningaskunnan ristillä kuolemisen sijaan. Mutta Vanhan testamentin profetioiden valossa tällainen odotus oli aivan oikeutettua ja yläpuoliset jakeet vahvistaa myös sen, että tällaista tarkoitusta varten Jeesus syntyi. Mutta tämä on se tehtävä minkä Hän täyttää vasta Hänen toisessa tulemuksessaan. Tästä syystä eskatolgian tutkiminen on erityisen tärkeää. Jos väheksymme lopun aikaan liittyviä Raamatun profetioita, vääristyy myös kuvamme siitä minkä vuoksi Jeesus syntyi tähän maailmaan.

Jeesuksen nouseminen Israelin kuninkaaksi edellyttää tietenkin sitä, että on sellainen valtio kuin Israel on ensinnäkin olemassa ja Jerusalem on sen jakamaton pääkaupunki. Juutalaisten paluun isiensä maahan ennustettiin edeltävän Messiaan maailmanlaajuista hallintoa lukuisissa VT:n profetioissa. Ne jotka eivät tunnusta näiden profetioden yhteyttä vuoden 1948 tapahtumiin, kieltävät samalla kategorisesti Jeesuksen oikeutuksen Israelin kruunuun. Heille Jeesuksen paluu Israelin kuninkaaksi on vain jokin allegorinen vertauskuva jota ei pitäisi ottaa koskaan todesta. Näin saattaa opettaa nekin, jotka uskovat kyllä muuten Hänen neitseestä sikiämiseensä ja ylösnousemukseen. Mutta kun on kyse Hänen tulevaan hallintoonsa liittyvistä profetioista ja sitä edeltävistä globaaleista tapahtumista, ne luetaan usein kummallisten allegoria-linssien läpi joissa mitään sanankohtaa ei oteta kirjaimellisesti vaikka kohta itsessään ei sisältäisi minkäänlaista vertauskuvaa. Esimerkiksi yllä lainatut jakeet ovat täysin yksiselitteisiä siinä, ettei Jumala ole unohtanut Aabrahamin kanssa tekemäänsä valaa mistä Jeesuksen syntymä oli historian suurin merkki.

Kanaanin maa (nykyinen Israel) on yhä tänään Aabrahamin fyysisille perillisille kuuluvaa lupauksen maata ja Jeesus on tuo profeettojen ennustama Israelin kuningas, joka on vapahtava kansansa heidän vihollistensa käsistä ja hallitseva Daavidin valtaistuimella iankaikkisesti. Kaikki merkit meidän ajassamme viittaavat siihen, että tämä lupaus on täyttymässä meidän sukupolvemme päivinä luultavasti jo seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Tästä syystä myös joulun sanoma on tänään ajankohtaisempi kuin koskaan ennen kristikunnan historiassa. Se ei ole vain sanoma Vapahtajasta, joka tuli tähän maailmaan vaan myös sanoma Vapahtajasta, joka on tuleva vielä kerran uudestaan. Toisella kerralla Hänen tulemustaan eivät tervehdi Itämaan tietäjät tai Beetlehemin kedon paimenet vaan kaikkien maan kansakuntien sotavoimat, jotka taistelevat Häntä vastaan (Ilm. 19). He yrittävät tuhota Hänet aivan kuin Herodes yritti tätä Hänen tulemuksensa ensimmäisellä kerralla. Tämä ei ole mitään scifi-fantasiaa vaan yhtä todellista kuin Hänen neitseestä syntymisensä ja ylösnousemuksensa. Hyvin pian se on oleva yhtä todellista historiaa kuin Beetlehemin kedon tallissa syntynyt Jumalan Poika. Sinun on valittava itse haluatko uskoa tähän vain uskotko mielummin valheisiin joiden avulla Saatana pyrkii kadottamaan sinun sielusi jonka Hän on lunastanut kerran Golgatan ristillä.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. 

Olkoon Kristuksen syntymän rauha ja toivo sinun kanssasi nyt ja tulevina päivinä…